Kuninkaan luvalla alaikäisenä naimisiin 1756-57

Kuningas Adolf Fredrik lähetti Turun tuomiokapituliin vuosina 1756-57 neljä kirjettä, joilla annettiin naimalupa viidelle parille (E I 8:132, 197, 208, 220). Aiemmin poimin serkusten naimalupia Oikeusrevision pöytäkirjasta vuodelta 1792. Näissä tapauksissa lupa oli tarpeen, sillä sulhaset olivat alaikäisiä, mutta yhteinen lapsi jo syntynyt. Kuten selostaessani avioliiton ikärajoja 1700-luvulla totesin, sulhasen piti olla 21-vuotias ja morsiamelle riitti 15 vuotta. Ikäiseni ihmiset muistavat vielä ajan, jolloin Suomessa vastaavissa tilanteissa presidentti saattoi antaa luvan avioliittoon. 

Ensimmäinen pari oli Loimaalta: renki Anders Andersson Kuninkaisista ja Anna Jacobsdotter. Kuninkaallinen kirje oli päivätty 31.5.1756 ja häät vietettiin 18.9.1756. parin ensimmäinen lapsi oli syntynyt 8.9.1755 ja saanut nimen Michail. Avioliiton solmimisessa ei ollut syytä viivytellä, sillä pikkuveljensä Johannes syntyi 26.12.1756. Perhe Kuninkaisten Vällärissä lisääntyi myöhemmin vielä Carl-pojalla 13.5.1760 ja Stina-tyttärellä 18.12.1762. Margarethan synnyttyä 19.3.1765 Anders on merkitty itselliseksi ja todennäköisesti saman parin lapsi on vielä Hinsalassa 3.7.1767 syntynyt Caisa. Rippikirjojen (1751-57, 232; 1764-69) merkinnät eivät ole selvimpiä mahdollisia, mutta tulkintani on, että Huittisista Loimaalle muuttanut Anna oli syntynyt vuonna 1727 ja Anders syntynyt 8.10.1736 eli hänen takiaan vihille ei päästy kun tarvetta ja haluakin oli.

Samalla kirjeellä saivat Maariassa naimaluvan reservin sotilas Johan Michelsson ja Maria Jacobsdotter. Hiski ei tunne heitä selvästi koskevaa vihkimerkintää.

Tammelan Kankaisten rusthollissa palvellut reserviläinen Jöran Sigfridsson (s. 4.3.1736) ja Maria Johansdotter saivat luvan avioliitolleen 15.12.1756 päivätyllä kirjeellä. He menivät naimisiin Tammelassa 3.4.1757. Heidän Kaukolan kylässä syntyneitä lapsiaan olivat Lisa 27.7.1756, Maria 20.2.1758, Brita 4.10.1759, Walborg 26.4.1761, Maria 5.3.1763, Eva 2.7.1765, Hinric 3.1.1767, Anna 27.6.1769 ja Helena 20.6.1772.

Kirjeessä päiväyksellä 4.2.1757 ei mainita seurakuntaa. mutta kylän nimellä ja Hiskin avulla selviää, että kyseessä oli Marttilan Brungilan kylästä Matts Mattsson ja Chirstin Jacobsdotter, jotka vihittiin avioliittoon 4.4.1757. Avioliittoa oli edeltänyt Mats-pojan syntymä 22.10.1756.

Päiväämättömällä kirjeellä luvan avioliitolleen saivat Lapväärtin Bötomin kylän renki Johan Andersson ja Kauhajoelta tullut Maria Jacobsdotter, jotka vihittiin 15.5.1757. Avioliittoa oli edeltänyt Elisabeth-tyttären syntymä 16.8.1755.

Tämän kokoelman perusteella taidan miettiä hieman tarkemmin förskottilasten syitä ja tarkistaa isän iän.

"Joutui luopumaan kartanostaan"

Jokioisten kartanon Wikipedia-sivulla kerrotaan menestystarinan omaisesti

Kartanon suuruuden aika alkoi 1752 kun kapteeni Reinhold Johan Jägerhorn osti kartanon, se käsitti tuolloin noin puolet silloisesta Jokioisten neljänneskunnasta, jota myöhemmin ruvettiin kartanon mukaan kutsumaan Jokilääniksi. Jägerhorn kasvatti maaomistuksiaan niin, että kartano lopuksi kattoi lähes koko Jokioisten neljänneskunnan, noin 32 000 hehtaaria. Jokioisten 1750-luvun alussa rakennettu hienoteräinen saha oli Hämeessä lajiaan ensimmäisiä. Jägerhorn joutui kuitenkin luopumaan kartanostaan vuonna 1773.

Jägerhornin Wikipedia-sivulla  myös Ruotsinpyhtään (oik.Tammelan Haudankorvan?) Viksbergin omistus päättyy vuonna 1773, mutta missään ei näy selitystä sille, miksi tiloista piti "luopua".

Todennäköinen syy hahmottuu ajan sanomalehdistä. Posttidningar kertoi 29.1.1767, että Jägerhorn oli tarjonnut suurimman summan eli voittanut tarjoushuutokaupan raha-arvonnan järjestämisestä Trollhättanin sulun rakentamisen hyväksi. Mies siis kaipasi lisätulon lähdettä. Yritys ei kuitenkaan ollut kovin onnistunut, sillä 8.2.1768 Posttidningar mainitsee Jägerhornia vastaan nostetun oikeusjutun ja 1.12.1768 kertoo Jägerhornin luopuneen raha-arvonnan hoitamisesta.

Kiistaton todiste Jägerhornin rahanpuutteesta on Posttidningarin ilmoitus 22.12.1768 valtionpankin panttihuutokaupasta 15.3.1769. Kaupan oli Jokioisten rälssisäteri, 20-teräinen sahamylly, viljamylly ja kymmeniä alustalaistiloja, joiden listaus venytti tekstin varsin pitkäksi. Omaisuuden arvoksi arvioitiin 879213 taalaria ja 12 äyriä. Ilmoitus toistettiin ainakin 26.1.1769 ja 20.2.1769, mutta joko Jägerhorn sai maksujaan hoidettua tai ostajaa ei löytynyt.

Lyhyempi ilmoitus Posttidningarissa 31.7.1769 paljastaa, että Jägerhorn oli saanut kauppaneuvos Jacob af Forsellesilta 46000 taalarin lainan, jonka pantteina olivat Pyhtään Tesjoen rusthollit Storby ja Qvarnby. Forsellesin kuolinpesän selvityksen yhteydessä rusthollien arvo piti määritellä ja ilmoitus liittyi toimenpiteesen.

Jägerhornin maksut valtionpankkiin eivät kulkeneet vaaditulla tavalla, sillä Posttidningarissa 10.9.1770 ilmoitettiin 14.11.1770 järjestettävästä panttihuutokaupasta, jossa omaisuuslista arvoineen oli sama kuin edellisellä kerralla. Ilmoitus toistettiin ainakin 5.11.1770 ja 12.11.1770. Edelleen tilojen omistus jäi Jägerhornille.

Samanlainen panttihuutokauppa todennäköisesti järjestettiin 27.3.1771, sillä siitä ilmoitettiin vielä kaksi päivää aiemmin. Vähintään neljättä kertaa pankki kauppasi samoja pantteja 30.5.1772, mistä ilmoitettiin ainakin 16.4.1772 ja 21.5.1772. Ne olivat jälleen kaupan 3.2.1773, mikä selviää ilmoituksista 16.11.1772, 4.1.1773 ja 28.1.1773. Mahdollisesti viimeisestä huutokaupasta, joka piti järjestää 14.4.1773, ilmoitettiin 15.3.1773. 

Panttihuutokauppailmoituksissa ei mainita Jägerhornin nimeä, mutta eiköhän ainakin aatelisille lehden lukijoille ehtinyt viidessä vuodessa tulla selväksi kuka oli talousvaikeuksissa. Lehteä taisivat lukea myös kaikki potentiaaliset rahoittajat. 

Wikipedia-sivu jättää Jokioisten omistukseen aukon vuoden 1773 jälkeen. Georg Haggrén kirjoittaa Ernst Gustaf von Willebrandista (1751-1809) Kansallisbiografiassa, että "Viimeistään 1770-luvun puolivälissä von Willebrand asui vakituisesti Tammelassa ja hoiti setänsä omistaman Jokioisten kartanon asioita. Samalla hän luultavasti suoritti kartanon puolesta ratsupalvelusta. Von Willebrand osti Tammelan Haudankorvan Viksbergin 1780-luvun alussa ja Jokioisten suuren kartanon 1791."

Vastaaviin epäselvyyksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin olen törmännyt aiemminkin kartanoiden kohdalla, vaikka niiden voisi luulla olevan parhaiten selvitettyjä. Reinhold Johan Jägerhorn kuoli vuonna 1790 eli perukirjansa kertoisi omistustilanteen tuolloin. Mutta asiakirja taisi kärähtää 1827 Turun palossa.

Huutokauppoja Tukholmassa

Sanomalehtien ihanuuteen lähteenä kuuluu se, että ne kertovat siitä, miten asioita oikeasti tehtiin. Mutta voivat samalla herättää lisää kysymyksiä. Kun "Bancohusetissa" Tukholmassa huutokaupattiin suomalaisia tiloja, kuka niitä oli ostamassa? Lähtikö joku Suomesta tätä varten pääkaupunkiin? Oliko siellä asiamiehiä, jotka ottivat toimeksiantoja kirjeitse? Asiamiehiä, jotka ostivat tilat ja myivät ne eteenpäin?

Kysymyksiä herättivät sanomalehdessä Posttidningar ainakin 19.8.1771 ja 24.10.1771 julkaistu ilmoitus 30.10. pidettävästä huutokaupasta. Myytävänä olivat pankille panttina jääneet tilat Uudeltakirkolta (Kalanti). Männäisten masuuni, sahamylly, lukuisia tiloja. Kyseessä taitaa olla yksittäisen säätyläisen talousongelma. Wikipedia-sivua vilaisten mahdollisesti ruukin perustajan Anders Backmanssonin (aat. Nordencrantz).

Tammelan Jokioinen on vastaavissa ilmoituksissa  sanomalehdessä Posttidningar 14.3.1771 ja 25.3.1771 sekä uudelleen 28.1.1773 ja 15.3.1773. Leike viimeksi mainitusta.

Kolmantena esimerkkinä säterirustholli Asikkalasta. Ilmoitus sanomalehdessä Posttidningar 24.9.1789.

Kyseessä ovat siis olleet säätyläisten omaisuuden pakkohuutokaupat. Näistä ovat olleet kiinnostuneita varmaan muutkin kuin mahdolliset ostajat. "Kukas sen Jyrängön omistaakaan? Ai, ai, hänenhän tulevaisuus näytti pari vuotta sitten niin lupaavalta. Meni naimisiin sen tädin kummiltytön kanssa, minkäs niminen hän nyt taas olikaan..."

Palkittuja opettajia vuonna 1908

"Tammelan Liesjärven kylässä asuu Antti Juhonpoika Örn, joka äskettäin täytti 68 vuotta. Nuoruudessaan tapaturmaisesti jouduttuaan kyttyräselkäiseksi ja ruumiilliseen työhön kykenemättömäksi antautui hän henkiseen työhön, metsäkulman lastenopettajaksi, jota tointa on pitänyt 35 vuotta. Hyvä on ollut hänen työnsä menestys; metsäkulman kiitetty lukutaito on hänen luomaansa. Siellä hän vieläkin toimii ilman vakinaisia palkkoja."

 Sukututkimustietokannan mukaan Antti Örn elivuosina 1839-1927.

"Torpparin leski Amanda Ojala (synt. 1840) Piikkiössä on 49 vuotta tehnyt työtä Herran taimitarhassa, johon hän jo nuoruutensa ensi keväimessä antautui. Joutuisaksi ja eläväksi kiittävät hänen opetustaan entiset oppilaat, joiden huolesta nyt häntä puutteensa päivinä runoilijan rahastosta muistetaan."

"Samanlainen elämäkerta on Magdalena Rawoniuksella Lapin pitäjästä, T.l. Hänellä on ikävuosia 67 ja opetusvuosia 45. Hänen kuulonsa ja näkönsä ovat heikot, mutta elämänsä loppun hän aikoo kallista tehtäväänsä hoitaa."

Magdaleena syntyi 28.5.1841 Lapin Kivikylässä pitäjänräätäli Samuel Grönlundin ja vaimonsa Juliana Johansdotterin tyttäreksi. Hän avioitui 4.9.1864 renki Johan Isak Ravoniuksen kanssa. (RK Lappi Tl 1839-1845, 1846-1852, 1853-1859)

Tekstilainaukset Helsingin Sanomat 14.1.1908
Tunnelmakuva: Seurasaaresta. Hans Põldoja, Flickr (CC BY 2.0)
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

Perunanviljelystä Suomessa 1803

Inrikes tidningar julkaisi 21.&22.6.1803 Suomen Talousseuran raportin perunanviljelyksen tilasta Suomessa. Seuran toimesta oli perunanviljelysopasta painettu 4700 kappaletta ja jaettu rahvaalle sekä luettu ääneen saarnastuoleista. Opastusta oli annettu muitakin reittejä ja jaettu siemenperunaa erityisesti Turun ja Porin läänissä. Mouhijärvellä oli alle 50 tynnyrin tuotannosta vuonna 1797 päästy jo 800:aan. Hämeen ja Uudenmaan kehityksestä noteerattiin Pälkäne, jossa perunaa tuotettiin jo niin paljon, että sitä riitti eläinten rehuksi.

Mäntsälässä oli laitettu peltoon 255 tynnyriä ja 15 kappaa ja nostettu 2312 tynnyriä perunaa. Yksittäisistä viljelijöistä saivat suurimman sadon sihteeri ja kapteeni Furuhjelm Urjalassa kertoimella 22 ja 20 sekä Nordgren Tammelasta kertoimella 21.

Kymeenläänistä raportti nostaa esiin tietenkin Asikkalan, jossa Laurellin toimesta perunanviljelyä kehitettiin jo 40 vuotta aikaisemmin. Tieto ja taito ei sieltä kuitenkaan ollut levinnyt Sysmään, Mikkeliin ja Iittiin, jossa valitustyötä oli edelleen tehtävänä. Samoin kuin Savossa ja Karjalassa, jossa rahvas ei ollut viljelyä suuremmalti omaksunut.

Oulun läänissä alkoi jo ilmastokin olla esteenä, Kuusamossa ei yksikään rahvaan edustaja ollut kylvänyt perunaa. Läänin sankariksi nostettiin Salosta (Saloinen) talonpoika Anders Persson Heikkilä, joka oli 6-7 tynnyrin kylvöstä saanut 60-70 tynnyriä perunaa ja edellisenä syksynä jopa 80.

Tavanomainen retkiraportti, osa 1/2

Lauantaiaamuna retkibussi lähti Helsingistä kakkostielle, jota laskeskelin kulkeneeni elämäni aikana ainakin 350 kertaa Karkkilan ohi. Mutta ihan ensimmäistä kertaa pääsin nyt tutustumaan Högforsin ruukkiin ja Valimomuseoon.

Ensiksi mainittu on rekonstruktoitu laitos, joka antaa realistisen kuvan suomalaisesta teollisuudesta 1800-luvulla. (Valimo lopetti toimintansa 1915.) Asiantuntevan oppaan avulla tuotantoprosessi tuli selväksi, mutta rekonstruointi minua hämäsi. Piti keskittyä muistamaan, että vain kiviosia oli ollut jäljellä kun rakennustyö oli alkanut. Jossain kartanossa käydessä kerrottiin, että uusi keittiö piti tehdä uuden näköiseksi, mutta sama periaate ei koske tällaisia tapauksia?

Tekniikan historiasta kiinnostunut nauttisi varmasti Valimomuseosta. Yläkerran takorautaesineet herättivät ryhmämme jäsenissä monia muistoja. Hieman hämmentyneenä katselin, kun he tarttuivat kattiloihin ja uuninluukkuihin. Joku jopa jätti sateenvarjonsa hellan päälle. Takorauta voi vaikuttaa lähes ikuiselta, mutta turvallisempaa olisi mielestäni pitää sama etäisyys kuin muihinkin museoesineihin.

Högforsin ruukin perustamisen syy oli Kulosuonmäen rautakaivos, jossa myös kävimme. Kaivosaukko keskellä metsää on jännä asia.

Tavanomaisesta poikkeavaa (iso) kuppikiveä Letkun koulun pihalla Tammelassa voisi kai myös pitää jännittävänä. En siitä kuitenkaan innostunut enkä myöskään seuraavasta kohteesta, joka oli susikuoppa Tammelan Myllylahdella. Kuva alla ensiksi mainitusta.

Pitkällisen lounastauon ja maisema-ajelun myötä päädyimme Huittisten hirvenpään löytöpaikalle. Viimeksi tänne osuessani satoi niin, että jätin väliin. Nyt sade oli jäänyt Karkkilaan ja pääsin tuijottamaan peltoneliötä, jota myös kivikautiseksi asuinpaikaksi voi kutsua.

Huittisten kirkko on minulle suhteellisen vieras, joten oli kiva saada tilaisuus katsoa sitä kunnolla ja hahmottaa sen sisällä vanhan, sukututkimuksiini liittyvien henkilöiden tunteman, kirkon koko. (Alttariin päin katsoen oikean puoleinen ristin sakara plus kirkon keskiosa.) Kirkon päädystä matkanjohtajamme osoitti jännittäviä maskeja/naamioita, joiden merkitys on epäselvä.

Huittisista suunnattiin kohti Kokemäkeä, Kraviojankangasta. Kivikautinen asuinpaikka tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kun se on kotipitäjässä ja sieltä on löytynyt mystisiä savi-idolin palasia. Joku kaunis (kirjaimellisesti ottaen) päivä pitäisi lähteä paikantamaan näitä Kokemäen päälöytöpaikkoja. Täytyy niihin jotenkin saada otetta?

Päivän viimeinen kohde ennen majoittautumista oli Kaukolan rautakautinen kalmisto Sastamalassa. Se on laaja, sieltä on tehty hienoja löytöjä, mutta minusta oli huomattavinta katajien suuruus ja tiheys.

Viisi, jotka eivät palanneet Kustaan sodasta

Kustaan sotaan tutustuin muutama vuosi sitten yhdeltä kantilta kirjoittaessani esi-isäni Claes Jakob Hohenthalin elämän loppuvuosista. Pohjanmaan jäätyä ilman puolustusjoukkoja maakunnan johto kokosi miehiä riviin ja armeijasta jo eläköitynyt Hohenthal lähti johtopuuhiin. Kotoa otti mukaansa kaksi poikaansa, joista toinen tuskin teini-ikäinen.

Kotikontujen puolustamisen sijaan joukot vietiin itään. Kun piti lähteä Karjalaan asti osa porukasta teki U-käännöksen ja lähti kotiin. Hohenthal ei ollut tässä joukossa eikä muissakaan palanneissa. Hän kuoli 26.1.1790 Kuopiossa.

Toinen, jota odotettiin turhaan kotiin oli uudisraivaaja Per Persson Ruisaho Kalajoen pitäjästä. Hän oli lähtenyt kotoaan edellä mainittuun vapaaehtoisjoukkoon keväällä 1790. Mies ei ollut palannut eikä kuolemasta tullut tietoa, joten vaimonsa Lisa Hansdotterin Mattilan mieliessä uuteen avioliittoon oli tarpeen julkaista yllä oleva kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 25.2.1796.

Kolmas sankari on Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin sotilas Anders Orre, josta viimeinen havainto on toukokuussa 1790 Karjalasta Ylikuonan afäärin yhteydessä, jolloin hänet otettiin vangiksi. Vaimo Maria Orre halusi uusiin naimisiin, joten yllä oleva ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.8.1792.

Karjalan jääkäripataljoonan Enon komppanian riveistä lipesi Johan Luckarin (Lukkarinen) pääsiäisen aikaan vuonna 1790. Häntä jäi kaipaamaan vaimo Anna Jäskeläin (Jääskeläinen). Hän ei kuitenkaan jaksanut odottaa miestä kuutta vuotta kauempaa ja uutta avioliiton suunnittelua varten julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 14.6.1796 yllä oleva kuulutus.

Tammelan Perttulan kappelissa kaivattiin sotilas Matts Knapia, joka ei sodasta ollut palannut. Vaimo Walborg Johansdotter mieli uusiin naimisiin ja näin julkaistiin ylläoleva kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 11.10.1797.

Hassalan ja Riihivalkaman Pentti

Kokemäen Herttolan tila annettiin vuonna 1651 elinikäiseksi läänitykseksi Bengt Jönssonille (toisinaan Johansson). Häntä kutsuttiin vuosina 1654 ja 1655 entiseksi rykmentinkirjuriksi ja vuonna 1656 hänet on SAY:n mukaan henkiverotettu Herttolan naapurissa, Hassalassa, yhdessä vaimonsa Marian kanssa. Avioliitto oli olemassa ainakin edellisenä vuonna, jolloin käräjillä 3.–5.7.1655 käsiteltiin juttua, josta Kotivuori poiminut olennaisen:

"saaken emillan fordom Regementz Skriffware Wällförståndigh Bengt Jonsson i Hassala Kärande, och Caplann i åfwanb: Sochen Wällärde H:r Jören Culmanno Swarade [Kokemäen kappalainen Georgius Erici Culmannus, † 1666], angåande icke allenast dhe ährerörige och försmädelighe ordh, som H:r Jören hono: skulle haffwa öfwerijtat ... uthan och hans hustru dygdesamme hustru Maria Simonssdotter angripit och till Barn mörderska förwijt och beskylt ... h. Marias broder Do:nus Barthollus Gjöös;"

Vuonna 1656 Maria on merkitty verotuslistaan kuolleeksi. Edellä mainitun käräjäjutun ja vahvistavan tuomiokirjakortiston avulla selviää, että Maria oli Kokemäen kirkkoherran Simon Giösin tytär. Avioliitosta syntyi ainakin tytär Elisabet, joka aikuisiällä Tyrväällä tehdyn kirjauksen mukaan on syntynyt noin vuonna 1654. Tapio Salmisen pappismatrikkeliaan varten läpikäymä kirjallisuus ei tunne Marialle yhtään avioliittoa, mutta SAY:n Hassalan tiedot vuosilta 1642-1652 viittavat vahvasti siihen, että Marian aikaisempi aviomies oli nimeltään Henrik Brusiusson.

Bengt Jönsson meni uudelleen naimisiin vuoteen 1661 mennessä Lisbetin kanssa. Verkkolähteet ovat yhteisymmärrryksessä siitä että hän oli Paul Bogen tytär. Eli Kokemäen kirkkoherra Gustaf Bogen sisar? (Alla oleva kuva piirretty tällä oletuksella)

Bengt ja Lisbet häviävät Hassalasta 1660-luvun alkuvuosina ja ilmaantuvat Tammelan Riihivalkaman Anttilaan vuonna 1680. Tammelassa Bengtin titteli "befallningsman". Lisbet haudattiin Tammelassa 8.11.1696 ja Bengt 10.12.1702.

Bengt ehti siis mahdollisesti nähdä Anna-tyttärensä käräjillä. Tätä syytettiin liian aikaisesta lihallisesta yhteydestä Zachris Zacharisson Buchtin kanssa, sillä häitä oli vietetty 21.12.1700 ja ensimmäinen lapsi syntyi jo 13.8.1701.

Anna oli synnytysikänsä puolesta selvästi Bengtin kakkosavioliiton lapsi. Hänen veljiään olivat Sariin sukunimeä käyttäneet Lars ja Jonas, jotka olivat aloittaneet Turun katedraalikoulussa vuonna 1680 ja syntyneet täten todennäköisesti 1670-luvun alussa.

Takaisin Hassalaan, johon on vuosina 1675-77 merkitty Elsa trumpeterska, vuonna 1682 Lisbet Bengtsdotter, 1683 h. Elisabeth, 1684 Lisbet Bengtsdotter. Vuosina 1679-80 Hassalaan on kirjattu Jacob Tammelander.

Käräjillä 7.–8.9.1677 mainitaan "hustru Elssa Bengdzdotter i Hassala", joka tuolloin oli Tammelassa apupappi Jacobin vaimona. Jacob haudattiin Tammelassa 8.9.1722, vaimonsa kanssa? Oliko Elsa ollut aikaisemmin trumpetinsoittajan kanssa naimisissa? Tammelan säilyneissä kasteluetteloissa on lapsia päiväyksillä 17.5.1681, 15.3.1687, 21.1.1690, 15.7.1695 eli Elsan syntymäaika on rajattavissa vuosiin 1655-1663 (olettaen synnytykset 18-40 -vuoden iässä).

Elsa ei ole sama henkilö kuin edellä mainittu Elisabet, joka solmi vuonna 1675 avioliiton Simon Sylveniuksen kanssa, mutta jäi varsin pian leskeksi, sillä Sylvenius haudattiin Eurajoella 9.6.1678. Eurajoen käräjillä todettiin 17.–18.3.1681 Elisabetin muuttaneen Kokemäelle. Sieltä hän päätyi vuoteen 1693 mennessä Tyrväälle Engelbrekt Staren vaimoksi. Kokemäen käräjillä Stare hoiti Hassalan asioita ainakin 18.–21.10.1689. Isonvihan aikana Elisabet, joka käytti sukunimeä Hassalenia, oli Ruotsissa paossa. Hänen miehensä kuoli 8.12.1720, mutta Elisabet haudattiin Uudessakaupungissa vasta 30.1.1742.

Aikaisemmin täällä esitetty sukukaavio päivitettynä:

SukuForumin keskustelussa Astrenius on nimimerkki Benediktus esittänyt, että kaaviossa esiintyvä Håkan Månssonin isä on "Måns Månsson: Viikarin ratsutilan isäntä 1646-1664. Hiedan ratsutilan isäntä 1665-1668. Kuolee Viikarilla 1679." Tämän vaimo "Anna Hansdr. Viikarin isännän Vouti Nils Erikssonin (is. 1628-1645) leski. Anna Hansdr. Nilsin toinen vaimo. 1. Rainion ratsutilan leskiemäntä Beata. Anna kuolee 1668. Månssin toinen vaimo Elin." "Hiedan ratsutila siirtyy Månssin pojalle Luutnantti Håkan Månssonille ja vaimolleen Margareta Sigfridsdr:lle. Omistajat 1669-1681" Tätä ennen "Håkan Månsson: Mynämäki Kallis(Kalleinen) ratsutila 1664-1669 mainitaan", jossa aikaisempi isäntä "Kruununvouti Johan Bertillson. Kuolee 1662. Vaimo Karin. Mynämäen käräjät:stiuffadher corneten Håkan Månsson."

Jutun lähteet
Tapio Salminen: Joki ja sen väki. 2007 s. 264
SAY Kokemäki
Tuokko (Bengt Jönsson myös tässä , tässä ja tässä)
Tapio Salminen: Kokemäen ja Harjavallan papisto ennen vuotta 1870. 2007 s. 134-135
Paltan ja Mäkirinteen sukusivu
Tammelan haudatut (Hiski)
Yo-matrikkeli:

• Bertil Gjös Bartholdus Simonis, Satacundensis 689.
• Gustaf Boge Gustavus Pauli, Satacundensis 767.
• Simon Sylvenius Simon Martini, Luviensis 1309.
• Jakob Tammelander Jacobus Michaelis, Tammelensis 1731.
• Jonas Sarin Jonas Benedicti, Tavastensis 3156.
• Lars Sarin Laurentius Benedicti, Tavastensis 3157.
• Johan Tammelander Johannes Jacobi, Tavastensis 4387.
• Jakob Tammelander Jacobus Jacobi, Tavastensis 4501.

Tyrvään rippikirja
Finska flyktingar i Sverige under stora ofreden
Johanna Aminoff-Winberg: På flykt i eget land
Ulla Koskinen & Virpi Nissilä: Kokemäen Äimälän rusthollin kaupat 1686-1727. Genos 3/2009

"1918" tutkimuksia

Florence McLeod Harperin valokuva Helsingissä pommitetusta tupakkatehtaasta julkaistiin kuvasommitelmassa otsikolla The Price of Bolshevism in Finland. (Leslie's photographic review of the great war. New York City : Leslie-Judge Company, c1919, p. [149]. Digitoitu Yhdysvaltojen Kongressin kirjaston kokoelmiin.
Helsingin yliopistossa väittelee Juha Poteri ylihuomenna aiheesta Sankarihautaus vapaussodassa : valkoisten kaatuneiden hautaaminen Suomessa vuonna 1918 . Tällä aasinsillalla muutamia aihetta sivuavia verkkomateriaaleja.

YouTube-pätkiä: Civil War 1918 1/4, Civil War 1918 2/4, Civil War 1918 3/4, Civil War 1918 4/4, Suomi 1918 (Finnish civil war 90 years), Voitonparaati 1918 - Victory Parade 1918

Olli-Pekka Lehtosen gradu Kenen puolesta - ketä vastaan? käsittelee alaotsikkonsa mukaan "Tammelan suojeluskuntaa valkoista Suomea luomassa 1918-1939".

Kai Ala-Häivälän gradu on otsikoltaan Vankina valkoisten : Oulun vankileiri 1918 .

Marko Ojalan gradu on otsikoltaan ”Ottaa lahtarimukulan piikinkärkeen, sillähän siitä pääsee!” - Aikalaiskaunokirjallisuuden kuva lapsista ja nuorista vuoden 1918 tapahtumissa.

Petri Uusitalon gradu on otsikoitu Sotaa ei ole. Miten vuoden 1918 tapahtumat on kuvattu suomalaisissa historiallisissa elokuvissa

Ulla Aatsinkin väitöskirja on otsikoltaan Tukkiliikkeestä kommunismiin. Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918.

Kalle Pakarisen gradu käsittelee Sisällissodan muistamista Tyrvään-Vammalan seudulla 1918-1939.

Miika Siirosen gradu on otsikoltaan Valkoinen Suomi ja alaotsikkonsa mukaan aiheena "Valkoisten kollektiivisuus ja valta-asema iisalmelaisessa paikallisyhteisössä vuosina 1918–1929".

Heti vuoden 1918 tapahtumien jälkeen julkaistiin Henning Söderhjelmin kirja käännettynä englanniksi otsikolla The Red Insurrection in Finland in 1918 : a study based on documentary evidence, joka löytyy digitoituna Archive.org:sta kahtena kappaleena. (Samalta sivustolta voi lukea myös lyhyen kirjan Russia, the revolution and the war: an account of a visit to Petrograd and Helsingfors in March, 1917 )

Outi Simolan gradu käsittelee Jalasjärveä "Ilomielin valmiina palvelemaan kun kutsuvi syntymämaani." - Pikkulottien ja suojeluskuntapoikien kansalaiskasvatus eteläpohjalaisella paikallisyhteisössä 1927-1939.

Toni Viljanmaan gradu taas Teuvaa: Aseistajakieltäytyjistä luokkataistelijoiden eturintamaan. Teuvan työväenliikkeen ideologinen kehitys sisällissodasta lapualaisvuosiin
Mutta vuosi 1918 loi muutakin kuin yhteiskunnallista ristiriitaa: "Vuonna 1918 uusitun tielain ja yhteiskunnan autoistumisen seurauksena Suomessa rakennettiin vuosina 1921-1937 yhteensä 3825 tiesiltaa, joista 2425 vanhoille teille ja 1400 uusien maanteiden rakentamisen yhteydessä. " Ilkka Kurkela gradu tarkastelee Mäntyharjun kunnassa sijaitsevan Virransalmen teräsristikkosillan historiaa otsikolla Virransalmen sillan historia. Esimerkki vuoden 1918 tiereformin merkityksestä ja autoistumisen haasteista tieliikenteelle 1920- ja 1930-lukujen Suomessa.