Laihian sakariston vintin aarteet

Eilisessä tekstissä mainittu K. A. Bomanssonin kirjoitus Helsingfors Tidningarissa 26.3.1861 ei ainoastaan käsitellyt käärepaperikohtalolta säästyneitä asiakirjoja vaan myös kehoitti vanhojen paperien säilyttämiseen ja luovuttamiseen senaatin arkistoon, josta pari vuotta myöhemmin tuli Valtio-arkisto. Viesti innoitti Vasabladetiin 13.4.1861 kirjoittanutta tuomaan julkisuuteen muutamia vuosia aiemmin Laihian kirkon sakariston vintiltä löytyneet "ikivanhat" asiakirjat. Suuri osa näistä oli käytetty paikallisen tupakkapiipputuotantoon. Loput päätyivät nimismiehelle, jolla ne olivat ainakin vuosi aikaisemmin järjestämistä odottamassa. 

Koska kirjoitus loukkasi laihialaisten kunniaa, se sai tietenkin vastauksen. Vasabladet ei julkaissut sitä sellaisenaan vaan 20.4.1861 lainaili kommentoiden. Kirjoittajan mukaan sakariston vintillä on lukitsematon arkku, jossa on vanhoja lääninkansian kuulutuksia. Tästä "lumppukokoelmasta" oli kirkonvähtäri Lundgren parikymmentä vuotta sitten antanut piipuntekijä Bergmanille pakkauspaperia. Tämä kuitenkin kiellettiin välittömästi ja loput paperit jäivät arkkuun. Mitään pergamenttipapereita siellä ei siis ollut. Tästä kirjoittaja oli varma siksi, että hän oli käynyt paperit läpi Matti Pohdon kanssa.

Painettujen kuulutusten suurena ystävänä ryntäisin nyt mielelläni menneisyyteen pelastamaan "lumppukokoelmaa", mutta ehkä se saatiin muiden voimin pelastettua. Ainakin Kansalliskirjastolla on ollut runsaasti Vaasan lääninkanslian kuulutuksia digitoitavanaan.

Kaksisataa vuotta aiemmin Laihian kirkonkistussa oli yksi pergamentti vuodelta 1508. Siitä raportoi Laihian pastori Christianus Matthiae maaliskuussa 1674, kun häneltä ja muilta kirkkoherroilta oli kysytty seurakuntien muinaismuistoista. Näistä vastauksista ja niiden vähäisyydestä Suomen puolelta puhui muistaakseni Jussi Eerola alkuvuoden UAA-päivillä. Laihian vastaus on helposti tavoitettavissa K. A. Bomanssonin asiakirjakokoelmassa Suomi 1858:ssa.

Päätyikö kyseinen dokumentti Kansallisarkistoon? Ei siltä näytä. Hämmennyksekseni en löydä edes tekstiä Diplomatarium Fennicumista, mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle on epäselvää se, mitä mukana pitäisi olla.

Lisäys 26.5.2026: Ongelma oli hakutaidoissani. Kansallisarkistosta vastattiin: "Asiakirja löytyy FMU:sta ja DF:stä n:olla 5333 (DF 5333 – Diplomatarium Fennicum). Asiakirja on säilynyt KA:lla alkuperäisenä, ja todennäköisesti siksi Hausenin alkuperäiseen pohjaava editio poikkeaa jossain määrin Bomanssonin versiosta, joka on pohjannut kopioon."

Hätäisesti Hansamuseossa

Viimeisenä Saksan päivänä ohjelmassa oli pysäys Lyypekissä. En etukäteen tiennyt oleskelun pituutta tai sitä pääsisinkö irroittautumaan ryhmästä, mutta ylhäällä oli museovaihtoehdot. Niinpä realiteettien selvittyä kirmasin kohti Eurooppalaista hansamuseota, jonka verkkosivuilla oli ilmoitettu vierailuun kuluvan vähintään puolitoista tuntia. Joka oli juuri se aika, mikä minulla oli käytettävissä... Kokemukseni perusteella aikaa on hyvä olla huomattavasti enemmän. On myös hyvä tietää, että kierrokselta ei (ainakaan yksinkertaisesti) pääse poikkeamaan kahvilaan eli kannattaa aloittaa ravittuna.

Käynnin aloitus oli hyvin tekninen. Saatuun korttiin koodattiin haluttu kieli (tarjolla oli saksa, englanti, ruotsi ja venäjä), kiinnostava kaupunki sekä teema. Kortilla sai näin näyttelyssä esiin haluamallaan kielellä sähköisten näyttöjen tekstit ja pikkunäytöt rajoittuivat omiin valintoihin eikä muuta päässyt lukemaan. Joustamattomuus hieman ärsytti, mutta tarkoitti myös, ettei "joku" innokas jäänyt tuntikausiksi tutkimaan yhtä näyttöä.

Tietoni keskiajasta ja Hansasta ovat hyvin pinnalliset, joten museo pääsi järkytt... tarjoamaan uutta tietoa heti ensimmäisessä huoneessa. Se oli omistettu Novgorodille, jossa Pohjois-Saksan kauppiaat alkoivat käydä 1100-luvulla. Tämä viikinkien reitillä jatkunut turkiskauppa ja gotlantilaisten kauppiaiden poispotkinta 1300-luvun alussa on mennyt minulta täysin ohi.

Museo oli paljolti inhoamaani mallia "lue tekstiä seinältä", mutta tämän tajuttuanikaan ei harmittanut, sillä tarjottu tieto oli mielenkiintoista. Se sai lisäluetettavuutta välihuoneista, joissa oli esineitä enemmän esillä dokumentteja. Tekstitauluhuoneisiin puolestaan oli lavastettu erilaisia tiloja, Novgorodin kohdalla pimeä satama. Valokuvassani taitaa taustalla erottua vanha tiiliseinä, joka kuului museokäynnin aloittaneeseen arkeologisen alueeseen. Siitä olisi kai saanut lopuksi lisää tietoa, mutta aikani loppui kesken.

Novgorodin jälkeen hypättiin Lyypekkiin ja 1200-luvun talousbuumiin, josta kertovat muun muassa monet perustetut kaupungit. Kuten Tukholma, jonka olin valinnut alussa seurattavaksi ja saanut ensimmäisessä pisteessä näkymän "ei oo". 

Sitten hypättiin taas noin vuosisata eteenpäin ja fokuksessa oli ruton jälkeinen Bruges 1361, jonka tekstitaulut oli sijoitettu kauppahuoneiden lavastukseen. Tässä vaiheessa katselin jo kelloa ja mittailin etäisyyksiä museokartasta, joten esitetyt kansainvälisen kaupan käytännöt eivät menneet aivan jakeluun. Muistiinpanoihini merkitsin testamenttien lisääntyvän määrän ja esitetystä lyypekkiläisestä esimerkistä (Johannes Castel noteerasin lahjoitukset turkulaiselle luostarille ja munkeille. 

Seuraava teema oli Lontoo 1478. Kymmenen vuotta aiemmin kuningas oli yrittänyt päästä hansakauppiaista eroon ja osiossa selostettiin sekä konfliktin vaiheita että saksalaisten kauppiaiden oloja ja käytäntöjä.

Hansaliitto pääsi selkeämmin esille viime tingassa eli Lyypekin hansapäivien 1518 käsittelyssä. Nyt olin jo niin kiireessä, että ymmärsin tuskin mitään. Vihoviimeinen osio esitteli Hansaliiton vihoviimeisen "konttorin" Bergenissä 1774.

Idänkaupan lisäksi mieleen jäi Skoonen sillikaupan merkitys. Paikattavaa keskiajan ymmärryksessäni on runsaasti ja jos pääsen Lyypekkiin kolmannen kerran, niin satsaan tähän museoon päivän.

P. S. Aiemman Lyypekin reissuni taisin tehdä jo ennen blogin aloitusta. Arkistossa on kuitenkin Yhteyksiä Lyypekkiin.

Wismarin ja Turun historian vertailua

Ensimmäisenä päivänä Saksassa tulimme Wismariin niin myöhään, että ehdin juosta vain pikaisesti yhteen kohteeseen toteamaan, että se vaati enemmän aikaa. Niinpä skippasin seuraavan ohjelmoidun päivän Stralsundissa, jossa olin naismuistin puitteissa käynyt (ks. Entisessä Etelä-Ruotsissa I, II, III) ja vedin perinteisen 7 tunnin maratonin neljässä kirkossa ja kolmessa museossa. Aukioloajat riittivät nipin napin, joten onneksi en sortunut paattiajeluun aurinkoisessa säässä.

Mielessäni oli historian Suomi-ilmiö, joten yritin muistiin nojautuen vertailla Wismaria Turkuun. Niinpä kaupunginmuseossa kuuntelin äänioppaan ekan pätkän viisi kertaa saadakseni ylös hyvin ohimennen lausutun kohdan, jossa "vendiläisten slaavien" ja obotriittien alueelle tuli uutta porukkaa Holsteinista, Westphalenista ja Ala-Saksista. Edeltävästä ristiretkestä ei lausuttu sanaakaan. Historia alkoi kirjallisista lähteistä, joista varhaisimmassa vuodelta 1211 keisari Otto IV jakoi oikeuksia Wismarin satamalle. Painotus historiankerronnassa on siis toinen kuin Suomessa ja Turussa. Mutta astiat kaupunginmuseossa hyvin tutun oloisia.

Turku sai uusimman tutkimuksen mielestä kaupunkioikeudet vuoden 1300 paikkeilla. Wismar oli kaupunki viimeistään vuonna 1229. Maailmanperintötalossa oli esillä kopio kaupungin hallinnon kirjanpidosta vuosilta 1250-72. Kolmen kilometrin mittainen kaupunginmuuri rakennettiin vuonna 1276 tiilistä, joiden polttaminen tuhosi ympäristön metsät. Kuitenkin tiiliä tarvittiin myös isoihin kirkkoihin. Näistä Marienkirchestä on jäljellä vain torni, jossa sai rahaa vastaan katsoa animoidun 3D-filmin kirkon laajentamisesta 1300-luvulla. Se oli havainnollinen ja näkisin vastaavan mielelläni Suomessa, jossa kirkkoja rakennettiin samoihin aikoihin. Merenkäviöiden Nikolaikircheä rakennettiin sata vuotta alkaen vuodesta 1370. Uusin kirkoista oli Georgenkirche, jonka rakennus alkoi 1400-luvun alussa. Siellä kuvasin oheisen seinämaalauksen ajatellen, että Turun tuomiokirkossa on voinut olla jotain vastaavaa.

Edellisenä päivänä Rostockissa olin nähnyt paikallisessa Mariankirkossa keskiaikaisen astronomisen kellon. Wismarin kaupunginmuseossa selvisi, että kaikissa kolmessa kaupungin kirkossa oli ollut astronomiset kellot, vaikka niistä oli jäljellä enää yksi viisari. Miten mahtoi olla Turussa?

Kirkkoihin liittyi arkkidiakonin talo. Tuli mieleen, että Turun piispan residenssi on voinut olla jotain saman tyylistä.

Wismarin muuri ja rakennuskaava määrättiin Lyypekistä käsin ja kaupunki kuului Hansaliittoon. Kauppaa käytiin koggilaivoilla ja satamassa oli sellaisen kopio, joka sopisi Aurajokeenkin.

Hansan heiketessä 1500-luvulla ruhtinaat pyrkivät saamaan valtaa kaupungeissa. Wismarissa tämä näkyy konkreettisesti Mecklenburgin herttuan häihin vuonna 1555 valmistuneessa renesanssipalatsissa. Eli kun Juhana herttua fiksaili Turun linnaa ennen omia häitään vuonna 1562, esikuvanaan oli tämän kaltaiset rakennukset.

Pyhän hengen hospitaalin kirkossa tekstit olivat vain saksaksi, joten saanut tolkkua siitä, mistä eri tavoin koristellut penkinpäädyt olivat kotoisin. Monet vuosiluvut olivat 1500-luvulta, kuvassa oikealla 1574.

Vuosisadan vaihtuessa Wismar sai vesijohdon. Kaupunki päätyi Ruotsin hallintaan vuonna 1648 ja sinne perustettiin 1653 tribunaali eli valitusoikeusistuin. Turun hovioikeus oli perustettu 1623.

Ruotsin valta kaupungissa kesti vuoteen 1803, joten se sai kaupunginmuseossa pari huonetta. Kiinnitin huomioni muunmuassa killan armopyssyyn, jonka kuvaus vastasi artikkelia Uhritukkeja ja fatipyssyjä – rahankeräyslippaiden varhaista historiaa lukemaani Turun historiakirjoitusta. Nikolainkirkossa oli jo ennen tätä tullut vastaan uhritukki, joka on oheisessa kuvassa.

Moneen kertaan näin kuvallisen painatteen Wismarin suuronnettomuudesta 28.7.1699, kun kolme ruutivarastoa posahti salamaniskusta. 

Useampaan kertaan kohtasin myös paikallisen symbolin Schwedenkopf eli Ruotsinpään, joita oli kaksi kaupunginmuseon kokoelmissa. Oliko ollut enemmän jäi epäselväksi, kuten muukin näihin liittyvä. Sataman perinnekeskuksessa jäin ymmärrykseen, että päat olivat entisiä keulakoristeita, joita oli käytetty sataman tuloväylän merkkinä.

Selkein muisto Ruotsin vallasta Wismarissa on Erik Dahlbergin suunnittelema arsenaali, jonka oven päällä on Kaarle XII:n nimikirjaimet. Nykyään rakennus on kaupunginkirjasto.

Rakennuksen yksityiskohtiin ohjattiin huomio näköputkilla toiselta puolelta katua.

P. S. Saksan varhaishistoriasta löysin "sopivasti" reissun jälkeen podcastin History of Germans. Koska asiasisältö on itselleni uutta, en voi sanoa laadusta muuta kuin, että vaikuttaa asialliselta.

Oliko Findia Suomi?

Olen lukenut monta esitystä ajasta ja tavasta, jolla läntisimmästä Suomesta tuli osa syntymässä ollutta Ruotsia. Mutta en muista kertaakaan nähneeni viittausta Firenzen käsikirjoitukseen, joka tuli verkossa vastaan (tietenkin etsiessäni aivan muuta asiaa.). 

Kyseinen käsikirjoitus ei ole mikään uusi löytö. Suomenkielisissä sanomalehdissä siitä jaettiin tietoa jo, kun kerrottiin Historiallisen seuran kokouksesta 31.1.1893, jossa 

Tohtori Grotenfelt ilmoitti erään Florenssissa säilytetyn ja "Momenta Germanica“-nimisessä kokoelmassa painetun, luultavasti 1200-luvulta olevan asiakirjan mukaan tehdyn luettelon Ruotsin silloisista kaupungeista ja maakunnista. Edellisten joukossa ei ole ketään, jonka varmuudella voisi olettaa olleen Suomessa. Maakuntien joukossa mainitaan Findia, Hestia, Teuste, jotka merkinnevät Suomea, Viroa ja Hämettä. Se seikka, ettei Turkua eikä Skaraa mainita kaupunkien joukossa, vaikka muutoin kaikki piispanistuimet ovat tarkoin luetellut, todistaa asiakirjan vanhuutta. (US 3.2.1893)

Kiitos Kansalliskirjaston ja SLS:n yhteistyödigitoinnin myöhemmästä ajattelusta on tavoitettavissa jäänne esim. Lars Hellbergin teoksessa Ortnamnen och den svenska bosättningen på Åland (1987):

Före 1100-talets mitt har knappast någon svensk missionsverksamhet bedrivits östanhavs. Om namnformerna Findia och Flestia i det livligt debatterade s.k. Florens-dokumentet från ca 1120 avser Finland och Estland, vilket förefaller övervägande sannolikt,  [Tunberg 1910-12 s. 16. Tolkningen av Findia och Hestia såsom avseende Finland och Estland, som först föreslogs av Sahlgren (Namn och bygd 13, 1925, s. 187), har senare godtagits av flertalet, om än inte alla, forskare, som yttrat sig i frågan.] (s. 276)

Tunbergin artikkelia En romersk källa om Norden vid 1100-talets början en löydä verkosta, mutta Fornwännenissä 1952 julkaistusta Adolf Schückin katsauksesta Den äldsta urkunden om svearikets omfattning käy ilmi, että tämä oli tulkinnut Findian Finnvedeniksi ja Hestian Gästrikslandiksi. Käymättä koko tutkimushistoriaa läpi totean, että Suomen arvostettuimpiin keskiaikatutkijoihin kuuluva Jarl Gallén on kirjoittanut artikkelin Kring det s.k. Florensdokumentet från omkr. 1120 (Historisk Tidskrift för Finland 1958)

Tutkimushistoriaa ei myöskään käyty läpi Christian Lovénin esseessä Florenslängden – den äldsta förteckningen över de svenska stiften (2020), johon verkkohakuni osui. Viitteet tärkeimpään kirjallisuuteen ovat toki mukana eli niistä olisin voinut aloittaa totisemman tutkinnan. Asiakirjan tietosisällön Lovén ajoittaa vuoteen 1103, sillä listaus liittyy todennäköisimmin Lundin arkkihiippakunnan syntyyn.  Mielenkiintoisinta on kuitenkin poimia esiin Lovénin Findia-tulkinta

Namnen Findia och Hestia har vållat diskussion. Finnveden (i Småland) och Gästrikland, respektive Finland och Estland, har föreslagits. Språkliga skäl gör att Gästrikland måste uteslutas. Det var vanligt att påvebrev tillfogade ett H till namn som började på vokal, så tolkningen av Hestia som Estland är mycket stark. Och om Estland nämns är det troligt att även Finland ingår i uppräkningen. Namnformen Findia istället för Finnia kan kanske förklaras med att skrivaren påverkats av Tindia strax innan, men man kan möjligen tänka sig att förlagan hade någon förkortning av namnledet land, som ju verkar saknas i flera av namnen.

Finland och Estland var knappast svearnas territorier vid denna tid, men kanske de sågs som missionsområden. Forskningen har också pekat på Snorre Sturlassons berättelse om Torgny Lagmans arga tal till kung Olof Skötkonung, som ska ha hållits 1018: Torgny säger att på hans farfars tid hade kung Erik lagt under sig Finland, Karelen, Estland och Kurland.

Grotenfeltin jälkeen ei näytä esitetyn tulkintaa, että Teuste tarkoittaisi Hämettä. Äänteet kun sopivat myös aluenimeen Tjust.

Pähkinäsaaren rauhasta yhtä ja toista

Pähkinäsaaren rauhan vuosipäivä jäi täällä noteeraamatta ja minun kuplani ulkopuolella meni varmaan monelta kokonaan ohi. Itselleni tuli vastaan kaikenlaista mediaa, jota oli varastossa myös vuoden alun Tieteen päiviltä. Niiden kokoamiseen yhteen innoitti Veli-Pekka Leivon tuore opetusvideo Pähkinäsaaren rauha pähkinänkuoressa (HI5). Kuuntelin sitä hyväksyvästi kunnes Leivo loihi sanomaan "raja on toki kulttuurisesti merkittävä, koska se kuitenkin jossain määrin jakoi Suomea kahteen alueeseen. Erot näkyvät tänäkin päivänä esimerkiksi perinteissä, ruokakulttuurissa ja genetiikassa". Ei näin vaan paremminkin toisin päin.

Elina Salmela on blogitekstissään vuonna 2016 todennut genetiikan osalta, että raja vedettiin alueelle, jossa asutusta oli harvassa eli kontakteja puolin ja toisin vähän. Näin kehittyi varmaankin myös toisistaan eroavat kulttuuripiirit.

Tuoreempaa tutkimusta aiheesta tehdään projektissa Biological evolution and diversification of languages. Vuosipäivän kunniaksi työryhmä, johon kuului myös Salmela, jakoivat tuloksiaan kansankielellä. Käytetyissä materiaaleissa kulttuurien raja ei asettunut aivan samaan paikkaan. Lisää tietoa on vielä tulossa.

Tammikuun Tieteen päivillä pidettiin sessio Pähkinäsaaren rauha 700 vuotta, jonka tallenteesta voi vieläkin kuunnella esitykset

• Professori Jukka Korpela (Itä-Suomen yliopisto): Vuoden 1323 rauha ja myöhempi satu sen rajasta 
• Professori Hanna Lappalainen (Itä-Suomen yliopisto): Kuuluuko Pähkinäsaaren rauhan raja vielä suomen kielessä? 
• Dosentti Jukka Palo (Helsingin yliopisto/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos): Ympäristö, asutushistoria ja geenit: Pähkinäsaaren rauhan rajat veti luonto jo ammoin 
• Professori Terhi-Anna Wilska (Jyväskylän yliopisto): Rahan raja? Pähkinäsaaren rauhan raja, moderni kulutus ja varallisuus

Korpela ei ole ainoa historiantutkija, joka on rajasta puhunut. Sanu Sarviaho, jonka väitöskirja Ikuinen rauha : vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauha suomalaisessa historiantutkimuksessa ja historiakulttuurissa 1800- ja 1900-luvuilla hyväksyttiin vuonna 2017, piti verkkoluennon nimenomaan historiografiasta. Siitä oli paljolti myös kyse Anu Lahtisen ja Reima Välimäen keskustelussa podcastissa Menneisyyden jäljillä.

Keskiajan arvoituksia läntisellä Uudellamaalla

 

Lauantaina olin piiitkästä aikaa arkeologisella retkellä. SKAS:in järjestämä kierros osoittautui mysteeriseksi. Ei siksi, että meillä olisi ollut taitamaton opas, vaan nimenomaan siksi, että arkeologi Tarja Knuutinen kertoi avoimesti tutkimustilanteesta ja vastausta vailla olevista kysymyksistä. Muunlaista opastusta en nykyään jaksaisikaan kuunnella.

Eka kohde oli Junkarsborg eli kai yksi viimeisistä keskiajan linnanpaikoista, jossa en ole koskaan ollut. Toisin kuin joillain muinaislinnoilla, täällä ei ollut epäselvyyttä linnan olemassa olosta. Maavallit rajoittavat edelleen linnan pihaa, josta on sekä aseistumiseen että raudankäsittelyyn liittyviä löytöjä. Sekä kaivo, jonka ympärille rakennettu aitaus melkein erottuu yllä olevassa kuvassa. 

Yllä näkyvän vesiesteen takana on esilinnan jäänteet, joiden hahmottaminen ei minulta onnistunut. Linnan ajoitus 1300-luvun lopun ja 1400-luvun alun välissä on selvä, mutta ei ole havaintoa linnan rakennuttajasta tai rakentamisen tarkoituksesta. Tuoreimmat kaivaukset olivat laajimmat ja jäivät raportoimatta.

Päivän toinen kohde oli Raaseporin linna, josta juuri mikään maanpinnan yläpuolella ei ole alkuperäistä, joten koko paikka on mysteeri, joka ärsyttää minua joka käyntikerralla entistä enemmän.

Lounastimme Tammisaaressa, jonka arkeologinen kohde oli aloitetun mutta rakentamattoman linnan paikka. Se oli laastittomuudessaan kummallinen, mutta kaupungin varsinainen mysteeri oli se, että en ilmeisesti koskaan ole kiertänyt kortteleita torin ja museon väliä kauempana. Eli oli näkemättä eksoottinen Constantin Kiseleffin suunnittelema palotorni-vankila yhdistelmä vuodelta 1876,  

asuinrakennus 1790-luvulta(!)

ja kaakinpuu, jonka autentisuudesta en sano mitään.

Jatkoimme matkaa parin kilometrin päähän, jossa keskellä metsää on 1600-luvun alussa hylätty kylätontti. Se oli löytynyt inventoinnissa vanhojen karttojen avulla vasta 2000-luvulla ja on vielä tutkimaton. Etukäteen arvasin, että näytetään kivikasoja ja kerrotaan niiden olevan uuninpohjia. Saimme kuitenkin hieman enemmän todistetta ihmiselämästä, sillä Knuutinen nosti silmiemme edessä myyrän möyhimästä maasta palanutta savea.

Päivän viimeinen kohde tunnetaan Grabben kanavana, vaikka se ei välttämättä liity kehenkään Grabbeen eikä välttämättä ole kanava. Mutta jonkun vallalla ja jotain varten on keskiajalla tehty 900 metrin kaivanto, joka nyt näyttää melko tavalliselta ojalta. 

Päivän viimeinen mysteeri oli opastaulun sijoitus pensaan taakse, niin ettei tekstiä voinut kunnolla lukea.

Kansallismuseon uusi keskiaika

Kansallismuseossa aukesi jo lokakuussa 2022 uusi keskiajan esitys, mutta "ehdin" vasta viime sunnuntaina tutustumaan siihen. 

Aloitus (tilan vastapäivään kiertäen) oli hyvin moderni eli eläinhistoriaa, mutta tulkinnassa eläimellä eli tässä tapauksessa hevosella oli vain välinearvo. Se oli "yksi arvokkaimmista eläimistä". Siksi, että  "Ratsun ja miehen varustamisesta kuninkaan sotaan sai verohelpotuksia". Tässä kohtaa olisin kaivannut hieman tiukempaa analyysiä siitä, oliko ritarina olo taloudellisesti kannattavaa keskiajalla eli pohdintaa hevosen todellisesta "arvosta". Hevosen taakse kuvassani jää tosin jäi performatiivinen alue, jossa kävijät voivat reflektoida näitäkin kysymyksiä.

Kahdella pöydällä oli ruoan representaatioita ilman selostuksia. Ainakin omenat olivat selvästi yliedustettuina ja ehkä olisi ollut tarpeen selittää miten makkara keskiajalla tehtiin? Muistuttaa siitä, että eläimillä tehtiin muutakin kuin ratsastettiin sotaan.

Takaseinän meri oli hieno lisä maavoittoiseen museonäyttelyyn, mutta kuvani etualelle jäänyt keskeneräinen hirsirakennus vaatii museovierailta aika paljon. Toivottavasti monelle ei jää käsitystä, että keskiajalla ei ollut kattoja.

Keskiajalla ei takuulla ollut 1900-luvun alun pulpetteja, joten tämä osa näyttelyä oli minusta käsittämätön. Oliko "piirretään tikulla hiekkaan" liian kulunut ratkaisu? Vai liian sotkuisa?

Käyntini aikana  ei ollut käytettävissä VR-peli, jossa "pelaaja kohtaa Ingeborg Aakentytär Tottin", joka on "voimakas sotilaskomentaja". Kierroksella tuli kuitenkin vastaan vielä aito haarniska, 

mahdollisuus rakentaa linna ja korillinen aseita, joilla olisin voinut näyttelyn aloittaa, jos olisin kiertänyt toiseen suuntaan. 

Keskiaika esitettiin siis sotaisana aikana, jolloin elintarvikkeiden saatavuus oli rajattua ja sekä linnat että kodit keskeneräisiä. Kaikki historianesitys on sidottua omaan aikaansa, mutta pitikö tämä vetää näin överiksi?

Tutkimusta keskiajasta ja 1500-luvusta

Tänään Maria Kallio-Hirvonen puolustaa väitöskirjaansa Käsikirjoitustutkimus, kopiokirjat ja kopiokirjojen tehtävä Turun keskiaikaisessa tuomiokapitulissa . Oheinen kuva ei liity kyseiseen kopiointiin.

Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan käytän tilaisuuden aasinsiltana linkkivaraston tyhjentämiseen keskiajan ja 1500-luvun opinnäytteistä. Ensimmäisenä näiden joukossa on Tuuli Heinosen kesällä hyväksytty väitöskirja The Social and Material World of Medieval and Early Modern (c.1200-1650) Villages in Southern Finland. Se sai tuoreeltaan (suhteellisen) paljon medianäkyvyyttä, josta on tallessa Ylen juttu Keskiajan Suomessa asuttiin kylässä mutta ei pussinperällä – talonpoikaisyhteisöä ajatellaan suotta pysähtyneeksi ja tasapäiseksi. Tuulin tuoreempi kirjoitus Kauppiaita ja rälssimiehiä – arkeologisia näkökulmia keskiajan kyliin Glossan blogissa on samaa asiaa.

Sitten muuta:

• Pelkonen, Laura: Iin vanhan Haminan hautausmaan naisvainaja CH36 ja hänen kasvorekonstruktionsa
• Kerola, Artturi: Sekulaarisen kraniaalisen ja postkraniaalisen variaation tarkastelu keskiaikaisen ruotsalaisen sekä mesoliittisen ja myöhäispaleoliittisen kauden eurooppalaisten aineistojen valossa
• Jardeskog, Timmy: "I skåninger, hvor er I dog et utaknemmeligt folkeslag!" : en kvalitativ textanalys av Skånes och skåningarnas roll i Saxo Grammaticus Gesta Danorum
• Ratilainen, Tanja: Early brick use and brick building in mainland Finland : contribution of Koroinen, Early Phases of Turku project and Holy Cross Church of Hattula 
• Nordbrandt, Rebecca: Jord, mynt och hästar : En genusstudie av medeltida testamenten
• Halonen, Marko: Aspects of medieval Nordic calendars : a qualitative, quantitative and phylomemetic study
• Siirilä, Otso-Petteri: Vitaliaaniveljien käsittelyn muuttuminen Itämeren lähteissä vuosina 1390-1398
• Meyer, Michelle: Kvinnliga klosterinträden 1400–1420 : En studie av inträdesdonationer i medeltidsdiplom
• Ask Josefsson, Eric: Försvunnen i översättningen : En text- och bildanalys över en tysk boktryckares urval i tre svenska helgonberättelser från 1400-talet
• Bott, Rachel: “Pale her cheeks they ought to be, it was only yesterday that she had been a tree.” : Gender, Power, and Hybridity in the Swedish Medieval Supernatural Ballads
• Rohman, Nadine: Medeltida ödeläggelse i Sverige : En litteraturstudie över resiliens och medeltidsarkeologisk forskning utförd på den senmedeltida agrarkrisen
• Jakobsson, Louise: Bryggerskor och ölförsäljerskor : Kvinnors arbete inom bryggerinäringen i Stockholm 1460–1525
• Honkakoski, Hannu: Reformaation kehittyminen Ruotsissa Västeråsin valtiopäivien välisenä aikana 1527–1544
• Hagen, Anton: Alla hava vi en Herre och Gud! : konfessionsbyggande och konfessionalisering under Uppsala möte
• Edman Ansell, John: Maktens tal och talets makt: Kunglig maktlegitimering i Erik XIV:s och Johan III:s tid
• Jonasson, Siri: Skrämsel eller tröst?: Georg Buschs tolkning av 1572 års nya stjärna förmedlad till en svensk publik i konfessionaliseringens tidevarv
• Norrby, Malin: Text utan kontext: en granskning av kyrkobeskrivningar utifrån forskning om antijudiska motiv i svenska kyrkobyggnader
• Alexandersson, Henrik: Medeltiden materialiserad – om etablerandet, aktiverandet och bevarandet av minnesplatser i Ranrike

Kuva peräisin kirjasta "The sweet and touching tale of Fleur & Blanchefleur; a mediaeval legend" (1922)

Miksi Ruotsin kuninkaat eivät olleet "Suomen kuninkaita"?

Kun tutkimuskysymys herättää kansallisia tunteita, voi olla ihan hyvä, että sitä käsittelee identiteetiltään ulkopuolinen. Toisaalta tyhjästä aloittaneelta tutkijalta menee helpommin ohi aiemmin ajateltua, varsinkin jos hän ei hallitse kaikkia tutkimusalueen kieliä.

Tällaisin kaksijakoisin tuntein lähestyin Caroline Wilhelmssonin artikkelia ‘King of Sweden, the Götar and the Wends’... What about the Finns?: Investigating Finland’s absence from Swedish royal titulature in medieval and Early Modern Sweden (pdf), joka siis käsittelee Ruotsin keskiajan kuninkaiden esittelyrimpssuja ja Suomen näkymättömyyttä niissä. Artikkelia esittelevässä blogitekstissä Wilhelmsson selittää olevansa Ruotsiin keskittyvä keskiajantutkija Aberdeenin yliopistossa. Loppuvaiheessa oleva väitöskirjansa  käsittelee kansallista identiteettiä Ruotsissa. (Tätä minäkin tarjosin kesällä 2019 väikkärin aiheeksi ja sain kuulla sen olevan perin kulunut.) Artikkelissa hän on syventänyt väitöskirjan yhden luvun aihetta. 

Eroa pohjoismaisen tutkimuksen retoriikkaan on ainakin blogitekstissä, jossa Suomesta käytetään reippasti sanaa colony. Itse artikkelista sitä ei löydy, eikä siitä hypännyt silmilleni muuta ilmeisen epäkorrektia kuin Hälsinglandin yhdistäminen Helsinkiin ja saagojen yhteydessä puuttunut Sirpa Aallon väitöskirja. Hieman ihmettelin myös esitystä keskiajan ruotsalaissiirtolaisten merkittävästä määrästä, mutta kaikkihan on suhteellista. Onnekseni asiasta enemmän ymmärtävä historiantutkija, jolle linkin lähetin, innostui artikkelin lukemaan ja antoi minulle laatuarvionsa. Piti pohdintaa "ihan hyvänä", joten uskallan/viitsin sen tähän  lyhentää.

Maunu maanlakinsa
kansilehdellä
Wikimedia

Wilhelmsson selittää, että kuninkaan titulatuuri ei ole (tietenkään) sattumanvarainen vaan poliittinen viesti, joka joko vastaa todellisuutta tai sitä, minkä toivottaisiin olevan totta. Yksi euroopanlaajuinen muutos oli se, että kuninkaat alkoivat (nimellisesti) hallita maita eivätkä kansoja. Ensimmäinen "Ruotsin" eikä sveealaisten ja gööttien kuningas oli Maunu Eerikinpoika, jonka kaudella maalle tehtiin myös yhteinen laki.

Wilhelmsson käy huolellisesti läpi vuosisatojen muutosta, jonka vakio on se, että Suomea tai suomalaisia ei mainita. Myöhäisenä poikkeuksena juuri "tutuksi" tullut Kaarle IX, joka kruunajaisissaan 1607 oli 'Sveriges, Götes, Venders, Finnars, Karelers, Lappars i Norrlanden, de Kajaners, och Esters i Livland, etc.Konung’. 

Wilhelmsson esittää asiantilalle muutamia selitysmahdollisuuksia.

1a. Suomi oli niin periferinen, ettei se ollut kuninkaan suoran hallinnan ja tittelissä mainitsemisen arvoinen.(s. 54-57) Tässä kohtaa olisi kyllä voinut verrata Norrlantiin ja Lappiin, jotka eivät myöskään kuuluneet "alkuperäiseen" Ruotsiin ja pulpahtavat esiin 1607. Mutta jotenkin ja jostain syystä nykyajasta katsoen nämä Suomea helpommin uppoavat "Ruotsiin".

1b. Suomen hallinta keskiajalla oli paavin Pohjolan kristyille vierittämä vastuu ja alueen hallinta aidosti erillinen varhaisimmat vuosisadat. (s. 68-69) Ajatus vastentahtoisuudesta ja epäaktiivisuudesta tai ei-omaehtoisuudesta on mielenkiintoinen vastapaino ristiretkien innokkaan valloituksen historiakuvalle, mutta en ota kantaa uskottavuuteen.

2. Suomalaisia oli (Suomessa) niin vähän, että he upposivat enemmistöön eli ruotsalaisiin, jotka ottivat vastuun hallinnosta ja näkyivät näin paremmin kuninkaalle. (s. 61-62)

3. Suomalaisiin suhtauduttiin kielteisesti eli assosiaatiota yhteydestä ei haluttu esittää. (s. 62-64) 

4. Vaasa-kuninkaiden käyttämä "Vendien kuningas" viittasi suomalaisiin. (s. 64-68) Vendien epämääräinen määrittely oli artikkelin merkittävin uusi anti minulle. Olen (suoraan ja rehellisesti sanoen) yhdistänyt termin epämääräisesti vendel-aikaan enkä ole koskaan ajatellut enempää. Minut olisi siis voinut helposti vakuuttaa tämän vaihtoehdon kannattajaksi, mutta konsultoimani historiantutkija ei selitystä niellyt, eikä Wilhelmssonkaan sitä aivan täysillä ehdota.

Wilhelmsson lopettaa summeerauksella, että mainitsemattomuus keskiajalla voi arvostuksen puutteen sijaan kertoa Suomen autonomiasta. Historiantutkijatuttavani ei jälkimmäistä vaihtoehtoa todennäköisenä pidä, vaikka se tietenkin tiettyä kansallista ajattelua miellyttäisi.

Töölöläinen Margareta 1400-luvulla

Onnekkasti minulle Tapio Salminen taannoin jakoi uudelleen Töölöön liittyvän twiittiketjun maaliskuulta 2015, jolloin asuin vielä historiattomassa Eirassa. Nyt esittelemänsä Tallinnassa vuonna 1476 tehty porvari Olof Lauressonin testamentti oli erinomaisen mielenkiintoinen. Sillä vaikka tiedän paremmin, tuntuu Helsingin seutu täysin asumattomalta ennen voudintilien alkua ja kaupungin perustamista.

Backlund, Bengt /
Upplandsmuseet
CC BY-NC-ND

Hakematta käsiini Salmisen tiiliskiveä Helsingin pitäjän keskiajasta esimerkiksi Kaupunginmuseon sivuilta on avattavissa V.-P. Suhosen ja Janne Heinosen tekemä inventointiraportti Helsingin keskiaikaiset ja uuden ajan alun kylänpaikat 2011 (pdf). Sen sivulla 13 on taulukko Helsingin kylien esiintymisestä keskiaikaisissa lähteissä. Töölön kohdalla on vain tämä testamentti, joka on DF:ssä numerolla 6676. Teksti on yhdenlaista saksaa, joten Salmisen tulkinnalle on käyttöä.

Testamentintekoiässä vuonna 1476 ollut Olof olisi voinut syntyä 1420-luvulla. Hän oli perinyt vanhemmiltaan Margareta-sisarensa kanssa maata Töölöstä ja Hindernäsistä eli Meilahdesta, joten nämä maastot olivat molemmille tuttuja ja toinen ehkä lapsuudenkoti. Nämä maat Olof testamenttasi sisarelleen, joka edelleen asui Uudellamaalla. Lisäksi Margareta sai 10 Riian markkaa, mikä oli neljäsosa hyvin toimeentulevan tilan hinnasta. Ehkä ilmeensä oli tästä kuulessaan yhtä yllättynyt kuin Härkebergan kirkon maalauksessa kehräävällä naisella.

Sisaren- tai veljenpoika sai puolikkaan laivaa ja Santahaminassa asunut velipuoli Peter hopeavyön ja tikarin. Anteliailla lahjoituksilla oli testamenttitekstin mukaan pyritty siihen, etteivät sukulaiset kiistäisi leskelle jäänyttä osuutta, johon kuului Tallinnassa kivitalo kauppatavaroineen. Annettavaa riitti myös neljälle Tallinnan kirkolle ja Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkolle. 

Salmisen tulkinnassa on yksityiskohtia, joita en erota DF:n litteraatiossa, joka pisteidensä ja Salmisen kuvassa näkyvän tekstimäärän perusteella onkin epätäydellinen. Ja liittämättä paikkaan, vaikka kirjoituspaikka on selvä. Se, että Töölö ja Hindernäs eivät ole haettavassa muodossa on sitten toinen juttu. Salmisen mukaan Margareta asui testamentin kirjoittamisen aikaan Töölössä ja SDHK:n tulkinnassa Meilahdessa, joten asiaan jää hitunen epävarmuutta, vaikka kallistunkin Salmisen asiatuntemuksen puoleen.

Omasta asiantuntemuksestani en pääse puhumaan, sillä kysyttäessä olisin huitonut Töölön kylän paikkaa jonnekin Töölönlahden pohjoispuolelle. Inventointirapsan mukaan "Töölön kylä on sijainnut Mannerheimintien ja Runebergin kadun risteyksen tienoilla, Töölönlahden pohjukan länsirannalla. [...] Oopperatalon etelä- ja itäpuoleisessa puoleisessa puistossa saattaa paikoin olla jäljellä kylään ja sokeritehtaaseen liittyviä rakenteita." Ehkä tämän saan nyt pysymään mielessäni.

Arkeologisia kenttätöitä ja opinnäytteitä

Viime viikon lopulla oli kaikilla vapaa-aikaisilla mahdollisuus seurata verkon yli perinteisiä Arkeiologia kenttätyöpäiviä. Ollessani itse linjoilla osallistujamäärä huiteli kahdessa sadassa, mitä määrää Kansallisarkiston auditoriossa tuskin on ollut.

Kuuntelemistani esityksistä Janne Ikäheimon LIDAR-harjoitus ja käynnistyvä projekti, jolla pyritään muinaismuistokohteiden automaattiseen tunnistamiseen LIDAR-kuvista, loi uskoa tuloksekkaaseen tulevaisuuteen. Myöhemmin palattiin maan pinnalle tai sen alle, kun Teemu Tiainen selosti Jyväskylän Kirriä, jonka mielenkiintoisuus (raudan sulatusuuni) ei paljastunut tarkallakaan inventoinnilla vaan kauhakuormurin kouraisulla. Sattuman kauppaa oli myös Lapissa, jossa metallietsinharrastaja oli matkalla varsinaiseen kohteeseen testannut laitettaan rautakautisen polttohaudan kohdalla.

Andreas Koiviston viesti siitä, että keskiaikaisten kylien paikkaa ei voi suoraviivaisesti määrittää 1600- ja 1700-luvun kartoista, oli tuttu, mutta toistamisen arvoinen. Esittelemässään kohteessa Vantaalla vanhemman tonttipaikan paljastivat paikannimet: itä- ja länsipellon välissä piti olla jotain.

En ole tainnut kovin hyvin seurata arkeologiaa viime vuonna, kun Hollolan "superharvinaisuuksia" sisältänyt rahakätkökin oli uutta tietoa. En saanut edes aikaiseksi pyörähtää tuomiokirkon portailla, kun Senaatintorin reunoja kaivettiin. Tuloksissa kuullosti mielenkiintoisimmalta se, että pohjoisessa kuopassa hautoja oli huomattavasti vähemmän kuin eteläisessä, jossa oli kahdeksankin kerrosta. Arvokkaampi paikka, nääs.

Linkkejä on sentään kertynyt. Uusi blogi Mennyt aika on aloittanut ja ainakin seuraavat opinnäytteet julkaistu avoimena verkossa.

• Nurminen, Katariina: Fish Bones and Fishing in Finland during the Stone Age
• Papakosta, Vasiliki: Early Pottery Use among Hunter-Gatherers around the Baltic Sea
• Pottier, Erica: Joutsenet Äänisen kalliokaiverruksissa
• Vaden, Anna-Riikka: Porvoonjokilaakson kivikautiset kohteet : sijaintiin vaikuttavat tekijät ympäristön ja arkeologisten muuttujien avulla tarkasteltuna
• Kailamäki, Uine: Kalliomaalauksia peittävien silikasilausten uraanisarja-ajoittaminen : tapausesimerkkeinä Suomussalmen Värikallio ja Puumalan Syrjäsalmi
• Olsen, Eleonor: Ett hantverk i förändring: En studie av ulltextiliers tillverkning i Sverige från bronsålder till äldre järnålder.
• Piha, Minerva: Eteläsaamelaiset rautakautisessa Pohjolassa : Kielitieteellis-arkeologinen näkökulma
• Reinikainen, Samuel: The Pottery of Pahamäki at Pahka, Lieto in Southwestern Finland
• Tokoi, Arttu: Asutuksen jälkiä Turun Kärsämäessä : Asuinpaikan luonne ja sen muutokset kivikauden lopulta rautakaudelle vuosien 2016 ja 2017 kaivaustutkimusten pohjalta
• Hänninen, Annamari: Menneisyyttä haravoimassa : metallinetsinlöydöt harrastajien toiminnan ja Kanta-Hämeen alueen rautakauden kuvaajina
• Kivikero, Hanna: The Economy of Food : Tracing food production and consumption in the Castles of Kastelholm and Raseborg from the 14th to 16th centuries.
• Eerola, Julius: Reflectance Transformation Imaging (RTI) Suomen historiallisen ajan arkeologiassa : Tapaustutkimukset Nousiaisten Moision monumentaalihaudasta sekä Raaseporin ja Helsingin Vanhankaupungin lyijyplombeista
• Pietiläinen, Saija: Arkistoarkeologiaa : Oravaisensaaren Pöyköpellon rakennusjäänne
• Nilsen, Andrine: Vernacular buildings and urban social practice – Wood and people in Early Modern Swedish society
• Veijo, Riina: Nahkajalkineet ja niiden käyttö 1600- ja 1700-lukujen Oulussa

P. S. edellinen setti viime maaliskuulta

Ruotsi 1400-luvulla (peruskouluversiona)

Ruotsin historia Kalmarin unionin aikana on kuitattu kahdella osiolla, mikä tuntuu vähäiseltä verrattuna aiempiin vuosisatoihin. Tosin niissähän ehdittiin jo käsitellä pyhiinvaellukset kahteen kertaan ja nyt näyttää siltä, että kirkolliset aiheet on jätetty kokonaan väliin.

Hopeakaulus on saamelaisnaisen koristus, jonka vanhimpien osien arvellaan olevan 1400-luvulta. Mutta vastaavan kokonaisuuden sanotaan olleen aiemmin harvinaisempi ja nyt yleisempi. Hopeaa saatiin markkinoilta, joita osiossa käsitellään niin ajattomasti, että markkinapaikkana mainitaan myös Haaparanta. Osioon on siis sekoitettu nykypäivä ja menneisyys sikin sokin, sillä saamelaiset elävät historiassa? 

Osio I herrens år 1499 esittelee Glimmingehusin, jossa olen käynyt. Ottaen huomioon kokonaisuuden aiemmat osat oletin, että Glimmingehusin tanskalaisuus häivytettäisiin tarkoin, mutta sainkin yllättyä: "Glimmingehus on skoonelainen linna, saksalaisen Tanskassa rakentama, Gotlantilaisesta kivestä, joka tuolloin oli tanskalaista". 

Mutta, kun fokuksessa oleva oven päällä oleva kuvakivi selitetään, on tanskalainen linnanherra Jens kova ja ankara ja smoolantilainen eli ruotsalainen kakkosvaimo kaiken hyvän lähde.

Esinekuvastossa on edelleen mukana silmälasin kappaleet, joita ihailin jo muutama vuosisata aikaisemmin. Silloin kaipaamani kirjallinen kulttuuri ei ole tullut vieläkään esille. Myöskään pukeutumisesta ja siihen liittyvästä käsityöstä ei ole puhuttu. Siihen olisi päästy kiinni kuvituksena käytetyistä kirkkomaalauksista tai yllä näkyvästä kengästä. Sen oikealla puolella olevasta matosta olisi hieman lisätietoa museon sivuilla, mutta oppilaita ei kannusteta eksymään tarjotun kokonaisuuden ulkopuolelle.

Teksti perustuu sivuston tilaan 8.-9.12.2020.

Ruotsi 1300-luvulla (peruskouluversiona)

Ruotsin historian 1300-luvun opintopaketissa on neljä osiota, joten on toivoa löytää jotain erikoisempaa. Ensimmäinen esittääkin ennen näkemättömän kysymyksen: mitä yhteistä on saksilla ja porvareilla? 

Vastausta lähdetään hakemaan toteamalla pääkuvan 600-800 vuotta vanhojen saksien ja sormustimien muistuttavan nykyvastineitaan. Sitten kerrotaan saksia olevan kahta tyyppiä. Keritsimiin yhdistämäni malli on yhtä kappaletta ja varsinaisissa saksissa kaksi terää. 

Porvareihin päästään hyppäämään, kun ymmärretään saksia tarvittavan monessa toimessa. Eli ei sen kummempaa. 

"Heliga Birgitta och pilgrimsmusslan"... Edellisellä vuosisadalla käsiteltiin jo yksi pyhimysmerkki ja nyt on toinen. Vaikka nyt mukaan saadaan Pyhä Birgitta hänestä ei kerrota juuri mitään ja pyhiinvaelluksista asia menee lähes täysin päällekkäin edellisen kanssa. Eli eteenpäin.... uskon tiellä, sillä seuraavaksi kysytään, mitä Jeesuksen kuva kertoo uskosta ja kauppasuhteista keskiajalla. 

Jees... jotain ihan uutta minulle. Lähtöesineenä on kirkon lattian alta löytynyt rauhantaulu(*). Ainoa esinetyypin edustaja Ruotsissa, joten tuskin Suomessa on yhtään. Kuvauksen perusteella katolisessa jumalanpalveluksessa tätä kuvaa on ensin suudellut pappi alttarilla ja sitten se on kiertänyt jokaisen seurakuntalaisen suudeltavana. Pitäisikö ottaa joskus kertauskurssi keskiajan katolisen jumalanpalveluksen vaiheista?
(*) Visa Immonen on arvostellessaan Sofia Lahden väitöskirjaa käyttänyt sanaa.

Hetkellisesti piristyneenä viimeiseen osaan, jossa kuolleiden täytyy puhua. Ottaen huomioon vuosisadan ei tule suurena yllätyksenä, että kyse on Visbyn vuoden 1361 taistelun uhreista. 3D-malleissa voi pyöritellä kalloa ja paria luuta, joista pitäisi etsiä vammoja. Mutta vaikka olen istunut useita osteologi Kati Salon esityksiä, en erottanut mitään ja "oikeaa" vastausta ei kerrottu. Ehkä 10-12-vuotiaiden silmät ovat tarkempia? Tietoinen valinta, että heille ei näytetty ollenkaan haarniskoja ja aseita, jotka ovat yleensä aineiston pääosassa?

Kuolleiden ehkä pitäisi puhua, mutta tässä yhteydessä vaikenivat minulle paljon tehokkaammin kuin Historiskan näyttelytilassa vuonna 2014. 

Esine, joka minun mielestäni olisi ehdottomasti pitänyt ottaa mukaan tälle vuosisadalle edes esinekuvana Historiska museetin kokoelmista, on taskukalenteri vuodelta 1399. Jakaisin siitä mielelläni kunnollisen ja laillisen kuvan, mutta Historiska on joko muuttanut kokoelmasysteemejään tai en ole päässyt niistä perille. Eli kaappaus FB:stä.

Teksti perustuu sivuston tilaan 8.-9.12.2020.

Ruotsi 1200-luvulla (peruskouluversiona)

Ruotsin historian oppimateriaalissa on 1200-luvulla Suomen etelärannikko pinkkinä ja ingressin mukaan Sveanmaa, Göötanmaa, Norrlannin rannikon eteläosat ovat yhtä maata Suomen osien kanssa. Vuosisataa avataan kolmella oppitunnilla.

Kiitos Ilari Aallon innon tiilien merkintöihin ensimmäinen aihe tuntuu varsin tutulta. Tiilet liittyvät 1200-lukuun, sillä ne otettiin vasta tuolloin käyttöön Pohjolassa. Oppimateriaalin mukaan luostareista alkaen. 

Vuosisadan lopulle on ajoitettu Tukholmasta löytynyt tiileen raaputettu kaunis prinsessan kuva. Sen sijaan on modulin pääkuvaksi valittu (Tanskaan 1200-luvulla kuuluneen) Lösenin kirkon tiili, jossa on riimukirjaimia. Nämä saa ihan itse tulkata ja myöhemmin tarkistaa tuloksen. Lause on ihan ymmärrettävää latinaa ja tarkoittaa yksinkertaisuudessaan "minä olen kivi". Jollain ollut huumorintajua ja kielitaitoa?

Tiili löytyi teräväsilmäisen kanttorin ansiosta vuonna 1858 kirkkoa purettaessa. Nykyään se on virtuaalisesti esillä oppimateriaalin kanssa samaan aikaan avatussa palvelussa Runor, johon on koottu kaikki tunnetut riimutekstit. Ajoitus siellä on melko väljä: 1100-1500.

Kirkkojen seinien läheisyydessä pysytellen. Taalainmaalta löytyneen ranskalaisen pyhiinvaellusmerkin kautta ei väitetä paikallisen käyneen kaukana vaan arvellaan merkin pudonneen Trondheimiin matkalla olleelta. Aihe on minulle niin tuttu, että näen tekstissä vain puutteita.

Teemaan on liitetty varhainen kartta ja maailmankuvan käsite, mutta monelleko ruotsalaiselle nämä olivat merkityksellisiä? Toisaalta jätetään kertomatta, että Ruotsista ihan oikeasti tehtiin pyhiinvaelluksia ulkomaille asti. Eikö tämä olisi ollut jännittävää? Nyt kartalla kohteet muualla ovat tiettömän tyhjyyden toisella puolella.

(Jaa kukako kävi kauempana? Ainakin esi-isäni Birger Persson Santiago di Compostelassa 1320-luvun alussa.)

Kolmas lähtöesine on Gudhemin luostarista löydetty hautapaasi. Kuvatun naisen kruunu viittaa kuninkaallisuuteen. Miten tästä on päädytty tunnistukseen Sverker-suvun Katarina-kuningattareen jää kertomatta. 

Seurannut teksti naisten asemasta avioliitossa on niin yksinkertaistava, että ei siitä sen enempää.

Kun nyt ensimmäisen kerran saatiin kontakti hallitsevaan luokkaan, niin todettakoon, että materiaalissa ei vuosisadan esittelyosiossakaan ole tapahtumahistoriaa. Enkä sitä kaipaakaan, vaan mielenkiintoista sisältöä. Ehkä 1300-luvulla... 

Teksti perustuu sivuston tilaan 8.-9.12.2020.

 

Ruotsi 1100-luvulla (peruskouluversiona)

Ruotsin peruskoululaisten historialäksyt lähenevät vihdoin Suomea, sillä olen edennyt 1100-luvulle. Karttakuvassa Ruotsin pinkkiä ei vielä ole Suomen puolella ja ingressiin on nostettu Mälarinlaakson yhdistyminen osaan Götanmaasta. Jos jaksaa avata vuosisadan laajemman esittelyn löytää tiedon Suomeen tehdyistä ristiretkistä, joiden syiksi tarjotaan sekä kristinuskon levitystä että kauppayhteyksien valvontaa.  Tarjolla on kolme oppituntia edellisellä vuosisadalla jo läpikäydyn Uppsalan hopea-aarteen lisäksi.

Madonnan salaisuus kutsuu oppilaan miettimään keskiajan yleistä kuvattomuutta. (Mistä tuli mieleen, että esillä ei ole ollut yhtään riimukiveä eikä Gotlannin kuvakiveä.) Paitsi että kirkoissa oli toisin. Seinä- ja kattomaalauksia ja patsaita. Pimeydestä ei sanota mitään.

Madonnan salaisuus ei ole kovin yllättävä. Kruunun sisältä löytyi kunnostuksen yhteydessä luun kappale eli ilmiselvä reliikki. 

Suomessa vallitseva näkemys tutkijoiden keskuudessa on, että puupatsaat ja seinämaalaukset saivat reformaation jälkeenkin olla pitkään paikallaan. Koululaisille Ruotsissa taas kerrotaan, että ainakin ensiksi mainitut hävisivät jokseenkin oitis. En ota tätä totuutena, joten en oppinut mitään. En myöskään katso saaneeni aineksia miettiä sitä oliko keskiajalla "influenssereita". Vastaus riippuu täysin siitä, miten käsite siirretään tuhannen vuoden taakse. Vaikuttajia ja esikuvia oli varmasti.

Toisessakin läksyssä ollaan katolisessa kirkossa. Pointtina on nyt kuvanlukutaito. Kahdestakymmenestä neliöihin ahdetusta kuva-aiheesta on vuosisadan aikana nostettu esiin kolme: Hubertuksen legenda, pyhä Tapani ja koraaniin viittaava teksti reunuksessa. Valitettavasti mainintojen lisäksi emme saa tietää näistä mitään lisää. Minä en tule hullua kurskaammaksi, joten luulisin ruotsalaisen oppilaan olevan yhtä pihalla.

Tehtäväksi annettu muiden kuva-aiheiden tunnistaminen suhteellisen pienikokoisesta kuvasta tuntuu aivan toivottomalta, mutta fundeerauskysymys tunnistettujen kuvien määrästä antaa ymmärtää, että sen olisi pitänyt olla ainakin yksi. No, kun alempana paljastetaan oikeita vastauksia totean, että 12 lähes identtistä jäbää alareunassa olisi voinut arvata aposteleiksi. Sillä minä olen saanut 12 vuotta kristinuskon opetusta. Ruotsin väitetty monikulttuurisuus ei tehtävästä hyppää silmille. Aivan kuten Madonnassa, kristinuskosta oletetaan olevan melko vahvat pohjatiedot.

Kuvista olisi irronnut ymmärrettävämpääkin: eurooppalaista kertomuskulttuuria ja jopa viitteitä antiikin kulttuuriin. Mikä vastaa funderrauskysymykseen: mitä minä olisin halunnut esineestä kertoa! Olisin myös halunnut nähdä museon FB:ssä jakaman kuvan, jossa jokaisen ruudun aihe paljastettiin.

Kolmas opintokokonaisuus ei lupaa nimellään kuin ruotsteista museoesinettä. Mutta sillä päästään vihdoin kiinni arkeen ja maatalouteen. Parikymmentä senttiä pitkä rautakappale kun on jonkinlaisen maankääntimen terä viikinkiajalta tai varhaiselta keskiajalta. 

Kielten, kulttuurialueiden ja ajan yli tulkiten en osaa sanoa onko ruotsalaisessa tekstissä tarkoitettu auraa vai hankoauraa eli sahraa. (Näistä Helsingin yliopiston historiallisen maatalouden sivulla selvintä ja varminta tietoa.) Kuinka luotettavasti terästä voidaan päätellä työkalun muoto? 

Ainakaan siitä ei voida päätellä viljelijän asemaa. Nämä jaetaan tekstissä kahteen ryhmään: perintötilallisiin, jotka maksoivat veroja vain suoraan kruunulle ja kirkolle, ja kruunun tai aatelisten maita viljeleviin, joiden maksuissa korostetaan päivätöitä ja luonnontuotteita. Ihan niinkuin veroja ei olisi maksettu tavarana. 

Vuosisadan esineistä mielenkiintoisimmat ovat Alvastran luostarista löytyneet silmälasin osat, joiden kautta olisi päästy kiinni kirjalliseen kulttuuriin, mutta ehkä se tulee esiin muussa muodossa seuraavina vuosisatoina.

Teksti perustuu sivuston tilaan 8.-9.12.2020.

 

Ruotsi 900- ja 1000-luvulla (peruskouluversiona)

Jatkan viime viikolla aloittamaani oppimista sivustolla Sveriges historia. Alun karttakuvassa ei tapahdu mitään muutosta 900-luvulle klikatessa. esittelytekstikin on sama eli edelleenkään ei ole Ruotsia. Oppitunteja on kolme ja kaksi samoja kuin edellisellä kerralla, joten jatkan suoraan 1000-luvulle, jossa kartassa on Ruotsilla rajat, mutta ingressin mukaan Ruotsi ei ollut yhtenäinen vaan useilla maakunnilla oli itsehallinto. 

Sekä 900- että 1000-luvusta kertova oppimateriaali "Sandaskatten från Mora" lähtee liikkeelle Morasta löydetystä hopea-aarteesta. Siihen kuului 1313 hopearahaa ja korujen osia, jotka oli kiedottu tuoheen ja tekstiiliin. Suurin osa rahoista oli Saksasta eli olemme jälleen ulkomaanyhteyksien äärellä. 

Mutta pointtina onkin ajatella näiden lisäksi viikinkien hygieniaa. Aarteeseen nimittäin kuului kaulanauha, jonka riipus muistuttaa pientä rasiaa. Ketjussa oli kiinni myös hammastikku ja korvalusikka. Teemat yhdistyvät näppärästi Ibn Fadlanin kirjoittamalla kuvauksella viikinkien siivottomuudesta. Esitellään myös englantilaisten näkemyksiä tyylikkäistä viikingeistä ja jätetään pohdittavaksi miksi nämä erosivat toisistaan. Ihan siisti paketti, mutta en oppinut mitään uutta.

Lisää hopeaa. Vanhasta Uppsalasta ojaa vuonna 1891 kaivettaessa löytynyt aarre taipuu kertomaan kristinuskon tulosta ja aiemmasta uskosta luopumisesta. Aarre on ajoitettu vuoden 1000 tienoille. Adam Bremeniläinen kirjoitti vielä vuonna 1075 Uppsalaan viedyistä rituaalilahjoista jumalille, mutta samaan aikaan sanotaan ensimmäisten ruotsalaisten kuninkaiden tulleen kastetuiksi. Aarteen yksi osa on reliikkiristi, joka kiistatta liittyy kristinuskoon.

Kun esineitä esitetään museossa kuvatussa videossa tajuan, että olen melko varmasti nähnyt ne samassa vitriinissä käynnilläni Uppsalassa. Erikoisinta niissä on yhden hopeakulhon riimukirjoitus. Jälleen esineet kertovat yhteyksistä ulkomaille, mutta varsin vähän kätköajastaan, minusta. Oppilaita pyydetään fundeeraamaan uskonvaihdoksen helppoutta tai vaikeutta ja aarteen kätkennän syytä.  

Hopeaa mielenkiintoisemmilta tuntuvat muut 1000-luvun esineet, joista pari ensimmäistä voi kuvitella eksyneenä Suomeenkin. Työkalupakista voisi kuvitella irtoavan monenlaista tietoa materaalisesta kulttuurista, mutta sen kuvauksessa ei ole edes nimetty työkaluja, niiden käytöstä kertomisesta puhumattakaan. 3D-kuvana kieriteltävästä asekirveestä tuli mieleen Modern historyn YouTube-video, jossa malli oli kyllä hieman toisenlainen. 

Teksti perustuu sivuston tilaan 8.-9.12.2020.