Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1876

Kirjoittaessani kesän 1876 yleisestä näyttelystä kävi ilmi, että Ny illustrerad tidning oli julkaissut siitä kuvia, mutta vasta nyt pääsin katsomaan alkuperäisiä kuvia suomalaisten kopioiden sijaan. Numerossa 21/1876 esitetty ulkokuva perustui Helsingistä lähetettyyn valokuvaan. Numeron 29/1876 avajaiskuva perustui Carl Larssonin piirrustukseen eli hän oli Helsingissä! Myös sisäkuvat numerossa 30/1876 perustuivat Larssonin piirroksiin samoin kuin numeron 33/1876 puutarhanäyttelykuva, jota muistaakseni ei julkaistu Suomessa. Numerossa 39/1876 oli vielä yksi kuva kansatieteellisestä näyttelystä.

Numerossa 42/1876 julkaistiin Tampereelta setti kuvia, joiden tuotanto todennäköisesti liittyi Yleiseen näyttelyyn.

Frenckellin paperitehdas:

Pellavakehräämö:

Kaupunginkirkko, joka taitaa olla oikeasti Hämeenlinnasta:

Valokuvaan perustuva näkymä kaupunkiin.

Viinikanojan rautatiesilta:

Muutama kuva Pariisista 1878

Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 Suomella ei ollut ikiomaa osastoa, mikä ehkä selittää niukahkoa kuvastoa Finnassa: Suomen ja Venäjän osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä. Kauppatavaran lisäksi esillä oli kansatieteellinen näyttely, josta on Finnassa yksi valokuva.

Museovirasto

Jonkinlaista lisäarvoa on siis Ny illustrerad tidningin 7/1879 julkaisemilla valokuviin perustuvilla kuvilla. Vaikka toinen niistä perustuu juuri yllä olevaan valokuvaan.

Kerstin Smedsin kirjasta Helsingfors-Paris : Finlands utveckling till nation på världsutställningarna 1851-1900 selviää, että Pariisiin lähetettiin kesän 1876 yleisen näyttelyn kansatieteellisen osan Säkylän ja Alahärmän interiöörit, savolaisvene ja mallinukkeryhmät Tenholasta, Askolasta sekä Viipurin läänistä.

Fiktiivinen lisäys kesäsarjaan

Virstanpylväs Esplanaadilla
Charles Riis, HKM CC BY 4.0

Kesän 1876 yleinen näyttely tuli vielä yllättäen vastaan opettavaisessa tarinassa "Työ on miehen kunnia. Erään käsityöläisen elämänvaiheet" (Suomen teollisuuslehti 23-24/1886). Aloituksen perusteella juttu "on aivan tosi, ja kertomuksen sankari on itse kehoittanut minua kirjoittamaan sitä muistoon ja painattamaan Teollisuuslehteen opiksi ja varoitukseksi joka ainoalle nuorelle käsityöläiselle, joka ei ota virastansa vaaria, vaan rupeaa sitä halveksimaan niinkuin hän kerran teki." Halveksinta eli tarinan ikävä käänne liittyi juuri yleiseen näyttelyyn.

Muutaman päivän päästä Heikki jo käveli pönäkkänä valkoiseen liiviin ja hännystakkiin puettuna - ei Rautatienhotellissa kuten Matti Mielonen, vaan - näyttelypaikalla Kaivopuistossa. Silloin oli, näettehän, tuo suuri teollisuusnäyttely Helsingissä. Siellä pidettiin, niinkuin muistamme, näyttelyssä kävijöitä varten suurta ravintolaa, jossa tarvittiin monta juomanlaskijaa sekä muuta palvelijaa, ja näiden joukossa oli Heikki Huittinenkin saanut sijansa.

Nyt virtasi Heikin taskuihin rahaa kuin roskaa, ja nuori nikkarinsälli näki jo kuvituksessaan itsensä ravintolan isäntänä. Nyt ei Heikin mielestä se aika enään ollut kaukana, jolloin hän saisi keppi kädessä pastierailla pitkin "espinaalia" ja kuljettaa käsityngässään kaupungin kauneinta neitosta.

Mutta näyttely-ajan loppupuolella tapahtui jotain, joka vähän liikutti meidän miehen mieltä: Mestari Vyyryläinenkin oli lähettänyt erään kapineen näyttelyyn. Se oli hienosti ja taidokkaasti tehty tamminen kirjoituspöytä. Kaikki sitä ihmeissään katselivat. Sen joka ainoata liitosta ja leikkausta ihmeteltiin, ja Heikki kuuli, kuinka palkintotuomarit kehuivat sen olevan Suomen parhaita taideoppia. Silloin Heikin sydän vähän pamppaili valkoisen liivin alla, sillä kukaan ei voinut aavistaa, että hän juuri, Heikki Huittinen, joka nyt tässä kanteli tyhjiä pulloja, oli tehnyt tärkeimmät työt kapinetta valmistettaessa.

Tuli vielä näyttelypaikalle kenraalikuvernöörikin, ja hän osti pöydän. Mutta ennenkun se vietiin pois, huomasi sen itse keisarikin, joka silloin oli Helsingissä. Ja keisari taputti tyytyväisenä mestari Vyyryläistä olkapäälle. Silloin ukko loi surullisen katseen Heikkiin, joka juuri hännystakki yllä kulki ohitse ja kantoi tarjottimella tyhjiä olutlasia. Silloin tuntui kyllä Heikin sydän-alassa vähän pahalta, ja hän oli vähällä katua, että vaihtoi kunniallisen virkansa tämmöiseen toimeen. Mutta pian ne vanhat ihanat herranunelmat haihduttivat pojan pienet ikävät, ja Heikki kantoi pönäkkänä pulloja aina näyttely-ajan loppuun asti.

Silloin Heikin olikin asia ripustaa herrashansikkaat naulaan. Ravintola näyttelypaikalla suljettiin, ja Heikki haki kellarimestarin paikkaa kaupungin hienoissa hotelleissa. Mutta eihän niihin huolittu kovakouraista puusepänkisälliä - hienoja herroja niihin tarvittiin, ja Heikki hän oli puusepän sälli, vaikka kuinka olisi koettanut hännystakissaan pönäköidä. Juomarahatkin alkoivat loppua. Nyt olisi Heikin tietysti ollut paras palata takaisin höyläpenkkinsä ääreen, mutta siihenkös miehen »vanha-aatami» myöntyi. Ohoh. Ennen Heikki rupesi rengiksi erääsen Robertinkadun varrella olevaan viinakellariin, jossa ajurien ja isvosikkain oli tapana käydä sydämen lämmitystä hakemassa silloin, kun ulkona oli pakkanen tai pyry-ilma. 

Yleisen näyttelyn jälkikirjoitus: Suomi vuonna 1876

Kesän 1876 Yleistä näyttelyä varten tuotettiin näyttelykatalogin lisäksi satasivuinen katsaus Suomen suuriruhtinaskunta : tilastollisia tietoja Suomen ensimäisen yleisen näyttelyn Helsingissä 1876 johdosta, jonka kirjoitti K. E. F. Ignatius. 

Ensisijaisesti ulkomaiselle yleisölle (*) kirjoitetussa esittelyssä on tuttuja teemoja:

Järvirikkauden suhteen ei mitään maata Europassa, ci kenties koko maan päällä, taideta asettaa Suomen rinnalle. Lasketaan että järvet tekevät noin 12 % Suomenmaan pinnan-alasta.

Onkohan joku selvittänyt, milloin tämä markkinointi aloitettiin?

Koko kirjanen voisi olla hyödyllistä luettavaa, mutta rajoitan poimintani väestötietoihin. Suomenkieliset ja ruotsinkielisen muodostavat Ignatukselle omat kansallisuutensa, joiden yhtenäisyyttä korostetaan, jättäen muut ryhmät erillisiksi:

Mitä näihin molempiin kansallisuuksiin koskee, on kumminkin muistutettava, että sama uskonto ja samanlaiset valtiolliset, kunnalliset ja oikeudelliset olot ynnä yhteiset kohtalot 700 vuoden kuluessa ovat niin yhdistäneet ne toisihinsa, että ne tekevät yhden kansan. Tähän tulee että sivistyneiden luokkain useimmat perheet ovat syntyisin alkuperäisestä suomalaisesta tahi sekaisesta suomalaisesta ja ruotsalaisesta väestöstä. Paitsi näitä kansallisuuksia löytyy maassamme Wenäläisiä (noin 6,000 henkeä, paitsi sotaväkeä), enimmiten kauppiaita kaupungeissa sekä kyläläisiä Wiipurin läänissä, Saksalaisia (noin 1,200 Wiipurissa ja Helsingissä), Mustalaisia (1,000 henkeä), jotka liikkuvat enimmin itä-osissa maatamme, sekä Lappalaisia (noin 600) pohjoisimmissa seuduissa.

Uskonnollisesti maa oli hyvin yhtenäinen. Lutherin-uskolaisia 98,04%, Kreikalais-Venäläisiä 1,91% ja Ruomin-katholin-uskolaisia 0,05%. "Paitsi maahan sijoitettua venäläistä sotaväkeä, jota ei ole otettu ylläseisoviin summiin, on erinäisiin kaupunkeihin asettunut Juutalaisia ja vähemmässä määrässä Mahometin-uskolaisia. Helsingissä, Turussa ja Wiipurissa löytyi vastamainittuna vuonna 404 juutalaista ja 86 mahometilaista. Edelliset eivät noudatettavana olevan la'in mukaan voi saada suomalaista kansalais-oikeutta, vaan oleskelevat sen vuoksi täällä passilla."

Vuonna 1873 koottiin Suomessa ensi kerran nimellisiä tietoja sokioiden lukumäärästä. Tiedot, jotka vaan koskivat maan lutherin-uskoista väestöä, antoivat johtopäätökseksi että molemmilta silmiltä kokonansa sokeiden summa teki 3,842 sekä molemmilta silmiltä puoleksi sokeiden eli semmoisten, joidenka näkövoima oli niin heikontunut etteivät saattaneet eroittaa paksumpaa pränttiä.

Näkökyvyttömyyden merkittävänä syynä Ignatius näki kansan tavat

mutta tuo vanha tapa että useat kerrat viikkoonsa kylvetään kuumissa, savua täynnä olevissa saunoissa elää vielä eikä voi olla vaikuttamatta siihen että silmätauteja paljon tavataan. Samaa lienee sanottava myös tuosta Suomalaisille omituisesta tavasta että kuivataan ja puidaan eloa lämmitetyissä riihissä.

Tilastotietoa kuurojen määrästä ei ollut käytettävissä, vaikka niitä oli kyllä runsas kymmenen vuotta aikaisemmin ainakin kertaalleen kerätty. "Mielipuolia löytyi vuonna 1865 yhtehensä 3,143 eli yksi joka 587 asujamen suhteen. Viimeisiltä vuosilta ei ole täydellisiä tietoja tästä annettu."

Tilastoja ei myöskään ollut siirtolaisuudesta.

Ulosvaellus, varsinkin itä-osasta maatamme, ei kumminkaan ole niinkään vähäpätöinen asia. Sieltä vaelletaan parhaasta, päästä Wenäjälle. Vuonna 1864 oli esim. Pietarin kaupungin asukkaista 14,743 syntynyt Suomessa. Toinen, vaikka vähempi tulva ulosvaeltajia on jo muutamien vuosikymmenien kuluessa kääntynyt Norjalaista Jäämerenrannikkoa kohden, jossa suomalainen kansallisuus näkyy olevan kovasti enenemään päin. Viimeksimainitusta maasta, ja vaan harvoin suorastaan Suomesta, on paitsi sitä vaellettu Amerikaankin. Hancockissa Michigan nimisessä valtakunnassa löytyy muun muassa niin suuri määrä suomalaisia perheitä, että heidän keskensä kysymys on nostettu oman kirkonseurakunnan perustamisesta.

Väestötietoja julkaisussa seuraa sivulta 23 alkava Historiallinen kerronta. Sen tulkintojen setviminen ja kontekstointi vaatisi blogitekstiä pidemmän tekstin.

(*) Alkuperäinen ruotsiksi: Storfurstendömet Finland : statistiska anteckningar i andledning af den första finska allmänna utställningen i Helsingfors 1876. Saksaksi: Grossfürstenthum Finnland: statistische Mittheilungen mit Veranlassung der Ersten Finnischen Allgemeinen Austellung in Helsingfors 1876 ja venäjäksi. 

Viimeiset kuvat kesältä 1876

Suomen kuvalehti 95/1876
Museovirasto, CC BY 4.0

Se osa Runnipuistoa, joka oli suljettu näyttelön aituuksen sisään, oli laitettu erin-omaisella huolella. Hienoa heinää oli kylvetty nurmikoille ja se pidettiin alin-omaisella leikkaamisella aina tasaisena, kauniina. Lammikko oli puhdistettu, varustettu joutsenparilla, ja sen veteen oli Turun rautatehdas asettanut mitä somimman rautaisen huvimajan, joka oli sillalla yhdistetty rantaan. Tämä maja näytti niin hienolta, niin kepeältä, että olisi luullut voivansa sen kantaa pois. Hinta ei ollut kovin suuri — 400 markkaa. (Suomen kuvalehti 95/1876)

 

Charles Riis
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Charles Riis
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Charles Riis
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Yleisen näyttelyn väliin jättäneet

Monella lähteminen oli kiinni rahoituksesta tai vielä pahemmista murheista. 

Tervolasta 8 p. Elokuuta. Lukiessani Uutta Suometarta näen kuinka Etelä-Suomen asukkaat tänä kesänä ovat saaneet nautita iloista ja riemullista elämää. — Heitä on armollinen keisarimme perheineen käynyt tervehtimässä, heillä on ollut ja on vieläkin Suomen Yleinen näyttely ja muita huvituksia. Kulkuneuvoina on heillä rautatiet ja höyrylaivat, heillä on hyvät vuoden tulon toiveet. Me sitä vastoin täällä poloisilla pohjan mailla, raukoilla Lapin rajoilla olemme tätä ihanaa ja lämmintä kesän aikaa saaneet viettää alituisen surun ja murhen alla, sillä kunnassamme on aina Juhannuksen viikosta asti hirmuisimmalla tavalla raivonut tuo hirveä eläinten-rutto, kaataen hevosia, lehmiä ja lampaita.... (US 25.8.1876) 

Punkalaitumelta, Elokuun 7 p. — Sanomalehdet ovat näinä aikoina puhuneet matkustuksista, yleisistä näyttelyistä, huviretkistä, juhlista ja kukapa ne kertookaan mistä kaikista. Rikkaita he ovat ainaki olleet tuotteissaan. Minä vaivainen en voi matkoilta kertoa, koska en ole käynyt edes oman pitäjän pihoa ulkopuolella, saatikka sitte tuossa Helsingissä, josta maineita kerrotaan. [...] Tästä pitäjästä ei minun tietääkseni ole Helsingin näyttelyssä käynyt, vielä ainakaan, kuin eräs talokas Heikki Moisio. Siinä kaikki! "Hauskaahan tuolla olisi käydä, mutta se maksaa", olen kuullut monen varallisenki sanovan. Niin mitäs meidän, jotka emme voi, sitte auttaa muuta kuin istua nurkissamme ja imeä joka ainoan piirteen sanomalehtien kuvauksista. (US 11.8.1876)

Savitaipaleesta Elokuulla. Täällä eletään vaan niinkuin ennenkin. Ei paljon uusin keinoin eteenpäin pyritä, ollaan vaan oikeita vanhallaan-olijoita, kun ei yleiseen näyttelyynkään ketään ruvenneet laittamaan. — 6 p. Elokuuta kun oli kuntakokouksessa kysymys mainitusta asiasta, niin ukot vaan pelkäsivät kukkaron kutistumista ja sanoivat että oppia ei tarvita: osaahan sitä kyntää ilmankin. Kokouksen pöytäkirjaa vaan sillä lailla kaunistivat, että onhan meillä maanviljelys-neuvoja, jota saa käyttää joka mies, kuka vaan tahtoo, ja siltä saapi oppia kyllä! (US 6.9.1876) 

Savitaipale ei ollut ainoa paikka, jossa näyttelyssä käynti nähtiin turhuutena.

Hämeenkyröstä 9 p. Syyskuuta. (US 15.9.1876) [...] Olin aikeessa käydä jo alkupäässä näyttelyä katselemassa, mutta ilmoitin aikomukseni noille korkeammalla ijän portaalla oleville ukoille erämaassa täällä, ja ne niinkuin yhdestä suusta sanoivat: "älä ole turhamainen; mahtaako se olla muuta kuin herrojen huvitusta ja sekin kaikki vielä päälliseksi ruotsalaista“. 

Suomenkielisistä lehdistä oli saatu lukea näyttelyluettelon suomennoksen myöhästymisestä ja kyltityksen yksikielisyydestä, joten lähtemättömyys saattoi tosiaan olla kielipoliittinen kannanotto.

Längelmäeltä Elokuun 4 p. 1876. [...] Suomen yleisessä näyttelyssä Helsingissä ovat useat täältä käyneet; mutta voi katkeraa pilkkaa suomalaisista! Nurjalla mielellä ovat sieltä palanneet, eivätkä suinkaan ole kehoittaneet toisia sinne menemään. Itsekukin arvannee syyn! (US 21.8.1876)

Viipurista kirjoitetaan meille 22 p. Elokuuta: Tavallisena puheen aineena on, kun ystävä kohtaa ystävänsä: "oletkos Helsingissä käynyt Suomen yleisessä näyttelyssä ja mitä arvelet siitä?" On täällä niitäkin, jotka siellä ovat käyneet, vaan enin osa on niitä, jotka eivät ole käyneet, eivätkä halua mennä senkin vuoksi, kun mainittu näyttely ei ole Suomataiselta kannalta katsoen semmoinen kuin sen olisi tulla ollut - "Vaan kärsi vaivas nurkumatta, moni karsii pahempata." Niinhän meidän Suomalaisia nenästä vedellään! (Keski-Suomi 2.9.1876) 

Uudeltakirkolta Yleisessä näyttelyssä

Keskushallin yläosa Spåren huvilan ja katolisen kirkon välissä
Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0.

(Jatkoa eiliseen Helsinkiin saapumiseen.)

Seuraavana päivänä olimme yleisessä maanviljelyskokouksessa läsnä. Sen tapaukset ovat jo sanomalehdissä kerrotut. Sen kumminkin sanon, että ruotsinkieli sielläkin oli päällimmäisenä, eikä niinkuin yleisö edeltäpäin toivoi. Kyllä se jälemmin suomennettiin. Mutta eikös tuo jo aikaan nähden olisi ollut sopivampi päinvastoin, ainakin se kansan mielen olisi paremmin tyydyttänyt, vaan kyllä sekin aika vielä koittaa, että mokomat asiat suomesta ruotsinnetaan. 

Sitten läksimme Suomen yleistä näytelöä katsomaan, johon osasimme ajurien avulla, seisauttaen oven eteen, josta kohta vilkaisin päällekirjoitusta oven päällä, josta astui silmiini muukalaispuustavilla päällekirjoitus: E Labore Omnium Omnibus robur. Astuttuamme sisälle haihtui kohta synkeys mielestämme, kun äkkiä avautui silmiemme eteen mokoma loistavuus ja somasti järjestetty tavarain paljous, ettemme oikein tahtoneet uskoa silmiämme ja ajattelimme, onkohan tämä vain kaikki suomalaisten käsialaa, voipiko Suomi, jota sanotaan köyhäksi, tarjota jo tämmöisen paljouden kaikenmoisia teoksia yleisön nähtäväksi. Iloksemme saimme kuulla, että kaikki ne on Suomesta. 

Tehtaiden teokset olivat sanalla sanoen mitä puhtaimmin tehtyjä. Suurin kaikista oli höyryveturi vaunuineen, erittäin puhtaasti rakettu. Tampereen tehtaalta oli kutomakone, jota höyryn voima piti käytännössä ja jolla valmisti kukiteltua pöytäliina; samoten toinen pienempi kutomakone, joka valmisti erittäisin joutuisaan pitkän viiruista pumpulikangasta. Tärkeimmät maanviljelijöille olivat lapiot, kuokat, kirveet, piilut, vasarat, naulat, tatikot, y. m. useimmista maamme tehdaista ja kaikki puhdasta työtä. Turun laiva veistämöltä oli erittäin huomiota puoleensa vetäviä esineitä, touvia, nuoria, blokkia y. m. laatuisia teoksia ja sluuppi kovin puhtaasti tehty, jos tuolla näkyi olevan hintaakin 2400 m. Sortavalasta oli erittäin hyviä sieroja, jotka ansaitsevat tulla maanviljelijäin huomioon. Nurmijärveltä oli nähtävästi tarkoitustansa täyttävä laita-astiain sorvaustuolin malli. Vahinko vaan, ettei kaikilla esineillä ollut hintaa luettavana. 

Hämeenlinnasta oli sokuriteoksista huomiota puoleensa vetävä sokurista tehty laiva ja väestö. Porsliini- ja lasiteoksia oli useammista tehtaista erittäin viehättäviä. Sitten oli sokuria, saippuata, juomia, viljoja, tupakkitehtaiden teoksia, tehtaiden vaate- ja neulomateoksia jos jonkin laatuisia, fiskarin veitsiä ja kahvelia ihmeteltäviä somuudeltaan. Keskellä näyttelöä oli iso suihkukaivo koristettu kaikenmoisilla kasveilla. Kalastus aseita näkyi olevan vähässä määrässä. Kotiteokset vetivät erittäin huomiomme puoleensa, jotka jokseenkin näkyvät kilpailevan tehtaiden teosten rinnalla. Soma oli myöskin sukan neulomakone, joka oli veivistä väännettävä ja valmisti varvin joka väänöksellä sukkaa. Keskellä näyttelöä nähtiin iso kello, joka osoitti ajan kulua. Kelloja oli useimpia maalaisienkin tekemiä oikein kronomederia. Kansakoululaisten teokset usealta kulmalta olivat erittäin somasti tehtyjä ja huomiota puoleensa vetäviä, kukkais kasveja erittäin hyvästi hoitettuja. Maalausteokset olivat niin viehättävän elävästi valmistettu, ettei voinut kylliksensä katsella. 

Maanviljelysosastossa oli puimakoneita, myllyjä, sahoja, höyryn voimalla ja hevosvoimalla käytettäviä; niitto- ja leikkuu-koneita, aatroja monesta laadusta, viskoo masinoita monen moisia, haravia hevosvoimalla käytettäviä, nauriin kylvukoneita käsivoimalla käytettäviä, y.m., joita kaikkia on mahdoton luetella. Yllä luettuja aseita saavat halulliset tilata Helsingistä hra Lars Thuringilta, Aleksanderin katua n:ro 11. 

Edellisessä näyttelössä oli myöskin vanhan-aikaisia kokoelmia aseita ja talouden kapineita, pukuja ja kokonaisia vaateparsiakin ynnä huonekuvauksia, henkilöt asetettu sisään ennen aikaiseen järjestykseen ja pukimiin hyvin vanhan aikuisia. Olin unehuttaa elukat mainitsematta: siellä oli hevosia, lehmiä, sikoja, lampaita, oinaita, kukkoja ja kanoja oli vähäisen. Elukat olivat useampaa eri routua, kaikki hyvästi hoidettuja. (Ilmarinen 13.9.1876)

Uudeltakirkolta Yleiseen näyttelyyn

Viime viikolla kävimme täältä kaksissa miehin Helsingissä Suomen yleistä näyttelöä katsomassa, ja samassa olimme yleisessä maanviljelyskokouksessa. Matkamme alkoi 29 p. viime kuussa [elokuussa] ilman mitään erityisyyttä; vaikka vähän ensin arvelutti matkamme alussa tuo kuuluisa kieliseikka, että miten tultaisiin toimeen pääkaupungissamme ilman tuota kulturia, vaan kohta poistuikin tuo pelkomme, kun astuimme rautatien vaunuihin, jossa palvelusväki ei näkynyt kuuluvankaan siihen asetuksen piiriin, jossa olisivat velvoitetut ainoastaan ruotsiksi matkustavaisia puhuttelemaan, josta Ilmarisen 46 n:ssa oli kirjoitettu, josta meidänkin pelkomme sai alkunsa. Mutta täälläpä olikin toisin laita. Nämäpä puhua sujauttelivat selvää suomenkieltä ja päälliseksi nöyrästi niinkuin sivistyneitten ihmisten tuleekin kohdella toisiansa. 

Helsingin rautatieasema
Charles Riis
HKM CC BY 4.0

Tultuamme pääkaupunkiimme, kohtasimme rautatien asemahuoneella asioitsijakonttorin lähettilään, jolta pyysimme tietoa majapaikasta. Hän antoi meille paikalla osoituskortin erääseen kaupungin osaan. Me läksimme paikalla sinne, tultuamme perille hellitimme ilolla taakkamme. Vaan kuinkas kävikään! Asiamme esiteltyä kääntyikin tuo toivottu ilomme myttyyn. Sieltä ilmoitettiin meille, ettei heiltä ollut ensinkään majapaikkaa saatavana. Me kyllä näytimme osoituskorttia, vaan ei sekään auttanut, väittivät vaan jo "ylössanoneensa" majoituksensa asioitsijakonttorissa, josta asioitsijan lähettiläs ei näkynyt kumminkaan tietävän. 

Olipa se miten olikaan, mutta me tulimme kumminkin petetyiksi, eikä jäänyt muuta neuvoksi kuin hakea toista majapaikkaa. Mutta mistä, siinäpä temppu, kaupunki oli meille varsin tuntematon, keltä koetimme kysyä, niin saimme "intvetjan" vastaukseksi, kumminkin oli yllämainituilla talon eläjillä se herkkätuntoisuus, että sallivat meidän jättää kapineemme siihen, siksi kun saisimme itsellemme majapaikan. 

Me riensimme takaisin rautatien asemahuoneelle, vaan sieltä emme enään saavuttaneetkaan asioitsijamiestä. No mikäs nyt neuvoksi? Asioitsijakonttoria emme myöskään tienneet eikä sinne haluttanutkaan koska asioitsijan osoituskortti jo ensikerrallakin täytti vaillinaisesti tarkoituksensa. Olimme siinä kahden vaiheella ja puhuttelimme rautatien palvelusväkeä, vaan mikä onni? Eräs kondukdöri (E. Warelius) tarjosikin aivan ihmisrakkaudessa meille oman asuntonsa viljeltäväksi, johon me ilolla suostuimme ja olimme hyvinkin tyytyväiset, että siitä pulmasta pääsimme. (Ilmarinen 13.9.1876)

Eläinnäyttely Yleisen näyttelyn aikana

Eilen avattiin, yhteydessä seitsemännen yleisen maanviljelyskokouksen kanssa, n. s. tilapäinen näyttely. Siihen kuuluu kaikenlaisia koti-eläimiä sekä maanviljelyksen, karjan ja kalastuksen tuotteita. Tahdomme tällä kertaa ottaa puheeksi koti-eläimet, jotka epäilemättä ovat tärkein ja miellyttävin osa koko tilapäisessä näyttelyssä. 

Astuessamme Kaivopuistoon ja yleiseen näyttelyyn vievää katua ja tultuamme katolisen kirkon edustalle, huomaamme oikealla puolella pienen kunniaportin-tapaisen rakennuksen, jonka yläpuolelle on suurilla kirjaimilla maalattu: Husdjurs utställning, joka suomeksi merkitsee niin paljon kuin: "Koti-eläinten näyttely". vaikka siis näyttely näyttää olevan aiottu yksinomaisesti ruotsalaisille, astumme kuitenkin rohkeasti portin läpitse ja ostamme ohi mennen suomenkielisen luettelon, joka, kummaa kyllä, tällä kertaa on ilmestynyt yhtä haavaa kuin ruotsinkielinenkin. (<US 1.9.1876)

Ilmeisesti tarkoitettiin kirkon tätä puolta
Carl Adolf Hårdhin valokuva. HKM, CC BY 4.0

Näyttelön paikaksi oli valittu lähellä yleistä näyttelörakennusta katolisen kirkon ja tähtitarkastusmäen välissä oleva alankoinen tila. Tämä ala oli aidattu ympäriinsä ja sen keskustaan rakennettu kaksi aivan pitkää katosvajaa, joihin oli hankittu tilaa 334 eläimelle kaikkiaan. (Satakunta 7.10.1876>)

Lähdemmepä siis katselemaan noita eläimiä, jotka ovat saaneet kunnian päästä Suomen pääkaupunkiin ei ainoastaan Suomen kansalaisten, vaan myös tänne saapuneiden ulkomaalaistenki tähysteltäväksi. Kun nyt alamme itäisimmän katosvajan itäisintä sivua kulkemaan etelästä pohjoseen päin, niin on siinä ensinä nähtävänä 14 maanviljelyn tarkoitukseen ja ajotyöhön aivottua iältään 3 ja 5 vuoden välillä olevaa oritta ja yhtä monta saman ikäistä tammahevosta. Mutta kaikista ihmeellisin seikka tässä suhteessa on se omituinen asia, että hra F. von Frenckell Anolasta on voinut tuoda näytteille koko 10 hevosta, jotka kaikki olivat silloin 2 vuoden ja 120 päivän ikäisiä. Yli 5 vuoden ikäisiä ja hyvissä voimissaan olevia työhevosia oli 8; vaunu- ja juoksuhevosia 12 eläintä, iältään 4 vuotta vanhoja. Näistä oli moni aivan kaunis eläin, olletiki 3 vuotiset oriit, jotka voittivat vanhemmat veljensä. Sellaisesta saiki hra Jack Turusta, pronssimetaljin ja 50 markkaa rahapalkintoa. Oikein hyviä varsatammoja ei ollut näytteillä ja kuuluki niistä olevan yleinen puute maassamme. - Kaikkein suurimman huomion herätti näyttelöpäivinä saatavilla ollut Norfolkin rotuinen orit, joka yleensä tunnustettiin kelvolliseksi eläimeksi laatuunsa. Tämän eläimen omistajilla kuuluu olevan aikomus, että kun ovat saaneet ostohinnan siitä vähänkään korvatuksi, niin he myyvät sen alennetusta hinansta ja ostavat toisen, jota siten tulisi useita sellaisia meidän maahan leviämään. Eläimen hinta lienee olla 14 tuhatta markkaa.

Riis. HKM, CC BY 4.0

Talonpoikaisia kilpailijoita hevosinensa tuskin lienee ollut osanotossa muita kuin Hovinkartano Hauhosta, Jaakkola Längelmäeltä ja Huusko Jämsästä. Näistä saivat kaksi edellistä raha ja kunniapalkinnon hevosistaan, jotka myödessä nousivat toinen 1,200 toinen 1,500 markkaan.

Nautaeläimiä oli kaikkiaan esiteltyinä 213, jotka melkein kaikki olivat ulkomaista Ayreshiren rotua, jotkut Anglerin mutta vaan 4 eläintä kotimaista rotua. Kartanon herra von Knorring Kokemäeltä oli tuonut nähtäville, vaikka kuletusmatka oli niinki pitkä, koko 10 eläintä. Eräs esittämänsä hopeametaljilla palkittu sonni oli arvosteltu lähes paraimmaksi siitä laadusta. Myötäessä vaati hän siitä 500 markka, muita eläimiään myi hän 400 markalla ja siitä alaspäin hinnassa. Mutta kaikista kauniin härkä eli sonni näyttelössä oli hra F. von Frenckell'iltä Anolasta. Muista näytteille panijoista mainitsemme hra Wahren'in Forsasta, joka omistamistaan Viksbergin ja Kojon latokartanoista Tammelasta oli tuonut nähtäville kaikkiaan 47 nautaeläintä. Hänen esittämänsä eläimet, olletiki lypsylehmät olivat kaikkii niin hyviä, että palkintotuomareilla oli tuska tukassa arvostellessa mikä niistä paras olisi. Nuori karjansa oli ihmeteltävä moninaisuutensa ja kauniin yhtäläisyytensä vuoksi. Palkintoja sai hän, sanomattaki monta. Mustialan maanviljelysopistosta oli nähtävillä useita hyviä lypsylehmiä. 

(Blogin pitäjän muistutus: Sekä Frenckell että Wahren kuuluivat näyttelyn pääjärjestäjiin. Alkuperäisiin järjestäjiin kuului myös seuraavassa kappaleessa mainittava Linder.)

Lampaita oli 53 eläintä esitettyinä. Näitten suhteen oli herra von Knorringïlla, hra C. Linder'illä Nääsistä ja kreivi Armfelt'illä Viurilasta etuansio. Nämä eläimet olivat pääasiallisimmasti Southdown'in rotua. Niistä kymmekunta siasta, joita oli nähtävillä oli mielestämme Hatanpään isännän hra Idman'in 2 vuoden ja 152 päivän vanha "Sys" niminen kotimaissukuinen valkoinen sika mahtavin joukosta. Se oli painoltansa 26 leiviskäinen ja sanottiin hänen siitä huutokaupassa saaneen 207 markkaa. Mutta ensimäisen palkinnon sai Mustialan ravintolan isäntä hra Lampén emästä ja yhdeksästä porsaasta.

Kun vielä mainitsemme muutaman kalkkunan, joitakuita kanalintuja ja neljä paria kanineja, niin olemme siten maininneet kaikki näyttelöön osaa ottaneet eläimet. Mutta kuitenki on vielä huomaittava vaikka luettelosta unohtunut, tuossa kalliotöppärellä aituun sisäpuolella seisova joku siniseksi maalattu kaapin näköinen rakennus minkä vieressä seisoo mies, jolta käymme kysymässä, mitä hänellä on näytettävänä ja saamme kuulla talon, jota hän vartioitsee, olevan mehiläisten asunnon. Samassa tuleeki myös joku talon asukkaista elatuksen hakumatkalta kotiin, hiipien heidän kulku-ovekseen jätetystä aukeamasta sisään. Mehiläispesä oli Tammelasta Mustialan opistosta tuotu, ja mies, joka niitä hoiti oli saanut oppinsa siihen toimeen kirkkoherra Åberg'ilta Nakkilassa. Hän selitti meille pesän hoidon, vakuuttaen, että yksi sellainen tuottaa vuodessa niin paljo hyötyä kuin lypsylehmäki. Siitä saatava hunaja maksaa 12 markkaa leiviskä; jota paitsi vaksi, jota saadaan vuodessa 4 naulaa pesästä maksaa 2 markkaa 60 penniä naula. - Pitäisipä noita eläimiä toki yleisemmin hoidettavan. 

Lopuksi emme voi olla ikävällä mainitsematta, että näytteille panijat olivat melkein kaikki herroja ja kartanoin isäntiä eikä talonpoikaista kansaa. Täten ei tuo siis ollutkaan Suomen kansan yleinen, vaan yksityisten eläinnäyttelö.

Yleisen näyttelyn Taidesalin parvi

Heti portaita ylös tultuamme, kohtaa meitä edesmenneitten ja nyky aikaisten arkitektien piirroksia. Siellä on Engelin kaavat yli-opiston ja senatin ynnä Nikolainkirkon rakennuksiin sekä Edelfeltin kuva uuteen laboratori-huoneesen. Heillä oli kumpaisellakin kauniit aatteet eläissään. Näiden jälkeen alkaa maalaukset. Mutta niihin tarvitsee pitkät ajat se, joka niitä mielii juurtajaksain tutkia. (Hämäläinen 31.8.1876)

Riis. HKM, CC BY 4.0

Maalaustaiteessa on näytteille pantu 61 maalarin tauluja, luvultaan 257. Näistä mainittakoon muutamia erittäin miellyttäviä. "Mummo käynnillä", kyvaus Pohjanmaalta, on Beckerin tekemä. Mummo istuu päällysvaatteissan tuolilla tutkien tyttärensä lapsen lukutaitoa ja lapsen äiti, pieni sisko sylissä, seisoo ta'ampana uteliaasti kuunnelle. Hyvin miellyttäviä ovat myös Becker'in kuvaamat leikkivä kissa ja makaava kissa. 

Ekman'in tauluista on paraiten onnistunut "Heinänteko". Herrasväki on niityllä kahvipanun ääressä, rouva kaataa kahvia muutamille naisille heinäntekoväestä, edempänä vedetään härkäparilla ja hevosilla heiniä, muutamat ovat haravoimassa. 

Erityistä huomiota herättävät vielä Holmberg'in "Saaristossa" - niminen taulu, Lindholm'in "Sydänkesäinen aamu Uudenmaan saaristossa vähän ennen auringon nousua", Löfgren'in "Hagar erämaassa", Munsterhjelm'in talvimaisemat, sekä Ferdinand von Wright'in "Kyyhkyset" ja "Kukko kanoineen", vaan erittäin se hänen eläinkuvansa, jossa harakat hartaasti haluavat osaansa erään lihavan sian herkku-palasta ja harakka ratsastaa toisen sian selässä. 

Mielellään katselee myös Jansson'in tauluja, varsinkin niitä, jossa kuvaillaan kosimista Ahvenanmaalla ja ropon panemista haaviin. Edellisessä puhe-mies hännystakkiin puettuna somasti sommittelee sanojansa, puhutellessaan tyttöä, joka kainostellen kiertelee esiliinansa liepeiyä, pöydän ääressä istuvat vakavina vanhemmat ja oven takaa näkyy levottomana kosija. Jälkimmäinen taulu kuvailee, miten suntion kirkossa haavia kannellessa, pieni poikanen tyytyväisenä siihen roponsa pistää lähellä seisovan äitinsä mielihyväksi. 

Vakavia tunteita herättää Keinäsen "Haudalla" niminen taulu. Vanheimpainsa ristin ääressä seisoo poika ja tyttö, edellinen kukkaskiehkuroita kädessään pidellen, jälkimmäinen ne ristin ympärille kiertäen. (Karjalatar 21.7.1876)

Riis. HKM, CC BY 4.0

... astumme suomalaisen maalaustaiteen monellekin ehkä odottamattoman rikkaasen näyttelöön. - Olemme tähän asti nähneet paljon, hyvin paljon. Silmämme, joiden alati on täytynyt olla teroitettuina, ovat väsyneet. Lepo ehkä tuntuu suloiselta. 

Istahtakaamme sentähden jollekulle sohvalle, joita tänne on asetettu. Suloisen musiikin hyväillessä korviamme etsikööt silmämme virkistystä taiteen idealimaailmasta, kätkekööt ne syvälle sydämeemme monta, monta ihanne-ilmiötä, joista Suomemme kaikessa köyhyydessään kuitenkin on niin rikas. Ihastuksella annamme me Munsterhjelmin tai Lindholmin viedä meidät ihailemaan Suomen järviä, lehtoja ja siintävää taivasta tai talvemme raikasta luontoa. Sanomattoman hauskalta ja kodikkaalta tuntuu meistä viivähtää Ekmanin ja Jansson'in kera tuon teeskentelemättömän, sydämmellisen talonpoikamme kotilieden ääressä, kunnes viimein ensinmainitun isänmaallinen taide kuljettaa meidät kauas tarun hämärille aloille, Kalevalan kankahille, kuuntelemaan säveleitä Väinön kanteleesta...(Keski-Suomi 22.7.1876)

Yleisen näyttelyn Taidesalin portaikko

Carl Larssonin puupiirros Taidesalin portaikosta
Museovirasto, CC BY 4.0

Rappusille astuessamme on meitä molemmin puolin, toisella runoilija Franzén'in ja toisella säveltäjä ja soittoniekka Beethowen'in suuret rintakuvat ja vastapäätä edessämme taideniekka Sjöstrandin tekemä Kalevalan uroon Kullervon jättilaskokoinen vartalokuva. [...] Vielä ovat tässä osastossa kansallisen aineensa vuoksi merkittävät Sjöstrandin Ilmarinen sammon takojana, Takasen Aino ja Stenberg'in Väinämöinen ja Ilmarinen. Vaan mainioita ovat Runeberg'in Psyke ja Sefirit marmorista, jonka hinta on 18 tuhatta markkaa, samaten kun myöskin saman taideniekan Psyke ja Jupiterin kotka, jonka keisari näyttelössä käydessään on ostanut 18 tuhannella markalla. Tähän taideteokseen kuuluu keisarillinen majesteetti erittäin mielistyneen ja halunneen sitä ostaa sen silloiselta omistajalta valtioneuvos Willebrand'ilta, joka suostuikin kauppaan yllä mainitusta hinnasta; teos siis tulee keisarillisen hovin kaunistukseksi Pietariin. (Satakunta 14.10.1876) 

Riis. HKM, CC BY 4.0

Hänen [Walter Runebergin] teoksistaan mainittakoon vielä runoilija Runeberg'in marmori-kuva ja yhdellä jalalla tanssiva, soittokalua heiluttava poikanen, tämäkin marmorista veistetty. Vielä näytetään veistokuvia Lenngreniltä, Stenberg'iltä, Stigell'iltä ja Takaselta. Kaikien veistokuvien luku nousee 44:ään. (Karjalatar 21.7.1876)

Yleisen näyttelyn Taidesalin alakerta

Museovirasto, CC BY 4.0

Käytyämme keskussalissa, välisalissa, konesalissa ja näyttelyrakennuksen ulkopuolellakin, on vihdoin aika tutustua taidesaliin eli rakennuksen pohjoimpaan osaan. Osa kävijöistä aloitti suoraan täältä, osa tuli taidesaliin välisalista. Ilmeisesti molemmissa tapauksissa

Alakertaan myös oli sama määrä rappusia laskeuttava, kun yläkertaan noustava, mikä oli täytynyt maan epätasaisuuden tähden tällä tavoin rakentaa. Niinmuodoin tuli alakerrassa olevaan saliin menemään oven edessä olevalta sillalta, ikäänkun johonkin maan sisässä olevaan kellariin. Kahden puolen näillä alaslaskeuttavilla rappusilla oli erittäin hyvästi hyöstyneitä kasveja. (Savonlinna 23.9.1876)

 Aloitamme alakerrasta, jossa

Oikealle puolen tätä avaraa salia oli asetettu tuotteet useammista maamme realikouluista ja viimeksi aivan nurkkaa vasten, ikäänkun eri huoneesen, Polyteknillisen koulun Helsingissä erittäin kauniit ja kiitosta ansaitsevat piirre- ja veistosharjoitukset. (Savonlinna 23.9.1876)

Tämän ihanne taiteelle kuuluvan salin vasenta kylkeä kaunisteli maamme Seminarien oppilaitten teokset. Niiden sivulla pian kuin yhteen liitettynä, oli lähetetty melkein useammista tätä nykyä käytännössä olevista maamme kansakouluista hyvin sieviä teoksia, kuin myös kirjava kokoelma lasten leikkikaluja, y. m.

Salin keski-siltaa piiritti lukematoin joukko kaikenlaisia metalliteoksia, tuntikelloja, sananlennätin-koneita, sekä haavuri-taidon mittausopillisia laitteita, kirjapainon tuotteita useammista kirjapainoista, kirjaimia, kaikenlaisia kivipaino-teoksia, y.m.

Tänne oli myöskin asetettu sanomalehti-toimistoilta näyttely. Aurinkoa muodostavan pyörän toiselle puolen suomen-, toiselle ruotsinkieliset sanomalehdet luetteloineen kunkin lehden toimituspaikasta ja toimittajain nimistä. (Savonlinna 30.9.1876) 

Koulut oli innostettu esillepanoon vuoden 1875 lopulla lähetetyllä koulutoimen ylihallituksen kiertokirjeellä (US 19.11.1875). Sanomalehtimiehet puolestaan heräsivät jälkijunassa juhlistamaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden satavuotisjuhlaa ja näyttelynsä ei ollut alusta alkaen osa Yleistä näyttelyä. (US 18.8.1876)

Koulujen osuutta pilkottaa tässä.

Riis. HKM, CC BY 4.0

Mutta olennaisempaa oli kuvata palmut?

Riis. HKM, CC BY 4.0

Kävikö Carl Larsson Yleisessä näyttelyssä?

Erityisesti koti-interiööreistään tunnettu Carl Larsson ei vielä kesällä 1876 ollut perheellinen mies eikä ikääkään ollut kuin 23 vuotta. SBL:n artikkelin mukaan Larsson oli vuodesta 1875 Ny Illustrerad Tidningin avustaja. Käsialaansa on esimerkiksi oheinen Johan Ludvig Runebergia esittävä kansikuva tammikuulta 1876. (Digitointi SLS:n kokoelmista)

Näin ollen on täysin uskottavaa, että pariin kertaan tässä sarjassa jo esitetty avajaiskuva Suomen kuvalehdestä on Carl Larssonin käsialaa vaikkei attribuutiota ole Museoviraston kappaleeseen liitetty. Vasemman alakulman lipunnoston yläpuolella kun näkyy nimikirjaimet C. L. samalla käsialalla, joka on tuttu muutamia vuosia myöhemmin Larssonin tekemistä Välskärin kertomusten kuvituksista.

Tätä kirjoittaessani Ny Illustrerad Tidningiä ei ole digitoituna verkossa, joten siinä esitetty ei ole yksinkertaisesti tarkistettavissa. Finnasta löysin kolme muuta Larssonin kuvaa Yleisestä näyttelystä. Toinen esittää puutarhanäyttelyä ja toinen taidesalia. Lisäksi jo tässä sarjassa käytetyssä painokuvassa välisalista on vasemassa alakulmassa nimikirjaimet C. L. Millään näistä, kuin ei myöskään avajaiskuvalla, ei ole tunnettua valokuvavastinetta, mutta ei tietenkään ole poissuljettua, että Larsson on työstänyt piirroksensa jonkun muun ottamista valokuvista. 

Iltahuvi Yleisen näyttelyn aikaan Helsingissä

Arkadia-teatteri Turun kasarmin vieressä 1860-luvulla
Eugen Hoffers. Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

Varmaankin lienee kesällä moni matkustavainen, käytyänsä itäisen ja läntisen Henrikinkadun välistä Esplanadia Espoon tulliporttia kohti, seisattunut erään ulkomuodoltaan erinomaisen kummalliselta näyttävän puuhökkelin edustalle, arvellen: olleeko tuo joku muinoinen hyljätty kasarmi tai vankihuone. Tämä rakennus on Arkadia-niminen vanha teaterihuone, jossa suomalaisen näytelmätaiteen on täytynyt pesiä. 

Ehkä miellyttäisi Savonlinnan lukioita tietää millä menestyksellä suomalainen Opera tänä kesänä on näytellyt. Huoneet ovat olleet milloin keskinkertaisesti, milloin täpötäynnä, ja ei ainoastaan omat kansalaiset, mutta myös muukalaiset matkustajat, jotka varmaan ovat nähneet Europan suurempia Operoita, ovat lausuneet mieltymyksensä ja samalla kummastuksensa siitä, miten Suomessa on voitu tavata Operan sellaisilla primadonna-laulajattareilla kuin rouva Achté ja neiti Ida Basilier. Tällaisia lausuntoja ei ainoastaan ole saanut kuulla, mutta myöskin lukea varsinkin yhdessä ulkomaalaisessa sanomalehdessä. (Savonlinna 21.10.1876) 

Koiravoimainen ompelukone Yleisessä näyttelyssä

Museoviraston digitoimassa kuvakollaasissa numero 4 edustaa melko erikoista ompelukoneratkaisua. Se mainitaan Suomalaisen virallisen lehden näyttelyraportissa 2.9.1876

Muutamia viikkoja sitten nähtiin kansaa aina paljon erään ompelukoneen ympärillä, jonka herra Hackstedt Evoisista piti käymässä, Kone itsessään ei ole muita etevämpi, vaan se mikä veti kansan huomion puoleensa oli koira, joka pani koneen käymään. Koira juoksenteli luisulla radalla, joka pyöri rullien ympäri ja samassa pani ompelukoneetkin käymään. Nyt viime aikoina ei tätä konetta ole enään nähty käymässä.

 

Evon kokoelma, Lusto
CC BY 4.0

Kyseinen herra Hackstedt oli todennäköisesti Hugo Hamilkar Hackstedt, joka oli ollut vuodesta 1874 Evon-Vesijaon valtionmetsän metsänhoitaja. Lisäksi hän aloitti tuolloin yhtenä Evon metsäopiston opettajana.

Historiikissa EVO 150 - metsän opetuksia kerrotaan, että

Opettajana Hackstedt oli eloisa, joskin aivan kaikki opetettavat aineet eivät olleet hänelle mieleen. Kaikkein innoikkaimmin hän opetti metsästystä, eivätkä kruununpuiston metsänhoitotyöt sujunjeet yhtä joutuisasti kuin jahtitoimet, mistä Hackstedt saikin tämän tästä huomautuksia esimieheltään A. G. Blomqvistilta. Seuramiehenä Hackstedt rikkoi monella tapaa aikansa tiukkoja säätyrajoja seurustelemalla metsänvartijakoulun suomenkielisten oppilaiden kanssa ja osallistumalla heidän vapaa-ajanviettoonsa.

Metsästykseen liittyi hänen myöhemminkin muistettu tekninen kehittelynsä eli

Suurimmassa määrässä oli hänen huomionsa kiinnitettynä kivääritekniikan alalle ja on hän jo varsin aikaiseen suunnitellut ´repeter´ kivääriä. Niinpä näkyy hänen piirustustensa joukosta 1867 tekemänsä piirustus semmoisesta kivääristä, jossa patronasäiliö (makasiini) on kiväärin perässä (tukissa) ja säiliöön mahtuisi 7 patronaa jälekkäin. Patronakotelot tähän kivääriin oli ajateltu tehtäväksi ohuesta paperista, niinkuin muutamanlaisissa senaikuisissa kivääreissä käytettiin.

Kehittely ei päättynyt, vaan

Sitten tapaamme hänen kokoelmastaan 1876 keksimänsä ja toiminimi Heim (oik. Heym) Juniorin Suhlissa valmistaman yksin laukauksin ammuttavan kiväärin (takaaladattava), jonka koneisto on hyvin yksinkertainen ja aukeaa painamalla tavallista liipasinta muistuttavaa laitosta sekä laukaistaan painamalla peukalolla erästä nappulaa päältäpäin. Patronat ovat Berdan mallisia. 

Lainaukset ovat Jyväskylän Teknillisen seuran kokouspöytäkirjasta vuodelta 1910, johon sisältyi ylimetsänhoitaja F. Lagerbladin laatimasta muistokirjoituksesta seuran kunniajäsenestä, sotakamreeri ja ”metsäherra” Hugo Hamilkar Hackstedtista. Lainaukset on julkaistu Jukka Peltosen artikkelissa Metsäherra ja asesuunnittelija Hugo Hackstedt (Digi-Jahti 5/2016)

P. S. Hackstedtin tyttärenpoika oli Alvar Aalto.

Yleisen näyttelyn konesalissa

Astuttuamme täältä toiseen haara osastoon eli n.s. koneosastoon, kohtaa silmämme ensinnäkin rautatien konepajassa valmistetun höyryveturin postivaunuineen. Jos olemme asiantuntijoita, saammehan sitä tähystellä tarkemmin, ellei, niin käännymme katselemaan tämän kummallakin puolen löytyviä näytteitä Suomen eri konetehtaista, valimoista j.n.e. (Keski-Suomi 22.7.1876)

 

Kyseinen veturi näyttelyssä Charles Riisin kuvaamana
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Sitten seuraa joukko erilaisia koneita melkein kaikista maamme konepajoista. Osa näistä pidetään myöskin käymässä, jota tarkoitusta varten toinen pylväsriweistä kannattaa akselilaitoksen, jota panee käymään kaksi höyrykonetta, Kaasutehtaan sekä Stenberg'in & poikain pajoista. Nämät koneet saavat höyrynsä pannusta, joka on asetettu ulkopuolelle näyttelyhuonetta. Koneitten seassa huomaamme myöskin käymässä olevan pumpun, joka painaa vettä korkeilla telineillä pihalla seisovaan suureen ammeesen eli vesisäiliöön, mistä sekä vesisuihkua syötetään, että myös vettä pidetään varalla valkeanvaaraa vastaan. Viimemainittua tarkoitusta varten pidetään myöskin useissa paikoissa näyttelyhuoneessa ekstinktoreja eli tulensammuttajia valmiina käytettäwäksi. Kylkirakennuksen molemmat siwukäytävät owat täytetyt rautatehtaitten tuotteilla sekä valinkaluilla ja pienemmilla koneilla. (US 10.7.1876)

Charles Riis. HKM, CC BY 4.0

Näemme kummallakin puolella useita korkeita pilaria, jotka ympäriinsä ovat peitetyt rautakangilla, ja niitten juurella on vielä muitakin rauta-näytteitä ja teoksia. Melkein kaikki ruukit ovat myös panneet näytteille niitä malmeja, joista rauta saadaan. Tilan ahtauden vuoksi emme huoli tässä luetella kaikkien ruukkien nimiä, mainitsemme ainoastaan Fiskars'in, Dalsbrukin, Huutokosken, Värtsilän ja Kellokosken ruukit, joidenka näyttelyt erittäin vetävät huomion puoleensa. Huutokosken ja Värtsilän ruukit ovat myöskin panneet näytteille rauta-peltiä, joka niillä näyttää olevan erityisenä teollisuuden haarana. Mainitut ruukit ovat myöskin ainoat, jotka ovat lähettäneet piirrustuksia laitoksistansa, mikä on erittäin tärkeä asia ammattimiehille, jotka tahtovat saada tarkempia tietoja rautateollisuutta koskevista asioista. (US 26.7.1876)

Kummallinen kalske kuuluu korviimme. Lähemmäksi astuttuamme huomaamme erityisiä koneita, jotka tämän osaston äärimmäisessä päässä lyötyvä, höyryn-voimalla käyvä, yhteinen tammi panee liikkeelle. Etupäässä tarkastelkaamme näistä Tampereen pellavatehtaasta tuotua (ja siellä valmistettua) kankaankutomuskonetta. Siinä paraillaan kudotaan sievää kangasta, johon näemme syntyvän monenmoisia kuvia, kukkia, lehtiä, vieläpä itse näyttelörakennuksenkin kuvan. Kaikki tuo riippuu tietysti niisien asennosta ja niitä näkyykin siinä löytyvän hämmästyttävä määrä.(Keski-Suomi 22.7.1876)

Viipurista rautateitse Yleiseen näyttelyyn

Juna Viipurin edustalla 1870-luvun painokuvassa
Museovirasto, CC BY 4.0

Tämän kesäiset Helsingin olot olivat kaikkialla maassamme kääntäneet huomion puoleensa. Suomen yleinen teollisuusnäyttely kehoittaa siis lähtemään pääkaupunkiin. Sinne matkaaminen rautatiellä on vilpasta laatua. Tuskin kerkiät muuta huomaamaan, kuin tulisia tervehdyksiä ja lämpimiä jäähyvästiä tuttavan kesken asemapaikoilla. Näetpä välistä isossa kiiruussa flegmatinki käyttävän hyvällä menestyksellä sangvinien omaisuuksia, jommoiseksi siellä täytyy välistä muodostua jokaisenki. 

Sitä vastaan luonnollisempiin matka havaannoihin, viljan kasvullisuudesta, vuoden tulon toiveista, ja muista paikkakunnallisista oloista, ei ole tilaisuutta. Kurkistettuasi joskus vaunun akkunasta tässä tarkoituksessa, ryöpsähtää hyvässä onnella silmäsi tuhkaa täyteen, tahi jos ei niinkään kävisi, niin voipu ehkä joku matkustavaisista sanoa: "olkaa hyvä ja laskekaa luukku kiini; siitä käy veto". Mainita kuitenki sopii, että rautatie Viipuriin ja Helsingin välillä kulkee niin kolkkoja seutuja, että ulkomaalainen voipi täydellä syyllä kysyä: missä ovat Suomen tuhannet järvet, sen humisevat hongistot, norot, niityt ja tuomistot? 

Sitä vastaan tarjoaa ihmisliike rautatiellä runsaasti monenmoisia, jopa omituisiaki matka-huvia. Et voi ihmetelemättä olla sitä kohteliasta kärsivällisyyttä, jolla Konduktööri tyydyttelee ja sovittelee hiljaisena istumaan Lahden asemalta junaan saapunutta Hämäläis-talonpoikaa, jonka luonnottomasta leikillisyydestä ja osaksi tylsästä huomaavaisuudesta voit pättää, että hän on ottanut lasin yhdelle ja toisen toiselle jalalle, osottaen siten, että Hollolanlahden kuuluisassa kylässä eletään vielä yhtä pulskasti, kuin ennenkin. 

Kun vielä mainitsen, että tuskin olet ennättänyt matka kumppaniltasi kysyä, kummoinen keinottelia tulee vielä aikoinaan tuosta pienestä poikanulikasta, joka on tottunut Riihimäen asemalla saamaan tinkomatta nyrkin sisältävästä vatukka tuohkosesta 20-75 penniä ja on jo siihenki hintaan osannut sommitella tuohkoseensa päällepäin kauniimmat marjat ja pohjalle huonot raiskeet, niin on jo juna pysähtynyt Helsingin asemahuoneella.

Majapaikan ahtaaltaki neuvoteltuasi ja yön levättyäsi, lähdet aamulla ensityöksi teollisuusnäyttelyä katsomaan. Paljon on täällä nähtävänä Suomenmaan tuotteista ja nerollisuudesta. Se esittelee kokonaisuudessa, vaan pienennetyssä muodossa Suomenmaan katselian ihailtavaksi, jota tehdessä huomaamatta veisaaki sydämesi tyytyväisyydestä:

"Siunaa Luoja Suomemme,
Suojel' sulo kotimme."

(Savonlinna 18.11.1876)

Suomen kansan elämää ja vaatepartta esittelevä kansatieteellinen museio

Historianharrastajalle Yleisen näyttelyn mielenkiintoisin asia oli osakuntien keräämät kansatieteelliset esineet ja luomat esillepanot. Yksityiskohtaisin ja asenteellisin kuvaus näistä julkaistiin Satakunnassa 23.9.1876.

Monen muun nähtävän ohella, joista edellä on kerrottu, on myöskin näyttelön yhteyteen liitetty, ylioppilasosakuntain toimittama, Suomen kansan elämää ja vaatepartta esittelevä kansatieteellinen museio, erittäin opettavainen ja hupaisa nähdä. Tämä museio on kokoelma Suomen kansan vanhimpia vaateparsia, huonekaluja, työaseita ja muita tarvekaluja, joita kansan keskuudessa on koottu ja sitte täällä mukavasti järjestettynä näytteille asetettu. Josko tämä näyttelön osa on kansallisen aineensa suhteen huvittavainnen jokaiselle suomalaiselle, mahtaa se olla vieläkin enemmän ulkomaalaisille näyttelössä kävijöille, sillä tässä voipi yhdellä silmäyksellä saada Suomen kansasta kokonaisuudessaan elävämmän kuvan, kuin pitkistä kirjoitetuista jutelmista, joita kynäniekat kansan elämästä sommittelevat. Näyttelöön on toimitettu viisi vähäistä talonpoikaista asuinhuonetta, nim. Länsi-Suomesta, Pohjanmaalta, Hämeestä, Uudeltamaalta ja Karjalasta, ja nämä huoneet on sitte varustettu kaikilla tavallisimmilla huonekaluilla ja työaseilla, millaisia kansa siinä paikkakunnassa käyttää, mitä huone esittelee. Eikä huone ole varustettu ainoastansa kalustolla, vaan asukkaillakin, joita on kipsistä tehty ja ne kuolleet kuvat sitte puettu tavalliseen kansan pukuun ja onkin ne täten saatu niin elävän ihmisen muotoisiksi, että outo niiltä varmaankin puhetta odottaa.

Kaikista onnistunein tässä osastossa on Länsi-Suomalaisten toimittama tupa Säkylästä. Huonessa olevat asukkaat kuvaavat talon perhettä hartaushetkellä sunnuntaipäivänä. Siinä istuu kuusikymmenvuotias isäntä perheensä kanssa, jotka kaikki ovat pyhävaatteissaan; isäntä itse pöydän ääressä lukee postillasta, sunnuntaipäivän saarnaa, jota muu perhe nähtävällä tarkkuudella kuultelee. Yksi vaan on joukossa, jota ei luku miellytä, se on kuusi tai seitsenvuotias poika, jota äiti koettaa pysyttää huoneessa, vaan samalla hillitä, ettei se veitikka kaulassaan roikkuvaa torvea soittamalla saisi häiritä perheen hartautta. Hänen halunsa nähtävästi palaa tuonne ulos pennun kanssa leikittelemään, huoneen katolle kiipeämään ja lintusia jahtaamaan. Miehillä on pukuna polvihousut, punaraitaiset liivit ja varrettomat pohjakengät. Naisilla punaraitainen hame, valkeavaltainen huivi ja vuöliina. Ylipäänsä näyttää Säkylän asukkailla olevan kykyä säilyttämään kansallispukuaan enemmän kuin muilla Länsi-Suomalaisilla, sekä taipumusta koreilemaan loistavilla väreillä. Tämän ominaisuuden vuoksipa luullaanki Säkyläisten olevan karjalaista sukuperää, ehkäpä juuri Säkk'järveltä, kuten nimenkin yhtäläisyys osoittaa. 

Tämä kuvattiin keväällä Säkylässä

Johan Jakob Reinbergin valokuva, Museovirasto CC BY 4.0

Ja tämä nähtiin näyttelyssä

W. A. Eurenius & P. L. Quist. Museovirasto, CC BY 4.0

Aivan tämän sivulla on Pohjalaistupa Ala-Härmästä; se on siistimpi edellistä ja osoittaa ylipään edistyneempää teollisuutta sekä huoneen rakennuksessa että huonekaluston valmistuksessa. Tässä on nähtävänä kellonjalkoja, kaappeja, rukinlapoja y.m. jotka kaikki ovat koristellut leikkauksilla ja kaikenlaisilla kuvituksilla. Huoneessa on nähtävänä kaksikerroksinen sänky esiripulla, lapsenkätkyt ja kaappi, jonka ylisessä osassa on hyllyjä talon kivisille ruoka-astioille. Pohjalaisen kuuluisaksi tullut kirves ja piilu olivat oven suussa, vaan mainiota puukkoa ei ollut nähtävänä. Kansan pukuja oli myöskin joukko tänne koottu, vaan ihmiskuvat puuttuivat, ei niillä ollut nyt ollenkaan samaa vaikutusta kuin niillä olisi ollut kuvain ylle puettuina. Tästä puutteesta syytetään ruotsalaista taideniekkaa, joka tilattaessa otti kuvat valmistaakseensa, vaan ei niitä toimittamutkaan määräajalleen valmiiksi. Se aine, jota tässä aiotaan kuvilla esitellä kuuluu olevan: äiti valmistaa tytärtään ensi kertaa Herran-ehtoolliselle. Lappalaisen kota, jota varmaankin jokainen uteliaisuudella etsi, ei ollut täällä nähtävänä. Pukuja kyllä sieltäkin oli toimitettu ja ne mitä uhkeinta laatua. Se oli peuran nahkainen turkki suurella karhun talja kauluksella, jäniksen nahalla vuorattuna. Tämä leveällä punakirjaisella vyöllä miehen ylle kiinitettynä, on tottakin uhkea nähdä. Ja jos tähän vielä liitämme karhun nahkaisen lakin ja käsineet sekä peuran koipiset kengät, voimme jo saada aavistusta siitä, miten lappalainen voipi kestää 60 pykälän pakkasta. Naisen puku on myöskin lämmin ja koreileva punaisilla langoilla ja silkkinauhoilla. Puvusta päättäen ei suinkaan voi uskoa, että Lapin asukkaan mieli olisi peräti vajonnut hänen siivottomaan mökkinsä likaan.

Jos tästä siirrymme Viipurilaisten savutupaan, näemme miten Jääsken emäntä kehrävarrella lankaa valmistaa. Hän istuu istuimella valkeine paitahihoineen, punalangoilla kirjailtuine rintoineen, jossa suuri hopeasolki ottaa etusijan, mustaverkaisine hameineen ja punaisine helmoineen. Hän ei seisota työtään sittekään, vaikka juuri ikään astuu tupaan vieraaksi hänen tuttavansa Muolan tyttö Äyrämöpuvussaan, joka on yhtäläinen edellä kerrotun emännän puvun kanssa. Tämän lisäksi on hänellä valkea viitta yllään ja muutamia muita nuoren tytön koristuksia, jotka naineitten puvusta katoavat. Molemmat henkilökuvat tässä osastossa ovat hyvin onnistuneet, vaan emännän ihon hipeä on liian hieno Karjalan naiselle.

Uusmaalainen häätupa Anjalasta on myöskin soma nähdä. Siinä istuu morsian penkillä summattoman suuri kruunu päässä. Kaaso, eräs ryppykasvoinen eukko, istuu sivulla ja näyttää pitävän ahkeraan puhetta morsiamelle, jonka nyt on luopuminen rakkaasta kodistansa; vaan tämä asia ei näy neitoa suurin huolettavan, sillä hänen edessään seisoo sulhanen, joka nähtävällä onnella näyttää ihailevan morsiamensa helakoita ruusuposkia. Uusin edessä häärii talon vanha mummu ahkerasti tikulla hämmennellen rakasta liedellä kiehuvaa kahvipannuaan, joka niin monta kertaa jo on hänen vanhaa sydäntään lämmittänyt ja antanut hänelle lohdutusta siinä raskaassa työssä, että on voinut lapsensa lapsen kasvattaa siihen mittaan että nyt on mahdollinen valmistamaan mummulle ilon nähdä lapsensa lapsen lapset j.n.e. Huoneen edustalla seisoo samalta paikkakunnalta pariskunta kirkkovaatteissaan. Vaan vasta saamme oikean kuvan puhdasverisestä uusmaalaisesta, jos silmäilemme erästä kirkkomatkalla toisiaan kohtaavaa miestä ja naista. Tässä eräs rusthollin isäntä, musta sarkapuku yllä, hattu päässä, pohjakengät jalassa, sateenvarjo kainalossa ja puhtaalla paidan kauluksella, naapurin emäntää tervehtäessään, osoittaa, ettei hän ole paljas "sinä", vaan että hän on luulostaan enemmänkin, kuin "kuudes osa" herrasmiehestä, joka elähtänyttä naapurin emäntää tervehtäessään saattaa hänet vielä vanhoillakin päivillään hämille,

Hämäläisten "joulutupa" ei herätä suurta huomiota. Siinä ovat seinät ja katto päreillä vuoratut ja laattialla on Hämeessä tavalliset joulupahnat. Katettu ruokapöytä tuvan perällä osoittaa Hämäläisten hyvin vointia. Asukkaat vaan puuttuvat huoneesta kokonaan. Hämäläis.osakunnan ylioppilaat ovat nähtävästi tahtoneet matkia suomalaista "Mattia" kun ovat kansatietellistä museoita toimeen pannessaan kaikista toisista jälimmä jääneet.

Huoneiden edessä olevilla pöydillä ja laattialla on paljon vanhan aikaisia esineitö, joita on kansasta koottu ja yhä vielä kootaan. Tässä on nähtävänä vanhoja huonekaluja, työaseita, soittokoneita ja niiden joukossa useita vanhoja kanteleita, jotka nyt jo alkavat unohduksiin joutua, karhunkeihäitä, jousia ja muuta kaikenlaista rihkamaa. Tässä löytyvistä esineistä mainittakoon pöytä, jossa Sandels söi Koljon virran tappelun alkaessa, eräs vanhan-aikainen reki, jonka laidat ovat leikkauksia täyteen veistelty, vaan muutoin ruman muotoinen, sekä eräs noitapussi, jossa karhun hampaita, puun pahkoja ja muita esineitä on lävistetty ja sitte rihmaan ripustettu. Onpa eräs leppänen kaukalokin, jossa kipuja keitetään. Tämä kun on ainoastaan vaaksan pituinen, pari tuumaa leveä, sisältä koverrettu lepänlastu, jonka sisus onteloon on sovietttu haarapäinen lepän oksa, näemme, ettei tietäjä katso välikappaleen hyvyyttä, vaan luottaa yksistään loihtulukujensa voimaan.

Yleisen näyttelyn välisali

Suomen kuvalehti 89/1876 julkaisi Yleisen näyttelyn välisalista eli keskussalin ja taidesiiven välisestä osasta ylläolevan kuvan ja seuraavan lyhyen kuvauksen.

Ensimmäisenä silmään pistävänä tavarana on tässä näyttelön-osastossa pullot; niiden rivit kestävät halki koko salin ja jatkuvatpa vielä keskussaliinkin. Eivätkä pullot suinkaan ole tyhjät. Terveysvesistä alkain on tässä edessämme kaikkeja Suomessa valmistettavia juomia: olutta, porteria, paloviinaa, punssia, liköörejä j. n. e. vaan jos me juoman päälle tahdomme haukata palan, on oitis pullosarjain takana, taidesalista tullessa oikealla puolella, kaikellaista säilytettyä metsänriistaa ja kalaa, jota viimemainittua varten on myöskin melkoinen joukko monenlaisia pyydyksiä. 

Mutta joll'ei tämä viinapala kelpaa, menkäämme pullorivien vasemmalle puolelle saamaan makeampaa. Tässä on sokeritehdasten näytteet sekä muut sokeriteokset ja leivokset. Kuvassamme perällä näkyvä laiva on kokonaan sokerista tehty sekä miehistöineen että purjeineen, samasta aineesta ovat kuohuilevat aallotkin, joilla se purjehtii. Sokerinäytteiden vasemmalla puolella on valmiita sekä mies- että naisvaatteita ja turkkurinteoksia somissa kaapeissa sekä tapetteja ja näiden takapuolella maanviljelys- ja metsäopistojen rikkaat näyttelöt. Kun vielä mainitsemme että salin kolkkiin ovat kansatieteelliset näyttelöt maakunnittain asetetut ja että oikeanpuoliselta sivulta päästään Ekbergin kahvilaan, kävelemisestä väsyneitä jalkoja lepuuttamaan, lienemme jo huomauttaneet tärkeimmät kohdat tässä näyttelön osastossa, jota kuvamme esittää.

Hieman eri rajauksella samasta tilasta on Charles Riis ottanut kaksi stereokuvaa (HKM: tämä ja tämä. CC BY 4.0), joista erottuu, että salin keskellä oleva rakennelma on täynnä sokeritoppia. En saa selvää niiden tuottajasta, mutta pienempi vitriini, jossa näkyy kolme sokeritoppaa on Töölön sokeritehtaasta. 

Toinen kuva on otettu samasta paikasta, mutta kääntyen hieman oikealle.

Riis otti myös toisesta päädystä yhden kuvan, jossa taustalla näkyy sama pullon muotoinen näyttelyständi kuin kuvalehden piirroksessa. Tulitikkuhökötyksen oikealla puolella etualalla on Töölön saippuatehtaan törökööki (HKM, CC BY 4.0)

Missään kuvassa ei erotu salin kolkista kansatieteelliset näyttelöt, joihin perehdymme tietenkin tarkemmin jatkossa.