Suomen kansan elämää ja vaatepartta esittelevä kansatieteellinen museio

Historianharrastajalle Yleisen näyttelyn mielenkiintoisin asia oli osakuntien keräämät kansatieteelliset esineet ja luomat esillepanot. Yksityiskohtaisin ja asenteellisin kuvaus näistä julkaistiin Satakunnassa 23.9.1876.

Monen muun nähtävän ohella, joista edellä on kerrottu, on myöskin näyttelön yhteyteen liitetty, ylioppilasosakuntain toimittama, Suomen kansan elämää ja vaatepartta esittelevä kansatieteellinen museio, erittäin opettavainen ja hupaisa nähdä. Tämä museio on kokoelma Suomen kansan vanhimpia vaateparsia, huonekaluja, työaseita ja muita tarvekaluja, joita kansan keskuudessa on koottu ja sitte täällä mukavasti järjestettynä näytteille asetettu. Josko tämä näyttelön osa on kansallisen aineensa suhteen huvittavainnen jokaiselle suomalaiselle, mahtaa se olla vieläkin enemmän ulkomaalaisille näyttelössä kävijöille, sillä tässä voipi yhdellä silmäyksellä saada Suomen kansasta kokonaisuudessaan elävämmän kuvan, kuin pitkistä kirjoitetuista jutelmista, joita kynäniekat kansan elämästä sommittelevat. Näyttelöön on toimitettu viisi vähäistä talonpoikaista asuinhuonetta, nim. Länsi-Suomesta, Pohjanmaalta, Hämeestä, Uudeltamaalta ja Karjalasta, ja nämä huoneet on sitte varustettu kaikilla tavallisimmilla huonekaluilla ja työaseilla, millaisia kansa siinä paikkakunnassa käyttää, mitä huone esittelee. Eikä huone ole varustettu ainoastansa kalustolla, vaan asukkaillakin, joita on kipsistä tehty ja ne kuolleet kuvat sitte puettu tavalliseen kansan pukuun ja onkin ne täten saatu niin elävän ihmisen muotoisiksi, että outo niiltä varmaankin puhetta odottaa.

Kaikista onnistunein tässä osastossa on Länsi-Suomalaisten toimittama tupa Säkylästä. Huonessa olevat asukkaat kuvaavat talon perhettä hartaushetkellä sunnuntaipäivänä. Siinä istuu kuusikymmenvuotias isäntä perheensä kanssa, jotka kaikki ovat pyhävaatteissaan; isäntä itse pöydän ääressä lukee postillasta, sunnuntaipäivän saarnaa, jota muu perhe nähtävällä tarkkuudella kuultelee. Yksi vaan on joukossa, jota ei luku miellytä, se on kuusi tai seitsenvuotias poika, jota äiti koettaa pysyttää huoneessa, vaan samalla hillitä, ettei se veitikka kaulassaan roikkuvaa torvea soittamalla saisi häiritä perheen hartautta. Hänen halunsa nähtävästi palaa tuonne ulos pennun kanssa leikittelemään, huoneen katolle kiipeämään ja lintusia jahtaamaan. Miehillä on pukuna polvihousut, punaraitaiset liivit ja varrettomat pohjakengät. Naisilla punaraitainen hame, valkeavaltainen huivi ja vuöliina. Ylipäänsä näyttää Säkylän asukkailla olevan kykyä säilyttämään kansallispukuaan enemmän kuin muilla Länsi-Suomalaisilla, sekä taipumusta koreilemaan loistavilla väreillä. Tämän ominaisuuden vuoksipa luullaanki Säkyläisten olevan karjalaista sukuperää, ehkäpä juuri Säkk'järveltä, kuten nimenkin yhtäläisyys osoittaa. 

Tämä kuvattiin keväällä Säkylässä

Johan Jakob Reinbergin valokuva, Museovirasto CC BY 4.0

Ja tämä nähtiin näyttelyssä

W. A. Eurenius & P. L. Quist. Museovirasto, CC BY 4.0

Aivan tämän sivulla on Pohjalaistupa Ala-Härmästä; se on siistimpi edellistä ja osoittaa ylipään edistyneempää teollisuutta sekä huoneen rakennuksessa että huonekaluston valmistuksessa. Tässä on nähtävänä kellonjalkoja, kaappeja, rukinlapoja y.m. jotka kaikki ovat koristellut leikkauksilla ja kaikenlaisilla kuvituksilla. Huoneessa on nähtävänä kaksikerroksinen sänky esiripulla, lapsenkätkyt ja kaappi, jonka ylisessä osassa on hyllyjä talon kivisille ruoka-astioille. Pohjalaisen kuuluisaksi tullut kirves ja piilu olivat oven suussa, vaan mainiota puukkoa ei ollut nähtävänä. Kansan pukuja oli myöskin joukko tänne koottu, vaan ihmiskuvat puuttuivat, ei niillä ollut nyt ollenkaan samaa vaikutusta kuin niillä olisi ollut kuvain ylle puettuina. Tästä puutteesta syytetään ruotsalaista taideniekkaa, joka tilattaessa otti kuvat valmistaakseensa, vaan ei niitä toimittamutkaan määräajalleen valmiiksi. Se aine, jota tässä aiotaan kuvilla esitellä kuuluu olevan: äiti valmistaa tytärtään ensi kertaa Herran-ehtoolliselle. Lappalaisen kota, jota varmaankin jokainen uteliaisuudella etsi, ei ollut täällä nähtävänä. Pukuja kyllä sieltäkin oli toimitettu ja ne mitä uhkeinta laatua. Se oli peuran nahkainen turkki suurella karhun talja kauluksella, jäniksen nahalla vuorattuna. Tämä leveällä punakirjaisella vyöllä miehen ylle kiinitettynä, on tottakin uhkea nähdä. Ja jos tähän vielä liitämme karhun nahkaisen lakin ja käsineet sekä peuran koipiset kengät, voimme jo saada aavistusta siitä, miten lappalainen voipi kestää 60 pykälän pakkasta. Naisen puku on myöskin lämmin ja koreileva punaisilla langoilla ja silkkinauhoilla. Puvusta päättäen ei suinkaan voi uskoa, että Lapin asukkaan mieli olisi peräti vajonnut hänen siivottomaan mökkinsä likaan.

Jos tästä siirrymme Viipurilaisten savutupaan, näemme miten Jääsken emäntä kehrävarrella lankaa valmistaa. Hän istuu istuimella valkeine paitahihoineen, punalangoilla kirjailtuine rintoineen, jossa suuri hopeasolki ottaa etusijan, mustaverkaisine hameineen ja punaisine helmoineen. Hän ei seisota työtään sittekään, vaikka juuri ikään astuu tupaan vieraaksi hänen tuttavansa Muolan tyttö Äyrämöpuvussaan, joka on yhtäläinen edellä kerrotun emännän puvun kanssa. Tämän lisäksi on hänellä valkea viitta yllään ja muutamia muita nuoren tytön koristuksia, jotka naineitten puvusta katoavat. Molemmat henkilökuvat tässä osastossa ovat hyvin onnistuneet, vaan emännän ihon hipeä on liian hieno Karjalan naiselle.

Uusmaalainen häätupa Anjalasta on myöskin soma nähdä. Siinä istuu morsian penkillä summattoman suuri kruunu päässä. Kaaso, eräs ryppykasvoinen eukko, istuu sivulla ja näyttää pitävän ahkeraan puhetta morsiamelle, jonka nyt on luopuminen rakkaasta kodistansa; vaan tämä asia ei näy neitoa suurin huolettavan, sillä hänen edessään seisoo sulhanen, joka nähtävällä onnella näyttää ihailevan morsiamensa helakoita ruusuposkia. Uusin edessä häärii talon vanha mummu ahkerasti tikulla hämmennellen rakasta liedellä kiehuvaa kahvipannuaan, joka niin monta kertaa jo on hänen vanhaa sydäntään lämmittänyt ja antanut hänelle lohdutusta siinä raskaassa työssä, että on voinut lapsensa lapsen kasvattaa siihen mittaan että nyt on mahdollinen valmistamaan mummulle ilon nähdä lapsensa lapsen lapset j.n.e. Huoneen edustalla seisoo samalta paikkakunnalta pariskunta kirkkovaatteissaan. Vaan vasta saamme oikean kuvan puhdasverisestä uusmaalaisesta, jos silmäilemme erästä kirkkomatkalla toisiaan kohtaavaa miestä ja naista. Tässä eräs rusthollin isäntä, musta sarkapuku yllä, hattu päässä, pohjakengät jalassa, sateenvarjo kainalossa ja puhtaalla paidan kauluksella, naapurin emäntää tervehtäessään, osoittaa, ettei hän ole paljas "sinä", vaan että hän on luulostaan enemmänkin, kuin "kuudes osa" herrasmiehestä, joka elähtänyttä naapurin emäntää tervehtäessään saattaa hänet vielä vanhoillakin päivillään hämille,

Hämäläisten "joulutupa" ei herätä suurta huomiota. Siinä ovat seinät ja katto päreillä vuoratut ja laattialla on Hämeessä tavalliset joulupahnat. Katettu ruokapöytä tuvan perällä osoittaa Hämäläisten hyvin vointia. Asukkaat vaan puuttuvat huoneesta kokonaan. Hämäläis.osakunnan ylioppilaat ovat nähtävästi tahtoneet matkia suomalaista "Mattia" kun ovat kansatietellistä museoita toimeen pannessaan kaikista toisista jälimmä jääneet.

Huoneiden edessä olevilla pöydillä ja laattialla on paljon vanhan aikaisia esineitö, joita on kansasta koottu ja yhä vielä kootaan. Tässä on nähtävänä vanhoja huonekaluja, työaseita, soittokoneita ja niiden joukossa useita vanhoja kanteleita, jotka nyt jo alkavat unohduksiin joutua, karhunkeihäitä, jousia ja muuta kaikenlaista rihkamaa. Tässä löytyvistä esineistä mainittakoon pöytä, jossa Sandels söi Koljon virran tappelun alkaessa, eräs vanhan-aikainen reki, jonka laidat ovat leikkauksia täyteen veistelty, vaan muutoin ruman muotoinen, sekä eräs noitapussi, jossa karhun hampaita, puun pahkoja ja muita esineitä on lävistetty ja sitte rihmaan ripustettu. Onpa eräs leppänen kaukalokin, jossa kipuja keitetään. Tämä kun on ainoastaan vaaksan pituinen, pari tuumaa leveä, sisältä koverrettu lepänlastu, jonka sisus onteloon on sovietttu haarapäinen lepän oksa, näemme, ettei tietäjä katso välikappaleen hyvyyttä, vaan luottaa yksistään loihtulukujensa voimaan.