Paavon 96 vuotta

Pitkäikäisten tarkistussarjan jatkoksi väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistoa eli leike Inrikes Tidningarista 23.11.1780.

Mäntyharjusta kerrottiin Påhl Larsson Kåutturin kuolleen 96:tena elinvuotenaan. Hänen tiedettiin syntyneen 24.1.1685 ja hautajaiset pidettiin 23.3.1780. Jostain syystä kirjoitusinto syttyi vasta lokakuussa, jolloin tiedettiin että Påhl oli solminut 68 vuotta kestäneen avioliittonsa Valborg Mattsdotterin kanssa vuoden 1708 tienoilla. He olivat saaneet 13 lasta, joista oli Påhlin kuollessa elossa vain kolme tytärtä. Heistä vanhimmilla oli jo lapsenlapsia, joten Påhlilla oli jälkeläisiä neljännessä polvessa.

Kirjoittaja pystyi myös kertomaan, genren sääntöjä noudattaen, että Påhl oli elinaikanaan ollut sairaana vain kerran, kun hän vuonna 1742 oli maannut 15 viikkoa pahassa kuumeessa. Vielä kolme päivää ennen kuolemaansa hän oli liikkeellä ja työnteossa. Joitakin minuutteja ennen kuolemaansa hän meni yksinään eli ilman apua saunaan, mutta ei jaksanut peseytyä. Sänkyynsä autettuna hän kuoli kuin loppuun palanut kynttilä.

Paavo Lassenpoika Koutturin Geni-profiilissa ei ole 13 lasta ja vaimon nimi on Liisa. Lähteissä ei ole täyttä listaa rippikirjoista, mutta hain esiin "tuoreimman", jossa Påhl Pylkkäisellä on samat elinvuodet kuin lehtijutussa ja vaimonsa on selvästi Lisa (s. 1695, k. 1776), jonka kuolinvuosi sopii sanomalehdessä ajoitettuun avioliittoon.

Sanomalehtitietoihin sopii myös se, että Geniin kerätyssä perheessä on kolme tytärtä, jotka olivat isänsä kuollessa elossa: Anna (~1719-1795), Maria (1720-1799) ja Valpuri (~1736-1783). Eväät Paavon elämän alkuosan tarkistamiseen jäävät kuitenkin vähäisiksi.

CSI Mäntyharju 1840-luku

Mikkelin Wiikko-Sanomia 22.9.1864:

Mäntyharjun pitäjässä, joka ennen aikaan oli tunnettu raakuudesta, tapahtu noin 15 eli 20 vuotta takaperi seuraava tapaus.

Eräältä leskirouvalta hävisi keväillä lehmä. Pari naista etsivät sitä monta päivää. Ehtiessään havahtivat erämaassa märänneen, pahan hajun, jota tarkastivat siinä luulossa, että lehmä oli kuollut. Mutta eivät löytäneet lehmäänsä, vaan siihen sijaan, havu-läjän alla, näkivät miehen raadon saappaat. 

Lehmän etsiminen jäi sinä päivänä kesken. Pelästyneenä juoksivat naiset kotiin. Asia ilmotettiin nimismiehelle, joka anto kulettaa löydetyn raadon kellotapuliin. Ruumis tunnettiin erääksi laukku-venäläiseksi, jota pitäjässä oltiin useen nähty. Asiata tutkittiin kiivaasti, vaan turhaan. Ei ehkä luulojakaan löydetty. Murhamies olisi luultavasti jäänyt rankasemata, jos ei Jumalan käsi olisi sitä valkeuteen saattanut.

Eräänä aamuna, ennenkun lääkärinkän tutkimus oli tapahtunut, oli ruumis, tuntemattomalla tavalla, hävinnyt kirkon maalta. Ruununmies kutsuttiin samassa paikalle ja hän alko tätä uutta rikosta hakea. Jälet kevätaamun kasteessa osottivat että ruumis oli kuletettu lähellä olevaan järveen. Se oli vedetty jaloista: lihasäikäleitä oli tarttunut puihin. Rantaan tultua löydettiin ruumis heti ja kuletettiin uudestaan kirkon maahan.

Tätä tutkiessa tuli ilmi että erästä torpanmiestä, joka ei asunnut varsin loittona siitä paikasta, josta naiset löysivät ruumiin, ja jonka mökkiä nimismies useampia kertoja jo niin tarkkaan oli suinannut, ettei sillan aluksetkaan jäänyt katsomata, oli sinä aamuna nähty metsässä. Nimismies otti vieraita miehiä mukaansa ja mäni vielä kerran samaan torppaan.

Miesi tavattiin riihtä ahtamassa. "Missä housusi on kastunna," kysy nimismies. "Kävin män'yönä etsimässä hevostani, joka useampia päiviä on ollut poikessa, ja jota en nytkään löytänyt." Miehellä olikin ollut suitset selässä kun aamusella oli nähty metsässä. Vaikka nimismies olisi mitenkä koetellut häntä haastatella, niin ei pienintäkään luuloa voitu hänen päälle saada. — "Tule veikkonen alas ja anna meille ryyppy, sillä me olemme olleet varain liikkeellä." Sen sanottua mäni nimismies tupaan.

Vähän ajan perästä tuli myös mies tupaan, viinapullo kädessä. Miesi käveli useampia kertoja ulkona tuvasta. Joka kerran tunsi nimismies niinkun raadon hajun, vaan ei ollut tietävöinään. Hän puheli kaikenlaista miehen kanssa, ja mies istuutu viimen hänen rinnalle penkille. Sillon havaitsi nimismies varmaan, että miesi haisi ruumiille ja että ruumiin haju levisi rievusta, jolla hän oli käärinnyt sormeansa.

Nimismiehen mieleen vilahti niinkun valo tässä pimeässä murha-jutussa. Hän tormasi miehen päälle, sanoen: "sinä olet murhannut laukku-venäläisen: miehet, sitokaa tämä mies." Murhaaja hämmästy, valkeni ja tunnusti: että hän edesmänneenä talvena oli murhannut kysymyksessä olevan miehen, joka hänen tykönänsä oli maannut yötä, ja joka aamusella oli pyytänyt häntä kyyditsemään itsiänsä: että hänen oma tunto oli pakottanut häntä viime yönä kulettamaan ruumista järveen: että hän sitä vetäessään oli särkenyt sormensa: ja — että hän tätä haavaa sitoaksensa oli reväissyt ruumiin paidasta rievun.

Se oli tämän rievun kautta, kun Jumala laitto asian valkeuteen. vainajan omaisuutta löydettiin tunnustetuilta paikoilta. Asia oli selvä. Murhaaja sai hyvästi ansaitun palkkansa.

Sahanhoitajan tyttären kihlautuminen

Mäntyharjun Voikosken sahanhoitajan Gustaf Anton Åbergin tytär Antoinette (s. 23.2.1829) lähetettiin 1840-luvulla Loviisaan opiskelemaan Desarneauxin pensionaattiin, josta hän palasi kotiin 17-vuotiaana. Koti sahalla oli "täysin erillään "sivistyneestä" maailmasta, Sarkaveden rannalla, laajan metsäisen takamaan liepeillä. Lähimmät naapurit olivat kahden peninkulman päässä kirkonkylässä. Teitä ei ollut minkäänlaisia, vesitse oli vebeillä liikuttava. Nämä venematkat olivat usein sangen vaivalloisia, joskus vaarallisiakin, riipuen ilmoista, sillä Sarkavesi on suuri järvi peninkulmaisie avoselkineen."

Syrjäisyydestä ja perheen isän vuonna 1845 tapahtuneesta kuolemasta huolimatta Antoinetten kaksi sisarta pääsivät pitkälle. Isosiskosta Victoriasta tuli taidemaalari ja pikkusiskosta Kittystä Euroopassa koulutettu opettaja.

Antoinette puolestaan pääsi vapuksi 1847 Mäntyharjun pappilan vieraspitoihin. Tyttärelleen myöhemmin kerrotun mukaaan pappilassa Karjalasta käymässä ollut nuori pappi Magnus Ingman ihastui Antoinetten silmiin ja tämä puolestaan nuoren miehen ryhtiin, että he kihlautuivat oitis. Ingmanin oli virkavelvollisuuksiensa vuoksi lähdettävä kotiseurakuntaansa jo parin päivän päästä eikä hän ehtinyt käydä tapaamassa tulevaa anoppiaan, jolta ei siis myöskään kysytty lupaa avioliittosuunnitelmiin.

Oli määrä viettää häät elokuun keskivaiheilla tahi lopulla ja isoisäni piti toimittaa ilmoitus tästä ajoissa Uudellekirkolle. Mutta postinkuljetus oli siihen aikaan siksi hidasta ja epävarmaa, ettei sulhanen ehtinytkään saada täsmällistä tietoa hääpäivästään. [...] Isäni ei tiennyt, kuten sanottu, hääpäivää, vaan arveli sen olevan 19-20 p:nä elokuuta. Niinpä hän melkeinpä onnen kaupalla ajaa nytkytteli Mäntyharjun kirkolle ja tuli kun tulikin juuri "kreivin aikaan" perille, päästäkseen mukaan venekyytiin, jolla vieraat, rovasti etunenässä, tekivät lähtöä häätaloon. Jos hän olisi saapunut puolisen tuntia myöhemmin, ei hän olisi ehtinyt omiin vihkiäisiinsä! 

Nuori morsian oli luottavaisena odottanut häihin valmistuvassa talossa vakuuttaen äidilleen "Ei hätää, kyllä hän tulee!"

Lähde ja lainaukset:
Naëmi Starck (Ingman): Laulajattaren muistelmia. 1928

P. S. Mäntyharjusta puheen ollen muistutus virtuaalimuseostaan. Tekstissä mainitussa pappilassa toimii se varsinainen, jossa vierailin kesällä 2018.

Työlaitosta tukeneet: Mäntyharju, Ristiina, Puumala, Sulkava

Eilistä hyväntekeväisyysintoa jatkaen. Dagligt Allehandassa julkaistiin 5.5.1784 lisää tietoja Kymenkartanon läänin lahjoitussitoumuksia yleiseen työlaitokseen.

Mäntyharjulla ovat omalla nimellään ilmoittautuneet Anna Sophia Wikström, Abraham Argillander, P. G. Argillander, Maria Argillander ja Axel Laurell. Viimeksi mainittu lienee Asikkalan varapastori. Argilanderieista Petter Gabriel ja Abraham ovat veljekset, joten Maria varmaan melko läheistä sukua myös. Anna Sophia Wikströmin jäljille en pikaisesti päässyt.

Ristiinassa anteliaisuutta edustivat Georg Cygneus, D. Tuderus, Z. Denike, Carl Joh. Gadding ja S. Calonius. Cygnaeus oli tilanomistaja, mutta taalaria enempää ei irronnut.

Puumalassa ei jaksettu edes kirjata nimikirjaimia: von Sticht, Lars Poppius, Kruus, Hirn, Schatelovitz, Kruus, Lemke ja korpraali Lindquist. Lars Poppius oli Puumalan kirkkoherra, jolta liikeni yksi taalari.

Sulkavalla kirkkoherra Carlquist pitäytyi yhdessä taalarissa, mutta kruunun käskynhaltija Meinander satsasi kaksi kertaa enemmän. Myös luutnantti Meinander lupasi enemmän kuin taalarin. Muita ilmoittautuneita olivat varapastori J. Montan, kornetti Nykopp, katselmuskirjuri Belin ja nimismies Montan.

Jos paikallistuntemuksella huomaatte ryhmissä jotain mielenkiintoista, lukisin mielelläni kommentin.

Iloisen Antin pitkä elämä

Kun Anders Johansson Ruutti kuoli Mäntyharjun Karankamäessä marraskuussa 1769 hänen laskettiin olevan 105-vuotias, sillä tiedettiin hänen syntyneen joitakin päiviä ennen Antinmessua 1664. Vuodenaikatieto ei näy kirkonkirjassa vaan Mäntyharjusta marraskuun lopulla Inrikes Tidningariin lähetetyssä kirjoituksessa. Suhtaudun tarkkaan vuosilukuun pienellä skeptisyydellä, mutta on mielenkiintoista, että syntymäpäivästä oli läpi elämän säilynyt noinkin tarkka tieto.

Kirjoittaja tiesi myös Andersin olleen kolmas seitsemästä sisaruksesta, mutta ei kertonut, missä perhe oli elänyt. Onneksi Genin profiilin tekijä(t) on koonnut joukon asiakirjalinkkejä, jotka vakuuttavat Andersin lähtökohdaksi Sysmän tai tarkemmin sanottuna Pertunmaan Ruuttilan. 

SAY:ssä (Sysmä 1694-1713 s. 122) Anders on veljensä taloudessa vuonna 1707 ja tuo sinne vaimon vuoteen 1710 mennessä. Mahdollisesti avioliittoa edeltäviin vuosiin liittyy sanomalehden tieto, että nuorempina vuosinaan Anders oli vaihtanut asuinpaikkaansa useasti ja "huvitellut" metsästyksellä. Andersin nuoruudessa paloviina ei ollut vielä yleistä ja hän oli juonut sitä ensimmäisen kerran vasta kolmekymppisenä. 

Sanomalehtitekstin mukaan Anders oli naimisiin mennessään "lähes 40-vuotias", mikä viittaisi myöhäisempään eli todennäköisempään syntymävuoteen 1672 tienoilla. Avioliitossa syntyi 9 lasta, joista kaksi tytärtä oli elossa Andersin kuollessa. Tämä täsmää Geni-profiileihin, joissa on läpi peruslähteiden seurattu Kerstiniä ja Karinia. Kerstin oli kuolinikänsä perusteella syntynyt vuonna 1710. 

Geni-profiilia edelleen ryöstöviljellen Anders ilmaantuu Mäntyharjun Karankamäkeen henkikirjassa 1725 (KA 8777:2359). Täällä hän asuu loppuelämänsä eli tähän kuuluu sanomalehtitekstin ilmaus "Bodde omsider skäligen wäl på et halft Rusthåll, som han efter förra Freden, med Ryssland sig tilhandlat, där han med sparsam hushållning ägde sin rikeliga utkomst." (Tämä ei ole ainoa Inrikes Tidningarin teksti, jossa förra kriget/freden viittaa suureen Pohjan sotaan eikä ajallisesti lähempään hattujen sotaan.)

Geni-profiilin mukaan Andersin vaimo kuoli vuoden 1752 paikkeilla. Tämä ei sovi kovin hyvin sanomalehden tekstin "lähes 60 vuotta" kestäneeseen avioliittoon, mutta pitkä avioliitto oli joka tapauksessa. Ja ehkä onnellinen, sillä kun Andersin käsivarret vanhoilla päivillään tärisivät, hän sanoi leikillään sen johtuvan siitä, että hän oli niin usein rutistellut vaimoaan.

Sanomalehtiteksti kuvaa Andersin tottuneen lapsesta asti työn tekoon ja inhonneen laiskottelua ja toimettomuutta elämänsä loppuun asti. Mielenlaadultaan hän oli iloinen ja pilaileva, tunnettu ystävällisyydestään ja uskollisuudestaan. 

Hän sai vanhentuessaan pitää näkökykynsä, kuulonsa ja ajatuksensa kirkkauden. Elämänsä loppuun Andersin voimat riittivät itsensä hoitamiseen, joten hän ei ollut tyttärilleen rasituksena. Kuolemaan johtanut sairauskaan ei ollut pitkällinen.

Lahtelan Riikku ja viimeinen emäntänsä

Sysmän Nuoramoisten Luikolassa syntyi 9.12.1855 talon tyttärelle Eva Kaisalle ja aviomiehelleen Antille tytär, joka sai nimet Anna Fredrika. Perhe muutti vuonna 1866 saman kylän Uuden Olkkolan Arolahden torppaan ja sieltä vuonna 1873 muonatorppariksi samaan kylään. Fredrika, joka pääsi ripille vuonna 1872, lienee jo tässä vaiheessa mennyt toisaalle töihin, sillä häntä ei merkitä vanhempiensa kanssa rippikirjaan. (LK 1853-63 s. 452, LK 1863-74 s. 459, 464, RK 1861-70 s. 384, 393, 1871-80 s. 491, 561, 1880-89 s. 561).

Elli Sallménin Kotilieteen 1/1925 kirjoittamien muistosanojen mukaan Fredrika, joka elämänsä lopussa tunnettiin Lahtelan Riikkuna, oli 17-vuotiaana eli vuoden 1872 paikkeilla päätynyt

kotitalousapulaiseksi perheeseemme Heinolaan ja seurasi sitten perheemme mukana, kun tämä vaihtoi asuinpaikkaa, viettäen suurimman osan elämäänsä Mäntyharjulla. Yhteensä 51 vuotta ja kolmen sukupolven aikana omisti hän työnsä ja harrastuksensa perheemme hyväksi. 

Riikku oli koko tämän pitkän ajan sama itsensä uhraava, ahkera ja huolekas palvelija, mutta samalla myös kaikkien perheenjäsentemme uskollinen ystävä. [...] 

Riikku oli voimakas persoonallisuus ja lisäksi erittäin lahjakas. Hänessä oli yhdistyneenä luja velvollisuudentäyttämisen halu sekä rautainen kyky vaatia samaa muilta. Hän ohjasi omalla tavallaan kaikkia talon toimia. Ei löytynyt asiaa, josta Riikulla ei olisi ollut tietoa, ei tavaroita, joita hän ei olisi tallettanut eikä harmia, johon hän ei olisi keinoa keksinyt. Hänen suurta velvollisuudentuntoaan osoittaa sekin, ettei hän koskaan laiminlyönyt valtiollista eikä kunnallista äänestystä. — Kun tähän vielä lisään, että Riikulla oli erinomainen ihmistuntemus ja karun pinnan alla lämmin sydän, luulen kuvanneeni ne ominaisuudet, jotka hänestä tekivät suuren. Perheemme hyvinvointi oli ojennusnuorana hänen toimissaan eikä hän säästänyt keinoja eikä lukenut työtuntejaan sitä edistäessään. 

Riikku oli aina lasten ystävä, mutta vasta vanhoilla päivillään, jolloin voimat alkoivat uupua aikuisten toimia järjestellessä, huomasi selvemmin, miten lapsilla hänessä oli omalaatuinen puoltaja ja kasvattaja. Hän kykeni aina luonteensa mukaisesti huomaamaan heissä valopuolia ja järjestämään lapsille työtä, jolloin he tunsivat itsensä hyvin tarpeellisiksi eivätkä tahtoneet hänen läheisyydestään poistua.

Riikun lähtiessä kotoa sille pienelle matkalle, jolla hän kuoli, paahtoi hän kahvia valmiiksi kotiin jääneille, haki esille määrätyn luvun saippuapalasia j. n. e. Se hyvä tarkoitus, joka oli pohjana tällaiselle menettelylle, säilyy aina kiitollisissa mielissä perheemme ja ystäväimme keskuudessa. Mäntyharjun kauniissa kalmistossa molempien jo manalle menneiden emäntiensä vierellä lepää vanha Riikku odottaen sitä palkintoa, joka on luvattu sille, joka on vähässä uskollinen.

Toinen näistä emännistä oli Elli Sallménin äiti Agnes Charlotta Wilhelmina Sallmén (o.s. Sundeberg), joka kuoli 64-vuotiaana Mäntyharjun Lahtelassa 14.9.1917 (Helsingin Sanomat 17.9.1917).

Elli Salmén oli syntynyt 27.5.1886. Hän tiesi jo tyttökoulussa haluavansa maanviljelijäksi ja kouluttautui Sippolan talous- ja puutarhakoulussa ja sitten Kurkijoen ylemmässä maanviljelyskoulussa. "Toimittuaan jonkun aikaa kiertävänä puutarhurina ja Otavan Maanviljelyskoulun opettajana hän antautui kokonaan maanviljelykseen ja talonpitoon". (Vaalimainos Suomen Naisessa 19/1927)

Elli Salmén oli Mäntyharjun maamiesseuran johtaja 1908-1910, 1913-14 sekä myöhemmin ainakin vuonna 1926. Hän "omisti tilansa ja häntä kuvaillaan "Mäntyharjun ainoaksi mieheksi" ja hänen kerrotaan muun muassa taistelleen valkoisten joukoissa 1918 ja hakeneen renkinsä Lahden vankileiriltä. Hän toimi kunnallispolitiikassa köyhäinhoitolautakunnassa ja oli mukana muun muassa perustamassa Mäntyharjulle maataloustuottajain yhdistystä." (Hanna M. Salminen: "Yhteinenhän on pelto ja liesi maasta elävillä miehillä ja naisilla". Naisen asema maatalousseuroissa ja niiden rinnalla 1920- ja 1930-luvuilla)

Vaalimainoksesta vielä hieman lisätietoa naisesta, joka taitaisi ansaita täydellisemmänkin elämäkerran. "Kunnanvaltuustossa on hän ollut useita vuosia ja kunnan köyhäinhoidon esimiehenä toimii hän tarmokkaasti ja asiantuntemuksella. Hänen alotteestaan ja pääasiassa hänen toimestaan perustettiin suurta siunausta tuottanut orpokoti Tyllilän taloon. Agronoomi Sailmén on myöskin ollut alkuunpanijana ja innokkaana toimihenkilönä kotiseutunsa maamiesseurassa, osuuskauppaliikkeessä, osuusturvepehkutehtaassa, puimaosuuskunnassa ja osuuskassassa. Hän kuuluu myös Kansallis-Osake-Pankin paikalliseen johtokuntaan. Poliittiset harrastukset eivät agronoomi Sallménille myöskään outoja. Hän on pitkät ajat kuulunut Kansallisen Kokoomuspuolueen Mikkelin piiriliiton piiritoimikuntaan ja Mäntyharjun Kansallisseuran johtokuntaan."

Elli Sallmén kuoli 1950-luvulla.

Miten Mäntyharjulta Helsinkiin?

V. v. Wright kertoo Työväen kalenterissa 3/1895 lyhyesti Timoteus Kydön elämän alkuvaiheista.

Timoteus Kytö syntyi Elokuun 11 p:nä 1857 Mäntyharjulla, jossa hänen isänsä oli työmies. Jo nuoresta tottui hän työhön ja kärsimyksiin ja katovuonna 1868 ei kodissa ollut tarjona muuta kuin rantasuolakkeen sekaista leipää. Kun äiti vähän myöhemmin sairastui kovaan tautiin ja isä oli matkoilla työansiolla, täytyi pojan, joka siihen aikaan oli 12 vuotias, hoitaa sairasta, ruokkia elukat ja toimittaa tavalliset kotiaskareet. 

Äiti suosi lämpimästi kansansivistystä ja valvoi väsymättä ainoan poikansa koulunkäyntiä, ensin kiertokoulussa ja sittemmin Mäntyharjun kansakoulussa. Palveltuansa jonkun aikaa paimenpoikana sai K. paikan rovasti Landgren'illa ja voitti hyvällä käytöksellään niin suuressa määrin tämän suosion, että hän vuonna 1873 toimitti K:n turkkurin oppiin maamme parhaimpaan liikkeeseen tällä alalla toiminimi J. F. Lundqvistille Helsinkiin. 

AS2: Mäntyharjun museossa ja pysähdys Porrassalmessa

Ajaessani Heinolan keskustasta eteenpäin (lue: itäänpäin) tienviitoissa näkyi sukututkimuksesta tuttuja kylännimiä, mutta matkasuunnitelmaan ei kuulunut niissä pysähtymistä enkä Mäntyharjussakaan poistunut autosta siellä olevien juurieni vuoksi. Kohteena oli Mäntyharjun museo, joka mielessäni yhdistyy (ilmeisesti ikuisesti) muutaman vuoden takaiseen huvilaelämän muistitietokyselyyn, jota markkinoin tuolloiselle työkaverille.

Tänä kesänä vaihtuva näyttely käsitteli vuotta 1918. Lippukassan nuori mies esitteli sen pahoittelemalla tekstipainotteisuutta, joka juontui (hänen näkökulmastaan) aseiden esillepanon vaatimista luvista. No, 1918-näyttely Espoossa oli myös asiakirjapainotteinen ja myöhemmin päivällä näin kolmannen vastaavan. Mäntyharjulla oli onnistuttu tuomaan esiin erilaisia teemoja ja paikasta enemmän kiinnostuneet saivat kuunnella muistitietoa. Visuaalinen ilme miellytti myös.

Päärakennuksessa, joka on entinen pappila, oli näyttelyn lisäksi kouluhuone. Jälleen kerran 1900-luvun alun pulpetein. Onkohan missään laitettu esille 1980-luvun pulpetteja, jotta lasten kanssa liikkuvat voisivat näyttää minkälaisissa he istuivat?

Loput museon tarjonnasta on sivurakennuksissa ja sen löytäminen vaati omatoimisuutta ja proaktiivisuutta. Navetan alakerrassa oli erittäin tekstipainotteinen katsaus Mäntyharjun historiaan ja erityisesti aikaan, jolloin raja Venäjän kanssa halkaisi pitäjän. En jaksanut lukea ja tarkistaa oliko kuningasparin pikaista pysähtymistä kesällä 1802 noteerattu. Tuskin.

Huvila- ja mökkielämän näyttely oli edelleen/uudestaan esillä ja kiitoksista huomasin ex-työkaverin sukunimen eli ehkä joku sukulaisensa oli innostunut vastaamaan. Lisäksi navetan alakerrassa oli taidetta ja muutama työkalu melko freesisti palleteille aseteltuna. Mutta taisivat olla ilman mitään kyltitystä. Navetan ylisillä työ- ja kulkuvälineitä oli harmaampana massana, johon oli ripoteltu pieniä lappuja, joissa oli vain esineen nimi. Kaipasin oitis Lohjan tyyliä, jossa yhdellä lauseella kerrottiin edes jotain.

Massasta erotin mielenkiintoisimana vesireen. Mihin moista on tarvittu? Lippukassan pojalle tuli ensimmäisenä mieleen palontorjunta. (Pari päivää myöhemmin toisessa museossa tuli vastaan vesireki, jolla oli selkeä käyttötarkoitus. Siitä aikanaan.)

Sivurivissä oli väentupa ja pari sisäinteriööriä ilman mitään selostuksia tilan tai esineiden tarkoituksista ja merkityksistä. Rakennuksen toisessa päässä oli onnistuneen oloinen näyttely kiertävästä valokuvaajasta Nestori Kurvinen. Samalla kun kerrottiin hänestä ja jaettiin kuvia annettiin myös tietopaketteja aikansa elämästä. Tekstipainotteisesti tottakai. (Kyläkuvaajista kuulin kuva-arkistopäivillä 2017.)

Mäntyharjulta jatkoin pikkuteitä Mikkeliin ja matkalla osuin suunnittelemattomasti Porrassalmen taistelun muistomerkille.

Se on pystytetty vuonna 1923 ja monen muun muistomerkin tapaan kertoo enemmän omasta ajastaan kuin muistamisen kohteesta. Porrassalmen muistomerkki on mukana tuoreimmassa Historiallisen aikakauskirjan 1918-teemaisessa numerossa julkaistussa Ville Sarkamon artikkelissa Kiveen hakattu historia – Sotamuistomerkit sisällissodan ylevöittäjinä, historiallistajina ja julkisen vaikenemisen ilmentäjinä vuosina 1918–1939.

Itselleni paikka oli jälleen merkityksellinen taannoisen kirjaprojektin takia. Täällähän Kustaa IV Aadolf kesällä 1802 käppäili vai esitinköhän sen kirjassani arvauksena? Moisioon, jossa hän vaimonsa kanssa yöpyi, en poikennut, sillä vanhaa rakennusta ei enää ole.

Arpajaisvoittajat Mäntyharjulla

Mäntyharjulta kerrottiin 26.7.1777 (ja Inrikes Tidningar jakoi valtakunnalle 18.8.1777) tiedon pitäjäläisille osuneesta voitosta kuninkaallisissa arpajaisissa.

Jumalanpalveluksen lopuksi 18. toukokuuta Kymin läänin edustajana komissaari Laurell ilmoitti, että vaimo Kerstin Andersdotter ja miehensä, talonpoika Thomas Sigfidsson Vitikainen Toivaan kylästä olivat voittaneet kuninkaallisten arpajaisten 35:nnessä jaossa. Kirkkoherra Zacharias Cygnaeus piti puheen kuninkaan kunniaksi.

Ensilukemalta ajattelin löytäneeni todisteen siitä, että Suomen maaseudulta asti ostettiin Tukholman arpoja. Mutta sitten huomasin sanan "nygifta" ja mieleen tuli myötäjäisarpajaiset. Olisiko kyse niiden voitosta? Kun Kerstinin nimikin mainitaan ensimmäisenä.

Tarkistaakseni tätä kaivoin esille 24.4.1777 julkistetut voittajat ja huomasin kyseessä olleen 61. arvonta. Kerstinin nimeä pitäisi hakea huomattavasti vanhemmista lehdistä. Onneksi keräsin kaikki löytämäni vuosia sitten talteen...

Ensimmäisestä arvonnasta kerrottiin 22.2.1773 ja vuoden lopussa oli 12. arvonta. Tahti on sittemmin kiihtynyt, joten Kerstinin voitto on todennäköisesti vuoden 1775 loppupuolelta. Valitettavasti KB:n digitoinneista (eli todennäköisesti myös kokoelmistaan) puuttuu vuosikerrat 1774-1776 eli arvausta ei pääse tarkistamaan.

Oletettavasti siis samantapaisia juhlallisuuksia oli muidenkin myötäjäisarpajaisvoittojen yhteydessä? Eikä rahaa saanut ennenkuin avioliitto oli solmittu? Kerstin ja Thomas oli vihitty 8.2.1777 eli rahanjakoon meni kolmisen kuukautta.

CSI Mäntyharju

Mikkelin viikko-Sanomia 22.9.1864:

Mäntyharjun pitäjässä, joka ennen aikaan oli tunnettu raakuudesta, tapahtu noin 15 eli 20 vuotta takaperi seuraava tapaus.

Eräältä leskirouvalta hävisi keväillä lehmä. Pari naista etsivät sitä monta päivää. Ehtiessään havahtivat erämaassa märänneen, pahan hajun, jota tarkastivat siinä luulossa, että lehmä oli kuollut. Mutta eivät löytäneet lehmäänsä, vaan siihen sijaan, havu-läjän alla, näkivät miehen raadon saappaat. 

Lehmän etsiminen jäi sinä päivänä kesken. Pelästyneenä juoksivat naiset kotiin. Asia ilmotettiin nimismiehelle, joka anto kulettaa löydetyn raadon kellotapuliin. Ruumis tunnettiin erääksi laukku-venaläiseksi, jota pitäjässä oltiin useen nähty. Asiata tutkittiin kiivaasti, vaan turhaan. Ei ehkä luulojakaan löydetty. Murhamies olisi luultavasti jäänyt rankasemata, jos ei Jumalan käsi olisi sitä valkeuteen saattanut.

Eräänä aamuna, ennenkun lääkärinkän, tutkimus oli tapahtunut, oli ruumis, tuntemattomalla tavalla, hävinnyt kirkon maalta. Ruununmies kutsuttiin samassa paikalle ja hän alko tätä uutta rikosta hakea. Jälet kevätaamun kasteessa osottivat että ruumis oli kuletettu lähellä olevaan järveen. Se oli vedetty jaloista: lihasäikäleitä oli tarttunut puihin. Rantaan tultua löydettiin ruumis heti ja kuletettiin uudestaan kirkon maahan.

Tätä tutkiessa tuli ilmi että erästä torpanmiestä, joka ei asunnut varsin loittona siitä paikasta, josta naiset löysivät ruumiin, ja jonka mökkiä nimismies useampia kertoja jo niin tarkkaan oli suinannut, ettei sillan aluksetkaan jäänyt katsomata, oli sinä aamuna nähty metsässä. Nimismies otti vieraita miehiä mukaansa ja mäni vielä kerran samaan torppaan.

Miesi tavattiin riihtä ahtamassa. "Missä housusi on kastunna," kysy nimismies. "Kävin män'yönä etsimässä hevostani, joka useampia päiviä on ollut poikessa, ja jota en nytkään löytänyt." Miehellä olikin ollut suitset selässä kun aamusella oli nähty metsässä. Vaikka nimismies olisi mitenkä koetellut häntä haastatella, niin ei pienintäkään luuloa voitu hänen päälle saada. — "Tule veikkonen alas ja anna meille ryyppy, sillä me olemme olleet varain liikkeellä." Sen sanottua mäni nimismies tupaan.

Vähän ajan perästä tuli myös mies tupaan, viinapullo kädessä. Miesi käveli useampia kertoja ulkona tuvasta. Joka kerran tunsi nimismies niinkun raadon hajun, vaan ei ollut tietävöinään. Hän puheli kaikenlaista miehen kanssa, ja mies istuutu viimen hänen rinnalle penkille. Sillon havaitsi nimismies varmaan, että miesi haisi ruumiille ja että ruumiin haju levisi rievusta, jolla hän oli käärinnyt sormeansa.

Nimismiehen mieleen vilahti niinkun valo tässä pimeässä murha-jutussa. Hän tormasi miehen päälle, sanoen: "sinä olet murhannut laukku-venäläisen: miehet, sitokaa tämä mies." Murhaaja hämmästy, valkeni ja tunnusti: että hän edesmänneenä talvena oli murhannut kysymyksessä olevan miehen, joka hänen tykönänsä oli maannut yötä, ja joka aamusella oli pyytänyt häntä kyyditsemään itsiänsä: että hänen oma tunto oli pakottanut häntä viime yönä kulettamaan ruumista järveen: että hän sitä vetäessään oli särkenyt sormensa: ja — että hän tätä haavaa sitoaksensa oli reväissyt ruumiin paidasta rievun.

Se oli tämän rievun kautta, kun Jumala laitto asian valkeuteen. Vainajan omaisuutta löydettiin tunnustetuilta paikoilta. Asia oli selvä. Murhaaja sai hyvästi ansaitun palkkansa.

Maisemakuva Mäntyharjulta Antero Hirvosen lehdestä Joulutunnelma 1914

Ruotsin kuninkaallisista juttuja

Julkaisusarjassa Lukemisia kansalle ilmestyi vuonna 1862 vihkosessa 168 "Kokka-tarinoita III" seuraavat kaksi tarinaa, jotka eivät tunnu suuremmalla lämmöllä Ruotsin vallan aikaa muistelevan.

Turussa v. 1743 päätetyn rauhan-liiton säännöstä tuli yksi osa Mändyharjun pitäjätä kuulumaan Ruotsille, toinen taas Venäjälle. Koska pitäjäläisillä ei ollut varaa sentähden rakentaa toista kirkkoa, täytyi siis papin esirukouksessa muistaa sekä kuninkaallisen Ruotsalaisaen että keisarillisen Venäläisen huoneen. Kerta Kustaa III, matkustaissansa näillä tienoilla, poikkesi pappilaan. Pilkaten kysyi hän provastilta, ketä hän ensin esirukouksessaan mainitsi, Venäjän keisarinnaa eli Ruotsin kuningasta. Levollisesti ja hymysuin vastasi provasti viekkaasti: "Keisarinnaa ensin, kuinka muuten; naisihmisiä kohtaan täytyy aina olla säädyllinen."

Ruotsin aikana oli usein, milloin katovuosia rasitti sitä maata, Suomessa hyvä tulo, niin että meidän maamme kutsuttiinkiin Ruotsin juvä-aitaksi. Ikivanhuudesta oli myös Suomalaisten olut kiitetty. Tuli toki kerran, kuninkaatar Kristiinan hallitessa, Suomeenkin suuri katovuosi. Valituskirjan tästä lähetettyä hoville, sanoi tuo sukkela mutta keviämielinen kuninkaatar naurahdellen: "Suomalaiset, mikä niillä on hätänä; onhan heillä leipää ja olutta!"

Jälkimmäisessä Marie Antoinette -henkeä?

Viime sodasta

Muistikirjani natisee (virtuaalisesti) liitoksistaan, joten ilman aasinsiltaa viime sotaa koskevia tutkimuksia verkosta:

Anneli Pranttila: Rintamamiesten muonitus Suomessa sotavuosina 1939-1945
Helene Ann-Marie Laurent: Suuri täisota : Pilkkukuumeen torjunta Suomessa jatkosodan aikana 1941-1944
Heidi Aalto: "Sota-aikaan riiattiin kenttäpostin välityksellä" : etnologinen tutkielma sota-ajan kirjeissä kerrotuista kokemuksista
Tenho Pimiä: Tähtäin idässä : suomalainen sukukansojen tutkimus toisessa maailmansodassa
Henna James: Lapsuus kotirintamalla -Mäntyharju 1939 - 1944
Marja-Riitta Marttila: "Muistoissa olen kotona" : Suomalaisten evakkolasten matka lapsuudenkodista kohti tuntematonta

"1918" tutkimuksia

Florence McLeod Harperin valokuva Helsingissä pommitetusta tupakkatehtaasta julkaistiin kuvasommitelmassa otsikolla The Price of Bolshevism in Finland. (Leslie's photographic review of the great war. New York City : Leslie-Judge Company, c1919, p. [149]. Digitoitu Yhdysvaltojen Kongressin kirjaston kokoelmiin.
Helsingin yliopistossa väittelee Juha Poteri ylihuomenna aiheesta Sankarihautaus vapaussodassa : valkoisten kaatuneiden hautaaminen Suomessa vuonna 1918 . Tällä aasinsillalla muutamia aihetta sivuavia verkkomateriaaleja.

YouTube-pätkiä: Civil War 1918 1/4, Civil War 1918 2/4, Civil War 1918 3/4, Civil War 1918 4/4, Suomi 1918 (Finnish civil war 90 years), Voitonparaati 1918 - Victory Parade 1918

Olli-Pekka Lehtosen gradu Kenen puolesta - ketä vastaan? käsittelee alaotsikkonsa mukaan "Tammelan suojeluskuntaa valkoista Suomea luomassa 1918-1939".

Kai Ala-Häivälän gradu on otsikoltaan Vankina valkoisten : Oulun vankileiri 1918 .

Marko Ojalan gradu on otsikoltaan ”Ottaa lahtarimukulan piikinkärkeen, sillähän siitä pääsee!” - Aikalaiskaunokirjallisuuden kuva lapsista ja nuorista vuoden 1918 tapahtumissa.

Petri Uusitalon gradu on otsikoitu Sotaa ei ole. Miten vuoden 1918 tapahtumat on kuvattu suomalaisissa historiallisissa elokuvissa

Ulla Aatsinkin väitöskirja on otsikoltaan Tukkiliikkeestä kommunismiin. Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918.

Kalle Pakarisen gradu käsittelee Sisällissodan muistamista Tyrvään-Vammalan seudulla 1918-1939.

Miika Siirosen gradu on otsikoltaan Valkoinen Suomi ja alaotsikkonsa mukaan aiheena "Valkoisten kollektiivisuus ja valta-asema iisalmelaisessa paikallisyhteisössä vuosina 1918–1929".

Heti vuoden 1918 tapahtumien jälkeen julkaistiin Henning Söderhjelmin kirja käännettynä englanniksi otsikolla The Red Insurrection in Finland in 1918 : a study based on documentary evidence, joka löytyy digitoituna Archive.org:sta kahtena kappaleena. (Samalta sivustolta voi lukea myös lyhyen kirjan Russia, the revolution and the war: an account of a visit to Petrograd and Helsingfors in March, 1917 )

Outi Simolan gradu käsittelee Jalasjärveä "Ilomielin valmiina palvelemaan kun kutsuvi syntymämaani." - Pikkulottien ja suojeluskuntapoikien kansalaiskasvatus eteläpohjalaisella paikallisyhteisössä 1927-1939.

Toni Viljanmaan gradu taas Teuvaa: Aseistajakieltäytyjistä luokkataistelijoiden eturintamaan. Teuvan työväenliikkeen ideologinen kehitys sisällissodasta lapualaisvuosiin
Mutta vuosi 1918 loi muutakin kuin yhteiskunnallista ristiriitaa: "Vuonna 1918 uusitun tielain ja yhteiskunnan autoistumisen seurauksena Suomessa rakennettiin vuosina 1921-1937 yhteensä 3825 tiesiltaa, joista 2425 vanhoille teille ja 1400 uusien maanteiden rakentamisen yhteydessä. " Ilkka Kurkela gradu tarkastelee Mäntyharjun kunnassa sijaitsevan Virransalmen teräsristikkosillan historiaa otsikolla Virransalmen sillan historia. Esimerkki vuoden 1918 tiereformin merkityksestä ja autoistumisen haasteista tieliikenteelle 1920- ja 1930-lukujen Suomessa.

Milloin pidetään häät?

Kesälomalukemistooni osui Elias Lönnrotin raportti vuonna 1828 Hirvensalmesta:

Täällä kuten myös muutamissa naapuripitäjissä vihitään kaikki morsiusparit kernaimmin neljäntenä adventtisunnuntaina, Tapaninpäivänä tai helluntaina. Koska seurakunnat ovat suuria, kuuluu usein tapahtuvan, että pappi yhdellä kertaa vihkii noin 20 paria. Nämä asettuvat alttarinkehän ympärille kaikki yht’aikaa. Kun pappi vastaanottaa vihkisormukset, kuuluu hänellä olevan aika suuri vaikeus osata antaa ne oikein takaisin kunkin omistajalleen. Tavallisimmin hän panee ne siihen järjestykseen, johon morsiusparit ovat asettuneet alttarinkehän ääreen, taikka hän panee ne järjestyksessä omiin sormiinsa, jolloin koko hänen kätensä lopuksi on kauniisti hopeasormusten kaunistama.

Ajattelin tehdä vähän data eksploraatiota, mutta muistin seurakunnan väärin, joten kannoin kirjaston koneelta kotiin Hirvensalmen sijaan Mäntyharjun tiedot. Verrokeiksi otin oman tutkimukseni pääpitäjiä eli Asikkalan, joka on melko lähellä edellä mainittuja, sekä Kokemäen ja Vetelin. Otin mukaan vuosien 1816-1845 vihkimiset jättäen pois muutamia, joissa päivämäärä oli epätäydellinen. Jakamalla häät kalenteriviikoille näkyy vuodenvaihteen piikki sekä Mäntyharjussa ja Asikkalassa selvästi.

Silmämääräisesti Mäntyharjussa oli yksi iso keväthääpäivä vuosittain, mutta tämä ei osunut läheskään aina laskemaani helluntaihin. Taulukkolaskentaohjelmani ei välttämättä ollut synkassa suomalaisen 1800-luvun kalenterin kanssa? Joulupyhät oli helpompi poimia esiin ja tapaninpäivä oli selvästi vuoden suosituin ajankohta – viidennes kaikista häistä.

Kaikissa tutkimissani seurakunnissa sunnuntai on selvästi suosituin vihkipäivä.

Poikkeuksen tekee Kokemäki, jossa on samansuuruiset piikit myös tiistain ja torstain kohdalla. Kun järjestin vihkimerkinnät ensin viikonpäivän ja sitten sulhasen mukaan, näkyi selvästi, että talolliset vihittiin juuri tiistaisin ja torstaisin. Sunnuntain massassa heitä oli vain muutama. Tämä selittyy sillä, että Kokemäellä talolliset pitivät häänsä (morsiamen) kotona. Sunnuntaihäät kirkossa taas sopivat "kodittomille" pareille, eli palkollisille. (Tarkempaa analyysiä voisi tehdä erottelemalla ja ryhmitelemällä titteleitä, mutta jätetään kotitehtäväksi kiinnostuneille. Samoin kuin muut paikkakunnat.)