Työn perässä muuttaneen kohtalo

Otto Ernst Boije (BLF)

Hämeenlinnan kaupunginhistoriasta voi lukea, että sotaneuvos Otto Ernst Boije sai valtiopäiviltä 1762 luvan perustaa Hämeenlinnaan pellavakutomon. Sinne rekrytoitiin Ruotsin puolelta työnjohtajaksi Johan Ludolph Hermanner ja kuusi oppipoikaa. Hermanner osoittautui huolimattomaksi ja sai lähteä vuonna 1765. Tilalleen tuli Kristoffer Agarius, jonka kotiseutua tai työsuhteen loppua ei mainita. Kaikkien työsuhteet loppuivat viimeistään vuonna 1776, jonka jälkeen kutomo ei toiminut. Miten kävi toisaalta rekrytoitujen?

Yksi näistä oli Anders Öberg, joka oli tullut Hämeenlinnaan vuonna 1770 vaimonsa Maria Margaretan kanssa. Rippikirjoissa Andersia kutsutaan mestariksi, myöhemmässä kuvauksessa Tukholmasta rekrytoiduksi kutomon johtajaksi. Tavalla tai toisella johtava asemansa jäi suhteellisen lyhytyaikaiseksi. (ÅT 7.5.1792, RK 1767-72 #21a, 1773-78 #30)

Kutomon toiminnan päätyessä Öberg ei saanut (omien sanojensa mukaan) sitä korvausta, joka hänelle oli luvattu eli hän oli vaimoineen taloudellisesti ahtaalla. Öberg merkittiin Hämeenlinnan rippikirjassa pellavankutojaksi kunnes hän muutti Akaaseen vuonna 1783. Siellä hän teki työtä niin kauan kuin voimansa riittivät. Mutta halvaus vei työkyvyn ja vaimon ansaintamahdollisuuksia vähensi rampuus. (ÅT 7.5.1792, RK 1779-83 #94)

Apua olisi pitänyt saada seurakunnalta, mutta sen johtaja päätti pyytää kontribuutioita muualtakin ja lähetti yleisen pyynnön turkulaiseen lehteen keväällä 1792. Se vetosi 2 riikintaalarin verran herraan Hämeenlinnassa ja sama summa lähetettiin Turusta. Ilmajoen kestikievarissa oli (ehkä lehteä lukiessa) järjestetty keräys, joka tuotti 3 riikintaalaria ja 24 killinkiä. Lisäksi yhden riikintaalarin lähetti yksi monilapsiseksi esittäytyvä. (ÅT 7.5.1792, 25.6.1792)

Kirkkoherra Mennander lähetti myöhemmistäkin lahjoituksista tiedotteen, joka kiitoksen ohella muistutti avun tarpeesta. (ÅT 24.9.1792) Syksyllä 1793 hän kertoi Öbergin kuolleen eli lesken jääneen nyt täysin yksin. (ÅT 16.9.1793) Kyyneleet silmissään ja kädet taivasta kohti nostaen tämä kiitti seuraavista lahjoituksista. (ÅT 12.5.1794) Seuraavista lahjoituksista syntynyttä iloa Mennander ei pystynyt sanoin kuvaamaan. (ÅT 22.9.1794, 11.5.1795, 6.6.1796)

Öbergin leski eli vielä syksyllä 1799, jolloin Mennander kokeili vielä kerran sanomalehden voimaa, mutta myöhempiä kiitosviestejä ei ole lehdestä löytynyt. (ÅT 16.9.1799) Mennanderin aktiivisuus on poikkeuksellista, mutta jostain syystä hän ei näytä yrittäneen rahan keruuta ruotsalaisissa lehdissä vedoten alueelliseen lähimmäisyyteen.

Öbergin leski kuoli 76-vuotiaana vanhuuteen 22.4.1800. 

Hoitamattomat haudat Turussa, Närpiössä, Akaassa ja Tenholassa

Posttidningarissa 1730- ja 1740-luvuilla yksi yleisimpiä ilmoitustyyppejä oli kirkon sisäisten hautojen myynti (erityisesti Tukholmassa) ja kuulutukset haudoista, joiden perillisiä seurakunnat eivät tunteneet. Jälkimmäistä laatua edustaa turkulaisten ilmoitus, joka julkaistiin 11.5.1738.

Jöns Kurckin ja Gustaf Hornin komeita hautoja oli ylläpidetty seurakunnan rahoilla, mutta nyt oli päätetty, että ellei omistajia löydy marraskuuhun mennessä, niin haudat myytäisiin edelleen.

Turun historiallisessa arkistossa julkaistu Arvi Korhosen kirjoittama tietopaketti (pdf) antaa joko ristiriitaista tai täydentävää tietoa

...1650-luvulla rakennettu n.s. "Kankaisten ja Kurjen kuori", joka oli Horn- ja Kurkisukujen rakennuttama ja kokonaan ornistajiensa hoidossa. Toisinaan kylla tuorniokirkon oli siina toimitettava korjauksia, rnutta niistä perittiin kuorin omistajilta korvaus. 

Kaikista sekavin kuitenkin oli Horn- ja Kurkisukujen rakennuttaman ja myoskin kokonaan omistaman Kankaisten kuorin omistus. Näiden sukujen edustajia ei enää 1600-luvun lopulta paikkakunnalla asunut eikä kukaan huolehtinut kuorin korjaamisesta. Kun tuomiokiikko oli sita vv. 1686-1735 korjauttanut 765 kup. tal. 8 äyrin edesta sekä v:n 1738 palon jalkeen lisaksi kuluttanut korjauksiin 1,495 kup. tal., oli tuomiokirkon saatava Horn- ja Kurkisukujen haaroilta kummaltakin erikseen 1,130 tal. kup. 4 äyriä. Kun kysyrnykseen tulevat sukuoikeuksien omistajat olivat hajallaan yrnpari valtakuntaa, aiheutui tuomiokapitulille melkoinen vaiva saatavan perimisestä kirjeenvaihdon kautta.

Ilmeisesti maksajat siis löytyivät sanomalehti-ilmoituksella tai muuten. Miten lie käynyt 7.5.1741 ilmoitetuille haudoille Närpiön kirkossa? Vaikka kyseessä olivat entisen papin (Holmius) ja kirkkoherrojen (Laurentius Smolantus, Wazaeus ja Beckman, viimeksi mainittu vaimoineen) haudat, seurakunta ei ylläpitoa halunnut jatkaa.

Hiskin pappilistassa Holmiuksista on ylitarjontaa. Laurentius Johannis Smolandus oli kirkkoherrana vuodet 1624-33 ja  Johannes Johannis Wazæus kappalaisena 1636. Paimenmuistossa Laurentiuksen sukunimenä Gallus tai Tupp. Wazaukselle sukua olevia Beckmaneja ja Bäckmaneja on seudulla pappeina, mutta ei Närpiössä. Mahdollisesti jonkun jälkeläiset aktivoituivat, sillä verkkolähteiden mukaan "Kirkossa on säilynyt kuusi hautakiveä 1600-luvulta".

Kolmas esimerkki Posttidningarista 5.7.1750. Akaan kirkon muurattua hautaa oli käytetty viimeksi 1723 ja kun omistajaa ei tunnettu ajateltiin myydä eteenpäin. Akaan haudattujen listassa on paikat ja muutamia hautauksia kirkkoon, mutta sanaa muurattu en huomannut.

Neljäs huomaamani ilmoitus Posttidningarissa 21.7.1755 koskee Tenholan muurattua hautaa, jonka kunnosta ei puhuta mitään, mutta omistajaa kaivataan. Haudatut ovat kuuluneet sukuihin Stålarm. Gripenberg, Gyllenhierta ja Kiörning. Adelsvapen-wikiin katsoen Stålarm-suvusta löytyy Gyllenhiertan kanssa avioitunut ja 1670-luvun lopussa Tenholan kirkkoon haudattu tytär. Körning-suvussa on Tenholan kirkkoon haudattuja, mutta ei sukuyhteyksiä muihin nimiin. Gripenbergeillä ei näy yhteyttä Tenholaan eikä muihin sukuihin. Mihinköhän tietoon nimilista on perustunut?