Monilla filosofian tohtoreilla(kin) tuntuu olevan käsitys, että Suomessa pääsee tekemään (suunnilleen) mitä tahansa jatkotutkintoa, jos on jo korkeakoulututkinto. Pysähtymällä ajattelemaan ihan hetkeksi ymmärtää, että yliopiston pitää kyllä vaatia myös todisteita osaamisesta jatko-opintojen alalta. Ja helpointa on vaatia formaalia tutkintoa. Joka minulta puuttuu. (Olen systeemi- ja operaatiotutkimusta pääaineena opiskellut diplomi-insinööri.)
Niinpä oli käänteentekevää, kun puolitoista vuotta sitten väitöskirja-ajatuksiani kysyi jatko-opiskelijoiden rekrytointia eräässä yliopistossa hoitava proffa, jolla oli ollut mahdollisuus tutustua tuolloin tuoreeseen tuotokseeni. En tiedä syntyikö siitä ynnä muista havainnoistaan todellisuutta vastaava kuva osaamisestani, mutta ainakin tiesin, että hänen pitää ymmärtää, mikä on mahdollisuuksien rajoissa oman yliopistonsa prosesseissa. Eli tässä oli (suunnilleen) ainoa mahdollisuuteni päästä yrittämään jatko-opinto-oikeuden hakua. Ja mahdollisesti sitten väitöskirjan varsinaista tekemistä.
Mieleeni ei vaan tullut aihetta/ainesta, jota pystyisin pyörittelemään neljä vuotta. Kunnes tämän vuoden vappuristeilyllä Tukholmaan keskellä yötä sain Idean, jonka kirjoitin oitis ylös. Meni pari viikkoa, että sain tekstin siirrettyä spostiin ja laitoin sitten menemään miettimättä enempää. Olisi kannattanut työstää "pikkasen", mutta tiesin, että iteraatiota tarvitaan joka tapauksessa.
Parin päivän kuluttua sain vastauksen ja illan suussa päivitin Facebookiin "Olisikohan ärtynyt olo sopiva mielentila avata puoli päivää pantattu sposti, jossa voi olla totaalinen potku persuuksille? Siideriä olisi jäljellä melkein lasillinen, joten here goes... EDIT: POSITIIVINEN VASTAUS!!!! UUSI KÄÄNNE ELÄMÄÄN?! UN-FUCKING-BELIEVABLE!"
Seurasi pari tehokasta ohjauspalaveria. Ja sitten tein loppukesän yksinäni hakemukseen tarvittua tutkimussuunnitelmaa, jollaista en ollut eläissäni nähnyt, joten koin kirjoittamisen "hieman haastavaksi". Itsevarmuuden heiteltyä alas ja ylös muutamia kesäisiä viikkoja oli pakko käyttää Kysy kaverilta -kortti. Asiantuntevalla sekä kannustavalla keskustelulla autettuna sain dokumentin lähetyskuntoon.
Lähettäminen elokuussa tietenkin jännitti vielä enemmän kuin toukokuussa, sillä enää kyse ei ollut luonnoksen puolikkaasta, vaan parhaasta, johon taitoni ja tietoni riittivät. Sain rakentavaa palautetta, kirjoitin uusiksi ja laitoin hakemuksen sisään.
Sitten piti vaan odotella. Aivan vihoviimeiseen päivään tulostiedotus ei jäänyt, vaan viime keskiviikkona sain yliopistolta spostin, joka kertoi, että jatko-opinto-oikeus on myönnetty ensi vuoden alusta alkaen. Reilusti yli puolet FB-kavereistani ovat asiaa peukuttaneet, eikä kukaan kysynyt olenko täysissä järjissäni. Satakuntalaisin FT sentään esitti onnittelujen sijaan osanottonsa. Mistä tulee mieleen viime vuonna väitellyt naapurini, jonka spontaani kommentti toukokuisissa pihajuhlissa aikeisiini oli "no, en tiedä suosittelisinko kenellekään".
Ja mikäkö oli hytissä saatu Idea? Siitä jotain huomenna.
Kuva: George Eastman Museum
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti