Kansallismuseon naapurustosta (5/7): Asfalttihuopatehdas

Kun Fjälldaliin tulivat edellisessä osassa esitellyt leipuri ja kauppias, siellä alkoi myös asfalttihuovan tuotanto. Syksyllä 1878 päivättyihin tuotantorakennuksen piirustuksiin ei liity saman tekijän signeeraamaa asemapiirustusta, mutta vuonna 1891 vuokrasopimuksia pohdittaessa alue merkittiin yllä näkyvään karttaan suunnikkaana. Paloarka laitos oli noin 250-300 metrin päässä satojen ihmisten asunnoista. Nykyään paikalla on Tunturikadun mutka.

Yrityksen perusti Turussa vuonna 1848 tehtailijan pojaksi syntynyt Johan Edward Cronvall. Hän kävi kotikaupungissaan teknisen reaalikoulun ja kouluttautui myös Hannoverin kauppakoulussa. Asfalttihuopatehdas, joka oli sivuliike Turun vastaavalle, ei ollut ainoa yrityksensä, mutta Cronvallilla oli myös aikaa ja intoa osallistua kaupunginhallintoon. (Tekniska föreningens i Finland förhandlingar 4/1897) Hän kuoli vain 48-vuotiaana ja yritystensä omistus siirtyi Emilia-leskelleen, joka luovutti johdon palkatulle toimitusjohtajalle (HRA 11406; Suomen paperi- ja puutavaralehti 1/1929)

KA. Helsinki Ic* 146/- -
Kartta Helsingin kaupungin äänestysalueista valtiopäiväedustajia varten (1906).

 

Tehdas pilkottaa Signe Branderin otoksessa vuodelta 1908.

Samat savupiiput Kansallismuseon tornista Branderin otoksessa 1908. 

HS 30.4.1911

Fjälldalin asfalttihuopatehdas jatkoi tuotantoaan tulematta suurempaan julkisuuteen ennen kuin keskellä päivää 29.4.1911 tehdas paloi. Lainaus Uuden Suomettaren valokuvin varustetusta raportista seuraavana päivänä:

.. Fjälldalista, Töölössä, nousta sankka savu ja merkit palotornissa osottivat että sielläpäin paraikaa oli tulipalo. Täyttä lentoa ajavain palokuntalaisten ajoneuvojen mukana lähti suuret joukot keskikaupungilla kävelyllä olevaa kansaa katsomaan tulipaloa, joka tarjosikin valtavan näyn, tulen uhriksi kun oli joutunut puurakennukseen sijoitettu asfalttitehdas ja sen vieressä olevat tervavarastot.

Asfalttitehtaan päärakennus, joka oli laudoista rakennettu, sisälsi työsalin, jossa oli suuri 10—12 tynnyriä vetävä tervankeittopata, sekä pari varastohuonetta, puolivalmiin ja valmiin kattohuovan säilyttämistä varten.

Miten tulipalo alkoi, ei toistaiseksi voida varmuudella sanoa, mutta mikäli paikalla olleet työmiehet arvelivat, pääsi tuli valloilleen yllämainitusta tervapadasta. Tuli oli päässyt padassa niin äkkiä suureen liekkiin, että työmiehet töintuskin pääsivät pakenemaan pois. Ohut laudoista rakennettu työhuone luhistui pian kokoon ja tuli tarttui seinän vieressä ulkopuolella oleviin kivihiilitervatynnyreihin, joita siinä vieretysten lienee ollut toista sataa. Kun liekki pääsi niihin käsiksi ja ne paloivat kokonaan — nousi paikalta juhlallinen savupatsas. 

Sammuttamisyritys näytti turhalta, joten palokunnan ensimäisenä tehtävänä oli suojella lähellä olevia muita varastorakennuksia, joista yhdessä m. m. säilytettiin pikiä. Siinä onnistuttiinkin ja puolisentoista tunnin työn jälkeen oli tulen valta tyystin voitettu. Paikalla törrötti yksinäisenä vain tehtaan savupiippu ja muutamia palaneita puita. Kivihiiliterva juoksi virtoina korkealla paikalla olevan tehtaan lähettyviltä joka puolelle ympärille. 

Tehdas, joka kuului osakeyhtiö J. E. Cronvallille oli vakuutettu Phoenixissa 49,500 mk:sta. Tehdas on perustettu v. 1878, eikä se ole ennen joutunut tulenvaaralle alttiiksi. Onni tehtaalle oli se, ettei se vielä ollut ehtinyt vastaanottaa tämänkeväisiä raaka-ainetilauksia. Varastohuoneet sen sijaan olivat täynnä valmiita tuotteita. 

Tulipaloa oli kertynyt läheisiltä kunnailta katselemaan suuret joukot yleisöä. Paitsi poliisia, ylläpiti järjestystä paikalle saapunut ratsastava kasakkaosasto. Vahingot nousevat kaikkiaan noin 25,000-30,000 mk:aan.

Käyntejä Helsingin ja Tampereen tehtaissa 1889-90

Tervetuloa virtuaaliselle kevätretkelle. Valitse itseäsi kiinnostava tuotantolaitos. (Vinkki: Töölön sokeritehtaassa kohtaat puolipukeisia miehiä.)

Helsinki

I. Osbergin konetehdas. Uusi Suometar 16.6.1889

Daniel Nyblinin valokuva
Stenbergin konepajasta. HKM

II. J. D. Stenberg ja poikain konepaja. Uusi Suometar 7.7.1889

III. John Stenbergin konetehdas. Uusi Suometar 21.7.1889

IV. Laivatokka. Uusi Suometar 28.7.1889

V. Laivavarvi. Uusi Suometar 8.8.1889

VI. Kaasutehdas. Uusi Suometar 11.8.1889

VII. Rautatien konepaja. Uusi Suometar 17.8.1889

VIII. Asfalttitehdas. Uusi Suometar 18.8.1889

IX. Wilh. Andsténin kaakelitehdas. Uusi Suometar 25.8.1889

X. Hietaniemen tapettitehdas. Uusi Suometar 1.9.1889

XI. Arabian posliinitehdas. Uusi Suometar 15.9.1889

XII. J. Böökin tupakkatehdas. Uusi Suometar 24.9.1889

Sinebrychoffin panimo 1907. HKM

XIII. Osakeyhtiö P. Sinebrychoffin olutpanimo ja Hietalahden osakeyhtiön väkiviinatehdas. Uusi Suometar 13.10.1889 ja 17.10.1889

XIV. Töölön sokeritehdas. Uusi Suometar 27.10.1889 ja 31.10.1889 (Osaa XV en löytänyt)

XVI. Siltarakennus-tehdas. Uusi Suometar 30.3.1890

XIV. [p.o. XVII?] Weilin & Göös'in kirjapaino ja kirjansitomatehdas. Uusi Suometar 4.5.1890

Tampere

I. Pumpulitehdas. Uusi Suometar 2.8.1890

II. Liinatehdas y.m. Uusi Suometar 6.8.1890 ja 8.8.1890

III. Verkatehdas. Uusi Suometar 24.9.1890

IV. N. Bauerin verka- ja trikootehdas. Uusi Suometar 18.12.1890

Tehdaslistauksia ja tilastoja ennen 1800-luvun loppuosaa

Erilaisten Kansalliskirjaston digitointihakujen tuloksena on tullut eteen varhaisen 1800-luvun tehdasluetteloita, mutta kun niitä olen tarkoituksella lähtenyt hakemaan en löydä mitään. Joten aika tehdä edes puutteellinen listaus. Vastaavat tiedot ovat varmasti (tai ehkä?) jossain asiallisemmassakin paikassa, mutta toisinaan (koskaan?) ei jaksa lähteä kotikonetta kauemmaksi.

Folkwännen 7.4.1884

Statistiska Upplysningar rörande Helsingfors 1841 och 1842 (Helsingfors Tidningar 21.5.1842) ei ole varsinainen Helsingin tehtaiden listaus, mutta antaa käsityksen niiden määrästä.

Förteckning å de i Finland privilegierade och i verksamhet varande Fabriker och Manufactur-Inrättningar, classificerade efter deras olika ändamål, jemte uppgift om deras tillstånd vid slutet af år 1843 (FAT 31.12.1845) sisältää tehdaskohtaista tietoa eli ilmeisesti samaa kuin Öfversigt af Fabrikerne och Manufaktur-inrättningarne i Lander vid början af år 1844 (Borgå tidning 15.1.1845 & 18.1.1845), joka mainitsee yksittäiset yritykset, työntekijöiden määrän ja tuotannon arvon.

Sammandrag af förteckningen öfver de Hall-Rätterne i finlands Städer underlydande och i versamhet varande Fabriker och Manufactur Inrättningar, jemte öfversigt ad deras tillstånd vid slutet af år 1847 (FAT 10.10.1848) ei sisällä yrityskohtaista tietoa.

Sammandrag af förteckningen öfver de Hall-Rätterna i Finlands städer underlydande och i verksamhet varande Fabriker och Manufakturinrättningar jemte öfversigt af deras tillstrånd vid slutet af år 1849 (FAT 9.12.1850) on nimensä mukaisesti yleistilasto. Se liittyy samassa lehdessä julkaistuun tekstiin Manufaktur-Direktionens i Finland årsberättelse för åren 1848 och 1849.

Gabriel Reinin kirjassa Statistisk teckning af storfurstendömet Finland (1853) on aiempiakin vuosia kattava osio teollisuudesta. Siihen sisältyy sivulta 149 alkava maaherrojen selvitys vuoden 1850 tehtaista, joista mainitaan Uudenmaan läänin osalta luvan saantipäivä, mestarien ja työväen määrä sekä tuotannon arvo ja muista lääneistä vähemmän yksityiskohtia.

Fabriker och manufakturer i Finland år 1851 (Efter Nordiska Biet) (ÅU 5.11.1852) mainitsee suurimpia tuotantolaitoksia.

Helsingin kaupungissa ja sen seuduissa löytyviä Fabrikiä ja Käsityön laitoksia vuoden 1851 lopulla (Maamiehen ystävä 1.5.1852 ja 8.5.1852)

Fabriker och Manufakturer, underlydande Hallrätten i Helsingfors stad, år 1852. (Teknisk tidskrift 5/1853) on erittäin informatiivinen listaus Helsingistä ja muutamista lähiseudun laitoksista.

Handtverkerier och fabriker i Finland (Morgonbladet 9.11.1854) vertaa vuotta 1843 vuoteen 1853 virallisten vuosikertomuksien varassa.

Fabriker i Helsingfors under år 1855 (FAT 12.12.1856) mainitsee omistajat.

Fabriksväsendet i Finland under åren 1856 och 1857 (FAT 14.1.1859 & FAT 15.1.1859) perustuu painettuun vuosikertomukseen Manufakturdirektionens i Finland underdåniga årsberättelse för åren 1856 och 1857. Yksittäisiä tehtaita ei mainita, mutta hyvää taustoittavaa tietoa erilaisista tehtaista. Tästä on edelleen tiivistetty katsaus Teollisuudesta Suomessa (Sanomia Turusta 1.2.1859).

Manufaktur-Direktionens i Finland till Hans Kejserliga Majestät afgifna underdåniga årsberättelse för åren 1858, 1859 och 1860.

Jemförande öfversigt af Finland fabriker åren 1857 och 1860. Ströskrifter 1/1861 mainitsee kaupungit, joissa erityyppisiä tuotantolaitoksia on ollut sekä näiden työväen määrän ja tuotannon arvon.

Helsingin Fabriker och Manufakturinrättningar listataan vuoden 1861 osoitekalenterissa.

Den industriella verksamheten i Finlands hufvudstad (Helsingfors Dagblad 23.4.1862, 27.4.1863, 1.5.1863) on kriittinen katsaus Helsingistä 1860-luvun alussa kerättyyn tietoon.

Kirjassa Beskrifning öfver storfurstendömet Finland. Statistisk handbok (1864) on kvantitativisen katsauksen jälkeen listaus suurimmista tehdaslaitoksista.

Manufaktur-Direktionens i Finland till Hans Kejserliga Majestät afgifna underdåniga årsberättelse för åren 1871, 1872 och 1873

Vuonna 1871 ilmestyi ensimmäinen Finlands handelskalender, jonka tarkoituksena on listata yrityksiä. Seuraava julkaistiin vuonna 1876 ja kolmas vuonna 1883. 

Varhaisista Helsingin tehtaista on katsaus julkaisussa Bergh, Edv. & Forsgren, Eemil. Helsingin käsityö- ja tehdasolojen matrikkeli sekä esitys Helsingin käsityö- ja tehdasyhdistyksen toiminnasta viime vuosisadalla. Helsingin käsityö- ja tehdasyhdistys 1904. Se on kuitenkin merkittävämpi siksi, että sivuilla 153-335 (plus täydennyksiä suvulta 301 alkaen) on "Luettelo ammattienharjoittajista Helsingissä yhdeksännellätoista vuosisadalla sekä erinäisiä tietoja heistä". Silmäillessäni sitä huomasin monia puutteita eli mukana ei ollut kaikkea toimintaa eikä varsinakaan sen päättymisajankohtia. Lista on kuitenkin hyödyllinen sekä lähtökohtana että kontekstina. Julkaisuun sisältyy myös "Elämäkerrallisia tietoja Yhdistyksen valtuutetuista sekä muista luottamusmiehistä 1868-1900" sivuilla 245-300.

Töölön eli Hesperian saippuatehdas

Selvitellessäni Töölön tykistöpihaa en käyttänyt vuoden 1866 asemakaavakarttaa, jossa seutu nykyisen Hesperiankatujen itäpäässä näyttää tältä:

Tykistöpiha on tässä kartassa varsin epämääräinen, mutta toisella puolella tietä on selvästi merkitty sokeritehtaan ja Hesperian "huvipuiston" väliin saippuatehdas. Mikäs laitos tämä oli?

"Saippua-, suopa- ja kynttilätehtaan Töölössä" perusti lokakuussa 1837 kondiittori Conrad Clopatt ("luettelo teollisuusyrityksistä, jotka olivat ammattikuntalaitoksen ulkopuolella", Helsingin kaupungin historia III:1, s. 542-572). Helsingin kaupunginarkiston hakemistosta maistraatin pöytäkirjoihin näkyy, että sveitsiläisen maahanmuuttajan porvarioikeudet ja kansalaisuudenvaihdos ovat samalta vuodelta.

Kortista erottuu myös jonkun Töölön pellon vuokraaminen 30 vuodeksi. Tehtaan sijaintia jossain Töölössä todistaa myös ilmoitus Helsingfors Tidningarissa 5.2.1840. Finlands Allmänna Tidningissä 31.12.1845 julkaistussa (kahden sivun!) listauksessa Suomen tehtaista on Helsingissä kaksi saippuatehdasta: toinen Clopattin ja toinen Langéenin. (Langéenin yrittäjäurasta kirjoittamani blogiteksti odottaa julkaisujonossa. Mies vuokrasi kahta huvilaa Töölössä, mutta tehdas oli näkemieni lähteiden mukaan Siltasaaressa.) Samat tehtaat ovat Teknisk tidskriftin 5/1853 julkaisemassa Helsingin manufaktuurien listassa. Clopattilla oli tuolloin kolme työntekijää.

Helsingin kaupungin historian luettelon mukaan Clopattin tehdas siirtyi 5.8.1859 Aug. Fridolf Fohströmille, joka tunnetaan lähinnä ooperalaulaja Alma Fohströmin isänä. Vuonna 1861 Fohströmin kynttilä- ja saippuatehtaassa oli 5 työntekijää ja seuraavana vuonna 7 (Helsingfors Dagblad 27.4.1863). Jokseenkin samaan ajankohtaan osuu saippuatehtaalle erotettu tontti Hesperianpuiston kyljessä. Hakasalmen ja Hesperianpuistojen puistohistoriallisen selvityksen (pdf) mukaan Hesperian ravintolan palon ja Turuntien oikaisun yhteydessä Hesperian tontista lohkaistiin osa 61a saippua- ja kynttilätehdasta varten. Sen naapurina pohjoispuolella oli sokeritehtailija Kiseleffin huvila eli sijainti tuotantolaitokselle on hieman erikoinen. Olikohan tehdas ollut samalla paikalla jo aiemmin?

Ote Carl Adolf Hårdhin ehkä vuonna 1867 ottamasta valokuvasta (HKM, CC BY 4.0)
Keskellä Kiseleffin "huvila" ja oikealla sokeritehdas.
Huvilan vasemmalla puolella rannassa erottuu rakennuksia, jotka voisivat olla saippuatehdas.

Matti Klingen Pääkaupungissa (2012, s. 300) Kiseleffin huvila on "suuri kolmikerroksinen asuinrakennus, jonka fasadia koristi neljä pylvästä, ja jolta kohti katettu tie rannan uimahuoneelle". Kiseleffin puinen huvila syttyi palamaan iltapäivällä 16.7.1866 mahdollisesti katolle eksyneestä koemielessä ammutusta ilotulitteesta. Tulipalo ei levinnyt sokeritehtaaseen eikä saippuatehtaaseen (Helsingfors Dagblad 17.7.1866)

Maistraatin pöytäkirjoissa Fohström esiintyy hakemistokorttien mukaan vain kun hän on aikeissa vuonna 1866 perustaa Hesperian tontilleen kauppapuodin. Fohströmin muistokirjoituksen perusteella "joidenkin vuosien kuluttua" saippuatuotanto oli siirretty Hesperiasta Sörnäisiin Fågelvikin huvilalle (Helsingfors Aftonblad 9.8.1893). Muutokseen viittaa se, että vuoden 1878 ilmoituksissa esiintyy "Tölö Teknokemiska fabrik" (Esim. Hbl 27.4.1876 ja HD 3.2.1881) ja vuonna 1880 Tölö spritfabrik eli viinatehdas (esim. HD 20.4.1880). Kuitenkin vuosien 1879-1881 osoitekalenteiden perusteella Fohströmin pyöritettävänä oli "Hesperia tvålfabrik i Tölö". Viimeksimainitun vuoden lopulla Fohström teki konkurssin (Helsingfors Dagblad 24.12.1881). Helsingin kaupungin kunnallishallintokertomuksen (pdf) mukaan vuonna 1884 Fågelvikin saippuatehdasta oli järjestämässä kauppiaantytär A. M. S. Fohström, arvatenkin isänsä bulvaanina. Tehdas syntyi, sillä Kaupunginmuseon valokuva Fohströmin saippuatehtaasta on sijoitettu Kaikukadulle.

Apteekkarin poika
Carl Fredrik August
vuonna 1877
Museovirasto, CC BY 4.0

Näinä vuosina tontilla 61a oli Fohströmin ohella toimijana apteekkari Fredrik Wilhelm Langhoff, jolla oli maistraatin pöytäkirjan hakemiston mukaan vuodesta 1873 oikeudet viinankeittoon ja teknokemialliseen tehtaaseen, jotka yhdistyisivät helposti edellä mainittuun. Osoitekalenterien perusteella viimeistään vuonna 1881 Langhoff asui tontilla Hesperia 61a. Vuoden 1888 osoitekalenteriin hän ilmoitti saman osoitteen ja tittelin "apteekkari ja tehtailija". Sanomalehti-ilmoitusten perusteella tontilla oli ainakin viinakauppa (Hbl 20.11.1884) ja viinatehdas (Helsingfors 13.7.1882). Langhoff kuoli 21.3.1889. Hänen kanssaan Hesperia 61a:ssa oli asunut ainakin opettajatyttärensä Alma Charlotta Langhoff (Hbl 14.8.1886).

Jo yhtä aikaa Langhoffien kanssa huvilassa vaikutti V. Klotschkoff, joka piti siellä ainakin yleistä saunaa (Hbl 8.12.1882). Vuoden 1889 osoitekalenterissa hän oli tontin päävuokraaja. Vuonna 1929 tontin vuokraoikeudet kuuluivat leskirouva Eudokia Klotschkoffin perillisille, joten perhe oli tontin pitkäaikainen haltija (Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1929, pdf). Jostain syystä vuoden 1896 paikkeilla kuolleen kauppias Klotschkoffin perukirjaa ei ole kaupunginarkiston hakemistossa. En ole venäläisten tutkimiseen perehtynyt, ehkä heitä koskivat toiset säännöt. Valitettavasti perheestä ei verkkohauin löydy muutakaan tietoa. 

Juuri ennen kauppiaan kuolemaa tontille rakennettin uusi saippuatuotantolaitos, jota tuli pyörittämään pietarilainen saippuayritys Schukoff (Helsingfors Aftonblad 17.3.1894, Hbl 30.6.1894, Lördagsqvällen 14.7.1894). Yritys lienee jäänyt lyhytaikaiseksi, sillä suurehkoa tehdasrakennusta tarjottiin pian vuokralle (Hbl 19.2.1898).

Tuotantolaitos ei liene ollut Klotschkoffin huvilatontilla Turun tien varressa, jonne avattiin vuonna 1906 Kansankeittiö, jossa oli "Hyvä, ravitseva ruoka ja halvat hinnat" (Työmies 5.6.1906). Kansankeittiö oli toiminnassa edelleen kaksi vuotta myöhemmin, kun Signe Brander otti alla olevan kuvan, jossa Kansankeittiön kyltti on etualalla olevassa rakennuksessa. (Rakennus kuvattiin vielä 1920-luvun alussa, mutta on purettu vuonna 1927.)

Kuva: Signe Brander, HKM. CC BY 4.0

Branderin samana vuonna Kansallismuseon tornista ottamassa kuvassa Hesperia 61a:n ilmeisen useat rakennukset jäävät paljolti puiden taakse.

Signe Brander, HKM. CC BY 4.0

Tuotantolaitoksia lienee käyttänyt vuonna 1896 perustettu Helsingfors Färg- och Fernissfabrik, Ullrich, Anderzén & C:o, joka muutti Humalistosta Hesperia 61a:han vuonna 1909 (Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter 1909, Mercators handels- och industrikalender 1913). Tämä Helsingin väri- ja vernissatehdas oli samassa osoitteessa vielä vuonna 1925. Ilmoitusmateriaalin perusteella sen tuotteisiin näyttää kuuluneen legendaarinen kiillotusjauhe Sampo. 

Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenteri 1909

HS 14.1.1909

Työväen kalenteri 8/1915

Tontin isoin rakennus näytti 1910-luvulla pihan puolelta tältä:

HKM CC BY 4.0

Ja sivulta kaksi vuosikymmentä myöhemmin:

Signe Brander, HKM CC BY 4.0

Tontin loputkin rakennukset purettiin puistohistoriallisen selvityksen mukaan vuonna 1938 ja tontti liitettiin nykyiseen Hesperianpuistoon.

Täydennysosia Töölöstä

1) Hesperian puiston rannassa käytettyjen vesisuksien kuvasta löytyi parempi kopio Sjöhistoriska museetin Wikimedia-latauksista. Stålhanen aikaan olisi voinut lisätä Töölön vesilähteen mainoksen Helsingfors Tidningarissa 21.6.1837: Vid undertecknads Villa å Thölö är i sednare åren uppfunnen en Mineral-källa, som enligt nyligen anställd Chemisk undersökning befunnits höra till Alkaliska vattnen samt innehålla i synnerhet Kalkjord och Magnesia....

2) Selvitellessäni kotikorttelissani sijainneen tehtaan vaiheita en kurkistellut arkistoihin. Kätevimmin saatavilla ovat digitoituina Kauppa-ja teollisuushallitukseen saapuneet tilastotiedot.  Helppokäyttöisinä niitä ei voi pitää, sillä historiallisesti Astian kautta löytyi kätevimmin se, mikä lääni on missäkin yksikössä. Mutta selattuani vuoden 1888 Helsingin osalta näyttää siltä, että elintarviketeollisuudesta tietoja ei kerätty.

3) Laika Nevalainen kertoi keväällä kaupunginmuseon tilaisuudessa keskuskeittiöistä, joita oli Helsingissä erityisesti töölöläisissä taloissa. Äskettäin tuli esiin Kvartti 1/2013 (pdf), jossa on artikkelinsa Helsinkiläiset ja turkulaiset keskuskeittiötalot 1910- ja 1920-luvuilla.

4) Tilastollinen katsaukseni vuoden 1880 Töölöön ei ole jälkikäteen luettuna jatkamisen väärti. Valtakunnallisissa tilastoissa aineksia moiseen olisi ollut näissä:

• Rakennus- ja asuntolasku Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Viipurissa joulukuun 5 päivänä 1900
• Väenlasku Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Wiipurissa joulukuun 5 päivänä 1900
• Väenlasku Helsingissä joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
• Helsingin väestölaskenta joulukuun 8 p. 1920: Taululiitteitä

5) Kirjoittaessani kuningasparin matkasta kesällä 1802 oli hauska ajatella, että ihailevaa kansaa saattoi seisoa ihan tässä lähiympäristössä tuijottamassa ohi ajavia vaunuja. Ainakin vastaanottoväkeä tuli Töölöön asti kun kuningasparille runoillut Franzén saapui vierailulle vuonna 1840. August Schauman oli paikalla 14-vuotiaana ja muistelee kirjassaan Kuuden vuosikymmenen ajoilta 

Jokainen, joka tunsi Franzénin nimen, ikävöi saadakseen tervehtiä runoilijaa, ja etupäässä tietysti akateeminen nuoriso. Tiedettiin, että tämä vieras heinäk. 14 p. iltapuoleen saapuisi maantietä myöten Turusta vävynsä, C. D. v. Haartmannin seurassa. Ylioppilaiden oli siis erittäin sopiva lähteä joukolla kappaleen matkaa ulkopuolelle kaupunkia Töölöön ravintolan luo odottamaan kallista vierasta ja siellä häntä tervehtimään. Tämän päätöksen tekeminen näytti niin yksinkertaiselta ja viattomalta kuin suinkin. Mutta, — mutta — vieraalle Ruotsista, vieläpä entiselle suomalaiselle, joka oli hyljännyt maansa ja siirtynyt Ruotsiin, kävisikö laatuun sellaiselle näin lämmintä suosiota osottaa? Yläilmoissa epäiltiin, itse kreivi Rehbinder, v.t. kansleri, kuuluu pitäneen aijetta arveluttavana ja varakansleri, kenraali Thessleff, oli kai jo kuulevinaan tykinlaukauksia Pietarista. Mutta rehtori Ursin sai korkeat herrat rauhottumaan eikä tätä kunnianosotusta kielletty. — Ylioppilaat marssivat siis esteettömästi Töölööseen, varmuuden vuoksi jo puolenpäivän aikaan. Lukuisasti muuta yleisöä seurasi mukana tai tuli jälestä, niiden joukossa minäkin. Muutamia tunteja siellä jännityksessä odotettiin. Jokaisen tomupilven, joka näkyi etäällä taivaan rannalla, luultiin ennustavan juhlavieraan tuloa. Mutta pilvi toisensa perästä petti. Vaunu saapui kyllä vaunun perästä, kärryjä tuli useampia ja kaikissa oli juhlavieraita, mutta odotettua ei. Mutta nuo alituiset pettymiset kiihottivat vain juhlamielen vilkkautta. Vihdoin, noin klo 6 tienoissa, tunnettiin toki eräässä vaunussa 68-vuotisen runoilijan lempeät kasvot. Silloin kajahti loppumaton hurraahuuto, päät paljastuivat, väkijoukko piiritti vaunun, jonka oli pysähdyttävä. Laulettiin laulu (sanat olivat R. I. Holstin sepittämät), Fredr. Cygnaeus, pohjolaisosakunnan kuraattori, tulkitsi ylevin sanoin ylioppilaitten tunteita ja Franzén vastasi, kyynelten virratessa alas ryppyisiä poskia myöten, tuohon lämpöiseen tervehdykseen. Uusia hurraahuutoja kaikui ja vaunut läksivät taas liikkeelle.

Panimosta väritehdas, väritehtaasta...

Hesperianpuiston (1828, 1835, 1844, 1848, 1859, 1874, 1884, 1893) tultua käsiteltyä, aika vihdoin palata sen ja nykyisen kotini naapuristossa sijainneeseen tehtaaseen, kuten jo toukokuussa 2016 (!) lupailin.

Ainakin Hufvudstadsbladet raportoi 1.9.1882, että C. A. Robsahm, joka oli keväällä ostanut Taipaleen huvilatontin Töölöstä, oli rakentamassa sille panimoa. Rakennuksen suunnitteli erityisesti kirkoistaan tunnettu Josef Stenbäck. Heinäkuussa 1882 hän oli piirtänyt julkisivun näin.

Mutta joulukuussa 1882 muoto oli hieman muuttunut. (Piirrustukset Helsingin kaupunginarkistossa ja digitointi heidän.)

Jälkimmäistä vastaa varsin hyvin Helsingfors Dagbladetin etusivulla 2.11.1883 julkaistu panimon komea (mainos)kuva. Jos piirrustuksen oikea puoli olisi toteutettu, näkyisi kai tässä?

Suomen panimojen historiasivustolla kerrotaan, että "Panimomestari ja omistaja Carl Abraham Robsahm kuoli 14. helmikuuta 1892, jonka jälkeen tehtaan omistus siirtyi leskelle ja pojalle Carl Abraham Robsahm nuoremmalle. Tehdas meni kuitenkin konkurssiin vuonna 1894 ja huutokaupattiin."

Tämän jälkeen rakennuksessa toimi Färgfabriksaktiebolaget Color, joka mainosti osoitekalenterissa 1898:

Nyt rakennuksessa on oikealla laajennus, joka ei täysin vastaa Stenbäckin piirrosta. Kaupunginmuseon mukaan tarkemmin ajoittamattoman laajennusosan on piirtänyt K. G. Grahn.

Mainoksiensa mukaan pesujauheita tuottaneen tehtaan aika jäi lyhyeksi. Seuraavaksi rakennuksessa toimi vuonna 1897 perustettu Westerlundin karamellitehdas, joka käytti myös mainonnassaan tehtaan kuvaa.

Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Signe Branderin kuvassa vuodelta 1908 ympäristö vie osan esteettisestä vaikutuksesta.

Signe Brander. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Peltipurkeista tietävän keräämien tietojen mukaan karamellitehdas meni konkurssiin vuonna 1913.

Ote Helsingin nimikirjan 1914 kartasta

Tuolloin ympäristö oli jo kaavoitettu. Tehtaan tontti on nyt osoitteeltaan Töölönkatu 26 Kulnewinkadun kulmassa. Nykyään korttelit 463 ja 469 ovat yhdessä ja pitäisi selvitellä toisaalta olivatko ne koskaan oikeasti erillään. Kaija Hackzellin ja Kirsti Topparin kirjassa Töölöntullin molemmin puolin kerrotaan (s. 11), että vanhassa tehdasrakennuksessa aloitti vuonna 1916 toiminnan lääketehdas Medica. Sen Töölönkatu 28:aan vuosina 1931-32 valmistunut laajennusosa ainakin yhdisti korttelit ja näkyy allaolevassa kaupunginmuseon mielestä ajoittamattomassa valokuvassa oikeassa reunassa. Rakennuksen vasemasta laidasta on tässä vaiheessa purettu siivu ja eteepäin tullut siipi. (Kuva on otettu ennen vuotta 1938 myöhemmin ilmenevästä syystä.)

M. Mannelin. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Alla olevassa vuoteen 1931 ajoitetussa valokuvassa täytyy (rajoitetun kolmiuloitteisen ymmärrykseni mukaan) olla siis rakenteilla juuri tuo laajennus.

Anton Rönnberg. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Sillä taustallahan näkyy Töölönkatu 19 ja 17. Kaupunginmuseon kuvatietojen perusteella etualalla on "Huvila Taipale 3-4. Nykyisin Eteläinen Hesperiankatu 8 (=Vänrikki Stoolinkatu 12b)" eli näiden taakse sijoittuu nykyinen Hesperiankatu.

Anton Rönnberg. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Tehdasrakennuksen päädyn etäisyys Hesperiankadusta ennen siipirakennuksen purkua  näkyy Mannerheiminkadun kulmasta samana vuonna otetusta kuvasta, jossa rakennustelineet on jo purettu. Siipirakennuksen purku tapahtui siis rakennusprojektin yhteydessä. Kuvan oikeassa reunassa Töölönkatu 17:n talo Hesperiankadun puolelta.

Vuotta myöhemmäksi on ajoitettu Museoviraston kokoelmien kuva, jossa näkyy sekä tehdas, jossa on joku lisäke vasemmalla, että sen työntekijöilleen rakentama asuinrakennus Pohjoinen Hesperiankatu 7:ssä. Kolme vuotta myöhemmin Hesperiankadusta saattoi jo ottaa kuvan, jossa teollisuus ei näkynyt ollenkaan.

Olof Sundström. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Oikealla jälleen Töölönkatu 17. Vasemmalta alkavan talorivin päättää Pohjoinen Hesperiankatu 7, jonka

Pietinen Aarne Oy. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

viereen Medica rakennutti henkilökunnalleen myös vuonna 1938 valmistuneen 5:n. Kuvakulma yllä on valittu niin, että takana olevasta 1880-luvun tehdasrakennuksesta ei näy tiiltäkään. Aivan oikeassa reunassa pilkottava puurakennus voisi olla sama kuin

Constantin Grünberg. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmatat, CC BY 4.0

Töölönkadulta otetussa valokuvassa vasemmalla. Kaupunginmuseo ei ole ajoittanut kuvaa, mutta Pohjoisen Hesperiankatu 5:n parvekkeet tarkoittavat, että vuosi on 1938 tai sen jälkeen. Oikean reunan varjoon jää siis Medican rakennus.

Vasemmalla puuaidan rajaamalle korttelille, joka autonomian aikaan oli ollut venäläisen tykistön käytössä, valmistui vuonna 1972 hotellit Inter-Continental ja Hesperia. Samoihin aikoihin purettiin vanha tehdasrakennus, jonka paikalla on nyt 1973-74 valmistunut asuinrakennus.

Eli tältä paikka näyttää tänään. (Kirjaimellisesti tänään, kävin ottamassa kuvan klo 6:18, sillä unohtui eilen.) Oikeassa reunassa 1930-luvun laajennus, vasemmassa Pohjoinen Hesperiankatu 5. Eli vanha tehdasrakennus ei ollut ihan niin suuri kuin olisi voinut 1800-luvun mainoskuvasta ajatella. Tosin osiahan oli purettu 1930-luvun alussa ja mahdollisesti joku pätkä vielä 5:n rakentamisen yhteydessä.

AS9: Jyrkkäkosken ruukilla

Keskiviikkoiltana päädyin Jyrkkäkosken ruukille, jossa testasin toista ja viimeistä kertaa tällä matkalla "kartano"majoitusta. Tällä kertaa kartanoksi kutsuttiin ruukin patruunan asuintaloa, joka on valmistunut vuonna 1840.

Ympäristö on aidosti historiallinen ja varustettu itsensä Museoviraston tietotauluilla, joiden teksti oli kyllä siinä määrin haalistunutta, että kaipaavat piakkoin uudistusta. Kylteistä ja verkkosivuilta voi lukea, että järven rautamalmia jalostava ruukki aloitti vuonna 1831 ja toimi 1900-luvun alkuun asti.

Siellä oli työväkeä 116 henkeä - ilmeisesti aina ja jatkuvasti kun kyltti ei mitään aikamäärettä antanut. Nykyisessä hiljaisuudessa vaikea uskoa. Autoreitilläni paikka tuntui olevan keskellä ei mitään.

Vanhemman masuunin jäännökset on suojattu katoksella.

Uudempi, joka valmistui 1870-luvulla, on vastarannalla

Ja sitä pääsee katsomaan läheltä

Raudanvalmistukseen linkittyen ympäristöön on siirretty "Kurkisten suvun savolainen kyläpaja" Ulmalanmäeltä.

Komean hirsirakennuksen alkuperäinen käyttötarkoitus ei käynyt ilmi mistään tutkimastani taulusta.

Salahmin ruukilla 1847-1850

Salahmin ruukilla 1847-1850 kauppapalvelijana ollut Matti Hahtola kirjoittaa omaelämäkerrassaan Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) ajasta näin

Siihen aikaan oli tehtaalla vilkas liikenne ja kaupankäynti erittäinkin talvi-aikoina. Paavola, Rantsila, Pulkkila ja Piippola y. muutkin pitäjäläiset vetivät talvikaudet sinne suoloja, paluukuormaksi saivat talia, voita ja rautoja sekä lankkuja. Suoloista vetopalkkaa oli 1/3 osa, eli kun 3 tyn. toivat tehtaalle, saivat Raahesta 1 tynnyrin palkaksi. Matin ja Marian päiväin välisellä viikoilla oli siinä melkeen joka päivä, kuin markkinoilla. Niinä aikoina oli savolaisten tapana hankkia suolansa y. m. tarpeensa täällä sekä myödä mitä myötävää oli, ja tehtaalla otettiin kaikki; miesten ja hevoisten liiat eväätkin vaihettiin suoloihin y. m. kaluun.

Isännöitsijä H. [Pehr Niklas Hellström s. 13.1.1817] sekä emännöitsijä, entisen isännöitsijän leski, jotka olivat olleet tehtaalla 10 vuotta, olivat siivoluontoiset. Talon ruuassa olevia vuosipalkollisia, renkejä, ja piikoja, oli useampia, mutta tehtaan työssä päiväpalkalla olemvat kirvesmiehet ja muut jätkät, jotka vuosikausia olivat siinä työskennelleet, ja asuivatkin tehtaalla, olivat työskennellessään ilettävästi laiskoja ja velttoja, ja kun kerran lausuin: "ettekö häpeä tehdä noin laiskasti työtä!" vastasivat miehet: "Kukapa tässä ruukin työssä rupeaa itseään tappamaan." Senpä tähden täytyikin teettää enimmät työt urakalla, ainoastaan merenrantapitäjistä työtä etsivät kuljeskelevat kirvesmiehet tekivät työnsä päiväpalkallakin tavallisen uutterasti. 

Mutta sattuipa kerran uutta myllyä rakentaessa, että jätkät rakennusmestarin toisaalla ollessa menivät vanhaan myllyn kehään tupakoimaan, eivätkä minun kiellostani pitäneet mitään. Rakennusmestari, tultuaan työpaikalle, kysyi minulta ruotsinkielellä, sillä hän oli pahainen Suomenkielen puhuja, "missä miehet?" Minä selitin, että tuonne menivät myllyn kehään tupakoimaan, vastoin kieltoani. Rakennusmestari alkoi kiivaasti astella myllyyn. 

Eipä aikaakaan kun mies toisensa perästä lensi tollonkoppina myllyn ovesta ulos, kontalleen myllyn eteen. Saatuaan viimeisenkin ulos heitetyksi astui rakennusmestari itsekin ulos, poristen: "kyllä minä teitä, rakkari, opeta tekemä töötä." Miehet hämmästyksissään ilmoittivat, että H:kin antaa kerta rupeamassa tupakoida. Mutta "pyky" puisti nyrkkiä, lausuen: "tämä ei oleta H:n töötä tämä oleta minun töötä, muistaka se, rakkari." Pyky oli pitkä, komea nuori mies ja hieno herra sekä näytti omaamvan väkevän käsivoiman, jos mitä ryhtyi maasta ylös kohottamaan nousi kappale helpommin kuin kahdelta jätkältä, ja usein lausuikin niille: "te oleta hoono mees."

Eräänä päivänä tuli muuan talon isäntä paria vuorokautta aikaisemmin kuin määrä oli hollin tekoon. Tehtaan maihin kuului silloin Salahmin kestikievari, jota hoiti renki ja piika. Isäntä pyysi odotus-ajakseen jotain työtä. Käskimme mennä myllyn luota muraa käsikärryllä lykkäämään koskeen, selittäen siellä olevan muitakin, ja että hän saa saman palkan kuin muutkin. Niin läksi isäntä työhön. Hetken perästä menin minäkin työpaikalle, jossa oli pykykin. Pykyksi kutsuttiin tavallisesti rakennusmestaria. Isäntä oli jo lykkäämässä, muraa täynnä olemia kärryjä lankkua myöden, mutta likellä kosken parrasta seisahtui hän ja rupesi panemaan piippuun, iskien tulusneuvoillaan valkeaa. Viisi muuta oli jälessä kärryineen. Kun kaitasella lankulla ei voinut siivuttaa täytyi kaikkein seisahtua. Pyky sen havattuaan karjasi mäeltä: "mees hoi! Älä sinä kuule kilkuta." 

Mutta mies vain kilkutti. 

Pyky huusi toisen kerran: "kuuleko sinä mees, älä kilkuta!"

Mies kohotti päätään, ja lausui: "häh?" 

"Mite häh-häh?", matki pyky ja lähti kävelemään miestä kohden. Tultuaan kilkuttajan luo, lyödä sivahutti pyky kädellään miehen hampaissa olevaan piippuun, että se lensi koskeen ja niin vei virta sen muassaan. Piippu oli meren vahaa ja hopeahelainen. Isäntämiehet eivät näet, känillä tupakoineetkaan. Mies läksi juoksemaan jokirantaa piippunsa perään, siihen jäi kottikärryt, jotka toiset tyhjensivät. 

Turhaan sen päivää jokirannoilta piippuaan etsittyään, tuli mies ehtoolla konttooriin ja lausui, että hän haastattaa pykyn käräjiin, ellei maksa hänen piippuaan. Mutta kun me ilmoitimme tehtaalla olevan sellaisen säännön, että 3 hopearuplan sakon uhalla on tupakoitseminen ulkona kielletty, niin arveli mies: "jopa taisi mennä minulta 3 ruplan maksava piippu." Isäntä ei enempää ryhtynyt työhön, suri vaan piippuaan.

(*) 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 Oulun Ilmoituslehti

Nainen tehtaanjohtajana 1680-luvulla?

Aurassa julkaistiin vuonna 1890 kirjoitussarja Suomen ensimmäisestä lasitehtaasta. Sen alkuosassa todetaan historiankirjoitusta aiheesta tätä ennen olleen vähän. Asiakirja-aineistoon perustuva kirjoitus sopinee nostaa esiin, vaikka tutkimustilanne on runsaassa sadassa vuodessa toivostavasti kohentunut.

I. Aura 19.9.1890
II. Tehtaan perustaja, paikka ja väki. Aura 26.9.1890 ja Lasityön alkaminen. Tehtaan teokset. Lasi-ainekset. 3.10.1890
III. Tyytymättömyyttä tehtaalla. Aura 10.10.1890  ja 24.10.1890
IV. Työlakko Aura 31.10.1890
V. Toinen työlakko Joungin lasitehtaalla. Aura 7.11.1890 ja 14.11.1890
VI. Vielä uusia rettelöjä. Aura 21.11.1890
VII. Vanhan riidan päättyminen. Lasitehtaan palo. Aura 28.11.1890

Otsikoissa pistää silmään lakkoilu. Uudenkaupungin sivuilla lukeekin, että "Kyseessä lienee Suomen ensimmäinen lakko". Potentiaali on aina turvallinen valinta, sillä muut verkkosivut tarjoavat Suomen ensimmäiseksi lakoksi vuonna 1491 Turussa ollutta korvauskiistaa satamatyöläisten ja Danzigin kauppiaiden välillä. (Wikipediassa on tarkasti muotoiltu, että Helsingin latojien lakko 1872 oli "Suomen ensimmäinen ammattiyhdistyksen toteuttama työtaistelu".)

Itse tekstistä kiinnitti huomiota pätkä osassa II, jossa esitellään Ruotsista tullutta väkeä.

Heistä mainitaan etupäässä eräs "kamreerska", jota raastuvan oikeuden pöytäkirjat sanovat kamreeri Lamb'in vaimoksi ("Cammererens Lambens hustru"). Muuttiko myös kamreeri itse, siitä ei ole tietoa; sillä hänen toimistansa ei sanaakaan lausuta eikä häntä itseä mainita muuna kuin vaimonsa miehenä. 

Varsin hämärä onkin tirehtööri Joungin ja tämän rouvan väli. Joung kyllä oli isäntä ja hänen nimessään tehdas kävi, mutta "kamreerskalla" näyttää kuitenkin olleen sanomista tehtaassa ja kotona yhtäpaljon, ehkäpä enemmänkin kuin Joungilla itsellä. Itse omisti myös Joung raastuvan oikeuden edessä suoraan, että tämä rouva elätti lasitehtaan väestön ja toisella kertaa, kun työkansa väitti että he elättävät isäntänsä, hän sanoi "„että kamreeri ja kamreerska elättävät hänen ja heidän, eivätkä he". Tästä näyttäisi siltä, kuin kamreeriväki olisi olleet osakkaina tehtaassa taikka ainakin antaneet Joungille rahaa tehtaan perustamiseen. 

Kun mainittu rouva ei myöskään näytä kelvanneen todistajaksi riita-asioissa isännän ja työväen välisissä oikeusjutuissa, vaikka hän Joungia seurasi kuin varjo, lakituvan ovelle asti, niin on luultavaa, että hän oli likisukulainen Joungille, ehkäpä sisar taikka — äitipuoli (?). Työkansa puhutteli Joungia ja mainittua rouvaa "herraksi ja rouvaksi", mutta oli muuten vihoissaan tälle rouvalle, joka tahtoi heitä komentaa, vaikkei hänellä olisi ollut mitään sanomista eikä Uuteenkaupunkiin lähtiessään riikintaalaria enemmän rahaa taskussa.

BLF:ssä, jossa lasitehtailijoiden sukunimi on kirjoitettu Jung, on Georg Haggrénin artikkeli kamreerskan työparista Gustaf Johan Jungista, joka oli ainakin teknisesti pätevä lasitehtaan johtajana. Aikalaisensa oli kamreeri Lars Larsson Lamb, jonka riidoista vuosina 1674-1680 on asiakirjoja De la Gardie suvun arkistossa (pdf). Mahdollisesti samaisen kamreeri Lambin poika Karl kastettiin Tukholmassa 9.4.1682 (Nikolain srk). Missä tapauksessa vaimonsa tuskin samaan aikaan Uudessakaupungissa. Valitettavasti verkkohauilla kamreerista ei löydy lisätietoa eikä täten vaimostaankaan.

Omassa hyllyssäni on Aimo Halilan Me raatiherrat ja porvarit, jonka viimeinen pätkä käsittelee Uudenkaupungin lasitehdasta. Halilan tulkinta kamreerskasta vastaa jo esitettyä: "nähtävästi tehtaan osakas".

Kamreerska komenteli työväkeä Joungin kanssa ja kutsui työmiehiä kiukuissaan joskus jopa "piruiksi ja pirun ihmisiksi." Lasinpuhaltajien mukaan kamreerska, "joka täällä makaa", söi suuhunsa kaiken sen, mitä juuri heidän piti saada elatuksekseen. Joungin mukaan kamreeri ja kamreerska taas elättivät sekä heidät, tehtaan työmiehet, että hänet, johtajan.

Kuva kirjasta Humour, Wit, & Satire of the Seventeenth Century

Täydennystä Töölön Taipaleeseen

1) Edellisen tekstini perusteella sain yhteydenoton. Lukija oli tunnistanut useampia nimiä 1800-luvun lopun listauksesta, sillä nämä olivat esivanhempiaan. Naapurista naitiin kaupungissakin.

2) Munkkiniemen karttoja etsiessäni (vasta!) tajusin, että Töölön karttoja on Arkistolaitoksen digitoinneissa myös Maanmittauslaitoksen uudistuskartoissa: Töölö / Tölö; Karttoja selityksineen kaupungin alueella olevista viljelysmaista 1765-1767 (B7Helsinki:31/1-7), Töölö / Tölö; Kartta ja selitys kaupungin tiluksista 1776-1777 (B7Helsinki:31/8-14), Töölö / Tölö; Kartta ja selitys kaupungin tiluksista 1841-1843 (B7Helsinki:31/19-27). Keskimmäisessä Taipaleen kohdalla oleva e tarkoittaa selitteen mukaan metsää.

3) Töölöläisessä 6/2016 Liisa Tarjanne raportoi kulttuuriympäristöseminaarista, joka ei ollut näkynyt omassa kalenterissani. Siellä Lauri Putkonen oli puhunut unohdetuista helsinkiläisistä teollisuusympäristöistä, joista yksi esimerkki oli

Töölönkadunkatu 26:n paikkeilla sijainnut C. A. Robsahmin portteritehdas. Putkonen näytti kuvia uskomattoman rikkaasti koristellusta rakennuksesta, jonka korkea tislaamotorni toi saksalaislinnat mieleen. Suunnittelijana oli kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck.
Samassa rakennuksessa toimi myöhemmin Westerlundin makeistehdas, joka näkyy Signe Branderin viime vuosisadan alussa ottamissa kuvissa.
Lääketehdas Medica oli rakennuksen kolmas käyttäjä ja sen toiminnan loputtua rakennuksen purettiin 1970-luvulla.

Väliin on jäänyt Färgaktiebolaget Color, jonka omassa tekstissäni mainitsin. Myös Westerlund käytti mainonnassaan tehtaan kuvaa, näköjään.

Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Signe Branderin kuvassa vuodelta 1908 ympäristö vie osan esteettisestä vaikutuksesta.

Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat, CC BY 4.0

Lontoon maailmannäyttelyssä 1862

 Kuva: Wikimedia

Lontoossa pidettiin kansainvälinen näyttely 1.5.-1.11.1862. Mukana oli 28,000 näytteilleasettajaa 36 maasta. Zacharias Topelius kertoo omasta vierailustaan näyttelyssä kirjassa Matkahavaintoja puoli vuosisataa sitten.

Erotamme heti ensikertalaisen, joka ei ole ennen näyttelyssä käynyt, sinne jo kotiutuneesta kävijästä. Ensikertalainen pysähtyy hämmästyneenä ensimäisen esineen ääreen — tavallisesti se on Victoriasta tuotu suuri kultapyramiidi itäisen käytävän päässä — ja menee sitten hitaasti ja epäröiden toisen luota toisen luo, käsittämättä todellisuudessa muuta kuin että tässä on tavaton sekasotku ja korvia huumaavaa ihmisjoukon melu.

 Kuva: Wikimedia

Gustav Dorén näkemys (Project Gutenbergin digitoimasta kirjasta) näyttelyn luettelosta ja tunnelmista vierailupäivän jälkeen.

Erillisessä luvussa Topelius käsittelee Suomen näkyvyyttä, vaikka "Jo toiset kirjeenvaihtajat ennen minua ovat valittaneet Suomen miltei täydellistä poissaoloa Lontoon näyttelystä." 

Olin kuitenkin kuullut sanottavan että muutamilla suomalaisilla tehtailijoilla oli ollut uskallusta ryömiä nyyttiin ja ryhdyin eräänä päivänä, luettelo kädessäni, jonkunlaiseen sudenajoon, etsiäkseni näkymätöntä isänmaatani. [...]

Huomasin silloin että Suomen osallisuus näyttelyssä käsitti yhteensä kahdeksan numeroa, joista puolet metsän ja maan tuotteita Mustialasta, kolme kynttilä- ja puuvillatavaroita Viipurista, Tampereelta ja Forssasta sekä lopuksi yksi opetusalalta. Niin kerrassaan vähäpätöinen kuin se onkin tämä osuus — ehkä kymmentuhannesosa koko numeroluvusta — niin olisivat nämät muutamat harvatkin tuotteet johonkin pieneen nurkkaan itsekseen asetettuina antaneet ainakin aavistuksen siitä, että meilläkin on tehtaita ja maanviljelystä.

Kaupungilla Topelius törmäsi menestyneeseen vientituotteeseen

Sittenkuin menestyksettä olin koetellut muutamia huonoja englantilaisia tulitikkuja eräässä Lontoon tuhansista tupakkamyymälöistä, ojennettiin minulle pieni tutunnäköinen laatikko ja vakuutettiin että ne ainakaan eivät pettäisi. Ne olivat Porin tulitikkuja ja kuulin sittemmin että niitä on levinnyt suureen osaan Lontoota.