tiistai 15. syyskuuta 2015

Käsilaukun muistiinpanoista

Lauantaina 5.9. pidettiin Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran seminaari fennomaaneista hankkeineen. Ei minulle läheinen aihe, mutta lähdin kuuntelemaan. Hannu Takalan esityksessä hätkähdytti Viipurin museon palo talvisodassa. (Raunio taustalla SA-kuvassa 41101, kuvaaja Otso Pietinen) Vain pieni osa kokoelmista oli ehditty evakuoida. Lisäksi oli mielenkiintoista, että museota perustettaessa 1880- ja 1890- lukujen vaihteessa oli riidelty nimestä: suomeksi vai ruotsiksi. Nykyään tämä ratkaistaan kaksikielisesti, mutta tuolloin latinaksi! (Muista esitelmistä ei jäänyt ymmärrettäviä jälkiä muistiinpanoihini.)

AvoinGLAM-verkoston tapaamisessa 8.9. kuulin, että Hack4Fi pidetään uudelleen ensi vuonna helmikuun alussa. Toivottavasti tavoittaa monipuolisen osallistujajoukon ja tuottaa mielenkiintoisia ideoita.

SKS:n seminaarissa Kielletyt kirjat 10.9. oli kolme puhujaa. Kai Ekholm korosti kaiken olevan editoitua, käsiteltyä ja suodatetttua. Ollaan aina sensuurin ja sanavapauden välisellä harmaalla alueella. Juhani Salokangas näki vuoden 1971 virstanpylväänä, jolloin "kansa riistäytyi valistajien otteesta". Seitsemästä veljeksestä alkaen kansanelämän kuvauksia oli siloiteltu, mutta nyt alkoi ilmestyä Päätalon Iijoki-sarja. SMP:n nousu, Hymyn suosio, television merkitys.

Käännöskirjallisuutta tutkivan Alexandra Stangin esityksessä hätkähdytti Emile Zolan Nanan julkaiseminen suomeksi silvottuna kymmeniä vuosia alkuperäisen jälkeen (1880 & 1952). Tuolloin vielä suojeltiin (suomenkielistä) kansaa. Ja yleisökeskustelussa muisteltiin, miten Kekkonen oli herpannut 1960-luvulla SKS:n tiloissa pidetystä ulkovirolaisten kirjojen näyttelystä.

Eilen alkoi SLS:n syksyn esitelmäsarja Ockupation, annektering eller folkets val? Om transnationer och överlappande områden i Europa. Esitelmät voi katsoa netistä tapahtumahetkellä ja myöhemmin tallenteina. Molemmat esitykset ensimmäisestä illasta ovat kuuntelemisen arvoisia. Rainer Knapas otsikolla Karelen. Svärdets och kroksabelns land ja Janne Holmén (kyllä, se maratoonari, sipistiin takanani) otsikolla Öar skriver sin historia. Historieskrivning och identitet på öar i Östersjön 1800-2010.

Holménin esitys oli erittäin mielenkiintoinen. (Perustuu tuoreeseen tutkimusjulkaisuun Edquist, Samuel Edquist & Janne Holmén: Islands of Identity : History-writing and identity formation in five island regions in the Baltic Sea) Viiden saaren analyysistä hän oli vetänyt johtopäätöksen, että kriisitilanteissa turvallisuus ajaa vanhojen lojaliteettien ohi ja identiteetti muodostetaan uudelleen. Esim. Ahvenanmaa oli kuin mikä tahansa ruotsinkielinen alue Suomen suuriruhtinaskunnassa, kunnes sen vaikuttajat syksyllä 1917 pelästyivät Venäjän vallankumouksen leviämistä ja hakivat turvaa "ruotsalaisuudesta".

Sotien välinen historiankirjoitus korosti yhteyksiä Ruotsiin. Kun viimeinen yritys päästä Ruotsin osaksi oli epäonnistunut alkoi korostua Ahvenanmaan erillisyys ja erityisyys. Ahvenanmaalaisuus ei enää ole (Holménin mukaan) kiinni "etnisyydestä" tai kielestä vaan Yhdysvaltojen tapaan sitoutumisesta perustuslainomaisiin sopimuksiin ruotsin kielen ja kulttuurin suojelusta sekä demilitarisoinnista.

Tässä valossa kesällä suomalaisesta erillisenä julkaistu Ahvenanmaan muinaismuistotietokanta huomattavasti ymmärrettävämpi.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Kansallisarkistonkin julkisivussa nimi (tai itse asiassa "Suomen julkinen arkisto") on latinaksi - ja se on myös 1880- ja 1890-lukujen taitteesta. Mahtaakohan olla sama syy?