Esimerkki Noitain, Velhoin ja Myrrysmiesten kelvottomuudesta

Hans Nymanin kirjasta Hyödyttäväisiä ja Huvittavaisia Kertomuksia Yhteiselle Kansalle Kehoitukseksi hyvään ja varoitukseksi pahasta (1842)

Näitten Ihmisparkain sekaan luettava oli se kuulusa Matti Kallaanvaara, Kemijärven Pitäjäsä, joka oli ymmärtänyt saavuttaa yksinkertasen kansan uskalluksen ja luulon, että hän saatto hätäyneitä ja tarvittevaisia auttaa, esimerkiksi: pelastaa ihmisiä manalaisten eli kirkon väen, kiusauksista; panna manalaiset takasin sen päälle, joka net oli nostanut; laittaa tyttärille naima-onnia; panna karja oikialla ajalla laitumelta kotia tulemaan; auttaa sopimattomia parikuntia soveliaisuuteen, ja monta muuta semmosta hullutusta.

Tähän aikaan, josta on jo neljäkymmentä vuotta kulunut, asui Kuusamon Pitäjäsä Herrasmies, jota tuttavansa leikillään kuttuvat Kuusamon Ukoksi.

Tämä niin kuttuttu Ukko matkusti usiasti Kemijärveen, ja koska hänellä oli niin muodoin täydellinen tieto tästä Kallaanvaaran turmelevaisesta käytöksestä, päätti hän mielesään, jos mahdollinen olisi, ehkästä tätä kelvottomuutta ja ilmottaa sen hulluutta myös yksinkertaselle kansalle.

Tultuansa Kemijärven Pappilaan, josa käräjiä silloin piettiin ja josa Kuusamon Ukolla oli Majapaikka, käski hän Rättärin vaatia talon isännän Matti Kallaanvaaran tulemaan tykönsä, ja sen tultua sanoi Kuusamon Ukko voivansa aivan huonosti ja käski Rättärin antaa Äijälle ryypyn.

Mutta ennenkuin Vaari maistoi viinaa, kattoi hän siihen Velhoin tavalla ja rupesi yrähtelemään.

Kuusamon Ukko käski Rättärin panna Vaarille toisen tilkan ja senki mentyä samaa tietä kun entinenki, sai Rättäri käskyn mennä ulos, jonka jälkeen Kallaanvaara kysyi sairaalta, joka huonona makasi vuoteella: "Mikä sinua vaivaa"?

- "En tiedä, mutta luulen manalaisten eli Kirkonväen minua kiusaavan, sillä minua nakellaan öillä seinästä seinään.

- Yyhh! rönkäsi velho, sinua vaivaa kolmen kirkon väki; sen minä näjin viinasa; mutta jos sinulla on uskallusta tulla minun kanssani kirkkomaalle tulevana yönä, kyllä minä sinun niistä pelastan."

Sitä juuri toivoi Kuusamon Ukko, mutta sanoi kuitenkin: "en minä uskalla sinun kanssasi sinne mennä."

Yyhh!rönkäsi taas velho ja vakuutti ettei hänen kanssansa koskaan ole vaaraa.

- Noh, minä lähen sinun kanssani tulevana yönä kirkkomaalle, mutta sillä eholla ettet saa ottaa mitään rauta-asetta kanssasi.

- Miksikä ei? kysyi velho.

- Sentähen että minä luullen sinun siellä tulevan intoon ja saattavan vahinkoon, sekä ittesi, että minun; kuitenkin sallin minä että varustat ittesi tällä aseella, sanoi Kuusamon Ukko ja antoi velholle viisituumasen naulan, jonka kärki oli hyvin kiveräksi väännetty.

Tämä sota-aset ei ollut hänelle juuri mieluinen, mutta hänen täytyi kuitenki luvata ei ottaa muuta, jonka jälkeen velho meni ulos sairaan kamarista yötä odottamaan.

Kuusamon Ukko meni kohta sen jälkeen Herrain tykö ja ilmotti niille koko asian ynnä vaatimuksen kanssa, että he, puettuina manalaisten haamuin, myös tulisivat tapuliin eli Ullakkoon, eivätkä siellä liikkusi velhon ja hänen mennesä kirkkomaalle, mutta sieltä palatesa saisivat he olla manalaisina.

Maata panon aikana pukivat kaikki, manalaisiksi tulevat, ittensä valkioilla liina-lakanoilla.

Yksi heistä oli hankkinut ittellensä julman paperi-naamun suurten sarvien kanssa, jotka olivat vahvasti pyhityt säkeneitä ottavalla aineella ( phosphor ).

Manalaisjoukko meni nyt eeltäpäin ullakkoon, joka on ainoastaan muutamia kymmeniä syltiä Pappilasta, josa he sitten hiljasuudesa oottivat sairasta ja lääkäriä, jotka myös kohta sen jälkeen pimiäsä verkalleen kävelivät käsi kädesä ullakon läpi kirkkomaalle.

Siellä kierteli velho ensiksi sairasta kahesti myötä ja kerran vasta-päivään, hammasta purren väkevästi.

Sen jälkeen loihti velho pitkän lorun ja kysyi sitten Ukolta: onko sinulla uhrirahaa?

- On tuosa, sanoi sairas, ja ojensi velholle plootun setelin, jonka velho oli panevana kirkon nurkan alle, mutta pisti samalla sukkelasti plakkariinsa.

- "Älä huoli, kyllä sinä sen hiljalleen ansaittet ennen kun leikki on lopusa!"ajatteli Kuusamon Ukko, niin kuin se kävikin.

Sitten kun Kallaanvaara näin oli päättänyt toimituksensa kirkkomaalla, käski hän Kuusamon Ukon lähtiä pois, mutta se sanoi häntä peljättävän kauhiasti ja ei uskaltavansa mennä ullakon läpi.

- Mikä täsä on hätänä kun minä olen kanssasi, yrähti velho

- Noh yhtä kaikki, minä lähen sinun kanssasi ehkä minua peljättää, vastasi sairas; ja niin tulivat nämät miehet ullakkoon, josa manalaiset kohta sieppasivat Kuusamon Ukko-rukan ruumis-kamariin, mutta velho meni vikevästi haltioisa portaille ja käski, hammasta purren, sairaan tulla pois.

Samalla ravotti sarvi-manalainen ullakon ovia, pisti päätään vähän ulos ja pyhki viriästi sarviaan, joista säkeneet suittusivat velhon silmille.

Tämä, joka ei ollut tottunut tämmöseen rohkeuteen manalaisilta, suuttui, tuli kauhiaan intoon, rönkäsi kovasti ja paiskasi hänelle annetulla isolla naulalla ullakon oveen niin lujasti, että kanta uppousi kämmenen sisään.

Täsä innosa avasi velho oven ja alkoi karjumalla manata manalaisia päästämään pois Kuusamon Ukkoa, joka kitisi ja uikutti ruumis-kamarisa; mutta manalaiset nykäsivät velhon ittensä sisälle ullakon porstuaan ja alkoivat hiljalleen kauniisti vedellä Kallaanvaaraa pitkänään ympäri laattiaa ja sillon katosi sen raukan merkillinen luntio niin että äänettömyys oli täydellinen.

Sitten kun tämä hänelle sallittu helppo ryöppy oli ohitte, pääsi velho pois, mutta ei mennyt etemmäksi kun portaille, josta hän lakialla äänellä rupesi sovinto puheille, ja pyysi pian rukoilemalla manalaisia päästämään pois Kuusamon Ukkoa, vakuuttain, että se tietää Jumalastaan.

Myöskin kuulivat manalaiset täsä asiasa velhoa ja päästivät sairaan ruumiskamarista, joka tapasi auttajansa ullakon portailla, mutta ei sanonut jaksavansa käydä umpeen tuiskunutta tietä, jonka tähen velho käski sairaan tulla hänen selkäänsä.

Sitten kun se oli tapahtunut ja velho astunut tarakkansa kanssa muutamia askeleita, nojausi Ukko vähän syrjään, josta seurasi että molemmat kaatuvat ja makasivat lumi-hangesa ja sillon juoksivat manalaiset Pappilaan.

Velho nousi ylös, autti sairaan lumen sisää ja pyhki takkinsa helmalla puhtaaksi, sillä reuhka ja kinttaat olivat, manalaisten kisasa, jääneet ullakkoon.

Kuitenkin virkosi sairaskin niin paljon, että se velhon taluttamatta hiljalleen käveli takasin Pappilaan nuorten herrain kamariin, josa nämät kaikki olivat täydesä kirjotus-työsä, ja niille kertoi Kallaanvaara palavisapäin, kuinka hän suurella vaivalla oli saattanut pelastaa Kuusamon Ukon manalaisten vallasta.

Mutta, - sanoi sairas velholle - ei tämä vielä ole hyvä; sinä olet luvannut vielä minua kylvettää tänä iltana ja sauna on valmis.

Se on hyvä, kyllä minä sinua kylvetänkin mielelläni - sanoi velho - jonka jälkeen sairas ja lääkäri menivät saunaan, josa tämä karjuin rupesi kylvettämään sairasta; mutta manalaiset pölähtivät samalla saunaan, sammuttivat valkian ja suittuuttivat säkeneitä erinomattain velhon päälle, joka tästä kauhtui ja innosansa rupesi kylvettämään sairasta niin lujasti, että se ei voinut sitä kärsiä; vaan tikasi velholle kohta mennä alas, jos tahtoi välttää tulla maahan potkastuksi.

Velhon täytyi totella, ja sitten kun manalaiset olivat menneet pois, tuli myös sairas alas lavolta ja pukeusi mennäksensä Pappilaan.

Velho talutti häntä, mutta ulos tultua rupesi sairas käymään mettään päin: johonka oli töhmerö tie talosta.

Samalla kysyi velho: mihinkä sinä nyt menet? -

Minä menen Pappilaan vastasi sairas

- Ei Pappila ole siellä, täällä Pappila on - vastasi velho ja viittasi sinne kädellään.

- Sinä pakana! sanoi sairas täydesä vihasa - koko yön olet sinä antanut manalaisten minua rääkätä, ja päälliseksi tahot sinä nyt vietellä minua mettään, josa minä välttämättömästi tulen hukkaan; - jonka jälkeen hän alkoi jäykästi käydä mettään.

Velho tyrmistyi ja koki pitää kiini sairasta; mutta Kuusamon Ukko, joka oli kokolias ja paraasa ijäsänsä, ei ollut tästä estetty, mutta kävi ehtimiseen mettään päin, ehkä velho, joka oli pieni äijä kässi, venyi hänen peräsänsä; ja kun tämä estet ei auttanut, rupesi velho täydellä kurkulla huutamaan: voooii, vooi, voi, jo tämän manalaiset nyt ainakin minulta vievät!

- Tulkaa hyvät ihmiset auttamaan!

Kuusamon Ukko, joka tahtoi välttää ettei talon väki tämän metelin kautta tulisi herätetyksi, heittäysi voimattomaksi ja istui lumelle. - Noh!kuinka nyt on asiat? kysyi Kallaanvaara parka

- En minä jaksa mitään, vie minua Pappilaan - uikahti toinen.

- Tule minun selkääni, kyllä minä sinun kannan Pappilaan - sanoi velho hyvillä mielin ja kun Kuusamon Ukko oli nossut velhon selkään, rupesi tämä käymään tarakkansa kanssa, mutta Ukko nojausi taasenki syrjään, ja niin makasivat molemmat risti-veljet jälleen pitkänään syväsä lumesa, josta velho nostuaan veti Ukon ja pyhki lumen sen päältä takkinsa helmalla.

Sairas rupesi nyt vähän tointumaan, lähti velhon kanssa hiljalleen kävelemään Pappilaan ja kamariinsa, ja sinne heitti velho rauhaan Kuusamon Ukon, jolla oli se huvitus että uhriraha alkoi olla melkiään määrään maksettu.

Aamulla, päivän koittaisa, meni velho Rättärin kanssa Ullakkoon, molemmat varustetut puukoilla ja kirveillä, ja sieltä sai velho takasin häneltä jääneet kinttaat ja reuhkansa.

Rättäri, joka oli ymmärtäväinen ja sukkela mies ja oli nähnyt kaikki mitä Kallaanvaaralle yöllä oli tapahtunut, sai vaikuttavaiset juoma-rahat Kuusamon Ukolta, joka samalla vaati häntä ilmottamaan koko asiaa käräjä väelle, ja niin pian kun maakunnan väki oli kokountunut käräjä-paikkaan, ajoi Rättäri asian, täyttäin Kuusamon Ukon vaatimusta ja ilmotti kaikille erinomattain enämmin ajattelevaisille, mitä hänelle käsketty oli.

Tästä seurasi, että Kallaanvaara kohta sen jälkeen sai kuulla pilkkaa ja hävästystä ja täytyi hänen paeta kotihinsa, ehkä hänellä oli usiammat käräjä asiat ja hän hyvin kyllä tiesi sen kautta tulevansa Oikeudelta poisa-olon sakkoon langetetuksi.

Näin loppui nyt sen kuuluisan Matti Kallaanvaaran velhouden onneton arvo ja se uskallus, jota erinomattain vähemmin ajattelevaiset yhteisestä kansasta hänelle kauvan kyllä olivat osottaneet, ja sen siaan tuli häpiä ja ylönkattet hänelle alituiseksi ja hyvin ansaituksi palkinnoksi, siihen asti koska kuolema temmasi tämän merkillisen miehen ijankaikkisuuteen, tiliä tekemään tevoistansa.

Merkittävä on, että tämä Kallaanvaara näyttää myös itte täydellä todella luottaneen velhouteensa, koska hän ei voinnut havaita manalaisten konnuutta. Niin muodoin näyttää moni näitä noita-parkoja pettäneen ei ainoastansa muita, mutta myös ittiänsä.

Se on vaan kumma, että tämmöset epäluulot taitavat pysyä niin lujasti kansan mielesä, että vielä nytki moni ettii velhoja, jotka loihtemalla ja taikauksillaan ovat auttavansa ihmisiä. Eri-asia on se, jos joku luonnolisilla välikappaleilla eli taijolla saattaa auttaa lähimmäistänsä.

On kyllä pian epäilemätöin totuus se, että vanhat Suomalaiset tunsivat monia luonnon anteita eli hedelmiä, jotka olivat sangen vaikuttavaisia moninaisisa tarpeisa, mutta valitettava on se että he pitivät niitä salaa ja usein veivät tietonsa hautaan myötänsä.

On kuitenki toisaalta, nimittäin Oppineitten tutkinnoista, saatu sittemmin paljo tietoja, arvaten samoistakin välikappaleista; ja vanha on se tieto, ett'eivät runot eivätkä loihteet yksinänsä paranna neulankaan haavaa.

Jumala, ijankaikkisesti laupias viisas ja hyvä, on armollisen Esivallan ja Kristillisten Opettajain kautta lahjoittanut meille onnellisen valistuksen, joka meitä, nähtävästi enemmin ja enemmin, pelastaa turhan epäuskon turmeluksesta.

Ei teidän pidä kääntämän teitänne tietäjitten tykö, ja älkäät kysykö velhoilta, ettet te saastuisi heistä: sillä minä olen Herra teidän Jumalanne.

Pari noitajuttua Hämeestä ja muuta taikauskoista

Uudenvuoden aattoonhan liittyy taikojen teko...? Jollei allaolevassa linkkeineen ole tarpeeksi ajanvietettä, niin tarjoan luettavaksi myös SKS:n sivuston räyhähenkiperinteestä.

Aihetta käsittelee Mia Kurosen gradu Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen. Kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset puhdasoppisuuden ajan Kuopion pitäjässä.

Seuraavalta vuosisadalta, tarkemmin sanottuna vuodelta 1787, on Melartopaeuksen kiertokirje "seurakunnille Jachimvarasa, Cronoborissa, Hitolasa ja Parikalasa" taika-uskosta.

Suomen Kansan Vanhat Runot sähköisessä muodossa tarjoaa pari noitaoikeusjuttua, varmaankin niihin sisältyvien runonpätkien vuoksi. Länttään tähän alle niin voivat löytää muitakin lukijoita. Ensimmäisessä muuten syyttäjänä ikioma esi-isäni. Tai eihän se ole ikioma, kun jälkeläisiinsä kuuluu moni muukin?

SKVR X24837. Vesil. [[Finne, Jalmari]] Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 (Suom. Valtioark.), ks. Jalmari Finnen poiminnot 2, Suom. Kirj. Seuran arkistossa.* [[1687]] Rovasti Mårten Stenius syyttää, [että] Eskil Thomaanpojan vaimo Carin Tuomaantytär olisi kaivanut pään hautuumaalta ja kaivanut naurismaahansa, jotta ei sieltä varastettaisi. Piika Maria Henrikintytär oli sen tuonut Vesilahden hautuumaalta esiliinassaan ja pannut kallon sisään multaa eräästä haudasta. Carin otti myös elohopeaa ja kuivuneen sydämen. Kallo pantiin pellolle ja Maria kulki kolme kertaa maan ympäri. Carinilla oli hame pään päällä ja istui hän sen ajan kivellä. Hän muutti kallon maahan kiven pohjoispuolelle ja pani kuoppaan naurismaan aidan alle. Caisa istui taas kivelle ja luki hame päänsä päällä. Maria kuuli ainoastaan viimeiset sanat:

"Jos sinä ämoni mistat,
nijn itiälus maxakon,
mutta jolleij pijka sinu sialens jällens wee,
niijn hänen sieluns maxakon. "

Sydämen hän vei kotia, koska se oli suojannut hänen aittansa varkailta.

4947. Hämeenkyrö. Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 Suom. Valtionark. (Finne, n. 3. -16.) -1687. Matti Erikinpoika Kilvakkalasta syyttää Valborg Antintytärtä, että tämä oli loihtinut hänen poikansa Henrik Matinpojan. Ennen sotaanlähtöä 1679 oli Heikillä suhde Vapun kanssa, mutta palattuaan ei tahtonutkaan häntä naida. Valborg turvautui silloin sotilaan Matti Eskilinpojan vaimoon Carin Erikintyttäreen. Karin antoi Heikille Matti Clemetinpoika Kilvakkalan talossa puntin tupakkaa hyvän ystävyyden vuoksi, kun hänen miehensä oli jonkun aikaa ollut Heikin kanssa Kilvakkalassa. Heikin eno Jören Henrikinpoika. Tuona iltana tuli Henrik kotia kestiin ja tarjosi tupakkaa sanoen: "Herra Jesus minua siunatkoon, minä sain nyt tupakkaa siltä, jolta en koskaan ennen, Carvian Kaijalta." Leikkasi pöydän ääressä ja tupakoi. Tämä on hyvin väkevää ja tarjosi sitä Johan Henrikinpojalle (Jöranin veljelle). Jöran istul tuolilla ja tupakoi ja vei piipun vuoteeseen. Kun Henrik oli puolet polttanut, alkoi hän huutaa: "Oi hyfwä enoi, tartuka minun kijni, huoran tygö minua wieden." Jören voi tuskin pitää kiinni. Meni hakemaan Carinia lähitalosta. Tämä tuli hämilleen ja sanoi: "En minä pahalla sitä sinulle antanut," Samana yönä läksi kylästä. Seuraavana aamuna tuli Walborg ja hänen sisarensa Malin Antintytär Lavian kylästä ja Mouhijärveltä. Jören kysyi Malinilta, oliko hän tämän tehnyt. Malin itki ja kielsi; Walborg selitti: Kirkonmenon aikaan lähetti Carin Valborgin ostamaan viinaa Henrikin äidiltä. Tämä ei luullut saavansa. Carin meni luvaten sanoa lapsensa sairastavan. Äiti ei ollut kotona. Caisa silloin sanoi: voi sen tehdä tupakassakin. Vei käärön Vapun kaulan ympäri sanoen: "Näin Heikin pitää rakastaa sinua ja kaulasta ottaa." Heikin raivo: lyhyt aika hengenahdistusta, jäsenet vetäytyvät kokoon, pää vetäytyy olkapäiden väliin, niin että samalla kyyneleet tulevat silmistä. Pappi kävi Heikin luona ja hän rauhottui.

Ihmeyrtit

Kesäkuussa 1772 suomalainen toi lastin polttopuita Tukholmaan. Vahdissa olleet sotilaat päättivät petkuttaa lastin mieheltä. Ensin oli saatava aikaan välikohtaus, joten yksi sotilaista alkoi haukkua suomalaista minkä ehti. Suomalainen teeskenteli, ettei ymmärtänyt ruotsinkielisestä puheesta sanaakaan, ja otti tilanteen täysin rauhallisesti. Sanoi kuitenkin omalla kielellään, että sotilaan sietäisi olla hiljaa tai pian olisi kumminkin hiljaa. Elekielellä asia tuli sotilaalle selväksi ja tämä alkoi vielä reippaamman sättimisen.

Suomalainen teeskenteli anteeksipyytävää ja nöyrällä äänellä rauhoitteli sotilasta. Samalla hän otti pussistaan yrttejä ja päästyään oikealle etäisyydelle pikaisella liikkeellä hieroi ne sotilaan leukaan ja suuhun. Tovereiden hämmästykseksi ja kauhuksi sotilaasta tuli saman tien mykkä.

Asia vietiin oikeuteen, jossa suomalainen sanoi hallussaan olevan yrtin, jolla aikaisempi vaikutus voitiin kääntää puolessa minuutissa. Tämän hän todisti käytännössä. Ruotsin tiedeakatemia tarjosi hänelle tiedoistaan 250 taaleria, mutta suomalainen ei kertonut mitään.

Tämä tarina löytyi otsikolla Wonderful herbs tammikuun 1817 lehdestä The Theatrical Inquisitor ja oli julkaistu aiemmin myös vuonna 1773 julkaistussa kokoelmassa Essays from The batchelor, in prose and verse, josta poimittu ajanmukainen mieshenkilö kuvitukseksi. Viittaus oikeustapaukseen jättää käsitykseen, että jutun todenmukaisuus olisi tarkistettavissa Tukholman kaupungin oikeuspöytäkirjoista.

Kuvitusta ja tutkimusta 1600-luvulta

Jostain keskustelupalstalta muistan valitusta siitä, miten hankalaa on köyhästä suvusta tehdä sukukirjaa, kun ei ole vanhoja valokuvia. Ei ole mikään este. Muuten jäisi sukukirjat ajoista ennen valokuvan keksimistä kokonaan tekemättä.

Kieltämättä kuvituksesta tulee välillä vähän tekemällä tehtyä. Olen itse kuitenkin kerännyt kaikkea mahdollista ja jos niille ei lopulta ole järkevää paikkaa niin jätän pois ja säästän seuraavaan projektiin.

Kirjasta Orbis sensualium pictus = Then synlige werlden löytyy ammattikuvia ja vähän muutakin. Kirja on painettu Ruotsissa, mutta osa kuvista on euroopplaista tekoa, eikä niiden näin voi suoraan väittää olevan kuvia "suomalaisesta 1600-luvun kaupungista". Mutta sinne päin.

O. W. Ålundin kirjassa Gustaf II Adolf. Ett trehundraårsminne on kuvitusta 30-vuotisesta sodasta, jos se on jollekin relevanttia, ja myös kartta Euroopasta sen jälkeen. Puolan koko yllättää.

Kuninkaiden kuteet tuskin olivat niinkuin kaikilla muilla, mutta eivät myöskään aivan erilaisia kuin muilla? Kuvat kirjasta Bilder av märkligare föremål i kungl. livrustkammaren

Kertyneitä linkkejä 1600-lukua koskeviin tutkimuksiin:

Hanna Kietäväinen-Sirén: Hyväksytty ja kielletty aviollinen väkivalta 1600- luvun loppupuolen itäsuomalaisissa maaseutuyhteisöissä

Mari Välimäki: "Kevytmielisellä intohimolla ei kenenkään tule itseään saastuttaman." Yliopisto-opiskelijoiden esiaviolliset suhteet ja avioliitto 1600-luvun Ruotsissa

Mia Korpiola: "The Fall and Restoration of Elin Tönnesdotter": Land, Noble Property Strategies and the Law in Early Seventeenth-Century Sweden

Petri Karonen: "Raastuvassa tavataan" Suomen kaupunkien hallinto- ja oikeuslaitoksen toimintaa ja virkamiehiä suurvalta-aikana

Susanna Eskola: Rajamerkkien vartijat : Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1630 - 1669

Mari Immonen: ”MITAS SINÄ ANNAT WASICAS CUOLA, COSKA JUMALA COTONA ON” - Noidan maine ja sen vaikutus talonpojan asemaan 1600-luvun paikallisyhteisössä (Tutkimuskohteena punkalaitumelainen talonpoika, Markku Matinpoika Kouvo)

Seppo Kärpänen: Esivalta, pappi ja paikallisyhteisö: Pernion kirkkoherrat Perniön pitäjäyhteisössä 1645-1700

Mikko Huhtamies: Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot : Taloudellis-sosiaalinen tutkimus sijaissotilaiden käytöstä Ala-Satakunnan väenotoissa vuosina 1631-1648

Pekka Toikkanen: Sanelupolitiikkaa vai vuorovaikutusta. Turun maistraatin ja porvariston suhteet keskushallintoon itsevaltiuden ajan Ruotsissa

Taikuus ei loppunut noitien myötä

Paikallishistorioissa esitellään usein 1600-luvun noitaoikeudenkäyntien yhteydessä ajan taikauskoisia käsityksiä. Kun nämä oikeudenkäynnit loppuivat, rationaalisuus ei suinkaan laskeutunut yhteiskuntaan kaiken kattavana. Eihän se ole sitä tänä päivänäkään.

Emmi Tittonen toteaa gradussaan "Tuomitaan taikuuden harjoittamisesta". Taikuusoikeudenkäynnit 1700-luvun lopun Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa: "Taikuuden harjoittaminen 1700-luvun lopulla oli perinteisen, kansanuskoon pohjautuvan arkipäiväisen taikuuden harjoittamista. Taikatekoihin ja riitteihin oli kuitenkin sekoittunut kristillistä ainesta, mikä näkyy muun muassa kirkkomaalla tehdyissä taioissa sekä riittiaineksen kristillistymisessä. Kansanuskoon kuuluvat elementit olivat vahvin vaikuttaja taikuuden harjoittamisessa. Taiat tehtiin toisen henkilön elämän hyväksi, esimerkiksi sairauden parantamiseksi. Taikuus oli osa 1700-luvun lopun ihmisen arkea."

Tittosen käsittelemissä jutuissa ovat aikajärjestyksessä syytettyinä

1. Antti Starck ja Antti Spitz
2. Tuomas Karppinen (Paltamo 1755)
3. Olavi Kurvi, Olavi Kähkönen & Kaarle Kiipari (Kemi, 1755)
4. Christer Wåghålls (Kemi 1755)
5. Olavi Antila, Antti Antila, Matti Kärsämä, Matti Åberg, Pertti Hiltunen (Liminka 1757)
6. Hannu Tikka ja Erkki Kiltu
7. Henri Juntunen, Lasse Keränen, Nils Matero ja Lasse Karvonen (Paltamo 1760)
8. Sigfrid Eerola, Valpuri Olavintytär, Kaarina Mikaelintytär
9. Väänänen, Noppa & Kirstina
10. Antti Rautio
11. Hannu Tikka & Margareta Paulintytär (Ii ja Pudasjärvi 1763)
12. Pertti Sparf, Matti Karvonen ja Valpuri Henrintytär
13. Mikael Hartikka, Juhani Pyykkö & Juhani Larinen
14. Henri Reinikka & Pertti Väisänen
15. Erik Gyll & Hannu Tikka (Liminka 1766)
16. Akseli Kitulainen
17. Pertti Kylmänen & Pauli Rautio
18. Olavi Halonen
19. Juhani Liedes (Ii 1768)
20. Lasse Ollila
21. M.Heikkilä & J.Matinpoika
22. Olavi Torkkonen & Juhani Koponen (Oulu 1769)
23. Juhani Soini
24. Matti Pildo (Ii 1771)
25. Henri Ylitalo
26. Juhani Kyllönen, Mikael Ridell & Henri Parviainen
27. Antti Kokko
28. Henri Penttilä, Abraham Orchan & Henri Ahlborg (Liminka 1774)
29. Taskinen ja Kangas
30. Míkael Koistinen & Anna Toppman (Oulu 1775)
31. Pauli Nevanperä
32. Staffan Parviainen & Staffan Makrill
33. Henri Reinikka & Anna Gyllenduk (Liminka 1779)
34. Raqvett ja Elg
35. Erkki Hiltunen
36. Abraham Parvén
37. Antti Valtanen ja Juhani Ukkola (Muhos 1785)
38. Suorsa, Palo & Valkonen
39. Mikael Koistinen
40. Juhani Tulki
41. Samuli Anttonen, Henri Mulari & Mikko Häikiö (Paltamo 1790)
42. Jaakoppi Tarolin, Iisakki Pura & Kaisa Hyry (Oulu 1790)
43. Pertti Utriainen & Juhani Sirviö
44. Kekkonen, Nojonen & Lämsä
45. Pertti Huttu & Juhani Parpala
46. Erkki Leinonen
47. Pertti ja Aatami Laukkarinen
48. Matti Wintzenzi Kumpulainen, Juhani Soini & Pauli Halonen (Salo ja Siikajoki 1800)