Kuten DSH-raportissa mainitsin, saamassamme kassissa oli Populär historian tuore numero, jossa oli runsaasti luettavaa.
Alun uutispaloissa oli flashback Turkuun ja Kendra Willsonin esitykseen, jossa vilahti Yhdysvalloista "löydetty" riimukivi. Näköjään tulossa on tv-sarja, joka paljastaa "lopullisen totuuden". Varsinaista totuutta riimukivistä oli lehden pääartikkelissa, jonka on kirjoittanut Ihan Oikea Riimukivitutkija Magnus Källström. Artikkelin mukaan varhaisimmat kivet ovat ehkä 300- tai 400-luvulta, mutta suurin osa on tehty 800-luvulta alkaen eli viikinkiajalla. Todellinen yleistyminen tapahtui tosin vasta 900-luvun lopulla ja suosio jatkui noin sata vuotta.
Tapa oli alkanut Tanskassa ja levisi etelästä pohjoiseen niin, että nuorimmat kivet ovat Upplannissa, jossa aloitettiin vasta kun 1000-lukua oli kulunut pari vuosikymmentä. Siellä kiviä on niin paljon, että niitä riittää yksi joka toiselle viikinkiajan tilalle. Kyse ei siis tuolloin enää ole eliitin tavasta..
Kartan mukaan Ruotsissa on rannikollakin enimmäkseen alueita, joista ei ole löytynyt yhtään tai vain yksittäinen riimukivi. Kivettömyys ei ole siis olemattoman asutuksen tai yleisen merkityksettömyyden todiste, kuten Suomessa omaa riimukivettömyyttämme usein mielletään. Miksi tänne olisi pystytty muistokivi, jos sitä ei ollut kukaan lukemassa? Ja tuskin kauppareissuille otettiin mukaan kivenhakkaajaa.
Toinen pidempi artikkeli käsitteli Anjalan liittoa ja Bo Erikssonin artikkelisarjan osa Nuijasotaa, joten Suomen kapinallisuus oli lehdessä hyvin edustettuna.
Taksin historiasta kertovasta artikkelista opin, että Ruotsissa vuokra-ajurien sääntely alkoi 1851. Mutta ei kerrottu milloin nämä tulivat kaduille. Onko vuokra-ajurien historia Suomen isoimmista kaupungeista kirjoitettu?
Lopun lukijakysymyksissä kysyttiin sanomakellojen soitosta, mutta ei saatu kovin informatiivista vastausta. Kirkonkelloista pitäisi kyllä joskus lukea enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti