keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Saksalaisen taiteilijan matkasta 1791

Yksi lukuissta Suomen läpi Tukholmasta Pietariin (tai toisinpäin) matkustaneista oli Brandenburgin portin päällä olevat hevoset muotoillut Schadow. Taidehistorioitsija Onni Okkonen on elämäkerrastaan poiminut tiedot matkasta ja artikkelinsa julkaistiin Aitassa 3/1928. Seuraava siitä lyhennellen muokattua kuvausta matkasta syyskuussa 1791. Dagligt Allehandasta löysin Schadowin saapumisilmoituksen 27.8.1791, mutta en sanomalehdistä mainintaa lähdöstä enkä rajanylityksestä.

Schadowilla oli mukanaan vaunut, jotka saatiin kuljetettua avoimessa purjejaalassa. Ahvenanmaan läpi ajettiin ja Schadow kehuu paikallisten hevosten nopeutta.

Saavutettu aikahyöty kuitenkin menetettiin, kun Bomarsundista jatkettiin jälleen purjehtien. Schadow ja kumppaninsa nukkuivat läpi yön olkien päällä laudoista kyhätyssä matalassa hytissä. He heräsivät aamulla rytinään ja huutoon. Myrsky oli noussut ja alus törmäämässä kallioon.

Jaalamiehet eivät hätääntyneet vaan pidättivät aaltojen voimaa kekseillään sen aikaa, kun matkustajat siirtyivät pienelle asumattomalle luodolle. Sinne pelastatutuivat myös kuljettajat ja Schadowin vaunutkin saatiin siirrettyä eli vaikka alus menetettiin, kyse ei ollut yhdestä rysäyksestä. Miksi Schadow meni nukkumaan oman kertomuksensa mukaan katajapuskaan eikä vaunujen alle, jää ymmärtämättä.

Vasta iltapäivällä sade lakkasi ja saatiin sytytettyä nuotio. Jaalamiehet olivat saaneet mukaansa jotain syötävää ja viinaa, joita nautittiin. Ja melko pian luodolle tuli kolme kalastajavenettä, joiden kyydissä Schadowin toverit pääsivät pois. Mutta kalastajaveneisiin ei saanut vaunuja, joten Schadowin piti jäädä odottamaan. Jaalamiehet jäivät seurakseen, mutta he hävisivät Schadowin nukkuessa.

Kymmenen maissa aamulla tuli alus, johon vaunut saatiin mukaan ja illalla yhdeltätoista mies oli vihdoin Turussa. On kai jäänyt yöksi eikä lähtenyt pimeydessä tien päälle?

Myöhään llalla Schadow tuli myös Kymijoelle. Rajan ylitettyään, Okkosen sanoin
Siellä oli ryssiä komennuskunta linnoitustöissä; vanha korpraali oli majapaikan pitäjänä. Saapuen myöhään illalla, vilusta ja nälästä jäykistyneenä, osasi matkalla oleva kuvanveistäjä aito preussilaiseen, lyhyeen ja nopeaan tapaan hankkia itselleen ruokaa ja yökortteerin. Hän astui korpraali majoittajjin eteen sanoen yksinkertaisesti saksaksi nimet: Tottleben, Tschernytschew, Kalmin, mihin venäläinen vastasi yhtä lyhyesti: Belling, Zieten, Fridericus Rex, paimen kohta hänen eteensä teetä ja syötävää ja luovuttaen hänelle vuoteensakin, »ainoan tässä seudussa», kuten Schadow arvelee.
Passi tarkistettiin vasta Haminassa, joka oli varsinainen rajalinnoitus. Tiet eteenpäin olivat vetiset ja liejuiset. Viipuriakaan Schadow ei matkakirjeissään ole ilmeisesti maininnut vaan valittanut yöpymisistä "savutuvissa talonpoikain ja karjan seurassa." Pietariin mies pääsi 23. syyskuuta.

Ei kommentteja: