Päivä pohjoismaista ilmastohistoriaa

Nordiska historikermötetin ekan päivän omistin ilmastohistorialle, josta oli tarjolla 6 informatiivista esitystä. Ensimmäisessä luonnontieteilijä Hans Linderholm kertoi puulustojen sisältämästä tiedosta. Paljon oli tuttua, mutta nyt vasta tajusin, miksi pohjoisiin järviin on päätynyt tuhansien vuosien puuarkisto: veteen on kaatunut rannalla kasvaneet puut. Koska informatiivisten puiden pitää olla vanhoja ja ihmistoimintaa kohtaamattomia, puihin perustuva ilmastohistoriallinen tieto on Suomesta heikointa tiheimmän asutuksen alueelta eli Pähkinäsaaren rajan lounaispuolelta. Onneksi sarjoja Pohjoismaista on niin paljon, että sinnekin saadaan interpoloitua näkemystä.

Uutta tai unohtunutta oli se, että puulustoista voidaan tutkia leveysmittojen lisäksi puun tiheyttä, kemiallisia ominaisuuksia ja hiilen isotyyppejä. Uusinta uutta on solutason tarkastelu, josta Linderholmin näyttämän esimerkin perusteella voi erottua tulivuoren purkaus.

Seuraavaksi Fredrik Chapentier Ljungqvist esitteli pohjoismaista historiografiaa ilmaston huomioimisesta historiantutkimuksessa. Lyhyesti: jätettiin huomiotta ja/eikä ollut dataa, josta vetää johtopäätöksiä. Pidempi versio on Heli Huhtamaan kanssa kirjoittamassaan artikkelissa Climate in Nordic historical research – a research review and future perspectives.

Kolmantena Stefan Norrgård kertoi edelleen jatkuvista jäänlähtötutkimuksistaan, joista kuulin viimeksi Lahdessa 2019. Nyt tietokannoissaan on myös Kokemäenjoki vuodesta 1793, mikä tietenkin lämmitti sydäntäni. Varsinkin, kun kohdatessani kyseiset tiedot Kansalliskirjastossa, en tiennyt olivatko ne päässeet tutkimuksen kohteeksi. Vaikka olen joen rannalla kasvanut ja jäätilannetta seurannut, Norrgårdin esitys muistutti siitä, että jäällä ja sen lähdöllä oli aivan toinen taloudellinen ja toiminnallinen merkitys silloin kun se mahdollisti kulkemisen. (Juttelin Norrgårdin kanssa kahvitauolla ja jos joku sattuu tietämään missä on aikasarja jäänlähdöistä Loimaanjoessa, niin Norrgård olisi kiitollinen vinkeistä.)

Kahvitauon jälkeen Martin Skoglund kertoi käynnissä olevasta väitöskirjatutkimuksestaaan, jossa hän on kerännyt Jämtlannista monta pitkää aikasarjaa. Kymmenykset sadon markkereina vielä ymmärsin, mutta ohran kylvöpäivät vuosille 1699-1920, ohran korjuupäivät 1701-1920 ja heinän korjuuajat 1762-1863? Seudulla oli huomattavan tunnontarkkoja talonpoikaisia päiväkirjan pitäjiä? Tilastollinen vertailu näiden sarjojen ja ilmastohistorian välillä tuotti mielenkiintoisia korrelaatioita, joten Skoglundin tutkimukseen pitää perehtyä sen valmistuttua.

Heli Huhtamaa vaikuttaa Bernin yliopistossa ja johtaa viisivuotista projektia tulivuorenpurkauksien ilmastovaikutuksista Pohjoismaissa. Tämähän on ollut minua pitkään kiinnostanut seikka (Tulivuorista ja nälkävuosista (2010), Vuonna 536 (2013), Tulivuorten vaikutus Suomessa (2014), Kun Krakataun purkaus näkyi Suomeen (2015)) , joten kuuntelin mielenkiinnolla. Asiat osoittautuivat vähemmän suoraviivaisiksi eli vaikutukset Keski-Euroopassa eivät aina vastaa tilannetta Pohjoismaissa. Täytyy seurata Huhtamaan julkaisulistaa, että arvailuni korvautuvat tiedolla. Mielestäni kuulin ekaa kertaa, että nälänhädät 1601 ja 1695-97 liittyivät kaukaisiin tulivuorenpurkauksiin, jotka ovat tallentuneet napajäiden kerroksiin. Huhtamaa oli vertaillut näiden seurauksia Pohjanmaalla käyttäen kymmenyksiä ja autioitumisia. Jälkimmäisiin tietenkin vaikuuttivat viranomaisten linjaukset.

Viimeisenä Dominik Collet puhui 1770-luvun ensivuosien kriisistä. Tämä osui siis väikkäritutkimukseni aikaan ja esityksessä tuli esiin väikkäriin suoraan liittyviäkin seikkoja. Sattuman kauppaa, jossa tuli tässä välissä pikavoitto. Colletin varsinainen pointti oli selittää 1770-71 katoon yhdistettävissä olevia historiallisia käänteitä kuten Puolan ensimmäinen jako, Itä-Intian kommpanian romahdus ja vallankumoukset Ruotsissa ja Tanskassa.

Loppukeskustelussa Skoglundilta kysyttiin, kirjoittivatko talonpojat päiväkirjoissaan "lämpimästä" tai "kylmästä" säästä silloin, kun lämpötilaa eivät osanneet koulutetutkaan ihmiset mitata. Eivät kirjoittaneet.

A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennus 1818-1845

Suometar julkaisi 28.9.1855 kehoituksen

Olis hyvä ja tarpeellinen jokaisen kirjoitusta taitavan maamiehen paperille kirjoittaa. Näistä olisi huvitusta sekä hyötyä niin itselle kuin jälkeen tulevaisillekin. Pitäisi siis kunkin, jolla siihen on halua ja kykyä, laittaman itsellensä erinäinen kirja-vihko, johon väli-aikoina pistäisi ylös kaikkea, joka ansaitsisi vastakin muistettaa. Näin säilyisi moni arvollinen asia jälkeen tulevaistenkin tiettäväksi, joka ei olisi hyödytyksettänsä: sillä omain esivanhempain jättämät muistot ovat kullekin sukukunnalle toki samasta arvosta, kuin kansainkin historiat ovat kullekin kansakunnalle. 

Tuohon ei voi tietenkään kuin yhtyä. Kirjoittaja oli sitten editoinut kannustavaksi esimerkiksi mikkeliläisen talonmiehen A. Liukkosen "Ajanjuoksu- ja elämänrakennus"-kirjasta "vaan semmoisia paikkoja, jotka ovat jossakin yleisemmässä arvossa, jättäen pois väliltä semmoiset paikat, jotka kuuluvat ainoasti mainitun talonmiehen sukutietoihin, milloin esim. joku lapsi hänelle syntyi, milloin mikin niistä joutui naimiseen, milloin kuoli j. n. e." Pahoin pelkään, ettei muistikirjasta ole enää jäljellä kuin nämä rippeet. A. Liukkosia on Hiski-haun perusteella Mikkelissä elänyt tähän aikaan useampia. Tarkemmalla läpikäynnillä mahdollisesti olisi erotettavissa yksilö, joka on ollut elossa ja kirjoitusiässä 1818-1845. 

 V. 1818 oli niin sula joulu, ettei lunta ollut yhtään. 

V. 1820 tuli niin hyvä vuosi, ettei parempata ole nähty. 

V. 1821 oli niin vesi-kesä, että vasta yksi viikko jälkeen Pertun päivän ensimäisiä uutisia saatiin ja sen jälkeen tuli kova pakkainen, että kaikki viljat paleltuivat. 

V. 1822 oli niin sula talvi, että ainoasti Paavalin päivän kahdenpuolen oli maassa vähäu lumen härmää ja kesä tuli niin aikaseen, että huhtikuun alussa jo kylvettiin kauraa sekä järvet olivat sulana ja toukokuun lopulla oli jo tähkäpää rukiissa sekä täysi lehti puussa. Silloin tuli niin hyvä vuosi, jonkamoista ei ole usein nähty. 

V. 1823 oli kesä sekasortoinen ettei heiniä saatu korjatuksi. Sitte syyskuun 4:tenä p:nä nousi suuri tuuli eli myrsky, jonkamoista ei ole vanhatkaan ennen nähneet. 

V. 1824 oli talvi, hyvänlaatuinen ja kevät koria. Vapunpäivänä läksi jäät järvistä; mutta 6 p. toukokuuta tuli semmoinen pakkainen, että lehden-kannat jäätyivät. Sitte satoi vettä aina syksyyn asti ja 9 p. syyskuussa satoi lumen maahan, jonkavuoksi paljon viljaa jäi leikkaamattomana lumen alle. Lumi suli saman kuun 25 p:nä; mutta senkin perästä oli räntäsadetta ja huonoa ilmaa. Kuitenkin saivat ihmiset enimmän osan halmeitansa leikatuksi. — Saman vuoden marraskuussa oli Pietarissa ollut suuri veden paisumus, joka hukutti monta tuhatta henkeä. 

V. 1827 oli kohtuullinen talvi, kevät kaunis ja aikainen ja 19 p. kesäkuussa oli jo hedelmät rukiissa. 

V. 1831 tuli hyvä vuosi ja viljaa karttui paljon. 

V. 1832 tuli huono vuosi pakkaisten tähden, niin ettei rokaksia (papuja ja herneitä) saatu yhtään. 

V. 1833 oli kevät aivan kaunis. 

V. 1834 tuli aivan huono vuosi. 

V. 1835 tuli vielä huonompi vuosi pakkaisen ja ruosteen syystä: sillä halla oli kesällä 3 kertaa, joka palellutti rukiit ja kaikki viljat. 

V. 1836 oli Joulun aikana niin kova pakkainen, että elävähopia Termometerissä (lämpömittarissa) jäätyi. Sitte kohta Loppiaisen jälkeen tuli niin hyvä ilma ja kesti kevääsen asti. Huhtikuussa läksi jäät järvistä ja kauraa kynnettiin myös samassa kuussa. Kahden edellisen katovuoden suhteen oli nyt suuri nälkä maassa niin että ruis-tynnyri maksoi yli 20 paperi-ruplaa ja vaivaisille keitettiin soppaa ja rokkaa (papu-ruokaa) sekä myös muuta neuvoa köyhäin elättämisestä piti armollinen Esivalta. 

V. 1839 syyskuun 10:nä p:nä oli niin suuri myrskytuuli, että kaikki haasiat ja aitaukset, huoneen kattoja ja kasvavia puitakin kaatui. 

V. 1841 oli rutto-tauti liikkeellä johon kuoli paljon nuorta väkeä; mutta kohta saatiin (kukaties lääkityksillä?) seisattumaan ettei pääsnyt vielä kuolemaan kuin noin 600 hengen paikoille Mikkelistä. (Tokikopa niinkään paljoa?) 

V. 1844 helmikuussa oli niin kova pakkainen, että elävähopia jäätyi ja lintuja kuoli. Kevät oli kaunis; mutta Juhannuksen aikana alkoi sade, jota kesti syksyyn asti. Sitte saatiin niin huono vuosi, ettei tullut paljon enempää kuin 1 kappa rukiita kuhilaalta (22:sta sitomasta) ja nekin huonoja, etteivät tahtoneet leipänä koossa pysyä, vaan tahtoivat uuniin mureta. 

V. 1845 oli talvi helmikuun 1:seen p:vään asti vähällä lumella ja ilma tasaista; mutta siitä alkoi tuisku ja pyry, joka kesti koko kuukauden.

Ilmastonmuutos ennen

Pia Koivunen totesi Twitterissä pari päivää sitten: "Moni lienee pohtinut, milloin termiä #ilmastonmuutos on alettu käyttää. En tiedä, mikä oli sanan ensiesiintyminen, mutta viime viikolla törmäsin siihen lukiessani dokumentteja Gorbatšovin Suomen-vierailusta 1989. Ilmaston muutos (!) oli yhtenä listattuna ympäristökysymyksenä."

Nykyisessä ihmistoimintaan liittyvän muutoksen merkityksessä sanan luulisi ilmaantuneen 1980-luvulla ja järkevää olisi tarttua kysymyksen tekstikorpusten kautta. Mutta minua ei ole syytä yhdistää järkevään toimintaan, ja tämän todistaakseni tein haun Kansalliskirjaston digitoimiin sanoma- ja aikakauslehtiin.

Varhaisin ilmastonmuutos löytyi vuodelta 1896. Toisinaan sanan merkitys oli lähellä sään vaihtumista, mutta ainakin tässä vaikuttaa havainnolta mikroilmaston muutoksesta.

Historiallistakin perspektiiviä löytyi, jopa pitkiä aikasarjoja puulustoihin perustuen.

Hämmentävintä oli kasvihuoneilmiön perusteiden esitys tamperelaisille jo vuonna 1929. Ei sitten tullut kenellekään mieleen projisoida tätä ennusteeksi?

Ja ilmastosta sekä säästä puheen ollen

1) En missään välissä ole linkittänyt tai edes maininnut Heli Huhtamaan väitöstä Exploring the climate-society nexus with tree-ring evidence : : Climate, crop yields and hunger in medieval and early modern north-east Europe vuodelta 2017?! Moka, mutta onneksi tiedote on vielä verkossa, joten sitä lainaten

Huhtamaan tutkimus tuo uuden ja kokonaisvaltaisen näkökulman ilmaston, katovuosien ja nälän väliseen yhteyteen keskiajan ja uuden ajan alun Koillis-Euroopassa. Tulokset osoittavat, että aikaisemmassa tutkimuksessa tunnistetut maatalouden murroskaudet tutkimusalueella ovat yhteydessä laajempiin ilmastovaihteluihin. Tutkimuksen perusteella ilmasto vaikutti satovaihteluihin. Sen sijaan kato- ja nälkävuosien yhteys osoittautuu monimuotoisemmaksi. Katojen vaikutus ihmisen hyvinvointiin vaihteli sekä ajallisesti ja paikallisesti että talonpoikaisyhteisön sisällä. Tämä johtui siitä, että yksilöiden ja yhteisöjen sopeutumis- ja selviytymiskyky epäsuotuisaan ilmastoon ja laskeviin satotasoihin vaihteli huomattavasti. Tutkimuksen tulokset eivät siksi tuekaan oletusta, että nälkävuodet olisivat väistämättä yleistyneet pikkujääkauden vuoksi. Sen sijaan, yhteisöjen kyky sopeutua kylmenevään ilmastoon vaihteli huomattavasti tutkimusalueella.

2) Ilmeisesti entisajan sanallisilla säätiedoilla ei ole mihinkään käyttöä, kun niitä ei ole innostuttu keräämään yhteen paikkaan? Niitähän on esim. pappien taulukkolaitokselle toimittamissa lisätiedoissa (Turun linnansrk ÅU 29.12.1866, ) sanomalehtiin kerättyinä ja niissä toistettuina (Helsingfors Morgonblad 27.2.1843), maanviljelijöiden kuten Matti Porren eli Saaren muistiinpanoja (Ilmoista ja vuodentuloista Härmässä vuodesta 1865 vuoteen 1904. Ilkka 12.3.,19.3.1925) tai silkkoja sääpäiväkirjoja kuten Axel Reinhold Spoofin Turussa 1889-1903 pitämät. 

3) Lahdessa helmikuussa kuunnellun Stefan Norrgårdin artikkeli vuodelta 2016: Perspektiv på Åbo stads klimathistoria

4) Helsingin yliopisto tiedotti viime vuoden alussa, että Roo­man val­ta­kun­nan ai­kai­nen poik­kea­va il­mas­to syök­si Eu­ra­asian ih­mi­set kur­juu­teen ja koet­te­le­muk­siin.

5) Kansainvälisesti luotettavan oloista tietoa löytyy sivustolta Historical climatology.

Nälästä, jäästä, naisista ja kuolemasta

Parin vuoden tauon jälkeen osallistuin eilen Lahden historiapäiville, joissa meno oli entisensä. Ellei sitten yleisön keski-ikä pari vuotta korkeampi kuin aiemmin.

Pysyin koko päivän ruotsinkielisen ohjelman parissa, jonka aloitti Henrik Forsberg 1860-luvun nälkävuosilla, joita hän tutkii muistamisen näkökulmasta. Katsauksessaan ei tullut esiin mitään ennen kuulumatonta tai unohtunutta, mutta aloin miettiä paikkakuntakohtaisia kuolemalukuja. Haudatuthan merkitään kirkonkirjoihin pääasiallisesti hautauspaikalla, joten miten (hyvin) seurakunnista, joista oli lähtenyt merkittäviä määriä ihmisiä etelään ruuan perään, on päästy selvyyteen heidän kohtalostaan? Kun tunnetusti myöhempinä aikoina esim. siirtolaiset jäivät kirjoihin roikkumaan.

Nälkävuosiin linkittyi Stefan Norrgårdin esitys tutkimuksestaan Turun ilmastosta, josta on käytössä ajankohdan huomioien pitkä havaintosarja 1700-luvun puolivälistä vuoteen 1823. Sen moniuloitteisuudesta Norrgård oli tarttunut Aurajoen jäänlähtöön, joiden aikasarjasta kirjoittamansa artikkeli on pian tulossa julki. Hän vilautti meille kaaviotansa ja kertoi tulkintaansa: ilmasto oli muuttunut 1800- ja 1900-luvun vaihteessa, kevät tuli yhä aikaisemmin 1920-luvulta alkaen ja 1990-luvulla vielä aikaisemmin, mutta huomattavan vaihtelevasti. Jään odottelemaan Kokemäenjoen vastaavaa käsitteleä, aineistoa kuulemma on.

Lounastauon jälkeen aiheena oli naisen asema. Charlotte Cederbomin väitöskirjan löydökset olivat lokakuisesta esityksestä vielä muistissa, joten tällä kertaa hätkähdin vain SDHK-esimerkistään, jossa 1800-luvun luetteloija oli surutta jättänyt asiakirjan naisen nimen kirjaamatta. Naisia ei siis olisi tarvinnut erikseen kaivaa esiin, ellei heitä olisi aktiivisesti piilotettu.

Sofia Gustafssonin esitys sotilaiden vaimoista pohjautui artikkeliinsa Reunamailla-kirjassa. Mielestäni sen silmäilin läpi, mutta nyt tuli uutena ihan perustietoa. Kuten se, että sukututkijalle hankalia rykmenttien seurakuntia oli nimenomaan värvätyissä rykmenteissä. Tottakai näin, kun ruotusotilaat näkyvät tavallisissa, mutta enpä ole pysähtynyt ajattelemaan. Työn alla olevassa käsikirjoituksessa olen jättänyt esiäitini Stralsundiin, kun aviomiehensä ja poikansa lähtivät linnoituskomennukselle Kalmarin ympäristöön. Gustafssonia kuultua pitänee lisätä "todennäköisesti" pehmentämään tulkintaa, sillä on voinut lähteä mukaankin.

Viimeisessä sessiossa oli kaksi esitystä kuolemasta. Magdalena af Hällström puhui kuoleman kunniasta kolmen valtiollisen hautausprosessin kautta. Hautausprosessin hän määritteli alkavan kuolinvuoteelta ja päättyvän muistomerkkiin. Ensimmäisen esimerkkinsä, Augustin Ehrensvärdin, osalta tähän kului 36 vuotta. Hänen komeat hautajaisensa olivat af Hällströmin mukaan osa Kustaa III:n julkisuuspolitiikkaa vallankaappauksensa jälkeen. Hautajaiskulkue sai nimittäin maksimaalisen näkyvyyden kulkemalla markkinapäivänä Turun läpi.

Toinen mielenkiintoinen esimerkki oli G. M. Armfeltin kuoleman esitys, jonka suhdetta totuuteen kuvaa af Hällströmin käyttämä sana lavastus. Virkamieheksi päätynyt sotilas teki paperitöitä loppuun asti eli ikään kuin kuoli kesken taistelun, kuten kunniakasta on.

Viimeiseksi Mia Korpiola puhui kuoleman oikeudellisista puolista yhdistäen näihin jopa viimeisen tuomion. Hänellä oli useita esimerkkejä 1500-luvulta ja 1600-luvun alusta liittyen ajalle ongelmalliseen murhaajien ja itsemurhaajien ruumiiden loppusijoitukseen. Riikka Miettisen tutkimukset ovat tulleet huonosti luettua, sillä minulle oli uutta, että lain mukaan itsemurhan tehneen ruumis piti jättää koskematta, kunnes kuolinsyyntutkimus vietiin loppuun.

Kuva: Punanen viesti 13/1920

Muuttuuko ilmastomme?

Tuntuu, että ilmastonmuutoksesta on puhuttu kauan. Ainakin lukioajoistani asti. Mutta mikään ei ole uutta auringon alla, sillä Wiipurin sanomista 4.5.1909 on luettavissa artikkeli Muuttuuko ilmanalamme? 

Yleinen mielipide on, että ilmanalamme viime aikoina olisi huomattavasti muuttunut, kun taas tilasto ja tiede näyttämät antavan kieltävän vastauksen tai ainakin löytää vain hyvin pieniä merkkejä muutoksiin, joita tuskin kenenkään pitäisi voida huomata.

Kas, toisin päin kuin nykyään.

Syntyy kysymys, kuinka tällainen ristiriita tilaston ja jokapäiväisen kokemuksen välillä on saattanut syntyä ja miten on todistettavissa, että ristiriita on vain näennäinen. 

Tähän vastaa torstain Hbl:ssä sikäläisen meteorologisen keskuslaitoksen assistentti O. Johansson mieltä kiinnittävässä kirjotuksessa. Yleinen käsitys ilmanalan muuttamisesta on se, että talvet ovat ennen olleet kylmemmät kuin nykyään. Tässä tietysti nojataan muistiin, joka ei ole aivan luotettava. Joka tapauksessa ajatellaan muutoksen tapahtuneen 30—50 vuoden kuluessa. Mutta jos nyt tarkastaa Helsingissä sanottuna aikana tehtyjä lämpöhavaintoja ja tunnusmerkiksi otetaan talvikuukausien keskilämpö, tullaan aivan kielteiseen tulokseen: korkeintaan parin kymmenes-osan asteen lämpömuutos on havaittavissa. Jos taas tutkitaan, montako pakkaskuukautta, esim. sellaista, jonka keskilämpö on noussut yli 10 asteen, on viime vuosikymmenien kuluessa ollut, huomataan että 1900-luvulla on esiintynyt ainoastaan 2 sellaista tapausta, 1890-luvulla 3, 1880-luvulla 4 ja 1870- ja 1860-luvulla 6 tapausta. Tästä näkyy, että kylmien talvikuukausien lukumäärä on vähentynyt 30-40 vuoden kuluessa kolmanteen osaan. Tältä kannalta katsoen siis väite, että kylmät talvet miespolven kuluessa ovat tulleet yhä harvinaisemmiksi, on täysin oikeutettu. Sama on tulos jos tutkitaan havaintoja Oulussa. Kun 13 asteen pakkanen otetaan rajaksi, huomataan siellä viime vuosikymmenen aikana 3 ankarampaa pakkasta, kolmena edellisenä vuosikymmenenä 5 kunakin ja niiden edellisinä vuosikymmeninä 8. Näyttää siis siltä kuin ankarat pakkaset olisivat tulleet harvinaisemmiksi. Huomattava kuitenkin on että tämmöinen ankarampi pakkasten väheneminen on ainoastaan aikakautinen ilmiö, eikä jatkuva. Sillä huomattava on, että sekä Oulussa että Helsingissä pakkaskuukaudet olivat yhtä harvinaisia 1850-luvulla kuin nyt. On sen vuoksi hyvin luultavaa, että piakkoin tulee ajanjakso, jolloin talvipakkaset tulevat huomattavasti tavallisemmiksi. 

Sangen mieltäkiinnittävä on luettelo 150-vuotisesta havaintojenteosta Tukholmassa. Kun jakaa tämän ajanjakson 5:n 30-vuotiseen jaksoon, huomataan vähintäin 25 asteen kovia pakkasia olleen:
1756-1785 niitä oli 3:na v:na
1786—1815 „ 9:nä „
1816—1845 „ 2:na „
1846—1875 „ 4:nä „
1876-1905 ei ollut yhtään sellaista vuotta. 

Tästä näkyy ettei viime aikoina ole kovia pakkasia ollut niin useita kuin ennen ja että aikakaudet ovat hyvin erilaisia toisiinsa verrattuina. Varsinkin näkyy 1800 aikaan olleen varsin kovia pakkastalvia. 

Keskilämpö on kuitenkin tieteellisesti tarkin tunnusmerkki siitä, onko ilmanala todellakin muuttunut. Jos tämä otetaan tunnusmerkiksi havaitaan, että talvet todellakin ovat tulleet lauhkeammiksi ja kesät viileämmiksi. Meidän maassamme tehdyt havainnot ovat kuitenkin siksi lyhyeltä ajalta, ettei niiden nojalla voida vielä mitään varmoja tuloksia, saada (Havaintoja on tehty Helsingissä 80 ja Oulussa 63 vuoden aikana). Niiden mukaan on 50 vuoden kuluessa keskilämpö tammikuussa muuttunut 1,5 astetta lämpimämmäksi. Loppukesä, Helsingissa elo- ja syyskuu, Oulussa heinä- ja elokuu, on niinikään muuttunut noin 1/2 ja 1 asteen kylmemmäksi. Muina vuodenaikoina ovat muutokset olleet pienemmät. Näiden huomioiden mukaan olisi siis ilmasto muuttunut enemmän meri-ilmastoksi. Kun ottaa huomioon Turussa tehdyt havainnot, joita on tehty kauvemman aikaa kuin muualla, huomataan ilmaston muuttuneen meri-ilmastoksi vielä selvemmin. Tästä on ollut myös seurauksena, että tammikuun asemasta, joka ennen on ollut kylmin kuukausi, on nyt helmikuu sellaisena. Ahvenanmaalla seuraa kylmyydessä järjestyksessä helmikuuta maaliskuu, kun taas sisämaassa, missä ilmasto on mannerilmastoa, kylmyydessä seuraava kuukausi on tammikuu. Lapissa on kylmin kuukausi tammikuu, sitten helmi- tai joulukuu. 

Jos ajatellaan, että se muutos, joka varsinkin Turussa on havaittu ilmastossa tapahtuneen, olisi ollut jatkuvaa laatua, olisi Turun seuduilla ollut noin 500 vuotta takaperin samanlainen mannerilmasto kuin Moskovassa. Niin ei kuitenkaan liene asianlaita ollut, jonka vuoksi puheenalaiset muutokset täytyy katsoa ajanjaksoisiksi.

Kuva Theodor Kittelsen: Vintermorgen. Nasjonalbiblioteket, Flickr Commons 

Käräjäkivistä, arkeologiasta, esihistoriasta ja ilmastosta

Kokemäen Kärämäen rekonstruoidut kivet. J Hokkanen CC BY-SA 3.0

1) Kasvoin Kokemäellä näköetäisyydellä Käräjämäkeen, joten ruotsalaisia opinnäytteitä selatessa kiinnitti huomioni Anna-Stina Karlssonin työ Mystiken kring domarringarna: En studie över domarringarnas funktion. Hän ei ollut päässyt kovin kummoisiin päätelmiin, mutta minä en ollut ennen työn silmäilyä edes tiennyt kuinka yleinen muinaisjäännöstyyppi on eteläisessä Ruotsissa. Erittäin.

2) Eilen puolusti Helsingin yliopistossa Johanna Enqvist tutkimustaan Suojellut muistot : Arkeologisen perinnön hallinnan kieli, käsitteet ja ideologia. Väitöstilaisuus oli hieno, mutta tulosten popularisointi jää jollekulle muulle. Muistiinpanoissani oli yksi kokonainen ajatus: suojelun ei pitäisi perustua lakiin vaan todelliseen perusteluun.

3) Vapriikissa pidetty (yksi, viimeisin?) arkeologiaseminaari tuli tietooni liian myöhään ja täytyy tyytyä lueskelemaan Pirkan maan alta 2015:tä verkossa.

4) Kymenlaakson museon tiedotuslehti Taapelin vuoden 2016 numerossa on ripaus arkeologiaa Marjatta Kykyrin artikkelissa Kansainvälistymisen ensiaskeleita Kotkansaarella.

5) Puoli vuotta sitten julkaistun tiedotteen mukaan "Hiiltyneiden kasvinjäänteiden perusteella kivikauden Suomessa on hyödynnetty eri tavoin ainakin sataa erilaista kasvia."

6) Ilmastollisia opinnäytteitä

• Tallavaara, Miikka: Humans under climate forcing : How climate change shaped hunter-gatherer population dynamics in Europe 30,000-4000 years ago
• Paglia, Eric: The Northward Course of the Anthropocene: Transformation, Temporality and Telecoupling in a Time of Environmental Crisis
• Solantie, Reijo: Ilmasto ja sen määräämät luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa

7) Muita opinnäytteitä meiltä ja naapurista

• Oikarinen, Teija: Arkeologia digitaalisen aikakauden kynnyksellä
• Hillerdal, Charlotta: Meet the Flintstones - a critical essay on the perpetuation of the 'caveman' stereotype, from the late 1800's to today.
• Nygård, Laura: Kulttuuriperintö ja kävijät kohtaavat Merenkurkun maailmanperintöalueella : tarkastelussa arkeologinen kulttuuriperintö suhteessa luonnonsuojeluun
• Tirkkonen, Jani-Matti O: "Lopullinen totuus pohjoiseurooppalaisten alkuperästä"? Kalevi Wiik vallankumouksellisen paradigman edustajana juuret-kiistassa
• Pajunen, Sointu: Kivistä muinaisuutta : kuppikiven ja lapinraunion tarinapolut
• Nyberg, Fredrica: Vinst eller skada? Metalldetekteringens möjligheter och begränsningar för arkeologisk verksamhet i Sverige.
• Hansson Garthe, Fredrik: Neolitisk Matkultur
• Ljunge, Magnus: Bortom avbilden: Sydskandinaviska hällbilders materialitet
• Eriksson, Samuel: Den livgivande elden och det livsviktiga bränslet: Bruket av eld och behovet av bränsle på mesolitiska och tidigneolitiska boplatser i Norrland.

Historiapäivillä kuultua ja nähtyä

Olin ensimmäistä kertaa historiapäivillä vuonna 2010. Sittemmin olen joko huomannut ohjelman liian myöhään tai tullut kipeäksi. Tänä vuonna ei tapahtunut kumpaakaan ja bussin hidastelusta huolimatta ehdin kuuntelemaan aamun aloituksesta lähtien.

Toisin kuin kuvastani voisi luulla, ensimmäisessä ohjelmanumerossa itsensä esittelemätön juontaja ja Petri Karonen eivät hyökänneet Mirkka Lappalaisen kimppuun, vaan keskustelu Kustaa II Aadolfista sujui informatiivisesti ja rauhallisesti. Esiin ei tullut mitään, joka olisi herättänyt kiinnostustani ukkelia tai aikaansa kohtaan.

Mutta kysyttäessä Helsingin maapäivistä Karonen totesi niiden 300-vuotispäivää juhlitun isosti vuonna 1916. Ykkösrivin historioitsijat toivat esiin laillisuutta ja oikeudenmukaisuutta sekä hallitsijan ja kansan välistä suhdetta (lisätietoa Suometar 23.1.1916 ja Työmies 23.1.1916). Sarjassa historia politiikan välineenä. Kun taas 400-vuotispäivän on verkkohaun mukaan ottanut esiin vain Tomi Berg blogissaan.

Ensimmäiseksi sessioksi valitsin Keskiaikaiset kirkkorakennukset ja häpeäkseni keskivaiheilla torkahdin. Pyydän anteeksi esiintyjältä ja "syytän" aikaista herätystä sekä aamukahvin väliin jääntiä.

Juha Ruohonen puhui tietenkin Ravattulasta, mutta asetti sen myös kontekstiin kertaamalla Suomen kristillistymisestä kertovat todisteet ajoituksineen. Hän näki mahdollisena, että varhaisia kirkkoja löytyisi lisää entistä enemmän tutkimalla. Vaikka olivat kevytrakenteisia eli jäljet voivat olla vähäisiä. Eivätkä välttämättä ole tunnettujen kalmistojen lähellä. Ja päälle on voitu rakentaa uusia kirkkoja tai maa kaivaa hautapaikoiksi.

Aki Arponen kertoi Turun tuomiokirkon reliikien ajoitustuloksia ja myös selvensi reliikkien käyttöhistoriaa. Kuten pyhiinvaelluskirjan markkinointiesityksissä viime vuonna kävi ilmi, jokaisessa kirkossa oli oltava reliikki. Mutta Arponen tarkensi tätä siihen, että jokaisella alttarilla oli oltava reliikki. Alttareita oli (ja on tänä päivänäkin) isommissa katolisissa kirkoissa enemmän kuin yksi. Ja reliikkejä saattoi tulla lisää, kun joku uusi pyhimys (kuten Pyhä Birgitta) oli suosiossa.

Markus Hiekkanen ei rajoittunut keskiaikaan vaan kävi läpi kirkonrakennuksen Suomessa viimeisen tuhannen vuoden aikana. Hän kiinniti huomiomme 1510-luvulla noususuhdanteessa olleen rakentamisen yhtäkkiseen loppumiseen. Siis ennen reformaatiota. Itseni yllätti (sillä olin mahdollisesti unohtanut kuulleni aiemmin?) 1700-luvun lopun kivikirkkojen minimaalinen määrä. Siis kokemäkeläiset pakoitetiin rakentamaan kivestä ja muut pääsivät tekemään puusta? Tästä tietenkin paljon lisää Ella Viitaniemen tulevassa väitöskirjassa, jonka Hiekkanenkin mainitsi.

Lounaan jälkeen samassa salissa puhuttiin ilmastohistoriaa. Miikka Voutilainen väitti, että olemme omaksuneet liian hyvin näkemyksen, että "esiteollinen maatalous oli tuottamatonta, yhteiskunnat olivat köyhiä ja herkkiä eksogeenisille elintasoshokeille". Hän pitää "vanhalle (suomalaiselle) historiankirjoitukselle" tyypillisenä ilmastofatalismia, jossa ilmasto "runtelee esteettä ja lineaarisesti". Kadon jälkeen "syödään korkeintaan käpyjä".

Ilmaston kaikkivoipaisuutta vastaan hänestä puhuu m. m. se, että Lakin ja Tamboran purkauksiin liittyi kylmenemisjaksoja, mutta ei väestövaikutuksia. Nälänhädät ovat katoja harvinaisempia. Ja nälkään sekä kulkutauteihin ovat kuolleet yhteisön köyhimmät.

Tästä jatkoi sujuvasti Heli Huhtamaa, joka tarkasteli nälkävuotta 1601. Siitä voisi syyttää Perussa 19.2.-6.3.1600 purkautunutta tulivuorta Huayanaputina, mutta Huhtamaan mukaan tämä on vain osa selitystä. Kesä oli Suomessa kylmä ja sato epäonnistui. (Vertaillen Pohjanmaan kymmenysluetteloja ja puulustosta mallinnettua säätä Huhtamaa oli tullut siihen tulokseen, että nämä korreloivat lähes joka vuonna 1500- ja 1600-luvun vaihteessa.)

Katotutkimusluetteloiden mukaan Varsinais-Suomessa kylvettiin 8000 yksikköä ja saatiin satoa 10000 eli tuskin enempää kuin seuraavan vuoden kylvö. Tämä ilmaston vaikutus yksistään ei Huhtamaan mukaan johtanut nälkävuoteen vaan tilanteeseen vaikutti 1590-luvun epävakaat olot, joiden jäljiltä talonpojilla oli todennäköisesti vähäisesti varastoja.

Puulustojen kertomaa valoitti lopuksi Kari Mielikäinen. Enpä ollut ennen tiennyt, että Suomesta on löytynyt yli 100 000 vuotta vanha lehtikuusen runko. Dendrokronologialle ja -klimatologialle hedelmällisempiä ovat Lapin vesistöstä löytyneet 7000 vuotta vanhat ja nuoremmat rungot, joista on saatu rakennettua jatkuva sarja tähän päivään. (Lisätietoa sivustolla lustia.fi)

Mielikäinen korosti ilmaston syklisyyttä ja siihen vaikuttavia globaaleja, alueellisia ja paikallisia tekijöitä. Ottamatta eksplisiittisesti kantaa ilmastonmuutokseen hän esitteli erillaisin perustein tehtyjä ennusteita historian jatkeeksi.

Viimeiseksi hyppäsin ruotsinkieliselle puolelle, jossa oli koko päivä käsitelty teemaa "tryckfrihet, censur och offentlighet under 250 år". Vuosiluku lasketaan vuodesta 1766, jolloin Ruotsissa säädettiin painovapauslaki. Sessiossa ensimmäisenä puhunut Jonas Nordin piti tätäkin tärkeämpänä, että samassa yhteydessä tehtiin viranomaisten asiakirjoista julkisia ja oikeudenkäytöstä olemassa olevaan lakiin nojaavaa.

Nordin myös taustoitti painovapauslakia toteamalla, että vaikka se oli ensimmäinen laatuaan, ei Ruotsi ollut ensimmäinen maa, jossa sensuuri lakkautettiin. Eikä se jäänyt viimeiseksi, sillä 1700-luvun valistushengessä hylättiin kristinuskoon ja skolastiikkaan perustunut ajatusmaailma, jossa oli yksi totuus. Tosin Tanskassa lain läpi saanut kuninkaan henkilääkäri joutui painotuotteiden aiheeksi ja mädässä valtakunnassa palattiin sensuuriin.

Ruotsissa ei, vaan Kustaa III "muutti ja paransi" vuoden 1766 lakia. Nordinin kuvassa yläkulmassa on 1700-luvun alusta vuoteen 1765 mennessä julkaistut poliittisen pamfletit Kungliga Biblioteketin kokoelmissa. Alakulmassa on uudistuksen jälkeiset vuoteen 1808 ja eniten hyllytilaa vie vajaan 10 vuoden vapauden aika.

Juhlavuodella on sivustonsa Suomessa ja Ruotsissa.

Lopuksi puhui Henrik Knif Anders Chydeniuksen suhteesta vuoden 1766 lakiin. Lähtötiedoillani en pysynyt sisällön merkityksissä mukana, mutta jos ymmärsin oikein, niin edellä linkitetyn sivuston ilmaisu "valtiopäivämies Anders Chydeniuksen aikaansaama painovapausasetus" on kyseenalaistettavissa.

Mammuttien paluu ja muinaisuutemme jäljet

Tunnustus. Minulla menee mammutit ja dinosaurukset sekaisin. Ja koska tiedän, että ihminen ei ole ollut maapallolla dinosauruksien aikaan, unohdan kerta toisensa jälkeen, että mammuttien kanssa oli.

Muutakin sekoilua. Luulin, että Luonnontieteellisessä museossa oli mammuttinäyttely, mutta se olikin näyttely ilmastonmuutoksesta. Tämä selvisi, kun poikkesin tänään museoon ilmaisajalla.

Oli siellä kyllä mammuttejakin.

Hiukan realistisempia kuin Göteborgin animoidut kappaleet. Samoin kuin Göteborgissa Luonnontieteellisessä museossa ihmisen läsnäolosta muistutti asumus. Jonka ulkonäkö perustunee antropologis-arkeologiseen tutkimukseen, sillä tämähän on museo eikä satutalo.

Näkemyksiä ihmisasumusten esihistoriasta löytynee kotimatkalla kirjastosta hakemastani uutuuskirjasta Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. (Miksi ihmeessä kuvittelin sen ohuemmaksi ja kevyemmäksi? Tottakai tiiliskivi.)

Uusimaa keskiajalla, 2. luento

Viime tiistain (olisi tämän voinut vähän aikaisemminkin kirjoittaa?) luento kertasi osittain ensimmäistä, mutta kertaus on opintojen äiti. Jopa siinä määrin, että muistin vielä lauantaiaamuna opetuksen "Helsinki ei ole saanut nimeään Hälsinglandista tulleista siirtolaisista, sillä sieltä ei Uudellenmaalle muutettu".

Niinpä luin mielenkiinnolla kyseisen aamun Hesarin juttua Alkuperäiset helsinkiläiset elivät Vantaalla. Ingeressin ensimmäinen lause oli "Helsinki sai nimensä ruotsalaisilta maahanmuutajilta". Leipätekstissä oli kyllä mukana "toinen tulkinta". Hyvä esimerkki uuden tutkimuksen popularisoinnista?

Luennon ahaa-hetki oli huomio Porvoon linnattomuudesta ja Viipurin linnan alaisuudesta. Ajatukseni lensivät oitis länteen, jossa eräs Kokemäenkartanon lääni oli vastaavalla (?) tavalla Turun läänin alaisena. Uudenmaan itäosat alkoivat yhtäkkiä kiinnostaa.

Varsinaisena teemana oli autioituminen, joka jättää arkeologille tutkittavaa. Haggrénin selostaessa maanluontoja, miellen pulpahti kysymys: milloin perintöoikeuksia alettiin menettää?

Sitä en kysynyt ääneen. Edellisellä kerralla olin hätäillyt ja kysynyt rutosta. Se käsiteltiin tällä kertaa perusteellisesti. Kertauksena täälläkin: kiistatta Norjassa, varmasti Ruotsissa ja arvattavasti Suomessa. Virostakaan ei tiedetä juuri mitään.

Autioitumisen yksi selitys on ilmaston muutos. Minulle uutta (tai ainakin totaalisen unohtunutta) tietoa oli, että vuoden 1601 katoja selittää Perussa 19.2.1600 purkautunut Huaynaputina. (Tuoreemmista tulivuorten vaikutuksista kirjoitin tämän vuoden puolella.)

Edellisellä kerralla mysteeriksi jäänyt ero kirkko- ja hallintopitäjien välillä selittynee toisella luennolla selostetulla hallintosysteemillä, jossa koottiin tasapäisen maksukykyisiä verokuntia.

Kuva Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Tulivuorten vaikutus Suomessa

Viime viikkojen uutisissa on odoteltu tulivuoren purkausta Islannissa, joten "ajankohtaista" käsitellä tulivuorten vaikutuksia elämään Suomessa.

Aikanaan mietin täällä oliko vuosi 1816 Suomessakin "vuosi ilman kesää". Sain tekstiini kommentin, jonka mukaan todennäköisesti ei, mutta asia jäi kutkuttamaan mieltäni. Niinpä varasin kesällä vauhdilla kirjaston uutuuslistaan ilmestyneen William K. ja Nicholas P. Klingmanin kirjan The Year Without Summer. 1816 and the Volcano That Darkened the World and Changed History (2014).

Jos koko maailma pimentyi, niin sitten kai Suomikin? Valitettavasti hakemistosta ei löydy mitään koillisen Euroopan paikannimeä, joten ilmakehän tuhkakerroksen vaikutus jää edelleen mysteeriksi. Pitäisiköhän kysyä ilmatieteen laitokselta? Ruotsalaisessa ilmastoblogissa todetaan viitaten tieteelliseen artikkeliin

Vad gäller lufttemperatur verkar han inte se tendenser till att sommaren 1816 var ovanligt kall i regionen. Serier från Trondheim, Göteborg, Köpenhamn, Uppsala, Stockholm, Vöyri och St Petersburg användes för ändamålet. Ser man kortsiktligt (jämförelse av lufttemperaturen 1816 kontra 1814) var 1816 kallare, men år 1812 var till och mer ännu kallare än 1816 i Östersjöregionen under de varma månaderna (april till september).

Samaan aikaan kirjastoon ostettu Alexandra Witzen ja Jeff Kanipen Island on Fire. The extraordinary story of Laki, the forgotten volcano that turned eighteenth-century Europe dark (2014) käsitteli perusteellisen otsikkonsa mukaisesti Islannin Lakin purkausta kesäkuun 1783 alussa.

(Cornell University Libraryn Flickr Commonsissa jakama valokuva ei esitä tekstin Lakia vaan pari vuotta sitten lentoliikenteen pysäyttänyttä tulivuorta Eyjafjallajökull.)
   
Tulivuoresta levinnyt materiaali havaittiin Euroopassa rikintuoksuisena sumuna kesä-heinäkuussa. Rikki ei ollut pelkkää tuoksua vaan myös happoa, joka tuhosi paikoin kasvavia kasveja eli vuoden sadon. 

Rikkisumusta on kirjoitettu useita tieteellisiä artikkeleita ja ilmeisesti näiden tietoihin perustuen  kirjassa on kartta sumun saapumisesta Euroopan kaupunkeihin. Helsingin kohdalle on merkitty päivämäärä 23. kesäkuuta eli jostain on joku havainto löytynyt? Pitäisi kai kaivaa lähdeartikkelit esiin selvyyden saamiseksi. Kotimaisessa kirjallisuudessa en muista nähneeni mainintaa erikoisesta kesäsumusta.   

Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo julkaisi kesäkuun säätiedot 7.8.1783. Tekstissä todetaan "Blåsten var märkelig hela månaden, men skingrade likväl ej solröken.", mikä voisi tarkoittaa edellä kuvattua ilmiötä?

Ympäristöhistoriaa, laajasti ymmärrettynä

Tuulispään 34/1907 oheinen piirros "Vantaanjoen lavntaudin lähde" kommentoi vuoden lavantautiepidemiaa, mutta toimii tässä ympäristöhistorian kuvituksena.

• Timmerbacka, Ville: Viemäristä virkistyskeitaaksi - Vantaanjoen tila ja uutisointi 1945 - 2005 
• Juuti, Petri: Haiseva historia, tuoksuva tulevaisuus? 
• Kilpeläinen, Mika: Mitä on ympäristöhistoria systeemisen psykologian pohjalta?
• Kuoppa, Jenni: "Se mokoma" Rehevöityminen osana arjen käytäntöjä ja historiaa Pyhäjärvellä - Tapaustutkimus ja kertomus 
• Leskinen, Juha: ”Vihreää vai punaista”. Tampereen vasemmiston osallistuminen paikalliseen ympäristökeskusteluun 1950-luvulta 1990-luvulle 
• Alanko, Venni: Perinneympäristöjen monimuotoisuudesta huolehtiminen tehokkaasti ja kestävästi – nyt ja tulevaisuudessa : WWF Suomen talkooleiritoiminnan kehittäminen sidosryhmänäkökulmasta 
• Törrönen, Miikka: Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittäminen vuosina 1979–2007
• Viirilä, Päivi: Helsingin ympäristöesteettiset merkitykset muistitietoaineistossa

Ympäristöä on rakennettukin ympäristö

• Seppänen, Liisa: Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto
• Lintunen, Sinikka: Korsholman vallit – Aspelinin Korsholma - Maakunnallinen ja kansallinen kulttuurimuisto
• Salo, Laura: Kyminlinnan maalinnoituksen päämuurin kunto- ja korjausselvitys 
• Rummukainen, Christian: Ruotsinsalmen merilinnoitus ja tykkipatteri Katariinan toimenpide-ehdotuksia
• Kaisto, Marko: Ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitusjärjestelmä Etelä-Karjalassa
• Seppälä, Essi: Kouvolan sydän on puusta : Puurakentamisesta Kouvolassa 1890–1950
• Valtonen, Mika: Vanhan Rauman portit
• Kuhanen, Ilkka: "Se oli pyhä paikka!" : Seminarium-rakennus Jyväskylän seminaarin ja kasvatusopillisen korkeakoulun yhteisöllisyyden keskiössä 
• Kankaanranta, Annu: Ostrobotnia-talo merkitysten paikkana
• Karppinen, Emilia: Harmonisia rivitaloja ja väestödiagrammeja. Munkkiniemi-Haagan suunnitelma osana ylirajaista eurooppalaista kaupunkisuunnittelukenttää 
• Lehtinen, Hannele: Kymenlaakson linja-autoasemien varhaiset vaiheet : Linja-autoasemarakentaminen Kymenlaaksossa vuosina 1920-1960
• Alanko, Suvi: Tampereen kantakaupungin maankäytön muutos 1940-luvulta nykypäivään
• Lillbroända-Annala, Sanna: Från kåk till kulturarv : en etnologisk studie av omvärderingen av historiska trästadsområden i Karleby och Ekenäs
• Valkama, Ville: ''Ja kasvaa kuin riivattu'' : Kokkolan rakentaminen vuosina 1945 - 1976 
• Karhu, Jani: Tilasta taajamaksi. Reijolan kehitys taajamaksi ja taajama-asuminen kunnan sekä asukkaan näkökulmasta
• Koski, Minerva : Kokeellinen lähiö : Alvar Aallon kaupunkisuunnittelun periaatteet 1960-luvun lopulla Porvoon maalaiskunnan Gammelbackassa 
• Javanainen, Riikka: Suojella vai ei? - rakennussuojelun päätöksenteko : Hotelli-ravintola Wanhan Jokelan ja Jyväskylän Shellin huoltoaseman suojelutapaukset  

Ja ympäristöön vaikuttaa ilmasto

• Lakiasuo, Lauri: The Mongols, their Wars and Climate Change
• Huhtamaa, Heli: Frosts, floods and famines - climate in relation to hunger in north-east Europe A.D. 1100-1550
• Huhtamaa, Heli M: Climate, conflicts and crises - temperature variations in relation to violent conflict, subsistence crisis and social struggle in Novgorod and Ladoga region AD 1100-1500
• Lilja, Sven: Lokala klimatkriser och kronans intressen : en fallstudie av Södertörns kustsocknar ca 1570-1620 

Ja ympäristöön liittyy kulttuurimatkailukin

• Simolin, Sanna: Kulttuurimatkailun jakelukanavat - kohteena Turun linna 
• Malkavaara, Asta: Markkinointi- ja konseptisuunnitelma historialliseen kohteeseen : case Enonsaari
• Tani, Jenni: Kulttuurihistoriallisen alueen hyödyntäminen matkailupalveluissa : case: Ankkapurhan alue 
• Laiho, Maiju: Take it Slow - Pyöräillen Kokemäenjokea pitkin 
• Huhtanen, Iida: Satakunnan historiaesitteen suunnittelu ja toteutus 
• Turunen, Henna: Uitto- ja tukkilaisperinteen tuotteistaminen 
• Uutela, Emilia: Tarinoita Kyrönjoen varrelta

Vuonna 536

Svenska Dagbladetin verkkosivuilla ilmestyi huhtikuun lopulla mielenkiintoinen juttu Katastrofen år 536 visar sig i myterna. Kirjoitetut lähteet, puulustonäytteet ja jääkairaukset viittaavat kaikki siihen, että Euroopan taivas on vuoden 536 paikkeilla pimentynyt, todennäköisesti tulivuoren purkauksen takia.

Pohjois-Ruotsissa arvioidaan ilmaston kylmenneen kesäisin aiemmasta 3-4 astetta eli kyseessä on ollut merkittävä muutos. Muutos näkyy myös arkeologisissa löydöissä. Tähän aikaan on tehty paljon aarrekätköjä: joko jumalien lepyttämiseksi tai omaisuuden suojaan saamiseksi. Asuinpaikat vaihtuvat ja hautaustavat muuttuvat.

Artikkelissa haastatellut tutkijat ovat valmiita näkemään tapahtuneen myös skandinaavisessa mytologiassa, jossa Fimbul-talvi on (Wikipediaa lainaten) "kolmen poikkeuksellisen ankaran talven jakso. Lunta sataa tauotta kolmen talven ajan, eikä kesiä ole lainkaan. Puhkeaa lukemattomia sotia ja veljet kääntyvät toisiaan vastaan." Ohimennen todetaan, että jotain vastaavaa on myös Kalevalassa.

Muistin lukeneeni moista aikanaan Suomen lasten historiasta (2005) ja otin sen esiin hyllystäni. Jep, Kalevalan suuri tammi on yhdistetty todelliseen ilmiöön, mutta se on Saarenmaalle pudonnut meteoriittii. Kyseinen kirja ajoittaa sen 500 eKr ja satunnaiset verkkolähteet hieman pidemmällekin menneisyyteen. Vaikka puun muoto sopiikin meteoriitin nostamaan pölypilveen tuntuu amatööripohjalta tuoreempi ajankohta, vuosi 536, runon synnylle realistisemmalta. Siis yhden lehtijutun perusteella.

Jaa, että miten se runo kuului?

Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä.
Latva täytti taivahalle, lehvät ilmolle levisi:
piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.

Ja tästäkin katastrofista joku selvisi kertomaan jälkipolville. Tapahtui se sitten milloin tapahtui. (Sateinen syksykin riitti nostamaan kuolleisuutta historiallisella ajalla.)

Kuvakiitokset Näystin/Flickr, Juanjo Arrebola/Flickr ja Mark Samsom/Flickr

Myrsky vm 1850 ja muuta ilmastotietoutta

Lasten Suometar jakoi numerossaan 1856 tietoa ankarasta tuulispäästä:

Suojärvi on pitäjän nimi aivan Venäjän rajalla viipurin läänissä. Siellä tapahtui ankara tuuliaispää toukokuun 2 p:nä 1850 eli 6 vuotta takaperin. Se kohosi yhtäkkiä, kulki nopeasti lännestä itään päin noin 5 peninkulman matkan ja raivosi tällä välillä pitäjän läpi seuraavalla tavalla:
1) Suojärvellä kohotti suuren vesipatsaan, joka kulki veden pintaa myöten vastaan päin itse tuuliaispään lentoa;
2) repäsi ulkokaton ja hirret välikaton rajasta talonpojan Aleksei Menin tuvasta Hukkulan kylässä;
3) kohotti suuremman veneen , jossa oli 15 leiviskän painavainen ankkuritouvi sisässä , Leppäniemen kylän rannasta noin 36 kyynärän korkealle ilmaan, jossa se särkyi ja putosi palasina maahan; ankkurintouvi kääriintyi, pudottua, puiden ympärille;
4) talonpoika Sidor Ijeviev, viime mainitusta kylästä , katsoi ala-ikäse n lapsen kanssa tätä luonnon ihmettä syrjästä, mutta peläten sen hirmuista menoa, tahtoi hän suojella lasta ja pani sen maahan, ruveten itse päälle ja pitäen kumpaisillaki käsillänsä puun kannosta kiini; tuuliaispää nosti hänen pystyyn, niin että jalat seisoivat 10 minuuttia ilmassa; lapselle ei tullut vahinkoa, eikä hänellekään;
5) lähätti sylen päähän toiseen kohtaan erään talonpojan saunan, jossa silloin sattui muuan ihminen kylpemään; lattia saunasta jäi entiselle paikallensa ja kylpijälle ei tullut mitään vahinkoa;
6) muutti erään talonpojan myllyn 2 kyynärää entisellä sijalta;
7) kohotti ilmaan pienemmän veneen niin korkealle, että se vaan vähän näkyi, vene tuli särkymättä alas erään talon pihaan;
8) kaatoi maahan kaikki sen tiellä olevat ihmiset; ja
9) repi puita ja pensaita juurineen ylös metsästä, jota kulki, niin että sen jälki oli niin sileä ja hakattu kuin mittarin tie.

Itsehän kerroin täällä taannoin akkaa lennättäneestä ilmavirrasta. Tällaisten ilmiöiden ennustamiseen ei tainnut olla apua ajan kirjallisuudesta:

• Talon-pojan sää- eli ilma-kirja, taikka Tarpeellisia tietoja maanwiljeliöille ilman-muutteista. Uusi, par. ja lis. p. [Turku]: [Frenckell], 1848. 15 s.
• Uusi ja wakaa ilman-ennustaja, eli, Maanwiljeliöille tarpeellisia tietoja sään- eli ilman-muutteista: ynnä lisäys, sisältäwä sekä tawallisten ristinimein merkitystä, että osoitusta lyhyimmistä matkoista kaupunkein ja postikonttuorein wälillä Suomen Suuri-Ruhtinanmaassa. Porissa: Sjöblom, 1851. 36 s. + 1 liitelehti.

Tukholmassa painettiin 1824 vapaaherra Ehrenheimin arvatenkin viisas puhe Om climaternes rörlighet.

Ilmaston lämpenemisen historiasta Suomessa on Veikko Palvo koonnut tietoa Agricola-palstalle.

Sarjassa Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk on

• osassa 18 Meteorologiska anteckningar ordnade och sammanställda af Adolf Moberg
• osassa 41 Fenologiska anteckningar ordnade och sammanstälda af Adolf Moberg
• osassa 48 Förteckning på tiden, då de Allmaennaste trae och buskar kring Åbo utslagit
  blad och blommor åhren 1750, 51 och 52, enligen Kongl. Vet. Acad. begaeran utrönt af I. Leche
• osassa 55 Fenologiska iakttagelser i Finland åren 1750—1845. Sammanstälda och ordnade
  af Adolf Moberg.

Tuoreinta silmiini osunutta ilmastohistoriaa on Heli Huhtamaan gradu Frosts, Floods, and Famines - Climate in Relation to Hunger in North-East Europe A.D. 1100–1550 . Huhtamaa ei viittaa ruotsalaiseen tutkijaan, jonka tekstejä olen pari ottanut talteen:

• Fredrik Charpentier Ljungqvist: Den medeltida värmeperioden – fortfarande en het potatis
• Fredrik Ljungqvist: A Regional Approach to the Medieval Warm Period and the Little Ice Age

Jälkimmäinen juttu on verkkojulkaisussa Pages vol 19 no 1, joka kokonaisuudessaan käsittelee keskiajan lämpöperiodia.

1600-luvun alun brittiläisiä myrskyjä ja tulvia esittävät kuvat Mason Jacksonin kirjasta The Pictorial Press

Sääilmiö Heinlammen rusthollin kohdalla 10.7.1761

Anianpelto 31.7.1761

Täällä Hämeessä ja Ylä-Hollolan kihlakunnassa, Nastolan kappleissa, Heinlammen rusthollissa on 10. päivä tätä kuuta langennut niin kova raesade, että hevoset ja karja sekä paimenet tuskin pystyivät pelastautumaan kuolemalta suurimpien puiden alla. Kaikki kasvu pellolla on lakosi rakeista, jotka olivat kananmunan kokoisia, eivätkä ainoastaan jättäneet jälkiään kattoihin vaan myös niihin seiniin, jotka olivat sadetta päin.

Seuraavana sunnuntaina eli 12. päivänä, kun väen piti rusthollilta lähteä kirkkoon tavallista tietä oli sillä vielä rakeita jäljellä ja myös kuolleita metsän lintuja näkyi maassa.

Mikään muu tila lähistöllä ei kärsinyt sateesta, vain Heinlammen rustholli.

Tämä uutinen julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 24.8.1761.

Akan ilma-matkustus kesällä 1838

Julkaisusarjassa Lukemisia kansalle on vihkonen 158 otsikoitu Akan ilma-matkustus. Tosi tapaus Turun tienoilta v. 1838. Se oli painettu vuonna 1862 ja tekstin kirjoittaja sanojensa mukaan kuullut tarinan itse akalta. Joka esitellään kappaleella

Vaaraniemellä, vähässä metsistössä, jossa muitten puiden ja pensasten parissa myös kasvoi pieniä koivuja, pyrkei vanha akka vihtain ja luutain valmistamista, joko omaksi tarpeekseen saunassa eli huoneessa, tahi kenties myydäksensä niitä. Ijän kaiken on vanhain ämmäin tehnyt mieli koivistoja, eikä juuri sovi uskoa, tämän ämmän poikenneen sellaisesta tavasta.

Pienen sivupolun jälkeen tapahtuma käynnistyy

Äkisti kuuli hän meren puolesta ääniä, kuin hengen vaarasta huutavain. Nyt katosi akan pyörtymys ja hän käänsi silmänsä meren lahdelle. Mitä näki hän siellä? Venheen, joka levottomasti ajeli sinne tänne seka-aaltojen voimasta. Sitte näki hän ..... Eipä - ajatteli ämmä - tämä on vaan uusi pyörtymys, mutta entistä hullumpi. Enkö näe mustaa pilveä lähenevän ja rippuvan ales, juuri kuin tratti. Ja kas, kuinka meri kääntyy pilveä kohtaan ja tarttuu siihen kiinni. Nyt ovat ne sennäköiset, kuin kymmenen (X) numero Turun tornin kellotaulussa. Totisesti ne ovat ristinmuotoiset. Mut kas nyt, o laupias Jumalani, kuinka ne tanssivat ja hyppivät edes takaisin, kas kuinka tuo pieni paatti pyrkii karkuun rantaa kohden. Kas kuin vaimo panee sormensa ristiin ja kuinka molemmat miehet soutavat kaikin voimin. Joko minä olen tullut hulluksi,tahi ah, niin sen täytyykin olla ....... nyt on maailman viimeinen aika. "Meri ja aallot pitää pauhaaman" - "Oh, mun Vapahtajani, ole minulle armollinen."

Hartaudella laski vanhus itsensä ruoholle ja katseli ääneti luonnon suurta ja kamoittavaa näytelmätä.

Tuo vähänen venhe oli onnellisesti pääsnyt rantaan ja sen kolme ihmistä kiiruhti suurella puhdilla ylös metsistölle päin. Akka istui paikallansa.

Ja sitten:

Hän näki vesipatsaan halkeavan, kuuli kuolevan veden-pyörteen körisevän äänen. Nyt havaitsi akka suuren pilven tulevan häntä vastaan. Tuo musta pilvi löyhytteli hänen kasvojansa kohtaan niin lempiästi, niin nukuttavasti. Se kävi oikein päähän; eikä akalla ollut voimaa seisoa pilven suurempata voimaa vastaan. Untanäkevänä kulki hän vaan tuulivirran mukaan.

Lopputulos:

Näyttää siltä, kuin olisi tuulispää vaan tahtonut laskea leikkiä, sillä koska se oli kantanut ämmän metsistön puitten ylitse, välitse, ohitse, raukesi sen tuimuus ja ja ämmä laskui maalle aidan viereen.

Tässä heräsi vanha Helena unen-näöstänsä. Tuulispää oli kadonnut; luonto oli päättänyt kapinansa. Lahti oli rasvatyyni, taivas sinisempi ja kirkkaampi kuin ennen; aurinko oli loistava, kultainen ja uljas, linnut visertelivät niin iloisina, suloisina, pelottomina.

Raekuuro Jurvassa 1799

Kesää odotellessa kannattaa muistaa, ettei silloinkaan ole kauniit säät varmoja...

Sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.9.1799 julkaistiin yllättävästä kesäisestä sääilmiöstä pitkähkö kirje. Omat voimani eivät riittäneet sen suomentamiseen, mutta sain apua tuttavaltani Eva Ahl-Warikselta, joka kirjoittaa blogia En avdankad akademikers tankar. Eli tälle blogille tavanomaisesta laadusta poiketen alkuperäiselle jokseenkin uskollinen käännös:

Laihia, 1. Elokuuta.

Kertomus harvinaisen vaikeasta raekuurosta, sekä siitä hävityksestä jota samainen kuuro aiheutti Vaasan läänin ja Laihian pitäjän Jurvan kappelin Tainuksen tilalla.

Heinäkuun 1. päivänä 1799, kirkas päivä, sää ihan tyyntä, ja lämpöä 28 astetta. Voimakasta ukkosta kuului koko aamupäivän. Klo. 12 alkoi hiljailleen puhaltaa Itäistä tuulta, ja klo. puoli yhdeltä kasvoi paksu pilvi idässä, joka puoli peninkulmaa Laihian pitäjän Jurvan kylän takana, kauhean ukkosen tiheine salamoineen aikana antoi voimakkaan raekuuron, jossa pienimmät rakeet muistuttivat kiväärinkaliiperin-kuulia; mutta jotkut olivat puolen kyynärän mittaisia, ja teräviä toisesta päästä kuten nuolet, ja jotka katkoivat puiden oksia metsässä. Kansa, joka monin paikoin samalla tienolla oli polttamassa tervaa, eivät voineet tervahautojen vieressä sijaitsevissa hirsimökkeissään, joissa nämä rae-nuolet iskivät kattojen lävitse, muutoin pärjätä, kuin että joutuivat menemään maate itse lavitsojen tai penkkien alle.

Täällä Jurvasta itään sijaitsevalla metsäalueella, pilvi jakaantui kahteen seinämään, joista toinen meni jokseenkin etelään päin, Östermarkin pitäjän Järvenpään tiloille, sekä eteenpäin Närpiön pitäjän Pirttikylän kappelin alueelle, missä rakeet kuulemma rikkoivat monia ikkunoita ja myös, etenkin edellämainitulla paikalla, vahingoittivat merkittävästi viljaa pelloilla.

Toinen pilvi-seinämä, paljon paksumpi, meni länteen, Jurvan kylän ohitse, noin 1 ¼ peninkulmaa pituudeltaan ja ½ peninkulmaa leveydeltään, ohitti, tällä matkallaan, yli tämän puolen peninkuman päässä Jurvasta sijaitsevan Tainuksen tilan, joka kuuluu herra Kapteeni ja Ritari Gustaf Ad. Hobinille, sekä pysähtyi ja hälveni ¾ peninkulmaa sieltä Jurvan ja Laihian välisen metsän yllä.

Tainuksessa, myöskin metsässä, satoi, kauhean ukkosen siivittämänä, rakeita, joista pienimmät olivat kuin kaliiperi-kuulia, jotkut kuten kananmunia, ja jotkut neliskulmaisia. Maa täyttyi niistä puolen korttelin korkeudelta tai paksuudelta, ja ne olivat maassa sulamattomina seuraavaan päivään saakka. Raekuuro kesti puoli tuntia, ilma oli kylmää, sekä koko seuraava vuorokausi viileä.

Ukkonen, salamat, raekuuro, eläinten huudot, ja työstään kotiin rientävän kansan huudot ja karjaisut, joka [kansa?] piiloutui ladoissa ja ulkorakennuksissa, kaikki lisäsi vaaran tuntua. Surullisinta oli tosin turman jälkeinen näky, se täydellinen hävitys, joka oli raekuuron myötä seurannut tilan omistuksia; koko sato hyvin hoidetuilla pelloilla, käyttöalueilla ja niityillä, oli kokonaan lyöty alas ja murskattu; mitä kauneimmassa kukinnassa oleva 13 tynnyrin kylvetty Ruis, äsken kylvetty 3 tynnyrillistä Ohraa, 3 ja puoli tynnyrillistä kylvettyä Kauraa, puolikas tynnyrillinen Herneitä, Pellavaa, Hamppua ja muita Ryytimaan-kasveja, kaikki tuhoutui hetkessä ja siten kokonaan tuhoutui, että monin paikoin ei voida kerralla nähdä, mitä siellä oli aiemmin kylvetty. Ruoho niityillä, mitkä kaikki ovat lähellä Bolstadia ja sen yhdeydessä, samoin tavoin lyötiin alas, ja maa niin kovin piiskattiin, ettei mitään merkkiä mistään kasveista enää näkynyt. Kaikki tilan tuohikatot lyötiin läpi niin tiheään, kuin niitä olisi ammuttu sadoilla Haulikon-ammuksilla.

Tästä maahan löydystä Ruispellosta kolmannes korjattiin heti; muualla sittemmin jokunen korsi siellä ja täällä, joiden varsi vain katkesi ilman että kokonaan murskautuivat, ovat kukkineet ja [?)]..., mutta myös nämä harvat korret ovat maassa ja juuri ja juuri talteen korjauksen arvoisia. Niityistä ei ole tullut mitään, vaan maahan lyöty ruoho on kuivunut pois, ja uutta ruohoa ei ole vielä näkyvissä, vaikka kuukausi on jo kulunut tästä. Koska näin ollen menetetty sato, ruoka kuudelle hevoselle, 34:lle lehmälle ja 30:lle lampaalle, jotka tavallisesti näiden viime vuosien aikana tilalla on pidetty, y. m. Lasketaan, niin tämän onnettomuuden hinnaksi voi määritellä 1200:aan riikintaalariin.

Menetys, niin paljon enemmän merkityksellinen omistajalleen, koska hän 8 vuotta sitten vastaanotti tämän tilan melko heikkona ja suurimmassamäärin huonosti hoidettuna, sekä on sitten, osaavana ja aktiivisena maanviljelijänä, tilaansa uskomattoman paljon työtä sijoittanut ja paljon maksanut sen viljelyyn ja kunnostamiseen kaikin puolin koskien Maatilanpitoa koskevia osia. Tilan heikkous sen vastaanottohetkellä, sekä myöhempien vuosien tilapäiset syyt ovat vaikuttaneet siihen, että Herra Kapteeni ja Ritari Hobin ei vielä ole saanut mitään erityistä satovoittoa siitä; ja nyt, jolloin iloisin toivo ensi kertaa näyttäytyi, että saisi osin korvattua niin paljon vaivaa ja kustannusta, niin hävisi tämäkin yhtä nopeasti kuin onnettomasti.

Tulipalojen sattuessa Pitäjät maksavat keskenään täällä paikkakunnalla paloapua Talojen arvon mukaisesti, koska näitä onnettomuuksia usein sattuu, osin koska tulta käsitellään varomattomasti, osin myös siksi, että tulisijoja valvotaan huonosti; mutta kun Rakeet, jota kukaan inhimillinen voima ei voi säätää, tuhoavat tilan koko sadon sekä pellolla että niityllä, ei ole säädetty mitään korvausta; vähintään voisi vaatia, että koko Kihlakunta joutuisi korvaamaan, kun tällaisia onnettomuuksia kuten tämä sattuu tilalle.

Tämän tapauksen läsnäolleina silminnäkijöinä ja mitä edellä on kerrottu, saanen lopulta mainita Herra Vänrikki Christ. Ph. Caton, Herra Maisteri Gust. Fr. Stillmanin ja Herra Cooministeri Js. Hedbergin.

Joh. Forsman
varapastori samassa

Ukkosia ja tilastoja

Kesän 2010 ukkoset ovat nyt mennyttä, kun on kerran kesäkin. Jonka aikana kerroin kesän 1761 ukkoskuolemista. Väliin jää pari vuosisataa, jolloin ukkosti myös.

Vuosien 1894, 1896, 1897, 1898, 1899, 1900, 1901, 1902 osalta on melko vaivattomasti tarkistettavissa missä ukkosti ja kuinka kauan, sillä tuolloisen havaintoverkoston raportteja julkaistiin koottuna Suomen tiedeseuran julkaisuun Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk.

Osassa 59 on 2686 ukkoshavaintoa vuodelta 1894. Mukana on myös lista 225:sta vapaaehtoisista raportoijasta, joiden ansiosta tiedämme toukokuun 12:sta päivän osalta esimerkiksi ukkostaneen Kokemäellä:

Kl. 11.55—12 f. m. öfver Kumo (åskslag antände ett fähus och splittrade telefonstolpar), Hvittis, Lavia, Ikalis och Sideby.

Eli voisi "näppärästi" kerätä tietoja paikallistasolta. (Alkuperäiset paikalliset raportitkin ehkä tallessa jossain?)

Vuosien 1896, 1897, 1898, 1899 tiedot ovat osassa 62 ja 1900, 1901, 1902 osassa 64, jossa on myös tilastoa vuosien 1891-1900 kuolleisuudesta.

Tilastoista ja kuolleisuudesta puheen ollen... Wikisourcesta löytyi P. Wargentinin vuonna 1767 julkaistu teksti Uti hvilka Månader flera Människor årligen födas och dö i Sverige. Kotuksen Varhaisnykysuomen korpuksessa puolestaan Paavo Tikkasen Suomen Suuriruhtinanmaan Nykynen Tilasto (1848) ja Väki-luvun ja Asukas-vaiheiden suhteita Suomessa (1859)

Säähistoriaa

Minulta meni erinäisiä minuutteja, ennenkuin tajusin miksi Markus Hotakaisen tuore kirja Suomen säähistoria ei alkanut jääkaudesta tms.

Siksi, että se on "Suomen" säähistoria ja alkaa täten vuodesta 1917. Tai tarkemmin sanottuna säästä 6.12.1917. Lämpötila plussan puolella jopa Sodankylässä ja Kajaanissa sekä Kuopiossa vain yksi pakkasaste.

Vastaavasti on joka vuodelta poimittu joku säätilaan, sen ennustamiseen tai tiedottamiseen liittyvä aihe. En tiedä lukeeko tämän joku alusta loppuun, vuosijako houkuttelee enemmänkin hyppäämään itseä kiinnostaviin asioihin. Jonka jälkeen pystyy toteamaan mielenkiintoisia asioita, kuten "elämäni ensimmäinen joulukuu oli harvinaisen lämmin". Tai toteamaan, että kesä 1991, jonka muistan ylenmääräisen lämpimänä olikin tulivuoren purkauksen pimentämä?

Mutta vastausta mummoni kysymykseen "minä vuonna oli se suuri myrsky, joka kaatoi kirkonmäen puut" täältä on turha etsiä. Kullekin vuodelle on varattu vain yksi aukeama.

Säätä on kyllä jaksettu muistella ja ihmetellä. Alla raportti Mikkelistä maaliskuussa 1761 (Inrikes tidningar 26.3.1761). Talvi oli ollut runsaslumisempi kuin miesmuistiin, vaikeuttaen metsätöitä.

Tulivuorista ja nälkävuosista

Sunnuntain Hesarissa todettiin:

"Islannin rajuin oli purkaus Lakin laavavyöry vuonna 1783. Noin neljännes silloisesta 50 000 hengen väestöstä kuoli. Laava ja myrkkysavut tappoivat yli puolet Islannin karjasta, mikä johi nälänhätään. ... [Myrkylliset kaasut] levisivät myös Eurooppaan tuulten mukana. Mystisenä pidetty myrkkysumu tappoi ihmisiä ympäri Eurooppaa. Lakin syytämät kaasupilvet väistyivät Euroopassa vasta kuukausien kuluttua ja tuhka viilensi säätä."

Tuhkan viilentävä vaikutus koettiin Euroopassa myös vuonna 1816, josta englanniksi käytetään nimeä "year without a summer" eli vuosi ilman kesää. Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Euroopassa koettiin epätavallisen kylmä kesä, joka johti vakaviin satomenetyksiin. Ilmiön syyksi on yleisesti hyväksytty edellisen vuoden puolella tapahtunut Tamboran purkaus, joka oli suurin viimeisen 1600 vuoden aikana tapahtunut (Lähde: Wikipedia)

Olen nähnyt maininnan vuodesta englanninkielisessä ilmastokirjallisuudessa, mutta en muista mitään toteamusta Ruotsin tai Suomen historian kuvauksista. Nyt kun ruotsalaisia sanomalehtiä on digitoituna, niin olisi mahdollisuudet lähteä metsästämään jälkiä.

Nälkävuosia on täällä ollut säännöllisen epätasaisesti, yksittäinen unohtuu nopeasti. Käynnissä oleva kirjaprojekti toi eteeni ensimmäisen kerran vuoden 1601, joka oli saman vuosisadan lopun katovuosia vastaava katastrofi. Mutta vasta kun minulla oli kuvattavanani vuonna 1601 elänyt maanviljelijä, asialla oli minulle merkitystä...

Nälkävuosista puheenollen:

Santeri Alkio: Murtavia voimia. Kuvauksia katovuoden 1867 ajoilta
Carolus Nicolaus von Hellens: Om finska allmogens nödbröd (1782)
Mauri Leinonen: Kun kesän leipä oli toisen aitassa - elämää Kiuruvedellä suurina hallavuosina 1866-1868

Ja ilmastosta:

Jari Holopainen: Reconstructions of past climates from documentary and natural sources in Finland since the 18th century
Mauri Timonen: Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina
Samuli Helama: Hydrologisia aikasarjoja puiden vuosilustoista
(Lustotutkimuksen kuulumiset)

Ja kun Islanti tuli mainittua, kuva Reykjavikista, julkaistu Helsingin Wiikko-Sanomissa 12.10.1883

Milloin Aurajoen jäät lähtevät?

1800-luvulla Aurajoen jäät lähtivät useimmiten huhtikuun puolella. Tilastotiedot on esitetty Turun kaupungin sivuilla, kaaviossa pystyakselina päivät huhtikuun alusta.

1700-luvulla eläteltiin muuten toivetta ilmaston lämpenemisestä. Siitä Jari Niemelän artikkeli Auraican numerossa 1 (2008).