Besserwisseröintiä Turun kaupungin tykeistä

Alkuvuodesta 1880 joku Turun sanomalehtitoimittaja erehtyi kirjoittamaan, ettei Turussa miesmuistiin lie kanuunia ollut. Kuitenkin löytyi mies, jolla oli muistia: 84-vuotias Jakob Johan Maexmontan. (Kuvansa lehdestä Uljas : urheuden ja reippauden edustaja 2/1886 ja oli aiemmin blogissa tässä jutussa.)

Maexsmontan kirjoitti vastineensa Åbo Underrättelserille, mutta Sanomia Turusta julkaisi sen 25.3.1880 suomeksi käännettynä.

Pitempi aika sitten oli Turulla todellakin kanunia. Ne olivat mustaksi maalatut, suut punaset ja säilytettiin kaupungin kaluhuoneessa Uudentorin partaalla, missä ne makasivat veljellisessä ystävyydessä koreaksi maalaituin kunniaporttein y. m. seurassa. Kun kaluhuone monta vuotta sitten hajotettiin, siirrettiin ne toiseen paikkaan, minä en tiedä minne. Luultavasti ne vielä löytyvät siellä minne vietiin, eikä niitä tiedusteleminen olisi liiaksi. 

Kun minä, vanha turkulainen olen puheeksi ottanut tällaisia asioita kun nuo vanhat, mustaksi ja punaseksi maalatut kanunat, luulen sopimaksi myöskin nöyrästi kysyä, onko raastuvan arkistossa tai muualla vielä säilyssä kaksi messingistä, n. s. hevosväen torvea, joksikin pitkät ja niitten koristuksena keltaset ja siniset kirjatut tupsut, toinen niistä tehty Strassburgissa, toinen Tukholmassa. Minulle sanottiin näitten torvien olevan Turun porvari-hevosväen omat. Kun muinoin joku pääsi Turun kauppamieheksi, oli tavallista että hän samassa antoi kirjottaa itsensä joko porvariston hevos- tai jalkaväkeen. Niin oli vielä v. 1819. Äskenmainittuja torvia seurasi kaksi hevosväen vaskirumpua ja niitä käytettänee tarvittaessa vieläkin teaterin orkesterissa; kumminkin olen minä mielestäni tuntenut niitten vanhasta tutun räminän.  

Tämän yhteydessä en voi olla mainitsematta toistakin sotaista harjoitusjoutkoa, n. s. Jänissaaren jalkaväen pataljoonaa, jolla kivääri-harjoituksia y. m. varten oli tapana kokoontua sanotun rusthollin maalla Hirvensalon luodolla. Joukkoon kuului nuoria kauppamiehiä konttuoriherroja y. m. ja sen puku oli punanen nuttu, kaulus musta ja valkoset housut. Vielä v. 1817 oli sellainen puku täydessä kunnossa ja joulun aikana samana vuonna oli se minulla naamarihuvissa Perniön pitäjän Nääsen kartanossa. Pataljoonan varustuksena oli köykäset kivärit, sellaiset, joita Suomen rykmenttien ala-upsierit tavallisesti käyttivät. Pataljoonan viimeinen päällikkö lie ollut Turun huutokaupanjohtaja Jaako Juho Ahlberg, joka ei vielä hyvin kauan ole kuolluna ollut. Pataljoona kokoontui ainoasti vuoden lämpöisimpänä aikana, joka vapaassa ilmassa oli noille iloisille harjoituksille parhaimmin sopiva.  

Pussila, maaliskuun 15 p. 1880. J. J. Maexmontan.