Uudellamaalla liian tiheää asutusta jo 1774

Nimimerkin Järjestyksen ja turvallisuuden rakastaja kirjeestä julkaistiin ote Dagligt Allehandassa 16.6.1774. Kirjoittaja oli useasti matkustanut Uudellamaalla ja sen läpi. Hän ei ollut voinut olla huomaamatta, että kylät oli rakennettu tiiviimmiksi kuin oli määrätty.

Esimerkkinä moisen seurauksesta hän kertoi 18.5.1774 Bolstadin kylän Siuntiossa palaneen niin, että kuudesta talosta vain 2 säilyi vahingoittumana. Muut neljä menettivät rakennuksensa ja irtaimen omaisuutensa tulelle.

Kartasta Bollstad; Egokarta och delningsbeskrifning öfver åker och äng 1766-1767 (B44:5/2-5) näkyy, että tontit olivat peltolohkojen välissä eikä kukaan varmaankaan halunnut tontteja pellolle laajentaa.

Päivä Siuntiossa

Männä viikolla tuli FB:n kautta tarjous Muinaismatkojen Siuntion retkestä. Tartuin täkyyn ja sain totta vieköön rahalleni vastinetta. Olin nimittäin ainoa osallistuja suurimman osan lauantaita ja sain täten yksityiskuljetuksen ja -opastuksen, johon sisältyi mahdollisuus asiakkaan roolissa papattaa läpiä päähäni niin paljon kuin ehdin. Aivan loistava päivä.

Myös sisällöltään. Ensimmäiseksi noustiin kirkon läheiselle Skällbergetille, jonka päällä on vallitusrakenteita ja paikka on todennäköisesti toiminut vartiovuorena. Luonnonmuodot pystysuorine kallioineen viittasivat samaan käyttöön:
Sitten toiselle mäelle, Krejansberget, jossa katsastimme kolme pronssikautista röykkiötä ja katselimme maisemia:

Suitian kartanorakennuksen pihapiirissä oli outoja kaivauksia, joiden tarkoitusta en pystynyt arvaamaan. Ruohoittuneesta alueesta en saanut edustavaa kuvaa, joten en voi valitettavasti lähteä täällä arvoitusleikkiä leikkimään. Oikeaksi vastaukseksi paljastui, että kaivannot olivat 1700-luvun linnoituksen pienoismalli.

Suitian päärakennus on pohjaltaan 1500-luvulta, mutta rakennettu noin sata vuotta sitten uudelleen tavalla, joka soti esteettistä tajuani vastaan, joten en tarjoa siitäkään kuvaa.

Kartanon vieressä oli taas yksi mäki, Ekeberga, jonka päällä oli röykkiöhauta. Sillä oli joku ovela ajoitus ja hieno luokitus, mutta minulla pyöri ajatuksissa vaan "tää on ihan samanlainen kuin se yksi röykkiö Länsi-Uudenmaan retkellä". Oli samanoloinen, oli tie maisemassa samalla tavalla ja vastapäisillä kukkuloilla löytöjä. Kotona löytyi selitys: se oli se sama paikka. Eli minua voisi viedä tästä maailman tappiin samaan keskiaikaiseen kirkkoon ja samalle röykkiölle enkä huomaisi yhtään mitään muuta kuin että on aika samanoloinen paikka kuin viimekin kerralla.

Olen tosin (melko) varma siitä, etten aiemmin ollut käynyt Siuntion kirkossa. Siellä oli niskaa särkevän paljon maalauksia holveissa, kastemalja vuodelta 1550, jolloin pidettiin sopivana kaivertaa lahjoittajan nimi isoilla tikkukirjaimilla näkyville, ja osia vuonna 1625 lahjoitetusta saarnatuolista, jossa olivat esillä lahjoittajien nimet ja vaakunat. Kyllähän tuollainen sponssaus urheiluareenoille käy, mutta kirkkosaliin?
Käväisimme kääntymässä Siuntion kylpylällä, jonka ansiokas alku on Miina Sillanpään palvelijataryhdistyksen lepopaikkana. Alkuperäinen puuhuvila on kylpylään vievän tien vierellä.

Viimeinen kohde oli Sjundbyn linna. Upea ulkoa ja sisältä. Tunnelma aidosti historiallinen. Linna on ollut käräjäpaikkana eikä ole kaukaa haettua kuvitella sen palvelleen samaa tarkoitusta myös 1500-luvulla. Joten ei tuottanut vaikeuksia sijoittaa Raaseporin vouti Olof Ångermania kävelemään alakertaan, kellariin ja ympäröivään maastoon.
Esine on keinuhevonen ja linnassa, jossa asutaan, tuollainen sopii juhlasaliinkin. Salin katto oli päällystetty Ruotsinsalmen taistelussa olleen (venäläisen?) laivan purjekankaalla. Loistava kierrätysidea!

Linnan läheltä löytyi paikallisen oppaan ohjeistuksella bonuskohde, 1400-luvun alussa palanut katolinen kappeli. Kirkonlattian hahmotus ei silmilläni sujunut, mutta ristin sentään näin.

Menneisyyttä merellä ja mantereella (1/3)

Helsingin kesäyliopiston kahden päivän retkelle Menneisyyttä merellä ja mantereella: Matka Bengtskäriin ja Hauensuoleen lähdettiin täyden bussin voimin Helsingistä viime lauantai aamuna.

Ensimmäinen pysäys oli Siuntion Ekeberga, jossa matala kivikko mäen päällä saattaa maallikolle näyttää luonnonmuodostelmalta. Sellaiseksi sen arvioi myös arkeologi Alfred Hackman. Vasta myöhemmissä kaivauksissa kivien alta paljastui sorakerros, jonka täytyy olla ihmisten työtä, samoin kuin lukuisat löytyneet esineet.
Inkoon Långvikin metsän keskellä oli kasoja kaivosjätettä (eli malmitonta kiveä) ja selkeäseinäinen allas. Kyseessä oli rautakaivos, jota oli louhittu sekä 1600- että 1800-luvuilla. Ennen vedellä täyttymistä allas oli kapea avolouhos.
Kaivokselta irti saatua malmia vietiin ainakin läheiseen Fagervikin ruukkiin. Pullanhimossa hukkasin ryhmämme ja menetin opastuksen, mutta kävin omatoimisesti kurkistamassa ruukin kirkkoa ja kuvassa mahdollisesti erottuva keltainen läikkä on pilkahdus päärakennusta, jonne yksi huoleton Ruotsin kuningas jätti aamutohvelinsa, joita nyt aarteena esitellään. Onneksi ei jättänyt alushousujaan.
Karjaan Grabbackan raunioita olen käynyt katsomassa ennenkin, mahdollisesti jopa kahdesti. Aiemmin ne eivät tehneet minuun juuri mitään vaikutusta, mutta nyt kun kyseessä oli rakennus, jossa Olof Ångermanini on hyvin todennäköisesti vieraillut (vähintään pihamaalla), niin johan alkoi kiinnostaa... Kaikki muut päivittelivät pienuutta ja minun silmissäni oli juuri alkanut vaikuttaa suurelta ja merkittävältä.
Lounastimme Billnäsissä, jossa kauniit kasvit veivät huomioni, enkä edes kysynyt mikä ruokapaikan rakennuksen alkuperäinen tarkoitus oli.

Aleksis Kiven maisemissa

Lauantaina olin "kesän" viimeisellä bussiretkellä, joka kiersi Aleksis Kiven elämän paikkoja. Olisi voinut olla paremmin organisoitu, mutta ei mennyt ihan hukkaan. Sillä en aamulla Helsingistä lähtiessä tiennyt Kiven asuneen vuosia Siuntiossa. Opastus oli sisällöltään niin sekavaa, että sain oleelliset asiat tietooni surffaamalla paikan päällä kännykällä Siuntion matkailusivuille.

Kyseiset matkailusivutkin kaipaisivat kyllä päivitystä. Siellä todetaan että "Fanjunkarsin uudelleenrakentamiseksi on perustettu säätiö kesällä 2002. " Asiat ovat edistyneet ja uudisrakennus seisoo paikallaan museohuoneineen. Useat ryhmästä kommentoivat "ei tää voi olla torppa kun tää on näin iso". Niinkuin asuinrakennuksen koolla olisi merkitystä siinä asiassa. Ja sitten sekoitettiin asioita lisää sanomalla, että Charlotta Lönnqvist oli "perinyt" torpan isältään.

Rakennuksen koosta heräsi kysymys siellä asuneiden määrästä. Se onkin vähän haastavampi selvitettävä, sillä henkikirjojen mukaan Kivi(kään) ei asunut Lotan taloudessa vuosina 1865 ja 1870. Elämänsä lopussa Kivi oli Nurmijärven kunnan vastuulla eli ei ilmeisesti koskaan ollut ottanut muuttokirjaa? Jollei olisi kirjemateriaalia emme tietäisi missä asui ja milloin?

Nurmijärven synnyinmökillä teki suurimman vaikutuksen Aleksin ja Emanuelin kalliokirjoitukset, jotka bongasin ihan itse. Tai siis Emanuelin, Aleksin nimen löytämiseksi sain vihjeen oppaalta.

Tuusulan kuolinmökki oli pieni. Ja olin unohtanut (vai en koskaan kuullutkaan), että sinne murhattiin Aleksin veli vaimoineen.

Lopetimme Kiven haudalle, jonne laskettiin ruusukimppu kuten oli aamun aloitukseksi laskettu Kiven patsaalle Helsingissä. Hautausmaalla ryhmäämme huomiota kiinnittänyt rouva, joka odotti häiden alkamista, kertoi minulle isoäitinsä äidin (?) olleen järjestämässä Kiven hautajaisia.

Kiven Taiteilijaelämän vaiheet eivät tehneet minuun suurempaa vaikutusta. Seitsemän veljestäkin on edelleen lukematta. Tuoreen kirjan Kotiläksyjä koulunsa käyneille mukaan se on pikaluettuna "orvot veljekset häiriökäyttäytyvät minkä ehtivät, muun muassa polttavat saunan. Romaanin lopuksi he kuitenkin kunnostautuvat ja oppivat jopa lukemaan."(s. 23)