Erikoiset synnytykset Mouhijärvellä 1783

Hiskin hakutulos näyttäisi virheeltä, ellei seppä Johan Jaakonpojan eteen olisi lisätty sanaa "sama". Vaimonsa Liisa Heikintytär oli synnyttänyt yhden tyttären 13.1.1783 ja toisen 12 päivää myöhemmin?

Kyllä, eikä tämä tietenkään aikalaistenkaan silmissä ollut tavallista. Ehkä virallista tilastoilmoitusta vuoden lopulla tehnyt kirkkoherra tarttui jouluaaton aattona kynään ja kirjoitti Inrikes Tidningarissa 4.3.1784 julkaistun raportin asiasta.

Aviopari oli mennyt naimisiin vasta edellisenä vuonna. Molemmat synnytykset olivat helppoja ja 22-vuotias Liisa oli synnytysten välillä jo ehtinyt nousta taloustöihin.

Mouhijärven pappilassa 1930-luvulla

Terttu Tupalan kirjat Pappilan Penu, Pappilan Marjan joulu, Pappilan Marja ja Vinttikuningas, Pappilan Marja merimaissa, Pappilan Marjan ystävyysliitto ja Tee ruusuista seppele löytyvät kirjastossa lasten kaunokirjallisuuden luokasta. Pääkaupunkiseudun kirjastotietokannassa niissä ei ole kaikissa asiasanana 'historialliset romaanit', mutta saisi kyllä olla. Kirjoissa seurataan yhden tytön elämää muutaman vuoden ajan. (Ensimmäisessä kirjassa riemastuttavasti koiran näkökulmasta.) Viimeisessä kirjassa Marja elää noin 11-vuotiaana vuotta 1937.

Ajan kuva tulee kirjoissa hyvin hienovaraisesti esille. Eli se ei ole päälleliimatun tai ympätyn oloista. Vaan hyvin aidon. Mikä sai minut taas selvittämään kirjoittajan taustaa. Tupala on syntynyt vuonna 1924 Mouhijärvellä, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Papin tytär kuten kirjasarjan Marja ja melkein samanikäinen. Vaikuttaisi siis varsin mahdolliselta, että Marjan lapsuuden pappila, josta hypättiin Porin ja Tampereen bussiin oli jokseenkin Mouhijärvellä.

Lisävahvistusta hypoteesiin ja mielikuvaan kirjojen läheisyydestä todellisuudessa tapahtuneeseen tuo Vinttikuningas-kirjan episodi, jossa Marja löytää pappilan vintiltä kirjan, jonka etusivulle on kirjoitettu nimi Johann Fredrik Mellberg.

- Tähän kirjaan on sidottu yhteen vaikka mitä. Arkkiveisuja, sanoi isä ja selasi kirjaa. - Suomen Biblia-Seuran Tilin-teko ... Surullinen Weisu, Nyt tuomituista Siperian ... ja ties mitä muuta.
- Voi, voi, sanoi äiti ja huokasi.
- On se Mellberg kaikkea tehnyt. Sidotuttanut tähän arkkiveisujakin.
- Nahkakansiin, nauroi äiti.

Mouhijärven kirkkoherrana oli vuosina 1854-1872 Karl Gustaf Mellberg... Kyse on siis fiktiosta, joka on lähellä faktaa, mutta ei kuitenkaan sitä. Olisiko samalla tyylillä voinut kirjoittaa kirjat, joissa ei olisi tietoisesti poikettu todellisuudesta? Miten se eroaisi "oikeasta" elämänkerrasta?

Merkittävästi, totesin kun vihdoin sain kirjastosta Tupalan muistelman Oi minne loittonitte päivät : muistelmia elämästä, koulusta, elämänkoulusta. Kirja oli mukavasti kirjoitettu, mutta hyvin perinteinen muistelma. Se vahvisti Marjan tarinan vahvan omaelämäkerrallisuuden. Sekä muistelmaa, että fiktiokirjoja suosittelen lämpimästi kaikille 30-luvun satakuntalaisesta maaseudusta kiinnostuneille. Hyvin todentuntuisia. Saivat kaipaamaan mummoani, joka olisi varmasti mielellään kuunnellut näitä oman ikäluokkansa tarinoita ja olisi saattanut muistaa jotain uutta omasta lapsuudestaan.

Satakunnassa / Pirkanmaalla muistiinlaitettua 1864

Kotuksen Varhaisnykysuomen korpukseen sisältyy David Skogmanin Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä. Vuonna 1864 kerättyjen uskomusten joukossa on hieman näkymää arkeenkin. Kuten kaupunkimatkojen merkityksellisyyteen:

Hyynilän kankaalla on tien vieressä isomainen kivi, jota nimitetään Mulli-kiveksi. Sen tykönä pitää jokaisen, joka menee ensi kerran kaupunkiin, kustantaman ryypyn viinaa kaikille matka-kumppaneillensa; muutoin heitetään hänen lakkinsa kivelle ja hän jätetään yksin sitä sieltä kiskomaan.

Lapsien leikki kävyillä on tulkittu nälkävuoden enteeksi. Kuullostaa surulliselta ja voi hyvin kuvitella pienet kasvot kun kävyt on väännetty käsistä ja toruttu.

Myös kirjallista tietoa on tallennettu:

[Mouhijärven] Kirkon arkisto ei sisällä mitään erinomaista. Vanhin kirjoitus on seitsemänneltä toista vuosisadalta, jossa Selkeen herra lupaa maksaa kirkkoherralle 6 tynnyriä jyviä. Erinomaisimmista tapauksista on kirjoitettu: 1766 oli, varsinkin emäkirkolla, kova rutto hevosissa ja muissa eläimissä. Monelta talolliselta kuoli kaikki juhdat. 1758, 10. p. helmikuuta paloi Selkeen kartano, ja siinä 5 henkeä herrassäätyä.Muut muistoon panot ovat vielä vähä arvoisempia.

Suoniemen kappelin arkistossa on seuraavat seikat merkittävimmät: "Jaakko Leistenius, ensimäinen pappi Suoniemellä, kotoisin Leistilän kylästä Nakkilan kappelissa, täytyi, ennen kun hän muutti Suoniemeen, olla emäkirkon parvessa Ryssää paossa.
- V. 1780 istutti kirkkoherra Asp ensi kerran perunoita kappelissa.
- V. 1802 istutettiin ensi kerran rupulia.
- 1819 kylvettiin toista tuhatta tammen terhoa Kuljun maalle.
- V. 1821 katovuosi joka paikassa pitäjätä.
- V. 1830 syöksi Kuloveteen vesi pilvestä niin väkevällä vauhdilla, että järven vesi sillä paikkaa painui kaarelle, päät taivasta kohden. Vesi-patsas näytti virstan päähän kuin hirmuisen paksu, päästä teroitettu hirsi. Syöksyä seurasi kova kohina, jota kesti muutaman minuutin, ja joka lakkasi kohta kun vesi-patsas nousi takaisin pilveen. Senjälkeen rupesi länsi-tuuli puhaltamaan, taivas meni pilveen ja tuli aika sade."

Otsikon Satakunta menee pitkälle nykyiselle Pirkanmaalle. Kangasalasta todetaan:

Pitäjässä on myös kihlakunnan apteekki ja lääkäri. Apteekissa ei kuulunut olevan suuria herkkuja; Thilemannin tippoja, parannus-plaastaria ja muita jokapäiväisiä rohtoja.

Ruovedeltä:

Huoneensa rakentavat, varsinkin Virtain kappelissa, kaksirivisiksi, kun varat vähänkin myöden antavat. Siinäkin eroavat länsisuomalaisista, etteivät aja kylissänsä taloja yhteen rypäleesen, eivätkä vihaa kasvavia puita niin kauheasti kuin nämät. Miesväki on hyvää hiihtään suksilla, luistiin ja ampuun, ollenkin kuin itse saavat kehua.

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat Felix Nylundin veistoksesta Eukko (noin 1903) ja Albert Gebhardin maalauksesta Ukkoja (noin 1902).

Perunanviljelystä Suomessa 1803

Inrikes tidningar julkaisi 21.&22.6.1803 Suomen Talousseuran raportin perunanviljelyksen tilasta Suomessa. Seuran toimesta oli perunanviljelysopasta painettu 4700 kappaletta ja jaettu rahvaalle sekä luettu ääneen saarnastuoleista. Opastusta oli annettu muitakin reittejä ja jaettu siemenperunaa erityisesti Turun ja Porin läänissä. Mouhijärvellä oli alle 50 tynnyrin tuotannosta vuonna 1797 päästy jo 800:aan. Hämeen ja Uudenmaan kehityksestä noteerattiin Pälkäne, jossa perunaa tuotettiin jo niin paljon, että sitä riitti eläinten rehuksi.

Mäntsälässä oli laitettu peltoon 255 tynnyriä ja 15 kappaa ja nostettu 2312 tynnyriä perunaa. Yksittäisistä viljelijöistä saivat suurimman sadon sihteeri ja kapteeni Furuhjelm Urjalassa kertoimella 22 ja 20 sekä Nordgren Tammelasta kertoimella 21.

Kymeenläänistä raportti nostaa esiin tietenkin Asikkalan, jossa Laurellin toimesta perunanviljelyä kehitettiin jo 40 vuotta aikaisemmin. Tieto ja taito ei sieltä kuitenkaan ollut levinnyt Sysmään, Mikkeliin ja Iittiin, jossa valitustyötä oli edelleen tehtävänä. Samoin kuin Savossa ja Karjalassa, jossa rahvas ei ollut viljelyä suuremmalti omaksunut.

Oulun läänissä alkoi jo ilmastokin olla esteenä, Kuusamossa ei yksikään rahvaan edustaja ollut kylvänyt perunaa. Läänin sankariksi nostettiin Salosta (Saloinen) talonpoika Anders Persson Heikkilä, joka oli 6-7 tynnyrin kylvöstä saanut 60-70 tynnyriä perunaa ja edellisenä syksynä jopa 80.

Kurkistus savupirttiin Mouhijärvellä

Yllä kuvattu savupirtti on löytynyt Mouhijärveltä kun "monessa paikoin Suomessa ei enää hakevakaan löydä oikein vanhanaikuisia savupirttejä". Näinpä aihetta kannatti kuva kanssa käsitellä Helsingin Wiikko-Sanomien numerossa 31.03.1882.

Kyseinen saunanoloinen pirtti oli ollut torpan ainoana asuntona kunnes pari vuotta ennen kirjoituksen julkaisua sen viereen rakennettiin uusi koti. "Vanhassa pirtissä oli toinen ikkuna myöhemmin varustettu lasilla, jotta se ei enää ollut ihan pimeä, mutta toinen, niinkuin kuvasta näkyy, oli avattava laudalla, joka kulki pienain välistä."

Lapsille suunnattua tekstiä savupirteistä löytyy Museoviraston sivustolta.

Ja Markus Kajon radio-ohjelmasta voi kuunnella (soitin oikeassa reunassa) kun "vuonna 1950 radiossa esiteltiin Suomen köyhin kunta. Rautavaaran Katajanmäen kylässä asuttiin tuohon aikaan vielä savupirtissä, mikä lienee tämän päivän ihmiselle aivan kauhistuttava ajatus."