Tuomittuja ja vangittuja 1600-luvulla

Minä olen aina kokenut läänintilit yllätyksellisiksi, mutta näköjään sama pätee kokeneempiin tutkijoihinkin. Turun 1600-luvussa (lähes) elävä Veli Pekka Toropainen jakoi nimittäin  FB:ssä sunnuntai-iltana itselleen uutena löytönä 1600-luvun puolivälistä sakkolistat. Hän sai niistä uuden tiedon esi-isänsä vakavasta rikoksesta ja epäili, että muitakin sukututkijoita saattaisi "onnistaa". Pyynnöstäni sain luvan jakaa tietoa eteenpäin täällä.

Eli Turun ja Porin läänin sekä Ahvenanmaan vakavimmista rikoksista sakkoihin tuomitut vuodelta 1650 KA 7241:550. Joukossa kokemäkeläinenkin, mutta en onneksi tunnistanut nimeä. Vastaava lista seuraavalta vuodelta KA 7244:571. 

Käsiala listoissa oli varsin siistiä, mutta parin vuoden tavaustauon jälkeen lienee syytä tunnustaa tosiasiat: minusta ei tule koskaan 1800-lukua varhaisemman rikollisuuden tutkijaa. Joten Toropaisen mallia noudattaen tietoa eteenpäin. Läänintileistä olen itse hakemalla löytänyt seuraavat Turun linnan "vankilistat" 1600-luvulta. Listojen perusteet vaihtelevat, joten otsikot ja sarakkeet kannattaa lukea huolella (Vuodet alla tiliniteen mukaisesti.) 

• 1664 KA7292:646 
• 1665 toukokuu, elokuu KA 7296:1501, joulukuu KA 7296:1502, marraskuu KA 7296:1506 
• 1666 KA 7299:1166 jne.
• 1667 KA 7303b:1144 jne.
• 1669 KA 7311:1615
• 1670 KA 7314a:2146b
• 1671 KA 7318:2561 
• 1675 KA 7332:2171  jne. ja KA 7332:2202 jne.
• 1676 KA 7336:1984  jne. ja KA 7336:1988 jne.
• 1678 KA 7344b:2415 jne. ja KA 7344b:2418 jne.
• 1683 KA 7362a:3021  jne. ja KA 7362a:3027 jne.
• 1687 KA 7377:3672 jne.
• 1689 KA 7383b:5794 jne.
• 1691 KA 7388a:3763 jne.
• 1693 KA 7394:3716 jne.
• 1694 KA 7397:3829 jne. (ei vankilista, vaan kyytilista vuodesta 1690) 
• 1695 KA 7401:4140 jne.
• 1697 KA 7408a:2920 jne.

Muut valokuvat 1918-1918 (VKP-6/3)

Leimansa perusteella Sota-arkistoon joskus kuuluneet valokuvat ovat Kansallisarkiston digitoimina nyt kontekstissa Karttakokoelmat : Vanhempi kartta- ja piirroskokoelma : Valokuvat vuodelta 1918 : Muut valokuvat 1918-1918 (VKP-6/3). Mitäpä tästä enempää sanoisikaan. Ai niin, Vakan mukaan aineiston tyyppi on "karttasuojus". Eli jos uuteen Astiaan tulee viime viikkoisessa testauksessa näytetty tyyppihaku, niin siitä ei kannata näitä etsiessään valita arvoa "kuva."

Lisäys 15.10.2019. Itse en tunnistanut yltä Helsingin rakennuksia, mutta Petri Pusa huomautti, että "Ensimmäisessä kuvassa Kauppatorilla vasemmassa reunassa Normenin talo ja oikeassa reunassa sama pieni puinen rakennus mikä siellä nytkin on." ja samaa mieltä oli Julius Jääskeläinen.

Lisäys 15.10.2019. Tästä kuvasta Julius Jääskeläinen erotti Espan pavilijongin.

Lisäys 15.10.2019. Oikean reunan rakennuksesta tuli mieleen Borgströmin tupakkatehdas, mutta en vaivautunut tarkistamaan kuten Petri Pusa.

Oulun lääninvankila 1800-luvun puolivälissä?

Laitoin Stenfeltin käsikirjoituksen kesäkuun alussa lepäämään toivoen, että korjauksen tarpeessa olevat osuudet erottuisivat helpommin elokuuta lähestyttäessä. Viime viikonloppuna avasin tiedoston ja kyllä sieltä ainakin kirjoitusvirheitä löytyi. Näytti myös siltä, että erilaiselle paikalliskuvaukselle oli tilaa. Näihin lasken Turun ja Oulun vankilat, joissa Stenfelt vietti osan elämästään.

Turun osalta lähdetilanne on yhtä surkea kuin Tavarantasaajia kirjoittaessani, mutta onnekkasti Stenfeltin käynti linnanvankilassa osuu samoihin vuosiin, joten saatoin kierrättää sisällön. Oulu, jossa Stenfelt oli vankina useita kertoja, osoittautui vaikeammaksi ja oli juuri siksi jäänyt tekstistä pois.

Vai olinko edes yrittänyt? Wikipedia-sivu oli kirjanmerkeissä, mutta "jotenkin" oli jäänyt huomaamatta siinä mainittu historiikki. Lähdin tiistaina katsomaan sitä kirjastoon, mutta en suuremmin yllättynyt, kun sen anti olennaisesta ajasta oli suunnilleen sama kuin Wikipediassa. 1790-luvulla kruununvankila "siirrettiin jo samalla vuosikymmenellä Oulun vankilan nykyiselle tontille niin sanottuun Oxenstiernan taloon, jossa vankila toimi nykyisen vankilarakennuksen valmistumiseen asti. Nykyisin vankilan toimistorakennuksena toimiva Oxenstiernan keltainen kivitalo lienee rakennettu vuonna 1778."

Tosin selvisi, että 1860-luvulla tehty katsaus vankiloiden tilaan on painettu! Mutta pettymyksekseni ei digitoitu ja ainoa (?) Finnaan viety kappale on Helsingin yliopiston kirjaston suljetussa kokoelmassa! Olikohan siitä peräisin historiikissa esitetty kaksikerroksisen rakennuksen pohjapiirros? Siitä sain edes jotain käsitystä laitoksen koosta. Selvityksessä oli todettu tilat liian pieniksi tuolloisiin vankimääriin nähden.

Kiitos historiikin pohjien tiedän tämän 1882 päivätyn
muutospiirroksen esittävän vanhaa vankilarakennusta
Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston kartat ja piirustukset II (kokoelma) :
Vankilarakennusten arkkitehtipiirustukset ja kartat.:
1.- 5. [Oulun lääninvankilan vankilarakennuksen sekä johtajan asunnon ja
henkilökunnan asuinrakennuksen rakennuspiirustuksia.] (Ia. 1403:1-5)

Erilaisia Oulun lääninvankilan piirrustuksia on toki Kansallisarkiston digitoinneissakin. Niitä selatessa toivon jälleen kerran tilaisuutta kysyä joskus joltain arkistoammattilaiselta perustelua siihen, miksi arkistoaineksen kuvailussa ei nähdä tarpeelliseksi poimia vuotta mihinkään (näkyvään) kenttään. (Vuosilukujen näkyvyyttä Vakasta tarkistaessani huomasin, että sieltä satunnaisesti valittu piirros "Sisältää julkisuuslainsäädännön perusteella salassa pidettäviä tietoja, joiden käyttö edellyttää käyttölupaa. (25 v - L 621/1999, 24 § 1 mom. kohdat 1-23) ", mutta aukesi digiarkistosta ihan sujuvasti. Ilmoitin tästä toki palautelomakkeella.)

Mutta kuva ei kerro mitään laitoksen toiminnasta ja historiikki keskittyi aikaan 1800-luvun lopulta eteenpäin. Itse tunsin ennestään 1825 vankikapinan, joka puolestaan on liian varhainen. Ja puhuu kolmekerroksisesta vankilarakennuksesta! No, onhan tuo ullakko aika korkea.

Ajan sanomalehdet kertovat kaupunginvankilan karkailuongelmista, jotka historiikkikin mainitsee, eli ei auta kuin olla tyytyväinen siitä, että rakennuksen ulkonäöstä ja koosta on parempi käsitys.

Kaappo Sutkin konteksti eli 1800-luvun vangeista

Vuosikymmen sitten tutkimani Kaappo Sutki on saamssa lisänäkyvyyttä tuoreen romaanin myötä. En ole kirjaa vielä nähnyt, mutta sain puhelun toimittajalta, joka halusi faktaa ja kontekstia.

Totuus oli, että Sutkin detskut olivat täysin unohtuneet ja kirjani Tavarantasaajat Österholm ja Sutki heikkous siinä, että en kontekstoinut enkä yhdstänyt miehiä mihinkään itseänsä isompaan. Mutta tietenkin sanoin toimittajalle kyllä ja sitten epätoivoisesti räpelsin kokoon tietoa. En tiedä tuleeko mitään lehtiin, mutta ettei menisi hukkaan, niin kierrätetään tässä.

Kirjani julkaisun jälkeen Miikka Vuorela on julkaissut osana esitystä Prokuraattorin kertomukset kriminologian lähteenä tilastot, joista näkee 1800-luvulla rikoksista tuomittujen ja vankilassa istuvien määrät jaoteltuna erilaisiin ryhmiin. Myöhemmin hän on tehnyt näistä tutkimuksen Criminality and the Finnish Famine of 1866-68. Helsingin yliopiston viestintä tiivisti tuloksen otsikkoon Omai­suus­ri­kok­set nelin­ker­tais­tui­vat näl­kä­vuo­si­na. Ja juuri tuohon aikaanhan Sutki "uransa" aloitti.

Kuten kuvasta näkyy, omaisuusrikokset tosiaan nelinkertaistuivat, mutta olivat muiden ajan rikosten joukossa pieni joukko. Joka ei myöskään paisuta vankilapopulaatiota, ainakaan lukujen Lääninvankiloihin vuoden aikana passitettujen vankien vankilaan joutumisen syyt puitteissa. Niissä kun tutkintavangit ja irtolaiset ovat enemmistönä. Valitettavasti muiden vankiloiden luvut on laskettu tilanteena vuoden alkaessa, joten niitä ei voi tähän yhdistää. Mutta kyseisissä luvuissa ei tapahdu juuri mitään muutosta ajanjaksolla.

Sutki ei tosin tullut kuuluisaksi niinkään rikoksistaan kuin siitä, että karkasi lukuisia kertoja. Oliko tämä epätavallista? Vuorelan tilastojulkaisussa on lupaava vankiryhmä "irtolaiset ja karkurit", mutta hetken mietinnän ja 1880-luvun painettuihin tilastoihin kurkistuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyseessä olivat "irotolaisuudesta ja kuljeksemisesta vangitut".

Vankiloista alettiin julkaista tilastoja 1880-luvulla ja ne ovat Tilastokeskuksen digitoimien julkaisujen joukossa informatiivisesti ryhmässä vankitilastot. Varhaisin kertoo vuodesta 1882, jolloin läänin- ja kihlakunnanvankiloissa sekä läänin kaupunkien vankihuoneissa annettiin 6 rangaistusta karkaamisesta tai sen yrittämisestä ja rangaistusvankiloissa Turussa ja Helsingissä 11.

Pikaisella sanomalehtihaulla en löytänyt vastaavaa määrää edellisiltä vuosikymmeniltä, mutta (katkerasta) kokemuksesta tiedän, että tämän tyyppisiä uutisia ei ole yksinkertaista hakea. Eli todennäköisesti niitä oli enemmän ja suhteessa vankipopulaatioon ainakin vastaava määrä kuin 1880-luvulla, jolloin edelleen kehittyvä vankeinhoidon ammattitaito lienee vähitellen lukua vähentänyt.

Verkkohakuihini muuten osui Pertti Kolarin toimittama Leningradin oblastin valtiollisessa arkistossa Viipurissa (LOGAV) säilytettäviä entisen Viipurin lääninhallituksen asiakirjoja. Osa I, jonka mukaan kyseisessä arkistossa on "Suomen kenraalikuvernöörin, läänien hallintojen ja linnojen komendanttien kirjeenvaihtoa vankien paosta, niiden etsinnöistä ja kiinniotoista vv. 1842, 1845-1847, 1849, 1853-1855, 1860, 1863-1864, 1867, 1868-1869, 1872-1873, 1877-1878, 1885-1886". Sattumalta kyseistä materiaalia on äskettäin tullut Kansallisarkiston digitointeihin, mutta en saanut ryhmittelyään osumaan Kolarin taulukkoon. Ja pahoin pelkään, että nuo dokumentit ovat venäjäksi ja käsinkirjoitettuja.

Mutta kyseessä ei siis ole vain Viipuria koskeva aineisto, mistä todisteena mainittakoon digitoidut Viaporin vankilistat (esim. vuosi 1858) ja Viaporin suomenkielinen ja painettu ohjesääntö vuodelta 1829.

Uudellamaalla liian tiheää asutusta jo 1774

Nimimerkin Järjestyksen ja turvallisuuden rakastaja kirjeestä julkaistiin ote Dagligt Allehandassa 16.6.1774. Kirjoittaja oli useasti matkustanut Uudellamaalla ja sen läpi. Hän ei ollut voinut olla huomaamatta, että kylät oli rakennettu tiiviimmiksi kuin oli määrätty.

Esimerkkinä moisen seurauksesta hän kertoi 18.5.1774 Bolstadin kylän Siuntiossa palaneen niin, että kuudesta talosta vain 2 säilyi vahingoittumana. Muut neljä menettivät rakennuksensa ja irtaimen omaisuutensa tulelle.

Kartasta Bollstad; Egokarta och delningsbeskrifning öfver åker och äng 1766-1767 (B44:5/2-5) näkyy, että tontit olivat peltolohkojen välissä eikä kukaan varmaankaan halunnut tontteja pellolle laajentaa.

Digitoiduista perukirjoista

Kansallisarkiston digitaaliarkistoon vyöryi vuodenvaihteessa perukirjoja. Tiedotteensa mukaan "Julkaistavia tiedostoja on arviolta noin 1,7 miljoonaa. Julkistaminen on käynnistynyt 7.12.2018 ja se toteutetaan satunnaisessa järjestyksessä."

Ainakin Haukijärven historiaa tutkiva on uusien kuvien pariin löytänyt tiensä. Hän kirjoittaa:

Näistä perukirjoista olen suurimman osan tutkinut jo aiemmin paperisina Turun maakunta-arkistossa. Se oli sikäli antoisampaa, että mukana oli virkatodistuksia ja testamentteja, joita ei digitoinnissa ole kuvattu.

Mutta, mutta. Kyse ei ole siitä, että digitoijat olisivat loikkineet liitteiden ohi. Vaan siitä, että on tiedotteen mukaan digitoitu RENOVOIDUT perukirjat... vai onko kuitenkaan? Kun tein haun 'tuomiokun' digitaaliarkiston puolella, esiin tuli entisin maakunta-arkiston lyhentein varustettuja otsikkoja (ei kuitenkaan aivan säännönmukaisesti), missään ei näkynyt sanaa renovointi ja kun kurkkasin yhteen 1800-luvun alkupuolen perukirjaan, sen allekirjoitukset vaikuttivat alkuperäisiltä.

Ja digitointi näytti - ylläri-pylläri - mikrofilmiltä tehdyltä vaikka voi kyllä olla harmaasävyiseksi tallennettua paperikuvaustakin. ArkivDigitalissa vuoden pyörittyäni kotimaiset aineistot ovat tosi karuja. Onneksi SSHY:n vapaaehtoiset ovat kuvanneet originaaleja, joten voin näyttää eron ihan suomalaisella materiaalilla.

Tietääkö Kansallisarkisto mitä se on digitoinut ja miten? Tiedotteeseen palaten määritelmänä on "raastuvanoikeuksien ja tuomiokuntien 100 vuotta vanhemmat perukirjat (4 700 sidosta)" ja "autonomian ajan renovoituja tuomiokirjoja". Eli siis on heiltä turha hakea digitoituja perukirjoja ennen vuotta 1809? Nääh, kyllä 1700-luvunkin perukirjoja on digitoitu. Toivoisin selkeämpää ja yksiselitteisempää tiedotusta, jossa kerrottaisiin myös rehellisesti onko kuvattu paperia vai digitoitu mikrofilmiä.

Ja miten perukirjoja löytää? Siihen Kansallisarkiston tiedote ei ottanut mitenkään kantaa ja Arkistojen Portin Perukirjat-sivulla pääanti on muistutus siitä, että perukirjoja on useassa paikassa ja apuneuvot henkilökunnan selän takana. A ja O on tietää mihin tuomio- ja käräjäkuntaan pitäjä on milloinkin kuulunut ja onneksi SSS ei ole laittanut lukkojen taakse luetteloaan Pitäjien kuuluminen tuomiokuntiin vuosina 1623-1862. Käsittääkseni ei olisi aivan mahdotonta muuttaa sitä (tai sen lähdedokumenttia) tietorakenteeksi, jonka avulla hakuja voisi suoraviivaistaa, mutta eipä ole kukaan vielä tehnyt.

Toivottavasti mahdollisimman moni selailee perukirjoja Digihakemistossa ja jaksaa tehdä muiden työtä helpottavia merkintöjä. Hakemistoista puheen ollen pitää tietenkin muistaa, että seurakuntien arkistoissa oleviin perukirjoihin ja alkuperäisestä kuvattuihin voi SSHY:llä olla täydellisetkin hakemistot.

Niin ja muistettakoon, että Helsingin perukirjoja on digitoituina Helsingin kaupunginarkistolla.

Satakunnan historiaa verkossa

Sattuneesta syystä tuli mieleen tarkistaa muistanko enää verkossa piileviä paikallishistoriaan liittyviä aineistoja. Valitsin erityiskohteeksi Satakunnan, mutta iso osa näistä koskevat muutakin Suomea.

Esihistoria
Arkeologisista kohteista saa tietoa - nykyään jo digitoituja raportteja kera Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkunasta. Sen Muinaiskalupäiväkirjaa kannattaa selata paikkakunnan perusteella - voi löytää 1800- ja 1900-luvun vaihteessa löydettyjä ja lahjoitettuja esineitä, joihin voi liittyä henkilöhistoriaakin (esimerkkejä vanhassa blogitekstissä).

Maaseudun väestö ja maatilojen hallinta

• Seppo Suvanto: Vanhan Satakunnan henkilötiedosto 1303-1571
• Suomen asutuksen yleisluettelo, Kansallisarkiston digitaaliarkisto
• Voudintilit ja läänintilit, Kansallisarkiston digitaaliarkisto
  Käytännöllinen ohje henkikirjojen löytämiseen 1700-luvun läänintileistä vanhan blogipostauksen loppupuolella.
  Esimerkkejä muusta läänintilien annista: Viikon verifikaatti: 7492, Viikon verifikaatti: 7498, Viikon verifikaatti: 7503, Viikon verifikaatti: 7515,  Yleellisyysverojen kartoitusta, Pönkkähameet Turun ja Porin läänissä
• [Lisäys 50 minuuttia julkaisun jälkeen: Länsi-Suomen tuomiokirjakortisto, Kansallisarkiston digitaaliarkisto. Esittelyä digitointia edeltäneessä blogitekstissä Tuokollinen tuomiokirjakortistosta. Paikallishistoriallinen esimerkki: Ruokatalous 1600-luvulla.]
• Seurakuntien arkistot, Suomen sukuhistoriallinen yhdistys ja Kansallisarkiston digitaaliarkisto 
• Turun maakunta-arkiston Maaseudun lainhuudatuskortisto, Kansallisarkiston digitaaliarkisto (Käytännön esimerkki vanhassa blogitekstissä. Varsinainen lainhuuto voi löytyä digitoituna kihlakunnanoikeuksien renovoiduista pöytäkirjoista, joita on Kansallisarkiston digitaaliarkistossa.)
• "Kunnittaiset tilastot tilakohtaisesta kylvöstä, sadosta ja karjakannasta" on Turun ja Porin läänistä vuodelta 1881, Kansallisarkiston digitaaliarkisto (Vaasan läänistä tietoja on useammalta vuodelta, sieltä esimerkki annista vanhassa blogitekstissä)

Kartat, Kansallisarkiston digitaaliarkisto

• Venäläiset topografikartat 1:21 000
• Senaatin kartasto
• Maanmittaushallituksen uudistusarkisto
• Pitäjänkartasto, Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto
• Maakirjakartat
• Yleiskartat: [Satakunnan kartta]. (Yleisk. Ia* 175/- -)
• Alue- ja rajakartat, joiden järjestämättömässä listassa Satakunnan suunnalta ainakin:
  Charta öfver Biörneborgs lähn. (MH MH 4/- -)
  Charta öfver Ulfsby Socken uti Nedre Satakunda Härad och Björneborgs Län. (MH MH 15/- -)
  Nedre Satakunde Heredt. (MH MH 21/- -)
  Charta öfver Yläne Sätesgård med underlydande Hemman och Lägenheter i Åbo och Björneborgs Höfdingedöme, Nedre Satakunda och Masku härader, Pöytis socken och Yläne kapellgäld... (MH MH 18/- -)
  Geographisk Delineation på Öfre Satakunden i Biörneborgs Lähnn, Nembl. Efter Jordeboken Törfwis, Karku, Kyrå, Birkala, Wässilaks, Lämpelä, Kangasala och Rowessi Sochnar... -1--1 (MH MH 10/- -)
  
• Kihlakunnankartasto:
  Geografisk karta öfver Öfra Satakunda medledels härad i Åbo och Björneborgs län. (MHA, Ica. 43)
  Karta öfver Tyrvis härad af Åbo län. (MHA, Ica. 40)

Paikannimet
Tämän viikon READ-iltapäivän yhdestä esityksestä minulle vihdoin valkeni, että Kotuksen digitaalisessa Nimiarkistossa näkee digitoidut paikannimilappuset vasta kun on rekisteröitynyt ja kirjautunut sisään. No, vastahan tuo on ollut mlkein vuoden verkossa.
Erikseen on verkossa Kotuksen vanhempi kokoelma Paikkainnimiä ja paikallistarinoita 1879-1882
(joka palasi muistiin kuunnellessani eilen podcast-jaksonsa Luuhankainen Luhangan vene?). Viimeksi olin ilmeisesti sitä kurkistanut vuonna 2010 löytäen tuolloin ainakin puumerkkejä Kokemäeltä.

Sananlaskut
Kotuksen sananparsikokoelma on Kansallisarkiston digitaaliarkistossa järjestettynä paikkakunnittain. Kokemäen läpikäyntini jäi vaiheeseen, mutta onnistuin löytämään henkilöhistoriallistakin juttua.

Valmiit historiankirjoitukset ja -tutkimukset
Yleisten kirjastojen digitoimassa aineistossa on Satakunnasta kokonaisia paikallishistorioita. Lisäksi löytyy Huittisten kotiseutuaineistoa.

Sanomalehdet ja aikakauslehdet
Sanahakujen lisäksi Kansalliskirjaston digitoimia lehtiä voi lähestyä sanomalehdistä tehtyjen paikkakuntapohjaisten poimintojen kautta. Aikakauslehtien puolelta mielenkiintoista sisältöä voi olla esimerkiksi Kotiseutu-lehdessä tai Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjasta.

Muuta

• Suomen sodan jälkeiset vahinkohakemukset eli Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkisto. Vahingonkorvaushakemukset tutkimuspöytäkirjoineen, Kansallisarkiston digitaaliarkisto (Linkkiä hakiessani huomasin, että arkistossa on myös lääneittäin lähetettyjä asiakirjoja, joiden otsikot vaikuttivat sukututkijan näkökulmasta lupaavilta.)
• Suuri adressi, Kansallisarkiston digitaaliarkisto
• Suuri kansallisadressi 1919, Kansallisarkiston digitaaliarkisto

Kasveista ja kasvimaista

Turussa juhlittiin eilen 30-vuotiasta Kuralaa ja kyllähän sitä ajaa Helsingistä ilmaisen kermakakun viipaleen syömään. Eikun kuuntelemaan mielenkiintoiset esitelmät puutarhahistoriasta.

Jens Heimdahlin viesti oli, että Ruotsissa oli puutarhaviljelystä ennen kristinuskoa ja luostareita. Riippuu ja roikkuu puutarhan määritelmästä, mutta todisteita muualla kuin pellolla viljeltävistä kasveista on ainakin runsaasti ajalta ennen vuotta 1050. Öölannin Sandby Borgista, jonka löytöjä näin alkukuun Ruotsin reissullani, on esimerkiksi löytynyt Pohjolan vanhin sipuli.

Hullukaali ilmaantui Pohjois-Eurooppaan ja Pohjolaan myös vuoden 500 paikkeilla. Sen leviäminen oli niin nopeaa, että todennäköisesti siihen liittyy joku kulttuurinen ilmiö. Eikä ainoastaan tieto sen hammassärkyä lievittävästä vaikutuksesta. Kolmas Heimdahlin esimerkkikasvi oli nukula, jota ei Ruotsin varhaisesa lääketieteellisessä kirjallisuudessa käsitelty, mutta Nya Lödösen kaivauksissa tehdyn löydön perusteella sitä on osattu käyttää synnytyksen yhteydessä. Tässä verkkovideopätkässä Heimdahl selittää lopussa samaa tapausta. (Jos haluaa kuunnella Heimdahlia pidemmän pätkän niin tarjolla on esitelmä Häxor och magi: Magiskt örtbruk från järnålder till medeltid.)

Luostarit tulivat aikanaan ja niillä oli puutarhoja. Näiden tutkimista Ruotsissa vaikeuttaa se, että kolmeen tärkeimpään kohteeseen on 1600-luvulta lähtien istutettu kasveja tavoittelemaan menneisyyttä ja samalla on tuhottu jäljet siitä. Muista luostareista on löytynyt pääosin samoja kasveja kuin luostarin muurien ulkopuoleltakin. Poikkeuksena muualla harvinaisemmat musta mulperi, timjami, musta viinimarja ja belladonna sekä luostarien ulkopuolella täysin tapaamaton laventeli.

(Arkeobotaniikasta tuli mieleen Oulussa pian väittelevä Annemari Tranberg, jonka työn otsikko on Ympäristön ja ihmisen suhteen muuttuminen Perämeren rannikolla varhaismodernina aikana: Makrofossiilitutkimus kasvien käytöstä muuttuvassa maailmassa.)

Toinen Ruotsista asti puhumaan tullut oli Karin Hallgren, jonka väitöskirjan En kåhltäppa eij at räkna. Köksväxtodlingen i 1700-talets jordbrukssystem olen täällä pari kertaa maininnut, mutta jättänyt avaamatta. Lähtemällä Turkuun sain siitä hyvän tiivistelmän.

Kasvimaat olivat pieniä, arkipäiväisiä ja enimmäkseen naisten vastuulla eli eivät ole olleet kiinnostava tutkimuskohde aiemmin. Lähdemateriaalia on olemattoman vähän, sillä kasvimaita ei verotettu, niistä ei ollut määräyksiä eikä niistä syntynyt riitoja. Aikalaiskirjallisuus vaatii huolellista lähdekritiikkiä, sillä säätyläisten kirjallisuudessa talonpoikien tavat on usein esitetty tarkoituksenmuksaisesti totuudellisuuden sijaan.

Todellisuudesta Hallgren kokee saaneensa otetta käymämllä läpi Uppsalan yliopiston tilojen katselmusasiakirjoja ja pari tuhatta 1700-luvun karttaa. Karttoihin ei aina nähty tarkoituksen mukaiseksi merkitä kasvimaata, mutta kirjauksia on sen verran, että niistä sai irti tavanomaisuuksia. Kasvimaat, joiden koko yhdelle taloudelle vaihteli 70-1500 neliömetrin välillä, oli sijoitettu peltojen ja niittyjen välimaastoon mielellään lähteen tai mun vesipisteen vierelle. Ei siis pihapiiriin.

Koska en koskaan osallistunut isäni puutarhaharrastukseen, minulle oli uutta tietoa, että kasvimaa vaatii välttämättä lannoitusta. Lannasta ei 1700-luvulla ollut ylitarjontaa, joten kasvimaa vei merkittäviä resursseja. Kitkeminen sopi parhaiten lapsille ja vanhoille naisille, joilla ei ollut tärkeämpää tekemistä.

Kotiinpäästyäni tarkistin Länsi-Suomen tuomiokirjakortiston. Kaalimaa on otsakkeena ja kortteja yli 40. Lisätietoa voisi siis löytyä 1700-luvun tuomiokirjoistakin, vaikkei riitoja alvariinsa ollutkaan.

Kun digitointia ei suuremmin suunnitella

Viime kesäkuussa mutisin, että Doriassa olisi ihana nähdä hakutuloksissa tekstiotteita. Ja kas, ne ovat sinne ilmestyneet! Eli voisivat olla muissakin samaa teknistä ratkaisua käyttävissä julkaisuarkistoissa? Olisivatpa...

Samaisessa tekstissä ihmettelin ratkaisua sijoittaa Sotakorkeakoulun diplomitöitä Kansallisarkiston digitaaliarkistoon. Tuolloin avaamani työt olivat niin vanhoja, että ne olivat käsinkirjoitettuja, joten ajattelin tämän jotenkin selittävän sijoituspaikan. Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytteethän ovat Doriassa.

Mutta, mutta. Myöhemmin huomasin digitaaliarkistoon tulevan yhä lisää näitä töitä ja tuoreemmat olivat koneella kirjoitettuja. Maanantaisen tiedotteen mukaan

Kansallisarkisto on digitoinut Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiön rahoittamana kaikki Sotakorkeakoulun julkiset diplomityöt vuoteen 1991 saakka. [...] Digitointihanke on onnistunut esimerkki projektista, jolla Maanpuolustuskorkeakoulu pyrkii määrätietoisesti parantamaan sotatieteiden opetus- ja tutkimusedellytyksiä. [...] Nykyään työt ovat helposti löydettävissä ja luettavissa Kansallisarkiston sivuilla, mikä nopeuttaa eritoten tiedon etsimistä ja luokittelua.

Helposti löydettävissä? Julkaisuarkistoalustalle vietynä töille olisi voinut antaa asiasanoja, joiden perusteella töitä olisi voinut hakea. Tämä puoli hoituisi tietenkin myös niin, että Maanpuolustuskorkeakoulun kirjaston aineistotietokannasta on linkitys Kansallisarkiston digitaaliarkistoon. Tosin muistettava, että Kansallisarkisto ei ole vieläkään ottanut käyttöön pysyviä tunnisteita.

Mutta hoituuko? MPKK-Finnasta kesällä linkittämäni Matti Alfthanin ja Urho Tähtisen töitä ei ainakaan nimellään löydy. Opinnäytteet eivät siis kuulu kirjaston kokoelmiin vaan ovat olleet jossain arkistossa?

Aikanaan työt pulahtanevat (*) asiasanoittamattomina Kansallisarkistosta yleiseen Finnaan, josta löytyy tällä hetkellä Urho Tähtisen nimellä monia valokuvia, mutta ei opinnäytettään. Osa löydettävyyttä ratkeaa näin, mutta hukatuksi jää asiasanojen lisäksi julkaisuarkistolle tyypillinen mahdollisuus kokonaistekstihakuun. Lisäksi sijoitus tuoreiden töiden rinnalle Doriaan olisi voinut tuoda lisänäkyvyyttä ellei lisäarvoakin.

Mutta sijoituspäätöshän oli varmaan hyvin harkittu?

Miksi digitoituja töitä ei sijoitettu Doriaan, jossa tuoreemmat työt ovat? Ja jossa olisi voinut tehdä julkaisuarkistolle tyypillisiä hakuja mukaan lukien kokotekstihaut.

— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) January 29, 2018

Hyvä huomio! Alkuperäisaineisto säilytetään pysyvästi Kansallisarkistossa, joten myös digitointi toteutettiin Kansallisarkiston oman digitaaliarkiston kautta.

— MPKK (@mpkkfi) January 30, 2018

Luulin, että digitaalisuuden etuihin kuului se, ettei tarvitse pitäytyä reaalielämän fyysisissä rajoitteissa vaan voidaan luoda tutkijoille merkityksellisiä kokonaisuuksia.

Valitusvirttä laulettuani täytyy lopuksi todeta, että on hienoa, että on onnistuttu saamaan kaikilta töiden tekijöiltä tai tekijänoikeuksiensa haltijoilta luvat töiden digitointiin. Sillä tiedotteenhan mukaan kaikki työt on digitoitu. Vastaavaan tuskin päästään missään siviilikorkeakoulussa.

(*) Mikä osa Kansallisarkiston arkistoluettelosta näkyy Finnassa oli tuttavani äskettäin esittämä kysymys, johon ei löytynyt vastausta.

Kuva kirjasta "Pinocchio : the tale of a puppet" (1911)

Peruukintekijä Brundin Tukholmasta

Tiedostamaton oletukseni oli, että peruukkien mentyä muodista olisi niiden tekeminenkin loppunut. Jäi huomaamatta, että peruukkeja on käytetty esteettiseen tarpeeseen läpi vuosisatojen. Suomessa oli 1840-luvun alussa markkinoita ainakin yhdelle yrittäjälle Tukholmasta asti.

Tämä ilmestyy digitoituihin sanomalehtiin kun Tukholmassa ilmestynyt Aftonbladet kertoi 18.7.1834, että kaupungissa oli 12. päivä vihitty avioliittoon Norrteljen peruukkimestari N. A. Brundin ja mamselli J. M. Mineur. Pariskunta jäi Tukholmaan, jossa lapsensa Aftonbladetin 27.6.1837 mukaan kuoli. Ensimmäinen hakuihin osunut mainos julkaistiin Aftonbladetissa 15.11.1837.

Aftonbladetissa 9.4.1838 Brundin tiedottaa osoitteenmuutoksesta, mutta ehkä bisnes ei sielläkään tuottanut tulosta, kun Suomi pian kutsui mahdollisuuksillaan. Nils August Brundin saapui höyrylaivalla Örnsköld Uumajasta Vaasaan 18.7.1841 ja lähti paluumatkalle 1.8.1841 (Wasa Tidning 24.7.1841, 7.8.1841). Toisella höyrylaivalla hän tuli Tukholmasta Turkuun 4.10.1841 ja jo samana päivänä jätti ilmoituksensa paikallislehteen (Åbo Tidningar 6.10.1841).

Ilmoitus julkaistiin samalla tekstillä moneen kertaan, kunnes 12.11.1841 Brundin ilmoitti lähtevänsä kyseisen kuun lopussa kaupungista (Åbo Tidningar 13.11.1841). Jos todella lähti, palasi pian takaisin, sillä ilmoituksiaan on tasaisin väliajoin Turun lehdissä helmikuun lopulle. Huhtikuussa hän sai vuoden passin Poriin. Mutta Brundin oli takaisin Turussa jo 14.5.1842 ja hän jatkoi matkaansa 17.5.1842 kahden apulaisen kanssa höyrylaivalla Tukholmaan (Åbo Underrättelser 18.5.1842, 21.5.1842).

Hän tuli Tukholmasta takaisin Turkuun elokuussa 1842 ja julkaisi ilmoituksiaan syyskuussa (Åbo Underrättelser 24.8.1842, 3.9.1842). Maaliskuussa 1843 hän oli Vaasassa ja toukokuussa 1844 Porvoossa (Wasa Tidning 24.3.1843, Borgå Tidning 18.5.1844). Porvoosta hän tuli Turkuun 30.6. ilmeisesti vaimonsa ja alaikäisen poikansa kanssa. Tuttu ilmoitus julkaistiin heinäkuusta syyskuulle ( Åbo Underrättelser 13.7.1844, Åbo Tidningar 24.08.1844, Åbo Tidningar 14.09.1844). Lokakuun puolivälissä hän sai passin Ouluun. Paluumatkalla pysähtyi pariksi viikoksi Vaasaan ja palasi Turkuun 28.12.1844 (Wasa Tidning 30.11.1844).

Tammikuussa hän ehti palvelemaan turkulaisten tarpeita, mutta sai 20.2.1845 passin Viipuriin (Viipurin lääniin?) (Åbo Tidningar 18.1.1845) . Liekö lähdöstä tullut mitään, sillä ilmoituksiaan on tiheään Turun lehdissä maaliskuun puolivälistä toukokuulle. Uusi passi Viipuriin päivättiin 5.6.1845, mutta Brundin oli takaisin Turussa jo 16.6.

Hän sai seuraavaksi passin Ouluun 19.7., mutta lähti 20.7.1845 Turusta höyrylaivalla Helsinkiin (Åbo Tidningar 23.7.1845). Pääkaupunki ei häntä pidätellyt vaan hän tarjosi palveluksiaan viikkoa myöhemmin Porvoossa (Borgå Tidning 30.7.1845).  Hän oli takaisin Turussa 29.9.1845, jollon sai paluupassin Ruotsiin. Myöhempiä havaintoja hänestä ei ole Turun passikortistossa eikä sanomalehdissä.

Nätterborgin konsulin perhe

Oulun ilmoituslehdessä nimettömänä julkaistu Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) on minusta yhtä luotettavaa muistelmaa kuin mikä tahansa muukin. Kirjoittaja oli "syntynyt 19 päivänä lokakuuta 1829 ja kasteessa saanut nimekseni Matti, (isän kaima)." Kun elämänsä alkuvaiheet sijoittuvat Raaheen on Hiskistä helppo löytää sopiva kastettu, jonka vanhemmat ovat "Arbk. Matts Hahtola" ja "Caisa". Solmiessaan avioliittoaan 24.5.1829 (viitisen kuukautta ennen esikoisen syntymää) nimensä kirjattiin "Drg. o. Ungk. Matts Hahtola" ja "Pig. Caisa Gröning".

Vanhemman Matts Hahtolan syntymäajaksi kerrotaan SukuForumilla 17.6.1798. Poikansa kertoman mukaan tämä

oli pienen maatilan omistajan poika Siikajoen seurakunnasta ja kasteessa saanut nimekseen Matti. Mutta kun lapsia oli paljon ja maatila pieni, täytyi isäni, joka oli vanhin, lähteä hakemaan rengin paikkaa, jonka saikin kauppias Fellman'ilta Raahessa. 

Siikajoen kasteista ei oikealla päivämäärällä Mattia löydy, mutta voi hän silti paikkakunnalta olla. Vaimostaan poikansa kertoo, että

torpantytär Kaisa Röning Pattijoelta, oli samassa talossa kyökkipiikana, ja palveltuaan yhdessä talossa useampia vuosia, rakastuivat toisiinsa, ja niin tuli heistä parikunta sekä yksi pari lisää Raahen kaupungin roskatyön tekiäin ja huonekuntalaisten kirjoihin.

Kaisa on Pattijoen rippikirjoista löydetty. Hän kertoi aikanaan pojalleen, että olivat miehensä kanssa

palveluksensa ajalla olleet säästäväisiä, oli heillä kummallakin palkka-säästöjä, ja kun eräs työmies oli kaupitellut taloaan, ostivat sen ja maksoivat paikalla, oltuaan huonekuntalaisena toista vuotta. Talon maksettuaan jäi kolme reikäleipää vartaaseen, silloin oli isä lausunut: "Nyt on oma talo, mutta katsoppas leipävartaaseen?" "Älä ole milläsikään, kyllä Jumala siunaa toista, oli äiti vastannut." 

Tämä talo sijaitsi toisen kaupunginosan tontilla 65 (RK 1832-38 s. 36, 1840-46 s. 39, 1847-53 s. 45, 1854-63 s. 60)

eteläpuolella kaupunkia. Sen kaupungin osan korttelia nimitettiin "Nätterborgiksi", tietysti sentähden kun siinä oli ainoastaan kuusi yksihuoneista mökkiä. Meidän talossamme oli kolme huonetta ja seinät ulkopuolelta punaiseksi maalattu, ja nimitettiin sitä Nätterborgin konsulin taloksi. Sen nimen risti talollemme eräs samassa korttelissa asuva irstas ja juoppo nainen, jolla oli useampia jalkalapsia. Lapset olivat kuitenkin siivoja, elättivät itseään kerjäämällä, ja pientä asiaa tehdessään ansaitsivat lanttijakin. Mutta kun heidän äitinsä sai rahat käsiinsä, osti hän niillä viinaa. Kun lapset huomasivat mihin heidän äitinsä rahat käytti toivat he sittemmin rahansa vanhemmilleni talteen, siitä syystä alkoi sanottu nainen nimittää taloamme Nätterborgin konsulin taloksi, kun siellä muka tallennetaan muiden rahoja. Siitä saakka muutkin irvi-hampaat käyttivät samaa nimitystä, ja nimittelimät meitä lapsia Nätterborg'in konsulin lapsiksi, jotka saavat periä kultakolikolta. Isä oli näet eräänä rahan muuton aikana vaihettanut rahaa ja y. m. ohessa saanut toistakymmentä kultarahaa, jotka oli muutamain hammastikkuna, ja niillä ivasivat lapsiakin.

Matin jälkeen perheeseen syntyi 14.4.1839 poika Jaakko, joka

pantiin kouluun, mutta oli halutoin opintoja harjoittelemaan, eikä siis monta lukukautta käynyt koulussa. 18 vuoden ijällä lähti hän "jungmannista" merelle, ensi laivan purkaus-paikassa oli muiden yllytyksestä karannut laivasta ja oltuaan tovereinsa seurassa muutamia päiviä maalla, oli palannut laivaan takaisin, mutta eräänä myrskyisenä iltana pimeässä purjeita kokoon kääriessä oli pudonnut mastosta mereen, ja niin sai siellä hautansa. Veli Jaakko oli minua tukevampi ruumiiltaan ja väkevämpi voimiltaan, jo 18 vuoden ijällä paiskasi hän tavallisia miehiä kisaillessa kenttään.

Sisaret Maija ja Lovisa menivät merimiesten kanssa naimisiin. Tämä vahvistaa Marian osalta SukuForumin postaus ja Lovisan osalta SukuForumin postaus.

Omaelämäkertansa kirjoittanut Matti Hahtola kuoli 14.2.1916 Ylivieskan Raudaskylässä ollessaan edelleen Alavieskan lukkari.

(*) 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 Oulun Ilmoituslehti

Kartta Kaupunkikartat (kokoelma) > Raahen kartat > Plan af Brahestad. (Raahe Iq* 9/- -)

Julkaisuarkistojen käytettävyydestä

Toukokuussa mutisin SHS:n digitointihankkeesta "Ne sijoitetaan Doriaan, jossa kokotekstihaku on mahdollista, mutta ei kovin hauskaa". Tarkoitin tällä sitä, että

a) Doriassa tehdyn kokotekstihaun tuloksista ei näe minkälaisesta osumasta tai monestako on kyse, vain otsikon ja
b) tämän tarkistamiseksi pitää avata kyseinen (useimmiten) pdf

Hathi Trust on melkein yhtä kenkku, mutta siellä nimekkeen avattuaan voi sentään tehdä selaimessa haun sisältöön (ainakaan näennäisesti) lataamatta koko teosta. Ja sitten on kokonaiskatsaus tekstipaloihin.

Mieluiten käyttäisin Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen tapaista käyttöliittymää, jossa hakutuloksista saa käsitystä kontekstista ja klikkaus vie kokonaiseen lehteen, jonka voi sitten halutessaan ladatata yhtenäisenä pdf:nä.

Mutta ehkä jossain on joku standardi tai filosofia, joka estää moisen ratkaisun julkaisuarkistossa kuten Doriassa. Esimerkiksi Riikka Lepän gradun otsikko Julkaisuarkiston monipuoliset roolit luotettavana säilytyspaikkana, tieteen avoimuuden edistäjänä ja tutkimusorganisaation näkyvyyden lisääjänä ei puhu tutkijan työn helpottamisesta mitään. Abstraktissa todetaan, että

Julkaisuarkistoille hahmottui kolme perustehtävää tutkimusaineistojen perusteella: 1) yliopiston digitaalisen kokoelman hallinnointi ja säilyttäminen, 2) yliopiston tuottaman tiedon saattaminen avoimeksi ja 3) näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisääminen julkaisuille sekä yliopistolle. 

Helppokäyttöisyyden voisi ajatella tukevan ainakin kolmatta tehtävää?

Mutta ehkä on "tieteellisempää", ettei asiat ole liian helppoa. Nimeketason tuloksia tuottaa nimittäin myös Journal.fi - suomalaiset tiedelehdet verkossa. Siinä en edes hahmota tapaa rajata haku tiettyyn lehteen tai eri kenttiin (tekijä, nimeke, kokoteksti.)

Lopuksi varsinainen lähtökohta. Julkaisuarkistot tulivat mieleeni, kun huomasin Kansallisarkiston digitoineen Sotakorkeakoulun diplomitöitä. Avaamatta linkkejä ihmettelin ratkaisua, sillä ajatukseni siirtyivät oitis julkaisuarkistojen opinnäytteisiin ja kokotekstihakuun, joka ei Kansallisarkiston digitaaliarkistossa totisesti ole mahdollinen.

Rauhoituin, kun huomasin työt käsinkirjoitetuiksi ja (ehkäpä) erinomaiseksi READ-aineistoksi. Jos/kun joskus arkistoaineistoista saadaan tekstiä aikaiseksi, onkohan sille tilaa standardien määrittämässä tietorakenteessa?

Otsikkonsa puolesta historiallisesti kiinnostavia tutkielmia:

• 'Isonkyrön (Napuen) taistelu - Taktillinen tutkielma sekä lyhyt katsaus sotatoimiin syksystä 1713 taisteluun asti, Alfthan Matti 1927-1927 (SKK-1:50)
• Lappeenrannan taistelu vuonna 1741. Kriitillinen tutkielma strategisen yleistilanteen pohjalta, Tähtinen Urho 1927-1927 (SKK-1:51)
• Viapori-Suomenlinnan merkitys Suomen puolustukselle. Historiallinen tutkielma Suomen sotilaspoliittisesta asemasta 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa, Pöyhönen 1927-1927 (SKK-1:59)
• Yrjö Maunu Sprengtporten, hänen sotilaallisen ja poliittisen toimintansa pääpiirteet, kriitillinen historiallinen tutkielma, Tengström Runar 1928-1928 (SKK-1:60)

Hämeenkylän kartanon hallinnasta

... eli osa n+1 sarjassa älä luota lähdeviitteettömiin isäntäluetteloihin

Sain tällä viikolla Petter Sundille Hämeenkylän säterirusthollin hallintaan eli pääsin vuoteen 1703. Vanhoissa käsikirjoitusversioissani Hämeenkylän haltuunotto oli ajoitettu ja lähteistetty epävarmuudella. Mutta käräjiä läpikäydessäni löysin aivan selvän (jopa omalla lukutaidollani!) kirjauksen, että Petter Sund oli marraskuussa 1702 ostanut tilan (tai oikeammin sen hallintaoikeuden) Axel Lorentz Lindekrantzilta. Lisäksi mainittiin, että tila oli aiemmin ollut Hedvig Göösillä.

Verrataan Markku Kuisman Helsingin pitäjän historia 1550-1713 sivuihin 210-211:

Kun säteri vuonna 1683 peruutettiin ja muodostettiin säteriratsutilaksi, oli se edelleen Juustenin perillisten, Gyllenloodien aatelissuvun hallinnassa. Kornetti Axel Gyllenloodin vuonna 1683 kuoltua otti sotakomissaari ja reduktiokomission puhenjohtaja Johan Gripenberg kartanon hallintaansa, mutta tila palasi jo 1700-luvun alussa, tosin vain lyhyeksi aikaa, takaisin Gyllenloodeille.

Sisso. Tässä kohtaa Kuisman kirjaa ei ole lähdeviitteitä ja hän lienee nojautunut kartanokirjoihin, joita en lähde kirjastoon selaamaan, sillä ei niissäkään lähdeviitteitä ole. Tarkastetaan niiden sijaan SAY, jossa ilmeisesti verovapauksien vuoksi niukasti tietoja: Axel Gyllenlood 1678, Erich Gyllenlood 1694 ja Lindecrantz 1703. Maakirjoissa Eric Gyllenlood on Hämeenkylän säterin kohdalla ainakin 1699 (8082:9), 1700 (8089:9) ja 1702 (8087:10). Lisäksi säteriluettelossa 1702 (8088:499).

Vertailevia huomioita. Johan Gripenbergiä ei näy missään, mutta mahtuu toki Axelin ja Erichin väliin. Nämä eivät olleet aateliwikin perusteella isä ja poika vaan Eric oli Axelin veljenpoika. Aateliwikin mukaan Eric kuoli vuonna 1697 eli nimensä kummitteli useita vuosia tämän jälkeen verotustiedoissa. Vaimonsa oli Helena Elisabet Giös, joka voitaneen tulkita "Hedvig Göös"iksi paremman puutteessa.

Ilmeisesti Axel Lorentz Lindcrantzin hallintakausi Hämeenkylässä jäi varsin lyhyeksi. Velipuolensa omisti Puotilan säterin, mutta muuta yhteyttä Helsingin pitäjään ei sukutaulusta irtoa. SFHS:n wikissä on mystinen sivu, jossa kauppa Sundille on ajoitettu aivan oikein, mutta lainattu artikkeli/kirja "Lindholm 1959" tietää Lindcrantzin olevan Juustenin jälkeläinen neljännessä polvessa.

(Sivu oli loistava löytö Sundin peltoanastuksien osalta! Yksityiskohtien perusteella voinen löytää oikeat käräjätapaukset. Pienellä ähellyksellä selvisi, että teksti oli kirjasta Hundra år vid Kungsvägen. Tavastby svenska ungdoms- och allmogeförening 1908-2008. Enpä olisi moista älynnyt avata 1700-luvun alun tiedon toivossa.)

Kuisman jatko-osassa annetaan Hämeenkylän säterirusthollin hallinnasta sivuilla 134-135 jatko(väliaika)tiedot

1750: rälssivouti Eric Ytterberg, jonka aikana 1761 tila lunastettiin perinnöksi
1790: everstiluutnantti Karl Fredrik Ridderstrom
1830: todellinen valtioneuvos Gustaf W. Ladau. 

Parempi tuokin kuin artikkeli, jossa Petter Sundista on tehty Peter Lund.

Kuvana ote kartasta Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Espoo - Vanhakartano / Gammelgård; Gammelgård och Tavastby i Helsinge socken: Karta öfver egorne med beskrifning 1700-1700 (B7:14/1-3)

Rutossa vanhempansa menettänyt

Ensinnäkin kiitokset jo kauan sitten edesmenneille oikeuspöytäkirjojen kirjoittajille, jotka tekivät puhtaaksikirjoituksiinsa hakemistot. Toiseksi kiitokset Arkistolaitokselle, joka mikrofilmautti tuomiokirjat ja on ne tällä vuosituhannella digitoimalla tehnyt kätevämmin käytettäväksi.

Tai kiroukset molemmille, sillä nyt kun vihdoin (22 sukututkimusvuoden jälkeen) olen alkanut oikeasti saanut tolkkua pöytäkirjoista, on tehtävää enemmän kuin ikää jäljellä.

Yksi hakemiston ansiosta eteeni tullut juttu on Helsingin raastuvanoikeudesta 17.2.1725. Lammin nimismies Hinrik Jöransson esittää lankonsa Axel Mattsson Wilkmanin pojan Hindrich Axelssonin asiaa. Pojan pitäisi nyt täytettyään 16 vuotta saada vuoden 1710 rutossa kuolleiden vanhempiensa perintö, johon kuului ainakin 2 hopeapikaria ja 2 hopealusikkaa.

Kyseessä on Petter Sundin ensimmäisen vaimon sukulaiset, joita selvittelin runsas vuosi sitten. Hindrichin isän patronyymi on unohtunut ja sekoittunut edelliseen sukupolveen, mutta "Axel Axelsson haudattiin 28.10.1710 ja vaimonsa yhden lapsen kanssa 11.11.1710." Käräjillä edustettu poika oli todennäköisesti kastettu 14.9.1709 Helsingissä.

Hindrichin äidin nimeä ei mainita raastuvanoikeuden pöytäkirjassa eikä seurakunnan kirjauksissa. Todennäköisesti Lammin nimismies Hinrik Jöransson oli veljensä. Hän kuoli 74-vuotiaana 5.11.1754 ja haudattiin omaan hautaansa Lammin kirkossa eli lienee ollut varakas mies. (Lammin kirkkoa kuvaava postimerkki Wikimediasta.)

Henkikirjoitusikään päässyttä Hindrichiä ei näy Hinrik Jöranssonin kotitilalla Halilassa SAY:ssä. Hän oli ollut isäntänä vuodesta 1707 ilman ilmeistä yhteyttä edelliseen isäntäväkeen. Hinrichin äidin kotitilasta ei siis todennäköisesti ole kyse.

Rutosta ja isostavihasta selvinnyt Hindrich-poika katoaa näköpiiristäni.

Muotokuvaajia 1800-luvun alkupuolella

Taiteilijaketjutuksessa mainitsemani valokuvaajaksi paljastunut muotokuvamaalari ei suinkaan ollut ainoa eikä varhaisin Turun ulkomaalaisten kortistossa. Tanskalainen 'artist' Carl Nuipert/Neupert tuli Turkuun Porista 4.5.1849 ja jatkoi kesäkuun lopulla Riikaan. Ilmoituksissaan Turun lehdissä (esim. Åbo Tidningarissa 18.5.1849) hän kertoo tekevänsä nimenomaan muotokuvia daguerreotyyppeinä. 

Tätä ennen pikainen muotokuvamuoto oli leikattu siluetti, joita teki ainakin Turkuun Tukholmasta 21.8.1846 saapunut muotokuvamaalari Jacob Morhard. Kuukauden oleskelun jälkeen hän lähti Helsinkiin ja päätyi Porvooseen, jossa Borgå Tidning julkaisi ilmoituksensa 24.10.1846. Valmista luvattiin viidessä minuutissa. (Ilmoituksen mukaan Morhard oli kuuro.)

Kymmenen vuotta aikaisemmin liikkeellä oli ruotsalainen muotokuvamaalari C. P. Lehmann, joka mainosti myös sanomalehdissä (esim. Åbo Tidningar 14.9.1836). Hän on ainakin Oikea Muotokuvamaalari, sillä hänellä on Wikipedia-sivu ja teoksiaan löytyy Kringlan avulla ruotsalaisista museoista. Joukossa on hänen omakuvansa, jota käytti kylttinä!

Kansallismuseon kuukauden esineeksi on vuonna 2011 nostettu Lehmanin maalama kauppiaan muotokuva. Jouni Kuurnen tekstissä paljon lisätietoa elämästään.

Toinen Suomessa vaikuttanut Ihan Oikea Muotokuvamaalari on ulkomaalaiskortiston Johan Zacharias Blackstadius, jolla on Wikipedia-sivu. Sen mukaan hän maalasi viiden Suomen vuotensa 1844-49 aikana muotokuvia ja alttaritauluja.

Eliel Aspelin-Haapkylä kirjassaan Suomalaisen taiteen historia pääpiirteissään mainitsee näistä taiteilijoista Blackstadiuksen kappaleessa, joka alkaa "Vuosisadan alkupuolella työskenteli näet täällä useita ruotsalaisia taiteilijoita, mikä lyhemmän, mikä pitemmän ajan, ja muutamat jäivät tänne ijäkseen, jota paitse useimmat sen aikakauden suomalaiset maalaajat harjoittivat opintoja Tukholmassa."

Miten Pornainen sai kirkonkellonsa?

Sanan-Lennättimessä 1.10.1858 kerrotaan, että "ahkeruus voittaa köyhyydenki". Pornaisten omaa kirkkoa ja pappia isonvihan jälkeen halunneet tekivät kirkon kyllä pian

siihen kerran luvan saatua; sillä ei puista ollut puutetta. Tähän tarvittiin neroa ja kuntoa. Mutta kun harras sydämmen halu on työn tiettäjänä niin ei siinä työ raskaaksi tule. Se joutuu paremmin, kun jos olisi jokuu keppi-herra takana. Ei aikaakaan kun siis oli kirkko valmis.

Pappikin saatiin, mutta kirkonkello puuttui.

Viimein päättivät sen uuden seurakunnan emännät, joita oli vaan 65, vuonna 1730 ruveta keräämään pellavia hienoksi langaksi ja niistä kutoa niin paljo hienoa kangasta että sen hinnalla voisivat saada edes yhden kellon. Parhaimmalla sydämmen innolla pannaan tätä päätöstä toimeen; vuonna 1731 lähetetään Stockholmiin tuhatta kaksi sataa ja seitsemän kymmentä ja kaksi (1272) kyynärää hienoa kangasta. Näin paljo he olivat aikoin saaneet.

Ruotsissa oli silloin akka-valta. Siellä hallitsi silloin Kuningatar Ulriikka Eleonora. Hän kun sai tätä tietää Överstiluutnantin A. W. Ramsayn kautta, oli siitä niin kehvastunut, että itsekki sieppasi rukin eteensä, ei tahtoen olla huonompi Borgnäsin emäntiä, ja käski hovi-naisensa tekemään samaa. Siitte osti hän itse ne tällä tavalla keträtyt langat, ja sillä hinnalla saatiin niin paljo hopiaa, kun kelloon tarvittiin. Borgnäsin emäntien varoilla maksettiin muut maksot. Ja vuonna 1731 tuotiin Ruotsista kello, joka painaa 66 1/2 leiviskää ja on vielä nyt Borgnäsin kappelin kellona.

Ei tämä kuningattaren osuus kovin uskottavalta kuullosta, mutta hyvä tarina ja mielenkiintoinen näkemys akkavallasta. Pornaisten seurakunnan sivulla todetaan asiallisen kuivasti, että "Pornaisten kirkkoon kuuluu kaksi kirkonkelloa, joista vanhempi on peräisin vuodelta 1731. Kellon hankkiakseen paikkakunnon naiset kutoivat pellavista palttinaa, jonka myynnistä saaduilla rahoilla kirkonkello ostettiin. Pornaisten kunnan vaakunan kello ja värttinät kertovat tästä tapahtumasta."

Gustaf von Numersin suunnittelema vaakuna löytyi Arkistolaitoksen digitoinneista ( Heraldica I > Vaakunat > Sisäasiainministeriön vahvistamat kaupunkien, kauppaloiden ja kuntien vaakunat 1949-1995 (I:12)). Taisi olla ensimmäinen kerta kun käytin Europeana Heraldica- tietokantaa.

Ruotsalaisin Suomen Belin

Kiinnostukseni Belineihin alkoi Forsbyn takia Thure Belinistä, jonka aiempi elämä Kalannissa toi mukaan Magnus Julius Belinin. Ruotsalaisten keskustelupalstaviestien kautta tuli tietoon myös Nauvoon parikymmentä vuotta myöhemmin ilmaantuva Petter Johan Belin.

Hänen vuosina 1722, 1723 ja 1727 syntyneet kolme poikaansa löytyvät FamilySearchiin indeksoiduista ruotsalaisista kasteista. Niiden perusnäkymässä on seurakunnasta vain tieto "Tukholma", mikä on lähes käyttökelvoton. Hetken kiroiltuani älysin poimia korttinäkymän oikeasta reunasta mikrofilmin numeron (GS Film number). Sitten valitsin yläreunan alavalikosta haun kohteeksi katalogin (Catalog). Syöttämällä filmien numerot sinne sain tietää, että kaikki kolme oli kastettu tykistörykmentin seurakunnassa.

Petter Johan oli siis armeijassa ennen Nauvoa? Lisätietoa saadakseni kipitin Kansallisarkistoon käyttämään SVARia. Poikien kasteet sain helposti esille. Petterin titteleistä en saanut tolkkua, mutta kummilista tuotti iloisen yllätyksen. Pehtoori Magnus Belin oli kummina 6.5.1722 ja pehtoorit Thure ja Magnus Belin 28.8.1723.

Kummisuhde ei jäänyt yksipuoleiseksi, sillä kun joulukuussa 1730 Thuren ja Magnuksen lapset kastettiin Kalannissa oli molempien kummina Petter Belin. Ei varsinainen todiste sukulaisuudesta, mutta aika vahva viite siihen suuntaan.

Petterin kolmen pojan äiti oli Maria Sophia Ringstedt, joka kuoli 11.2.1738. Kun hänen perukirjaansa tehtiin samana vuonna Tukhomassa todettiin Petterin olevan päällysmies Fagerholmissa Turun tienoilla. Ja Nauvon Fagerholmissa oli tosiaan vuoden 1738 alussa ehditty henkikirjoittaa sekä Petter että Maria.

Petteriä ei näy Nauvon Fagerholmissa henkikirjoituksissa 1739 ja 1740, mutta on siellä jälleen vuonna 1741. Jälleen vaimon nimi on Maria, mutta nyt Maria Mattsdotter, joka synnytti Fagerholmissa Petterille tyttären 17.2.1741. Avioliitto päättyi Petter Johanin kuolemaan melko pian tämän jälkeen, sillä Maria hakee Turun maistraatilta lupaa avioitua uudelleen helmikuussa 1744.

Mitä teki päällysmies Fagerholmilla? Nauvon yllättävän kapea pitäjänhistoria ei sisältänyt paikannimihakemistoa eikä selailu tuottanut tulosta. Verkkosivun mukaan saarella on 1700-luvun alkupuolella rakennettu kivinen tullitalo. Kansallisarkiston digitoinneissa Luotsi- ja majakkalaitos > Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto > Merimerkit > Fagerholm; loisto kalliolla (Uabb:984) näyttää tältä

 

1600-luvun lopun henkikirjoista

Uusi vuosi ja (taas) uusi yritys saada Petter Sundin elämä kokoon. Pehmeäksi, mutta järkeväksi aloitukseksi, tutustuin Veli Pekka Toropaisen väitöskirjaan Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston toimijuus vuosina 1623-1670. Hiukan väärä aika ja väärä kaupunki, mutta sama sosiaaliryhmä, joten poimin lukuisia pointteja muistiin.

Ensimmäisenä tartuin henkikirjoihin. Toropainen käyttää niitä (s. 58-60) määrittääkseen mahtiporvariston (henkikirjaan kirjattujen) talouksien koostumusta. Mieleen tuli heti, ettei Petter Sundin talous näytänyt tuolta Helsingissä. Tarkistin ja tosiaan palvelusväki oli vähissä. Ehkäpä siksi, ettei hän ollut kaupungin ykkösporvaristoa. Täytyy muistaa tehdä vertailua kaupungin ja ajan sisällä.

Innostuin sitten jatkamaan henkikirjojen läpikäyntiä ja sukututkijalle silmiinpistävää oli, ettei ennen isoavihaa lapsia näy Petterin taloudessa. Vain yksi ensimmäisen avioliiton pojista on henkikirjassa ja hänkin yksinään (tosin ensimmäisellä kerralla määreellä "Petter Sundin poika"). Toropaisen tekstistä (s. 60) tuli (ensimmäistä kertaa!) mieleen, että lapset voivat olla sukunimettöminä muiden talouksien palvelijoina. Mahdotonta todistaa.

Henkikirjojen järjestelmällistä läpikäyntiä voin lämpimästi suositella kaikille ajoille. Tiedot ovat rippikirjoja köyhempiä, mutta muuttuvat nopeammin. Ja voivat paljastaa "todellisemman" asuinpaikan, kuten äskettäin verkkokeskustelussa 1800-luvun tilattomien kanssa todettiin. Tämä on olennaista pitäjän ja kaupungin välillä muuttavan Petterinkin kanssa, mutta elämänsä lopussa mies taitaa olla oikeasti niin vanha, että katoaa verotettavien joukosta?

Henkikirjojen etsimistä varten kannattaa ladata Kansallisarkiston sivuilta Henkikirjamikrofilmien käyttökopiot 1634-1808 (pdf). En kerro mistä, sillä minulle kerrottiin, että tiedosto on "siirretty arkistojen Porttiin", mutta en löydä linkkiä Portin sivulta Henkikirjat, jonne se minusta kuuluisi.

Portin sivulla neuvotaan minusta päättömästi hakemaan arkistotietokannan kautta tositekirjoja. EI NÄIN. Käyttämällä luetteloa näkee heti miltä vuosilta henkikirja on olemassa eli ei hae turhaan ja tehottomasti. Lisäksi siinä on antiikkiselta tuntuvan (mutta tällä viikollakin käyttämäni) mikrofilminumeron lisäksi läänintilin numero. Niin ja luettelon lopussa on listaus, josta selviää mistä kihlakunnasta pitäjiä pitää hakea.

Eli vastoin Porttia neuvon seuraavasti. Kun olet löytänyt hakemistosta tilinumeron, esimerkiksi Petter Sundiin liittyen vuonna 1703 Helsingin pitäjä (eli Porvoon kihlakunta): 8091, niin mene digitaaliarkiston hakusivulle ja kirjoita ruutuun läänintilit ja paina hae. Saat tuloksena arkistonmuodostajan Läänintilit. Klikkaa sitä ja seuraavaksi ruudulla on arkistotaso. Klikkaa siitä oikeata lääniä. Ja sitten sanaa Asiakirjat.

Seuraavalla sivulla on alku tilien listauksesta. Älä silmäile sitä vaan klikkaa yläkulmasta kaikki.

Sitten käytät selaimen hakua (lähes aina ctrl+f) ja syötät siihen tilin numeron

Ta-daa! Ellei tilissä ole digitaaliarkiston hakemistoa, löydät sivunumeron edellä mainitusta luettelosta. Ja jos selaimen haku ei löydä hakemaasi tiliä, niin sitä ei ole digitoitu ja luettelo tarjoaa nimensä mukaisesti tiedon mikrofilmin numerosta. (Huom! se on mikrofilmi, josta kirja alkaa, mutta voi jatkua seuraavaan. Sarjassa muisti palaili pätkittäin Kansallisarkiston mikrofilmisalissa.)

1600-luvulta ja -luvusta

1) Vuonna 2008 löysin Rauman seurakunnan arkistosta 1680-luvun lahjoituskirjaukset. Ne on nyt vihdoin digitoitu mikrofilmeiltä (Lahjoitusvarojen tilit 1682-1687 (III Glm:1) ja Lahjoitusvarojen tilit 1682-1817 (III Glm:2)). Joukossa on säätyläisten allekirjoituksia kaupungeista ja maaseudulta, mutta sivuja voi(si) selailla myös käsialojen lukuharjoituksena. Tekstit ovat lyhyitä ja käden jälki kaikilla erilainen.

Esimerkkiotoksessa on Uudestakaupungista kaksi kirjausta. Alempaa ei 1600-luvun käsialoja sujuvasti lukeva tutkijatuttavani yrittänytkään tulkata .

Ensimmäisellä selailullani kiinnitin huomiota myös naisten lahjoituksiin. Heidän ja muidenkin osalta kannattaa muistaa se mahdollisuus, että kirjauksen on tehnyt joku muu lahjoittajan puolesta, mutta käsialojen erilaisuus kultakin paikkakunnalta viittaa minusta siihen, että kukin on kirjoittanut itse.

2) Google Booksin virtuaalikirjastooni oli kertynyt useampi nide sarjaa Arkiv till upplysning om svenska krigens och krigsinrättningarnes historia. Kuullosti lupaavalta, mutta tarkempi tarkastelu kertoi joukossa olevan useita duplikaatteja ja käsittelyn rajoittuvan vuosiin 1630-32!

• Första bandet (1854) ja toinen samaa
• Andra bandet (1860) ja toinen samaa
• Tredje bandet (1861) ja toinen samaa

3) Turun tuomiokirkossa on marraskuun alusta alkaen voinut käyttää Sanan seppä-sovellusta, jonka fiktiivistä perhettä seuraava tarina alkaa piispa Hemmingin autuuttamisen juhlasta 18.6.1514 ja päättyy ensimmäisen suomenkielisen Raamatun Biblian äärelle 1.8.1642. Ellei omista sopivaa laitetta "Turun tuomiokirkossa on lainattavissa pantiksi jätettävää passia tai henkilökorttia vastaan muutamia tabletteja, joissa sovellus on valmiina." Jos saan aikaiseksi testauksen, niin raportoin erikseen.

4) Kotoa käsin voi tutustua Louhisaaren kartanon kattomaalauksiin. Koska tämä julkistettiin jo yli yuosi sitten, kolmasosa tallessa olevista linkeistä ei toimi. Mutta esittely vielä tässä ja sovellus tässä.

5) Yleisten kirjastojen digitoimassaa aineistossa Hans Kongl. Maij. Cavallerie, Infanterie,meni yli ymmärrykseni, mutta jossain mielessä yhteys 1600-luvun loppuun?

6) Borenbuff visualisoi Tukholmn vaikutuspiirin vuonna 1635 sijoittamalla kartalle kaupunkioikeudessa kirjatut paikannimet.

7) Alkuvuodelta on jäänyt linkittämättä kaksi 1600-lukuun liittyvää väitöstutkimusta

• Veli Pekka Toropainen: Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston toimijuus vuosina1623-1670
• Miia Kuha: Pyhäpäivien viettovarhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710)

Muita opinnäytteitä

• Lempiäinen, Piia:Vaatteet, muoti ja asema: oululaisten pukeutuminen 1600-luvulla
• Ahverdov, Anna: TUPIA, SALEJA JA KARJASUOJIA : KERAMIIKAN KÄYTTÖ KUUDESSA RAKENNUKSESSA KOKKOLASSA, OULUSSA JA TORNIOSSA
• Hannula, Henri: Pakotettua vapaakauppaa? Hollantilaisten harjoittaman Itämeren kaupan sisä- ja ulkopoliittiset ulottuvuudet Skoonen sodan aikana ja rauhanteon jälkeen 1675–1685
• Kuokkala, Johanna: "Korkeasti kunnioitettu, sydämeni kaikkein rakkain" : aristokraattiset avioliitot, suvut ja yksilön valinnanvapaus 1600-luvun Ruotsissa (Myös blogikirjoitus Aristokraattinen avioliitto 1600-luvulla: oma valinta vai suvun päätös?)
• Kuorilehto, Markku: Lithovius-pappissuvun palkkaus ja pappilat Limingan pitäjässä 1575-1730
• Impola, Petteri : "Minä poltan hänet kautta seitsemäntuhannen perkeleen" : taikuus, noituus ja kansanusko Ylä-Satakunnassa 1623-1750
• Sennström, Elin: ”Fredh / Roligheet och annan Wälsingnelse”. En systematisk studie av synen på fred utifrån böndagsplakaten 1644-1653
• FitzSimons, Amanda: ”Ett genusperspektiv på historien förändrar den”: En historiografisk undersökning om drottning Kristina
• Brolin, Andreas: Bondesamhället och skriftkulturen : En studie över hur skriftligheten gestaltar sig på tinget i Jämtland 1634-1690
• Arnesson, Malin: Vardagssysslor och rättspraxis: En studie om kvinnor vid Norra Åsbo häradsrätt under åren 1680 och 1681
• Sedig, Frida: En staty i tiden?: - En studie om framtagandet av statyn Magnus Gabriel De La Gardie
• Moritz, Paula : Stormaktstidens människor: En läroboksanalys i historia för årskurs 4-6 
• Berg, Jesper: Noblesse Oblige: Ett rollspel : 1600-talets svenska adel, skyldigheter och plikter och skapandet av ett rollspel 

Kuvat Walistuksen lasten lehdestä 4/1910