Majurin elämän erikoinen loppu

Carl Gustaf Aminoffin elämä mahtuu aatelismatrikkelissa pariin riviin: "född 1731-08-10 volontär vid Nylands infanteriregemente 1744. Sergeant vid Nylands infanteriregemente 1747. Adjutant 1753-10-25. Löjtnant 1763-03-19. Kapten 1770-12-20. RSO 1772-09-07. Avsked 1779-12-16. Död ogift 1787-12-17 i Stockholm". Elämänsä upseerina saattoi olla tavanomaista, ainakaan Espoon terveyslähteellä vierailu kesällä 1779 ei ollut erikoista (Inrikes Tidningar 11.11.1779). Vuoden lopulla sanomalehdet kertoivat saapumisestaan Tukholmaan ja erosta armeijasta majurin arvolla (Dagligt Allehanda 14.12.1779; Posttidningar 30.12.1779).  

Vuosikymmenen näkymättömyyden jälkeen Carl Gustaf Aminoff sai julkisuutta, jota hän tuskin kaipasi. Dagligt Allehandan erikoispaksussa numerossa 27.11.1787 oli etusivulla Svean hovioikeuden 7.6.1787 Aminoffille antama tuomio pankkiseteleiden väärentämisestä ja väärennösten käyttämisestä, joka oli tapahtunut joulukuussa 1786. Tuomiota riitti 10 sivulle ja sitä seurasi neljä sivua oikeusrevision pöytäkirjoja päiväyksillä 13.& 20.8.1787 ja lopulta kuninkaan läsnäollessa Drottningholmin linnassa 14.9.1787 pidetyn istunnon pöytäkirja ja kuninkaan lausunto. Tämänkin jälkeen sivuja täyttyi Oikeusrevision pöytäkirjojen otteilla ja kuninkaan läsnäollessa kokoustettiin majurin rikoksesta vielä 19.10.1787, jolloin päivättiin myös kuninkaan päätös. Sen mukaan Aminoff lähetettiin Varbergin linnoitukseen tunnustusvankeuden omaisesti, sillä lopulliseen tuomioon ei ollut aukottomia todisteita. Kuninkaallinen Seraphimer-ritarikunnalle riitti tämäkin ja he riistivät 26.11.1787 Aminoffin ritarin arvon, mikä tuotiin julkisuuteen Dagligt Allehandassa 6.12.1787.

Göteborgin eteläpuolella sijaitsevan Varbergin muurit eivät pidätelleet Aminoffia, joka varkasi vankihuoneen ikkunasta. Etsintäkuulutus laadittiin 12.12.1787 ja Aminoff kuvattiin 56-vuotiaaksi ja keskimittaiseksi. Hiuksensa olivat harmaan, kasvonsa kalpeat ja poskissaan jonkin verran rokonarpia. Paetessaan hänellä oli päällään joko ruusuinen aamutakki tai harmaat vaatteet. Dagligt Allehanda julkaisi kuulutuksen etusivullaan seuraavina päivinä ja se sisällytettiin myös Turun maaherran etsintäkuulutuskoosteeseen 8.1.1788. 

Aatelismatrikkelin tieto Aminoffin kuolemisesta 17.12.1787 perustunee kirjaukseen Katariinan seurakunnassa Södermalmilla. Olisiko pakenemaan pyrkinyt mies tosiaan tullut eteläisestä Ruotsista Tukholmaan, jossa kiinniotto oli todennäköisintä?

Laivamatka Viipurista Tukholmaan heinäkuussa 1861

Otawassa julkaistiin alkuvuodesta pitkä kertomus Omituisia matka-muistelmia (27.02.1863 no 9, 13.03.1863 no 11, 27.03.1863 no 13, 31.03.1863 no 14, 10.04.1863 no 15, 24.04.1863 no 17, 01.05.1863 no 18, 08.05.1863 no 19, 22.05.1863 no 21, 29.05.1863 no 22, 05.06.1863 no 23, 19.06.1863 no 25). Pituutta selittää Viipurista 10.7.1861 alkaneen matkan ulottuminen Saksaan asti. Kirjoittaja A. R. oli tekstin perusteella kotoisin Viipurista, mutta asettui matkansa jälkeen elokuun lopussa Joensuuhun. Henkilöllisyytensä selvittäminen ei siis ole mahdottomuus, vaikka en häntä saapuneiden matkustajien listoista löytänyt.

Ote alkumatkasta:

Viipuri on hänen kotopaikkansa, josta hän, poikana ja nuorukaisena ollessaan, aina ennen surumielin erosi, jos yksinänsä oli penikulmankin päähän mentävä, — sillä ken hellä-tuntoinen kernaasti jättäisi rakasta ympäristöänsä, jos ei velvollisuus tahi muu siihen pakoita. Kotonta saattoivat häntä nyt edellisenä iltana omansa parhailla toivotuksillansa uuden kivi-laiturin vieressä seisovaan höyrylaivaan. Aamun neljännellä tunnilla herättivät lähtö-merkit ja torni-kellonkin lyönti ne lepäävät matka-kumppalit valveille, ja "Aura" köysistänsä ja voimiinsa taas päästyään, läksi ihanalla säällä tavallansa vettä kyntämään. Uuraan sataman läpi vauhdilla kulkeissamme, viipyivät kertojan silmät vielä näillä tunnetuilla seuduilla. Siellä niinkuin ennenkin kuului puu-tavaroiden läiskinä, ja miehet jo olivat liikkeellä laivoja lastaamassa. 

Illaksi jouduimme Helsinkiin, jossa käveltyämme ja muutaman tuttavan nähtyämme, seuraavana aamuna siirsimme etemmäksi Turkuun. Tässäkään kaupungissa minulla ei paljon outoa ollut, jossa jo vuonna 1855 kuukauden olin asunut. Kupitan eli p. Henrikin lähteellä asti käytyäni, sen vedellä itseäni virvoitettuani ja soittoa siellä kuultuani, käveleväisiä ja istuvaisia ja parannusta etsiväisiä vieraita nähtyäni, kaupungissa tuttavia tervehdittyäni, seurahuoneessa kahden kumppalini kanssa ilta-ruualla oltuani, menimme taas siihen käyntö-koneilla varustettuun väli-aikaiseen asuntoon, joka päivän koittaessa niinkuin kohtelias näyttely-tanssiatar kulki takaperin Aura-jokea myöten, sanoen sillä tavoin jäähyväisiänsä kaimansa lähestölle ja Suomen mantereelle, jonka tyttäristä muutamat rannalla viittailivat käsillänsä. 

Turun ja Ahvenanmaan saaristojen välitse kulkeissamme, oli kirkas sää ja vieno tuuli vei jonkun vastaamme tulevan laivan sen määräys-paikkaa likemmäksi, mutta avonaiselle merelle ennätettyämme, nousi paksu sumu, että piti toisinaan hiljemmin käyttää alustamme, ja varoten vastaan sattuvaisia antaa kuulua varoitus-ääntä. Kuitenkin tuli, päivällisen syötyämme, jo Ruotsin kalliot meidän näkyviin, ja kohta jo linnan ja viheriöitsevillä rannikoilla olevain ihanien asuntojen, sekä siinä pitkässä salmessa seisovien ja liikkuvien eri laivain ja veneitten sivuitse ehdimme noin kello 5:n aikana illalla pysähdys-paikalle Stockholmiin. 

Nya Dagligt Allehanda 13.7.1861

Kapineitamme tullimiehille näytettyämme, ja viimeiset Aurassa suoritettuamme, tuli meidän maalle astuessa, koko joukko ravintolan taritsijoita korttinensa sekä, kantamista ja ajamista pyytäviä ympärillemme, niin että ken ei jo ennen päättänyt, mitä tehdä ja minne mennä, olisi kauan saanut tinkiä heidän kanssa. Minä maata viljelevän maamiehen kanssa menimme somaan kortteriin vilkas-liikkeisen kadun varrella. Samana iltana oli vielä aika mennä teateriin, Humlegård nimisessä puistossa. Siellä meille tunnettu O. Andersson'in seura näytteli: "Jos vaimo vaan tahtoo, kyllä sille onnistuu" ja "Vähä kansan huvitusta". 

Tämä pääkaupunti on osittain kauniisti rakennettu, mutta on siellä myös vanhan-aikuisia kaitoja katujakin korkeine monikertaisine kartanoineen, joissa katu-solissa tuskin kaksi kärriä pääsevät toinen toistensa sivuitse, ja ilma on niissä arvattavasti haiseva ja painava. Rustinki-kammareissa näimme kuninkaallisten ja sotaväestön muinaisia monenlaisia pukuja, aseita, y. m. — Siellä näet muun seassa myös kuningas Gustaf II Adolf'in satuloitetun hevoisen topattuna, josta hevoisesta hän, uskomme puolesta Saksanmaalla sotien, sotatantereelle kaatui, siellä ovat hänen veriset vaatteensa ja miekkansa säilytettynä. Myöskin Kaarle XII:n mahtavan miekan, saappaat ja vaatteet, sekä entisaikasen nahkasen tykin ja kaikenlaista muutaki siellä näkee. 

Kuninkaan suuri linna on kaunis. Sen portailla lepää kaksi valettua lejonaa. Sen alla rantapuolella on ryytimaä, jossa etenkin iltoina moni herrasmies perheineen, puhellen ja soittoa kuunnellen, nautitsee kupin teetä tahi muuta läheisestä kahve-huoneesta. Rannasta lähtee usein niitä ketteröitä höyry-veneitä, vieden lystäilijöitä joko "Djurgård" nimiseen tarhastoon eli muualle. Tämä puu-tarha kuuluu olevan penikulman suuruinen, ympäri mitaten. Meidän siellä käydessä, pidettiin "Blåporten" nimisessä osassa pidot danskalaiselle ruhtinaalle, joka sotalaivansa kanssa haminaan oli tullut. Ravintolan edessä soitteli toinen soittokunta myös Suomessa tunnetuita ruotsalaisia lauluja; myöskin Bellman'in pilan sepittämiä. Toisessa kohdassa ampuivat muutamat maaliin, joiden seassa tapasin erään tuttavan englantilaisen. Ympäri käydään yhteen tullaan. 

Passia Viipurista saadessani, olin luvannut näyttää sitä Venäjän konsulaateissa ulkomailla. Konsulin tykö siis järven poikki veneellä mennessäni, jossa muitakin yli seurasi, puhutteli minua suomeksi eräs suomea taitava ruotsalainen, murteesta tahi näöstä arvaten että olin suomalainen. Tästäpä etenkin soutomies kummastui, ja toiselle rannalle päästyämme, hän muilta maksun ottaessa, ei tohtinut minulta ottaa niin mitään. Kohtelias saattajani tästä sanoi, rahvaassa vielä löytyvän sen epäluulon, että pitävät suomalaisia noitureina. Mälar-järven rannalla on pait muita suurempikin uima-huone eli koulu siinä taidossa. 

Moosen mäeltä on kaunis näkö-ala yli kaupungin. Sillä korkeudella on myöskin ravintola, näyttely-huone ja kansan huvitusta tarjona. Sieltä hämärässä palatessamme, tuli etempää muutamissa höyryissä, joista rakettia laskivat ja soittoa kuului, vapaa tarkka-ampuja-väki kaupunkiin, josta ne aamulla olivat ulos marssineet. Ne olivat tavallisissa herras-vaatteissa, joko garibaldi- tahi olki-hatuissa, ja kantoivat olallansa pajoneteilla varustettuja tussareita. 

Sunnuntai aamuna menimme kahden kesken suomalaiseen pieneen mutta somaan kirkkoon. Sinne ei tullut kaikkiaan kuin kymmenkunta henkeä, syystä kuin kuulin, että Ruotsiin muuttaneet umpi-suomalaisetkin, kohta sen maan kieltä opittuansa, käyvät ruotsalaisissa kirkoissa. Saarnaaja kuului olevan Ruotsissa syntynyt ja oppineen suomea pohjoisessa suomalaisessa seurakunnassa. Kirkon-meno ei kestänyt kauan. Muutamia värssyjä määrätyistä virsistä laulettiin urkujen johdolla, ja saarna oli lyhyt. Sieltä astuimme ensin vähäksi aikaa hovi-kappeliin ja sitten vielä ajalla suureen- eli Nikolaikirkkoon, jossa sielun-paimen Beskow piti voimallisen saarnan. Kirkko oli täpö-täynnä sanan-kuulijoita, jotka urkujen jälkeen veisasivat: "Meill' linna luja Jumala, myös vahva vastusaset". 

Tätä kaikkia nähtyä ja kuultua, menimme ravintolaan makeata päivällistä syömään. Niissä sekä kauppa-puoteissakin tavataan usein ulkomailla sieviä neitosia passaamassa. Sotamiehiä sinisissä unihvormuissa sekä muutoin Ruotsin vapaata kaunista väkeä oli hupaista nähdä. Paljon valittavat siellä irstaista vallattomuutta tapahtuvan. Kerran kuuli tämän kirjoittaja, levolle mentyä, kadulta heleän apuhuudon, joka kuitenkin poliisin väliin tultua loppui. Monta yhteistä hyvää toimeen saatavia seuroja kuuluu siellä löytyvän, jotka jo ovat monta kunnon laitosta etenkin nuorisolle aikoin saaneet. 

Piiloutunut lahjoittaja Andreas Bohlin (osa 3/3)

Edellisessä osassa selvisi, että Pernajan koulun rahoittajaksi tarjoutunut Andreas Bohlin oli todennäköisesti kuollut Tukholmassa elokuussa 1799 kuollut Anders Henriksson Bolin, jonka perukirja oli tehty (*), vaikka en sitä aluksi löytänyt. Perukirjasta käy ilmi sama kuin henkikirjoista eli Bohlinin perheettömyys. Tämä tarkoittaa, että asiakirja paljastaa sisaruksensa. Eli yhden esimerkin perheestä, jonka jäsenet olivat pitkin ja poikin Ruotsia.

Anders Bolinin veli insinööri Benjamin Bolin eli perukirjan mukaan vuonna 1799 Tibblen kartanossa Vassundassa. Genin päivittäjän mielestä hän oli syntynyt samassa seurakunnassa vuonna 1737. Ainakin siellä oli vuonna 1776 syntynyt poikansa, joka AnbytarForumiin kirjoittaneen oli mukaan eli myöhemmin Sigtunassa ja Enköpingissä. Rippikirjoissa Anders Bolinin taloudessa esiintynyt Susanna Bolin paljastuu perukirjan lopulla Andersin veljentyttäreksi eli isänsä on Benjamin.

Andersin sisar oli vuonna 1799 talollisen leski Ulrica Gran, joka asui Forsbyn ruukilla, mikä lähes tulkoon varmistaa Andreaksen yhdistämisen kouluhankkeeseen. Hiskistä löytyy todennäköinen vihkimerkintä: Pernajassa 5.12.1751 Forsbyn "Konungs" "U.karl. Anders Gran" & "Hedvig Ulrica Bolin". Genin kirjaajat tietävät, että Hedvig Ulrican isä oli etunimeltään Henrik, mikä stemmaa tukholmalaisen miehen patronyymiin.

Ennen Andersia oli kuollut veljensä Peter Bolin, jonka avioliitosta Maria Jöransdotterin kanssa oli vuonna 1799 elossa neljä lasta. Hiskistä löytyy heidän lapsistaan Catharina s. 19.10.1771 ja Andreas s. 27.4.1775, jotka molemmat on viety kasteelle Kråkön kylän tilalta Påfvals. Sukupuun tekijä tietää Peterin kuolleen keväällä 1777 ja tuntee myös tämän Ulrica-sisaren jälkeläisineen.

Vuonna 1799 Peterin tytär Anna Helena oli naimisissa purjekankaankutoja Erik Råbergin kanssa. Vuonna 1764 syntynyt tytär Maria Elisabeth oli naimaton. Tytär Margareta (vai Brita?) oli rakuuna Fredric Starckin leski. Ja vuonna 1771 syntynyt tytär Catharina oli naimaton. He kaikki asuivat Porvoon kaupungissa.

Perukirjaan kopioidusta testamentista syntyy vaikutelma, että Anders Henriksson Bolinilla oli avioton tytär Christina Charlotta Bolin, jonka äiti oli taloudessa asunut mademoiselle Christina Ulrica Schult. Virallisesti kyse oli adoptoidusta tyttärestä. Kun Christina Ulrica vuonna 1847 kuoli 89-vuotiaana, Christina Charlotan mainitaan asuneen pitkään hänen luonaan (**). Henkikirjassa 1845 tilanne näyttäytyy päinvastaisena, sillä siinä Christina Ulrica Schult (s. 5.8.1758) asui Christina Charlotta Bolinin (s. 6.7.1788) isältään perimässä ja omistamassa kiinteistössä Ladugårdlandetin korttelin Vedbäraren talossa 2 (6), Tullgatanin varrella. (pdf). Tarkasti ottaen kiinteistön omisti vielä tuolloin äitinsä. Tukholman kaupunginarkiston kortistosta Fastighetsregister 1675-1875 selviää, että Anders Bolin oli ostanut tontin huutokaupasta kesällä 1793. Se myytiin Anders Bolinin tuntemattomien perillisten nimissä huhtikuussa 1853, sillä Christina Charlotta Bolin oli kuollut 27.6.1852 (***) ja isänsä testamentin ehtojen mukaan kiinteistö palautui puoli vuosisataa aiemmin jaettuun pesään. Nykyisin paikka on osa Karlaplania.

Testamentin moniosaisuudesta ja kauppiaan velkasuhteista on kertynyt perukirjaan lukemattomia sivuja. Koska vuoden 1790 henkikirjan kohdalla totesin Anders Bolinin asuneen vuokralla on perukirjan omaisuusluettelosta syytä nostaa esiin tieto, että kuollessaan mies omisti samaisen kivitalon tontilla 12 Drottninggatanin ja Brunkebergin välissä sekä myös saman korttelin tontilla 13 kivitalon Drottninggatanin kulmassa. Näköjään kuitenkin tulkitsin henkikirjan väärin, sillä Tukholman kaupunginarkiston Fastighetsregister 1675-1875 kertoo, että Anders Hindrichsson Bolin sai lainhuudon tonttiin 12 (myöh. 3) jo kesällä 1775. Vuonna 1810 tontin Drottning- ja Malmskillnadsgatanien välissä omistivat insinööri Benjamin Bolinin perilliset, jotka myivät sen vuonna 1811. Tontin 13 (myöh. 4) oli ostanut aikaisintaan vuonna 1796. Benjamin Bolin myi sen kreivi Claes Hornille vuonna 1801.

(*) Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:336 (1799) Bild 6470 / sid 608 (AID: v222975.b6470.s608, NAD: SE/SSA/0145a)

(**) Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:535 (1847) Bild 7270 / sid 126 (AID: v223224.b7270.s126, NAD: SE/SSA/0145a)

(***) Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:555 (1852) Bild 970 / sid 16 (AID: v223257.b970.s16, NAD: SE/SSA/0145a)

Piiloutunut lahjoittaja Andreas Bohlin (osa 2/3)

Eilinen eksyminen Piittimeen ei tuonut lähemmäksi Pernajasta lähtenyttä miestä, mutta pohjoisen kauppiasperheen selvityksessä selasin sanomalehtiosumia aiempaa pidemmälle. Näin osuin kuolinpesän velkojien kuulutukseen Posttidningarissa 3.3.1800.

Tässä on kyse tukholmalaisesta "mauste"kauppiaasta Anders Hindricsson Bohlin eli yksityiskohdat sopivat paremmin tietoihin Pernajaan tarjotusta lahjoituksesta. Jostain syystä kuolinpesänsä käsittely on venähtänyt, sillä ilmoitus julkaistiin kolmannen kerran Posttidningarissa 17.1.1801. 

Valitettavasti Tukholman konkurssiasiakirjoista rakennettu sivusto lensi viime vuonna bittitaivaaseen. Kaupunginarkiston sivuilla on jäljellä hakemisto konkurssiasioiden diaariin vuosilta 1707-1849, jossa on vuodelta 1807 "And. Bolins, Sterbhus". Viive ja kirjoitusasu herättää epäilyksen, että kyseessä on toinen mies.

Bohlinia ei löydy Tukholman kaupunginarkiston porvarioikeuskortistosta. 

Applikationens första register är över personer som ansökt om burskap 1726-1764 ordnat A-Ö och hänvisar till Borgerskapets äldste volym F II a:1-3 och Handelskollegiet volym E III b 1:1-7. Därefter följer två separata register; namnregister över Ej beviljade buskapsansökningar 1735-1795 hänvisar till Handelskollegiet volym E III b 2:1 samt namnregister över “Ej diarieförda burskapsansökningar” 1765-1845, som hänvisar till Handelskollegiet volym E III b 1:8-11.

Ehkä hän on hakenut kauppiasoikeuksia  vuoden 1765 jälkeen ja hakemus on diarioitu asianmukaisesti?

Oikoteiden jumiuduttua aloin jo epätoivoisesti käydä läpi aluettain tehtyjä vuoden 1790 henkikirjahakemistoa, joka on järjestetty vain sukunimen etukirjaimen mukaan. Todennäköisyys, että hyppää oikean nimen ohi on epämiellyttävän suuri, joten kesken läpikäynnin hyppäsin takaisin Kaupunginarkiston sivuille tarkistamaan löytyisikö mies kuitenkin vielä helppokäyttöisemmästä vuoden 1800 henkikirjahakemistosta. Kyllä, ainakin melkein. Sukunimi ja patronyymi ja kuolinpesä stemmasivat Klara övressä tehtyyn kirjaukseen.

Tällä tiedonmurusella palasin vuoden 1790 hakemistoihin ja huomasin tehneeni alkeellisen mokan. Ottaen huomioon, että olen käyttänyt hakemistoja aikanaan paperisina tämä lankeaminen oli suurehko synti. Riksarkivetin digitoima Register till mantalslängder och mantalsuppgifter/Klara nedre och övre, Kungsholmen aukeaa Klara Nedren hakemistoon, mutta pitää lukea otsikkosivu ja ymmärtää, että övren hakemisto on pidemmällä. Sieltä löytyi nopeasti "Bolin, A. Kryddkrämare 17", joka ohjasi ArkivDigitalin puolella kuvaan Överståthållarämbetet för uppbördsärenden (AB) G1BA:25:9 (1790) Bild 130 / sid 17 (AID: v367217.b130.s17, NAD: SE/SSA/003106)

Löytyi siis kauppias Anders Bo(h)lin, joka oli maksanut veroa hopeisesta kellosta ja vaunuista eli on uskottavaa, että hänellä oli seuraavana vuonna varaa lahjoitustarjoukseen. Henkiverokirjauksesta käy myös ilmi, että Anders Bohlin asui vuokralla rakennuksessa, jossa oli 18 tuplaikkunaa ja 41 yksinkertaista. Osoitteensa on tontti 12 korttelissa "Warnberg eller Brunkeberg". Kaupunginarkiston hakemistossa 1729 och 1810 års tomtnummer kirjoitusasu on Varenberg ja tontin nykyiseksi osoitteeksi paljastuu Drottninggatan 24.

Bohlinin sijoittaminen Klaraan tarkoittaa,että häntä voi hakea myös Klaran kirkonkirjoista. Kaupunginarkiston hakemiston Äldre kyrkoböcker avulla selviääkin kuolinpäivä 12.8.1799 ja viite 5:148. Kyseiseltä sivulta selviää kuoliniän ohella se, että Anders Henrikson Bo(h)lin oli kuulunut köyhäinhuoneen johtokuntaan, mikä on linjassa lahjoitushankkeen kanssa.

Klarasta on myös "rippikirja", mutta sen tietosisältö on aivan muuta kuin Suomessa. Koska osoite pysyi samana pystyin nopeasti kaikki, mutta missään ei ollut enempää henkilötietoja. Selvisi kylläkin, että neiti Bolin oli etunimeltään Susanna.

Lopuksi palasin alkuun eli perukirjahakuun, joka tuotti nyt suoraviivaisesti oikean tuloksen.... 

Piiloutunut lahjoittaja Andreas Bohlin (osa 1/3)

K. O. Vikman kertoo kirjassaan Suomen kansan lukutaidon synty ja kehitys Ruotsin vallan aikana (1910), että vuonna 1791

Eräs varakas kauppias Tukholmasta, Andreas Bohlin, joka oli syntyisin Perna[ja]sta, tahtoi saada syntymäkyläänsä, Forsbyn tehtaalle, perustetuksi koulun ja sitä varten hän tarjosi kirjeellisesti pitäjälle 20,000 vaskitalarin suuruisen lahjoituksen, jonka koroilla olisi palkattava opettaja perustettavaan kouluun. (s. 240-241)

Sama tieto on toistettu muuallakin, mutta lisätietoa Bohlinista ei ole joko etsitty tai löydetty. Luulin että nykylähtein ja taidoillani tietoaukko olisi ripeästi täytettävissä, mutta erehdyin. Haasteen selitys voi olla sukunimen kirjoitusasun mutaatio, mutta olettaen se oikeaksi ArkivDigitalin Tukholman perukirjoissa nimellisesti lähin osuma on 4.5.1809 kuollut vahtimestari Anders Otto Bohlin, jolla oli 58-vuotiaana vaimo Helena Wassberg ja 9-vuotias poika Anders Gustaf (Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:375 (1809) Bild 730 / sid 65 (AID: v223013.b730.s65, NAD: SE/SSA/0145a).

Täytyy kerätä tietoa pienempinä paloina. Läheskään kaikki kauppiaat eivät näy sanomalehdissä, mutta A. Bohlin esiintymistä syntyy mielenkiintoinen sarja.

A. Bohlin (tai useampi) esiintyy sanomalehtien laivaliikennetiedoissa. A. Bohlin oli Dalerössä matkalla kohti Malmöta (PT 13.5.1756). A. Bohlin tuli Tukholmaan Uumajasta (IT 9.8.1762), Piittimestä (IT 26.9.1763), Göteborgista (IT 15.11.1764), Piittimestä (IT 17.6.1765), Uumajasta (IT 29.7.1765), Piittimestä (IT 26.9.1765), Marstrandista sillilastissa (IT 29.5.1766), Piittimestä (IT 19.6.1766), Piittimestä (IT 18.6.1767), Piittimestä tervalastissa (IT 1.10.1767), Piittimestä (IT 20.6.1768), Piittimestä (IT 14.8.1769).  

Laivuri And. Bohlin teki lähtöä Tukholmasta Karlskronaan (DA 7.7.1777). Anders Bohlinin aluksella oli Piittimestä tuotu Tukholmaan teerejä elävinä (DA 10.7.1781). And. Bohlin mainitaan Norrköpingissä matkalla Malmöhön ja Landskronaan (NT 14.7.1790). A. A. Bohlin tuli Tukholmaan Riiasta hamppu- ja pellavalastissa (DA 16.6.1792). A. A. Bohlin tuli aluksellaan Tukholmaan Köningsbergistä (DA 28.8.1792). Laivuri Anders Andersson Bohlin odotti Tukholmassa lastia ja matkustajia (DA 4. & 6. & 14.9.1792). A. Bohlin Helsingörissä matkalla Karlskronasta Göteborgiin (IT 21.5.1793). A. A. Bohlin Helsingörissä matkalla Göteborgista Viipuriin (IT 25.6.1793).   

Puolustusmenoihin
lahjottaneiden listaus
(Ks. aiheesta aiemmin)
IT 21.7.1795

Laivuri And. A. Bohlinin alus Göteborgissa (GN 29.8.1795). A. Bohlin Helsingörissä sillilastin kanssa matkalla Marstrandista Itämerelle (IT 27.10.1795). A. A. Bohlin Dalarössä matkalla Karlskronaan (IT 13.5.1796). Laivuri Bohlin aluksensa kanssa Tukholmassa (DA 21.6.1796). Laivuri Andreas Bohlinin tuonut lastia Norrköpingistä Göteborgiin (GA 28.6.1796). Kapteeni And. Bohlin Göteborgista aluksineen Tukholmassa (DA 29.8.1796). A. A. Bohlin Helsingörissä matkalla Danzigiin (IT 7.4.1797). Kapteeni And. Bohlinin kaljaasia Friheten lastattiin Göteborgissa matkalle Amsterdamiin (GN 27.5.1797). And A. Bohlin Helsingörissä matkalla Danzigista Göteborgiin vehnälastissa (IT 13.6.1797). 

Pitkän tauon jälkeen kapteeni And. Andersson Bohlin on Göteborgissa (DA 28.6.1800) ja matkalla Tukholmasta Göteborgiin (DA 9.11.1803). Tällä välillä julkaistiin Inrikes Tidningarissa  kuolinilmoitus Piittimen raatimieskauppiaasta And. Bohlin. Noin vuonna 1728 syntyneenä häneen voi hyvin yhdistää varhaisimmat laivatiedot, varsinkin, kun pohjoiset satamat olivat aluksi yliedustettuina. Göteborgissa lienee seilannut toinen mies.

IT 16.8.1797

Tiedon saa vahvistettu haudattujen listasta.

Arkiv Digitalin digitoimassa ohuessa Piittimen perukirjahakemistossa "Anders Bohlin handelsman" on mainittu vaimonsa Brigitta Lindin perukirjassa. Kyseistä perukirjaa en löytänyt AD:stä, mutta arkistoviite "1790 F II:1 30" vei RA:n digitointiin. Varakkaalla, muttei ylettömän rikkaalla pariskunnalla oli pojat Nils, Magnus ja Jonas, joten koululahjoitus seuraavana vuonna ei vaikuta kovin todennäköiseltä. (Perukirjasta "1794 F II:1 77" selvisi, että Nils kuoli ennen isäänsä.)

 

Piittimen seurakunnasta ei ole rippikirjoja 1700-luvun lopusta, joten Andersin mahdollisen Pernaja-yhteyden selvittämiseen ei ole yksinkertaisia keinoja. Varsinkin kun hän (tai mahdollinen toinen lahjoittaja) on syntynyt niin varhain, ettei Pernajan tai Forsbyn kastelistoistakaan ole apua.

(Talteen vielä poikien googlausosumatkin. Sukututkimuksessa (pdf) esiintyy Margareta Brunnius (s. 1768, k. 9.7.1848), joka solmi ensimmäisen avioliittonsa 1789 sulhasenaan kauppias Piittimessä, Magnus Bohlin (s. 1763, k. 1793). Hänestäkään ei siis ollut kaupungissa tallella perukirjaa. Anbytarforumin keskustelussa Jonas Bohlin on omillaan ollut kauppias Piittimessä vuonna 1794 ja samalta näyttää ylle leikattu lahjoituslista. Kyseessä ei siis ole Uumajassa 40-vuotiaana 7.1.1791 kuollut kauppias Jonas Bohlin (IT 10.2.1791). )

Tuontia ja vientiä Suomen ja Ruotsin välillä 1813-1822

Koska rakastan tavaralistoja ja tietoja liikkumisesta, innostuin keskivertolukijaa enemmän Handels Tidningissä julkaistuista tilastoista. Läheskään kaikki niiden osat eivät löytyneet tekstihauilla, joten kokoamistyö on syytä laittaa talteen.

Vienti Suomesta Tukholmaan vuosina 1813-1815 lueteltiin tullinimikkeittäin numeroissa  5.1.1819, 8.1.1819, 12.1.1819, 15.1.1819 (vuonna 1813 karhuntaljoja 139), 19.1.1819, 22.1.1819, 26.1.1819 (lammasturkkien tuotanto/menekki laskeva: 643, 261, 130), 2.2.1819, 5.2.1819.

Yhteenveto viennistä Suomesta toisiin Ruotsin satamiin samoina vuosina oli laskettu yhteen ja vaati vähemmän tilaa numeroissa 23.3.1819 ja 2.4.1819. Lammasturkkeja tässä vain kuusi kappaletta.

Näkymä 1800-luvun alun Tukholmaan.
Kirjasta Stockholmsbilder från fem århundraden 1523–1923 (1923)

Vuoden 1817 viimeiseltä kvartaalilta löytyi numerosta 17.4.1818 osa listaa Tukholman meritullin kautta Suomeen menneestä tavarasta, mutta en paikantanut sen alkuosaa tai muuta vastaavaa.

Listaus toiseen suuntaan touko-kesäkuussa 1818 kulkeneesta tavarasta julkaistiin numerossa 3.11.1818. Yhteensä vuonna 1818 Tukholmaan tuli Suomesta 240 alusta, joiden lasteista esitettiin yhteenveto numerossa 15.1.1819. Kahdeksassa päälastina oli lasitavara ja 38 kuljetti matkustajia.

Vastaava listaus vuodelta 1819 kertoi 197 aluksen päälastin, joka 43 tapauksessa oli pelkkiä matkustajia (28.1.1820). Tavaraviennistä Suomesta Tukholmaan vuonna 1819 julkaistiin myös yksityiskohtaisempi tilasto numeroissa 12.1.1821 ja 16.1.1821. Erikseen esitettiin vienti Suomesta muihin Ruotsin satamiin numerossa 19.1.1821. Osa tavarasta, kuten kaviaari, oli tuotu Suomeen toisaalta ja useimmiten todennäköisesti Venäjältä.

Tukholmaa ei enää eritelty vuoden 1820 tilastoinnissa. Vienti Suomesta Ruotsiin lueteltiin numeroissa 8.1.1822 (A-I) ja 11.1.1822 (K-Å). Tuonti Ruotsista Suomeen numeroissa 15.1.1822 (A-F), 29.1.1822 (G-O), 1.2.1822 (P-S) ja 8.2.1822 (T-Ö). Karamelleja ei näy, mutta mukana on 40 poronkieltä. Erikseen kerrottiin numerossa 5.1.1821 Tukholmaan tulleen Suomesta 176 alusta vuonna 1820.

Lisäksi lehdessä alkoi Tukholman satamaliikenteen lähes ajantasainen raportointi, jossa Suomi oli eroteltu omaksi osiokseen. Laivoista selviää lähtösatama ja päälasti, joten lasitehtaiden kuljetukset erottuvat selvimmin.

Heinäkuu 1820 (22.8.1820 ), Elokuu 1820 (12.9.1820 ), Syyskuu 1820 (6.10.1820), Lokakuu 1820 (7.11.1820), Marraskuu 1820 (8.12.1820 )

Vastaavat listaukset jatkuivat seuraavina vuosina pienempinä paloina, joita en kaikkia viitsinyt hakea.

1.6.-15.6.1821 (26.6.1821), 18.6.-23.6.1821 (29.6.1821), 25.-27.6.1821 (6.7.1821), 9.-14.7.1821 (20.7.1821), 16.-20.7.1821 (31.7.1821), 1.-11.8.1821 (21.8.1821), 13.-18.8.1821 (24.8.1821), 20.-31.8.1821 (11.9.1821), 1.-8.9.1821 (18.9.1821), 16.-20.10.1821 (30.10.1821), 29.-31.10.1821 (16.11.1821), 1.-10.11.1821 (16.11.1821), 12.-17.11.1821 (27.11.1821), 19.-30.11.1821 (7.12.1821) 1.-8.12.1821 (14.12.1821)

22.-30.4.1822 (7.5.1822), 1.-11.5.1822 (17.5.1822), 13.-18.5.1822 (28.5.1822), 20.-25.5.1822 (7.6.1822), 1.-8.6.1822 (18.6.1822), 8.-13.7.1822 (23.7.1822), 19.-24.8.1822 (30.8.1822), 23.-26.9.1822 (4.10.1822), 28.-30.10.1822 (8.11.1822), 1.-7.12.1822 (13.12.1822)

Pyrähdys Ulriksdalin linnassa

Viimeisenä Tukholman päiväni kävin kääntymässä Ulriksdalin linnassa. Ajoitus ei ollut optimaalinen ja muutenkin oli hankaluuksia, joten kolme käytännön vinkkiä. 

1) Bergshamran metroasemalta kävelymatka on kohtuullinen eli en katunut verkkosivulla ehdotetun bussin väliinjättöä. Mutta reitin löytäminen ja seuraaminen vaati minulta Google mapsin käyttöä. 

2) Paikalle päästyä puolestaan selvisi, että verkkosivuilla epäselväksi kokemani aukiolot oli kyseisenä päivänä rajoitettu opastetuille kierroksille. Onneksi pääsin hyppäämään 10 minuuttia aiemmin alkaneeseen rundiin, jotta ehdin lentokoneeseen. Mutta jonain muina aikoina omatoiminen kiertely rakennuksessa on mahdollista.

3) Kokonaisuuteen kuuluu 1700-luvun kuninkaallinen teatteri, jossa järjestetään näytöksiä. Tämän laitoin muistiin tulevien reissujen idealistaan.

Opastus oli tarpeen linnan 1600-luvulta alkavan ja monivaiheisen historian ymmärtämiseksi. Kyseessä ei ole edustustila, joten koin kokonaisuuden huomattavasti mielenkiintoisemmaksi kuin linnat yleensä ottaen. Kun tyylihuoneen on luonut historiahullu 1800-luvun kuningas, tutustuminen on mielekkäämpää kuin normaalissa tyylilavastuksessa. Joihin harvemmin tarjotaan aitoja 1600-luvun ovia.

Minua kiinnostavasta 1700-luvusta oli portaikossa jäänteenä linnassa kasvatettu ananas. Kasvihuone tuotti pettymyksen esittelemällä vain taidetta.

Ulriksdal on tullut hutkimuksissani vastaan pari kertaa (esim. tässä) Suomeen päätyneiden puutarhurien työpaikkana. Olisi siis ollut kiva ehtiä kiertämään myös puutarha-aluetta, mutta aikatauluni oli liian tiukka.

Opastuksessa ohitettiin melko nopeasti ja lähinnä sisustuksen tuhoutumisen selityksenä 1800-luvun alun sotilasinvaliidilaitos. Siellä oli ainakin Suomen sodan veteraaneja, joiden viimeisen lepopaikan ohitin sattumalta suunnistaessani takaisin metroasemalle.

Aika holvissa

Toukokuisesta Tukholman matkasta jäi harmittamaan se, etten varannut käyntiä Nordiska Museetin Tidsvalvetiin. Tuolloin sain käsityksen, että etukäteisvaraus verkossa oli välttämättömyys. Nyt kylteissä puhuttiin myös tiskistä vaihtoehtoisena varauspaikkana. Niin tai näin, sisäänpääsy tapahtuu minuutilleen eli etukäteissuunnittelu on tarpeen. 

Tarkka ajoitus ja markkinointimateriaali olivat synnyttäneet odotuksen jonkinlaisesta pakopelistä tai tehtäväradasta. Samaa tuki aloitus, jossa istuimme steampunk-henkisesti sisustetussa kirjastossa katsomassa pienen filmin, joka kertasi Ruotsin lasten historian pääpiirteet 1800-luvun lopulta alkaen ja kutsui täydentämään aukkoja.

Mutta kun pääsimme seuraavaan tilaan, kyseessä oli melko tavanomainen lapsuuden historian lapsille suunnattu museo. Ei kuitenkaan mitenkään huono sellainen.

Hyvää oli ensinnäkin se, että aikajana oli yksinkertaistettu kolmijakoiseksi. Rinnan kulkivat 1880-luku, 1940-luku ja 1980-luku. Ei mössöä vaan selviä eroja, joiden voisi kuvitella helpottavan tiedon omaksumista..

Toiseksi pidin siitä, että mukana oli lasten elämä monesta näkökulmasta eikä pelkkinä leikkikaluina ja koululuokkana. Heti alkuun käsiteltiin terveyttä ja kuolemaa niinkin rajulla esineellä kuin lapsen kuolinnaamiolla. Tämä osuus oli kylläkin sijoitettu niin, että se oli helppo ohittaa. 

Tämän jälkeen vastassa oli täyteen ahdettu aikajana, joka poikkeuksellisesti ei herättänyt mielenkiintoani, sillä muutakin sisältöä oli tarjolla.

Kolmanneksi tilassa viehätti sisustus ja esillepano oli erilaisia tavaraa asetelmia ja lavastettuja tiloja. Jännittävää eikä tylsää. Tosijännäksi oli tarkoitettu kirjasto, jossa pyöri ääniefektit sekä kummitustarinoita. 

Laivan keulakoriste ja peruukkiteline pääsivät uuteen rooliin.

Ison salin kiertämällä käsiteltiin 1940-luvun norjalaiset, suomalaiset ja saksanjuutalaiset lapsipakolaiset Ruotsissa, lasten pukeutuminen, ruokailu, työnteko ja koulu. Pieniä miinuspisteitä siitä, että vaatetusvitriinin paikatut sukat olivat pakolaisen ja tuohiropposet Suomesta ikään kuin vastaavia ei olisi ollut ruotsalaisilla lapsilla.

Plussaa puolestaan siitä, että pukeutumispisteen pointti ei ollut selfien otto. Tämän tajusin mentyäni ihailemaan matkavaatetustani peilistä, joka yllätti kehoittamalla vaatteen hakemiseen. Kokeilin vaatteen roikottomista edessäni ja päälle pukematta peilissä alkoi pyöriä filmi jossa menneisyyden lapsella oli kyseinen vaate.

Tilassa oli lapsille tarkoitettu tehtävärata, jota en yrittänyt seurata. Se on tarjolla ainoastaan ruotsiksi, kuten myös osa muista toiminnallisuuksista, kuten muistitiedon jättö koneeseen, joka oli käyntini aikaan rikki. Pääosassa esineteksteistä oli kuitenkin käännös englanniksi.

Poispääsy ei siis vaatinut suorittamista, mutta jännästi tutustumiseen tuli tutkivampi moodi, kun tiesi että tila ja tilanne oli rajattu ja "ainutkertainen". Keskittymistä helpotti myös se, ettei ohi jatkuvasti mennyt ihmisvirtaa ja paikalla olleiden määrä oli rajattu.

Kotiin palattuani löysin UR Playstä näyttelyä esittelevän videon Tidsvalvet, en resa i tiden. Näyttelyä taustoittavat myös videot Jakten på en spännande spökhistoria, Sjukdom, sorg och barnadödlighet i Nordiska museets samlingar, Spår av barnens historia i arkivet, Mitt hem - barn berättar om sitt liv 1942, Barnens historia tar plats i Tidsvalvet. Olin mennyt hakemaan Tidsvalvetin alkufilmissä mainostettua sarjaa Jakten på den glömda historien, jossa aikamatkaillaan lasten historiassa, ja Hälsning till framtiden, jossa menneisyyden lapset lähettävät terveisiään nykypäivään.

Taloustieteellisessä museossa

Kun Tukholmaan piti keksimällä keksiä ohjelmaa, ykköskohde oli Ekonomiska museet, joka pitkän odotuksen ja edellisen käyntini jälkeen oli avautunut alkukesästä. Aikanaan ihastuin suuresti rahamuseon aikaisempaan muotoon, joten hyvän vaikutuksen tekeminen vaatii paljon. 

Näyttely alkoi rahan ominaisuuksien pohdinnalla. Ihan pelkästään tekstikokoelmasta ei ollut kyse vaan jokaista näkökulmaa kuvattiin esine. Tämän jälkeen alkoi Ruotsin rahojen aikajana, jossa pikkuvitriineihin liittyi muutama muutaman virkkeen teemateksti. Esineistä sai kosketusnäytöltä varsin perusteellisen tekstin, kunhan älysi tökätä tarpeeksi monta kertaa. 

Itseäni kiinnostavasta 1700-luvusta oli esillä vain varsin varsin vähän tietoa, ellei keskittymiseni sitten pettänyt kriittisellä hetkellä. Teemapöntöissä oli mainittu rahan puute ja epäviralliset setelit, mutta aiheeseen ei palattu eikä rahanarvon kehitystäkään selvästi käsitelty. 

Mukana oli muutamia aktiviteettipisteitä. Ekassa piti tasapainottaa punnuksia, mikä ei onnistunut edes sen jälkeen kun olin katsonut Wikipediasta oikeat vastaukset. Eikä onnistunut myöskään jälkeeni yrittäneeltä, joten jään ihmettelemään pedagogista tarkoitusta. Lautapeli, jossa 1500-luvun vouti jahtasi talonpoikaa, oli mielenkiintoisempi. 

Työntekijöiden ja työnantajien valtasuhteita valottava 1800-luvun työhaastattelu oli aika simppeli, mutta ainakin (toivottavasti) historiallinen. En saanut duunia, sillä sanoin rehellisesti kannattavani työntekijöiden järjestäytymistä. Tarjolla oli myös kuhunkin aikajanan osaan puhuttu narratiivi, mutta tällä kertaa en näistä viehättynyt enkä jaksanut kuunnella yhtäkään loppuun.

  

Eniten pidin läpi näyttelyn kulkeneesta pelistä, jossa tunnistettiin vaihtoehdoista älyvapaa aikamatkustaja. Jos vaihtoehtoja kävi huolella läpi, sai käsityksen eri aikojen erilaisissa elämäntilanteissa ja yhteiskunnallisissa luokassa olleiden ihmisten taloustilanteesta. Mutta pelissä ei tarvinnut lukea tekstejä kovin tarkasti, sillä oikea (eli väärä) vaihtoehto oli aina ilmeinen. 

Museon yläkerta on kulutuskasvatusta, johon tutustuminen jäi pinnalliseksi. Luin yhden seinätekstin, jossa muistutettiin kuluttamisen vaikutuksesta ympäristöön. Toivottavasti toisaalla käsiteltiin kulutuksen suorempaa vaikutusta toisiin ihmisiin eli esimerkiksi nykyajan halpa- ja orjatyötä.

Jälkikäteen ajateltuna näyttelyssä oli niin paljon aukkoja että, että olen alan epäillä havaintokykyäni. Tarkastusmahdollisuuksia tulee olemaan, sillä Ekonomiska museet sijaitsee Historiska museetin yhteydessä ja niihin on yhteinen sisäänpääsymaksu.

Malmgård ja vankila

Valitsin Tukholman minilomani majoitukseksi hotellin Hellstens Malmgård Södermalmilla. En lähtiessänikään tiennyt mikä rakennuksista oli aidosti 1700-luvun lopulta ja missä määrin. Mutta Stockholmskällanin karttavertailu näytti rakennusryhmän vuoden 1805 kartassa ja samalla sain kertauskurssin karttojen suhteesta todellisuuteen. Eteläsiiven paikalle oli nimittäin 1800-luvulla kaavoitettu katu, jonka nykyinen mutka oli useissa 1900-luvun kartoissa näkymätön.

En suuremmin yllättynyt siitä, että paikka näyttäytyi vielä 1730-luvun kartassa rakentamattomana.

Kyseisessä kartassa on Långholmenilla jo kehruuhuone. Paikka toimi vankilana pitkälle 1900-luvulla ja nykyään tiloissa on hotelli ja pieni museo, jossa vierailin tällä reissulla ekaa kertaa.

Museossa oli monipuolisesti aineistoa, mutta kovin ammattimaisesti sitä ei oltu tehty. 

Mielenkiintoinen haastatteluvideo pyöri tilassa, jonne tuli jatkuvasti melua yläkerrassa. Ja kun yhdestä A4:sta löytyi suomalainen nimi, se oli kirjoitettu kahdessa asussa eli varmasti oli jompikumpi väärin. Tämähän on ruotsalaisille suomalaisten nimien osalta jonkinlainen kansallisvelvollisuus. Wikipedian mukaan kyseessä on Bruno Poukka, jonka vankilaelämää kuvanneen kirjaan esipuheen kirjoittanut Else Kleen tuomittiin samaan vankilaan kunnianloukkauksesta.

Suomalaisissa museoissa ja selostuksissa ei ole tullut vastaan anonymiteettinaamiot, joita Långholmenissa käyttivät tutkintavangit.

Suomalaisittain oli myös museon giljotiinimalli kiitettävän outo. Poislähtiessä satuin huomaamaan Ruotsin viimeisen kuolemantuomion muistomerkin vankilan seinässä, tapahtumapaikalla. 

Ihminen on luonnosta erotettu

Olin viime viikolla muutaman päivän Tukholmassa niin vähäisellä ohjelmalla, että päädyin ensimmäistä kertaa Ruotsin suurimmaksi mainostettuun museoon eli luonnontieteelliseen museoon. Koska en ole pätkääkään kiinnostunut luonnosta, näiden tyypillinen anti minulle on kokea se, miltä historiasta kiinnostumattomassa tuntuu historiallisissa museoissa. Sisäänpääsyn maksettuani kiersin toki koko museon eri näyttelyineen ja aloin kiinnittää huomiota siihen, miten ihmiset ja eläimet sekä rinnastettiin että erotettiin toisistaan. 

Kiviä esitettiin yläkerran perukassa, mutta elämä ja evoluutio alkoivat alakerrasta. Tänne ihmiset eivät kuuluneet ja on perusteltua, että ihmislajin kehitys oli omassa suuressa huoneessaan. Sinne oli myös ripoteltu eläimiä kuten sapelihampaiset pedot eli ilkeästi ajateltuna yleisöä eniten kiinnostavat lajit. Se, että ihmislaji oli metsästäjiä ja eläimistä riippuvaisia kävi ilmi vitriinien malleista: neandertalinihmismies kantoi saalista ja varhainen homo sapiens kuvattiin ampujana. 

Aikajana taisi päättyä kauan ennen ensimmäistä eläimen kesyttämistä eli/joten ihmislajien suhde luontoon ja sen muuttumiseen jäi ainakin omilta silmiltäni piiloon. Isossa maailmankartassa ihmislajit levisivät kuin maaliläikät ja vain jääkausi muistutti heidän edessään olleista esteistä.

"Natur i Sverige" vihjasi ihmisten toimintaan yhden vitriinin lintulautalavastuksen verran. Muissa  vitriineissä eläimet saalistivat vain toisiaan. Tarkastin suden ja karhun infotekstit, enkä nähnyt sanaakaan ihmissuhteesta eli metsästyksestä ja sen historiasta. Kyseessä kun on luonnonhistoriallinen eikä kulttuurihistoriallinen museo? Ja näin ollen perusteltua, että sivuun jäi myös epäluonnollisen elikkä kesytetyt eläimet? Mahdollisesti ne olivat mukana luonnon monimuotoisuudessa, jonka läpi kävelin reippaammin?

Lupaavalta kuullosti näyttely "Djuret människan". Se(kään) ei ollut kaipaamani interaktion kuvaus vaan viestinä oli että ihminen on (vähän niin) kuin eläimet. Tähän liittyy se että ihmisiä tutkitaan samoilla metodeilla ja on tutkittu samoista aatteista lähtien. Tutkimushistoria sai oman vitriiniinsa, jossa kallotutkimus esitettiin mainitsematta Retziusta ja muutenkin erikoisesti. 

Frenologi var ett försök att avgöra människans karaktär genom att mäta skallens form och storlek. Dessa gipshuvuden från 1800-talet klassifierades då som: Abbé / Halvsame - halvfinne / Mördare

Esillä oli siis malleja yksilöistä eikä tullut selväksi, että ihmisiä myös pyrittiin jakamaan alaluokkiin eläimien tapaan. Puhumattakaan, että olisi kerrottu siitä, kuinka innokkaasti ja vakavasti kallojen tutkimiseen ja rotujaotteluun aikanaan suhtauduttiin. 

Varsinaista näyttelyä vain silmäilin, joten en tiedä otettiinko esille koe-eläimet, jotka olisivat valoittaneet ihmisten ja muiden eläimien fysiologian eroja ja samankaltaisuuksia. Epäilen ettei. Ihmisten vaikutus luontoon ja luonnon vaikutus ihmiseen tuli vihdoin esille näyttelyssä Vatten, jossa keskityttiin nykypäivään.

Tukkukauppias Adrian Gottleben

Esi-isäni poika erityisosana sarjaan "sunnuntain suomalainen Tukholmassa". (Edellinen yritys oli vuonna 2010.)

Adrian Gottleben syntyi Porissa 15.6.1729. Isänsä Gabriel Gottleben oli Porin kappalainen, joten ymmärrettävästi Adrian aloitti 9-vuotiaana Porin trivaalikoulussa ja 18-vuotiaana Turun akatemiassa. Epäselväksi jää kauanko hän yliopisto-opintoja harjoitti. Veri tai ainakin kulttuuriperintö veti kohti kaupantekoa. Adrianin isoisä oli ollut porilainen kauppias, hänen veljensä Gabriel (s. 5.9.1725, k. 27.9.1751) ja Johan (s. 3.2.1734, k. 1795) olivat kauppiaita Porissa ja sisarensa Katarina Elisabet (s. 1737, k. 18.7.1776) meni naimisiin porilaisen kauppiaan kanssa.

Adrianin äidin Katarina Gravanderin sukutausta oli Tukholmassa. Äidinpuoleinen isoisä Anders Gravander oli ollut amiraliteetin palveluksessa ja kuoli Adrianin ollessa pieni lapsi. Isoäiti oli kuollut jo äidin ollessa pieni lapsi. Jos Adrian sattui Posttidningarista 12.8.1751 huomaamaan ilmoituksen, jossa kaupattiin Helena Gravanderin hautaa, hän ei välttämättä tiennyt kyseessä olevan tätinsä.[1]

Jos Adrianin ura seurasi tavanomaista polkua, hän oli jossain kauppaharjoittelijana ennen porvarioikeuksien saantia. Valitettavasti nimeään ei löytynyt Tukholman porvarioikeuksien hakukortistosta senkään jälkeen, kun ymmärsin kortiston olevan kolmessa osassa. Hakemuksessa olisi (yhden sellaisen näkemäni perusteella) tietoja harjoitteluvuosista. 

Tukholmaan Adrian päätyi, kuten jutun alussakin jo paljastin. Vuonna 1760 hänet kirjattiin siellä henkikirjoituksessa tehtailijaksi. Tehtailun tuote ei selviä, mutta kylläkin se, että 30-vuotias Adrian maksoi ylellisyysveroa puuterin käytöstä. Sekä tietenkin osoitteensa: kortteli Orgelpipan Klaran kirkon naapurissa.[2] Viisi vuotta myöhemmin Adriania kutsuttiin jo suur- tai tukkukauppiaaksi (grosshandlare).[2a] Kymmenen vuotta myöhemmin hän vietti edelleen sinkkuelämää, nyt korttelissa Norrbro nykyisen Riksdagshusetin kohdalla.[3]

Elokuun alussa 1771 tukkukauppias Adrian Gottleben saapui salmen yli Tanskasta Helsingborgiin. Emme tiedä miksi, mutta ainakin yhtenä päivänä sijaintinsa on tarkka.

Inrikes Tidningar 12.8.1771

Adrian meni vuonna 1772 naimisiin tukholmalaisen suurporvarin tyttären Brita Christina Lindbergin kanssa.[4] Kolme vuotta myöhemmin he asuivat vuokralla appiukko J. H. Lindbergin omistamassa talossa Drottninggatanin ja Fredsgatanin kulmassa, korttelissa Tigern.[5] Adrianin vaimon sisko vietti aikaa Carl Michael Bellmanin kanssa ja on mahdollista, että Brita Christina päätyi yhteen runoistaan.[6] J. H. Lindberg kuoli vuonna 1777 ja jätti jätti kolmelle lapselleen suuren omaisuuden.[7]

Adrianin isä oli kuollut vuotta aiemmin Kokemäen kirkkoherrana ja vähäistä omaisuuttaan olivat jakamassa Adrianin ja täyssisarustensa lisäksi kaksi alaikäistä lasta toisesta avioliitosta.

Adrianilla oli tietenkin jäljellä yhteyksiä Poriin, kävihän sieltä kauppiaita Tukholmassa läpi purjehduskauden. Yhdellä kesän 1777 aluksista tulivat Tukholmaan Adrianin veli Johan ja tämän tytär, jotka majoittuivat Adrianin luo Lilla nygatanille.[8] Johanin vierailulla kaksi vuotta myöhemmin osoite ilmoitettiin sanomalehden matkustajalistassa tarkemmin: "på Sockerbruket wid lilla Nygat."[9] Yksi Tukholman kolmesta sokeritehtaasta oli Lilla Nygatanilla Midas-korttelissa ja juuri siellä Adrian asui vaimonsa ja 10-vuotiaan ottotyttärensä Lovisan kanssa vuonna 1780.[10]

Jo kaksi vuotta myöhemmin perhe oli muuttanut Helsingborgiin.[11] Siellä he asuivat myös vuonna 1787.[12] Vierailukirjaus Göteborgissa.marraskuussa 1789 kertoo, että he eivät vielä asuneet kaupungissa.[11] Jossain vaiheessa muutto tapahtui, sillä Göteborgissa Adrian kuoli 9.1.1803.[12]

Adrianin perukirjaa olen ihmetellyt, mutta tuolloin en huomannut, että hänellä ja vaimollaan oli keskinäinen testamentti.[13] Perintö jaettiin vasta kun leskensä kuoli helmikuun alussa 1821.[14] Tuolloin oli jäljellä vain irtaimistoa, joka muutettiin rahaksi huutokaupassa, eikä Adrianin lähimpiä sukulaisia enää muisteltu.[15]

Mutta he muistivat Kokemäellä Adrianilta saadun perinnön...

[1] Äidin suku, ks Kaisa Kyläkoski: Catharina Gravander - Tukholman kaupunginarkiston aineiston valossa. Orpana 2/2012 s. 19-22
[2] Henkikirjat Tukholma 1760 Klara Västra Nedre, s. 68 (Tukholman kaupunginarkiston digitointi, kuva M176006010071.jpg)
[2a] Kronotaxeringslängder 1765, St. J 9v
[3] Henkikirjat Tukholma 1770 Klara Västra Nedre, s. 4
[4] Seurakunnan Jakob och Johannes vihityt
[5] Carl Michael Bellman. Standardupplaga, VIII. Dikter till enskilda. I (1942), 176 & Kronotaxeringslängder 1775, Klara 368r
[6] Carl Michael Bellman. Standardupplaga, X. Dikter till enskilda. III (1957), 128
[7] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:248 (1777) Bild 5460 (AID: v222864.b5460, NAD: SE/SSA/0145a)
[8] Dagligt Allehanda 16.7.1777
[9] Dagligt Allehanda 2.6.1779
[10] Henkikirjat Tukholma, Stadens södra och västra del 1780, 151
[11] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:269 (1782) Bild 5640 / sid 1121 (AID: v222889.b5640.s1121, NAD: SE/SSA/0145a)
[12] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:287 (1787) Bild 6680 / sid 651 (AID: v222926.b6680.s651, NAD: SE/SSA/0145a)
[11] Götheborgska nyheter 7.11.1789
[12] Götheborgs tidningar 11.1.1803 & Götheborgs Allehanda 11.1.1803
[13] Inrikes Tidningar 30.3.1803
[14] Götheborgs allehanda 7.2.1821 & Aftonbladet 7.2.1821
[15] Götheborgs Allehanda 7.3.1821 & Göteborgs Rådhusrätt och Magistrat före år 1900 (O) EIIIa:57 (1821) Bild 66 / sid 125 (AID: v67703.b66.s125, NAD: SE/GLA/12098)

Pohjolan historiaa ruotsalaiskeskeisesti

Tukholman matkani loppupuolelle jäi Nordiska museet, jonka päänäyttely avautui äskettäin uudistettuna. Näyttelyn nimi on Nordbor eli Pohjolan asukkaat. Nimi ja nimellinen konsepti olivat näyttelyn epäonnistunein osa. Aloitustekstissä väitettiin, että tullaan kertomaan kaikista Pohjoismaista, vaikka esineistö on pääasiassa Ruotsista. Mutta mikään museo ei (pääsääntöisesti) pysty kertomaan siitä, mistä sillä ei ole esineitä. Joten - vähemmän yllättävästi - läpi kronologisen näyttelyn, ja sitä enemmän, mitä lähemmäs nykyaikaa tultiin, kerrottiin Ruotsin nykyrajojen sisäpuolen asioista.

Aloitustekstissä paljastettiin myös teemat: ympäristö, ajatukset ja perhe. Näiden piti kulkea läpi näyttelyn mutta henkilökohtaisesti huomasin ne vain häiritsevänä tekijänä kronologisissa kosketusnäytöissä, joissa pääsi selaamaan tapahtumahistoriaa vasta teeman valittuaan ja sitten samat tapahtumat toistuivat kuitenkin teemojen alla.

Valituksen jälkeen näyttelyn vahvuuksiin. Ennen kaikkea kyseessä on esinenäyttely, parhaimmillaan. Tavaraa on esillä niin paljon että näyttely kestää lukuisia ja pitkiä vierailuja. Yhdellä kerralla, aikaa säästämättä, raapaisin vain pintaa. Halutessaan voi toki vain kulkea vitriinien ohi ja muodostaa impressionistisen näkemyksen menneisyydestä.

Satsasin aikani alkupäähän eli 1500-, 1600-  ja 1700-lukuihin. Lukuunottamatta aloituksen saamelais- ja metsäsuomalaisvitriinejä (yllä), esineet edustivat - tietenkin ja kokoelmien ehdoilla - ylimpiä yhteiskuntaluokkia. (Mielenkiintoisesti saamelaisten kohdalla korostettiin varakkuutta. Metsäsuomalaisten kohdalla ei.) Tilanne korjaantui todellisella ja esitetyllä 1800-luvulla, jolloin rahvaan kulttuuria alettiin kerätä talteen eli sitä voitiin myös näyttää.

Esinetekstit olivat kosketusnäytöillä. Ne olivat minulle sopivia eli ehkä joillekin liian pitkiä. Monista opin uutta ja mielelläni olisin käynyt läpi kaikki. Muutaman testauksen perusteella englanniksi oli käännetty vain esineen nimi, joten lisätietoa on ainakin nyt saatavilla vain ruotsiksi. Tähän väliin voisi sanoa sanan vähemmistökielistä tai pohjoismaisista kielistä, mutta ylläpidon näkökulmasta vähempi on parempi. Ikävää oli kylläkin se, että kaikkia hakemiani esineitä en näytöiltä löytänyt ja joskus selityksenä oli se, että jako näyttöjen kesken ei vastannut esillepanoa tai sinakaan omaa logiikkaani.

Monimutkaisempaa kosketusnäyttöjen käyttöä huomasin kahdessa paikassa ja molemmissa laitteet prakasivat. 1600-luvun kaupungissa pääsi eläytymään hetkeksi erilaisten kaupungin asukkaiden murheisiin. Visualisoinnit (tietenkin Tukholmasta) olivat onnistuneita ja konsepti muutenkin hyvä. Kaikki kolme laitetta eivät kuitenkaan koko aikaa päästäneet hahmon valinnasta eteenpäin. Toinen piste oli 1700-luvun mediavallankumouksen (jee!) yhteydessä. Siinä piti pohdiskella melkein kulkuväylällä seisten aika hankalia kysymyksiä. Päivän loppupuolella laite oli totaalisen jumissa.

Erityisesti impressionistista vierailua tukevat ääneen puhuvat henkilökuvat, joista pidin todella paljon. En kellottanut, mutta ehkä minuutin juttuja? Menneisyyden ihmiset kertoivat tietystä hetkestä elämässään. Useissa oli taustalla asiakirja, egodokumentti tai oikeuspöytäkirja, mutta niitä ei lainattu suoraan. Sukupuolten osuudet olivat todennäköisesti tasoissa ja lapsikin pääsi ääneen. 

Kyseinen työlaitoksen asukki edustikin sitten samalla yksinään 1700-luvun ikävämpiä puolia. Aivan kuten tuoreessa Ruotsin historiaa esittelevässä tv-sarjassa 1700-luku esitettiin edistyksellisenä ja sodattomana. Huomattuani tämän pakitin 1600-luvulle, jossa sotaa löytyi vain mainintoina sotasaaliista. Tilannetta selittää kokoelmien luonteen ohella kulttuurihistoriallisuus, mutta koen lopputuloksen silti ongelmalliseksi. Armeija on segregoitu omaan museoonsa ja on näkymätön muualla.

Näyttelystä tulee varmasti Tukholman käyntieni vakiokohde.