torstai 24. kesäkuuta 2010

Aurora ja rakkaus

Marjatta Kilven kirjoittamaan kirjaan nimeltä Aurora ja rakkaus en tarttunut kovinkaan suurella innolla. Aurora Karamzin (aik. Demidov o.s. Stjernvall) ei kuulu minua kiinnostaviin henkilöihin ja kirjan kansikin oli hieman outo.

Mutta onneksi jatkoin ensimmäisen sivun adjektiivivoittoisen kuvauksen ohi, sillä kirja osoittautui kerrassaan luettavaksi faktaan perustuvaksi romaaniksi. Ei pursunut päälleliimattua romantiikkaa vaan pysyi mukavasti maan pinnalla.

Wikipedian mukaan Kilpi oli historianopettaja, mikä ei ole suoraan laadun tae, mutta tässä yhteydessä selittää tekstin tasoa. Aurorasta tai 1800-luvun säätyläisistä kiinnostuneille suosittelen lämpimästi, jos 1970-luvun puolivälissä ilmestyneen kirjan käsiinne löydätte.

(1800-luvun Helsingistä voi lukea vielä vanhemmasta romaanista, jota itse vain selailin: Per Jansson: Samuel Paldan. Helsinkiläinen porvari. Lopussa väitetään Samuelin ja poikansa Anders Samuelin nimien löytyvän Helsingin osoitekalenterista 1859. Se löytyy SSS:n sivuilta ja Paldaneita ei mukana. Eli kirja lienee puhdasta fiktiota alusta loppuun.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei
Löysin 2010 kirjoittamasi tekstin koskien Samuel Paldan kirjaa. Kirjan on kirjoittanut isoisäni ja se kertoo hänen isoisoisästä'än joka muutti Pusulan Lukkarin talosta Helsinkiin 1810. Hänen nimensä oli Salomon Jansson ja oli syntynyt 1790. Hän sai porvarinoikeudet ja menestyi oikein hyvin. Kirja on pitkälle faktaa jossa nimet ja paikat on muutettu mutta on siellä myös fiktiota joukossa.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitokset taustatiedosta!