Avoimen yliopiston retki lähti torstaiaamuna liikkeelle syksyisessä säässä katsomaan osin samoja paikkoja kuin kurssin aiheena olleet Suomen muinaismuistoyhdistyksen taidehistorialliset tutkimusretket. Ensimmäinen kohteemme oli Perniön kirkko. (Ajomatkalla meitä viihdytettiin tarinalla 1600-luvun penkkiriidasta. Seurakunnan muistakin ristiriidoista voi lukea Seppo Kärpäsen gradusta
Esivalta, pappi ja paikallisyhteisö : Pernion kirkkoherrat Perniön pitäjäyhteisössä 1645-1700.)
Kirkossa oli ihailtavana säilyneet holvimaalaukset, jotka näyttivät ensin pelkältä ornamentiikalta, mutta joukossa on (kai tunnistettaviksi tarkoitettuja) ihmishahmoja. Tuntuu järjettömältä vaivannäöltä, kun heikommassa valaistuksessa jäävät väistämättä näkymättömiin. Eli kyse lienee minulle tavoittamattomasta uskonnollisesta ajattelusta aivan kuten (muistiin palanneet) Milanon tuomiokirkon katon sadat pikkupatsaat, jotka eivät näy kadulle ollenkaan.
Kuorin lattiassa oli jäljellä hienoja hautakiviä.
Kirkkolaiva on saanut ympärilleen vitriinin, sillä hyvin varovaisesti ja nimeämättömiin asiantuntijoihin vedoten sitä arveltiin Suomen vanhimmaksi säilyneeksi. Sen mainittiin jo vuoden 1752 inventaariossa ja laivatyypiltään edustaa 1500- ja 1600-luvuilla käytettyä kravellia.
Osa kirkon veistoksista kuuluu nyt Museovraston kokoelmiin, mutta jäljellä on krusifiksi ja kaksi pientä värinsä menettänyttä hahmoa.
Seuraava kirkko oli Kemiön, joka oli 1781 palanut niin, että lattiassa olleet hautakivetkin olivat säpäleinä. Pari oli koottu paljon myöhemmin asehuoneen seinälle.
Sisätilassa oli siis keskiaikaa enää muoto, jonka korostamiseksi 1960-luvun korjauksessa oli purettu urkulehteri ja sen maalaukset oli koottu entistä muistuttaen.
Kemiön askeettisuuden jälkeen esteettisesti rikas - taidehistoriallisen tutkimusretken silmissä katolisen näköinen - Sauvon kirkko teki vaikutuksen
Paikalliset ovat rikkauteen ilmeisesti tottuneet, sillä pyhän Yrjänän hevosen jalkojen viereen oli jätetty virsikirja ja käsidesipullo, jotka siirsimme valokuvauksen tieltä pois. Itse kuitenkin näköjään otin kuvan niin, että kyseiset esineet näkyvät pöytäliinalla varustetulla pöydällä. Taustalla rekonstruoitu piispanistuin.
Hautajaisvaakunoita on säilynyt runsaasti.
Holviornamentiikkaa
Komea ovi, jonka ajoitusta en selvittänyt.
Ruumisvaunut olivat esillä olevan kirkkoneuvoston pöytäkirjan lainauksen perusteella vuodelta 1912.
Seinämaalauksista oli jäljellä ympäri kirkkoa suurikokoisia kohtauksia, joissa (lähes?) kaikissa oli puhekuplaa muistuttava teksti.
Tämä piru on nykyisen lasten leikkinurkkauksen vieressä.
4 kommenttia:
Kuva nro 5: p. Birgitta. Upeat ruumisvaunut vuodelta 1912!
Onpas teillä ollut mielenkiintoinen retki! Itsekin on vuosia sitten tullut käytyä tuolla Perniön kirkossa, se on oikein kaunis. Tykkään muutenkin käydä kirkoissa ja hautausmailla, varsinkin jos vastaan tulee oikein kaunis hautakivi saatan jäädä sen äärelle pidemmäksikin aikaa ihastelemaan ja rauhoittumaan. Hieman erilaiset nuo vanhanajan ruumisvaunut verrattuna nykypäivän kulkupeleihin.
Upeita nuo vanhojen kirkkojen holvimaalaukset. Hienoa, myös että kaikkia tuollaisia vanhoja tavaroita, kuten vaikkapa tuollaiset ruumisvaunut, ovat säilyneet. Tuolla Perniön hautausmaalla on muistaakseni myös yksi jo toinenkin komea hautakivi.
Tärkeää, että tällaiset historialliset kohteet säilyvät. Jo pelkkä yksikin hautakivi sisältää niin paljon historiaa. Mikähän tuollaise kirkkolaivan tarkoitus muuten on ollut?
Lähetä kommentti