sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Onnistunut laivanrakennus 1783


Ulvilan pitäjästä, joka ulottui tuolloin joka puolelle varsinaista Porin kaupunkia, raportoitiin 5.9. laivanrakennuksesta. Kirjoitus painettiin sanomalehteen Inrikes tidningar 2.10.1783. Yyterissä oli vänrikki Johan Lagermarck rakennuttanut turkulaisen H. Baerin laskuun (?) 287 lästin laivan, joka sai nimen Amphion. Varsinaisesta rakentamisesta vastasi vaasalainen rakennusmestari Jacob Cantlin.

Porin kaupunginhistoriasta selviää, että vuosina 1783-1807 Porissa rakennettiin kaikkiaan 24 alusta. Amphionin kuuluisa kaima oli Kustaa III:n paatti, jonka osa on tiirailtavissa Tukholman Sjöhistoriska museetissa. Turussa olisi Hiski-osumissa kaksi tai kolme Baeria, mutta yhdenkään etunimi ei ala h:lla.

Vaasalaista rakennusmestaria lähimpänä on Hiski-osumissa Mustasaaren Böhlassä 7.11.1770 isäksi tullut Jacob Kantlin. Tämä oli renki mennessään naimisiin 3.12.1769. Aikaisempaa sukupolvea edustanee Kokkolassa ja Uudessakaarlepyyssä vuosina 1734-45 lapsia saanut Jacob Kantlin/Cantlin.

Vänrikki Johan Lagermarck on uskottavasti useamman lapsen isänä Porin kastetuissa, asuinpaikkansa Päänäs, joka on suomeksi Pietniemi (kuten taannoin työläästi opin). Avellanin artikkelin mukaan Johan oli sukunsa kolmas isäntä Pietniemessä.

Alla Ulvilan pitäjä ja Porin kaupunki Arkistolaitoksen digitoimassa kartassa:
Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - Charta öfver Ulfsby Socken uti Nedre Satakunda Härad och Björneborgs Län. (MH MH 15/- -).Yläkulman mukaan 1800-luvun alusta, Vakka-tiedoissa ei mitään ajoitusta. Turhanpäiväisiähän moiset metatiedot olisivat, puhumattakaan kartan luontikontekstista... Kyllä ammattilaiset tietävät ja amatöörejä vaan sekoittaisi ylimääräinen informaatio.


Ei kommentteja: