Uusimaa keskiajalla, 2. luento

Viime tiistain (olisi tämän voinut vähän aikaisemminkin kirjoittaa?) luento kertasi osittain ensimmäistä, mutta kertaus on opintojen äiti. Jopa siinä määrin, että muistin vielä lauantaiaamuna opetuksen "Helsinki ei ole saanut nimeään Hälsinglandista tulleista siirtolaisista, sillä sieltä ei Uudellenmaalle muutettu".

Niinpä luin mielenkiinnolla kyseisen aamun Hesarin juttua Alkuperäiset helsinkiläiset elivät Vantaalla. Ingeressin ensimmäinen lause oli "Helsinki sai nimensä ruotsalaisilta maahanmuutajilta". Leipätekstissä oli kyllä mukana "toinen tulkinta". Hyvä esimerkki uuden tutkimuksen popularisoinnista?

Luennon ahaa-hetki oli huomio Porvoon linnattomuudesta ja Viipurin linnan alaisuudesta. Ajatukseni lensivät oitis länteen, jossa eräs Kokemäenkartanon lääni oli vastaavalla (?) tavalla Turun läänin alaisena. Uudenmaan itäosat alkoivat yhtäkkiä kiinnostaa.

Varsinaisena teemana oli autioituminen, joka jättää arkeologille tutkittavaa. Haggrénin selostaessa maanluontoja, miellen pulpahti kysymys: milloin perintöoikeuksia alettiin menettää?

Sitä en kysynyt ääneen. Edellisellä kerralla olin hätäillyt ja kysynyt rutosta. Se käsiteltiin tällä kertaa perusteellisesti. Kertauksena täälläkin: kiistatta Norjassa, varmasti Ruotsissa ja arvattavasti Suomessa. Virostakaan ei tiedetä juuri mitään.

Autioitumisen yksi selitys on ilmaston muutos. Minulle uutta (tai ainakin totaalisen unohtunutta) tietoa oli, että vuoden 1601 katoja selittää Perussa 19.2.1600 purkautunut Huaynaputina. (Tuoreemmista tulivuorten vaikutuksista kirjoitin tämän vuoden puolella.)

Edellisellä kerralla mysteeriksi jäänyt ero kirkko- ja hallintopitäjien välillä selittynee toisella luennolla selostetulla hallintosysteemillä, jossa koottiin tasapäisen maksukykyisiä verokuntia.

Kuva Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.