perjantai 29. heinäkuuta 2022

Yleisen näyttelyn väliin jättäneet

Monella lähteminen oli kiinni rahoituksesta tai vielä pahemmista murheista. 

Tervolasta 8 p. Elokuuta. Lukiessani Uutta Suometarta näen kuinka Etelä-Suomen asukkaat tänä kesänä ovat saaneet nautita iloista ja riemullista elämää. — Heitä on armollinen keisarimme perheineen käynyt tervehtimässä, heillä on ollut ja on vieläkin Suomen Yleinen näyttely ja muita huvituksia. Kulkuneuvoina on heillä rautatiet ja höyrylaivat, heillä on hyvät vuoden tulon toiveet. Me sitä vastoin täällä poloisilla pohjan mailla, raukoilla Lapin rajoilla olemme tätä ihanaa ja lämmintä kesän aikaa saaneet viettää alituisen surun ja murhen alla, sillä kunnassamme on aina Juhannuksen viikosta asti hirmuisimmalla tavalla raivonut tuo hirveä eläinten-rutto, kaataen hevosia, lehmiä ja lampaita.... (US 25.8.1876) 

Punkalaitumelta, Elokuun 7 p. — Sanomalehdet ovat näinä aikoina puhuneet matkustuksista, yleisistä näyttelyistä, huviretkistä, juhlista ja kukapa ne kertookaan mistä kaikista. Rikkaita he ovat ainaki olleet tuotteissaan. Minä vaivainen en voi matkoilta kertoa, koska en ole käynyt edes oman pitäjän pihoa ulkopuolella, saatikka sitte tuossa Helsingissä, josta maineita kerrotaan. [...] Tästä pitäjästä ei minun tietääkseni ole Helsingin näyttelyssä käynyt, vielä ainakaan, kuin eräs talokas Heikki Moisio. Siinä kaikki! "Hauskaahan tuolla olisi käydä, mutta se maksaa", olen kuullut monen varallisenki sanovan. Niin mitäs meidän, jotka emme voi, sitte auttaa muuta kuin istua nurkissamme ja imeä joka ainoan piirteen sanomalehtien kuvauksista. (US 11.8.1876)

Savitaipaleesta Elokuulla. Täällä eletään vaan niinkuin ennenkin. Ei paljon uusin keinoin eteenpäin pyritä, ollaan vaan oikeita vanhallaan-olijoita, kun ei yleiseen näyttelyynkään ketään ruvenneet laittamaan. — 6 p. Elokuuta kun oli kuntakokouksessa kysymys mainitusta asiasta, niin ukot vaan pelkäsivät kukkaron kutistumista ja sanoivat että oppia ei tarvita: osaahan sitä kyntää ilmankin. Kokouksen pöytäkirjaa vaan sillä lailla kaunistivat, että onhan meillä maanviljelys-neuvoja, jota saa käyttää joka mies, kuka vaan tahtoo, ja siltä saapi oppia kyllä! (US 6.9.1876) 

Savitaipale ei ollut ainoa paikka, jossa näyttelyssä käynti nähtiin turhuutena.

Hämeenkyröstä 9 p. Syyskuuta. (US 15.9.1876) [...] Olin aikeessa käydä jo alkupäässä näyttelyä katselemassa, mutta ilmoitin aikomukseni noille korkeammalla ijän portaalla oleville ukoille erämaassa täällä, ja ne niinkuin yhdestä suusta sanoivat: "älä ole turhamainen; mahtaako se olla muuta kuin herrojen huvitusta ja sekin kaikki vielä päälliseksi ruotsalaista“. 

Suomenkielisistä lehdistä oli saatu lukea näyttelyluettelon suomennoksen myöhästymisestä ja kyltityksen yksikielisyydestä, joten lähtemättömyys saattoi tosiaan olla kielipoliittinen kannanotto.

Längelmäeltä Elokuun 4 p. 1876. [...] Suomen yleisessä näyttelyssä Helsingissä ovat useat täältä käyneet; mutta voi katkeraa pilkkaa suomalaisista! Nurjalla mielellä ovat sieltä palanneet, eivätkä suinkaan ole kehoittaneet toisia sinne menemään. Itsekukin arvannee syyn! (US 21.8.1876)

Viipurista kirjoitetaan meille 22 p. Elokuuta: Tavallisena puheen aineena on, kun ystävä kohtaa ystävänsä: "oletkos Helsingissä käynyt Suomen yleisessä näyttelyssä ja mitä arvelet siitä?" On täällä niitäkin, jotka siellä ovat käyneet, vaan enin osa on niitä, jotka eivät ole käyneet, eivätkä halua mennä senkin vuoksi, kun mainittu näyttely ei ole Suomataiselta kannalta katsoen semmoinen kuin sen olisi tulla ollut - "Vaan kärsi vaivas nurkumatta, moni karsii pahempata." Niinhän meidän Suomalaisia nenästä vedellään! (Keski-Suomi 2.9.1876) 

Ei kommentteja: