Pari noitajuttua Hämeestä ja muuta taikauskoista

Uudenvuoden aattoonhan liittyy taikojen teko...? Jollei allaolevassa linkkeineen ole tarpeeksi ajanvietettä, niin tarjoan luettavaksi myös SKS:n sivuston räyhähenkiperinteestä.

Aihetta käsittelee Mia Kurosen gradu Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen. Kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset puhdasoppisuuden ajan Kuopion pitäjässä.

Seuraavalta vuosisadalta, tarkemmin sanottuna vuodelta 1787, on Melartopaeuksen kiertokirje "seurakunnille Jachimvarasa, Cronoborissa, Hitolasa ja Parikalasa" taika-uskosta.

Suomen Kansan Vanhat Runot sähköisessä muodossa tarjoaa pari noitaoikeusjuttua, varmaankin niihin sisältyvien runonpätkien vuoksi. Länttään tähän alle niin voivat löytää muitakin lukijoita. Ensimmäisessä muuten syyttäjänä ikioma esi-isäni. Tai eihän se ole ikioma, kun jälkeläisiinsä kuuluu moni muukin?

SKVR X24837. Vesil. [[Finne, Jalmari]] Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 (Suom. Valtioark.), ks. Jalmari Finnen poiminnot 2, Suom. Kirj. Seuran arkistossa.* [[1687]] Rovasti Mårten Stenius syyttää, [että] Eskil Thomaanpojan vaimo Carin Tuomaantytär olisi kaivanut pään hautuumaalta ja kaivanut naurismaahansa, jotta ei sieltä varastettaisi. Piika Maria Henrikintytär oli sen tuonut Vesilahden hautuumaalta esiliinassaan ja pannut kallon sisään multaa eräästä haudasta. Carin otti myös elohopeaa ja kuivuneen sydämen. Kallo pantiin pellolle ja Maria kulki kolme kertaa maan ympäri. Carinilla oli hame pään päällä ja istui hän sen ajan kivellä. Hän muutti kallon maahan kiven pohjoispuolelle ja pani kuoppaan naurismaan aidan alle. Caisa istui taas kivelle ja luki hame päänsä päällä. Maria kuuli ainoastaan viimeiset sanat:

"Jos sinä ämoni mistat,
nijn itiälus maxakon,
mutta jolleij pijka sinu sialens jällens wee,
niijn hänen sieluns maxakon. "

Sydämen hän vei kotia, koska se oli suojannut hänen aittansa varkailta.

4947. Hämeenkyrö. Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 Suom. Valtionark. (Finne, n. 3. -16.) -1687. Matti Erikinpoika Kilvakkalasta syyttää Valborg Antintytärtä, että tämä oli loihtinut hänen poikansa Henrik Matinpojan. Ennen sotaanlähtöä 1679 oli Heikillä suhde Vapun kanssa, mutta palattuaan ei tahtonutkaan häntä naida. Valborg turvautui silloin sotilaan Matti Eskilinpojan vaimoon Carin Erikintyttäreen. Karin antoi Heikille Matti Clemetinpoika Kilvakkalan talossa puntin tupakkaa hyvän ystävyyden vuoksi, kun hänen miehensä oli jonkun aikaa ollut Heikin kanssa Kilvakkalassa. Heikin eno Jören Henrikinpoika. Tuona iltana tuli Henrik kotia kestiin ja tarjosi tupakkaa sanoen: "Herra Jesus minua siunatkoon, minä sain nyt tupakkaa siltä, jolta en koskaan ennen, Carvian Kaijalta." Leikkasi pöydän ääressä ja tupakoi. Tämä on hyvin väkevää ja tarjosi sitä Johan Henrikinpojalle (Jöranin veljelle). Jöran istul tuolilla ja tupakoi ja vei piipun vuoteeseen. Kun Henrik oli puolet polttanut, alkoi hän huutaa: "Oi hyfwä enoi, tartuka minun kijni, huoran tygö minua wieden." Jören voi tuskin pitää kiinni. Meni hakemaan Carinia lähitalosta. Tämä tuli hämilleen ja sanoi: "En minä pahalla sitä sinulle antanut," Samana yönä läksi kylästä. Seuraavana aamuna tuli Walborg ja hänen sisarensa Malin Antintytär Lavian kylästä ja Mouhijärveltä. Jören kysyi Malinilta, oliko hän tämän tehnyt. Malin itki ja kielsi; Walborg selitti: Kirkonmenon aikaan lähetti Carin Valborgin ostamaan viinaa Henrikin äidiltä. Tämä ei luullut saavansa. Carin meni luvaten sanoa lapsensa sairastavan. Äiti ei ollut kotona. Caisa silloin sanoi: voi sen tehdä tupakassakin. Vei käärön Vapun kaulan ympäri sanoen: "Näin Heikin pitää rakastaa sinua ja kaulasta ottaa." Heikin raivo: lyhyt aika hengenahdistusta, jäsenet vetäytyvät kokoon, pää vetäytyy olkapäiden väliin, niin että samalla kyyneleet tulevat silmistä. Pappi kävi Heikin luona ja hän rauhottui.