Pari noitajuttua Hämeestä ja muuta taikauskoista

Uudenvuoden aattoonhan liittyy taikojen teko...? Jollei allaolevassa linkkeineen ole tarpeeksi ajanvietettä, niin tarjoan luettavaksi myös SKS:n sivuston räyhähenkiperinteestä.

Aihetta käsittelee Mia Kurosen gradu Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen. Kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset puhdasoppisuuden ajan Kuopion pitäjässä.

Seuraavalta vuosisadalta, tarkemmin sanottuna vuodelta 1787, on Melartopaeuksen kiertokirje "seurakunnille Jachimvarasa, Cronoborissa, Hitolasa ja Parikalasa" taika-uskosta.

Suomen Kansan Vanhat Runot sähköisessä muodossa tarjoaa pari noitaoikeusjuttua, varmaankin niihin sisältyvien runonpätkien vuoksi. Länttään tähän alle niin voivat löytää muitakin lukijoita. Ensimmäisessä muuten syyttäjänä ikioma esi-isäni. Tai eihän se ole ikioma, kun jälkeläisiinsä kuuluu moni muukin?

SKVR X24837. Vesil. [[Finne, Jalmari]] Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 (Suom. Valtioark.), ks. Jalmari Finnen poiminnot 2, Suom. Kirj. Seuran arkistossa.* [[1687]] Rovasti Mårten Stenius syyttää, [että] Eskil Thomaanpojan vaimo Carin Tuomaantytär olisi kaivanut pään hautuumaalta ja kaivanut naurismaahansa, jotta ei sieltä varastettaisi. Piika Maria Henrikintytär oli sen tuonut Vesilahden hautuumaalta esiliinassaan ja pannut kallon sisään multaa eräästä haudasta. Carin otti myös elohopeaa ja kuivuneen sydämen. Kallo pantiin pellolle ja Maria kulki kolme kertaa maan ympäri. Carinilla oli hame pään päällä ja istui hän sen ajan kivellä. Hän muutti kallon maahan kiven pohjoispuolelle ja pani kuoppaan naurismaan aidan alle. Caisa istui taas kivelle ja luki hame päänsä päällä. Maria kuuli ainoastaan viimeiset sanat:

"Jos sinä ämoni mistat,
nijn itiälus maxakon,
mutta jolleij pijka sinu sialens jällens wee,
niijn hänen sieluns maxakon. "

Sydämen hän vei kotia, koska se oli suojannut hänen aittansa varkailta.

4947. Hämeenkyrö. Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 Suom. Valtionark. (Finne, n. 3. -16.) -1687. Matti Erikinpoika Kilvakkalasta syyttää Valborg Antintytärtä, että tämä oli loihtinut hänen poikansa Henrik Matinpojan. Ennen sotaanlähtöä 1679 oli Heikillä suhde Vapun kanssa, mutta palattuaan ei tahtonutkaan häntä naida. Valborg turvautui silloin sotilaan Matti Eskilinpojan vaimoon Carin Erikintyttäreen. Karin antoi Heikille Matti Clemetinpoika Kilvakkalan talossa puntin tupakkaa hyvän ystävyyden vuoksi, kun hänen miehensä oli jonkun aikaa ollut Heikin kanssa Kilvakkalassa. Heikin eno Jören Henrikinpoika. Tuona iltana tuli Henrik kotia kestiin ja tarjosi tupakkaa sanoen: "Herra Jesus minua siunatkoon, minä sain nyt tupakkaa siltä, jolta en koskaan ennen, Carvian Kaijalta." Leikkasi pöydän ääressä ja tupakoi. Tämä on hyvin väkevää ja tarjosi sitä Johan Henrikinpojalle (Jöranin veljelle). Jöran istul tuolilla ja tupakoi ja vei piipun vuoteeseen. Kun Henrik oli puolet polttanut, alkoi hän huutaa: "Oi hyfwä enoi, tartuka minun kijni, huoran tygö minua wieden." Jören voi tuskin pitää kiinni. Meni hakemaan Carinia lähitalosta. Tämä tuli hämilleen ja sanoi: "En minä pahalla sitä sinulle antanut," Samana yönä läksi kylästä. Seuraavana aamuna tuli Walborg ja hänen sisarensa Malin Antintytär Lavian kylästä ja Mouhijärveltä. Jören kysyi Malinilta, oliko hän tämän tehnyt. Malin itki ja kielsi; Walborg selitti: Kirkonmenon aikaan lähetti Carin Valborgin ostamaan viinaa Henrikin äidiltä. Tämä ei luullut saavansa. Carin meni luvaten sanoa lapsensa sairastavan. Äiti ei ollut kotona. Caisa silloin sanoi: voi sen tehdä tupakassakin. Vei käärön Vapun kaulan ympäri sanoen: "Näin Heikin pitää rakastaa sinua ja kaulasta ottaa." Heikin raivo: lyhyt aika hengenahdistusta, jäsenet vetäytyvät kokoon, pää vetäytyy olkapäiden väliin, niin että samalla kyyneleet tulevat silmistä. Pappi kävi Heikin luona ja hän rauhottui.

Tositarinoita pohjoisesta

Vanhojen sanomalehtien selailijalla on ilojen lisäksi myös monia murheita. On nimettömät ja nimimerkilliset pitäjänkertomukset, joiden todellinen kirjoittaja olisi hyvä ja mukava tietää. Fiktiokin mietityttää. Onko tarina alkuperäinen vai käännös tai muunnos ulkomaisesta? Todelta maistuva tarina, joka tosi tarinaksi merkitty, ihan oikeaa asiaa? Kun vähäiset faktatkin on niin epämääräisesti ilmaistu, ettei vahvistaminen käy hetkessä.

Kolme esimerkkiä jälkimmäisestä. Sanomalehdessä Pohjan-Tähti julkaistiin 3.4. - 29.5.1867 tarina otsikolla Äidin hyvyys. Tositapauksia. Sen päähenkilö on "Kantolan Maria Simoniemen kylästä", joka Kemin pappilassa vuonna 1800 vihittiin Jaakon kanssa. Moista vihkimämerkintää ei löydy, mutta ehkä tarina on silti tosi. Ainakin dramaattinen.

Suhteellisesti rauhallisempaa kerrontaa on Muistelmia kouluajalta, joka julkaistiin sanomalehdessä Pohjois-Suomi 12., 16. ja 19.7.1879. Kolmeosainen tarina sijoittuu "alkupuolelle kolmattakymmentä vuotta" aikaisempaan aikaan ja jos jostain löytyisi saksalainen ennustus maailmanlopusta 13.6. saataisiin tarkka vuosikin selvitettyä. Varsinaista "pojat ovat aina poikia" meininkiä Oulun koulusta tässä tarjolla ja teksti niin todenmakuista, että pitänee pääosin paikkansa. (Toinen samantapainen on Muistoja koulu-ajoilta, joka kuvaa nimeämätöntä kaupunkikoulua 1850-luvun lopussa.)

Kolmas tarina löytyi sanomalehdestä Sanomia Turusta 25.6.1879 ja on otsikoltaan Pieni kuvaelma oman maamme pohjoisista (Tosi tapaus). Alkupuoli on erinomainen esitys siitä, että vielä 1800-luvullakin saattoi maanviljelijällä olla väärä tieto perintötilallisuudestaan ja tärkeät paperitkin hukassa. Kokonaisuudessa on muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten satulatta ratsastava tyttö. Kuvaelma on maantieteellisesti sijoitettu taloon "Kangasjärven ja Uljuanjärven välillä syvässä Piippolan metsässä" ja aikaan "puoliverta kolmattakymmentä vuotta" sitten. Paikkakuntaa paremmin tuntevat voinevat maantieteen avulla löytää oikean talon, jollei asiaa ole tarkoituksellisesti sekoitettu. Vahvistusta löytyisi rippikirjan huomautussarakkeesta ja vihittyjen listasta, niinkuin lukija helposti havaitsee.

Tarinassa ollaan käräjillä, joten kuvitusta vastaavasta tilaisuudesta kirjallistaiteellisesta joulualbumista Nuori Suomi vuonna 1901.


P. S. Faktaa edustaa varmasti (?) Gustaf Toppeliuksen teksti Oulun Kaupunnin Palosta 23:tena päivänä Touko-kuusa 1822

Selailin Sukutietoa

Olen viettänyt lomaviikkoa ja ehtinyt käymään Kansallisarkistossakin. Sen kirjastosta löytyi tuore Sukutieto 4/2011, jota ehdin vilaista sen verran että huomasin

... SSS:n hallitusesittelyssä joka ikisellä olevan tittelin. Useimpien kohdalla epärelevanttia, minusta.

... Arkistolaitoksen järjestävän sarjan esityksiä sähköisistä palveluistaan. Ilmoitus aikanaan toivottavasti myös Arkistolaitoksen sivuilla, josta voisin sen vaivattomasti kopsata Agricolan tapahtumakalenteriin. Toistaiseksi ei löydy, mutta Vaasassa näköjään helmikuun alussa arkistoesittely tarjolla.

... TV-sarjan Kuka oikein olet alkavan Yle:llä 7.1.2012 (ekan jakson promoteksti). Formaattihan ei ole amerikkalainen vaan brittiläinen, mutta ilmeisesti Suomessa näytetty vain yhdysvaltalaiset jaksot? Toivottavasti ei kuitenkaan ole tehty toteutusta niitä seuraten, sillä brittiläiset ovat huomattavasti parempia. Niitä olen jaksanut katsoa DVD:ltä kerta kerran jälkeen, miten mahtaa käydä suomalaisten kanssa? Kun ei ole edes televisiota. (Kirjoituksiani Who do you think you are -sarjasta tässä ja tässä.)

... tekstin "Unohdetut kirkonkirjat", johon oli jo ehditty SukuForumin puolella viitata. Ajatus Isovihan ajan ruotsalaisten kirkonkirjojen hyödyntämisestä oli erinomainen muistutus. Mutta kun lopussa haaveiltiin niiden järjestelmällisestä läpikäynnistä ja Hiskin täydentämisestä, niin kannattaa muistaa, että MAP-kirkolla on käynnissä ruotsalaisten historiakirjojen indeksointi melko laajalta alueelta. Olen siitä itse jo päässyt hyötymään nimenomaan isonvihan aikaa koskien. Valitettavasti he eivät kirjaa kastekummeja, joista olisi pakolaisten jäljittämisessä suuri apu. Mutta harvemminhan niitä on Hiskiinkään kirjattu.

... hieman hajanaisen mutta mielenkiintoisen tekstin romanien kirkonkirjoihin merkitsemisestä tai merkitsemättä jättämisestä.

Hajanaisesti itsekin totean, että käsityömuseon sivuilta löytyy virtuaalinäyttely Tie romanien elämään. Hanna Konttisen pro gradu on "Ettei kiellä kiertämästä, neuvo niille muuta työtä" : kuva romaneista 1800-luvun loppupuolen ja vuosisadan vaihteen suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja sanomalehdissä . Olli Långin pro gradu puolestaan Romanien lähtö Pankakoskelta vuonna 1956. Konflikti Pielisjärven romanien ja Pankakosken tehdasyhteisön välillä.

Voista ja laista

Voin ja valevoin tekijät lehdestä Joulupukki III, 1907

Viime aikojen voin puute Suomessa ja Norjassa ei ole vielä tuottanut uutista, jonka kaltaisen löysin Satakunnasta 8.3.1879:

Suomen voin nimellä Hampurissa on ruvettu valmistamaan, myymään ja muualle, varsinkin Norjaan lähettämään jonkunlaista teko-voita, josta petoksesta todellinen Suomen voi tietysti tulee huonoon huutoon.

Ei vain piraattituote vaan myös tuoteväärennös! Vanhoista sanomalehdistä löytyy Suomessakin tehtyjä petoksia. Sanomia Turusta raportoi 25.10.1879 Kuopiosta

... Viime viikoilla ovat kumminkin muutamat jauhon kaupusteliat myyskentelleet jauhoja, joihin nähtävästi on sekoitettu kentiesi mitä törkyä, jopa sanotaan hienoa hiekkaakin tavatun jauhoinseassa. Niin oli viime viikolla ostettu muutamaan taloon eräältä Maaningan mieheltä kolme säkkiä jauhoja ilman vähintäkään petosta aavistamatta, mutta miten olikaan, leipä kun leivottiin, tuli se mustaa kun leppärieskaa ja muutenkin sanden inhottavan makuista ja hajuista. ...

Leipä on vakava asia. Mutta vakavampi on henkirikos, jollaisesta kerrotaan E. Nervanderin kirjassa Uotilan isäntä. Rikosjuttu Suomesta. Alkusanojensa mukaan

Tähän kertomukseen on aiheen antanut eräs synkkä tapahtuma, joka tapahtui kuudettakymmentä vuotta sitten Etelä-Suomessa ja jonka pääpiirteet sittemmin tämän kirjan tekijälle suullisesti esitettiin.

Tosiasiaa laista on Karl Ferdinand Forströmin Kirjoituksia laki-asioista (1862) . Lainkäännöksistä suomeksi on ruotsinkielinen artikkeli sarjan Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk osassa 6.

Ruotsalaiselta sivustolta Domboksforskning löytyy m.m. sanalistoja. SSHY:n wikissä on lista yleisiä 1600-luvun fraaseja tuomiokirjoista.

Kyösti Vilkunan kirja Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa alkaa Oulun vankilassa vuonna 1916/1917. Oulun vankilassa käväistään myös Juhana Kokon tarinassa Räisäspoika.

Mukavaa neljättä joulupäivää!

Sanomalehden Wiipurin Sanomat. Supistus numerosta 17.04.1909 luin, että

Ruotsissa vietettiin neljä pääsiäisjuhlapäivää aina vuoteen 1772, jolloin kolmas ja neljäs pääsiäispäivä lakkautettiin; Suomessa tapahtui tämä lakkauttaminen paljoa myöhemmin, sillä vanhoissa virsikirjoissa on, kuten tiedämme, olemassa tekstit neljää joulu- ja pääsiäispäivää sekä samoin neljää helluntaipäivää varten.

Mitä lyödään vetoa, että työnantajat olivat asialla kun näitä vähennettiin? Sitä voisi kyllä ryhtyä ihan minkä tahansa uskonnon kannattajaksi jos vaan saisi lisää pyhäpäiviä. Vietettäväksi vapaasti tietenkin, eikä kirkossa kykkien.

Ei auta itkeä mennyttä, juhla on ohi. Joulua ennen en ehtinyt siivoilla, joten nyt hieman jälkijättöisesti puhelimeni äänitiedostojen putsailua.

BBC:n mainiossa tilasto-ohjelmassa More or less kerrottiin jaksossa 16.12.2011 keskiaikaisesta laskuopin kirjasta, jolla Eurooppaan levisi meidän koulussa oppimamme tapa kertoa ja jakaaa lukuja. Eli keskiajan ihmiset olivat oikeasti erilaisia - eivät osanneet laskea!

60-Second mind kertoi lasten käsityksestä omistamisesta. Kokeellisesti on todettu, että kolmivuotiaat ymmärtävät ihmisen tekemät esineet "omistetuiksi" mutta huomattavasti harvemmin luonnossa esiintyvät asiat kuten lehdet tai kävyt. Tässä voisi olla aineksia maan omistamisen historian parempaan ymmärtämiseen?

60-Second Science kertoi jo melko kauan sitten, että nykykulttuuri kertoo maan historiasta. Jos maassa on ollut pahoja ympäristökatastrofeja tai valloituksia, on nykykulttuuri todennäköisesti "tiukka" eli ei hyväksy poikkeamisia sosiaalisista normeista. Hallinto autokraattinen eikä kansalaisvapauksia. Stressittömämpi historia puolestaan johtaa vapaampaan kulttuuriin, jossa on enemmän oikuksia ja avoimuutta. Tulos perustui noin 7000 ihmisen haastatteluuun 33 maassa. Minuutin jutusta ei selvinnyt millä aikajaksolla asiaa oli ajateltu.

Joka on merkityksellistä, sillä kulttuurithan muuttuvat. Muutoksesta ja sen analysoinnista oli kyse Engines of our ingenuity jaksoissa Cultural climate and invention sekä Revisiting stirrups. Ja myös jaksossa Culturomics. Googlen digitoimat tekstimassat antavat uusia mahdollisuuksia analyysiin. Lisää on tulossa. BBC:n Four thought -sarjassa 21.12. James Lange kertoi huumeenkäytön tutkimisesta YouTube-videoiden kautta. Toistaiseksi liikkuvaa kuvaa analysoidaan ihmisvoimin, mutta automatiikka on tulossa. Ja aikanaan nämä videot ovat osa historiantutkimusta.

Samassa sarjassa Anthony McGowanin puheenvuoro 14.12. käsitteli hyvyyttä ja pahuutta sekä näiden analysointia tapahtumahetkellä tai kauan sen jälkeen. Aihetta ajatuksiin.

Sotaisia uutisia kesällä 1715

Hampuri 2.7. (London Gazette 28.6.1715): "Letters from Sweden tell us, that the Hereditary Prince of Hesse Castle, as Generalissimo, had ordered 20000 Peasants to march towards Finland, to guard the Avenues on that side."

Tukholma 4.6. (London Gazette 9.7.1715): "'Tis said that immediately after that Prince's Return, Lieutenant-General Ranck will be dispatched to the King, with a Proposal for Transporting some Regiments to Finland, for which Service 'tis supposed the small Vessels which were laid under Imbargo here last Month are still detained."

Tukholma 25.6. (London Gazette 2.8.1715): "Admiral Lillie who has been appointed to cruize with his Squadron near Hangudd on the Coast of Finland, in order to observe the Motions of the Muscovites, received lately the King's Instructions to quit that Station, and accordingly on the 14th he arrived with the Ship under his Command at Carlscrona, ..."

Suomessa syntynyt "kuningatar Kristiina"

Pari vuotta sitten esitin digitoidusta kirjasta tiedon Kaarle XII:nä esiintyneestä miehestä Benjamin Düster. Myöhästyneet kiitokset Reijo Vallalle lisätietoa tarjonneesta kommentista. Tarkempia tietoja löytyi sittemmin kirjoituksessa Finlands Allmänna Tidningin numerossa 10.6.1850. Samassa kerrotaan aiemmasta petkuttajasta, joka hänkin oli Suomessa syntynyt.

Vuonna 1658 ilmaantui Norrköpingiin nainen, joka väitti olevansa kuningatar Kristiina, joka oli neljä vuotta aiemmin luopunut asemastaan ja lähtenyt ulkomaille. Kun tästä kiiri sana kuninkaalle, käski hän Götan hovioikeuden asiaa selvittämään ja naista tuomitsemaan. Arkenholtzin muistelmiin päätyneen tiedon mukaan oli saatu selville, että nainen oli oikeasti 26-vuotias Anna Gyldenär. Uusmaalaisen Anders Gyldenärin tytär ja Anders Hochmuthin vaimo. Tuomio annettiin 18.11.1658 ja Anna tuli kärsiä 18 päivää vedellä ja leivällä sekä maastakarkoitus.

Arkenholtzin muistelmien lisäksi tapausta on käsitelty Norrköpingin paikallishistoriikissa. Sen yksityiskohtaisemmassa selkostuksessa Annan sanotaan olleen Espoosta kotoisin ja paljastuneen petturiksi, kun vouti huomasi latinansa heikkotasoiseksi. Idea petkutukseen oli tullut kestikievarissa, jossa joku talonpoika oli pitänyt häntä kuningattaren oloisena.

Jossain Biblioth. Hist. sarjassa pitäisi olla maininta aikaisemmasta oikeuskäsittelystä 19.6.1658, mutta tutkijat 160 vuotta sitten eivät löytäneet Annaa aatelissukutaulusta. Kirjallinen kuukausiliite julkaisi Annan tarinan suomeksi otsikon "Epäruhtinoita Suomen historiasta" alla numerossaan 1.2.1869 ja sanoo Finlands Allmänna Tidningin tekstin olevan itsensä W. G. Lagusin käsialaa. Saman otsikon alle mahtui teksti "Lappalais-ruhtinas" Niilo Örnistä.

Örnistä on Valdemar Lindholmin 1910 julkaistu "historisk-romantisk berättelse". Ramsay maitsee Annan Espoon historiassa, jonka jälkeen tarinansa ilmeisesti täysin unohdettu.

Alla tilannekuvia 1600-luvusta. Ne ovat kuvittaneet Santeri Ingmanin tarinaa Kristillinen järjestys penkkisijoista, joka julkaistiin kirjallistaiteellisessa joulualbumissa Nuori Suomi vuonna 1897. Samainen perniöläinen kiista on täällä blogissa jo ohimennen mainittu, joten ei siitä sen enempää.

Minulla oli unelma...

Olen tämän vuoden aikana mietiskellyt muutamaan otteeseen parempaa maailmaa, toisenlaista todellisuutta kuin Arkistolaitoksen digitaaliarkisto. Osa ajatuksistani päätyy ensi vuoden puolella kansien väliin, mutta en rehellisesti sanottuna muista enää mitä kyseiseen tekstiin kirjoitin.

Mutta jossain välissä olen unelmoinut Ancestry.com -tyylisestä ympäristöstä historiantutkijoiden tarpeisiin. Monipuolista materiaalia, johon voi tehdä tekstihakuja. Voisi käsitellä, yhdistellä sekä jakaa materiaalia sivustolla. Eli kyse ei olisi vain materiaalikirjastosta vaan tutkimusympäristöstä. Luulin, että moinen olisi mahdollista vasta vuosien päästä.

Ehei. Britanniassa on aikaansaatu Connected histories -sivusto, joka etusivunsa mukaan lupaa olevansa juuri tätä. Esittelyvideo ei näyttänyt kuin haun, mutta sekin oli siistin oloinen.

Toinen unelmani oli, että vanhojen karttojen digitoinnin yhteydessä niihin liitettäisiin nykykoordinaatit. Tämä mahdollistaisi karttojen kaun nykykartalla zoomailemalla. Kaikki kävisi kuin tanssi, mutta tiedon luonti olisi kai aivan liian vaativaa ja työllistävää...

Ehkäpä Suomessa, mutta ei Ruotsissa. Riksarkivet on 1600-luvun maakirjakarttoja digitoidessaan litteroinut niiden tekstit JA liittänyt mukaan koordinaatit. Karttoja voi siis hakea rekisteristä ja kartalta & alkuperäistekstin ja normalisoitujen paikannimien perusteella. Kuullostaa järkevältä. Kätevältä. Käyttäjäystävälliseltä.

Voisin mainita erään palvelun, jossa tämä ei ole mahdollista. Voisin kaivaa esiin edellisen valituskirjoitukseni Arkistolaitoksen karttahausta. Mutta en jaksa.

Sen sijaan totean, että Google on mahdollistanut jo vuonna 2009 historiallisten karttojen esittämisen omien karttojensa päällä. Seuraava aste koordinaateista eteenpäin. Käytännön sovellusta voi katsella David Rumseyn karttasivuilta. Tästä linkistä näkymä Pietariin. Tästä linkistä Pohjolaan.

Takaisin reaalimaailmaan. Alla on näkymä Halikon, Salon, Uskelan ja Perttelin kirkkojen ympäristöön. Se on ote isommasta kartasta, jolle en tavoistani poiketen kerro tarkempaa osoitetta Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa. Sen sijaan lupaan tarjota kahvin/oluen sille, joka tammikuun 3. päivä 2012 mennessä on kommenteissa kertonut järkeenkäyvän tavan löytää kyseinen kartta kyseisestä palvelusta. Ei siis ainoastaan oikeaa vastausta vaan jonkun metodin, jolla "Salon ympäristöstä" päästään oikean kartan ääreen käyttämättä Arkistolaitoksen sivujen ulkopuolisia tietolähteitä. Ruoka-annos on luvassa sille, joka luotettavasti ajoittaa kartan piirtämisajankohdan. Tämäkin luonnollisesti ainoastaan Arkistolaitoksen tarjoaman tiedon perusteella.

Kahvia juodaan, niin paljon kuin tuodaan, ja turmellaan ruumis, niiss' vesissä kuumiss'

Otsikon lainaus "Kahvia juodaan Niin paljon kuin tuodaan, Ja turmellaan ruumis Niiss' vesissä kuumiss'" oli Efraim Jaakkolan toteamus kahviseurassa. Jaakkola uskoi kahvin aiheuttavan vesitautia.

Mitä muuta Jaakkolasta tiedetään?

"Kun hän käveli Uudessakaupungissa puutarhurin sakset kädessään, niin katupojat sanoivat, häntä osoitellen: Tuo on se äijä, joka syntejä leikkaa; — hyvin kuvaava lause hänestä, sillä hän ei juuri syntiä säälinyt." "Hän oli luonteeltaan vilkas ja ajatuksiltaan vapaa. Hän käytti puheessansa sananlaskuja ja sopivaa leikkiä. Jos yöllä joku runollinen ajatus syntyi hänen päässänsä, joku runonsäe tahi muu sellainen, niin hän nousi ylös sitä heti kirjoittamaan; sillä aamulla ei hän sitä enää olisi muistanut. Hänellä kerrotaan olleen melkoinen kirjavarasto, josta muut läheiset lainaskelivat kirjoja, ja kuolemansa edellä hän teki määräyksen, että kukin lainaaja sai omanansa pitää sen tai ne kirjat, jotka kullakin sattuivat olemaan lainassa hänen kuollessaan. Vanhoina päivinään hän alkoi kunakin päivänä kirjoittaa lauseen tai pari uskonnollisia mietteitään vihkoon, jolle nimeksi hän pani: "Joka päivä jotain", ja kirjoitti siihen vielä elonsa viime aikoinakin, vaikka hän silloin oli melkein sokea. Hän oli ainakin vanhuudessaan ehdottoman raitis eikä myös polttanut tupakkaa." "Maanviljelyksen ohessa oli hän uuttera ja taitava puutarhan hoitaja. Omaan taloonsa hän perusti suuren puutarhan, ja Uudenkirkon kirkon ympärillä olevat puut ovat hänen istuttamiaan."

Näin kirjoitti Korven Kaikujen kokooja, joka toimitti Jaakkolan hengelliset laulut kirjalliseen muotoon. Viime vuosina on alueen murrerunous noussut suureen suosioon, mutta kokoajan käsitys oli "ett'ei niitä alkuperäisessä muodossaan ole sopinut painaa, ne kun ovat melkein puhdasta Efraim Jaakkolan kotoseudun murretta, ja hänen kotonsa oli Uudellakirkolla, noin puoli peninkulmaa Uudestakaupungista, siis maamme sillä äärellä, missä katkotuinta kieltä puhutaan." "... muodon täytyy olla sellaisen, että muutkin niitä käsittäisivät ja että ne uusiakin ystäviä saavuttaisivat."

Toimitettujen tekstien kokoelma on verkossa luettavissa. Itse keskityin vain alkulauseeseen, josta yllä olevat lainaukset ja vielä pätkä Jaakkolan taustaa:

Uudenkirkon pitäjän Orivon kylän Jaakkolan isännällä Erik Erikinpojalla ja hänen vaimollaan Maria Erikintyttärellä oli kolme poikaa, Efraim, Erik ja Josef, ja kolme tytärtä, Maria, Adonika ja Annaliisa. Runoilija Efraim Erikinpoika syntyi Toukok. 27 p. 1791. Nuoruudessaan oli hän muun muassa palveluksessa eräällä ruotsalaisella värjärillä Uudessakaupungissa ja oppi siellä Ruotsin kieltä. Pienen ajan oli hän myös ollut merimiehenä, jolloin hän sukunimenään käytti Orre-nimeä. Merimatkallaan hän jäi joksikin aikaa Saksaan asumaan ja oppi siellä Saksan kieltä sekä puutarhan hoitoa. Venäjän kieltä hänen myöskin sanotaan taitaneen. Naimisissa hän oli Johanna Heikintyttären kanssa, joka oli syntynyt Toukok. 10 p. 1790. Heillä ei ollut yhtään lasta. Vuonna 1834 kuoli runoilijan isä ja Jouluk. 8 p. 1848 hänen puolisonsa. Hän itse kuoli Toukok. 29 p. 1857.

Efraim oli siis ollut vain pari vuotias kun Uusikaupunki paloi. Tästä kerrottiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 5.6.1793 alla olevalla uutisella.

Vain arvostelukykyisille henkilöille

Eilen mainitsin verkon joulukalentereita, joita olin seurannut. Seuraamatta jäi englanninkielinen Banned Books, jossa joka päivälle löytyi jossain joskus kielletty kirja. Joukossa kamaluuksia kuten Astrid Lindgrenin Peppi pitkätossu ja Disneyn Aku Ankka. Jälkimmäinen täällä Suomessa, kuten me vanhempien sukupolvien edustajat muistamme.

Suomalaisen kirjasensuurin laajempaa kuvaa saa vaikkapa Kai Ekholmin tekstistä. Sen sisällysluettelossa näkyy "kirjaston myrkkykaapit", jollaiseen törmäsin tänään selatessani sekalaisia papereita Kokemäen historiasta. Kirjastojohtokunnan kokouksessa 8.9.1932 oli päätetty erikseen kaapissa pidettäviksi kirjat, joita lainattaisiin vain arvostelukykyisille henkilöille. Näitä olivat:

• Stopes: Aviopuolisot
• Klaveness: Aikamme kanta kysymyksessä: Sukupuolista puhtautta nuoruusvuosina vai eikö?
• Kraskov: Kaksoiskotkasta punalippuun I-III
• Uurto: Ruumiin ikävä
• Waltari: Appelsiinin siemen
• Vuoksinen: Eros ja puuhevonen
  

Kaksi päällimmäistä ovat helposti ymmärrettäviä.Googlailu paljastaa, että olen Stopesin kirjaan törmännyt Hilja Valtosen Vaimokkeessa, jossa päähenkilö toteaa:

Mutta et suinkaan kuvittele, että uskoisin haikaran tuovan lapsia ja vasikoita kaivettavan lantatunkiosta. Minä olen hoitanut lukkarin lehmiä jo kymmenvuotisesta asti ja tiedän kaikki sen alan asiat. Viisitoistavuotiaana luin tri Stopesin "Aviopuolisot" kannesta kanteen, salaa, mutta sitä paremmin jäivät asiat mieleen. En luule, että yksikään meistä kymmenestä tytöstä, joiden salaiseen lukurenkaaseen kirja kuului, on sen huonompi, kuin ne sadat tytöt, joilla on vain hämärä aavistus ihmiselämän salaisuudesta. Minä haluan kulkea elämäni silmät auki, enkä sokkona. On parempi nähdä rapakko ja kiertää se, kuin olla sitä näkemättä ja pudota siihen.

Hilja Valtosen kirjoista gradunsa tehnyt Tarja Kytönen toteaa, että "Stopesin teos liittyi sodan jälkeiseen kampanjointiin ehkäisystä monogaamisessa avioliitossa. "

(Klavenessin teksti vilahtaa Irja Aro-Heinilän väitöskirjassa "Sinä olet viisas tyttö, mutta Jumala on viisaampi" Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa 1895–1966)

Kolme viimeistä kirjaa ovat kertomakirjallisuutta. Iiris Uurron novellikokoelma Ruumiin ikävä Wikipedian mukaan "herätti huomiota aihepiirillään". Waltarin Appelsiinin siemen Wikipedian mukaan "herätti ilmestyessään kohua, koska siinä kuvattiin moraalittomina pidettyjä asioita, kuten esiaviollista seksiä". Vuoksisen Eros ja puuhevonen on romaani, enkä suuresti yllättyisi, jos siinäkin on katsottu olleen jotain moraalitonta.

Mutta mitä vikaa oli Kraskovin teoksessa Kaksoiskotkasta punalippuun I-III, josta en ole eläissäni kuullut? Se löytyy sodan jälkeen kiellettyjen kirjojen listalta eli sisältänee jotain poliittisesti arveluttavaa seksuaalisuuden sijaan. Wikipedian mukaan Krasnov oli taistellut Neuvosto-kommunisteja vastaan sekä vallankumouksessa että toisessa maailmansodassa ja tuomittiin sodan jälkeen Neuvostoliitossa kuolemaan. Kirjansa kieltäminen sodan jälkeen koko Suomessa siis perusteltavissa, mutta miksiköhän Kokemäellä vuonna 1932?

Tähteitä ruokapöydiltä

Eilisillan joulupöydässä oli isäni kokkaamia ihanuuksia: erinomaista rosollia, herkullista imellettyä perunalaatikkoa, todella hyvää pähkinäistä mureketta (resepti Hesarista 2006) ja linssimureketta Anja Snellmanin reseptillä (Hesari 2011). Kaikista jäi tähteitä, joten näissä merkeissä...

Ann-Marie Hanssonin englanninkielinen artikkeli käsittelee esihistoriallista leipää. Viikinkiaikaa edustaa YouTube-video Horrible Histories Winter Cooking With The Hairy Vikings.

Englanninkielisessä blogissa mietittiin viikinkiajan ruokia ja rekonstruktioita yleisemminkin. Samassa blogissa myös keskiaikaisia reseptejä.

Noora Karpin opinnäyte oli Rickain kodos caickia kyllin - hercut hywät aina riittä:: Olde Hansan ruokalistan kielen autenttisuus. Keskiajalta kevyesti myös YouTube-video Horrible Histories Medieval Come Dine With Me.

Martti Kujansuu jakoi jo jokin aika sitten Agricola-palstalla varhaisia Suomea koskevia ruokamainintoja kirjallisuudessa.

Ruotsalainen Gastronomi.nu esittelee varhaisia keittokirjoja. Uumajan yliopiston digitoimissa kirjoissa on keittokirjoja 1700-luvultakin.

Vanha kunnon stoori perunan tuomisesta Pommerin sodasta löytyy Lasten suomettaresta vuonna 1857. (Toisesta saman vuoden numerosta löytyy se Topeliuksen tarinana tunnettu stoori vaarista, joka laitettiin kaukalosta syömään.)

Maanmiehen Ystävässä 24.02.1844 katsottiin mainitsemisen arvoiseksi:

"Viipurin läänissä usiammassa paikassa pietään kaura parassa riistana ja kasvatetaan enemmän kaura kuin muuta. Mutta erinomattain Parikkalan pitäjässä tekevät niin oppineesti kaura leipää, että se on kuin vehnästä ja syövätkin sitä paraastaan."

Varhaisnykysuomen korpuksesta löytyy Granlund, J.F. (suom.): Kokki-Kirja , elikkä Neuvoja tarpeellisempien Joka-aikaisien- ja Pito-ruokien Laitokseen , niin myös Monellaisiin leipomisiin ja juotavien panoin , ynnä Tarpeellisisa tietoja ruokien ja ruoka-aineiden korjusta ja säästystä j. n. e . (1849) Teoksen kieltä käsittelee Kristiina Anttilan gradu Anjowista öljyyn: Kokki-kirjan (1849) ruotsalaiset lainasanat ja niissä tapahtuneet muutokset nykykieleen verrattuna

Sanomalehdissä ei 1800-luvulla reseptejä ollut usein, mutta toisinaan sentään:

Potakka-juusto (Oulun Wiikko-Sanomia 16.2.1833)
Potaatti leipä (Maamiehen Ystävä 22.2.1845)
Talkkuna (Kuopion Sanomat 21.2.1857)
Katajamarja-sahti (23.7.1853 Oulun Wiikko-Sanomia)
Juustonteko (Sanan-Lennätin 9.8.1856)

Suomettaressa 13.4.1855 Evijärveltä raportoitua:

"Jokapäiväinen elanto on melkein matala. Kun puhdas rukiin ja ohran-sekainen leipä on, sen ohessa suolakalat, peruna ja piimä, niin siihen tyydytään hyvästi. Iltaisiksi keitetään puuroa tahi velliä ohraisista jauhoista. Voi ja ryyni-velli tai puuro ovat herkkuja, joita pyhinä ja juhlina syödään."

Suomettaressa 23.7.1858 Kolarista kerrottua:

"Ei täällä rasvalla räiskätä, ei se juokse alas suun pielistä. Harvoin syödään muuta keittoruokaakaan kuin puuroa. Leivällä ja puurolla on piimä nesteenä."

Suomen Julkisia Sanomissa 22.12.1862 ruokataloudesta Kajaanin maakunnassa:

"talonpojat täällä eivät elä niin laihasti kuin Uudellamaalla. Vedessä keitettyä jauhopuuroa ja velliä ei koskaan syödä, eikä keitikäs-potaattia. Potaatit keitetään lihan, linnun tahi kalan kanssa, puuro ja velli maidon kanssa. Savustettu ja päivänpaisteessa kuivattu liha ja läski, samoin kuivattu lintu ja kala, voi, maito, juusto ovat jokapäiväinen ruoka. Mutta leipä on tavallisinakin vuosina ja rikkaimmissakin taloissa kuitenkin sekoitettu akanoilla, olella ja petäjänkuorella. Ei täällä siis paljo leivällä eletä."

Kansalliskirjaston aarteisiin on digitoitu ruokalistoja, m.m. Restaurant du Grand Theatre d'Helsingfors, Diner 17.11.1877

Praktisk Illustrerad KOK-BOK för Svenskarne i Amerika (1899)

Nordiska Museetin sivuilta löytyy virtuaalinäyttely Mat genom tiderna.

Alla oleva kauppatavaroiden uudelleenmittaus on kuvitusta vuoden 1899 julkaisussa Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi.

Joulukalenterien luukut loppuivat

Tänä vuonna olen verkon lukuisista joulukalentereista seurannut suurimmalla innolla Juha-Matti Granqvistin toimittamaa "Reinholmin joulukalenteria" Sveaborg-projektin blogissa. Sekalaisista muistiinpanoista saa monenlaista irti, kuten arkistoja penkoneet tai tätä joulukalenteria seuranneet tietävät. Yhdestä luukusta syntyi SukuForumille keskustelu nimien kirjoituksesta, josta opimme, että kirjoitusasulla on väliä - jos tutkii savolaisia sukuja.

Toinen kiva kalenteri oli Tukholman kaupunginmuseon. Se koostui lyhyistä videopätkistä, joista olivat kiinnostavia Maunu Ladonlukon kuva Riddarholmenin kirkon ullakolla, venäläisten sotavankien jättämät jäljet suuren Pohjan sodan aikaan, kesänäkymä Tukholmaan vuonna 1842, Slussenin alla säilynyt 1700-luvun rakenne, vanhojen lasinegatiivien käsittely, keskiajan lasten peli ja kuninkaan salainen käytävä. Puhe på svenska ja sama tekstinä videon yhteydessä.

Alla olevan "vanhan piian joulun" (Suomen Kuvalehti 15.12.1877) myötä toivotan lukijoilleni toiveidensa mukaista joulun viettoa!

Löydettyä

Yllä yksityiskohta 1500-luvun panssarista Venäjältä. Peräisin Livrustkammarenin, Skoklosters slottin ja Hallwylska museetin kokoelmatietokannasta, minkä bongasin blogista Isis' Wardrobe.

Laura jakoi (antiikin) roomalaisen hunajaviinin ohjeen.

HistoryToday tarjoaa ilmaisartikkelin Norjan saamelaisia 1700-luvulla tutkineesta miehestä. Teksti in English, kaksi hienoa kuvaa. Muutama lisää Flickr:ssä.

Anu Lahtinen mietti kirjeiden säilyttämistä ja julkaisemista sekä naisiin liittyvien sanojen merkityksen muuttumista. Jukka Kemppinen puolestaan pyöritteli mies-sanoja.

Pikkumuseon haasteissa katsaus keskiaikaisen kylätontin arkeologisista tutkimuksista. Tuomo Kesäläinen jakoi aarretarinoita Varsinais-Suomesta.

Reijo Valta kirjoitti tekniikkaan liittyvistä aistimuistoista. Fiskarsin museo antoi voin puutteesta kärsiville kirnuamisohjeet.

Sakari Silvola tarkasteli sisällissodastamme tehtyä lautapeliä.

Pyhäjoen kirjaston blogiin oli kirjoitettu esitätien äänen löytymisestä Suomen kansan vanhojen runojen -tietokannasta. Tuoreempi teskti käsitteli Herman Lindqvistin heikkoa lainamenekkiä.

Wäinö käveli Malmin hautausmaan korttelissa 71.

SLS:n Källan-lehden tuoreimmassa numerossa oli Kaisa Luoman artikkeli Augusta Lundahlista. Kuriositeettikabinetissa Janne Rantanen tarkasteli Turun ilmatorjuntapattereita. Samassa verkkolehdessä Elli Liippo kertoi museopedagogisen draaman tekemisestä.

Lukulampun valossa oli saanut vieraakseen Teemu Keskisarjan ja käsitteli kirjaa Vihreän kullan kirous. Aino-Maria Savolainen tykkäsi Hiljaisuus-elokuvasta. Réa luki Laila Hirvisaaren kirjan Minä, Katarina ja yllättyi positiivisesti. Kari luki Jenni Linturin kirjan Isänmaan tähden. Kirsimaria Katja Kallion Kätilön. Salla Brunou tarttui vuonna 1782 ensikertaa ilmestyneeseen ranskalaiseen romaaniin.

Marita Hietasaaren väitöksen lectio praecursoria loppui:

Historialliselle romaanille ominainen eri aikatasoilla liikkuminen mahdollistaa ajankohtaisten kysymysten käsittelyn. Menneisyyttä ja nykyisyyttä yhdistävänä laji voi tuoda syvyyttä vaikeiksi mielletyistä historiallisista aiheista käytyyn keskusteluun. Koska historiallisella romaanilla on potentiaalia toimia sekä konservatiivisena että yhteiskuntaa uudistavana voimana ja koska se yhä edelleen on yleisön suosiossa, laji ansaitsee tutkimusta.

Kirkkoherran takana oli nainen

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Johan Kristian Lampén. Hänet oli kuvattu Kyläkirjaston Kuvalehden numerossa 15.5.1882, sarjan Suomalaisia miehiä osassa IV.

Tämä Rantasalmen kirkkoherraksi päätynyt mies ei ollut pappisperheestä. Ylioppilasmatrikkelin mukaan "Vht: Parinpellon Keisarin talollinen Hollolassa Karl Kristersson ja Juliana Johansdotter. Loviisan triviaalikoulun oppilas 18.9.1833 (Fadren torpare i Askola Kapell‹!›)"

Kuvalehden versio lapsuudesta kuuluu:

Lampén syntyi Hollolan pitäjäässä Maaliskuun 15 päivänä 1821 köyhistä vanhemmista, mitkä jonkun aikaa sen jälkeen muuttivat Porvoosen. Täällä sai vilkas poika kauppias Lindert vainajan rikkaassa leskessä toisen äidin, joka otti hänen kasvatuksensa huolekseen, kustantaen hänen koulunkäyntinsä ensinnä Loviisan koulussa ja sitten Porvoon lukiossa, josta päästyään L. suoritti ylioppilas tutkinnon Joulukuussa 1840.

Google löytää porvoolaisen kauppiaan J. H. Lindert, joka saapui jossain Suomen sotaan liittyvässä lähetystössä Pietariin 4.11.1808. Nimikirjaimia seuraten verkkosukutaulusta löytyy 27.12.1835 kuollut Johan Henrik Lindert, jonka vaimo Johanna Sophia Bergholm kuoli Porvoossa 20.2.1851 eli sopisi hyväntekijä-leskeksi. Alla hänen kuolinilmoituksensa, jonka maininta ottolapsista todistaa valmiuksista lasten avustamiseen. (Borgå Tidning 22.2.1851)

Ilmoituksia Posttidingarissa 10.1.1801

Yhdestä ainoasta sanomalehden Posttidningar numerosta 10.1.1801 löytyi neljä Suomea koskevaa ilmoitusta, joten sopivat esiteltäväksi yhdessä klimpissä.

Oulun kaupungista oli 5 vuotta aiemmin lähtenyt merimies Henrik Heikkilä eikä vaimonsa Kaisa Keininen tästä tämän jälkeen kuullut suoraan eikä mutkan kautta. Vaimo haki täten virallista eroa.

Aiemmin merimies, nyt petäjäveteläinen renki Michel Sund oli mennyt naimisiin Eva Johansdotterin kanssa ja jo 7 vuotta sitten häipynyt paikkakunnalta. Vaimo halusi uusiin naimisiin.

Loimaalta muistutti A. G. Weissmann, että isänsä majuri Carl Johan Weissman oli jo vuonna 1798 asetettu holhoukseen ja asioitaan hoitivat poika sekä vaimo Margaretha Elisabeth Bergenfelt.

Jonas Stenberg, joka 8 vuotta aiemmin oli työskennellyt renkinä Nastolassa kapteeni Gripenbergin palveluksessa, oli hukannut papintodistuksensa. Huonompi juttu, sillä hän halusi viedä vihille taloudenhoitaja Stina Lisa Löfströmin.

Joulukuuta kulunut

2.12.

• Siivouskirjanpitopäiviys:Ymppäämällä idealappuset katoavat, "enää" 368 kpl jäljellä. Luonnoksia 82 ja ajastettuja tekstejä 79.

8.12.

• Ruokaa hakiessa sanomalehtiarkistosta löytyi villi tarina vuodelta 1751. Idealaput nyt 337, luonnokset 75 ja ajastetut blogijutut 74. Taas..

9.12.

• Taas Helka-lainat uusittu, vetkuttelu voi jatkua ensi vuoden puolelle.
• Työmatkalla kuuntelin P Englundin haastattelun. Kirjasta Sodan kauneus ja kauheus on erilaisia versioita maittain. Eurooppalaista historiaa.
• Jep, Englund oli kirjoittanut extraa myös suomalaiseen versioon. Jossain kokonaislistaa?
• "Suomalainen yhteiskunta pohjautuu soturiarvoihin" ja Ruotsin myös?
• Platsr on laajentunut Ruotsin nykyisistä rajoista lähemmäs historiallista kokonaisuutta.
• Saksalaisen aatelistietouden metsästys jatkuu, kaukopalvelupyyntö Kansalliskirjastolle lähti. Ritarihuone ja SSS eivät voineet auttaa.
• Leffateatterissa ekana Elias vai Mannerheim?

11.12.

• Suomalaisnainen, joka teeskenteli 1658 olevansa kuningatar on unohtunut. Maininta blogissani tuskin auttaa asiaa.
• Kokosin kämpän lukemattomat hissakirjat neljään pinoon. Ilmeisesti en lue kaikkia ensi vuonna(kaan).

14.12.

• Sain ekat Arkistolaitoksen "viestit tutkijasalista" eli sähköisen tilauksen saapumisilmoitukset. Menivät roskapostiin.
  
• Täytin 100 v. nuorempien kirkonkirjojen lupahakulomakkeen. Ihmettelen, että miksi kysytti ammattia/koulutusta. Jätin tyhjäksi.

15.12.

• Korjasin entisen käsialaopeni tulkintaa. Hah, osaan sentään jotain.

17.12.

• Siirsin ke arkistossa otetut kuvat järjellisesti nimettyyn kansioon ja kirjoitin samaan viitteet muistiin. Kerrankin.
• Arkistolöydöistä syntyi blogiteksti ja nyt pitäisi tehdä toinen kirjastosta lainatuista sarjakuvista. Voisi sitten palauttaa.

19.12.

• Maria G-R eilisessä Hesarissa "1800-luvulla se, mihin perheeseen synnyit, oli elämäsi vankila ja siihen oli tyytyminen." Mutkia suoraksi...
• Jos viettäisi tämän illan jonkun muun kuin historiallisten romaanien parissa... blogiaihelappusia jäljellä 303 kpl, luonnoksia 82 kpl.
• Yksi luonnos yhdistetty ajastettuun tekstiin, siihen meni näköjään 17 minsaa...
• Parin tunnin ähellyksen jälkeen: idealappuja 299, luonnoksia 93 ja ajastettuja 73. Kävin läpi digitoidut kirjallistaiteelliset joulualbumit.

Aktiviteettia arkistossa

Taannoin mainitsemani Parmasen kokoelma Kansallisarkistossa palasi olohuoneen paperikasoja pöyhiessäni mieleeni ja lähdin pitkähkön tauon jälkeen Rauhankadulle tekemään elämäni toista sähköistä tilausta. Taaskin vapaita tekstikenttiä käyttäen.

En ollut aikoihin nähnyt yhtä sekalaista materiaalia kuin eteeni saamissa kansioissa oli. (Jollei oteta huomioon niitä olohuoneeni kasoja.) Vanhoissa kirjekuorissa saattoi olla puhtaaksikirjoitettuja sivuja tai epämääräisiä lippusia. Kaikki potentiaalisia aarteita. Selasin "Opettaja J. A. Savinlahdelta, Pori, saatu kahteen vihkoon kirjoitettuina henkilökohtaisia muistiinpanoja passiivisesta vastarinnasta Porissa ja Satakunnassa 1899-1906" Kokemäkeä silmällä pitäen, mutta sieltä löytyikin Vähtäri Kauvatsalta eli suhteellisen läheinen sukulainen!

Kaukaisempia sukulaisia olivat Arno ja C.M. Hohenthal. Edelliseltä oli haastatellen saatu lyhyehkö pätkä aiotusta Bobrikoffin murhasta. C. M. Hohenthal taas oli kirjoittanut pitkät pätkät John Graftonin aselastin tuonnista. Jossain kotiarkistossani on samasta aiheesta Hesarin leike, jossa C. M. mainitaan, joten tämä oli jossain määrin tuttua tarinaa.

Sen sijaan yllätyin kun mummoni sedältä S. A. Hohenthalilta (myöh Harima) haastatellen saadut tiedot John Graftonista eivät olleetkaan kuulopuheiden kertomista vaan hän on itsekin mukana tarinassa ja kertoi muustakin aktivismista. Tarkistin muistelmakirjansa ja totesin, että siinä oli kyllä jääkäriliikettä enemmän kuin muistin, mutta en selaillen löytänyt sanaakaan aselastista enkä vangitusta everstistä. Näistä Samuli oli vuonna 1931 muistellut seuraavat pätkät:

"Saapui sitten tieto "John Graftonia" kohdanneesta onnettomuudesta ja että oli ollut pakko räjäyttää laiva ilmaan. Tohtori Alarik Strengell soitti silloin Hohenthalille, joka tällöin nuorena konttoristina asui Kokkolassa, ja kysyi tältä olisiko hän halukas lähtemään mukaan Öijän saaristosta hakemaan muutamia tärkeitä tavaroita. Olisi lähdettävä eläinlääkäri Millerin siellä olevaan huvilaan. Hohenthal oli heti valmis. Mukaan lähtivät myös Miller, Strengell, satamakapteeni Strömbäck y.m. Pimeässä aseet oli haettava paikasta, josta venäläinen sotalaiva Slava oli ainoastaan noin 1-2 kilometrin päässä. Kun ei varmuudella tiedetty oliko siinä oleva sotaväki mahdollisesti löytänyt aselaatikot, lähtivät eläinlääkäri Miller ja Hohenthal tiedustelumatkalle, mutta osoittautui, että laatikot olivat vielä siellä minne ne väliaikaisesti oli piiloitettu. Ryhdyttiin nyt kiireisesti toimiin, sillä oletiin vakuutettuja siitä, että ryssät aamulla tarkastaisivat saaret ja muun lähiseudun. Airoihin pantiin villatukot. Siten soutu tapahtui äänettömästi. Panos- ja revolverilaatikot upotettiin mereen, mutta niin matalalle, että ne myöhemmin helposti voitaisiin pohjasta nostaa. Kiväärilaatikot eivät sitä vastoin uponneet ennenkuin niihin oli tehty reikiä. Syksymmällä haettiin sitten laatikot hinaajalla merestä."
"Revolverit olivat sitävastoin hirvittäviä aseita. Niinpä kun Hohenthal ampui noin 50 metrin päästä ladon seinään, meni vahva hisri aivan poikki."
"Eräänä päivänä sai Hohenthal sitten kapteeni Savanderilta määräyksen lähteä muutama mies mukanaan Kokkolan ulkosatamaan Ykspihlajaan, jonne odotettiin Oulusta lähetettyä tärkeätä vankia. Ouluun oli ollut sijoitettuna tullilaiva, jonka nimeä Hohenthal ei muista. Se saapui kapteeninsa johdolla Ykspihlajaan. Laivassa oli oululaisia suojeluskaartilaisia lujasti aseistettuina. He jättivät passituksen ohella Hohenthalille venäläisen korkeamma santramieverstin, jovialisen, vanhahkon herran, joka kohteliaasti kumarteli peläten henkeään. Eversti pistettiin Ykspihlajassa olevaan putkaan, jota tarkasti vartioitiin. Tuotti suurta päänvaivaa kun ei tiedetty minne mies olisi lähetettty. Lopulta hän 2-3 päivän kuluttua laskettiin vapaaksi kun hän ensin oli antanut kirjallisen lupauksen siitä ettei milloinkaan enää tulisi santramitehtävussä Suomeen."

P.S. Lisää sortovuosiaktivismimustelmia löytyy Johan Kockin kirjasta Seitsemän päivää keskusasemalla.

Sotaisia uutisia touko-kesäkuulta 1715

Tukholma 4.5. (London Gazette 4.6.1715): "On the 22d the eclipse of the Sun was very remarkable here, and much greater than the Astronomers had calculated it, having been totally obscured for about seven minutes, insomuch that several Stars were seen near the Sun, and appear'd as bright as at Midnight. It happened that about 100 Muscovite Prisoners were at that time bringing under a Guard from the Place of their Confinement to work, 28 whereof found Means during the Suprise the Guard was under in the Time of the Eclipse to make their Escape. Several Peasants who came lately from Aland reported that they had an Account there from Abo, the capital of Finland, that the Muscovites were making great Preparations for a very considerable Enterprize, and that several Regiments of Russian Infantry were daily expected in that Island; and on the 2d Instant an Express came from Colonel Cronberg, whi commands the Troops posted on the Coast over-against Aland, and brought Advice that the Muscovite Regiments were come over from Finland, and that a Descent was intended to be made upon this Continent, whereupon orders have been dispatched to the Regiments which are the nearest to this Plave to repair hither with all possible speed."

Tukholma 28.5. (London Gazette 14.6.1715): "On the 30th Instant his Highness will set out for Osgrond, to Review the Troops there; and 'tis believed he will make some Attempt in Finland, where the Muscovites have at present but few Troops; and several Ships which are detained here are thought to be designed for such an Expedition."

Hampuri 18.6. (London Gazette 14.6.1715): "Letters from Petersbourg of the last of May advise that when the Czar's Fleet sails from Croonslot and from Revel, 20000 Suits of Cloaths and 70000 Sacks of Meal will be transported to Finland, besides the Forces which will be put on board that Fleet."

Merellistä sarjakuvaa

Hesarissa oli 4.12. arvio sarjakuvataiteilija Ilpo Koskelan jo päättyneestä näyttelystä. Tekstissä kiinnitti huomioni kohdat "talonpoikaispurjehduksen historiaa suomalaisille" ja "Koskela on pohjustanut Revelin seikkailujen historialliset taustat realistisiksi...". Eli sitten kirjaston tietokantaa selailemaan ja varauksia tekemään.

Ensimäiseksi varauksista ehti haettavaksi Aleks Revel, johon oli koottu aiemmin toisaalla julkaistuja novelleja. Päähenkilö on virolainen Revel, joka alun proosatekstin perusteella on ihan oikea kieltolain aikainen trokari. Tarinoiden tosiperäisyydestä esitekti ei sano mitään. Toiminnallisesta 1930-luvun historiasta pitäville ne varmasti kelpaavat. (Siitä kiinnostuneille voisi sopia myös Olipa kerran Ranskassa — Suuri gangsterisota: Herra Josephin valtakunta, jota arvioitiin Kirjavinkeissä)

Toinen varaus oli Perämeren jähti, jota vastaanottaessani kirjaston tiskillä totesin ääneen "eihän tuo voi olla sarjakuva-albumi". Tarkemmin ajateltuna olen tainnut joskus nähdä kovakantisia ja yli sentin paksuisia sarjakuvia. Mutta tässä oli kyse yhdistelmäteoksesta, jolla oli esipuheen mukaan yhteys Kemissä vuonna alkaneen purjelaivarakennusprojektin kanssa. (Kyseinen laiva näköjään nykyään purjetii.)

Alkupuoli kirjasta oli Juha Ruusuvuoren asiatekstiä väljästi taitettuna ja runsaasti kuvitettuna. Sillä selvitettiin talonpoikaispurjehduksen historiaa Suomessa sekä erityisesti Perämeren pohjukassa 1800-luvun lopulla. Väliin jäävästä Krimin sodasta (*) on myös tekstiä.

Juuri Krimin sodan aikaan sijoittuu Ilpo Koskelan sarjakuva Perämeren jähti, joka täyttää kirjan sivuista lähes 80. Tarina liikkuu maassa ja merellä. Se on silkkaa fiktiota, mutta hauskaa sellaista. Loppusivun mukaan "esitetyt laivat, miljööt, puvut ja esineet, sekä käytetty puhekieli on pyritty kuvaamaan käytössä olleeseen aineistoon perustuen ajankuvan mukaisina". Hyvä näin.

(*) Kyseinen sota kun tuli mainituksi...

• Andrew Lambert: Looking for gunboats: British Naval operations in the Gulf of Bothnia, 1854–55
• Google Booksissa on digitoitu paljon brittiläistä 1800-luvun aineistoa, joten osumia "Oolannin sodasta" on runsaasti. Esim tässä. Virtuaalinen kirjahyllyni ei aiheesta pullistele, mutta sielläkin muutama teos.
• Alla kuva Helsingin ja Viaporin pommituksesta (Kansalliskirjaston kuva-arkistosta)
  

Sukupuista ja suvuista

Viime viikolla oli uutisissa uusi äitiyspakkaus (tälle ei kukaan ole keksinyt sukupuolineutraalia nimeä?), jossa on kuviona sukupuu. Linkkiä uutiseen jaeltiin tietenkin iloisesti sukututkijoiden kesken ja aiheesta virisi myös keskustelu SukuForumilla. Se ehti käydä sosiaalipolitiikassa, mutta päättyi sukupuun esitystapaan. Laatikon kannessa kun on epälooginen version, jossa esipolvet ovat oksia eivätkä juuria.

Kuka koko sukupuun on visualisoinniksi keksinyt? Googlen käyttö tiedotti, että sukupuiden käyttö periytyy keskiajalla piirrettyihin Jeesuksen esipolvistoihin, joissa tyypillisesti esivanhemmat olivat köynöksen lehtiä. Lisätietoa aiheesta englanninkielisessä Wikipediassa. Kasvillisuutta käytettiin mielellään tiedon visualisoinnissa. Alla oleva esimerkki on 1100-luvulla kootusta tietokirjasta Liber Floridus. Koko kirja katsottavissa omalla sivustollaan ja BibliOdyssey tarjosi kuvaotteita, joista tämä otos peräisin.


Puuvisualisoinnissa esipolvien kaikki haarat sopivat juuristoksi, mutta jälkipolvien lehdistöön on puolisoiden ymppääminen vaikeampaa. Ainakaan heidän esipolvillaan ei ole sinne asiaa, eli saadaan selkeästi rajattu suku.

Suvun määrittelystä kirjoitti äskettäin på svenska Niklas Lindberg, joka lähtee ajatuksesta, että perinteisesti kukin kuului isänsä sukuun, josta saatiin joko sukunimi tai patronyymi. En saa aivan kiinni hänen ajatusmallistaan, joka kritisoi sitä, että ihmiset päättävät itse, mihin esipolviosaansa identifioituvat, sen sijaan, että se tulisi automaattisesti annettuna? Blogitekstin lopussa muuten komea sukupuu. Taitaa olla kuningatar Victorian jälkeläisistä kyse.

Tilanhoitajia kahden puolen jokea

Lauantaisessa postauksessani mainitsin, että Thure Belin pehtoroi Kokemäellä de la Gardie-suvun tiloja. Tämä on pääteltävissä asumisestaan Forsbyssä, sukututkijoiden lähteettömästi jankkaamasta "Kokemäenkartanon pehtoorista" sekä de la Gardie-suvun arkistosta, josta olen mikrofilmiltä Kansallisarkistossa vilkuillut ja ja aion joskus tosissani lukea läpi. DelaGardie -tilaomistuksistakin olisi aika saada parempi tolkku kuin pitäjähistoriikin merkinnät 1800-luvulta:
Arkistokäyntiaikaa odotellessa on helppo tarkistaa mitä SAY kertoo Belinin edeltäjistä.
Forsbyn puolella on vuosina 1685-88 henkikirjoitettu vouti Johan Sundström sekä useita kirjureita. Kokemäenkartano on samaan aikaan enimmäkseen kruununverovapautettu, mutta vuonna 1690 näkyy siellä vouti Johan Assmunsson. Hänen vaimonsa Gunilla on vuonna 1694 Forsbyssä ja miehensä edelleen Kokemäenkartanossa. Tilat ovat lähekkäin, mutta joen kahden puolen!

Vuosina 1695-96 Kokemäenkartanossa on voutina kirjattu Henrik Strandsteen. Forsbyssä on vuonna 1697 tittelitön Beata Sarenia ja vuonna 1701 Kokemäenkartanossa voutina Jacob Sarenius. Kummankaan yhteyttä Kiikalan Sareniuksiin ei ole tiedossa.

Mahdollisesti Jacob on sama kuin vuonna 1704 Ylistaron Malmilla "ombudsman Seringius" ja Kokemäenkartanolla vuosina 1710 ja 1713 "Fougden Jacob Saringius". Ilmeisesti jälkimmäinen kirjoitusasu on oikeampi, ylioppilasmatrikkelissa on miehestä enemmän tietoa. Matrikkelin tuomiokirjaotteessa vilahtaa "Jacob Forman", joka löytyy Kokemäenkartanosta vuosina 1703 ja 1704 vaimonsa Karinin kanssa. Saman tittelin kanssa siellä vuonna 1709 on Isak Erichsson, jolla vaimo Juliana.

Isonvihan jälkeen Kokemäenkartanossa ei näy säätyläisiä ennenkuin vuokraaja Simon Stengrund saapuu vuonna 1738. Malmi näyttää samoina vuosian SAY:ssä lähes tavalliselta talonpoikaistalolta. Forsbyssä on ennen Thure Beliniä vuosina 1726-28 "ombudsman Biörnström", josta olen täällä jo aiemmin kirjoittanut sekä vuonna 1729 "ombudsman Granbo" vaimoineen.

Kohdattua

Vasemalla näkyvä mies kohtasi kameran vuonna 1877 ja minä kuvan DigitaltMuseum-sivulla (via Kringla). Kuvatekstin mukaan kyseessä on "Keiky Raty från Eno, Karelen i Finland"

Jessica Parland-von Essen osallistui seminaariin Digiajasta ikuisuuteen eli mitä kulttuurista kannattaa säilyttää ja raportoi på svenska.

Marko Leppänen esitteli Väinö Auerin hahmotelman Suur-Suomeksi vuonna 1941. Igor mietti Suomea Natsi-Saksan rinnalla.

Pertti Jarla kirjoitti sotaveteraanien kunnioittamisesta ja loukkaamisesta.

Inkeri Valtonen on jatkanut sotahistoriasta kirjoittamista. Tuoreimpia otsikoita:Kenraali ja talousnero Rudolf Walden,
Mielenkiintoinen jääkäriliike,
Jääkäreitä ja kenraaleja, Hyviä keskusteluja asiakkaiden kanssa.

Niko Lipsasen kirjoituksesta sain tietää Anu Lahtista haastatellun Ylioppilaslehdesä.

Verkkarissa kerrottiin historiallisten säähavaintojen digitoinnista ja kommentoitiin kirjallisuutemme joulukertomuksia.

Sirpa Kähkösen kolumni Toteutumattomat kohtalot ja vaihtoehdottomuuden mantrat käsitteli sodan perintöä.

Janne Koskinen kehui 1700-luvun uhkapeliä. Facebookin puolella tuttavani totesi "Sain viime jouluna pelin lahjaksi, mutta ohjeet olivat sen verran puutteelliset, ettei pelaaminen onnistunut. Edes googlesta ei ollut apua."

Tunnegeneraattorissa muistojen kertausharjoitus. Propellihattupoika mietti historian opetuksia. Vuokko Isaksson käsitöiden (lähi)historiaa.

Jouni-Matti Kuukkanen on aloittanut bloginsa marraskuussa ja m.m. kirjoittanut otsikolla Kohti historian loppua sittenkin? Heinäkuussa on aloittanut sukututkimushenkinen blogi Sekalainen sukukunta.

Rebekka oli katsonut ekan jakson Hulluuden historiaa. Mia oli lukenutItämeren hylkyjä käsitteleviä kirjoja sekä kirjan Kadonnutta Inkeriä. Tuttavansa Lempeästi hullu puolestaan Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijan.

Hanna oli lukenut Suomen lasten historian. Kaisa luki Kjell Westön Missä kuljimme kerran.

Lokisti Rape Koskinen oli kirjoittanut muistorunon Juice Leskisestä.

Jenni kertoi:

Sain vähän aika sitten suurimman stressin pois alta, kun tulostin mun historian tutkielman "Naisten pukeutuminen 1800-luvulla". Mä en vain tiedä miten suhtautua, kun muiden työt on ollut noin viiden sivun mittasia, mun työ 19 sivua. :D Joku tässä nyt ei täsmää!

R.I.P. satamarata

Pari vuotta sitten kävelin työhön Jätkäsaareen vieneen satamaradan yli. Toisinaan matkaan tuli muutaman minuutin paussi, kun aamun tavarajuna sattui tulemaan "oikeaan" aikaan eikä eteenpäin ollut menemistä. Nämä ajat ovat nyt ohi ja rata purettu. Keskustassa sen kuilu näytti joulukuun alussa tältä:Aikanaan satamaradan avaaminen oli niin tärkeä asia, että siitä julkaistiin alla olevat kuvat Suomen kuvalehdessä 1/1894:

Be-lin, Be-lin, Belin, Beliiiin...

Kaikkihan tuntevat Dolly Partonin iki-ihanan biisin Jolene? (Mindy Smithin tulkinta) Sopisi mainiosti muokattavaksi Belin-tutkimukseni tunnusbiisiksi. Juttu alkoi kauan, kauan sitten eli vuonna 2006, kun huomasin tutkimuksen alla olevassa sukutalossamme asuneen miehen nimeltä Thure Belin. Hänestä tuli tarpeellinen määrä tolkkua, mutta Belin-kokoelmani on jäänyt kummittelemaan ja päivittyi viimeksi viime viikolla.

Belinien taru Suomen puolella alkaa Kalannin Tuorlahdesta 1720-luvulla eli isonvihan jälkeen. Siellä kirjataan rippikirjaan Belinit Thure Johan (s. 1690) ja Magnus Julius (s. 1692), josta käytetään termejä vuokraaja, kirjanpitäjä ja hovimestari. Kummaltakin olen jäljittänyt kahden tyttären elämänkohtalon, mutta paljon on edelleen epäselvää, mukaanlukien miesten välinen sukulaisuussuhde.

Thure päätyi Kalannista Kokemäelle, jossa hän asui Forsbyssä vuodet 1731-50 ja oli de la Gardie-suvun pitäjässä omistamien tilojen pehtoori. Hänet haudattiin 16.11.1760 Harjavallan Simulasta. Toisesta avioliitostaan Margareta Henriksdotter Wegeliuksen kanssa 24.7.1742 syntynyt tytär Hedvig päätyi jossain välissä Ulvilaan, josta hän muutti 5.10.1760 Köyliöön . Siellä hän löytyy pappilasta, jossa emäntänä oli Magnuksen tytär Eva Catharina (s. 17.12.1733 Kalanti). Samaan aikaan pappilassa asui myös Eva Catharinan siskon Margaretha Christinan (s. 10.1.1725) tytär Christina Catharina Tallqvist (s. 11.4.1759 Laitila).

Hedvig muutti Köyliöstä 10.6.1763 Ulvilaan, jossa hän näkyy Sunniemen säterirusthollissa 1764, 1767 ja1768. Seuraavana vuonna hän muutti takaisin Köyliöön. Samaan aikaan Euran kirkkoherra Johan Laihiander siirtyi Närpiöön, jossa pappilasta käsin meni neito Hedwig Belin 27.12.1770 naimisiin räätäli Mats Westmanin kanssa. Ripaus alenevaa säätykiertoa maantieteellisen liikkuvuuden päätteeksi.

Jo mainittu Magnuksen tytär Margaretha Christina oli naimisiissa sotilasuralla olleen Carl Daniel Tallqvistin kanssa ja Hedvigin sisko Juliana (s. 18.7.1750 Kokemäki) korpraali Daniel Rothin kanssa.

Magnuksen Kalannissa 23.4.1729 syntynyt poika Christianus Friederic on hyvin todennäköisesti Tukholman henkikirjasta 1760 löytyvä 30-vuotias räätälinkisälli. Tämä oli avioitunut Tukholman Klaran seurakunnassa 30.11.1755 Catharina Spongbergin kanssa. Tämä kuoli vuosien 1774-1775 välillä ja Christianus Friederic vietti 6.1.1779 häitä Stina Liljegrenin kanssa. Sopiva kuolintieto löytyy Kvillingestä päivämäärällä 8.5.1796.

Mahdollinen Thuren tai Magnuksen tytär (tai sisar) on Christina Belin (s. 1713), joka on Tuorlahdessa vuoteen 1740 ja ilmaantuu vuoteen 1751 mennessä Poriin, jossa hän on naimisissa raatimies Johan Indrenin kanssa. Tämän ensimmäinen vaimo kuoli vuonna 1748. Christina kuolee Porissa 2.6.1786.

Länsi-Suomessa vaikuttavat Thuren ja Magnuksen ikäluokkaa olevat Anna Margareta Belin (s. 1739), joka asui Sunniemessä (vrt. Hedvig!) vuodesta 1765 avioliittoonsa asti, "pehtoorin poika" Henrik Simon(sson?) (s. 10.11.1737) ja Margareta (s. 1739). Tämä jälkimmäinen Margareta meni vuoden 1762 paikkeilla naimisiin Kauttuan ruukin kirjanpitäjän Bartholomeus Grönmarkin kanssa. Grönmark kuoli Perniössä vuonna 1791. Margareta muutti sieltä Karjaalle ja kuoli Tenholassa 4.7.1808.

(Täydellisemmät tiedot ja lähteet alkukappaleen linkin takana.)

Museoitua tyttöilyä

Taannoisen naishistoriapostauksen lopuksi linkitin museotietokannan merkkausliinoihin. Ne eivät suinkaan ole ainoita suomalaisten tyttöjen elämään liittyviä esineitä, joissa on tallella henkilötieto. Ruotsalaisen Kringla-haun kautta löytyi Nordiska Museetin kokoelmista paperinukkeja, jotka oli tehnyt vuosina 1870-79 Uudessakaarlepyyssä Terese Aminoff o.s. Silfvart (1859-1902) ja Irene Wahlberg (1858-1943). Nuket lahjoitti museokokoelmaan edellisen tytär Gunnel Aminoff, joka kaupungin yksityisen tyttöjen koulun oppilaslistan mukaan syntyi vuonna 1887.

Nordiska Museetin kokoelmatietokannasta löytyy myös 7 naantalinnukkea (nådendalsdocka). Muun muassa iloinen sotilas. Neulotut nuket näyttävät kaikki hauskoilta, mutta valitettavasti valokuvista puuttuvat selkeät käyttöehdot... Tekoajat on merkitty välille 1900-1926 ja taustoitukseksi on lainattu tietoja Riitta Pylkkäsen tekstistä Dockor och tennsoldater (Finlands Nationalmuseums bilderbok nr 1, Helsingfors 1961, s. 3). Sen perusteella nukkeja tehtiin nimenomaan kylpylävieraille matkamuistoiksi. Tekemisellä elättivät itsensä erityisesti satulamestari J. Lindbomin tyttäret Charlotta, Carolina och Josefina. Dock-Lotta tapasi istua Naantalin laiturilla neulomassa ja myi samalla sukkia, nukkeja sekä piparkakkuja.

Hiskin mukaan satulamestari Johan Lindbomille syntyi Naantalissa tyttäret Ulrica Carol: 14.11.1834 ja Rosalie Josephine 3.5.1838 eli nämä lienevät kaksi edellä mainituista.

Neulotuista nukeista on Naantalista raportoitu Åbo Postenin numerossa jo 24.7.1875:

Dessutom ha wi orten kända sticksöm som till och med slagit sig på att åstadkomma dockor af det kuriösaste, oskyldigaste slag, mjuka, fredliga och oskadliga leksaker för småttingar. Om lyckan är god, göra några af Nådendalsdockorna en tripp öfver Oceanen till werldsexpositionen i Filadelfia!

Lienevätkö suomalaisen käsityön näytteet sitten päätyneet Atlantin taakse? Ainakin löytäneet tiensä Virkki-käsityömuseoon ja yksityiskotiin (blogipostauksen viimeinen kuva). Porvoon nukke- ja lelumuseon sivuilla on viimeisen (?) valmistajan haastattelu vuodelta 1966.

Painamisen arvoisia uutisia 1700-luvulta

Paljon on vielä 1700-luvun kirjallisuutta digitoimatta, mutta onneksi Fennicaan on arkkiveisujen otsikot kirjoitettu kokonaan. Muitakin internetlähteitä näille löytyi. Eli mitäs kaikkea Suomessa ehtikään tapahtua 1700-luvulla sanomalehdistä luetun lisäksi?

Pikkuviha ainakin. Kuopion Aarteessa esitellään Suru suri suomalaisen, parcu påru pohjalaisen, cotoansa culkiesa, pacon poijes pyrkiesä, muille maille matcustaisans, mucaisexi mennesänsä wältämähän wenäläistä. Turku, 1743.

Seitsenvuotinen sota kosketti ainakin kirjallisessa muodossaan. Nykyisen ulcomaan sodan alusta, ja lewenemisestä, erinomattain Preussin waldacunnan woiton edes- ja tacaisin käymisestä, tähän aicaan asti tarpellisilla neuwoilla ja waroituxilla ihmisten yhteiseen elämäkertaan sowitettu: nijn myös Herran Jumalan omasta sodasta yhtä syndistä cansaa ja maacundaa wastan: ja wielä hengellisten waatettein pesemisestä ja kätkemisestä, näisä waaroisa: sitte oikiasta almun andamisesta: ja myös viijmein, wijmeisistä merkeistä taiwasa ja maan päällä, auringon, cuun ja tähtein pimenemisesä ja suruttomitten silloin pelwosta ahdistuxesta ja epäillyxestä, ja sitä wastan Jumalan lasten wahwistuxesta, lohdutuxesta ja autuudesta, Herran Jesuxen tulemisen päivänä; cuudesa wirresä cocoonpandu: Jotca nyt adventin aicana wuonna 1757 on pränttijn andannt Abraham Achrenius. Turku, 1757. Lisätietoa Kuopion Aarteessa

Oli syytä kirjoittaa "Murhellinen ero-wirsi, : cosca pijca Paimion pitäjästä ja Lowen kylästä, Helena Jacobin tytär, joca lapsens murhan tähden, Paimion kircon nummella, parhan nuorudens ijän cucoistuxen ajalla mestattin, sinä 16. p [sic] heinä-cuusa sisälläolewana wuonna, johonga hän itzensä nijncuin catuwainen syndinen sydämmellisellä synnin tunnolla ja turwamisella Wapahtajan Jesuxen calliseen ansioon walmisti. Caikille suruttomille, prameille ja haurellista elämäkertaa harjoittawaisille waroituxexi. Sen wainajan oman anomisen jälken cocoonpandu Thomas Ragwaldin pojalda. Wastaudesta präntätty." Taustaa Kuopion Aarteessa.

Arvatenkin vuonna 1766 painettiin "Orwolasten lohdutus wirsi, : cosca cunniasucuisen ja corkiasa arwosa pidettäwän cruunun befallningsmannin Nicolaus Gyldeenin kymmenen nuorta lasta orwoixi jäämään tulit, hänen awiopuolisons ja frouwans muinen cunniasucuisen ja hywillä awuilla caunistetun frouwan Catharina Hillerin cuoleman jälken: joca cuoleman hetki sisälle käwi lapsen wuotesa, caxoisten syndymisen jälken, cosca he olit wähä paremmin cuin wijcon wanhat. Sinä 23. päiw. maalis-cuusa. 1766. Jonga murhellisille lohdutuxexi on cocoon pannut, ja präntijn andanut Abraham Achrenius."

Waroitus wirsi, jonga Andreas Liwon, fangeudesa ollesans, ennen cuin hän sinä 4 päiwänä heinä-cuusa 1770, tehdyn cuoleman ricoxen tähden, cuoleman rangaistuxen alla käwi, on cocoonpannut, ja nyt hänen halullisen pyyndöns jälken präntihin annettu. Mä fangi surkia etc. Weisatan nijnkuin: Tänn' Herra corwas callista, etc. [Turku?], 1770. Lisätietoa Kuopion Aarteessa.

Vuonna 1778 laulettavana "Yxi walitettawa wirsi, : koska ihminen Helena Erikin Tytär Halikon pitäjästä ulwos käwi lapsen murhan tähden, sinä 11. päiwänä marras kuusa. Wuona 1778." Lisätietoa Kuopion Aarteessa.

Iloisistakin asioista kerrottiin, vuonna 1779 painettiin "Kolme juuri uutta lystillistä wirttä, : ensimmäinen. Awoimill corwill christityt, toiset. Jotca owat tehdyt Paimion pitäjäsä, siitä uudesta racas myllystä jongan on tehnyt Maljamäen knaapi. Weisatan puolittain kuin Te christityt cuulcat nyt kaikki."

Ja vuonna 1780 painettiin Puhe , Pidetty Maanherran ja Riddarin Kuningallisesta Miekan Luokasta , Korkiastwapasukuisen Herran Carl Magnus Jägerhornin Puolesta , Yliwieskan Kappelikunnasa Kalajoen Pitäjäsä , Koska Saman Seurakunnan Kappalaiselle Herralle Jacob Simeliuxelle Annettin Kuningallisen Majestetin ja Waldakunnan Korkiastylistettäwän Kammar-Collegiumin Perindö- ja Wapaus-Kirjat , Similän uudesta raketun maan päälle , sinä 19 p . Maaliskuusa 1780 . Henr . Holmbomilda , joka on kokonaan luettavissa Vanhan kirjasuomen korpuksessa.

Vuonna 1790 painettu Henrik Achreniuksen runo Calajoen Pitäjän Suurimman osan Rajan Suojelus-Mjesten luwattoman poijes tulon ylitze , Elo kuusa Wuonna 1789 on luettavissa Vanhan kirjasuomen korpuksessa.

Samana vuonna kiitettiin kirjallisesti Ruotsinsalmen taistelun tulosta.

Vuoden 1802 puolella painettiin "Puhe, koska perindö-talon isändä : Matthias Matthiaksen poika Kaukan Handlasta, Pyhämaan pitäjästä ja Turun läänistä, muisto-rahalla (medaille) juhlallisesti tuli palkituxi Rhodaisten kirkosa nimitetysä pitäjäsä sinä 20 päiwänä joulu-kuusa 1801. Kunniallisen Suomen huonen hallituksen seuran puolesta Johan Helsingbergildä, prowasti ja kirkkoherra Laitilan ja Hinnerjoen seurakunnisa, Kuningallisen Suomen huonen hall. seuran kanssa-jäsen."

P.S. Arkkiveisuista kirjoitin tänne aikanaan yleisemmin. Erityisemmin Achreniuksen runosta ukkosen tappamasta naisesta. Lapsenmurhaajien kohtalosta on löytynyt myös sanomalehtiuutinen. Ruotsin ajan sanomalehtiuutisia olen esitellyt täällä aika monta.

Laulun voima

Vasemmalla Antti Puhakasta kuva, joka julkaistiin Suomen Kuvalehden näytenumerossa 1.12.1872 sekä varsinaisessa numerossa 2.1.1873. Näissä kerrottiin talonpoikaissäädyn 1863 keskustelupöytäkirjoista löytyvän Puhakan runo ja epäiltiin tämän olleen ainutkertainen ilmiö ja jäävän sellaiseksi. Siis ainutkertainen ilmiö kansanedustuslaitoksessa, ei suinkaan Puhakan tuotannossa, josta toimittaja toteaa m.m. "Paras kaikista hänen monista pilkkarunoistaan, se, jonka kautta Puhakka on ympäri koko Suomen kuuluisaksi tullut, on Tuhman Jussin Juttureissu." Julkaistu kirjassa Mansikoita ja mustikoita II kuten toinenkin miehen runo.

Suomen Kuvalehdessä on enemmänkin tietoa Puhakan elämästä ja vaikuttaa varsin varmalta, että vuonna 1862 vihkosessa 167 "Kokka-tarinoita II" julkaisusarjassa Lukemisia kansalle ilmestynyt tarina kertoo samasta kontiolahtelaisesta. Alla kokonaisuudessaan.

Puhakka, suomalainen runoseppämme, näki itsensä kerran pakotetuksi käymään lakia pellostansa. Kyläläinen, jonka pelto koski Puhakan peltoon, oli muuttanut väliaidan, jota hänen oli hoitaminen, ison kappaleen Puhakan pellon puolelle. Koska tämä riita ei taittu hyvillä sanoilla ja sovinnolla ratkaista, annettiin se siis oikeuteen. Puhakka oli jo voittamallansa, koska eräs herrasmies, joka aina oli häntä katsonut nurjilla silmillä, lupasi ryhtyä asiaan ja laillisesti näyttää toteen, että raja ennenkin oli käynyt niin, kuin Puhakan naapuri oli sen asettanut.
Puhakka kävi herrasmiehen luoksi ja kysäsi, oliko todella hänen aikomus pitää naapurin puolta, ajaen väärrää asiata. Antamatta suoraa vastausta lisäsi alvokaatti vielä senkin ennustuksen, että Puhakan, kulunkit maksaaksensa, pian oli luopuminen koko pellosta, ja että hän, paitsi tätä, vielä menettäisi hyvän nimensäkin.
- "Ettekö siis pidä väliä, vaikka puhutte vakuutustanne vastaan ja teette väärän valan?" lausui Puhakka.
- Mielitteko opettaa minulle velvollisuuksiani? - kuului tuo pilkallinen ja pöyhkiä vastaus.
- Luulette osaavanne pimittää hyvin kiitettävän oikeuden silmät ja toki itse päästä koskematta?
- Kahta siitä. Oikeuden silmät kääntyvät helposti, mihin viisaus vaan heidät kääntää.
- Jahka olisitte kunnian mies, ette suinkaan tahtoisi keltään riistää laillisen omaisuutensa....
- Olen kuullut kyllä - ärjäisi alvokaatti. - Menkäät nyt tiehenne, koskei teillä ole mitään muuta sanomista.
Silloin, sanotaan, välähtelivät Puhakan silmät. Koiramaisilla, sukkelilla silmillä sanoi hän: "Odottakoot, minä teen teistä runon!"
Herrasmies kavahti tuoliltansa, huutaen:
- Älkäät, Jumalan tähden! Naapurinne ajakoot itse asiansa. Siitä minä en enää pidä huolta - lisäsi hän, kohteliaasti seuraten Puhakkaa ulos.