3. kuukausi jatko-opiskelijana

Tämän kuun odotin jakautuvan seminaariesitystä edeltävään ja seuraavaan aikaan, mutta en todellakaan nyt toteutuneella tavalla. Kuun alussa kävin Turussa arkistossa ja yliopistolla marginaalisesti tutkimusta hyödyttäen. Sitten kokosin esitystä ja harjoittelin Palladion käyttöä. Ennen seminaaripäivää sain kuulla (tai kirjaimellisesti lukea), että viimeinenkin essee oli hyväksytty. Hieman, mutta ei auttamattoman, liian myöhään tuli kuunneltavaksi Konsta Kajanderin vinkit väikkärin aloittajille.

Seminaaripäivänä oli kuvainnollisesti koronaa jo ilmassa, joten väkeä oli vähän ja kiinnostusta esitykseeni vielä vähemmän. (Ainakin toivon, että selitys löytyy koronasta.) Keskustelussa suositeltiin varsin painavalla äänensävyllä työkaluja, joilla keräämäni data olisi kierrätyskelpoista. Olen itse varmasti esittänyt vastaavia puheenvuoroja vuosien varrella useaan kertaan ja silti teki mieli vastata joo-joo ja mutku-mutku.

Jos käyttäisin Kansalliskirjaston digitoimia sanomalehtiä, leiketyökalu toimisi tarpeisiini erinomaisesti ja minulla olisi valmiit suhteet kehitysporukkaan mahdollisia kysymyksiä tai hienosäätöpyyntöjä varten. Mutta alkuyhteydenottokin Kungliga Biblioteketiin on tekemättä, eikä minulla ole mitään käsitystä kehitysaikataulustaan. Kannattaako edes kerätä sivukohtaisia linkkejä?

Datan keräyksen harjoitusvaiheeseen Postidningarin vuosikertojen parissa mahdolliset uudet toimintatavat eivät ehtineet, sillä se tuli valmiiksi viime viikolla. Jee!  Jälleen revitty motivaatiota sekä graafista että tämän kuukausirapsan sisältötarpeista.

Läpikäynti oli osin puuduttavaa, mutta onneksi aina välillä tuli joku eksoottisempi jutun aihe tai tuttu paikkakunta (kerran jopa Kokemäki!). Juttuja kertyi pari tuhatta, joten niillä on ihan hyvä harjoitella ennen kuin aloitan keräämään (arviolta) viisi kertaa isompaa settiä Inrikes Tidningarista. Huhtikuun ohjelmana onkin PT-analyysi, jos terveenä pysyn. Ja mitään muutahan ei ole tiedossa, sillä viimeksi (itse)tyytyväisenä mainitsemani ohjelmanumerot korona pyyhkäisi pois kalenterista.

Analyysin etenemiselle on hankala keksiä mittaria, joten otan tueksi Elias Lönnrotin välittämän kansanviisauden:

Viipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat. Moni toivottaa sitä, tätä ja kutaki ilman vaivatta saavansa ja, jos saisi, luulisi niin onnellisimman olevansa. Vaan tässä luulossaan erehtyvät. Jos kaikki mielentehty heti kynsissä olisi, niin sillä pian hyväki pahaksi muuttuisi, tulis kultaki kuluksi, hopia hylyksi saisi. Vaan toivotuksilla ei nähtäisi missän loppua, yhdestä ruvettaisi toiseen, niin äärettömästi. Suurin onnemme on tosiaanki se, että vasta työllä, vaivalla ja yrityksillä saamma, mitä toivomme. (Mehiläinen 7/1836)

Toivottavasti en kuukauden kuluttua joudu toteamaan, että Lempo suota souti, hiisi hiihtakoon suloa, jota sanottiin "välistä, kun mahdottomia töitä eteen sattuu."