Täydennysosia

1) Komea mainoskuva Helsingistä tuli vastaan kootessani listaa tiennäyttäjistä Gustaf Stålhandsken kirjasesta Vägvisare i Helsingfors och dess omgifningar (1895). Kyltti toi tietenkin mieleen syksyn Villa Klinehissa käynnistä syntyneet tekstit Villa Kleinehin emännästä ja Suomen ystävä Alankomaissa.

2) Lokakuinen READ-iltapäivä jätti täysin avoimeksi miten koneluettu käsinkirjoitettu teksti tullaan saattamaan asiakkaiden käyttöön. Loppuvuodesta keräsin muistoni monesti luvatusta Kansallisarkiston käyttöliittymämuutoksesta. Ja kas, vuoden kolmantena päivänä Kansallisarkiston asiakasraadilta (FB-ryhmä, sopii liittyä) pyydettiin kommentteja "uudistettavaan Astiaan (hakutoiminto ja tekstitunnistettujen kuvien selaaminen ja käyttö)."

Siis ei sitten kuitenkaan mennä Finnaan? tai ainoastaan Finnaan? Rautalankamallien mukaan visio ei ole kovin kaukana nykyisestä. Missä on hyvää se, että toteutus on realistinen, ja huonoa se, että uutta hyvää ei ole paljoa. Tunnistetun tekstin hyödyntäminen on jätetty asiakirjan tasolle, mikä on selvästi hukattu mahdollisuus. Pysyvästä tunnisteesta ei ollut merkkiäkään, mikä on pikkasen hälyttävää. Silkkaa idiotismia on ehdotuksessa finnamaiset aineistotyyppi, paikkatieto ja asiasanat, joita Kansallisarkiston aineistossa ei ole kattavasti, joten asiasta tietämättömät jäävät ihmettelemään tyhjää hakutuloslistaa.

3) Viimeisin erikoisena pidetty synnytys blogissa on Kolmoset Naantalissa 1764 ja se lopussa on linkkejä vanhempiin teksteihin. Ikäänkuin samaa sarjaa on Juha Vuorelan blogikirjoitus Viisi lasta samana vuonna.

Tietääkseni hän eikä kukaan muukaan ole kirjoittanut suomalaisista "siamilaisista kaksosista". Ensimmäisen tällaisen tapauksen löysin Turun Wiikko-Sanomista 2.11.1822, jossa kansainvälisen katsauksen lopuksi todettiin

Muutamia vuosia sitten syntyi Suomessakin, Viipurin Läänissä kaksi vattasta yhteen kasvanutta tyttö-lasta, jotka kuolivat muutaman päivän päästä, ja Turun Akademian leikkaus-huoneessa sitten leikeltiin.

Ruumiinavauksesta luulisi jääneen jotain lähteitä. Ylioppilaslehden jutun mukaan "Suomessa syntyy siamilaisia kaksosia keskimäärin yksi tai kaksi vuosikymmenessä", joten luulisi 1800-luvulle osuneen toisenkin tapauksen. Parempi tietenkin ellei.

4) Aivan liian pitkään mieltäni on vaivannut englantilaisessa historiasarjassa esitetty seremoniallinen peltojen kierto, vaikka näköjään olin löytänyt tietoa suomalaisesta vastineesta jo vuonna 2015. Varmennukseksi selitys Sunnuntaitervehdyksestä 19/1915:

Rukoussunnuntailla on nimensä niistä rukoussaattokulkueista, joita tämän sunnuntain ja Helatuorstain välisinä päivinä pannaan toimeen katolisessa maailmassa. Jo toista tuhatta vuotta sitten säädettiin ne koko silloiselle länsimaiselle kristikunnalle. Seurakunta kulki silloin pappeineen pelloilla ja niityillä litaniaa rukoillen, anoakseen siunausta maan hedelmälle ja poistaakseen yleisiä maanvaivoja. Nämä "käyntipäivät" niinkuin niitä Ruotsissa ja Suomessa nimitettiin, säilytettiin meillä vielä uskonpuhdistuksen jälkeenkin puolipyhinä, jolloin aamupuolella oli kirkoissa saarnattava ja iltapuolella saatiin olla töissä. Saattokulkueet sensijaan lakkautettiin. Vasta v. 1772 lakkautettiin nämä "käyntipäivät".

5) Tekstiini von Platenista sain informatiivisen kommentin "Larin Kyösti julkaisi herrasta romaanin Beata rouvan kilvoitus 1944.Hän oli jo koulupojasta tutkinut von Platenin elämää ja haastatellut hänen lähipiiriään". Tekstin julkaisun jälkeen sattui Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien kortiston läpikäynti etenemään P-kirjaimeen ja huomasin siellä olevan tallessa miehen omaa tekstiä.

6) Apropoo käsikirjoituskokoelmat. Julkaisin pari otosta Aleko Liliuksen allekirjoituskeräelmistä jo edellisissä täydennysosissa ja Twitter-koosteessa. Mutta vielä yksi esimerkki siitä, miten outoon paikkaan paperi voi päätyä. Hilda Käkikosken käsialan näytteenä Liliuksella oli todistus Lauri Mäkiselle Mäkikylässä 1885. Sarjassa järjestelmällisellä haulla lähes mahdoton löytää, tai oikeastaan ei, jos sattuisi tietämään, että opettaja li julkkis ja on hauissaan todella perusteellinen...

7) Vasta Wienin matkani jälkeen kuuntelin Henry Abramsonin esitelmän Who Was Isaac of Vienna (Or Zaru'a)? Noin vuosina 1180-1250 eläneestä ja pitkin Eurooppaa kulkeneesta miehestä tiedetään hämmästyttävän paljon, sillä hän jätti jälkeensä mittavan käsikirjoituksen, jonka pääpointti oli esittämänsä tulkinnat juutalaisesta tapaoikeudesta. Mutta Abramson totesi sen olevan myöskin toistaiseksi vähän käytetty lähde juutalaisten elämään tähän aikaan, sillä kaivatut laintulkinnat kertovat mikä koettiin ongelmaksi, mikä oli uutta jne.

Isakin yhteys Wieniin ei ole kovin tiukka, mutta silti ihmetyttää, ettei häntä mielestäni mainittu juutalaista keskiaikaa esittelevässä museossa. Tai ehkä esillä oli vain nimi, joka ei sanonut mitään. Käsikirjoituksensa on oiva jatke matkalla mietittyyn kirjalliseen kulttuuriin. Itävallan kansalliskirjastohan juhli 650-vuotiasta käsikirjoitustaan ja Isakin teksti on yli sata vuotta vanhempi. (Abramsonin luennossa ei käsitelty säilyneiden käsikirjoitusten historiaa ja todennäköisesti ne ovat kaikki myöhäisempiä kopioita.) Kirjallinen kulttuuri ympäristössä oli vielä nuorta mutta juutalaisille vanhaa perintöä.