Miehen naimaikää koskeva pääsääntö on 1734 vuoden lain Naimiskaaren 1 1. 6 §:ssä, jossa säädetään, että mies ei saa mennä avioliittoon ennenkuin on täyttänyt yksikolmatta vuotta, jollei kuningas katso kohtuulliseksi siihen lupaa antaa.Pykälä kuuluu "Mies eli waimo ei mahda awioskäskyyn itzens andaa, ennen cuin mies on täyttänyt yxicolmattakymmendä, ja" Eli naisen pitää olla 15 vuotta täyttänyt eikä tässä tahtunut muutosta ennen 1900-lukua. Ainakaan tarinan mukaan 14-vuotias neito ei avioliittoa saanut solmittua.
Tästä säännöksestä myönnettiin kuitenkin pian sen säätämisen jälkeen poikkeuksia. Niinpä "luku- ja kristillisyydentaidon sekä jumalisuuden harjoitusten edistämiseksi" myönnettiin kuninkaallisessa kirjeessä helmikuun 15 p:ltä 1745 Lapin miehelle oikeus mennä naimisiin 17 vuotta täytettyään, jos hän oli "oppinut välttävästi lukemaan kirjaa ja käsittämään tarpeellisimmat kristinopin kappaleet".Gabriella Nordinin väitöskirjasta Äktenskap i Sápmi: Giftermålsmönster och etnisk komplexitet i kolonisationens tidevarv, 1722-1895 selviää, että alkuperäinen ilmaisu oli lapp-yngling. Nordin on kerännyt Pohjois-Ruotsin avioliitoista osapuolten iät ja vuodesta 1746 noin 5-6% sulhasista oli alle 21-vuotias solmiessaan ensimmäistä avioliittoaan.
Kun kuninkaalle kävi ylen rasittavaksi käsitellä yhteisen kansan hakemuksia naimisiin pääsemisestä ennen laissa määrättyä ikää, säädettiin asetuksessa maaliskuun 18 p:ltä 1748, että rahvaan hakemukset saada mennä avioliittoon ennen laissa määrätyn ijän täyttämistä olivat ilmoitettavat kihlakunnanoikeuksissa, joiden tuli ne heti samoissa käräjissä päättää sillä tavalla, että sellaisia avioliittoja ei saanut kieltää silloin kun Suomessa asuva alaikäinen oli täyttänyt kahdeksantoista vuotta ja hänellä myöskin oli jokin tilanosa tahi torpanpaikka viljeltävänään ja asuttavanaan.
Kun valtiosäädyt pyysivät lisähelpoitusta alaikäisten naimisiin menemisen suhteen, niin selitti kuningas asetuksella joulukuun 8 p:ltä 1756, että alaikäisten avioliitot ovat, ilman edelläkäypää tutkimusta kihlakunnanoikeudessa, sallittavat, kun nuorukainen on täyttänyt kahdeksantoista vuotta ja on jossakin vakinaisessa vuosipalveluksessa taikka harjoittaa käsityötä tai muuta ammattia.Käytännön ongelmista
Mainittujen meillä vielä voimassa olevien asetusten tulkinta on käytännössä johtanut varsin ristiriitaisiin tuloksiin. 1748 v. asetus on selvä siinä kohden, että se koskee vain rahvaan nuorukaisia, joten sen määräyksien ulkopuolelle jäävät kaikki kaupunkilaiset sekä n. s. säätyläiset maalla. 1756 v. asetuksen ovat toiset katsoneet poistavan vain ne 1748 v. asetuksen määräykset, joiden mukaan avioliittoon pääsemisen edellytyksenä oli tilanosan tahi torpanpaikan viljeleminen ja asuminen sekä kihlakunnanoikeuden suostumus, kun taas toiset ovat katsoneet asetuksen määräysten ulottuvan kaupunkilaisiinkin ja säätyläisiin maalla. Tätä jälkimäistä tulkintaa vastaan on; varsinkin lakimiesten taholta huomautettu, että laissa lausuttu sääntö miehen naimaijästä sen mukaan olisi menettänyt kaiken merkityksensä ja väitetty, ettei sellaista ole tarkoitettukaan, koska NK 1 1. 6 § edelleen jätettiin muuttamattomana voimaansa.
Tosiasia kuitenkin on, että sangen useissa seurakunnissa on 1756 v. asetusta sovellutettu kaupunkilaisiin, vieläpä muutamissa seurakunnissa säätyläishenkilöihinkin. 1756 v. asetuksen määräystä vakinaisesta vuosipalveluksesta on myös tulkittu eri tavalla. Toisinaan on avioliittoon pyrkivältä nuorukaiselta vaadittu todistus, että hän on sitoutunut vuosipalvelukseen aina 21 ikään asti, mutta on toisaalta, taaskin lakimiesten taholta, esitetty, että ehto täytetään, kunhan vain nuorukainen kuulutusta otettaessa on vuosipalveluksessa. Joskus lienee käytännössä menty niinkin pitkälle, että kaupunkilaisnuorukaiset ovat lyhyeksi aikaa muuttaneet maalle ja hankkineet todistuksen vuosipalvelukseen sitoutumisesta, mutta sitten heti avioliiton päättämisen jälkeen siirtyneet takaisin kaupunkiin. Käsityön ja ammatin harjoittajalla taas ovat toiset ymmärtäneet itsenäistä käsityöläistä, toiset taas ovat lukeneet tähän luokkaan kuuluviksi kaikki kättensä työstä elävät, kunhan he vain eivät ole irtolaisasetuksen alaisia.Kuva Välskärin kertomusten kuvitusta.
Tajusin vasta julkaisun jälkeen jutun jääneen kesken. Kirjoitin jälkikirjoituksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti