lauantai 9. maaliskuuta 2019

Tarinaisia

Yksi upsieri jonka ansio oli unohtettu, meni Sotaministerin tykö kysyen häneltä : Mitä tekisittä te sille joka suoraan kuttuisi teidän hunsvotiksi! Minä panisin hänen vankeuteen vedellä ja leivällä: vastasi ministeri — No minä kuttun teitä hunsvotiksi. Pitäkäät lupauksenne; sillä minä tarvihten leipää." Tämä rohkeus huvitti Ministeriä niin että hän laitto upsierille pensionin.

Kerran osti yksi mies hevosen 25 riikintalerilla, sillä ehdolla, että hänen kohta piti maksamaan 15 riksiä ja jäämään velkaa ne 10. Jonkun ajaan perästä vaati myyjä ne 10 riksiä. Mutta ostaja sanoi: Eikö meidän puheemme ollut se, että minun piti jäämään velkaa ne 10 riikintaleria? Jos minä siis nyt maksaisin net niin minä tekisin vastoin meidän puhettamme.

Yksi kipiä Adelismies lähetti vaunun ja hevoset Lääkäriä noutamaan. Palajatessa pidätti kuski yhen sepän tykönä, että hevosten kengät piti kiinnitettämään. Aika tuli Lääkärille pitkäksi odottaissa ja hän huusi vaunusta: Kuski, joudu kiiruusti sillä ei meillä ole aikaa. Kuski sanoi: Viellä vähäsen täytyy meidän viipyä. Ei millään muotoa sanoi Lääkäri kiivaudessansa, ajaa sinä vaan vaunulla, kyllä hevoset jälistäpäin tulevat.

Ylhäinen Herra jolla oli monta palveljaa, peräänajatteli kerran, mitä kaikki nämät ihmiset toki mahtoivat tehdä hänen palvelluksessansa.
Hän kysyi ensimmäistä kuin tuli sisälle: "Juha, mitästä sinä teet minun tykönäni?"
Minä hyvä Herra, vastais Juha — ei ole m'ulla juuri mitän erittäin tekemistä.
Mutta mitästä sinä siis minun tykönäni teet? kysyi hän heti toista palveljaansa Yrjää.
Herra, vastais Yrjä, minä autan Juhaa.

Turun Wiikko-Sanomat 1.4.1826, 22.7.1826, 26.2.1831
Kuva Löjliga Spel Kort med Scener utur Fredmans epistlar (1820)

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Nainen


Nykyaikaa 1920-luvun alussa avustanut Niku Nousio, josta en onnistunut löytämään lisätietoa, on kirjoittanut runon Nainen, joka sopinee kierrätettäväksi näin kansainvälisenä naisten päivänä. Ensijulkaisu Nykyajassa 7/1921.

Naisen sukuhistoria
kertoo tarun kumman tämän:

Naisen suku ain on ollut
alimpana allikossa
ilman tahdon tarmokkuutta,
jäntevyyttä järjen oman.

Inehmoinen alkuajoin,
elellessään maassa, puussa,
elääksensä juuret juursi,
heelmät puiden pudotteli.

Silloinkin jo nainen raatoi,
raatoi, riehui nurkumatta
voimin kaikin, hankkiakseen
palan paraan imeväisten
itkun ääntä sammuttaakseen,
kasvavaisten kassapäitten
ruumiinvartta vahvistaakseen
tantereelle elon taiston.
*
Kulki kulku kehityksen,
edistyksen pyörät pyöri.

Inehmoiset parviin yhtyi
elämätään turvatakseen.

Keksi nuijan, keksi tulen,
keksi jousen, nuolen laittoi,
kivikirvehenkin keksi,
jolla venon veistätteli,
hirret talon taltutteli;
vihannaisen viljan siitti,
kasvatti karjan korean.

Mutta nainen, yhä vainen,
raskahamman rahkeen kantoi
kuni kone, aika ajoin,
uuden elon parveen antoi.
- - -
Kasvo! parvi, suku suuren’,
riistamaista riideltihin.
Syntyi sota, verisota,
surman työhön syöksettihin,
jolloin nainen raskahamman
kuorman kantoi harteillansa.

Voima voitti, heikko sortui,
josta urken’ uusi oppi:
oppi orjan ohdakkeinen.

Silloin vasta nainen tunsi,
mitä ompi naisna olla,
mitä miehen mielen alla
tuta saapi tuiretuinen....

Milloin mikin puoli voitti,
naiselle vain orjuus koitti;
joutui raukka raakalaisen
himon hyisen heitteleeksi,
joutui orjamarkkinoille
rahan riettaan peitteleeksi,
siittäjäksi orjasuvun.
*
Jospa nainen naimalassa
vilkas miestä ulkopuolta,
silloin surman synkkä henki
kohta kostavaisin käsin,
vaikka miesi mielisteli,
mielisteli, kielisteli,
elosteli, irstaeli
kera sadan toisen naisen,
joita olot olevaiset
mahdillansa maatatteli
porttoloissa ajan hurjan.

Jospa joskus nainen nousi
olojansa oudoksumaan,
jospa joskus mieli sousi
vapaammille valkamille,
silloin taasen voimakkaampi
tukahutti tunnon pyyteet;
mursi mielen, tursi tunnon,
särki syömmen hengen helpeet,
että viimein naisen tunto,
naisen tunto, naisen kunto
alkoi itse uskotella:
aina orja olevansa . . .
*
Kulki kulku kehityksen,
edistyksen pyörät pyöri.
Mutta naisen suku sorja
yhä vainen oli orja,
oli orja orjallekin,
halvimmankin halun täyttö.
- - -
Syntyi kirkko, kiron kirkko,
kiirastulen kiivas kirkko,
joka naisen orjuutetun
synnin siittäjäksi syytti,
vaikka itse rahan tähden
piti yllä porttoloita,
irstan inhan luostareita,
jossa himon hekumassa
ruoski lihaa synnillistä,
ruoski lihaa, liehtoi vihaa
naisen vapautta vastaan.

Niinpä nainen, armahainen,
oli orja, kirkon orja,
jolla sielun tunnon ääntä,
oman järjen jäntevyyttä,
tahdon voimaa vapahata
olla saanut ollenkana.
*
Mutta kulku kehityksen
mursi kirkon kirovallan,
päästi naisen kahlehista
kirkon kiivaan, uskon julman,
löytääksensä edestänsä
ajan uuden kumman pulman,

Kotonansa nainen ennen
parempi ei orjaparkaa,
saihan raataa, tuskin kovin
luoda uutta elon sarkaa, 
josta vastapalkkioksi 
elon ohjeet tiukat luotiin - 
Vapautta tuskin suotiin 
enemmän kuin orjallekaan.

Niinpä nainen, armahainen, 
oli orja, kodin orja,
jossa raskaan rahkeen alla 
maksoi kaiken raadannalla.

Kulki kulku kehityksen, 
edistyksen pyörät pyöri.

Syntyi tehtaat, riistopajat, 
mursi tieltään orjuusrajat.

Loppui elon kamppailussa 
miehen valta, miehen voima 
yli naisen orjuutetun.
Astui sijaan rahan voima, 
valta kullan kaikkivoivan, 
joka mahtivoimallansa 
kilvan riisti miestä, naista, 
nuorukaista, lapsukaista
tehtaan synkän komeroissa, 
heltehessä hikipajain.

Niinpä nainen, armahainen, 
oli orja, tehtaan orja,
missä hikihelmillänsä, 
nälän, tuskan turtamana 
orjuutehen uuteen uupui.

Yhä yössä ypöyksin
astui nainen, armahainen, 
orjan merkki otsallansa.

Kuka naisen tuskat tunsi, 
kuka kaipuun povessaan, 
kuka naisen sielun tulet 
nähdä voisi loimussaan, 
joka vuosituhansia,
orjanmerkki otsallansa, 
astui yötä synkeätä 
yksinänsä, ystävättä?

Orja orjan tuskat tunsi, 
sorrettu sorretun surut. 
Yhteistähän kärsimykset,
nälän tuskat, tuiverrukset, 
elon onnen mustat murut...

Syttyi povi miehen, naisen, 
orjajoukon suuren, laajan; 
kukin tunsi kohdastansa 
kärsimykset tuskan taajan, 
tunsi, että ihmisvoima 
luoda voipi maailman,
missä miesi sekä nainen 
olla voipi ihminen!

Niinpä orjat yhteisvoimin 
tarttui kalpaan elon taiston, 
tuntein kukin povessansa 
saman pyyteen, saman vaiston: 
alas riiston rietas joukko,
alas pyytehet alhaiset, 
alas sodat, veljesmurhat, 
kärsimykset kaiken kansan!

Silloin vasta nainen voipi 
täyttää elon kutsumuksen, 
silloin vasta koittaa voipi: 
onni orjankin kotihin!

torstai 7. maaliskuuta 2019

Desprez ja Suomi

Desprez, Wikimedia 
Yksi Kustaa III:n tuliaisista Roomanmatkaltaan oli Ranskassa syntynyt taiteilija Louis Jean Desprez, joka saapui Ruotsiin syksyllä 1784. Seuraavana kesänä kuningas lähetti hänet piirtelemään Suomen maisemia. Kesäkuun alussa oli suunniteltu reitti, jonka mukaan hän jatkaisi Turusta Poriin, Kokemäenjoenlaaksoon, Tampereelle, Hatanpäälle ja Hämeenlinnaan.

Tiedetään, että Desprez lähti Tukholmasta 9.6.1785 ja saapui Turkuun pari päivää myöhemmin. Sieltä hän lähti 13.6. kohti Helsinkiä, minne menoon ainakin maanteitse kului pari päivää. Hän palasi Turkuun iltapäivällä 23.6. eli on ehtinyt ehkä käydä jossain muualla kuin Helsingissä, mutta ei todellakaan ole tehnyt suunniteltua kierrosta.

Desprez'n omassa inventaariossa on merkintä, joka viitannee tältä matkalta tehtyihin piirroksiin, jotka suomalaisia historianystäviä kovasti kiinnostaisivat. Mutta tähän mennessä niistä tunnetaan vain piirros Turusta, jonka Nils G. Wollin löysi Kungliga Bibliotekin kokoelmista.

Seuraavan kerran kuningas määräsi Desprez'n Suomeen dokumentoimaan sotaansa kesällä 1789. Vierailu kesti vain pari viikkoa, mutta siitä on (sentään) jäljellä kuvia. Paikanpäällä lienee tehty laveeraukset, jotka P. O. Törne yhdisti kesään 1785, mutta Wollin tulkitsee niistä jälkimmäisen esittävän Ruotsinsalmen taistelua 24.8.1789.

Nationalmuseum: "Från finska skärgården" (NMH 1754/1875)
von Törne: "Sveaborgs huvudfästningar sedda från öster"
Nationalmuseum: "Sjöslag i finska skärgården" (NMH 1755/1875)
von Törne: "Skärgårdsflottan under övning utanför Sveaborg. "
Wollin: "i själva verket det svenska nederlaget vid Svensksund 24.8.1789"
Mihin lie sitten perustuvat Desprez'n teokset Sjöslaget vid Hogland den 17 juli 1788, Svenska chefsskeppet Gustaf III efter slaget vid Hogland 1788, Utbrytningen ur Viborgska viken 3 juli 1790, Slaget vid Svensksund. den 9 juli 1790, Segern vid Svensksund? (Oliko edes toinen aiheita ikuistanut Johan Tietrich Schoultz paikan päällä? Wikipedian mukaan oli.)

Kaikki asiantutijat suhtautuvat kriittisesti väitteisiin, että Fagervikin ja Mustion seinäkoristukset olisivat Desprez'n käsialaa, kuten on väitetty. Ottaen huomioon, että muu verkossa esitetty tuotantonsa liittyy suoraan kuninkaallisiin, olen samaa mieltä. Turkulainen synnytyskuvakin on näköjään yhdistetty mieheen, mutta ilmeisen heikoin perustein.

Totisin yhteys taiteilijan tuotantoon on siis Hämeenlinnan kirkko, jonka piirrustukset ovat Desprez'n käsialaa. Suomen maisemia dokumentoineet piirroksensa saattoivat mennä kaupaksi pilkkahintaan Tukholmassa 1828:
Dagligt Allehanda 1.5.1828
Lähteet:
P. O. von Törne: Jean Louis Desprez som tecknare på Sveaborg 1785. Historisk tidskrift för Finland 1928, s. 175-186
P. O. von Törne: J. L. Desprez i Finland. Historisk tidskrift för Finland 1929, s. 48-49
Nils G. Wollin: Louis Jean Desprez. Svenskt biografiskt lexikon
Nils G. Wollin: En Åbobild av Desprez. Historisk tidskrift för Finland 1932, s. 175-183

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Avioliittoja 1600-luvun Pohjanmaalla


Nimettömän kirjoittajan tuomiokirjapoimintoja julkaistiin Nuijasoturissa 11/1925 otsikolla Mitä aikakirjat kertovat Etelä-Pohjanmaan elämästä 16:lla ja 17:llä vuosisadalla. Otteistaan otteina seuraavat pätkät:
V. 1667 oli oikeudessa taas muuan aviopari Alanurmosta. Vaimo syytti miestään, että tämä häntä »yrmi ja löi, istui kapakassa ja piti pyhää arkinakin, ja eli monella tavoin jumalattomasti». M. m. oli mies polttanut vaimoltaan palavalla kekäleellä toisen silmän, kun vaimo tuli häntä hakemaan krouvista pois. Aviopuolisoita »tuhdisti nuhdeltiin» ja käskettiin vast'edes elämään sovinnossa. 
Toista maata oli se alavutelainen talokkaan vaimo, joka yritteli paikkailla töysäläistä Yrjänä Topraa ja sotamiestä Fränti-Pietiä tappamaan hänen miestään. Syyksi sanoivat naapurit, että vaimo, joka oli ollut ikänsä kaiken itsellisvaimona ja maannut laiskana, pelkäsi nyt, kun mies oli ostanut talon, joutuvansa tekemään työtä.
Aviorikoksiakin sattui. Alanurmosta karkasivat Tuomas ja Petronella, kumpikin ennestään naimisissa, ja yrittivät Tukholmaan, mutta saatiin kiinni ja tuotiin kotiin, jossa kumpikin sai aviopuolisoltaan anteeksi. Mutta rakkaus ei sammunutkaan, vaan he karkasivat uudelleen. Nimismies perään, ja sai Kuortaneella kiinni. Tuomas puolustihe keihäällä, mutta ei auttanut, takaisin tuotiin. Nyt eivät saaneetkaan enää anteeksi, vaan molemmat mestattiin v. 1661.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Koulupojan ja ylioppilaan ruokatalous 1800-luvun alussa

Pienenä lapsena orvoksi jäänyt Magnus Ebehard Lindén (s. 27.2.1817) muisteli lapsuuttaan yksityiskohtaisesti 79-vuotiaana (Anteckningar gjorda vid 79 års ålder af M. E. Lindén. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat Dö I 25). Merkittävää oli tietenkin kouluunlähtö synnyinpaikkakunnalta Iitistä Loviisaan helmikuussa 1826.

Barthélemy Lauvergnen 1830-luvun lopulla ikuistama näkymä Loviisaan. Kansallisgalleria.
Tätä seuranneista sivuista sain täydennystä liitutaulujen historiaan, sillä Lindén mainitsee triviaalikoulussa olleen puisen taulun, johon kirjoitettiin liitupaloilla. Mutta vielä mielenkiintoisempaa oli 9-16 -vuotiaan ruokatalous.

Lukukausien (5.2.-16.6. ja 24.8.-13.12) aluksi kotoa saatiin erikoisen hyvät eväät eli vehnäleipää, tuoretta hiivaleipää, tuoretta voita, paistettuja lintuja, paistettua lampaan lihaa, juustoa, pannukakkua y.m. Lisäksi kotoa tuotiin kuivatavara, jolla piti pärjätä koko lukukausi. Lindénin osalta tätä oli pari säkkiä irtokorppuja, vähemmän ruislimppuja, voita, savustettua läskiä, suolattua ja savustettua lihaa, hieman lampaan lihaa ja vähän suolasilakkaa. Näistä piti pojan itsensä huolehtia. Asuinpaikan emännälle luovutettiin pari kappaa ryynejä, ruisjauhoja ja perunoita.

Aamiaiseksi Lindénin majapaikassa hän ja muut koulupojat hakivat pöydästä vadillisen kokonaisina keitettyjä perunoita, joiden lisukkeiksi valitsivat omista varastoistaan voita, lihaa tai silakkaa. Ja vahtivat, etteivät muut ottaneet väärästä voipytystä tai kinkusta veitsellään. Keskipäivän ateria oli tavallisesti "potatisstulning" (perunatuuvinki?), jauhopuuroa "med sirapskallskål" (jonkinlainen kiisseli?) tai joskus maitovelliä. Maitoa oli harvemmin tarjolla ja useimmiten juotiin kotikaljaa. Sitä oli ilta-ateriallakin, jonka pojat saivat nauttia omista varastoistaan.

Toisinaan pojat valmistivat kaakeliuunissa ilta-ateriaksi jankeria. Rautapannussa keitettiin kotikaljassa vähäisen voin ja suolan kera leipää, lihaa ja läskiä pieniksi paloiksi leikattuina ikäänkuin puuroksi, joka syötiin lusikoilla.

Kun lukukauden lopulla kotoa tuotu leipä oli loppu, ostettiin "venäläisiä limppuja". Rahaa Lindén mainitsi ansainneensa kirjoittamalla julisteita kaupungissa vieraileville esiintyjille. Kerran hän teki myös isomman sijoituksen ostamalla kaupunkiin tuotua silakkaa 70 kappaa, jonka toveriensa avulla perkasi ja suolasi.

Kun Lindén keväällä 1838 aloitti yliopisto-opinnot Helsingissä, hänen taloutensa oli entistä tiukemmalla ja hän joutui tukeutumaan asuintoveriinsa Emil Vilhelm Bjuggiin, joka sai kotoaan ruokatavaraa. Toverit asuivat luutnantti Dittmerin talossa Konstantininkadulla kahdessa huoneessa, joiden vuokra "ei ollut kallis". (Nykyisellä Meritullinkadulla samaa tuskin sanottaisiin.)

Aamiaisen ja iltaruuan osalta nuoret miehet turvautuivat kuivaruokaansa, mutta keskipäivällä heitä passaava matami toi ruoka-annoksen mamselleilta Engberg. Kun lukukauden mittaan rahat hupenivat piti tästä luksuksesta luopua ja keskipäivälläkin syötiin keittämätöntä ruokaa. Paitsi parina päivänä, jolloin matami sai tehtäväkseen keittää perunoita sellaisenaan tai silakoiden kera.

Mutta rahapulasta huolimatta aamulla piti saada kuppi kahvia, jonka matami miehille toi. Ja joka lauantai-iltana lähdettiin Pikku-Roballe, jossa rouva Kristen tarjosi edulliseen hintaan kokonaisina keitettyjä perunoita ja paistettua kalaa, joihin ei silti aina ollut varaa. Ylioppilaat söivät ruokalassa mielellään myös kaurapuuroa maidon kanssa.

P. S. Muistelma siis vahvisti passaavien matamien olemassaolon, jota epäilin taannoin. Rouva Kristen puolestaan esiintyi blogissa aiemmin Siperiaan vietynä anoppina kirjoitusasulla Christen.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Täydennysosia

0) Juttu Benjamin Düsterista tuli julkaistua tosi kehnolaatuisella kuvalla. Olisi pitänyt hakea Finnasta: Museovirasto Historian kuvakokoelma HK19651016:659, CC BY 4.0.

1) Tekstiini Maria Julia Bergstråhlesta ja tyttärestään oli tullut yllättävä ja informatiivinen kommentti Irina Safonovalta. Hän m.m. kirjoitti että:
Maria Julia had three children: Agustin Julian (1828), Bogumila Carolina (1830) and Julian Agustin (1832). I have copies of their church birth certificates St. Hyacinth's Church.
My family lives in Moscow, Russia and we are ascendants of her eldest son Agustin Julian Winter. He became Russian orthodox and took the name of Konstantin Аgustinovih.
He participated in Crimea War of 1853-1855, then he was a Major in Sweaborg in 1856-1857 and retired at the rank of a Colonel.
His younger brother Julian Agustin Winter also served in the military and participated in Åland Islands conflict in 1854. He was wounded and captured as a prisoner of war. He died 1865.
According to the memoirs of Konstantin Winter’s wife Mrs. Bogumila Carolina visited Moscow many times and corresponded with her relatives. The brother of husband Petter Pundani was a priest in the city of Kazan, Russia.
Krimin sodan sotavanki! Pojat jäivät havaitsematta kun katolisia kirkonkirjoja ei ollut. Olemassaolonsa selittänee myös äidin pitkää kadoksissaoloa.  

2) Taannoin kirjoitin kirjallisuuteen nojautuen 1700-luvun tavoista. Kotuksen sanakirjatoimittajat olivat tarttuneet samaan kirjaan. Eivät ainoastaan sisällyttäneet sitä varhaisia tapaoppaita esittelevään blogitekstiin, vaan myös tehneet videon, jossa käydään läpi kirjan ruokailuohjeita. Tai tarkemmin sanottuna minä luin ruotsinkielistä käännöstä ja kotuslaisilla oli käytössään Ylösrakendawainen Lasten Kirja (1764).

3) Tammikuun täydennysosissa mainitsin löytäneeni tiedon yhteenkasvaneista kaksosista 1800-luvun lopulta. Modernia arviota "yksi tai kaksi vuosikymmenessä" pitää modata 1800-luvun pienempään väestöön, mutta aiempia tapauksia arvelin olevan. Ja kas, Juha Vuorela oli löytänyt sellaisen Rautalammilta helmikuulta 1794.

4) Viime elokuussa kerroin Krigsarkivetin korttilaatikoston kautta syntyneestä löydöstä. Kun sille kirjaa viimeistellessä kaipasin asiallista lähdeviitettä osui verkkohakuuni Riksarkivetin FB-päivitys tammikuulta 2016, jossa kerrottiin, että aineisto on digitoitu. Mikrofilmiltä, mutta silti sain Krigsarkivetissa alkuperäiset eteeni eikä henkilökunnalle tullut mieleenkään kertoa tallenteista.

5) Lahdessa kuulemani Stefan Norrgård on sittemmin kirjoittanut ajatuksiaan jäänlähdöstä viihteenä på svenska. Yhdessä Samuli Helaman kanssa kirjoittamansa tieteellinen artikkeli Historical trends in spring ice breakup for the Aura River in Southwest Finland, AD 1749–2018 on myös julkaistu ja on tätä kirjoittaessani ainakin avoimesti saatavilla.

6) Mietittyäni kuningasvierailujen näkyvyyttä ja muistamista oli kiva huomata Willimiehen blogista tieto Jaalan muistolaatasta Kustaa III:n yöpymiselle.

7) Jacob Johan Maexmontan on ollut blogissani esillä teksteissä Kaksi metsästäjää ja Besserwisseröintiä Turun kaupungin tykeistä. Veljensä traagisesta kuolemasta kertoi puolestaan Ruotsissa äskettäin julkaistu
Veckans gravsten – Frans Victor Mæxmontan.

Uudellamaalla liian tiheää asutusta jo 1774

Nimimerkin Järjestyksen ja turvallisuuden rakastaja kirjeestä julkaistiin ote Dagligt Allehandassa 16.6.1774. Kirjoittaja oli useasti matkustanut Uudellamaalla ja sen läpi. Hän ei ollut voinut olla huomaamatta, että kylät oli rakennettu tiiviimmiksi kuin oli määrätty.

Esimerkkinä moisen seurauksesta hän kertoi 18.5.1774 Bolstadin kylän Siuntiossa palaneen niin, että kuudesta talosta vain 2 säilyi vahingoittumana. Muut neljä menettivät rakennuksensa ja irtaimen omaisuutensa tulelle.

Kartasta Bollstad; Egokarta och delningsbeskrifning öfver åker och äng 1766-1767 (B44:5/2-5) näkyy, että tontit olivat peltolohkojen välissä eikä kukaan varmaankaan halunnut tontteja pellolle laajentaa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Saksan historiaa YouTubessa


YouTuben historiavideoissa Yhdysvallat ja Englanti ovat yliedustettuina, joten saksalaslähtösiä juuriani vuoden tongittuani olin tosi tyytyväinen löytäessäni Deutsche Wellenin englanninkielisen dokumenttikanavan tarjonnasta useita historiaa esittäviä ohjelmia. Katseltuani jaksoja sarjasta Die Deutschen, jossa käydään saksalaisten omasta näkökulmasta (kansallis)historiansa tärkeimmät vaiheet
totesin, että lähtötasoni oli tosi alhaalla, sillä en harmistunut populaarissa esityksessä mistään vaan nielin kaiken sellaisenaan. Dramatisoidut osuudetkin näyttivät varsin laadukkaita.

Kanavalla ei ole kaikkia alkuperäisiä jaksoja, joiden olemassaolon näkee ohjelman introsta. Jos osaa saksaa niitä voi katsoa ainakin saksalaiselta sivustolta. Wnlanniksi DW:n valikoimasta Barbarossan ja Fredrik Suuren väliin jäävää kronologista aukkoa voi  täyttää ohjelmilla
Ja lisäksi mainittakoon
Isoilta historiakanavilta edellisiä täydentää vain seuraavat, joten aika vähissä on esitykset. Olettaen, että vika ei ole hakutekniikoissani. 

Stralsundista konekäännettyä

Vuosikymmeniä Hohenthaleista kirjoittamisen ongelmana on ollut, että isä ja poika palvelivat Stralsundissa Kuningattaren jalkaväen henkirykmentissä ja sekä kaupungista että rykmentistä on ollut vaikea löytää tietoa tahi tutkimusta. (Kyseessä kun ei ole Viaporissa vaikuttanut Leskikuningattaren henkirykmentti.) Merkittävä muutos tilanteesen syntyi kun selvisi, että saksalainen väitöskirja Stralsundin sotaväen ja kaupunkilaisten yhteiselosta (*) oli julkaistu. Ryntäsin ostamaan, vaikka saksankielen taitoni on jotain olemattoman ja alkeellisen väliltä.

Plan öfver Stralsund
Vitkuttelun jälkeen tartuin tällä viikolla kirjaan ja kännykkään, jossa on Googlen käännössovellus, jolla kuvista saadaan teksti jotenkuten irti ja käännettyä englanniksi. Onneksi Oldachin kirja oli rakenteeltaan selkeä ja hiffasin aloittaa tiivistelmästään. Uskon oikein ymmärtäneeni seuraavaa itseäni kiinnostaneista asioista. (Stralsundista kiinnostuneiden lisäksi suosittelen väitöskirjaa ehdottomasti vertailuaineistoksi 1700-luvun värvättyjä rykmenttejä ja linnoituselämää totisesti tutkiville. Lähes kaikki mahdolliset aspektit ovat mukana.)

Ruotsille suuren Pohjan sodan (ja vuoden 1720 monivaiheisen rauhanteon) jälkeen jääneellä Pommerin alueella Stralsund oli ainoa linnoitus eli kyseessä merkittävä paikka, johon myös sijoitettiin alueen hallinto (s. 14-15, 44-45, 406). Stralsundin suojaksi komennettiin sodan jälkeen Länsi-Göötanmaan viisikäsrykmentti ja osia Upplannin viisikäsrykmentistä, joita yhdessä vuodesta 1722 kutsuttiin nimellä "Drottningens livregemente till fot" (s. 47). Vaikka nimi viittaa henkivartioon, rykmentin tarkoitus ei ollut kuningattaren (lähi)suojelu, vaan pysyminen Stralsundissa (s. 102).

Tämä tarkoitti, että noin 8500 asukkaan kaupungin piti majoittaa noin 1600 miestä ja lähes saman verran naisia sekä lapsia. Kaupungissa kun ei ollut parakkeja. Vuosisadan aikana kaupunkiin sijoitetut joukot vaihtelivat, mutta eivät vähentyneet vaan kasvoivat (s. 414, 461).

Sotilaiden etujen vastaisesti maistraatti päätti vuonna 1725 korvata määräysten mukaan upseereille ja sotilaille kuuluvan majoituksen ja luontaisedut könttäsummalla, joka tuskin riitti markkinahintaiseen vuokraan (s. 243). Heinäkuussa 1727 valtiopäivät hyväksyivät käytännön nostaen korvaussummia hieman (s. 143, 243, 407).

Majoitusolosuhteet eivät siis olleet vetovoimatekijä uusia sotilaita värvätessä. Kun alkuperäiset ruotsalaiset sotilaat poistuivat rivestä, uusia rekrytointeja ei saanut tehdä varsinaisesta Ruotsista (mukaan lukien Suomi), jonka miehet haluttiin siellä palveleviin rykmentteihin. Niinpä Stralsundiin värvättiin markkinahinnoin miehiä Ruotsin hallinnassa olevalta alueelta sekä myös merkittävässä määrin sen ulkopuolelta. Ainoa raja, jota ei saanut ylittää oli protestanttinen usko (s. 75, 400-402). Armeijassa siis arkikieleksi lienee vaihtunut saksa, jota tietenkin käytettiin kaupungillakin.

Värväyksen helpottamiseksi siirryttiin elinikäisestä palvelusta määräaikaiseen (s. 402). Tämä varmaan helpotti myös armeijasta heikkokuntoisuuden takia eronneiden huoltoa (s. 415). Mutta ei lopettanut värvättyjen miesten karkaamista, joka oli merkittävä ongelma (s. 409-410).

Yksi syy karkailuun oli se, että sotilaiden päätyö linnoituksilla oli raskasta. Ja vaati työvoimaa. Esimerkiksi kaupunkiin 1730 lisätty rykmentti ei ollut tarkoitettu kohentamaan Stralsundin puolustusvalmiutta pelkällä läsnäolollaan, vaan heitä tarvittiin rakennustöihin (s. 230-231). Linnoitus, jonka pohjana oli kaupunginmuurit, oli toki ollut olemassa jo kauan, mutta vahvistuksia, uudistuksia ja korjauksia vaadittiin (s. 223-227). Olihan Stralsundin piiritys suuren Pohjan sodan aikana päättynyt sitä puolustaneen Ruotsin häviöön. Aiemmasta, vuoden 1678 sodasta on tämä tilannekuva.
Beleg van Stralsund 1678. Jan Luyken 1680. Rijksmuseum
Vääpelinä ja myöhemmin vänrikkinä Stralsundissa vaikuttanut esi-isäni on voinut olla mukana värväyksessä ja varmasti perehtyi linnoitustyön ja mahdollisten karkurien valvontaan.

Ennen Pommerin sotaa Stralsundin joukot eivät kokeneet mitään sotilaallista. Hattujen sotaan heistä komennettiin 280 miestä (s. 84-85), mutta ilmeisesti esi-isäni ei ollut joukossa, sillä ansiolistassaan ja läpikäymissäni rullissa ei ole mitään tähän viittaavaa.

Neuer Pommersch-Rügianischer Staats-Kalender (1749)
Hän oli kylläkin hakenut ulkomaan keikan avulla kokemusta, jonka avulla pääsi nousemaan vääpelistä luutnantiksi. Suoritus oli merkittävä, sillä huomattava osa upseerien paikoista täyttyi paikallisella aatelilla, joka oli saanut niihin etuoikeuden. (s. 132-135). Esimerkiksi vuonna 1735 ylemmät upseerit olivat kaikki aatelisia ja vänrikeistä, luutnanteista sekä rykmentin huoltopäälliköistä 57,1% (s. 442). Silminnähtävää oheisessa vänrikkilistauksessakin. Tämä lienee yksi selitys luutnanttina kuolleen pojan siirtymiselle Stralsundista Pohjanmaalle sekä nimeensä toisinaan lisäämälle von:lle.

(*) Robert Oldach: Stadt und Festung Stralsund. Die schwedische Militärpräsenz in Schwedisch-Pommern 1721–1807. Quellen und Studien aus den Landesarchiven Mecklenburg-Vorpommerns, Band 20. 2018

J. K. Blogia kaivellessani huomasin kuulleni Pommerin historiaa tutkinutta Jens E. Olesenia vuonna 2015. Esi-isäni keikkaa Ranskan armeijassa olin selvitellyt samana vuonna. Stralsundissa kävin viime kesänä: AR 14: Entisessä Etelä-Ruotsissa I, AR 15: Entisessä Etelä-Ruotsissa II, AR 16: Entisessä Etelä-Ruotsissa III . Von-lisäilystä kirjoitin näkemyksiäni syksyllä 2018. Yritykseni selvitellä esi-isien vaimojen taustoja eivät ole syksystä 2017 paljoa edistyneet. Yksi Oldach "anti" oli muuten vahvistus siitä, että rykmentin kirkonkirjat tuhoutuivat II maailmansodan pommituksissa. En viitsi linkittää kirjoituksia, joissa kerron maksaneeni maltaita ammattisukututkijalle, jonka lähetin käymään läpi väärien seurakuntien hakemistoja.