Viime viikolla kävimme täältä kaksissa miehin Helsingissä Suomen yleistä näyttelöä katsomassa, ja samassa olimme yleisessä maanviljelyskokouksessa. Matkamme alkoi 29 p. viime kuussa [elokuussa] ilman mitään erityisyyttä; vaikka vähän ensin arvelutti matkamme alussa tuo kuuluisa kieliseikka, että miten tultaisiin toimeen pääkaupungissamme ilman tuota kulturia, vaan kohta poistuikin tuo pelkomme, kun astuimme rautatien vaunuihin, jossa palvelusväki ei näkynyt kuuluvankaan siihen asetuksen piiriin, jossa olisivat velvoitetut ainoastaan ruotsiksi matkustavaisia puhuttelemaan, josta Ilmarisen 46 n:ssa oli kirjoitettu, josta meidänkin pelkomme sai alkunsa. Mutta täälläpä olikin toisin laita. Nämäpä puhua sujauttelivat selvää suomenkieltä ja päälliseksi nöyrästi niinkuin sivistyneitten ihmisten tuleekin kohdella toisiansa.
Helsingin rautatieasema Charles Riis HKM CC BY 4.0 |
Olipa se miten olikaan, mutta me tulimme kumminkin petetyiksi, eikä jäänyt muuta neuvoksi kuin hakea toista majapaikkaa. Mutta mistä, siinäpä temppu, kaupunki oli meille varsin tuntematon, keltä koetimme kysyä, niin saimme "intvetjan" vastaukseksi, kumminkin oli yllämainituilla talon eläjillä se herkkätuntoisuus, että sallivat meidän jättää kapineemme siihen, siksi kun saisimme itsellemme majapaikan.
Me riensimme takaisin rautatien asemahuoneelle, vaan sieltä emme enään saavuttaneetkaan asioitsijamiestä. No mikäs nyt neuvoksi? Asioitsijakonttoria emme myöskään tienneet eikä sinne haluttanutkaan koska asioitsijan osoituskortti jo ensikerrallakin täytti vaillinaisesti tarkoituksensa. Olimme siinä kahden vaiheella ja puhuttelimme rautatien palvelusväkeä, vaan mikä onni? Eräs kondukdöri (E. Warelius) tarjosikin aivan ihmisrakkaudessa meille oman asuntonsa viljeltäväksi, johon me ilolla suostuimme ja olimme hyvinkin tyytyväiset, että siitä pulmasta pääsimme. (Ilmarinen 13.9.1876)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti