Suomessa käyneestä taiteilijasta

Kiitos jonkun twiitin sain eteeni yllä näkyvän Nordiska museetin kokoelmiin kuuluvan maalauksen, jonka tiedot Digitaltmuseum.se -palvelussa ovat silmissäni sekavahkot. Tulkintani mukaan samassa kotelossa on ollut tämä kuva, josta eri aikoina kokoelmatietoihin kirjattuna

• "Porträtt af en finsk kvinna. (sign. 'L M-e I --- 1816 = [?]. Lemoine)"
• "Porträtt af okänd finsk dam, iklädd hvit prickig klädning. Sign. L M-e MXL.1816. Med fast glas."
• "Damporträtt, midjebild i profil, vit empireklänning, uppsatt hår."

ja toinen maalaus maisemasta, jossa on uurna ja hautakivi

• 'Hennes fantasigraf, målade 1816, förmodligen af fransmannen Maine under hans resor i norden.'
• Troligen baksida till a. Framställer en grafvård med urna, omgifven med popplar. Å vården en med hår belagd infattning hvarå läses '..EONORE." Med löst glas."
• Landskap med gravsten och urna mellan flankerande träd.

Vuosi 1816 tuntuu ainakin varmalta ajoitukselta. Valmistajaksi on erilliseen kenttään kirjoitettu "Lemoine, Marie Victoire", mutta toisaalla taiteilijaksi identifioitu "Erik Vilhelm Le Moine" museon saaman kommentin perusteella. Vähintäänkin sekavaa. Nordiska Museetin kokoelmaan kuuluu muitakin miniatyyrejä (tämä, tämä, tämä, tämä), joiden valmistajaksi on merkitty Marie Victoire, mutta kolmeen on jätetty ulkopuolisen kommentti Erikistä jo vuosia sitten ilman että se olisi nostettu vastaavalla tavalla esiin.

Ainakin Erik Vilhelm Le Moine oli taiteilija, joka oli Suomessa vuonna 1816. Suomenkielinen Wikipedia kutsuu häntä ruotsalais-suomalaiseksi, mutta Ruotsissa syntyneen ja kuolleen miehen oleskelu ja työskentely Turussa ja Helsingissä on tuskin kansallista identiteettiänsä muokannut? Finnan kautta hakien miehen tuotannosta tallessa ja tiedossa

• naisesta miniatyyrimuotokuva, jonka taakse on kirjoitettu "Justina Aminoff född 1767 (?) - gift med Lagman Malm". Ilmeisesti naiselle annetun syntymävuoden perusteella ajoitus on annettu muodossa "1790-luvun loppu?" Verkosta löytyy Justinalle toinenkin ehdotettu syntymävuosi, mutta heittoa ei ole paljon. Kuollut hän on vuonna 1830, joten sitä ennen kuva on maalattu.
• miehestä miniatyyrimuotokuva, joka on ajoittamaton, mutta asu tunnistettu vuonna 1808 käyttöön otetuksi suomalaisen tykistörykmentin luutnantin univormuksi
• miehestä miniatyyrimuotokuva, jossa on signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1813. Adeleide Brandtin äidin isän isä?
• miehestä miniatyyrimuotokuva, jossa on signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1814. Monogrammin C. A. C kautta yhdistetty Jyväskylän postimestariin C. A. Carlborg? Digitoitu kokoelmakortti ei selvennä asiaa.
• naisesta miniatyyrimuotokuva, jossa on signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1816. Monogrammi LJCL yhdistetty Louise Constance Lampaan (o.s. Weckman)
• Näköala (Helsingin) Tähtitorninmäeltä pohjoiseen 1816. Jostain syystä tästä puuttuu teoskuva kokonaan. Jos joskus saataisiin korkean resoluution digikuva, voisi kiinnostaa. Heikkona korvikkeena digitoitu painokuva Folkkalender 7/1917:stä

• Helsinki Sörnäisistä nähtynä 1817
• naisesta miniatyyrimuotokuva, jossa on signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1817. Finnassa näkyvistä tiedoista ei käy ilmi miten kohteeksi tunnistettu "Augusta Aminoff n. vapaaherratar Rotkirch; (1785-1846)"
• Porvoon hiippakunnan piispa Magnus Jakob Alopaeuksen muotokuva. Museovirastolla on maalauksesta vain mv-valokuva, joten ei ole selvää, onko vuosiluku 1817 itse maalauksessa merkittynä.
• Painokuva Turusta ajoituksella 1820-23 (tässä ja tässä) on sama kuin 1830-luvulle ajoitettu Åbo : dessinée d'après nature & lith. Ajoitus 1820-33 ei voi viitata koko arkin valmiiksi painamiseen, sillä siinä on tekstiä Turun palosta.
• naisesta miniatyyrimuotokuva, joka kokoelmakortin mukaan Agatha Törnroth (o.s. Taxell). Ilmeisesti tämän elinvuosien perusteella ajoitettu noin vuoteen 1820
• Lehmo; Näkymä Yli-Lemun kartanon mailta, signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1821
• miehestä miniatyyrimuotokuva signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1821
• naisesta miniatyyrimuotokuva signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1823. Myöhäinen testamenttilahjoitus, joten ei syytä epäillä digitoidun kokoelmakortin tietoa kuvattavasta: Carin Tulindberg (o.s. Kijk) (1800-1833)
• Helsinki Sörnäisistä nähtynä; maalaus, Helsingin kaupunginmuseon mukaan vuodelta 1824, mikä voi perustua rakenteilla olleeseen Engelin keskustaan.
• miehestä miniatyyrimuotokuva, josta on epäselvää mihin perustuu ajoitus 1837–1839 ja tunnistus Lars Henrik Törnroth. Huom! vaimonsa kuva yllä ajoitettu vuoteen 1820. (Museovirasto on luetteloinut myös mv-valokuvan työstä)
• Katarina Elisabeth Solitanderin (o.s. Borgström) muotokuva, josta on jäljellä Adolf Hårdin jäljennös , jos tulkitsen oikein
• miehestä miniatyyrimuotokuva, jonka kuvailutiedoissa ei ole mainittu signeerausta, jonka yhteydessä todennäköisesti annettu ajoitus 1831
• naisesta miniatyyrimuotokuva, jonka kuvailutiedoissa ei ole mainittu signeerausta, jonka yhteydessä todennäköisesti annettu ajoitus 1832
• miehestä miniatyyrimuotokuva ajoittamaton ja kuvailutiedoista ei käy ilmi miten tunnistettu Eric Sjöbergiksi,
• miehestä miniatyyrimuotokuva, jonka kuvailutiedoissa ei ole mainittu signeerausta, jonka yhteydessä todennäköisesti annettu ajoitus 1832
• pojasta miniatyyrimuotokuva jonka kuvailutiedoissa ei ole mainittu signeerausta, jonka yhteydessä todennäköisesti annettu ajoitus 1832
• naisesta miniatyyrimuotokuva, jossa on signeerauksen yhteydessä vuosiluku 1832. Digitoidusta kokoelmakortista ei käy ilmi mihin perustuu tunnistus Albertina Fredrika Stålström (o.s. Idman)

Wikipedian mukaan Le Moine lähti ennen Turun paloa Ruotsiin, mutta aika moni mahdollisesti Suomeen liittyvä työ on ajoitettu myöhemmäksi. Sanomalehdet eivät ajoituksia selvennä, paitsi tulon osalta, sillä Le Moine ilmoitti Åbo Allmänna Tidningissä 6.7.1813 Turkuun tulostaan ja osoitteestaan kaupungissa. (Unohdin kirjastossa käydessä tarkistaa Freckellin Offentliga nöjet. Muukin painettu kirjallisuus voi sisältää verkkoa oikeampaa tietoa.)

Peruukintekijä Brundin Tukholmasta

Tiedostamaton oletukseni oli, että peruukkien mentyä muodista olisi niiden tekeminenkin loppunut. Jäi huomaamatta, että peruukkeja on käytetty esteettiseen tarpeeseen läpi vuosisatojen. Suomessa oli 1840-luvun alussa markkinoita ainakin yhdelle yrittäjälle Tukholmasta asti.

Tämä ilmestyy digitoituihin sanomalehtiin kun Tukholmassa ilmestynyt Aftonbladet kertoi 18.7.1834, että kaupungissa oli 12. päivä vihitty avioliittoon Norrteljen peruukkimestari N. A. Brundin ja mamselli J. M. Mineur. Pariskunta jäi Tukholmaan, jossa lapsensa Aftonbladetin 27.6.1837 mukaan kuoli. Ensimmäinen hakuihin osunut mainos julkaistiin Aftonbladetissa 15.11.1837.

Aftonbladetissa 9.4.1838 Brundin tiedottaa osoitteenmuutoksesta, mutta ehkä bisnes ei sielläkään tuottanut tulosta, kun Suomi pian kutsui mahdollisuuksillaan. Nils August Brundin saapui höyrylaivalla Örnsköld Uumajasta Vaasaan 18.7.1841 ja lähti paluumatkalle 1.8.1841 (Wasa Tidning 24.7.1841, 7.8.1841). Toisella höyrylaivalla hän tuli Tukholmasta Turkuun 4.10.1841 ja jo samana päivänä jätti ilmoituksensa paikallislehteen (Åbo Tidningar 6.10.1841).

Ilmoitus julkaistiin samalla tekstillä moneen kertaan, kunnes 12.11.1841 Brundin ilmoitti lähtevänsä kyseisen kuun lopussa kaupungista (Åbo Tidningar 13.11.1841). Jos todella lähti, palasi pian takaisin, sillä ilmoituksiaan on tasaisin väliajoin Turun lehdissä helmikuun lopulle. Huhtikuussa hän sai vuoden passin Poriin. Mutta Brundin oli takaisin Turussa jo 14.5.1842 ja hän jatkoi matkaansa 17.5.1842 kahden apulaisen kanssa höyrylaivalla Tukholmaan (Åbo Underrättelser 18.5.1842, 21.5.1842).

Hän tuli Tukholmasta takaisin Turkuun elokuussa 1842 ja julkaisi ilmoituksiaan syyskuussa (Åbo Underrättelser 24.8.1842, 3.9.1842). Maaliskuussa 1843 hän oli Vaasassa ja toukokuussa 1844 Porvoossa (Wasa Tidning 24.3.1843, Borgå Tidning 18.5.1844). Porvoosta hän tuli Turkuun 30.6. ilmeisesti vaimonsa ja alaikäisen poikansa kanssa. Tuttu ilmoitus julkaistiin heinäkuusta syyskuulle ( Åbo Underrättelser 13.7.1844, Åbo Tidningar 24.08.1844, Åbo Tidningar 14.09.1844). Lokakuun puolivälissä hän sai passin Ouluun. Paluumatkalla pysähtyi pariksi viikoksi Vaasaan ja palasi Turkuun 28.12.1844 (Wasa Tidning 30.11.1844).

Tammikuussa hän ehti palvelemaan turkulaisten tarpeita, mutta sai 20.2.1845 passin Viipuriin (Viipurin lääniin?) (Åbo Tidningar 18.1.1845) . Liekö lähdöstä tullut mitään, sillä ilmoituksiaan on tiheään Turun lehdissä maaliskuun puolivälistä toukokuulle. Uusi passi Viipuriin päivättiin 5.6.1845, mutta Brundin oli takaisin Turussa jo 16.6.

Hän sai seuraavaksi passin Ouluun 19.7., mutta lähti 20.7.1845 Turusta höyrylaivalla Helsinkiin (Åbo Tidningar 23.7.1845). Pääkaupunki ei häntä pidätellyt vaan hän tarjosi palveluksiaan viikkoa myöhemmin Porvoossa (Borgå Tidning 30.7.1845).  Hän oli takaisin Turussa 29.9.1845, jollon sai paluupassin Ruotsiin. Myöhempiä havaintoja hänestä ei ole Turun passikortistossa eikä sanomalehdissä.

Muotokuvaajia 1800-luvun alkupuolella

Taiteilijaketjutuksessa mainitsemani valokuvaajaksi paljastunut muotokuvamaalari ei suinkaan ollut ainoa eikä varhaisin Turun ulkomaalaisten kortistossa. Tanskalainen 'artist' Carl Nuipert/Neupert tuli Turkuun Porista 4.5.1849 ja jatkoi kesäkuun lopulla Riikaan. Ilmoituksissaan Turun lehdissä (esim. Åbo Tidningarissa 18.5.1849) hän kertoo tekevänsä nimenomaan muotokuvia daguerreotyyppeinä. 

Tätä ennen pikainen muotokuvamuoto oli leikattu siluetti, joita teki ainakin Turkuun Tukholmasta 21.8.1846 saapunut muotokuvamaalari Jacob Morhard. Kuukauden oleskelun jälkeen hän lähti Helsinkiin ja päätyi Porvooseen, jossa Borgå Tidning julkaisi ilmoituksensa 24.10.1846. Valmista luvattiin viidessä minuutissa. (Ilmoituksen mukaan Morhard oli kuuro.)

Kymmenen vuotta aikaisemmin liikkeellä oli ruotsalainen muotokuvamaalari C. P. Lehmann, joka mainosti myös sanomalehdissä (esim. Åbo Tidningar 14.9.1836). Hän on ainakin Oikea Muotokuvamaalari, sillä hänellä on Wikipedia-sivu ja teoksiaan löytyy Kringlan avulla ruotsalaisista museoista. Joukossa on hänen omakuvansa, jota käytti kylttinä!

Kansallismuseon kuukauden esineeksi on vuonna 2011 nostettu Lehmanin maalama kauppiaan muotokuva. Jouni Kuurnen tekstissä paljon lisätietoa elämästään.

Toinen Suomessa vaikuttanut Ihan Oikea Muotokuvamaalari on ulkomaalaiskortiston Johan Zacharias Blackstadius, jolla on Wikipedia-sivu. Sen mukaan hän maalasi viiden Suomen vuotensa 1844-49 aikana muotokuvia ja alttaritauluja.

Eliel Aspelin-Haapkylä kirjassaan Suomalaisen taiteen historia pääpiirteissään mainitsee näistä taiteilijoista Blackstadiuksen kappaleessa, joka alkaa "Vuosisadan alkupuolella työskenteli näet täällä useita ruotsalaisia taiteilijoita, mikä lyhemmän, mikä pitemmän ajan, ja muutamat jäivät tänne ijäkseen, jota paitse useimmat sen aikakauden suomalaiset maalaajat harjoittivat opintoja Tukholmassa."

Taiteilijaketjutus

Suomen maisemista tehdyistä kuvista 1800-luvun puolivälissä ei ole ylitarjontaa, joten Turun ulkomaalaisten kortistossa sana landskapsmålare eli maisemamaalari kiinnitti tietenkin huomioni. Tämä Tirolissa 26 vuotta aikaisemmin syntynyt Melchior Rungaldier saapui Turkuun 20.6.1852 Helsingistä ja jatkoi 2.7.1852 Tallinnaan. Tuossa ajassa ei paljoa ehtinyt maalaamaan, mutta mies palasi Suomeen ja tuli seuraavan kerran Turkuun 20.11.1852 Tammisaaresta. Turussa hän sai 10.1.1853 passin Viipuriin. (Lisätietoja liikkumisesta on löydettävissä sanomalehdistä.) Liekö sukua saksankielisen Wikipedian tuntemalle itävaltalaiselle maalarille Ignaz Rungaldier?

Samoja päivämääriä ja paikkoja on samanikäisen kaivertaja Anton Rungaldierin kortissa. Ennen yhteistä matkaa hän oli tullut Turkuun Pietarista höyrylaivalla Murtaja 16.9.1851. Samalla laivalla olivat muotokuvamaalarit F. ja F. G. Mebius (Åbo Tidningar 19.9.1851).

Fredrik Mebius oli 30-vuotias ja Fredrik Gunther Mebius 16-vuotias. He saivat lähtöpassin Turusta Viipuriin 7.10.1851. Turussa olonsa aikana Åbo Underrättelser ehti 26.9.1851 kertomaan tekstimainoksen oloisesti, että toinen (todennäköisesti vanhempi heistä) oli kesällä onnistunut Helsingissä tuottamaan daguerreotyyppikuvia paperille. Sellaisia muotokuvia saattoi Mebiuksen kaupungissa olon aikana teettää itsestään.

(Valokuvataiteen museon amanuenssi Anni Walleniuksen vastaus kysymykseen "Mikä on vanhin Helsingissä kuvattu valokuva?" keskittyy ulkokuviin.)

Ohessa näytteenä Valokuvataiteen museon kokoelmista (Flickr Commons) tuntemattoman kuvaajan ja kohteen daguerreotyyppi.) Englanninkielisestä videosta voi seurata, miten kuva tehtiin.

Helsingissä vastaavan tekstimainoksen oli julkaissut Helsingfors Tidningar 2.7.1851. Mebius julkasi myös maksetun ilmoituksen samassa lehdessä ainakin 12.7.1851. Ajan tekniikan vuoksi valokuvien ottoa rajoitti päivänvalon saatavuus.

Finlands Allmänna Tidning 15.2.1853 mainitsee, että Mebiuksen Castrénista vuonna 1851 ottaman kuvan perusteella on Robert Ekman maalannut muotokuvan. Hän oli suomalaissyntyinen, mutta Ruotsin kruunun alamainen, joten on myös saanut korttinsa (I ja II). Ekmanin maalauksesta otettu kuva on ollut blogissani esillä ja miehellä on Wikipedia-sivu, joten ei hänestä enempää.

Turun tuomiokirkon saarnatuolin tekijä

Turun ulkomaalaisten kortiston "löytöihin" kuuluu ruotsalainen Carl Wennerström, joka korttinsa mukaan tuli Turkuun Lyypekistä 23.8.1830 ja siirtyi Venäjän keisarin alamaiseksi Suomen suuriruhtinaskunnassa 21.6.1842. Mielenkiintoa hänessä herätti ammattinsa: kuvanveistäjä.

Mies oli syntynyt Tukholmassa vuonna 1791. Ensi oleskelu äitinsä synnyinseuduilla Turussa oli jo vuosina 1823-1824. Tämän jälkeen Wennerström oli matkustanut Saksaan, Ranskaan ja Italiaan 1825-1826 ja 1827. Rahanpuute iski ennen Roomaan ehtimistä.  (Åbo Underrättelser 23.8.1859) Ilmeisesti siksi hän myös tuli välillä takaisin Turkuun ja yritti hankkia töitä lehti-ilmoituksella, jossa kertoi työskennelleensä Pietarissa sekä Euroopan kaupungeissa (Åbo Underrättelser 29.7.1826).

Wennerströmiä työllisti 1830-luvulla ainakin Turun tuomiokirkko, jota kohennettiin vuoden 1827 tuhojen jäljiltä. Uuden saarnatuolin suunnitteli C. L. Engel, mutta toteutti Wennerström vuoden 1837 loppuun mennessä (Åbo Tidningar 9.12.1837, Sanomia Turusta 15.2.1853).

 Rakennushallitus - Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) - Kirkot, kappelit, rukoushuoneet, tapulit, hautausmaat ja seurakuntatalot - 1-20. [Turun tuomiokirkko]. (RakH II Iaa. 295:/- -)

Wennerström teki Turun Tuomiokirkkoon myös virren numeroiden säilytyskaapin ja taulut (Åbo Tidningar 28.4.1838). Alttaritaulun "Professori C. G. Blom Carlsson'in Tukhulmissa määräämät" kehykset toteutti Wennerström (Sanomia Turusta 8.2.1853). Hän teki myös uusien urkujen ulkonaiset koristukset (Åbo Tidningar 8.6.1842, Sanomia Turusta 25.1.1853).

Lisäksi Wennerström toteutti Sundin kirkon saarnatuolin ja alttarin, Loimaan ja Lopen kirkon alttarikoristuksia. Kovin leveää leipää näistä ei muodostunut, joten hän yritti syksyllä 1859 ansaita rahaa rakennushistoriallisilla yleisöluennoilla (Åbo Underrättelser 23.8.1859).

Saatuaan avioeron Carl Wennerström oli mennyt 14.9.1851 naimisiin Maria Stellingin kanssa. Heille syntyivät tyttäret Alma Maria (s. 27.1.1852) ja Olivia Mathilda (s. 27.2.1854). Kasteiden yhteyteen merkityn paikan avulla löytyvät perheen tiedot rippikirjoista 1844-55 ja 1856-1865.

Aikaisemmassa rippikirjassa viitataan Carl Wennerströmin avioliitoaan vuonna 1836 saamaan todistukseen. Avioliitto solmittu toisessa seurakunnassa?

Olisi ollut kiva löytää Wennerströmin äidin sukutausta, mutta Tukholman seurakuntien kastettujen hakemistot eivät auttaneet eteenpäin.

Pitkällisen sairauden jälkeen Karl Kristoffer Wennerström kuoli Turussa marraskuussa 1868 (Åbo Underrättelser 24.11.1868).

Parturi-kirurgi 1800-luvulla

Kirjoista olen moneen kertaan lukenut, että kirurgien historia yhdistyy partureihin, mutta ajoitin ilmiön hämärästi "menneisyyteen". Niinpä tuli hieman epämiellyttävänä yllätyksenä, että Hohenthalien sukuun 1700-luvun alussa naitu "kaupunginlääkäri" olikin joissakin lähteissä parturi. Ei kuullosta alkuunkaan yhtä hienolta.

Pian tämän jälkeen Turun ulkomaalaisten kortistoa selatessani osuin tanskalaisen Jakob Gustaf Fischerin korttiin. Hän oli Turkuun lokakuussa 1852 tullessaan "barberare och danebrogsman" ja vuotta myöhemmin tehdyn merkinnän mukaan oli palkattu Turun kaupunginkirurgiksi.

Hän oli pian tulonsa jälkeen perustanut parturinliikeen Turkuun (Åbo Underrättelser 5.11.1852 ). Omassa ilmoituksessaan hän ilmoittaa olevansa "Barberare och Badare" tarjoten parranajoa, hiustenleikkuuta, kuppausta, liikavarpaanpoistoa, juotikkainen asettamista, hampaanpoisvetoa tms. Naisille kuppausta, juotikkaita ja liikavarvashoitoja antoi Fischerin vaimo (Åbo Tidningar 31.12.1852).

Perheen 9-vuotias tytär Hulda Lovisa kuoli koleraan 6.8.1853. Turussa perheeseen syntyi tyttäret Wilhelmina Catharina Josefina 1.2.1854 ja Augusta Theodora 15.8.1858.

Kaupunginkirurgiksi Fischeriä kutsutaan jo kesällä 1853 (Åbo Tidningar 3.6.1853). Kuitenkin hän palkkaa samana vuonna Ruotsista peruukintekijäkisällin. Seitsemän vuotta Turussa riitti ja vuoden 1859 alussa Helsinkiin matkustanut Fischer perusti sinne liikkeen (Helsingfors Tidningar 22.1.1859, 5.3.1859).

Vaimonsa Inger Maria ilmoitti toimivansa itsenäisesti entisissä toimissaan Turussa (Åbo Underrättelser 14.12.1858, Åbo Tidningar 19.4.1859). Hän oli edelleen Turussa tammikuussa 1860 ja tammikuussa 1862 hukatessaan tavaroita (Åbo Tidningar 7.2.1860, Sanomia Turusta 14.2.1862).

Miehensä ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja hänen velkojiaan kutsuttiin kokoon 21.04.1866 sanomalehdessä. Tätä seurasi konkurssihuutokauppa (Hufvudstadsbladet 19.6.1866 ).

Suomalainen Wirallinen Lehti 19.3.1867 julkaisi rästiin jääneiden (?) sakkojen listan, jossa kesäkuun 1855 kohdalla on Leski Inger Maria Fischerin sakot luvattomista arpajaisista. Ilmeisesti titteli kuvastaa julkaisuajankohdan tilannetta eli kirurgi Fischer on kuollut .

Mitä tarkoitti hänen tittelinsä danebrogsman / Dannebrogs-Maud / benådad med Kongl. Dannebrogs Orden? Saanut kultaisen kunniamerkin?

Kuva De scheerder / Le barbier, Gebroeders van Lier, anoniem, 1840 - 1850. Rijksmuseum

Käsityönopettajat ulkomailta

Turun ulkomaalaisten kortistossa ulkomailta tulleet käsityönopettajat eivät olleet iso ryhmä, mutta kiinnitin kahteen kuitenkin huomiota.

Hedvig Christina Ekenmark saapui piikansa kanssa Tukholmasta Turkuun 11.7.1833 toimenaan "informerar i vävnadskonsten" eli kutomisen opetus. Hänen tarjomastaan opetuksesta julkaistiin pitkä ja perusteellinen ilmoitus Åbo Tidningarissa 17.7.1833. Siinä viitattiin hänen veljeensä J. E. Ekenmarkiin. Myös kirjassa Anteckningar om svenska qvinnor (1864-1866) Hedvig on merkittävä ensisijaisesti perhensä jäsenenä.

Suomessa hän ilmoitti antavansa opetusta vuoden 1835 alussa Tampereella, toukokuussa Viipurissa ja syksyllä 1836 Oulussa (Helsingfors Tidningar 17.1.1835, Sanan Saattaja Wiipurista 25.4.1835, Oulun Wiikko-Sanomia 13.08.1836).

Saksilainen Johanna Susanna Ebert oli suutarin vaimo, joka tuli tyttärensä kanssa höyrylaivalla Tukholmasta Turkuun 16.6.1837 (Åbo Underrättelser 17.6.1837). Hän oli sitten "lärarinna i knyppelskolan" eli opettaja nypläyskoulussa, jollainen kaupungissa siis jo oli? Opetusuraa kiinnostavampaa oli tämän siirtolaisen perheen asettuminen Suomeen.

Aviomiehensä Gustaf Fredrik Ebert tuli Turkuun Lyypekistä 17.6.1838 ja sai 2.4.1839 passin palaamiseen Venäjän kautta Saksinmaalle. Häneen mukaana ehkä lähtivät perheen 10-vuotias tytär Vilhelmina ja 5-vuotias Gustaf Fredrik, joiden vuonna 1840 Turussa todettiin matkustaneen kotiseudulleen. Mutta vaimo ei ollut seurannut miestään vaan asui edelleen Turussa 8-vuotiaan Fredrikan kanssa vuonna 1841. He saivat passin 4.10.1841 Lyypekkiin.

Mutta eivät jääneet etelään. Perheen tytär Vilhelmiina tuli Turkuun Lyypekistä 27.7.1842. Johanna Susanna oli taas Suomessa vuonna 1844, jolloin hän tuli tyttärien ja kahden pojan kanssa Uudestakaupungista Turkuun 18.10.1844. Turussa syntyi 28.11.1844 suutarimestari Ebertin "eronneelle vaimolle" (frånskilda h:u) Johanna Meijer poika, joka kastettiin nimellä Herman Fredric. Hänet haudattiin 2.5.1845 aviottomaksi merkittynä. Myös 1.11.1845 syntynyt tytär Johanna Constantia kuoli nuorena ja haudattiin 16.3.1846 aviottomaksi merkittynä.

Turussa Johanna Susanna ilmeisesti asui lapsineen, kunnes tytär Christina Fredrika otti passin Helsinkiin 14.3.1846. Hänet vihittiin siellä perämies Karl Anton Rydbergin kanssa 19.12.1852.

Turussa Johanna Susanna vihittiin 17.12.1846 naulantekijämestari Johan Wilhelm Tallgrenin kanssa ja hänestä tuli Suomen alamainen. Ensimmäinen aviomies ei ollut kuollut vaan Johanna on merkitty määreellä "Skomak: Eberts frånskiljda hu:". Parille syntyi 12.9.1847 poika, mutta avioliitto jäi lyhyeksi. Johanna Susanna haudattiin 3.2.1848 ja poika 19.2.1848.

Johannan ensimmäisen avioliiton poika Gustaf Fredrik Ebert oli Suomen Turussa vielä vuonna 1853, kun kortiston tiedot loppuvat. Tytär Vilhelmina meni naimisiin 29.2.1848 ruotsalaisen positiivisoittaja Gustav Vilhelm Bladinin kanssa, joka Turun kastettujen listassa (1857, 1860, 1862) on kemisti.

Turun seurakuntien kirjanpidossa perheen kotipaikka oli Schneeberg Saksinmaalla. Kuva kaupungin torilta vuonna 1835 kirjasta Saxonia: Museum für sächsische Vaterlandskunde Wikipediasta ladattuna.

Turkulainen kahviloitsijatar

Selatessani Turun ulkomaalaisten kortistoa huomasin kaksi korttia, joissa mainittiin "Amalia Eks kaffehus". Ruotsalainen Johanna Barbara Hjort oli kahvilassa töissä vuonna 1847 ja ruotsalainen mamselli Carolina Namnon asui vuonna 1852 kahviloitsijatar Ekin luona satulantekijä Lindströmin tontilla (Arsenii gatan). Kahvila oli siis olemassa ainakin näinä vuosina.

Kuva 1800-luvun alkupuolen kahvipannusta Johansson, Ridde / Nordiska museet (CC BY-NC-ND 2.5 SE).

Hjortin kortin mukaan Ek on myös ruotsalainen eli hänelläkin on korttinsa. Tai tarkemmin sanottuna kaksi: I ja II. Niiden mukaan Amalia Concordia Ek oli tullut Turkuun Tukholmasta 26.5.1841. Kuukautta myöhemmin hän oli töissä Moriabergissä (eli Kupittaalla) ja vuoden 1842 puolella kestikievarinpitäjätär Öhmanin palveluksessa. Omasta yritystoiminnasta ei näissä korteissa ole jälkeä.

Sen sijaan korteista ja Turun kirkonkirjoista selviää, että Amalia synnytti naimattomana ainakin 4 lasta: Johanna s. 1.6.1843, Berndt Albert s. 19.4.1845, Theodor Leopold s. 15.11.1849 ja Bertha s. 24.7.1860.

Nuorimman lapsen kasteen yhteydessä mainitun asuinpaikan (kaupunginosa.kortteli.tontti) avulla perhe löytyy Turun rippikirjan 1854-1860 sivulta 125. Merkinnän mukaan Amalia oli syntynyt Örebrossa 14.12.1817. Kaksi vanhinta lasta on muuttanut vuonna 1860 Uuteenkaupunkiin ja muut perheenjäset jääneet tuolloin Turkuun. Rippikirjassa 1860-67 he muuttavat vuonna 1861 Turun sisällä ja ovat yhdessä vielä 1867. 

Kurkkasin Yrjö Soinin kirjaa Vieraanvaraisuus ammattina. Kulttuurihistoriallinen katsaus Suomen majoitus- ja ravitsemiselinkeinon kehitykseen (1963), mutta Turun palon jälkeiset kahvilat eivät saaneet siinä isoa osaa eikä Amalia Ekiä mainittu.  

Vahakabinetteja

Turun ulkomaalaisten kortistossa on ainakin kaksi ulkomailta tullutta vahakabinetin haltijaa. Sveitsiläinen Franziska Fraza tuli Viron Pärnusta Turkuun 11.9.1846 ja jatkoi matkaansa Pietariin 26.9.1846. Norjalainen 49-vuotias taitoratsastaja Jean Baptist Gauthier tuli vaimonsa ja neljän alaikäisen lapsensa kanssa Tukholmasta Turkuun 30.7.1847. Hän asettui Seurahuoneella asumaan ja näytti vahakabinettiaan, kunnes jatkoi matkaansa 21.8.1847 Hämeenlinnaan ja Helsinkiin.

Sanomalehdissä ensimmäiset osumat vahakabinetille ovat vuonna 1843, kun liikkeellä oli herra Möller kaappeineen. Helsingfors Morgonbladin tekstimainoksessa 31.8.1843 kehuttiin uusia figuureja, joista erityistä huomiota saivat Thorvaldsen ja Öhlenschläger. Vahakabineteille taitaa olla ominaista, että esitetyt henkilöt unohtuvat hyvin pian?

(Öhlenschläger tarkoittanee tanskalaista runoilijaa, jonka romanttinen kuva ohessa kirjasta Danmarks Riges Historie af J. Steenstrup, Kr. Erslev, A. Heise, V. Mollerup, J. A. Fridericia, E. Holm, A. D. Jørgensen. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons)

Fraza ehkä kuljetti kabinettinsa ilman mainoksia, mutta samana vuonna teatteriryhmän kanssa liikkuva herra Rosetti esitti kokoelman, joka ei suuremmin ihastuttanut Helsingfors Tidningarin toimittajaa (4.11.1846). 

Vaikka vahakabinettien luonne jää hieman hämäräksi, on vielä vaikeampaa ymmärtää mitä teki vahamallien tekijä Suomen paikkakunnilla. Itävaltalainen Johan Dalco tuli Turkuun 22.9.1844 Tukholmasta yhdessä vahamallintekijä Nardin kanssa (Åbo Tidningar 25.9.1844). Dalco "förfärdigar o. föryttrar vaxfigurer" kunnes 6.10.1844 matkustaa kohti Helsinkiä ja Pietaria taas yhdessä vahamallintekijä Nardin kanssa (Åbo Tidningar 9.10.1844). Dalco palasi Turkuun 5.4.1845 Tammisaaresta ja lähti 28.4.1845 Uudenkaupungin kautta Vaasaan. Dalco ja toinen vahamallien tekijä Wincenci Nardi lähtivät Vaasasta höyrylaivalla Norrland 17.6.1845 (Wasa Tidning 21.6.1845).

Optikko Benedetto ja ihmebalsami

Käydessäni läpi Turun ulkomaalaisten kortistoa kiinnitin huomiota moniin optisten laitteiden tekijöihin ja myyjiin. Julkaistuani tekstin Klasisilmäin Walitsemisesta syntyi hypoteesi: kyse on silmälasien myyjistä?!

Hypoteesin vahvistamiseksi tarkasteluun Benedetto Hirsch/ Hirsch Benedetto, joka saapui Viipurista saadulla passilla Tampereelta Turkuun 8.7.1831 toimenaan "reser för att sälja varjehanda optiska instrumenter".

Jo keväällä ja kesällä 1829 liikkeellä oli optikko Benedetto Hirsch, joka myi tahranpoistoaineita ja liikavarvaslaastareita, ja lienee sama kuin Turun kortistossa (Helsingfors Tidningar 9.5.1829, Wiburgs Wochenblatt 23.5.1829, Åbo Tidningar 8.8.1829). Nestemäisten tuotteiden osalta hänellä oli kilpailijana H. S. Weinberg, joka Turusta lähtiessään jätti Linnankadun sekatavaraliikkeeseen myytäväksi tuotettaan Under-Balsam. Tätä markkinoidakseen hän julkaisi ilmoituksen, jossa hän väitti, että Benedetto oli kopioinut hänen tuotekuvauksensa lääkärinlausuntoja myöten. Aitoa ja oikeaa balsamia oli myytävänä vain Vaasassa kondiittori Ritterillä ja jo mainitussa sekatavarakaupassa. (Åbo Tidningar 19.9.1829)

Mahdollisesti meni jonkin aikaa ennen kuin Benedetto sai nähdä tekstin tai kuulla ilmoituksesta, sillä "Optikko Hirsch" saapui Heinolasta Helsinkiin 7.10.1829 (Tidningar ifrån Helsingfors 9.10.1829). Vastauksensa "H. Benedetto" päiväsi Helsingissä 1.11.1829 ja sen julkaisi Åbo Tidningar 11.11.1829. Siitä käy ilmi, että miehet tunsivat toisensa.  Vuotta aikaisemmin (Benedetton mukaan) Weinberg oli näyttänyt vaimoltaan saamaa kirjettä, jonka mukaan hän ja neljä lasta elivät varattomina Mitaussa. Vaimo uhkasi juutalaisen seurakunnan kautta pakottaa Weinbergin toimittamaan elatuksen heille. Tässä yhteydessä Benedetto oli lainannut Weinbergille rahaa, jota hän ei ollut vielä saanut takaisin.

Benedetto myös luettelee Weinbergin "urakehityksen" edellisen kahden vuoden aikana:

...ifrån Bernstensarbetare-Gesäll i Mitau, till Chemiska Filars och Blanksmörjs-försäljare i S:t Petersburg; till Sjökumspip-kittare och Roullet-spels-Diricteur i gamla Finland, och nu [...] till Under-balsam-Fabriquer i Åbo, och förmodeligen äfven i Stockholm

Ehkä Benedetto ei ollut pyörittänyt rulettia, mutta sanomalehti-ilmoitusten perusteella hänen tuotevalikoimaansa ei voi kutsua  yksipuoliseksi eikä silmälasivoittoiseksi.

Benedetto oli Suomessa vielä tammikuussa 1830 ja jälleen saman vuoden lokakuusta joulukuuhun (Finlands Allmänna Tidning 16.1.1830, Helsingfors Tidningar 6.10.1830, Tidningar ifrån Helsingfors 27.12.1830). Ilmoituksia löytyy vielä vuosilta 1831-1832 (Åbo Underrättelser 13.7.1831, Åbo Tidningar 20.7.1831, Wiburgs Wochenblatt 12.11.1831, Helsingfors Morgonblad 1.6.1832). 

Kuva Australian National Maritime Museum, Flickr Commons.

Kosmorama?

Turun ulkomaalaisten kortiston minulle vieraiden/uusien sanojen joukossa oli kosmorama. Kosmoraman omistaja Joseph Scarselli tuli Turkuun Uudestakaupungista 27.3.1839 ja lähti Viipuriin 7.5.1839. Hän oli uudelleen Suomessa vaimonsa Christinan kanssa kahdeksan vuotta myöhemmin. Tuolloin mainitaan hänen syntyneen Parmassa 51 vuotta aiemmin. Pari vuotta tämän jälkeen oli kosmoraman kanssa liikkeellä 64-vuotias tanskalainen Ludvig Rehne.

Sanomalehdistä löytyy lisätietoa molemmista. Saksan ja Ruotsin kaupungit kiertänessä Scarsellin kosmoramassa oli 23 näkymää m.m. Pietarin talvipalatsista, Madridista, Berliinistä, Kaananin häistä ja mytologisista kuvaelmista (Åbo Underrättelser 6.4.1839). Kun valikoimaa oli tarpeeksi moni jo käynyt katsomassa, siihen lisättiin jotain uutta (Åbo Underrättelser 20.4.1839).

Kesällä Viipurissa ja Porvoossa oli taas esillä ensin vain 23 näkymää (Wiborgs Annonce Blad 22.6.1839, Borgå Tidning 3.8.1839). Mutta ainakin Porvoossa valikoima täydentyi ensimmäisen viikon jälkeen (Borgå Tidning 10.8.1839). Paikalliset eivät olleet täysin ihastuneita: "Bland många obetydliga stycken som af honom förevisas, finnas äfven åtskilliga af utmärkt skönhet." (Borgå Tidning 17.8.1839 ). Syyskuussa kiertue pysähtyi Helsinkiin ja pysyi siellä ainakin lokakuun alkuun (Helsingfors Tidningar 14.9.1839, 2.10.1839 ).

Kosmoramassa oli siis kyse maisemista. Mutta esitettiinkö ne suunnattomilla kankailla, kuten englanninkielinen Wikipedia antaa ymmärtää, vai laiteessa, johon kurkittiin sisälle? Scarsellin toisen tulemisen ilmoituksissa puhutaan kabinetista, mikä viittaisi jälkimmäiseen, joka sopisi myös paremmin kiertävään esittämiseen. Siis ehkä jotain tällaistä? (Lähde: George Cruikshank's Omnibus)

Sanomalehti-ilmoitusten lisäksi esityksiä markkinoitiin julistein/lehtisin, joita Åbo Akademi on digitoinut kokoelmaksi Offentliga nöjen i Åbo under 1800-talet. Joukossa on Scarsellin vuonna 1839 Vaasassa painattama mainos, jonka kuvauksesta on selvää, että kyse oli pienistä maalauksista, joita tavalla tai toisella katsottiin. Ja saatiin käsitys Liverpoolin ja Manchesterin välillä kulkevasta junasta, Berliinin teatterin sisäänkäynnin tunnelmasta, Amsterdamin katunäkymistä...

Erittäin vaikea on kuvitella miltä kokemus on kuviin tottumattomasta tuntunut ja mitä kuvista on ymmärretty. Ainakin se, että maailmassa oli muutakin kuin Suomen maisemat.

Kuva "A steam train on the Manchester and Liverpool Railway Wellcome L0012267 (digital overlay)" by Wellcome Library, London - Derived from PD works as linked below and restored by Fæ.. Licensed under Creative Commons Attribution 4.0 via Wikimedia Commons

Turkulainen sisäoppilaitos tytöille

Toissaviikkoisen perjantain opettajat olivat hieman kyseenalaisia kouluaan myöden. Toinen Turun ulkomaalaisten kortistossa esiintynyt Turun sisäoppilaitos tytöille on tunnetumpi. Fruntimmers skolan i Åbo (myöh. Svenska Fruntimmersskolan i Åbo) perustettiin vuonna 1844. Jo ensimmäisenä lukuvuonna oli käytettävissä ulkomaanvahvistus: brittiläinen Mary Gerss. Tämä asui "hos mamsell Guthmann, vilken hon biträder såsom lärarinna uti en av henne inrättad pensionanstalt för flickor" ja lähti Ruotsiin 18.9.1845.

Carolina Guthmann oli nimitetty koulun ensimmäiseksi opettajaksi (Åbo Underrättelser 1.5.1844 ) ja saatuaan valtakirjansa (Åbo Underrättelser 17.7.1844 ) hän haki oppilaita oheisella ilmoituksella (Åbo Underrättelser 24.7.1844 ). Luvassa oli opetusta venäjän, saksan, englannin ja ranskan kielissä, musiikkia ja voimistelua. Viimeksi mainittu tuntuu ajalle varsin modernilta.

Guthmann meni 19.8.1845 naimisiin venäjänkielen opettajan Wilhelm Ferdinand Tallgrenin kanssa ja kuoli alkuvuodesta 1847 lapsivuoteeseen 41,5-vuotiaana . 

Missä ja miten Carolina Guthmann eli ennen vuotta 1844?

Ja miksei kukaan Suomessa ole tehnyt historiallista nuorten romaania yläluokkaisista tytöistä 1840-luvun sisäoppilaitoksessa? Mielikuvitukselle olisi tilaa, koulujen olemassaoloa myöden.

Alun kuva kirjasta "The Cabinet of Gems: gathered from celebrated authors. With ... illustrations by eminent artists". Digitointi British Library, välitys Flickr Commons.

Mamselli Holmbergin koulu?

Mamselli Holmbergin koulu on paennut Googlea, mutta ei Turun ulkomaalaisten kortistoa. Sieltä näkyy, että ruotsalainen Anna de la Brache tuli 12.6.1846 Tukholmasta asumaan mamselli Holmbergin luona ja toimimaan opettajana tämän sisäoppilaitoksessa.

Saapuminen kaupunkiin kirjautui myös ilmoitukseen Åbo Tidningarissa  17.6.1846. Siinä näkyy, että yhtäaikaa olivat tulleet ja myös mamselli Holmbergille asettuneet mamsellit Aspegren. Hekin ovat ruotsalaisia. Anna Maria Henrika Aspegren oli ollut Turussa jo 1844-45. Nyt hänestäkin oli tulossa Holmbergin sisäoppilaitoksen opettajatar. Mukanaan matkusti 19-vuotias sisar Therese Gustava.

Neiti de la Brache matkusti Åbo-höyrylaivalla Tukholmaan 14.6.1848 (Åbo Tidningar 16.6.1848) eikä korttinsa mukaan palannut. A. M. H. Aspegren oli saanut passin samoihin aikoihin ja oli samalla laivalla.

Googlaus nimellä de la Brache tuotti isohkon yllätyksen. Turussa pari vuotta opettanut nainen on niin suuri petkuttaja, että on saanut artikkelin SBL:ään!  Sen mukaan hän oli alkuperäiseltä nimeltään Aurora Florentina Magnusson, käynyt vain kolme kuukautta köyhien koulua ja ansainnut elantonsa palvelustehtävissä. Hänet palkattiin vuonna 1838 tukkukauppias Henrik Aspegrenin perheeseen ja näin tutustui Aspegrenin tyttäriin.

Ulkomaalaisten kortistosta lisätiedoilla selviää, että "Aurora Sofia Magnusson"  oli tullut Turkuun yhtä aikaa Henrika Aspegrenin kanssa. Molemmissa korteissa mainitaan asuminen äidin sisaren mamselli Pihlgrenin kanssa. SBL:n mukaan kyseessä oli Magnussonin täti, jonka nimi oli muuttunut alkuperäisestä Palmgrenista Pihlgreniksi.  Magnussonin toinen täti asui Pietarissa ja aviomiehensä nimi Bräsch/von Bräsch lienee innoittanut nimen De la Brache.

SBL:n artikkelin mukaan nuoret naiset palasivat vuonna 1845 Tukholmaan hankkiakseen todistukset koulun perustamista varten. Opettajatar Katarina Holmberg antoi vuonna 1870 todistuksen jonka mukaan naisten koulu avattiin vuonna 1846 ja toimi vuoden 1848 koleeraepidemiaan asti. Halusiko Holmberg ottaa naisiin etäisyyttä antamalla heille oman koulun? Vai ovatko ulkomaalaisten korttien merkinnät harhaanjohtavia? Myöhemmät muistelijat sijoittivat koulun Linna- ja Aninkaistenkadun kulmaan, toiseen kerrokseen (Östra Finland 12.11.1910).

Ainakin vuonna 1870 Katarina Holmberg oli siis/kuitenkin opettaja Turussa ja oli ollut kaupungissa myös vuosina 1845-1848.

Tapetointia 1700-luvulla

Joku kulttuurihistorioitsija on varmaankin jo arvioinut tapettien yleisyyttä tapettiammattilaisten määrästä? Ennenkuin törmäsin tapetoijiin Turun ulkomaalaisten kortistossa, en ollut ammattikuntaa ajatellutkaan. Korteissa ei loppujen lopuksi ollut kuin kaksi kisälliä, mutta Hiski-haku antoi antoi lisätietoja. Kun en sitä mahdollisesti jo tehtyä tutkimusta jaksa lähteä metsästämään.

Ennen vuotta 1800 Turun kastettujen listassa on isänä "Tappettryckaren/Tapetmakaren Johan David Bähr" (1760, 1761, 1764) ja "Tapetmakaren Petter Holm" (1785, 1787). Bähr on vaihtanut alaa ja on kastettujen listassa 1768 vastuussa salpietarin valmistuslaitoksesta. Ennen tapetointiuraansa hän oli ollut kirjanpainajan kisälli 1757.

Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo oli julkaissut Holmin ylläolevan ilmoituksen jo 15.4.1776. Hänet mainitaan Åbo Tidningarin ilmoituksissa 27.1.1794 ja 10.3.1794. Holm kuoli Turussa 60-vuotiaana 20.2.1800.

Kaksi muuta tapettiammattilaista avioitui 1700-luvun puolella Turun läheisyydessä: "Tapet-målar. Hendr. Levon" Rymättylässä 14.6.1774 ja "tapetm. Matts Henr. Bullius" Paraisilla 12.6.1787. Levon kuoli 42-vuotiaana Rymättylässä 24.10.1788.

Turun vuokrausilmoituksissa on mainintoja tapetoinneista. Suurella linnakadulla oli tarjolla neljä tapetoitua huonetta (Åbo Nya Tidningar 26.3.1789), Pienellä Kirkkokadulla viisi tapetoitua huonetta (Åbo Nya Tidningar 16.4.1789), Piispankadun päässä kauniita tapetoituja huoneita (Åbo Tidningar 12.6.1797) ja Liinankutojankadulla kolme tapetoitua huonetta (Åbo Tidning 2.8.1800).

Silkkitapettisten huoneiden määrä vuonna 1796 löytyy ylellisyysverojen kirjauksista päätellen Åbo Tidningarin 16.11.1795 antamista ohjeista.

Mutta kuka tapetoi Viaporin upserien kartanot? Turun ulkopuolella ei tapetointiin viittaavia titteleitä Hiskissä näy.

Taalainmaan tytöt kiertävinä korukauppiaina

"förfärdigar tagelringar" ? Teksti, jonka merkitys ei auennut, kiinnitti huomioni  Turun ulkomaalaisten kortistoa selaillessani ja aloin kerätä kyseisiä kortteja virtuaalisesti talteen. Huomattuani, että sanan tagelring (~jouhisormus) yhteydessä esiintyi myös sana hårarbete, keräsin myös kortit, joissa mainittiin pelkästään se. Kaikkiaan näitä kortteja löysin 18 kappaletta vuosilta 1832-1853. Kaikissa tulijat olivat ruotsalaisia.

Aikajärjestykseen asetettuna kehitys tagelring > hårarbete oli korteissa selvä. Vuosina 1832 tullut "förfärdigar tagelringar" ja seuraajansa "säljer tagelringar", mutta vuosina 1839-1840 termit esitetään rinnakkain ("förfärdigar tagelringar samt andra hårarbeten") ja vuodesta 1845 eteenpäin puhutaan vain hiustyöstä.

Mistä oli kyse? Annukka Parkkisen AMK-työstä Hiuskorut : Historia ja konservointi tekstiilikonservaattorin näkökulmasta ja Anna Sparrin harjoitustyöstä (pdf, 1997) saa perustiedot. Hiuksista ja jouhista on tehty koristeita kauan. Ei ole selvinnyt miksi käsityö sai erityisen otteen Ruotsin Våmhusissa ja Morassa, josta monet nuoret naiset lähtivät eri puolille Eurooppaa käsityötaitoaan harjoittamaan.

Sparr mainitsee, että Suomeen ja muualle Venäjällä suunnatuilla matkoilla naiset pukeutuivat paikalliseen perinneasuunsa, mutta Englannissa kauppa kävi paremmin siistissä kaupunkiasussa. Olisi voinut kuvitella, että kulkevista naisita olisi ollut jotain kommentointia Suomen sanomalehdissä, mutta  ainoa löytämäni pätkä kuvaa pietarilaisten reaktiota isohkoon määrään perinneasuisia naisia (Helsingfors Dagblad 8.11.1870).

Sanomalehdissä maininnat jouhisormuksista ovat vähäisiä. Ne olivat niin arvokkaita, että koristelemattomankin varkaus kannatti mainita (FAT 23.10.1832, Åbo Underrättelser 21.6.1850). Saattoivat myös olla koristetuja helmillä (FAT 20.8.1845). Nordiska Museet ystävällisesti kaivoi virtuaalisesti kokoelmistaan esimerkin (Foto: Eriksson, Elisabeth / Nordiska museet. CC BY-NC-ND 2.5 SE ).

Mitä sitten oli hårarbete? Jatkeena tagelring-sanaan todennäköisesti hiuskoruja, mutta sanomalehdissä samaan aikaan myös kampausten tekoa. Ja ainakin myöhemmin vuosisadalla Taalainmaalta tulleet ovat tehneet ja markkinoineet hiuslisäkkeitä (Wiborgs Tidning 19.4.1871)

Posetiivien paluu

Runsas vuosi sitten ihmettelin täällä posetiivarien kiertämistä 1800-luvun Suomessa. Tekstin kommentoija kysyi asiakirjatietoja näistä. En osannut vastata, mutta selattuani läpi Turun ulkomaalaisten kortiston voin sanoa, että ulkomaalaisista musikanteista pidettiin ainakin siellä kirjaa.

Musikantteja kortistossa oli niin paljon, etten vaivautunut heitä poimimaan. Sen sijaan keräsin ne, joissa tittelinä oli posetiivin soittaja tai kuvauksessa mainittiin posetiivin soitto elantona. Näitä kertyi 33 vuosien 1831 ja 1851 välillä. Varhaisin näistä oli vaimonsa kanssa kulkeva hollantilainen kirjanpitäjä, joka "reser för att låta höra ett litet positiv". Turussa he olivat elokuun alkuviikot vuonna 1831. Seuraava kortitettu on saksilainen musikantti, joka Turussa vuodenvaihteessa 1842-43 "går omkring staden med ett positiv".

Kolmantena oli erikoinen yrittäjä. Ruotsalainen armeijasta eronnut luutnantti Samuel Sohlberg, joka matkusti neljän alaikäisen lapsensa kanssa "Söker medelst positivspelning erhålla någon inkomst." Hän tuli Tukholmasta Turkuun 13.9.1843 ja lähti sieltä29.9.1843 Viipuriin. Saapui uudelleen Turkuun 26.10.1844 Tammisaaresta ja lähti 6.12.1844 Tampereelle.

Parmalaisten valtavirta alkaa syksystä 1845. Turussa kirjatuista tiedoista ei saa koko kuvaa liikkeistä Suomessa, mutta liikkumisen laajuus Ouluun, Kuopioon, Viipuriin yms. käy selväksi. Esimerkiksi 29-vuotias Antonio Reboly oli tullut Helsingistä Turkuun 14.11.1846 Tallinnassa 2.10.1846 annetulla passilla. Lähti 7.12.1846 Helsinkiin. Tuli Uudestakaupungista Turkuun 28.4.1848 Oulun läänissä 22.3.1847 annetulla passilla. Lähtenyt 3.2.1849 Kuopioon. Tullut Mikkelistä Turkuun 26.5.1849 Oulun läänissä 13.4.1849 annetulla passilla. Lähti 29.8.1849 Kuopioon.

Toinen pidempään maatamme kiertänyt oli 21-vuotias Guiseppe di Giovanni. Hän oli tullut Hämeenlinnasta Turkuun 3.6.1847 Oulun läänissä Viipuria varten 12.9.1846 annetulla passilla. Lähti 5.8.1847 Mikkeliin. Tuli Tampereelta Turkuun 30.12.1847 Turun läänissä Mikkeliä varten 5.8.1847 annetulla passilla. Lähti 8.8.1848 Helsinkiin. Tuli Tampereelta Turkuun 25.5.1849 Hämeen läänissä 27.3.1849 annetulla passilla. Lähti 13.3.1850 Kuopioon. Tuli Uudestakaupungista Turkuun 4.6.1851 Turun läänissä Kuopiota varten 13.3.1850 annetulla passilla. Lähti 12.12.1851 Kuopioon. Tuli Viipurista Turkuun 23.4.1852 Turun läänissä Kuopiota varten 12.12.1851 annetulla passilla. Lähti 20.11.1852 Viipuriin.

Verkkohaut katusoittajista kertovat esiintymisestä Lontoossa ja New Yorkissa, mutta eivät tarjoa mitään kokonaiskuvaa tai selitä ilmiön taloudellisia realiteetteja.

Ylempi kuva Mrs. Woods Bakerin kirjasta The Golden House, joka näytti kertovan italialaisesta kiertäjästä Ruotsissa. Toinen kuva kirjasta Child-Land. Picture-Pages for the Little Ones.

Kamarimetsästäjät

Kamariherra ja kamarineito kuuluvat yläluokan kulttuuriin, joten kamarimetsästäjä on varmaankin myös jotain tosi hienoa. Tämä oli ensiajatukseni kun Turun ulkomaalaisten kortistossa tittelin kohtasin. Mutta samassa tanskalaisen D. Gillinin kortissa luki myös "Reser för att fördriva råttor." ja vilaisu verkossa saatavilla oleviin sanakirjoihin vahvisti, että kamarimetsästäjän jahtina olivat rotat ja muut tuholaiset.

Ainakin sanomalehtien perusteella puuha tämän tittelin alla jätettiin ulkomaalaisille. D. Gillin, joka matkusti vaimonsa ja kolmen alaikäisen lapsen kanssa, saapui Turkuun Tukholmasta 19.7.1837. Saatuaan kaupungin lääkäriltä suosituksen hän mainosti 2.8.1837 ilmoituksessaan Åbo Tidningissä myrkyttömiä metodejaan, joissa kuitenkin oli kyse jonkinlaisista "annoksista".

Gillin (ilmoituksissaan myös Gilling) jatkoi Hämeenlinnaan 17.8.1837 ja julkaisi ilmoituksia Finlands Allmänna Tidningissä 28.8.1837, 30.8.1837 ja 13.9.1837 (asumassa Liisankadulla porvari Forsbergin luona, Helsingissä?). Liekö sitten hän vai joku lapsistaan ollut kööpenhaminalainen kamarimetsästäjä D. Gillin, joka mainosti rotanmyrkkyjään vuonna 1860 (Åbo Underrättelser 2.10.1860, 11.10.1860, Finlands Allmänna Tidning 15.11.1860, Wiborg 17.12.1860.)

Wieniläinen kamarimetsästäjä Josep Meyer mainosti Åbo Underrättelserissä 1.4.1840 oheisella tekstillä. Hän lienee sama kuin J. A. Meyer, joka asui maaliskuun lopussa ja huhtikuussa kapteeni Ekmanin talossa Helsingin Esplanaadilla (Helsingfors Tidningar 28.3.1840, 4.4.1840, 11.4.1840).

Hampurilainen Adolf Jacobs saapui Turkuun Tukholmasta 26.5.1843, mainosti (Åbo Tidningar 17.6.1843, Åbo Underrättelser 21.6.1843) ja jatkoi kohti Oulua 22.7.1843.

Ainakin yhden helsinkiläisen silmissä nämä kiertäjät rinnastuivat nuorallatanssijoihin, päälläänseisojiin ja liikavarvastohtoreihin (Helsingfors Tidningar 19.6.1841). Liekö heistä sitten ollut hyötyä tai edes iloa asiakkailleen?

Rotan kuva Collection of National Media Museum, Flickr Commons

Kun hammaslääkärit tulivat Suomeen

Jos uskoo kirjaa World's history and review of dentistry (1895), niin Suomeen tuli ensimmäinen hammaslääkäri 1850-luvulla. Mutta Arno Forsius on artikkelissaan tarkempi: "Suomessa oli toiminut vuodesta 1835 lääkintätoimen ylihallituksen ja vuodesta 1878 lääkintöhallituksen luvalla ulkomaisia hammaslääkäreitä, jotka olivat saaneet koulutuksen Venäjällä, Ruotsissa, Saksassa tai USA:ssa."

Hammaslääkärien alkuhistoriaa päädyin tarkastelemaan käytyäni läpi Turun ulkomaalaisten kortiston, jossa joitakin ammatinharjoittajia esiintyi. Lisätietoa sain digitoiduista sanomalehdistä. Eli nyt aikaan jolloin hammaslääkäriin mentiin silloin kuin sellainen sattui kaupungissa olemaan.

Preussilainen Carl Ferdinand Lebrecht tuli vaimonsa kanssa Helsinkiin keväällä 1835 (FAT 4.6.1835). He etsivät lisäasiakkaita 20.8.-19.9.1835 Turussa ja jatkoivat sitten Oulun lääniin. Matka Pietariin kulki syksyllä Viipurin kautta (Sanan Saattaja Wiipurista 24.10.1835.) Keväällä 1837 Lebrecht suunnitteli Helsingissä käyntiä, mutta merkkejä siitä ei osunut hakuihini (Helsingfors Tidningar 4.1.1837).

Helmikuun alussa 1840 Lebrecht tuli Tukholmasta Ouluun ja tarjosi hammashoidon ohessa apua "sammaltavaisille ja kuuroille" (Oulun Wiikko-Sanomia 15.2.1840). Maaliskuuhun mennessä hän oli asettunut Helsinkiin (FAT 12.3.1840). Helsingfors Tidningar julkaisi hänen oheisen hinnastonsa 18.3.1840. Syyskuun puolivälissä Lebrecht siirtyi Turkuun ja jatkoi sieltä lokakuun lopussa kohti Vaasaa.

Helsingfors Tidningar julkaisi 13.8.1836 hammasoperaatioita suorittavan Gustaf Richterin ilmoituksen. Tämä ilmoitti olevansa Riikasta ja koulutuksensa Tarton keisarillisen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Syksyllä 1836 (Åbo Tidningar 31.8.1836, Åbo Underrättelser 1.10.1836 ) ja keväällä 1837 (Åbo Underrättelser no 17 1.3.1837 ) Richter tarjosi palveluitaan myös Turussa. Toukokuussa kaupungissa oli toinenkin hammaslääkäri F. Bennett (Åbo Underrättelser 24.5.1837). Bennetin vierailu jäi lyhyeksi, mutta Richterin ilmoituksia löytyy sanomalehdistä vuosilta 1838 ja 1839.

Tanskalainen L. C. Fraenckel tuli Tukholmasta Turkuun 26.9.1838 ja jatkoi kohti Helsinkiä 23.10.1838, mutta sanomalehti-ilmoituksiaan löysin vasta kesäkuulta 1841 Helsingissä (Helsingfors Tidningar 16.6.1841). Eräs Hindberg tarjosi vuonna 1842 palveluitaan Porvoossa, Turussa ja Vaasassa (m.m. Borgå Tidning 20.8.1842, Åbo Tidningar 21.9.1842, Wasa Tidning 19.11.1842).

Vetämällä rajan vuoteen 1842 pitää vielä listata Diedrich Heins, jonka ilmoitti palveluistaan vuosina 1842-46, ja vuosina 1842-43 ilmoitellut Edvard Bennert. Sekä eksoottisin tapaus A. Qwist. Tämä kehuskeli tarjotessaan palveluitaan kahden viikon ajan Helsingissä olleensa keisarin hammaslääkärin apulainen (Helsingfors Tidningar 23.11.1842). Todennäköisesti samainen A. Qvist katsoi Kuopiossa syksyllä 1844 tarpeelliseksi puolustaa mainettaan (Saima 3.10.1844). Vuonna 1849 julkaistussa matkakertomuksessa vilahtaa "en Finskt tandläkare, vid namn Qvist", mutta valitettavasti tämä ei riitä todistamaan, että kyse oikeasti olisi ensimmäisestä "suomalaisesta" hammaslääkäristä (Helsingfors Tidningar 7.2.1849).

Valokuva vuoden 1855 paikkeilta. George Eastman House, Flickr Commons

Huvikseen Turussa käyneet

Selasin huvikseni läpi äskettäin digitoidun Turun ulkomaalaisten kortiston. Sitähän ihmiset tekevät kaikenlaista huvikseen. Jopa matkustavat Turkuun!

Vaikeahan tätä on uskoa, mutta ruotsalaisen opiskelijan Carl Oscar Mobergin kortissa tosiaan lukee "Vistas i Åbo för sitt nöje". Mies oli tullut Turkuun 28.8.1840 Tukholmasta ja lähti vasta 28.5.1841. Varmaankin kyse oli nuoresta miehestä. Vanhentumiseen ja viisastumiseen menee aikaa.

Turun pilkkaaminen on oma huvinsa, mutta huvimatkailijoita kortistossa ei tosiaankaan ollut montaa. Mobergin lisäksi ruotsalainen kruununvouti G. Elfström "reser för sitt nöje" saapuessaan Tukholmasta Turkuun 9.7.1832. Paluumatkalle hän lähti 16.7.1832 annetulla passilla, joten kyseessä saattoi olla varhaisimpia risteilyturistejamme. (Åbo Tidningar julkaisi päivittäiset listat ilmoitetuista kaupungissa yöpyjistä. Elfströmiä en näistä löydä, vaikka kortin mukaan hän asui Seurahuoneella.)

Sulan veden aikaan Ahvenanmeren ylityksen voi huviksi ymmärtää, mutta että Tukholmasta Turkuun 7.1.1843 tullut ja takaisin 21.1.1843 ruotsalainen tukkukauppias F. T. Cleve ilmoitti matkustavansa "för sitt nöje"?! Kyseessä lienee tukholmalainen Fredrik Theodor Cleve, jonka henkiveroilmoituksen vuodelta 1845 Tukholman kaupunginarkisto on digitoinut pdf:ksi. (Poikansa on Wikipediassa.)

Korteista lisää poimintoja silloin tällöin tässä blogissa. Kun kerran tulivat läpikäydyiksi.

Allen Lewisin signeeraama kuva kirjasta Journeys to Bagdad.