Arkistot, tekoäly ja taiteilijat

Kotimatkalla Gävlestä poikkesin Tukholmassa Fotografiskaan. En ottanut sen näyttelyistä etukäteen selvää ja hätkähdin reippaasti, kun yhdessä ensimmäinen teos oli sarja "uudelleenluotuja" valokuvia Normandian maihinnoususta. Eikä mitä tahansa kuvia, vaan kuuluisan valokuvaajan Robert Capan setti, joka tuhoutui pimiötyössä.

Seinäteksti selosti, että Philip Toledanon teos We Are At War "on enemmän kuin rekonstruktio; se koettelee sitä, kuinka uskottavasti mennyt voidaan nyt uudelleenkirjoittaa - ja mitä se tarkoittaa nykyhetkelle". Dah? Samaa on netti täynnä eikä teos herättänyt minussa uusia ajatuksia, ainoastaan ärtymystä.

Olin tullut näyttelyyn The Machine's Eye in Human Hands nurinkurisesti ja vasta useampia teoksia nähtyäni luin esittelyn. Kiinnostavinta itselleni kahdeksan taiteilijan teoksessa oli, että kolme oli käyttänyt lähteenä arkistoja. Olettaen siis, että Toledano oli käyttänyt arkistoja, lisäharmikseni teoksensa kohdalla ei ollut selostusta siitä, miten se oli tehty.

Harmittomammalta harjoitukselta tuntui Susanne Fagerlundin teos, jossa luonnontieteellisen museon kuvakokoelmasta oli algoritmeilla luotu eliöiden välimuotoja. 

Mielenkiintoisin ja vaikeaselkoisin oli  Kristi Coronadon teos, joka perustui taiteilijan henkilökohtaiseen arkistoon. Se oli syötetty biografiselle tekoälyagentille Solienne, joka oli näyttelyseinän perusteella analysoinut yksittäisiä muistoja tekstuaalisesti ja luonut niistä kuvia. Lisäksi näyttelytilassa oli "itse" Solienne, jonka kanssa vierailijat saattoivat keskustella. Oma yritykseni ei avannut teosta yhtään enempää ja useimmat muut olivat kiinnostuneita vain siitä montaako kieltä he saivat hahmon puhumaan.