maanantai 6. toukokuuta 2019

Kevätretkellä Ahvenanmaalla (3/3)

Viimeinen päivä Ahvenanmaalla alkoi aurinkoisena ja inan lämpimämpänä kuin edelliset. Suuntasimme ensimmäiseksi Lemböten satamakappelille, joka näytti aluksi ihanan simppeliltä.

Mutta Ilari Aallon selostuksen mukaan kappeli on ehtinyt raunioitua ja ikkunarakenteita on modattu. Eikä ajoituksesta ole saatu mitään tolkkua.

Kakkoskohteen ajoitus taas oli harvinaisen selvä. Espoosta ja Helsingistä tutun linnoitusketjun tykkipatteri Kungsössä. Tai se mitä siitä oli jäljellä Kansainliiton tarkastajien käynnin jälkeen.



Enemmän ihmettelyjä herättivät pitkän suoran kivikasat, jotka Kari Hintsala paikan päällä tulkitsi tieksi, jonka kiveys oli jäänyt alkutekijöihin. Ahvenanmaan turistisivuston mukaan tämä on näköjään "kivetty 2-kilometrinen venäläisten sotilastie".

Näiden jälkeen meidät päästettiin vapaaksi Maarianhaminassa ja hikisellä pikamarssilla ehdin Ahvenanmaan museoon kymmenen minuuttia ennen seuraavaa retkeläistä. Joka sattui olemaan Kari Hintsala. Mutta (kuhan sanon) olin ryhmämme viimeinen museosta lähtenyt.


Tunnissa museosta ei tosiaankaan saanut kaikkea irti, sillä esineitä oli paljon ja monet mielenkiintoisia. Harmittavasti vain osassa oli esinetekstit itse vitriinissä ja monet isot osat piti selvittää painavasta laminoidusta kirjasta, jota oli museon hämärässä valossa hankala lukea. Esinetekstitkin jättivät toivomisen varaa. Vetolaatikosta löytynyt naisen jakku, jonka leikkaus minusta ja osaavammasta retkeläisestä huusi 1800-luvun alkupuolta, oli kirjassa ajoittamaton.


Itse selasin kirjaa saadakseni tietää oliko yllä näkyvässä asetelmassa esillä joulu- vai nuutipukin naamari. Kirja kertoi, että joko tai. (Nuutipukki on paikallisella ruotsilla julutsopare.)

Toisin kuin Pohjanmaan museossa näyttely kävi läpi Ahvenanmaan historian fossiileista nykypäivään. Esihistorian vitriineistä löytyivät edellisenä päivänä mainostetut Jättbölen savi-idolit ja sen ihmisluitakin selitettiin. Godbyn kumpukalmistossa mainitut savitassut olivat yllä osin kuvatussa ulkomaailman (vaikute)yhteyksiä kokoavassa vitriinissä, jossa huomion vei brittiläiselle alueelle ominainen iso ja koristeltu vaateneula. Näkyy paremmin tällä verkkosivulla, joka kertoo ajoituksen viikinkiajalle, toisin kuin museo.


Ensimmäisenä päivänä nähtyyn Eckerön posti- ja tullitaloon liittyi postitalonpoikien esineet, joiden joukossa hevoskyytitaulu (hästskjutstavla) oli hieman väärässä paikassa, sillä pienehköön puulevyyn oli kaiverrettu tilojen puumerkit siinä järjestyksessä kuin ne olivat kyytivelvollisia kestikievarilla. Ei (juuri) mitään tekemistä postinkuljetuksen kanssa. Ehkä ymmärsin kokonaisuuden paikan päällä väärin.

Ja tietenkin museossa oli esillä myös Frans Petter von Knorring, josta (ehkä ansaitusti) tuli oman retkikokemukseni teema.

P. S. Aiemmin olen ollut SKAS:n retkillä toukokuussa 2011 Suomen keskiajan kaupunkeja kiertämässä (osa 1 ja osa 2), toukokuussa 2016 Hämeessä sekä viime keväänä Hiittisissä.

Ei kommentteja: