Kauanko menneisyytemme on ollut pölyistä?

Kari Hintsala heitti minulle haasteen:  

...kun olet ahkera vanhojen sanomalehtien lukija. Suomessa on ollut museoita 1800-luvun lopulta lähtien. Olivatko ne jo alun alkaen ”pölyisiä”, vai milloin tämä kielikuva on juurtunut niin lähtemättömästi journalistien mieleen?

Erittäin hyvä kysymys.

Pikahaku digitoituun sanomalehtikokoelmaan kertoo, että 1800-luvulla pölyisiä olivat maantiet, kaupungin kadut, tehtaat ja riihet. Sekä kirjahyllyt ja muut vanhojen sekä vanhentuneiden kirjojen säilytyspaikat.

"Vielä nytkin tapaa Gananderin lääkekirjoja siellä täällä talonpojan pölyisestä kirjavasusta." (Joukahainen 10/1887)

Kuvainnollisesti eniten pölyä oli 1800-luvun lopussa arkistoissa

"... sen aika on jo ohitse ja maatkoon se kuolonuntansa tomuisessa taide-arkistossa, jonne vaan joku yksinäinen taiteen ystävä tahi muinaistutkija suuntaa askeleensa." (Säveleitä : suomalainen soitannollinen kuukauslehti no 2/1887)
"...jossain arkistossa säilytettäviä pölyisiä virkapapereita" (Valvoja 2/1890)
"...jäävät ne viranomaisten pölyisten arkistojen saaliiksi" (Vartija 3/1893)
"...arkistoiden pölyisistä kätköistä" (Suomi 10/1894)
"Mutta sata vuotta tämän jälkeen, kun joku historioitsija tai arkeoloogi valtion arkistossa kaivelee esiin tomuiset paperit." (Vartija 2/1897)
"Me emme lähde "taaksepäin arkistoissa", niiden tomuisilta hyllyiltä itsellemme turvaa hakemaan" (Raataja 23-24/1906)
"Korkeintaan säilyvät heidän nimensä arkistojen tomuisissa kätköissä jonkin vanhan kirkonkirjan kellastuneilla lehdillä." (Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti no 46/1908)

Liekö sitten niistä siirtynyt museoihin? Vielä kirjeessä Kuopiosta (Wuoksi 7.4.1898) pölyisyys on järjestämättömän ja huonosti hoidetun museokokoelman ominaisuus. Mutta jo Herättäjässä 2.9.1910 kuvainnollisesti kirjoitettaan "vaipumassa museon muinaiskokoelmiin"... "ennen museon pölyisille hyllyille asettumistaan".

Lehden Koti ja Yhteiskunta 15.3.1895 artikkelissa pölyisyys laskeutuu koko historian ylle:

"On sanottu, että historia on iso pölyinen kaappi, hylly täynnä nukkeja, joiden yhteyttä suurien aatteiden kanssa ainoastaan asian tuntijat käsittävät."

Sanojana oli Zacharias Topelius vuonna 1880 ilmestyneessä tarinassaan. Suomeksi käännettynä lainaus Talvi-iltain tarinoista kuuluu:

Historia oli mielestämme suuri, vanha, tomuinen kaappi laatikkoineen ja laudakkoineen, jotka oli liimattu aivan täyteen nimiä tai vuosilukuja ja joille oli määrättyyn järjestykseen asetettu kuninkaiksi, keisareiksi, paaveiksi tai sulttaaneiksi nimitettyjä posliiniukkoja. Niillä ukoilla, joita muuten maalailtiin mustiksi ja valkoisiksi miten milloinkin sattui, ei mielestämme ollut mitään muuta tehtävää, kuin sotia keskenään ja siten solmia rauha sekä siirtyä hiukan sijaltaan hyllyllä.

Kuva: Thomas Smillie. Smithsonian Institution, Flickr Commons