Kun sanomalehdet mikrofilmattiin

Sattuneesta syystä luin viime viikolla keväällä 1967 pidetyn pohjoismaisen konferenssin julkaisua(*) ja mielestäni jossain kohtaa annettiin ymmärtää, että sanomalehtien lukeminen mikrofilmiltä oli uusi juttu, joka helpotti historiantutkimusta. Nyt en ilmaisua enää löydä, mutta mieltä jäivät vaivaamaan kysymykset: milloin sanomalehtiä alettiin lukemaan mikrofilmiltä ja vaikuttiko se jotenkin sanomalehtiin kohdistuneeseen (historian)tutkimukseen? (Jälkimmäinen tietenkin suhteessa nykyajan digitoinnin vaikutuksiin.)

Kuikuilut sosiaalisessa mediassa tuottivat kahdelta tuttavalta tiedot, että mikrokuvaukset alkoivat vuonna 1951. Tätä en ollut hakemassa, mutta tieto auttoi, kun tajusin lähteä Kansalliskirjastoon etsimään Helsingin yliopiston kirjaston vuosiraportteja. Ne löytyivät helpommin kuin olisin voinut toivoa ja - kuten lähteet usein - kertoivat jotain, mutta eivät kaikkea.

Kertomusvuoden [1951-52] alussa voitiin vihdoin panna kotimaisen sanomalehdistön arkistovalokuvaus alulle kun valtion menoarvioon otettu määräraha asetettiin kirjaston käytettäväksi. [...] Tämä on osoittautunut erinomaisen tärkeäksi, sillä valokuvaustyössä ilmeni, että osa kuvattavista lehdistä oli jo niin huonossa kunnossa, että kirjaston omia kappaleita ei voitu valokuvata. Onneksi voitiin muualta saada parempia kappaleita.

Viimestään huhtikuussa 1953 ainakin yksi lukulaite oli käytössä, sillä silloin ja seuraavassa kuussa tehtiin kirjastossa yhteensä 86 mikrofilmitilausta. Filmaus jatkui joka vuonna ja tiedot kuvatuista vuosikerroistakin olisi vuosikertomuksista löydettävissä.

Lukulaitteiden määrästä löysin maininnan vasta lukuvuonna 1957/58, jolloin niitä oli 9. (Lukuvuonna 1968/69 laitteita oli 11 eli määrä ei jatkossa kasvanut merkittävästi.) Tuolloin oli myös jo käytäntö, että kysytyimpien lehtien filmit olivat lukusalissa, eikä niiden käyttöä tilastoitu tarkasti. Arvio käytöstä päivätasolla annetaan seuraavasta lukuvuodesta ja sitä seuranneista kymmenestä. Kaaviota varten kerroin annetun vaihteluvälin keskiarvon keskimääräisellä aukiololla eli 300 päivällä.

Tilattujakin mikrofilmejä oli lähes alusta asti enemmän kuin tilattuja sanomalehtiniteitä. On kuitenkin kaikenlaista huomautettavaa. Sanomalehtiniteiden tilauksista ei ollut vastaavia lukuja aiemmilta vuosilta, joten jää epäselväksi, minkä verran käyttö on vaihdellut ja kuinka suurta se on ollut. Mikrofilmeillä on ollut muutakin kuin sanomalehtiä, joita kuitenkin "enimmäkseen". Merkittävin keksimäni selitys suuruuserolle on se, että tuoreempien lehtien osalta yhdelle mikrofilmille ei mahdu koko vuosikertaa, kun taas sanomalehdet tilattiin niteinä, jotka olivat (kai) yhden vuosikerran kokoisia.

Mikrofilmauksen myötä lehtiä saattoi lukea muissakin yliopistokirjastoissa, joiden toimintakertomuksia lukemalla valtakunnallinen kuva voisi muuttua vielä rajummaksi. Näyttää siis selvältä, että mikrofilmaus on kasvattanut sanomalehtien käyttöä merkittävästi. Vaikutusta (historian)tutkimukseen pitäisi katsoa tehtyjen tutkimusten kautta. Helsingin yliopiston historian graduissa muutos olisi voinut näkyä nopeasti, mutta sanomalehtitöiden yleistyminen 1950-luvulla (***) voi selittyä myös esimerkiksi ohjaajan mieltymyksillä.

Yliopiston kirjastoa edustaen Suomen historian jatkokoulutusseminaarissa tammikuussa 1973 puhunut Esko Häkli (**) kertoi, että tuolloin "Suomen sanomalehdistö kokonaisuudessaan" oli mikrofilmattu. Hän ei itse tuntunut olevan tästä kovin innostunut tai mainostanut mikrofilmejä mahdollisuutena.

Sanomalehtiä lukeva tutkija saa kirjastossa käytettäväkseen pelkästään mikrofilmejä. [...] Alkuperäiseen sanomalehteen verrattuna mikrofilmi tietenkin on hätäratkaisu, mutta sellaisena välttämätön. Sanomalehtipaperi ei kestä kovaa käyttöä. Paksujen vuosikertojen säilyttäminen vaatii myös suunnattomat tilat sekä runsaasti vahtimestari-painonnostajia. Esim. kvantitatiivisen tutkimuksen vaatimia mittauksia varten ovat alkuperäisniteet eri sopimuksesta käytettävissä Urajärven varastokirjastossa.

Kvantitatiivisella tutkimuksella Häkli tässä kai tarkoitti sellaista, jossa mitataan palstojen käyttöä viivoittimella. Sehän ei onnistu digitoidustakaan materiaalista, kun sivun koko ei ole näkyvissä.

(*) Opinion och opinionsbildning som historiska forskningsobjekt. Föredrag vid Nordiska fackkonferensen för historisk metodlära på Hässelby slott 4-6 maj 1967. Studier i historisk metod 3. 1968

(**) Esko Häkli: Kirjastojen tarjoamat palvelut Suomen historian tutkimukselle. Suomen historian jatkokoulutusseminaari 1973. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja 2. 1973, s. 203-222 

(***) Otsikkonsa perusteella sanomalehtiä käyttäneitä historian pro graduja 1950-luvun loppuun mennessä:

• Suomen sanoma- ja aikakauslehdistön kanta saksalais-ranskalaisessa sodassa vv. 1870-71 (1934)
• Juhani ja Pekka Ahon toimittama Keski-Suomi tulevien nuorsuomalaisten epävirallisena äänenkannattajana (1949)
• G. E. Eurén suomalais-kansallisesti ajatteleva sanomalehtimies 1850-luvulla (1950)
• Ramstedtit ja Savonlinna-lehden kansallisuus- ja kulttuuriohjelma vuosina 1876-1894 (1950)
• Lappeenrannan Uutiset (1951)
• Liberaalinen lehdistö ja sen merkitys Suomen valtiollisessa elämässä 1860-luvulla (Poliittisen historian laudatur-kirjoitus valtiotieteen kandidaatin tutkintoa varten, 1951)
• W. S. Schildtin kehitys ja toiminta suomalaisena sanomalehtimiehenä 1830- ja 1840-luvuilla (1952)
• Suomenkielinen maaseutulehdistö v. 1856-1863 (1953)
• Ossian Ansas ja sanomalehti Pohjalainen vuosina 1890-1901 (1954)
• Suomen sanomalehdistön suhtautuminen vv:n 1863-64 valtiopäiviin (1954)
• Työmies - Arbetaren vuosina 1886-1889 (1956)
• Taistelua työväestön sielusta : suurlakon ja ensimmäisten eduskuntavaalien välisen ajan sosiaalidemokraattisen sanomalehdistön uskonasioihin liittyvän kylvön tarkastelua (1957)
• V:n 1863 Puolan kapina ja Suomen sanomalehdistö (1958)

[Listaan on tehty joitakin lisäyksiä 22.-23.11.2019 tehdyn kirjallishaun yhteydessä, mutta mukaan ei ole otettu valtiotieteellisellä puolella 1900-luvusta tehtyjä tutkimuksia. 4.12.2019 on käyty kirjastossa ja todettu, että kattavin ja valtakunnallinen listaus on saatavilla julkaisusta
Päiviö Tommila et. al (toim): Suomen historiaa koskevat opinnäytteet. Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa vuoteen 1966 mennessä tehdyt Suomen historiaa koskevat laudatur- ja lisensiaattityöt. Turun yliopiston Suomen historian laitos. Monistesarja A, käsikirjoja I. 1967Sen sivulta 14 selviää, että ennen vuotta 1930 Ernst Fr. Neovius on tehnyt opinnäytteen "Suomenkielisestä sanomalehtikirjallisuudesta vv. 1776-1850". Jos kyse on myöhemmästä taloustieteen professorista työn pitäisi olla huomattavasti varhaisempi. Vastaava epätarkka ajoitus on Väinö Nerkon työllä "G. E. Euren Hämäläisen päätoimittajana vv. 1858-60" Helsingin yliopistossa. Nerkko on syntynyt vuonna 1904, joten ajoitus 1920-luvun loppupuolella tuntuu todennäköiseltä. 
Tarkemmin ajoitettu pioneereja ovat Väinö Joensuu, jonka opinnäyte "Päivätär. Viikkosanomia Helsingistä (1863-65)" hyväksyttiin Helsingin yliopistossa vuonna 1922,  Carl-Rudolf Gardberg, jonka työ "Studier i Helsingfors Morgonblad 1832-1844" on hyväksytty Åbo Akademissa vuonna 1924, Yrjö Oinonen Helsingin yliopistossa vuonna 1929 hyväksytyllä työllä "Sanansaattaja Viipurista" sekä Väinö Iikka Laitinen, jonka otsikko vuonna 1930 Helsingin yliopistossa hyväksytyssä työssä oli "Sanomalehdet Kuopion hippakunnan sanomia ja Tähti".]