torstai 12. toukokuuta 2011

Sortovuosien tarinoita

Viime lauantain Kansallisarkistokäynnillä unohtui (taas kerran) alkuperäinen työsuunnitelma ja jäin kökkimään luetteloiden ääreen. Muistaakseni ensimmäistä kertaa koskaan otin käsiini koviin kansiin liimatun luettelon, jonka kansiin oli kirjoitettu "Eino I. Parmanen". Siinä ei ollut mitään turhanpäiväistä arkiston esittelyä, vaan mentiin suoraan asiaan. Koko luettelon selattuani johtopäätökseni oli, että kyse oli muistitietokeräyksestä koskien sortovuosia ja jossain määrin myös vuoden 1918 sotaa.

Aihealue ei minua suuremmin kiinnosta, mutta jäin selailuun kiinni, sillä sivut olivat täynnä tiedonantajien nimiä paikkakuntineen. Aluksi toivoin löytäväni jotain Kokemäkeä koskevaa (ei ollut), mutta muutaman sivun kääntämisen jälkeen mieleen tuli, että Hohenthaleja on todennäköisesti haastateltu. Lennart Hohenthalin tekemän murhan lisäksi muutkin suvun miehet olivat erilaisessa vastarinnassa mukana. En pettynyt arvelussani, vaan löysin useamman maininnan. Kunhan ehdin, tilaan, kirjoitan puhtaaksi ja lähetän tekstit sukuyhdistykselle.

Koska en ollut aineistosta koskaan kuullut, tuntui kuin olisin löytänyt tuntemattoman aarteen. Olisin sen täällä sellaisena esittänyt, mutta älysin tarkistaa päivystäjältä, kuinka paljon arkistoa käytetään. Sain vastaukseksi, että aineisto on "oikein suosittu". Eli voisi ajatella, että olen viimeinen, jolle tieto tästä arkistosta kiirii. Mutta epäilenpä, jälleen kerran, että muutamalta henkilö- tai paikallishistorian kirjoittajalta tämä on jäänyt hyödyntämättä.

Jos saisin taikasauvaa heiluttaa, niin ensimmäisellä kerralla toivoisin yhtenäistä tietokantaa muistitietoaineistoista asiasanoineen. Toisella heilautuksella näihin ilmaantuisi tiedonantajahakemisto nimien, aikojen ja paikkakuntien kera. Kolmannella sitten vielä kokotekstidigitointi, johon voisi tehdä sanahakuja.

Ei kommentteja: