Benjamin Dyster ja elämän rauniot

Ei kahta ilman kolmatta. Kahden Viipuria sivunneen tekstin jälkeen osui linkkivarastosta silmiin Ilmarisessa julkaistu jatkokertomus Elämän raunioilla. Kertomus Viipurin valloitusajoilta vuonna 1710 (*). Tarinan suhteesta todellisuuteen en osaa enkä uskalla sanoa paljoa, mutta ainakaan sen pastori Bengt Krogius ei näytä surevan venäläisten viemää lähisukulaista, jonka toissapäivänä mainitsin.

Todellisempi kertomukseen mukaan otettu henkilö esitellään näin:

Nykyisen Lappeenrannan takana pistäytyy siniseen Saimaan veteen niemi, jonka nimi jo kauhistaa jylhyydellään. Se on Dysterniemi.
Tällä niemellä oli viime vuosisadan alkupuolella ainakin Lappeen nimismiehen virkatalo.
Nimismiehen nimi oli myöskin tuo synkeä — Dyster, josta tällä paikalla vielä on mainittu muistonsa.
Itsestään nimismiehestä ei ole tässä muuta sanomista kun että hänellä oli Benjamin niminen poika, joka myöhemmin oli oikea vehkeiliä konnankurisissa valtiollisissa hankkeissaan.

Nimismiehestä on J. R. Aspelin kertonut kirjoitussarjan Epä-ruhtinoita Suomen historiassa kolmannessa osassa Benjami Dyster (Kirjallinen Kuukauslehti no 4/1869) melko paljon, mutta päähenkilöstä tietenkin vielä enemmän. Benjamin Dysteristä on sittmmin julkaistu muitakin artikkeleita, myös SBL:ssä. Ilmeisesti kukaan ei ole löytänyt häntä armeijan rullista, joissa hänen suuren Pohjan sodan aikana on arveltu olleen.

Varsinaiset tiedot miehestyä alkavat, kun hän 8-vuotiaan poikansa kanssa kesällä 1724 päätyi Riiasta Gotlantiin ja sieltä Tukholmaan, jossa Dyster esiintyi von Dystersterninä ja vaati apua perintöomaisuutensa takaisin saantiin vedoten sodan aikaisiin alaisiinkin toimiinsa.

Anomusta ei ilmeisesti ole oikeasti edes käsitelty ja seuraavaksi

Uplannissa kulkien rupesi yksinkertaiselle kansalle ilmaisemaan olevansa kuninkaallista sukuperää ja aikovansa näyttää toteen, että Kaarlo oli elossa. Kaarloa vastaan oli näet Norjassa ruvettu vainoa hankkimaan, jonka huomattuaan hän oli lähtenyt ulkomaalle. Eräs toinen mies oli ammuttu ja kuninkaana haudattu. Itse oli muka kuningas sittemmin hiljaisuudessa ja tuntemattomana elänyt Riiassa. Nyt, kun hän vihdoin oli tullut kotimaalle, ei kukaan tahtonut häntä auttaa, eipä edes tunnustaa tuntevansa. Hän oli jo päättänyt lähteä Rooman keisarin luo, saadakseen sotavoimaa kruununsa jälleen voittaaksensa, mutta vastatuuli oli pyörryttänyt hänet takaisin. Jonkun aikaa Tukholmassa vietettyään oli hän nyt matkalla Taalainmaalle, sieltä apua hankkimaan. Benjami sai täten huhun leviämään, että hän oli palannut Kaarlo-kuningas itse. - Välistä kuuluu hän muutakin kertoneen. Hänen oli muka Benderistä (siellä Kaarlo-kuningas oli Venäjän sotaretkellä hävittyänsä ollut maanpaossa) vainoomista välttääkseen täytynyt paeta ja jättää kuninkaallinen sinettinsä eräälle toiselle, joka sen kanssa oli lähtenyt Stralsundiin ja Ruotsiin, mutta vihdoin Norjassa saanut surmansa, kolmas toisinto oli se, että hän oli pari viikkoa ennen Pultavan tappelua joutunut vangiksi ja vasta nyt päässyt kotimaallensa palaamaan. (Wiipuri 11.10.1905)

Yrittikö Dyster oikeasti petkuttaa? Vai oliko hän mielenvikainen? Esiintymisensä tai ainakin siitä syntyneet huhut vakuuttivat osat ja viranomaisten oli pakko ottaa tilanne vakavasti. Erinäisten vaiheiden, joista voi lukea yllä mainituista lähteistä tai Wikipediasta, jälkeen Dyster suljettiin heinäkuussa 1726 Danvikeniin, jossa hän kuoli elokuussa 1730.

Danvikenin sairaalaan rakennettiin vuosikymmeniä myöhemmin "varsibainen hullujenhuone", josta useimmilla verkkosivuilla mainitaan Topeliuksen kuvaus Välskärin kertomuksissa:

Danvikenissä näytti kaikki olevan ylösalaisin. Siellä pestiin lattioita ja lakaistiin kuin hengen uhalla. Hullut raukat syöstiin ulos pihalle, että viimeinkin saataisiin puhtaaksi heidän kammoksuttava tallinsa, jossa he olivat eläneet kuin eläimet parsissaan, ja he katselivat tylsin, suurin silmin ihanaa kevätaurinkoa. Tähän saakka ei hallitus juuri ollut pitänyt huolta tuosta elävien haudasta, vaikka se myöskin oli tavallinen sairaala; kaikki oli rappiolle joutunutta, huonosti hoidettua, inhoittavan kurjaa, ja nyt oli kaikki tämä yht'äkkiä laitettava kuntoon; nyt oli hauta saatava ihmisasunnon näköiseksi, talli vivahtamaan edes vähän armeliaisuuslaitokselta. Ja senvuoksi tuuletettiin kaikki parret, katajanhavuja ripoteltiin kaikille lattioille, mielivikaiset pestiin puhtaiksi ja puettiin ihmisiksi. Eipä silti, että heitä olisi pidetty semmoista huolenpitoa ansainneina — uudempain aikain ihmisystävällinen huolenpito semmoisista onnettomista oli tuohon aikaan tuntematonta — vaan senvuoksi, että tieto oli iskenyt alas kuin ukonnuoli hoitolan huolettomiin vartijoihin, tieto siitä, että kuningas, itse kuningas aikoi käydä Danvikenissä tänään kello 3 jälkeen puolenpäivän.

(*) 21.02.1885 Ilmarinen no 21, 24.02.1885 no 22, 10.03.1885  28, 09.04.1885 no 41, 11.04.1885  no 42, 16.04.1885  no 44, 18.04.1885 no 45, 21.04.1885  no 46, 23.04.1885  no 47, 28.04.1885  no 49, 05.05.1885  no 52, 21.05.1885 no 58, 23.05.1885  no 59, 26.05.1885  no 60 30.05.1885  no 62, 04.06.1885 no 64, 06.06.1885 no 65, 11.06.1885  no 67, 16.06.1885 I no 69, 18.06.1885  no 70