Stralsundista konekäännettyä

Vuosikymmeniä Hohenthaleista kirjoittamisen ongelmana on ollut, että isä ja poika palvelivat Stralsundissa Kuningattaren jalkaväen henkirykmentissä ja sekä kaupungista että rykmentistä on ollut vaikea löytää tietoa tahi tutkimusta. (Kyseessä kun ei ole Viaporissa vaikuttanut Leskikuningattaren henkirykmentti.) Merkittävä muutos tilanteesen syntyi kun selvisi, että saksalainen väitöskirja Stralsundin sotaväen ja kaupunkilaisten yhteiselosta (*) oli julkaistu. Ryntäsin ostamaan, vaikka saksankielen taitoni on jotain olemattoman ja alkeellisen väliltä.

Plan öfver Stralsund

Vitkuttelun jälkeen tartuin tällä viikolla kirjaan ja kännykkään, jossa on Googlen käännössovellus, jolla kuvista saadaan teksti jotenkuten irti ja käännettyä englanniksi. Onneksi Oldachin kirja oli rakenteeltaan selkeä ja hiffasin aloittaa tiivistelmästään. Uskon oikein ymmärtäneeni seuraavaa itseäni kiinnostaneista asioista. (Stralsundista kiinnostuneiden lisäksi suosittelen väitöskirjaa ehdottomasti vertailuaineistoksi 1700-luvun värvättyjä rykmenttejä ja linnoituselämää totisesti tutkiville. Lähes kaikki mahdolliset aspektit ovat mukana.)

Ruotsille suuren Pohjan sodan (ja vuoden 1720 monivaiheisen rauhanteon) jälkeen jääneellä Pommerin alueella Stralsund oli ainoa linnoitus eli kyseessä merkittävä paikka, johon myös sijoitettiin alueen hallinto (s. 14-15, 44-45, 406). Stralsundin suojaksi komennettiin sodan jälkeen Länsi-Göötanmaan viisikäsrykmentti ja osia Upplannin viisikäsrykmentistä, joita yhdessä vuodesta 1722 kutsuttiin nimellä "Drottningens livregemente till fot" (s. 47). Vaikka nimi viittaa henkivartioon, rykmentin tarkoitus ei ollut kuningattaren (lähi)suojelu, vaan pysyminen Stralsundissa (s. 102).

Tämä tarkoitti, että noin 8500 asukkaan kaupungin piti majoittaa noin 1600 miestä ja lähes saman verran naisia sekä lapsia. Kaupungissa kun ei ollut parakkeja. Vuosisadan aikana kaupunkiin sijoitetut joukot vaihtelivat, mutta eivät vähentyneet vaan kasvoivat (s. 414, 461).

Sotilaiden etujen vastaisesti maistraatti päätti vuonna 1725 korvata määräysten mukaan upseereille ja sotilaille kuuluvan majoituksen ja luontaisedut könttäsummalla, joka tuskin riitti markkinahintaiseen vuokraan (s. 243). Heinäkuussa 1727 valtiopäivät hyväksyivät käytännön nostaen korvaussummia hieman (s. 143, 243, 407).

Majoitusolosuhteet eivät siis olleet vetovoimatekijä uusia sotilaita värvätessä. Kun alkuperäiset ruotsalaiset sotilaat poistuivat rivestä, uusia rekrytointeja ei saanut tehdä varsinaisesta Ruotsista (mukaan lukien Suomi), jonka miehet haluttiin siellä palveleviin rykmentteihin. Niinpä Stralsundiin värvättiin markkinahinnoin miehiä Ruotsin hallinnassa olevalta alueelta sekä myös merkittävässä määrin sen ulkopuolelta. Ainoa raja, jota ei saanut ylittää oli protestanttinen usko (s. 75, 400-402). Armeijassa siis arkikieleksi lienee vaihtunut saksa, jota tietenkin käytettiin kaupungillakin.

Värväyksen helpottamiseksi siirryttiin elinikäisestä palvelusta määräaikaiseen (s. 402). Tämä varmaan helpotti myös armeijasta heikkokuntoisuuden takia eronneiden huoltoa (s. 415). Mutta ei lopettanut värvättyjen miesten karkaamista, joka oli merkittävä ongelma (s. 409-410).

Yksi syy karkailuun oli se, että sotilaiden päätyö linnoituksilla oli raskasta. Ja vaati työvoimaa. Esimerkiksi kaupunkiin 1730 lisätty rykmentti ei ollut tarkoitettu kohentamaan Stralsundin puolustusvalmiutta pelkällä läsnäolollaan, vaan heitä tarvittiin rakennustöihin (s. 230-231). Linnoitus, jonka pohjana oli kaupunginmuurit, oli toki ollut olemassa jo kauan, mutta vahvistuksia, uudistuksia ja korjauksia vaadittiin (s. 223-227). Olihan Stralsundin piiritys suuren Pohjan sodan aikana päättynyt sitä puolustaneen Ruotsin häviöön. Aiemmasta, vuoden 1678 sodasta on tämä tilannekuva.

Beleg van Stralsund 1678. Jan Luyken 1680. Rijksmuseum

Vääpelinä ja myöhemmin vänrikkinä Stralsundissa vaikuttanut esi-isäni on voinut olla mukana värväyksessä ja varmasti perehtyi linnoitustyön ja mahdollisten karkurien valvontaan.

Ennen Pommerin sotaa Stralsundin joukot eivät kokeneet mitään sotilaallista. Hattujen sotaan heistä komennettiin 280 miestä (s. 84-85), mutta ilmeisesti esi-isäni ei ollut joukossa, sillä ansiolistassaan ja läpikäymissäni rullissa ei ole mitään tähän viittaavaa.

Neuer Pommersch-Rügianischer Staats-Kalender (1749)

Hän oli kylläkin hakenut ulkomaan keikan avulla kokemusta, jonka avulla pääsi nousemaan vääpelistä luutnantiksi. Suoritus oli merkittävä, sillä huomattava osa upseerien paikoista täyttyi paikallisella aatelilla, joka oli saanut niihin etuoikeuden. (s. 132-135). Esimerkiksi vuonna 1735 ylemmät upseerit olivat kaikki aatelisia ja vänrikeistä, luutnanteista sekä rykmentin huoltopäälliköistä 57,1% (s. 442). Silminnähtävää oheisessa vänrikkilistauksessakin. Tämä lienee yksi selitys luutnanttina kuolleen pojan siirtymiselle Stralsundista Pohjanmaalle sekä nimeensä toisinaan lisäämälle von:lle.

(*) Robert Oldach: Stadt und Festung Stralsund. Die schwedische Militärpräsenz in Schwedisch-Pommern 1721–1807. Quellen und Studien aus den Landesarchiven Mecklenburg-Vorpommerns, Band 20. 2018

J. K. Blogia kaivellessani huomasin kuulleni Pommerin historiaa tutkinutta Jens E. Olesenia vuonna 2015. Esi-isäni keikkaa Ranskan armeijassa olin selvitellyt samana vuonna. Stralsundissa kävin viime kesänä: AR 14: Entisessä Etelä-Ruotsissa I, AR 15: Entisessä Etelä-Ruotsissa II, AR 16: Entisessä Etelä-Ruotsissa III . Von-lisäilystä kirjoitin näkemyksiäni syksyllä 2018. Yritykseni selvitellä esi-isien vaimojen taustoja eivät ole syksystä 2017 paljoa edistyneet. Yksi Oldach "anti" oli muuten vahvistus siitä, että rykmentin kirkonkirjat tuhoutuivat II maailmansodan pommituksissa. En viitsi linkittää kirjoituksia, joissa kerron maksaneeni maltaita ammattisukututkijalle, jonka lähetin käymään läpi väärien seurakuntien hakemistoja.