Kun Paavo kohtasi englantilaisten laivaston

Lokalahtelainen Paavo (s. 9.1.1848) muistelee lapsuuttaan Krimin sodan vuosina. 

Tiedon sotalaivaston ilmestymisestä saavuttua herätti se paljon puheenaihetta. Ja kun vihollisia oli nähty jollakin suuremmalla sluupilla kuleksivan saarien välisillä salmilla, silloin käskettiin nautakarja ja lampaat ajamaan korpeen, jos vaan viholliset mannermaata lähestyisivät. Pelättiin näet niiden tulevan mantereesta elintarpeita ottamaan.

Suuret sotalaivat asettuivat Isonkarin majakan läheisyyteen Uudenkaupungin edustalle. - Kerran otettin minunkin mukaan Uudenkaupungin syysmarkkinoille jonne lähdettiin isonlaisella soutovenheellä. Meillä oli venheessä lihaa, maantuotteita ja karjan antimia markkinoille myytäväksi ja viisi vankkaa miestä soutajina, minä palleroinen siinä kuudentena kaupanpäällisenä. Keskusteltiin matkalla siitä, onnistummeko pääsemään kaupunkiin joutumatta vihollisen kanssa tekemisiin, antavatko rauhassa pitää markkinoita, vai rupeavatko pommittamaan kaupunkia. Mikä ääretön hälinä ja sekamelska siitä voisikaan syntyä!

Jopa näkyivät sotalaivan mastot. Laivoja oli siinä vaan yksi ja sen rinnalla joku kauppalaiva, jonka ne olivat kaapanneet. Kauppalaiva näytti peräti pieneltä sotalaivan rinnalla.

- Oikke minu karsei kylm wäre selkrankkan ko mä toi Enkelsmanni alokse näi, tuumaili Taavetti.

- Vähä mnuuki pelotta, tunnusti Juha.

Mutta Janne tuumaili:

- Mitä ne meil teke, mnuu ei pelot yhtä.

Ja niin sitä vaan jatkettiin matkaa. Useita muitakin venhekuntia oli matkalla kaupunkia kohden, huolimatta vihollisen piirityksestä.

Mutta yht'äkkiä erään saaren takaa tuli englantilainen sluuppi, jossa näytti olevan paljon miehiä, soutaen sekin. Meidän miehet säikähtivät kovasti ja alkoivat soutaa minkä suinkin jaksoivat. Ainoa pelvoton olento venheessämme olin minä, heikoin joukosta. Minua harmitti kovasti kun miehet "hätähousut" soutivat kuin hullut, etten saanut oikein nähdä minkälaisia ne viholliset oikein ovat, sillä sen tiesin kyllä, etteivät ne mitään "koirankuonosia" ole kuten naisten olin kuullut sanovan. Sitäpaitsi oli vielä joku venhe meidän ja vihollisten välissä.

Ankaraa kilpasoutua kesti ja vielä kotvanen. Mutta sitten kuului kova pamaus. Savu pölähti ilmaan vihollisen venheestä, ja samassa annuttu kuula kiiti jonkun matkan päässä venheestämme pitkin veden pintaa kohotellen ilmaan korkeita vesisuihkuja. Jäljessämme tuleva venhe käänsi maata kohden. Engelsmanni painoi heti sen perässä. Rantaan päästyään juoksivat miehet metsään minkä käpälistä lähti. Vasta metsässä nähtyään että viholliset olivat jo ulapalla, menivät he rannalle ja löysivät venheensä tyhjänä. Kaikki lihat, kalat ja voit olivat viedyt. Mutta olivat viholliset kumminkin olleet siksi oikeudenmukaisia, että olivat jättäneet veneen piitalle jonkunvrran hopearahoja vahingonkorvaukseksi.

Seuraavana aamuna tuli toinen suuri laiva ja ankkuroi aikaisemman läheisyyteen. Peljättiin pommitusta ja tähysteltiin niiden liikkeitä kaukoputkilla. Iltapuolella lähti toinen laiva pohjoista kohden, ja niin saatiin Uudessakaupungissa pitää rauhassa markkinoita. (Paavo Pajumaan pakinoita. Kodin lehti 1.3.1913)

Muistelmatekstit on tunnistettu Paul Widemarkin (1848-1924) kirjoittamiksi asiakirjojen, sanomalehti-ilmoitusten ja Laatokan historiikin (Laatokka 30.11.1911) avulla. 

Humble-jäljityksen jatkoa kummilistoja katsastaen

Vielä elää toivo esiäitini Christina Humblen lapsuuden perheen löytämisestä. Huomasin, että tarkistamatta oli maantieteellisesti läheinen Eric Johan Humble, joka Oscar Nikulan valtiopäivämieskatsauksen perusteella oli "Uudenkaupungin kaupungin kassanhoitaja 1744–47, varapormestari 1744–51, valittu valtiopäivämieheksi 1746, muttei hyväksytty porvarissäätyyn". Onko hänestä muuta sanottavaa?

Uudenkaupungin rippikirjan mukaan Eric Johan Humble oli syntynyt 21.9.1712. Neljännesvuosisata myöhemmin hän oli Mikkelissä, jossa hän solmi 21.9.1739 avioliiton Maria Christina Hagertin kanssa. Ericin titteli on notaari ja molempien asuinpaikka on Paukkula, jossa syntyivät 10.11.1739 kaksoset Cecilia Magdalena ja Margaretha Christina sekä 29.12.1740 Amalia Lovisa. Kaksosten kummeina oli iso joukko säätyläisiä, joista sukututkimuksellisesti kiinnostavia ovat  kihlakunnantuomari Joh. Humble ja "Mons." Friedric Hagert. Amalian kummina puolestaan oli kihlakunnan tuomarin rouva Margareta.

Todennäköisesti hattujen sodan myötä perhe päätyi Tukholmaan, jossa Eric merkittiin laivakirjuriksi 12.12.1742 syntyneen poikansa Samuel Johanin kastekirjauksessa Adolf Fredrikin seurakunnassa (Adolf Fredrik (AB) CIa:2). Sodan päätyttyä muutettiin Uuteenkaupunkiin, jossa syntyivät  Eunica Christiana 1.3.1747, Eric Johan s. 16.3.1749, Thure s. 23.3.1750, Elsa Barbro 28.7.1751. Eunican kummeissa on turkulainen raatimies Thure Hagert ja aiemmista Christina Humblen selvittelyistä tuttu Maria Elg. Elsa Barbron kummeihin puolestaan kuului Mademoiselle Christ. Elisabet Humble.

Dahlströmin kortiston ansiosta selviää, että turkulainen Thure Hagert oli Maria Christina Hagertin (s. 23.2.1712) veli, josta tuli vuonna 1752 Uudenkaupungin pormestari Eric Johan Humblen kuoltua 1.6.1751. Leskensä Maria Christina kuoli 43-vuotiaana Turussa 3.1.1756.

Koska minua kiinnostaa Humblet, pitää vielä tarttua kihlakunnantuomariin, joka kuoli 48-vuotiaana Mikkelissä 30.11.1744 eli on liian nuori Eric Johanin isäksi, mutta voisi olla isoveli. SSS:n Sukuhakuun digitoidussa kirjassa Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit on Johan Humblen uratietoja ja vaimonsa taustaa, mutta ei sukujuuriaan. 

Johan Humble, s. 1696. Kihlakunnantuomari von Gyllencloun kirjuri ja apulainen Ruotsissa 1715-1722. Linköpingin lääninkanslisti 1722, Turun lääninkanslisti 1725, Turun hovioikeuden pöytäkirjuri, Turun läänin jalkaväkirykmentin sotatuomari 1725, Naantalin v.t. pormestari, Suur-Savon kihlakunnantuomari 17.11.1736. K. Mikkelissä 30. 11. 1744. - Puoliso: Margareta Warenstedt, hänen ensimmäisessa aviossaan, s. 1706, k. Mikkelissä 27. 3. 1769, vanhemmat hovioikeudenneuvos Johan Gabrielsson ja hänen toinen puolisonsa Maria Gyllenkrok, toinen puoliso 1745 lääninsihteeri Jakob Printz, k. 1786. (s. 43)

Mikkelin maaseurakunnan rippikirjan (1736-1750) perusteella perheeseensä kuului vaimo Margareta Johansson, pojat Johan Adolph ja Berndt Otto sekä tyttäret Eva Christina ja Christina Elisabet. Käräjillä 2.12.1745 (Suur-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. Varsinaisten asioiden pöytäkirjat. KO a:1 1745, 120, 134) kuitenkin selviää, että Margareta Johansdotter oli äitipuoli lapsille, joiden äiti oli nimeltään Margareta Nilsdotter. Sekä se, että tyttärien holhoojaksi määrättiin - mainitsematta mahdollista sukulaisuussuhdetta - Uudenkaupungin apulaispormestari Eric Johan Humble, joka vei tytöt mukanaan Länsi-Suomeen.

Näin on helppo ymmärtää, että Christina Elisabet oli holhoojansa tyttären Elsa Barbron kummi ja Eva Christina (s. 1728) kuoli 12.11.1768 40-vuotiaana turkulaisen kauppiaan Johan Pryssin vaimona . Wirilanderin sotilasvirkatalomatrikkelista on koottavissa Berndt Oton ura, joka päättyi kuolemaansa varusmestarina 10.11.1760.

Kesällä 1763 Pryssin asian käsittelyssä Turun oikeuspormestariksi päätynyt Thure Hagert jäävättiin "svågerhet"-perusteella. Edelle kootun perusteella yhteys oli sisarensa mies, jonka veljen(??)tyttären mies Pryss oli. 

Kesämyrskyssä 1782 kuollut

Heinäkuun 14. ja 15. päivän välisenä yönä Mats Kräki oli laivallaan kotimatkalla Kööpenhaminasta Uuteenkaupunkiin. Hän seurasi Ruotsin rannikkoa ja oli jossain Ystadin ja Sandhammaren välillä kun puoli yhdeltä yöllä alukseen osui myrsky. Se kaatoi aluksen ja jätti miehistön veden varaan.

Kräkin 14-vuotias poika Frierch oli ollut kajuutassa nukkumassa, mutta onnistui pääsemään sieltä ulos. Meressä hän huusi pari kertaa apua, mutta hukkui.

Pinnalla pysyneet poimittiin toisen Uudenkaupungin kauppiaan Jacob Wadénin laivaan. Se joutui sään takia jatkamaan matkaansa keräämättä ruumitta ja sukeltamatta uponneesta laivasta arvotavaraa.

Koska Friedrichin ruumista ei tuotu Uuteenkaupunkiin, hänestä ei ole mainintaa haudattujen luettelossa. Rippikirjaan on merkitty oikea kuolinpäivä, mutta ei syytä eikä paikkaa.

Onnettomuudesta kirjoitettiin 14.9. ja osa kirjeestä julkaistiin Inrikes Tidningarissa 7.10.1782.

Kalenteri on kädessäsi

Toimi Melanderin artikkelista Suomen virsikirjojen kalendaariot ja näiden ajantiedot (Suomen almanakan juhlakirja) sain kaipaamani tiedon, mutta huomasin myös kiinnostavan maininnan "Mainittuna rajavuonna häviää myös siihen asti kalendaarioita uskollisesti seurannut Cisiojanus. Se ei silti joudu unohduksiin, sillä jo vuonna 1758 julkaisi uuskaupunkilainen opettaja Gabriel Winter Turussa Computus manualis-nimisen kuvitetun sormilaskuoppaan, jonka mukaan sorminiveliä ja sormenpäitä hyväkseen käyttämällä saatetaan sekä tarkistaa Cisiojanus että suorittaa moninaisia muitakin kalendaarisia laskuja." Mikäs tälläinen oli?

Finna ei kertomus digitoidusta kappaleesta, mutta löysin sellaisen sivustolta Hereditas Culturalis Wasaensis. Laadussa ei ole hurraamista, mutta parempi kuin ei mitään. 

Winterin kirjasen koko nimi on Computus manualis, eller: tide-räkning på finger-lederna; utarbetad, efter nya stylen, ungdomen til tjenst.  Sen esipuheessa hän kertoo välittävänsä isältään saamaansa oppia, jonka avain on vasen käsi sorminivelineen. Kuvan mukaisesti kustakin sormesta (peukalo pois lukien) löytyy 7 aluetta, joita laskennassa käytetään. Kämmenen puolelta 4 per sormi ja rystysen puolelta kolme.

Alkuun päästäkseen pitää tietää vuosiluku ja seuraavista kuvista päätellen kyseessä ei olekaan ikuinen kalenteri. Tosin myöhemmin huomioidaan vuosien 2000 ja 2400 erityisyys!

Mutta historialliselle almanakallehan on melkein enemmän käyttöä kuin nykyiselle, joten jatketaan. Huom! kaikki luvut etusormessa ovat karkausvuosia, joten on tässä joku järki. 

Sitten aloitetaan almanakan ensimmäisestä asiasta eli viikonpäivistä. Nämä merkittiin painetuissa almanakoissa aakkosin a-g, joten Winter lähtee selvittämään "Sunnuntai-kirjainta". Tähän tarvitaan muistisäännöksi rimpsu Gärna. Fara. Efter. Dygden. Christna. Böra. Alla. Tätä alkuvuodesta 1748 lähtien lukien ja etusormen kohdalla tuplaten saadaan esimerkiksi vuodelle 1757 kirjain B.

Tämähän on aivan selvää, mutta esitetään vielä yksi kuva, jotka joku on Turussa vaivalla kaivertanut.

Seuraavaksi selvitetään "kultainen luku", jolla saadaan määritettyä kuun kierto ja näin myös pääsiäisen pyhät. Tässä kohtaa kiitän almanakkatoimistoa ja luovutan. Ilokseni vielä tunnistan kuukausien päivien määrissä jotain tuttua. Jos joku jaksaa kuvitetut 56 sivua ajatuksella ja ymmärryksellä loppuun niin ansaitsee kunnioitukseni.

Viimeisellä aukeamalla on muuten Gregor A. Halleniuksen suomeksi kirjoittama Maan-Miehelle Muistoksi. Se löytyy puhtaaksikirjoitettuna Wikiaineistosta.

Laivauutisia kesältä 1761

Blogiluonnoksistani löysin tämän kokoelman, johon olin poiminut tetoja otsikon Sjöfarande alta. Mutta olinko käynyt kaikki lehdet järjestelmällisesti läpi vai tehnyt hakuja? Todennäköisesti jälkimmäistä. Opetus: merkkaa muistiin! (Juu, olisin voinut tarkistaa selatessani kyseisen vuosikerran noin viikko sitten, mutta oli muuta mielessä. Mahdollisimman tarkkoja muistiinpanoja tehdessäni.)

Inrikes tidningar 28.5.1761: Turkuun suolaa Portugalin Setúbalista

Inrikes tidningar 15.6.1761: Helsinkiin Tallinnasta maltaita, ruista, pellavaa ja hamppua, mutta Jurricka Jurri (laivurin nimi?) on tuonut suolanvihreää (?) lihaa. Lyypekkiin lähti yksinkertaisia lautoja.

Inrikes tidningar 13.7.1761: Helsinkiin suolaa Espanjasta

Inrikes tidningar 20.7.1761: Loviisaan suolaa kapungin omissa pitkän matkan laivoissa, joista kaksi tulossa Välimereltä ja kolmas Göteborgista.

Inrikes tidningar 27.7.1761: Turkuun hamppua ja pellavaa Pernajasta ja viiniä Bordeauxista. Helsinkiin lihaa Haminasta ja Ibizasta suolaa, rusinoita ja viiniä.

Inrikes tidningar 24.8.1761: Turusta on lähtenyt Amsterdamiin tervaa ja rautaa, Riikaan tervaa. Helsinkiin on tuotu taas Virosta suolavihreää lihaa eli joku sitä täällä osti ja söi.

Inrikes tidningar 31.8.1761: Helsinkiin Tanskasta hiekkaa painolastina.



Inrikes tidningar 5.10.1761: Tukholmaan tullut Vaasasta tervaa, traania ja elintarvikkeita, Kokkolasta tervaa ja elintarvikkeita, Uudestakaupungista elintarvikkeita ja tuohta, Naantalista elintarvikkeita, Porvoosta ruista ja ruisjauhoa, Porista eläimiä ja polttopuuta. Sato oli saatu korjttua ja meri ei vielä ollut jäässä.

Inrikes tidningar 8.10.1761: Tukholmaan edelleen Porista lihaa, voita, eläimiä ja polttopuuta, Tammisaaresta eläimiä, polttopuuta ja humalaa, Oulusta lohta, voita, talia ja tervaa, Naantalista lihaa, Loviisasta viljaa, Turusta lihaa, elintarvikkeita, ruisjauhoja ja kangasta, Raahesta voita, lihaa ja tervaa, Porvoosta ruista.

Inrikes tidningar 12.10.1761: Tukholmaan Turusta kangasta, jauhoja ja elintarvikkeita, Uudestakaupungista polttopuita, tuohta ja lihaa sekä Helsingistä lautoja

Neljä ja puoli kohdetta Uudessakaupungissa

Jo kaksi viikkoa sitten päättyneen museoretkeni loppu häämöttää, joten kuitataan Uusikaupunki tavallista pidemmällä tekstillä ja lopetetaan koko raportointi tähän.

Otsikon puolikkaaksi kohteeksi lasken muistomerkin, jossa lukee "Tällä paikalla sijaitsi August Nordenskiöldin kullantekijän paja vv. 1785-1787". Olen yhdistänyt kyseisen toiminnan vain Mäntsälään ja täten historiakuvani laajeni. Kiitos muistomerkille pysähtymisen myös huomasin sen takaa kivinavetalta näyttävän kirkon, johon palataan hetken päästä.

Mutta muistomerkin ohi olin kävelemässä kohti luotsimuseota, joka on auki vain kesäisin. Innokas opas tuli pihalle asti vastaanottamaan ja edellisinä päivinä omaksuttuun tapaan kuuntelin kiltisti opastuksen, joka käsitteli monipuolisesti luotsitointa, keskittyen kuitenkin 1800-lukuun, jota rakennuskin edusti.

Uutta oli ainakin se, että luotsien toimeen kuului reimarien teko.

Navettamaisesta päädystään huolimatta Uudenkaupungin kirkko oli todella hieno. Ja yllätys, vaikka juuri edellisenä päivänä olin Kristiinankaupungissa todennut, että kaupungeista pitäisi tarkistaa muutakin kuin museot ja illalla hotellilla olisi ollut aikaa paikkaukseen.

Hautakivet olivat 1600-luvulta ja kirkko valmistunut 1620-luvulla. Isonvihan jälkeen vaadittiin kunnostusta ja komea katto on vuodelta 1735.

Kirkkosalissa oli ruumispaareja ja kellotornin pohjakerroksessa kahdet ruumisvaunut.

Muistotaulu 1600-luvulta.

Sitten Uudenkaupungin varsinaiseen museoon, jossa olin aiemmin käynyt vuonna 2009, jolloin kuvasin stereokortit ja kiinnostuin Agda Blomista.

Stereokortit olivat edelleen pöydällä ja opas selitti Blomin elämää, mutta minä fiksaannuin taikalyhtyyn. oliko erillinen kehys oikealla yksityiseen katseluun?

Yläkerran laivan kantta jäljittelevä esillepano muistutti Kristiinankaupungin merimuseota, mutta tästä sain sentään jotain irti.

Kuten sen, että lasitehtaasta, jota johti nainen(kin) 1600-luvulla, on jäänyt perin vähän jäljelle.

Vanhan Vaasan katastrofissa nimettömäksi jäänyt esine oli pinnakompassi, jonka "kehälle merkittiin narussa olevalla tikulla kuljettu suunta ja aika". Myöhemmin tehtiin varsinaisen merkinnät lokikirjaan.

Matkalla viimeiseen kohteeseen näin tämän portin, jonka olisin voinut laskea toiseksi puolikkaaksi kohteeksi.

Merimiehen talo on toinen kesäisin auki oleva museokohde.

Se kuvaa 1900-luvun alkua. Tuolloin talossa eläneeltä Roslöfin perheeltä oli esillä joitakin esineitä, mutta esillepano on museoammattilaisten. Tietoa ei ollut jaettavaksi ylenmääräisesti ja jälkikäteen mietiskelin, että faktojen luetteloinnin sijaan tarinamaisuus olisi voinut innostaa minua edes hiukan. Ja joku konkreettinen keissi olisi voinut auttaa luotsimuseon sisällönkin mieleenpainumista. (Tyhjästä on tietenkin paha nyhjäistä. Roslöfit eivät juurikaan esinnty sanomalehdissä.)

Kuningas merellä ja yksimielisesti valittu kirkkoherra

Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 12.6.1777 kaksi pikku-uutista Suomesta. Ensimmäisessä Turusta raportoitiin 9.6.1777 kuninkaallisen majesteetin onnellisesta saapumisesta Willemsundiin. Tämä paikka, jota Googlen kartta ei tunne, oli ulkosaaristossa 5 peninkulman päässä Turusta, 36 peninkulman päässä Tukholmasta ja 32 peninkulman päässä Helsingistä. "Näin ollen Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa purjehti 17 tunnissa 36 peninkulmaa". Eli oli lähtenyt Tukholmasta? Matkalla Helsinkiin, kun se kerran mainittiin?

Kyllä. Kuninkaan lähtö raportoitiin IT:ssä 9.6.1777, saapuminen Viaporiin 10.6.1777 IT:ssä 16.6.1777, lähtö Viaporista 12.6. ja saapuminen Pietariin 16.6. IT:ssä 26.6.1777, Pietarissa olosta IT:ssä 3.7.1777, suunnitellusta lähdöstä heinäkuun puolivälissä IT:ssä 10.7.1777, lähdön siirrosta 17. tai 18. päivään IT:ssä 24.7.1777, saapumisesta paluumatkalla Viaporiin 21.7. ja aikomuksesta jatkaa matkaa samana päivänä IT:ssä 28.7.1777, lähdöstä 22.7., ankkuroitumisesta Espoon saaristossa sekä saaapumisesta Tukholmaan 30.7. IT:ssä 31.7.1777.

Toinen pikku-uutinen oli lähetetty Raumalta 15.5.1777. Uudenkaupungin kirkkoherran vaalissa oli täysin yksimielisesti valittu Ephraim Höckert. Oli syntynyt kaupungissa ja toiminut siellä kappalaisena, mikä on varmasti vaikuttanut äänestykseen.

Nainen tehtaanjohtajana 1680-luvulla?

Aurassa julkaistiin vuonna 1890 kirjoitussarja Suomen ensimmäisestä lasitehtaasta. Sen alkuosassa todetaan historiankirjoitusta aiheesta tätä ennen olleen vähän. Asiakirja-aineistoon perustuva kirjoitus sopinee nostaa esiin, vaikka tutkimustilanne on runsaassa sadassa vuodessa toivostavasti kohentunut.

I. Aura 19.9.1890
II. Tehtaan perustaja, paikka ja väki. Aura 26.9.1890 ja Lasityön alkaminen. Tehtaan teokset. Lasi-ainekset. 3.10.1890
III. Tyytymättömyyttä tehtaalla. Aura 10.10.1890  ja 24.10.1890
IV. Työlakko Aura 31.10.1890
V. Toinen työlakko Joungin lasitehtaalla. Aura 7.11.1890 ja 14.11.1890
VI. Vielä uusia rettelöjä. Aura 21.11.1890
VII. Vanhan riidan päättyminen. Lasitehtaan palo. Aura 28.11.1890

Otsikoissa pistää silmään lakkoilu. Uudenkaupungin sivuilla lukeekin, että "Kyseessä lienee Suomen ensimmäinen lakko". Potentiaali on aina turvallinen valinta, sillä muut verkkosivut tarjoavat Suomen ensimmäiseksi lakoksi vuonna 1491 Turussa ollutta korvauskiistaa satamatyöläisten ja Danzigin kauppiaiden välillä. (Wikipediassa on tarkasti muotoiltu, että Helsingin latojien lakko 1872 oli "Suomen ensimmäinen ammattiyhdistyksen toteuttama työtaistelu".)

Itse tekstistä kiinnitti huomiota pätkä osassa II, jossa esitellään Ruotsista tullutta väkeä.

Heistä mainitaan etupäässä eräs "kamreerska", jota raastuvan oikeuden pöytäkirjat sanovat kamreeri Lamb'in vaimoksi ("Cammererens Lambens hustru"). Muuttiko myös kamreeri itse, siitä ei ole tietoa; sillä hänen toimistansa ei sanaakaan lausuta eikä häntä itseä mainita muuna kuin vaimonsa miehenä. 

Varsin hämärä onkin tirehtööri Joungin ja tämän rouvan väli. Joung kyllä oli isäntä ja hänen nimessään tehdas kävi, mutta "kamreerskalla" näyttää kuitenkin olleen sanomista tehtaassa ja kotona yhtäpaljon, ehkäpä enemmänkin kuin Joungilla itsellä. Itse omisti myös Joung raastuvan oikeuden edessä suoraan, että tämä rouva elätti lasitehtaan väestön ja toisella kertaa, kun työkansa väitti että he elättävät isäntänsä, hän sanoi "„että kamreeri ja kamreerska elättävät hänen ja heidän, eivätkä he". Tästä näyttäisi siltä, kuin kamreeriväki olisi olleet osakkaina tehtaassa taikka ainakin antaneet Joungille rahaa tehtaan perustamiseen. 

Kun mainittu rouva ei myöskään näytä kelvanneen todistajaksi riita-asioissa isännän ja työväen välisissä oikeusjutuissa, vaikka hän Joungia seurasi kuin varjo, lakituvan ovelle asti, niin on luultavaa, että hän oli likisukulainen Joungille, ehkäpä sisar taikka — äitipuoli (?). Työkansa puhutteli Joungia ja mainittua rouvaa "herraksi ja rouvaksi", mutta oli muuten vihoissaan tälle rouvalle, joka tahtoi heitä komentaa, vaikkei hänellä olisi ollut mitään sanomista eikä Uuteenkaupunkiin lähtiessään riikintaalaria enemmän rahaa taskussa.

BLF:ssä, jossa lasitehtailijoiden sukunimi on kirjoitettu Jung, on Georg Haggrénin artikkeli kamreerskan työparista Gustaf Johan Jungista, joka oli ainakin teknisesti pätevä lasitehtaan johtajana. Aikalaisensa oli kamreeri Lars Larsson Lamb, jonka riidoista vuosina 1674-1680 on asiakirjoja De la Gardie suvun arkistossa (pdf). Mahdollisesti samaisen kamreeri Lambin poika Karl kastettiin Tukholmassa 9.4.1682 (Nikolain srk). Missä tapauksessa vaimonsa tuskin samaan aikaan Uudessakaupungissa. Valitettavasti verkkohauilla kamreerista ei löydy lisätietoa eikä täten vaimostaankaan.

Omassa hyllyssäni on Aimo Halilan Me raatiherrat ja porvarit, jonka viimeinen pätkä käsittelee Uudenkaupungin lasitehdasta. Halilan tulkinta kamreerskasta vastaa jo esitettyä: "nähtävästi tehtaan osakas".

Kamreerska komenteli työväkeä Joungin kanssa ja kutsui työmiehiä kiukuissaan joskus jopa "piruiksi ja pirun ihmisiksi." Lasinpuhaltajien mukaan kamreerska, "joka täällä makaa", söi suuhunsa kaiken sen, mitä juuri heidän piti saada elatuksekseen. Joungin mukaan kamreeri ja kamreerska taas elättivät sekä heidät, tehtaan työmiehet, että hänet, johtajan.

Kuva kirjasta Humour, Wit, & Satire of the Seventeenth Century

Ruotsalainen näyttelijä Länsi-Suomessa 1839 (Roos 1/7)

Kuvan (Wikipediasta) mies on ruotsalainen näyttelijä Johan Petter Roos. Hän oli päälle viisikymmentä vuotta vanha, kun muistelmansa Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar (1871) ilmestyivät. Niihin sisältyy niin herkullista aineistoa Suomesta, että päätin julkaista niistä sarjan näin sunnuntaisin.

Ensimmäistä kertaa Roos tuli Turkuun 21-vuotiaana kesällä 1839. Hänet oli palkattu näyttelijäksi C. W. Westerlundin seurueeseen.

Turkuun saapumisessa hän muistelmissaan korostaa venäläisten sotilaiden näkyvyyttä. Jo laivalta hän erotti näiden harmaat takit punaisine kauluksineen. Myös tullivirkamiesten tummanvihreät virkapuvut olivat jääneet muistiinsa ja näiden päähinemallia hän inhosi tästä saapumishetkestä alkaen.

Roos sai jo seuraavana päivänä kirjeen Westerlundilta, joka oli seurueineen Uudessakaupungissa, jonne kävi nyt Roosin tie. Turussa hän oli pärjännyt ruotsilla, jota paikalliset puhuivat laulavalla murteella ("en viss sjungande brytning"), mutta melko hyvin ("en ganska god svenska"). Mutta Turun ja Uudenkaupungin välisellä suomenkielisellä aluella hän joutui turvautumaan hollipaikoilla elekieleen.

Seurue oli jo lähdössä Uudestakaupungista kohti Raumaa, mutta Roos ehti havainnoida kaupunkia ulkoisesti:

Nystad var hemskt att skåda. Denna, liksom flere af Finlands städer, hade under de sista decennierna undergått en härjande vådeld, och var nu försedd med mycket breda, icke stenlagda gator, låga envåningshus, några stycken i hvart qvarter, och alldeles folktom hvart man gick. 

Hän siis kiinnitti huomiota leveisiin katuihin, kiveämättömiin katuihin, mataliin yksikerroksisiin taloihin, joita oli vain muutamia kussakin korttelissa. Eikä missään ihmisiä. Sen sijaan Raumassa saattoi melkein kuvitella olevansa ruotsalaisessa pikkukaupungissa: "Smala, stenlagda gator, gladlynta ansigten i hvarje fönster, qvinnor af alla åldrar, som knypplade spetsar."

Raumalla seurue esitti saksasta käännettyä näytelmää "Erik XIV och Johan III eller Catarina Jagellonica, hertiginna af Finland". Koska Raumalla ei ollut kirjapainoa, esitystä markkinoitiin käsinkirjoitetuin julistein. Teatterina toimi jollain pihalla oleva vaunuvaja. Yleisö istui niin lähellä näyttelijöitä, että he olisivat Roosin mukaan voineet käyttää samaa nuuskarasiaa. Näyttämöä rajasi reunallaan oleva lankku.

Tukholmaan tasoon tottunut Roos oli pettynyt seurueen esitykseen, jossa hänellä itsellään ei ollut roolia. Erityisesti häntä häiritsi tukholmalaisten näyttelijöiden puheeseen Suomessa tarttunut nuotti eikä Tukholmaa eteläisempikään murre sopinut korvilleen.

Raumalaisia esitykset eivät kiinnostaneet, joten heti ensi-illassa kerrottiin seuraavan esityksen olevan viimeinen. Jatkettiin Poriin, jossa esitystilana oli puisen seuratalon suuri tanssisalonki. Porilaisetkaan eivät rynnänneet katsomoon, sillä Westerlund oli ollut kaupungissa varsin äskettäin. Tuolloin seurueeseensa kuului näyttelijä Sjöberg, josta tuli porilaisten suuri suosikki. Läksiäislahjaksi kaupunkilaiset olivat keränneet hänelle pussillisen hopearuplia. Harkitsemattomasti tämä heitettiin häntä kohti ja pussi osui Sjöbergin kasvoihin. Porilaiset pelkäsivät jo tappaneensa lemmikkinsä, mutta ei sentään.

Sitten seurue yritti esityksiä Turussa, mutta sielläkään eivät vetäneet väkeä kuin erityistoimin. Yksi näistä oli paikallisen sokerileipuri Stålsköldin päästäminen lavalle, entiseen ammattiinsa näyttelijänä. Vihoviimeiseksi pidettiin teatteriesityksen sijaan naamiastanssiaiset 29.11.1839. (Tätä mainostettiin ainakin Åbo Tidningarissa 27.11.1839.)

Westerlund aikoi järjestää toisetkin naamiaiset halvemmalla sisäänpääsyhinnalla, mutta maaherra pani tälle topin ja ilmotti, että seurueen pitäisi oitis lähteä Turusta.

Perhe Putsaaressa

 Karttakokoelmat - Topografikarttojen kokoelma - Venäläiset topografikartat 1:21 000 - Turun ja Porin lääniä, Vehmaan kihlakuntaa. 121,941 km2. [Putsaari] (XII 11) 

Selkämeren kulttuuriperintöä esittelevällä sivustolla on mahdollisuus tehdä virtuaalinen pyörähdys Putsaaren historiallisessa piilokirkossa. Sivun mukaan "Nykyisen kappelirakennuksen arvellaan olevan peräisin 1680-luvulta, mutta paikalla uskotaan ollen aikaisemminkin kirkkorakennuksia paljon vanhemmilta ajoilta."

Samat hirret on siis tuntenut Putsaaren Klemolan talollinen Uudenkaupungin pitäjässä Michel Michelsson (1739-1813) ja vaimonsa Maria Johansdotter (s. 1749). Emil Nervanderin Uudessa Kuvalehdessä 15-21/1902 julkaistun tekstin mukaan Michel

kuului olleen terve, uuttera ja ymmärtäväinen mies, tunnettu kiivaasta luonteestaan ja sanansa pitämisestä, jäykkyydestään ja tyytyväisyydestään. [...] Pappien ystävä hän ei ollut ja sanoikin tavallisesti: "ei pidä olla pohjaton kuin papin säkki", ja koetti hän varoittaa poikaansakin sille uralle antautumasta, vaikkakin turhaan, ja lisäsi aina puheeseensa: "papit ovat aina kerjäläisiä; mitä talonpojalta liikenee, sen ottaa pappi". Äiti oli surumielisyyteen taipuva ja uskonnollinen. Hän sai useinkin huolehtia huomisesta päivästä, vaan etsi lohdutusta raamatun sanoista, että Herra kyllä pitää huolen. Säästäväisesti eläen ja uutterasti työtä tehden tulikin perhe toimeen, vaikka tila oli pieni, kalansaalis huono ja lapsi lauma suuri, 9 lasta, joista 6 tuli täysikasvuiseksi.

Näistä kuudesta Nervander tietää yhden tyttären lähteneen piiaksi Ahvenanmaalle. Vanhin poika Matti ryhtyi kaupalliselle uralle Turussa. Kaksi veljeään, Mikko ja Samuel, saivat kouluopetusta ja ottivat käyttöön sukunimen Ceder.

Perhe oli suomenkielinen, sillä poika Samuel toteaa myöhemmin "kuinka paljon minulta puuttuu ruotsinkielen lausumisessa, sillä minä olin vasta 16:lla vuodella, ennenkuin vasta rupesin kokeilemaan suomalaisen ja ruotsalaisen aapisen kanssa."

Samuelin lahjakkuus kantoi Turun akatemiaan vuonna 1801. Hän piti päiväkirjaa, joka Nervanderilla on ollut lähteenään ja on toivottavasti (!) jossain arkistossa säilynyt. Nervanderin mukaan Samuel huomauttaa tässä päiväkirjassa "monessa kohti kiittäen" ensimmäisenä vuonna kotoaan saamaansa apua "luvaten aikanaan oman perintöosansa toisille perillisille, pidättäen itselleen kuitenkin "suomalaisen raamatun äitiltä ja 5-kulmaisen pullon isältä"".

Uudenkaupungin rippikirjassa 1751-1755 näkyy Michelin isä Michel Eriksson (s. 1695) ja veli Matts (s. 1747). Ilmeisesti veljekset jakoivat lapsuudentilansa, sillä myöhemmissä rippikirjoissa Klemolassa on kaksi taloutta. Mattsin lapsikatraaseen kuuluu (esim rippikirjassa 1785-1789) Benjamin (s. 1781), joka Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan myöskin pääsi opiskelemaan ja käytti vuoteen 1801 sukunimeä Englin ja tämän jälkeen oli Lilljestrand.

Palkittuja opettajia vuonna 1910

"Merimiehen leski Erika Sundberg, syntynyt 1825 ja neljäkymmentäviisi vuotta työskennellyt Uudessakaupungissa lastenopettajana ja lisäksi sairaanhoitajanakin. Nämä luvut lyhykäisyydessä puhuvat kunnioitusta herättävästä elämäntyöstä."

Erika on rippikirjojen mukaan syntynyt 4.2.1825. Hänen merimiesmiehensä oli jätetty sairaana Marseillesiin vuonna 1860. (RK 1860-1869, 1870-1879)

"Toisena muistopalkinnon saajana on mäkitupalainen Maria Matintytär Blom Petalahdella ruotsalaisella Pohjanmaalla. Hän on syntynyt 1826 ja 43 vuotta opettanut seutukunnan lapsukaisia saaden palkakseen vain ihmisten vähiä antimia. Todistukset kertovat "Maija muorin" entisistä perhe-elämän kärsimyksistä ja hyljätyn vaimon uupumattomasta työstä omain ja vieraitten lasten hyväksi."

"Karttulan Hirvijärventaus-piirin pyhäkoulunopettaja, torpanmies Aatu Pulliainen on juuri saavuttanut tai saavuttamassa 50 virka- ja 80 ikävuotta. Innokkaasti, mutta lapsia kohtaan säyseästi ja vakuuttavasti on ukko-Aatu opetusta jakanut saamatta tähän saakka muuta palkkaa tai palkintoa kuin raamatun."

Aatun monilapsinen perhe näkyy verkon sukutaulustossa.

"Samaa on sanottava toisesta vanhasta pyhäkoulunopettajasta suutari Iisak Syreniuksesta Länsi-Suomen Lapin pitäjässä. Hän on syntynyt 1830 ja 40 vuoden ajat pyhäkoulunopettajana ja muullakin tavoin vaikuttanut kristillinen kansanvalistuksen hyväksi Kuolimaan kylässä. Siihen kiitollisuuteen, jonka kanssaihmiset Syrenius-vanhusta kohtaan tuntevat, yhtyy Helsingistä tuleva kunniakirjakin."

Rippikirjojen mukaan Isak Syrenius on syntynyt 20.2.1833 eli Kuolimaalla torppari Isak Samuelssonin ja Maria Isaksdotterin pojaksi. (RK 1860-1866, 1867-1876, 1877-1886)

Tekstilainaukset: Suomalainen Kansa 14.1.1910
Kuva Uudestakaupungista 1900-luvun alusta. Uudenkaupungin museon FB-sivu
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

Avioliiton esteiden tutkintaa 1800-luvun alussa

Sotilas Anders Blom oli kihlautunut Loviisassa Anna Maria Klarinin kanssa, mutta papintodistus puuttui. Anders oli syntynyt Lapväärtissä, oleskellut Porissa ja Viaporin linnoituksessa. Oliko jonnekin jäänyt edellinen kihlattu tai peräti vaimo? Tämän selvittämiseksi julkaistiin yllä näkyvä kuulutus sanomalehdessä Inrikes Tidningar 24.9.1800.

Ilmeisesti jotain selvisi tai pariskunnan mieli muuten muuttui, sillä vihkimerkintää ei Lovisassa näy.

Kersantti Fredrik Hultman aikoi naimisiin Tampereella Ulrika Bilthausenin kanssa. Avioliiton esteiden selvittämiseksi julkaistiin alla näkyvä kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 30.5.1801.

Samassa lehdessä oli myös erikoisempi ilmoitus. Talonpojan tytär Anna Mattsdotter Ikaalisten Sikurin Isotalosta oli 13.11.1789 tuomittu (!) avioliittoon kersantinpoika Peter Lundin kanssa. Ennenkuin tuomio laitettiin toimeen, Peter Lund poistui paikkakunnalta eikä hänen sijainnistaan ollut kenelläkään tietoa. Anna löysi parissa vuodessa uuden sulhasen, mutta avioliittoa ei voitu solmia ilman,että Peteriä oli yritetty vielä kerran saada kiinni.

Anna vihittiin ilmoituksessa mainitun torppari Johan Simonsson Lehtimäen kanssa Ikaalisissa 27.12.1801.

Hattumaakarin kisälli Michael Levin kertoi syntyneensä Porissa vuonna 1774 ja aiemmin käyttäneensä nimeä Forsten. Keväällä 1802 hän suunnitteli avioliittoa Catharina Palinin kanssa, mutta esteettömyystodistus puuttui. Niinpä Uudenkaupungin kirkkoherran lähettämä ilmoitus yllä julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 14.6.1803.

Kun pariskunta vihittiin Uudessakaupungissa 1.1.1804 Mikael oli jo mestarismies. Catharina oli ennen avioliittoaan taloudenhoitaja.

Kemissä syntynyt Henrik Möller oli myllyrakennusmestarina kiertänyt pitkin Suomea. Vuoden 1800 paikkeilla hän oli saapunut Tampereelle rakentamaan sahaa. Kun hn neljä vuotta myöhemmin aikoi avioliittoon oli aikaisemmalla elämällä merkitystä ja yllä oleva kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Postidningar 9.6.1804.

Johan Matsson Ström tiesi vuonna 1804 kertoa syntyneensä Haminassa vuonna 1767 ja vuoden 1788 jälkeen asuneensa Porissa ja Torniossa. Kertomus ei riittänyt, kun hän halusi naimisiin, joten yllä oleva kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes Tidningar 18.9.1804.

Kuparisepää Anders Bjurman lähti papintodistuksella varustettuna vuonna 1800 Avestadiin. Sittemmin hän kulki useamman seurakunnan kautta ja avioliittoaie Tampereella loppuvuodesta 1804 vaati esteettömyyskuulutuksia. Yllä oleva ilmestyi sanomalehdessä Inrikes Tidningar 13.2.1805.

Raumalla syntynyt renki Johan Lundberg oli ehtinyt palvelemaan Ruotsin armeijassa ennen muuttamistaan Ahvenanmaalle. Keväällä 1805 hän oli aikeissa mennä naimisiin piika Anna Maria Ranckin kanssa. Estettömyyden todistamiseksi Kumlingen kirkkoherran kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 15.6.1805. Tämä tarina päättyi onnellisesti ja pari vihittiin 19.10.1805.

Samassa sanomalehdessä oli toinenkin esteettömyyskuulutus.Mustasaaren pitäjästä aikanaan lähtenyt Christian Johansson Stock oli päätynyt Tenholaan ja aikoi naimisiin Anna Christina Eriksdotterin kanssa. Nimiä vastaavaa avioliittoa ei löydy.

Armeijasta eronnut sotilas Johan Fredrik Hjertberg aikoi naimisiin Hämeenkyrössä. Aviesteitä kuulutettiin yllä olevalla ilmoituksella sanomalehdessä  Inrikes tidningar 20.8.1805. Hiskin mukaan Hämeenkyrössä avioitui 1.1.1806 "Sold: Johan (fr.Hjertberg)" ja "Pig: Maria Mattsd:r".

Raumalta kotoisin oleva kirvesmies Benjamin Sarlund oli päätynyt Karlskronaan asti ja aikoi siellä naimisiin. Esteettömyyskuulutus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 21.12.1805. Nimiä vastaava avioliitto löytyi Familysearch-sivustolta. Avioliitto solmittiin JO 15.12.1805 Förkärlan seurakunnassa.