Tarina Johan Henrik Tallgrenista

Pyhäjärven (nyk. Karkkilan) Närön tila on pysynyt samassa suvussa vuodesta 1683.  Suvun neljäs isäntä Henrik Emmanuelinpoika (1768-1840) otti vetovastuun 1700-luvun lopulla. Hiskin kastelistojen mukaan hänellä oli vaimonsa Hedvig Taavetintyttären kanssa kuusi lasta. (Osa näkyy jo rippikirjassa 1798-1809.) Näistä pojat Johan Henrik (s. 1797) ja Anders Gustaf (s. 1807) lähtivät Hämeenlinnaan triviaalikouluun ja Anders Gustaf päätyi yliopistoon asti. Molemmat opintietä käyneet valitsivat sukunimen Tallgren.

Syntyy vaikutelma  vakavaraisesta ja koulutusmyönteisestä perheestä. Jostain syystä Johan Henrikin jälkeläisillä oli asiantilasta aivan toisenlainen mielikuva. Esther Hjelt-Cajanuksen kirjaan Vanhankylän kapteenska ja Anni-täti tallennetussa versiossa Närön isäntä on "torppari Tallgren" ja "Närön väki hyvin köyhää". Johan Henrik kärsi ylivoimaisesta opinhalusta. Hän laittoi "takapussiin" "katkismuksen ja muutamia muita kuluneita kirjoja, eväänsä, joihin kuului pari savustettua lampaanreittä ja paksua, kovaa leipää", "viskasi pussin olalleen, otti saappaat käsivarrelleen ja alkoi avojaloin astella kohti kaupunkia."

Talo, josta annettiin pojan lähteä kirjojen ja lihan kanssa, ei voinut olla nälkäkuoleman partaalla. (Kuvituksena oleva ruoka-aitta ei liity tarinaan. Ruotsalainen: Nordiska museet, Wikimedia) Mutta myöhemmin hyvin toimeentulevat jälkeläiset ovat ehkä kokeneet alun niin alhaisena, että tilallinen on muuttunut torppariksi? (Luin käännöstä, en tarkistanut alkuperäistä versiota Mormor och moster Anni.)

Hjelt-Cajanuksen tarina jatkaa vaikeuksien kautta menestykseen. Johan Henrik käy koulunsa, pääsee kuvernöörinkansliaan kirjuriksi ja sitten Hämeen linnan vankilan ylipäällysmieheksi. Tässä asemassa ollessaan hän avioituu 15.7.1822 hansikkaantekijä Hernstedtin Sara-tyttären kanssa. Saran äiti "oli iittiläisen Pitkänrannan kartanon tunnettuja tyttäriä. Nämä kuusi neitoa olivat kuuluisat kauneudestaan ja myötäjäisistään, joina oli kuormallinen plootuja - sitä pidettiin siihen aikaan hyvin paljona." Verkkosukupuun mukaan äiti oli nimeltään Hedvig Margareta Schmack.

Tallgrenin virkaan kuului asunto Hämeen linnassa "ja sinne Tallgren vei nuoren, herttaisen vaimonsa".

Mutta eräänä päivänä vangit tekivät kapinan ja murtautuivat kopeistaan. Vartijat joutuivat tappiolle tai pakenivat ja tilanne näytti uhkaavalta. Silloin Tallgren astui pihaan. Hän vilkaisi nopeasti ikkunaan, mistä hänen vaimonsa kalpeana ja kauhuissaan seurasi pihan tapahtumia, nyökäytti hänelle rohkaisevasti ja salavihkaa hymyillen. Sitten hän tarttui lähintä vankia hartioihin, käytti nuijanaan häntä ja hänen raudoitettuja saappaitaan ja löi koko joukon maahan aivan kuin olisi niittänyt viljaa.

Tämän suorituksen perusteella - Hjelt-Cajanuksen tarinan mukaan - kuvernööri Hjärne nimitti Tallgrenin nimismieheksi Sipooseen, jossa "kolme nimismiestä peräkkäin oli murhattu". Sipoon talonpojat olivat "peräti villin ja uppiniskaisen maineessa, heitä nimiteltiin "Sipoon susiksi", ja murhat, ryöstöt ja salakuljetus olivat melko tavallisia ilmiöitä."

Tallgren pysyi nimismiehen toimessa ja vaurastui. Vaimonsa piti "joka talvi kutomakoulua maalaistytöille ja sai Turun Keisarilliselta Talousseuralta kiitokseksi hopeakannun". "Hän oli niinikään suuri kukkain ystävä ja harrasti hedelmäviljelystä. Hänen hedelmätarhansa oli ajan oloihin nähden huomattavan suuri." Sara kuoli 29.5.1871 ja miehensä 7.1.1879.

Tavanomainen retkiraportti, osa 1/2

Lauantaiaamuna retkibussi lähti Helsingistä kakkostielle, jota laskeskelin kulkeneeni elämäni aikana ainakin 350 kertaa Karkkilan ohi. Mutta ihan ensimmäistä kertaa pääsin nyt tutustumaan Högforsin ruukkiin ja Valimomuseoon.

Ensiksi mainittu on rekonstruktoitu laitos, joka antaa realistisen kuvan suomalaisesta teollisuudesta 1800-luvulla. (Valimo lopetti toimintansa 1915.) Asiantuntevan oppaan avulla tuotantoprosessi tuli selväksi, mutta rekonstruointi minua hämäsi. Piti keskittyä muistamaan, että vain kiviosia oli ollut jäljellä kun rakennustyö oli alkanut. Jossain kartanossa käydessä kerrottiin, että uusi keittiö piti tehdä uuden näköiseksi, mutta sama periaate ei koske tällaisia tapauksia?

Tekniikan historiasta kiinnostunut nauttisi varmasti Valimomuseosta. Yläkerran takorautaesineet herättivät ryhmämme jäsenissä monia muistoja. Hieman hämmentyneenä katselin, kun he tarttuivat kattiloihin ja uuninluukkuihin. Joku jopa jätti sateenvarjonsa hellan päälle. Takorauta voi vaikuttaa lähes ikuiselta, mutta turvallisempaa olisi mielestäni pitää sama etäisyys kuin muihinkin museoesineihin.

Högforsin ruukin perustamisen syy oli Kulosuonmäen rautakaivos, jossa myös kävimme. Kaivosaukko keskellä metsää on jännä asia.

Tavanomaisesta poikkeavaa (iso) kuppikiveä Letkun koulun pihalla Tammelassa voisi kai myös pitää jännittävänä. En siitä kuitenkaan innostunut enkä myöskään seuraavasta kohteesta, joka oli susikuoppa Tammelan Myllylahdella. Kuva alla ensiksi mainitusta.

Pitkällisen lounastauon ja maisema-ajelun myötä päädyimme Huittisten hirvenpään löytöpaikalle. Viimeksi tänne osuessani satoi niin, että jätin väliin. Nyt sade oli jäänyt Karkkilaan ja pääsin tuijottamaan peltoneliötä, jota myös kivikautiseksi asuinpaikaksi voi kutsua.

Huittisten kirkko on minulle suhteellisen vieras, joten oli kiva saada tilaisuus katsoa sitä kunnolla ja hahmottaa sen sisällä vanhan, sukututkimuksiini liittyvien henkilöiden tunteman, kirkon koko. (Alttariin päin katsoen oikean puoleinen ristin sakara plus kirkon keskiosa.) Kirkon päädystä matkanjohtajamme osoitti jännittäviä maskeja/naamioita, joiden merkitys on epäselvä.

Huittisista suunnattiin kohti Kokemäkeä, Kraviojankangasta. Kivikautinen asuinpaikka tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kun se on kotipitäjässä ja sieltä on löytynyt mystisiä savi-idolin palasia. Joku kaunis (kirjaimellisesti ottaen) päivä pitäisi lähteä paikantamaan näitä Kokemäen päälöytöpaikkoja. Täytyy niihin jotenkin saada otetta?

Päivän viimeinen kohde ennen majoittautumista oli Kaukolan rautakautinen kalmisto Sastamalassa. Se on laaja, sieltä on tehty hienoja löytöjä, mutta minusta oli huomattavinta katajien suuruus ja tiheys.