Wille Isakinpojan eli Otto Wilhelm Oskar Segercrantzin (1833-1902) muistelmassa Kertoelmia elon alalta sukunimiä on suomennettu, mutta suurin osa niistä on yhdistettävissä muihin lähteisiin. Joitakin aukkoja jäi kuitenkin kuvaukseen perheen kanssa asuneista ihmisistä, ilmeisesti 1830- ja 1840-luvuilla (Savonlinna 1.2., 22.2. & 1.31883). Perheen lisäksi Kalvolan Ahlajärven kartanossa asuivat tuolloin
"leskirouva Vuorinen", jonka luulin tarkoittaneen muistelijan isänäitiä Catarina Magdalena Gaddia, jonka toinen aviomies oli Johan Henrik Berg, mutta tämä kuoli jo vuonna 1831 eli ennen kirjoittajan syntymää. Enkä löytänyt häntä rippikirjoista 1810-1842 Ahlajärveltä, kuten en myöskään muita Berg-nimisiä.
"leskirouva Kilpeläinen ynnä viallinen poikansa", jossa sukunimi viittaa johonkin Skjöld-pitoiseen sukunimeen, mutta sellaista ei näy rippikirjoissa.
"Sotakomisarius Tulisoitto ynnä sokia naimaton sisarensa Anna Märta", jossa Tulisoitto tarkoittaa sukunimeä Hillebrand. Kirjoittajan äidin isän sisar Anna Märta (1776-1843) on rippikirjassa 1835-1842 (s. 3) tulleena Ruovedeltä 1836 ja merkittynä melkein sokeaksi.
Tämä sisar olekin paljon kokenut ja kestänyt kurjuutta maailmassa; mutta kuitenki tyytyvä kohtaloonsa, toimitteli hän ilomielin askareitansa, ompeli, kutoi sukkia, loi kangasta, ja vaikka häneltä itseltään puuttui näkölahja, oli hän useasti toisten lohduttajana ja johtajana surun hetkinä.
Sotakomisariusta ei ole rippikirjassa eikä Genissä yksikään Anna Märtan täysveljistä vaikuta liittyvän armeijaan. Hänestä kirjoittajalla oli kuitenkin muistoja.
Sotakomisarius luonteeltaan sävyisämpi, niinkuin vaatikin toimensa, ruoka- ja trossivarain hoitaminen, oli jo paljaspäinen, laihankalea, lyhyläntäinen, harmaapäinen ukko, joka juhlatiloissa käytti harmaata, sarkaista hännystakkia, korkeata kaula valkkia, ynnä teräviä, lähes korvia ulottuvia pystykaulureita, sekä mustan harmaata vannelakkia. Ukolla oli toimena kartanolla myllyn hoitaminen ja kalastus; paitsi tätä oli hän puutyössä aivan kätevä ja valmisteli visasta piipun pesiä, kauhoja, ynnä muita pieniä kapineita, joita, tyydytettyänsä koti tarpeen, kaupitsi naapuri pitäjien säätylaisille, saadaksensa musa vähän tupakkarahaa; ja ottipa ukko mielellänsä silloin tällöin "naukun" jos vaan "plakkarissa kesti plootuja" ja pullossa tavarata.
Ehkä ukko oli omasta öljytänsä jotenki kerskaileva, käyttäen sananlaskuna: "minä teen mitä tahdon, toiset tekevät mitä taitavat", antoi hän suuren arvon vanhalle sokealle sisarellensa Anna Martalle, jota hän rakasti ja jonka sanan hän aina otti korviinsa. [...]
Muistan vielä kerran kuinka Sotakomisarius, tullessansa kotiin onki retkeltä "Ämmön karilta" jossa useasti kävi isoa ahventa nihkomassa, juurta jaksain jutteli "kuinka hän, paluumatkallansa poiketen Kihlamon joelle, jonne oli asetellut mertoja, näki joen suussa kupari kattilan täpötäynnä hopiarahaa". "Pistin perämelan varren kattilan korvaan ja koetin vääntää riivattua ruuheeni" mutta äläpäs vielä, tulihan "Konna vie" helposti veden pintaan että selvästi eroitin hopiarahat, mutta samassa tarttui "Haltia" astian uurteihin, ja koska en tuntenut uhria, vaipui kattila jälleen joen pohjaan ja minä ruuhen tahdolle "pitkällä naamalla" "Jun"! „mutta onhan ahvenia loikossa, onkos niitä kun perkaa"?
"Lisäksi vielä majailivat perheessä, vaan ajoittain, Vallesmanni vainajan velipuolet, Maisteri Aatolfi ja vältvääväri Aukusti Tulisoitto jotka Vallesmanni oli kouluttanut ja vähitellen saattanut virkamiehiksi." Nämä miehet ovat Mälsän kirjoissa pisimpään! (RK 1810-1815, 13; RK 1816-1822, 16; RK 1825-1831, 20; 1835-1842, 3 )
Erikseen mainitaan vielä yksi säätyläinen.
Leski Luutnantska E. jo vanha ja kivulloinen, oli syntynyt Ruotsissa ja sieltä miesvainajansa kanssa muuttanut Suomeen. Oli hän ikänänsä nähnyt loistaviakin päiviä. Vanhempansa olivat Ruotsin ylimyksiä sekä suku-arvon että varallisuuden suhteen.
Kuuluisa runoilia Lidner oli kotiopettajana eleskellyt hänen vanhempainsa perheessä. Kustaavi kolmannen aikojen muistit elivät vielä vanhan leskirouvan mielessä. Nuoruutensa unelmat ja mielikuvitukset olivat säilyttäneet muistoja aikakauden tapauksista, joita hän vielä välistä kertoi.
Miesvainajansa kuoltua jouduttuansa köyhyyden tilaan, saapui hän kovin viallisen jo edellä häntä edesmenneen poikavainajansa kanssa, ensisti Vallesmanni vainajan ja sittemmin Luutnantti E... perheesen, jossa vietti viimeiset päivänsä, odottaen lunastusta ja lepoa elämän murheista. Itse Ruotsalainen, ylisteli vainaja yhäti oman maansa ja kansansa tapoja. Lastensa lapset, ja viimemainituiden lapset vielä enempi, ovat suomalaisia, sekä kielen että tunteiden suhteen.
Eva Eleonora Eklöf, o.s. Åkerhielm tuli Messukylästä Kalvolaan vuonna 1828. Häntä ei kirjattu rippikirjassa edellisten tapaan Ahlajärven Mölsään vaan Ahlajärven rustholliin (RK 1825-1831, 5; RK 1832-1834, 3). Hän kuoli Akaalla 13.1.1855.
