Jacques-Henri-Bernadinin huomioita 1760-luvulla

Kotivarastoiden purussa käteeni päätyi Isänmaallinen lukukirja (oppikoulun lukukirja III) toimittanut E. A. Saarimaa. 12. uusittu painos 1957. Ei mitään merkintöjä omistajasta eikä muitakaan käytön merkkejä, joten on matkalla kohti kierrätystä. Sitä ennen tutustuin toki sisältöön ja huomasin kaksi sivua (s. 117-118), joilla esiteltiin ranskalainen kirjailija Bernadin de Saint-Pierre. Tämä oli ollut insinöörioppilaana Venäjällä ja kävi elokuussa 1763 Suomessa.

Ukko on esillä englanninkielisessä Wikipediassa, mutta Venäjästä ei siellä puhuta mitään. Komea kuva samalta sivulta.

Ranskan kansallisessa digitaalisessa kirjastossa olisi ehkä myöskin ollut kuva, mutta siellä on jotain parempaa eli digitoituna Oeuvres posthumes de Jacques-Henri-Bernardin de Saint-Pierre, jossa tekstihaun mukaan on mainintoja Suomesta. Kahdenkymmenen vuoden takaisten ranskan opintojen voimalla en vaan niitä osaa sujuvasti lukea.

Kiitos Helsingin kaupunginkirjaston täydellisen luetteloinnin epäilen, että oleelliset kohdat sisältyvät ruotsiksi käännettyinä sarjajulkaisuun Förhandlingar och uppsatser. 19 / Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland ; 73 (1906). Perin laiskana en ole etsinyt sitä vielä käsiini vaan tarjoan ainoastaan Aarne Anttilan suomentamat pätkät edellä mainitusta lukukirjasta.

"Eräs Pultavan taistelusta selviytynyt ranskalainen upseeri vetäytyi asumaan näille surullisille tienoille. Olen nähnyt hänen mökkinsä rauniot. Tämä mies eli siellä 80 vuoden ikään maata viljellen ja joskus elintarvikkeita kaupunkiin kuljettaen. Hänen partansa ulottui aina vyötäisille asti. Hän oli unohtanut äidinkielensä. Tämä maa on niin asumatonta, että puolentoista sadan peninkulman matkalla en ole siellä nähnyt pariakymmentä kylää. Kyytihevosia on vaihdettava aivan metsässä ja mukana on kuljetettava paitsi välttämättömiä ruokatarvikkeita myös ajopelien akseleita ja pyöriä. Suuretkin tiet kasvavat ruohoa ja rajalla oleva tie puita, niin että meidän on pakko kulkea ratsain."

"Suomalaiset ovat laihoja, kalpeita ja vaaleita. He ovat äärimmäisen köyhiä. He syövät muutamin paikoin koivun sisäkuoresta ja erään suokasvin juuresta tehtyä leipää. Heidän ainoa nautintonsa on tupakka, jota he viljelevät niin kylmässä ilmanalassa. He ripustavat sen lietensä savuun ja suolaavat kirpeästi lisätäkseen sen voimaa. Heidän kirkkonsa on sammaltunut mökkipahanen jonkin kukkulan laella. He ovat hyvin taikauskoisia. Varakkaammat syövät kalan ennen keittoa. He eivät koske lohen päähän, sen sanotaan tuottavan onnettomuutta. Olen lukenut heidän vanhasta jumalaistarustostaan, että Thor-jumala taistellessaan toisten jumalien kanssa ja otettuaan tämän kalan muodon saatiin kiinni päästään."