Näkönsä uudelleen saanut Jöran

Ranskalainen Gazette de France julkaisi etusivullaan 31.8.1770 Tukholmassa 10.8.1770 päivätyn uutiskirjeen, jonka vihoviimeisillä kerrotaan, että Turusta oli kuultu Grelssonista, joka kuoli 112-vuotiaana. 

Etunimettömän Grelssonin etsintä voisi olla haastavaa, mutta väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistossa on leike Inrikes Tidningarista 2.8.1770, jossa Kemiöstä kerrotaan Taalintehtaan ruukin Jöran Grelssonista, joka oli 18.5.1770 kuollut 110 vuoden ja 10 kuukauden iässä. Iän heitosta huolimatta kyse lienee samasta miehestä. Inrikes Tidningariin kirjoittanut tiesi Jöranin oilleen naimisissa kahdesti ja saaneen 10 lasta. Hänellä oli ollut läpi elämän hyvä terveys, niin kuin näissä teksteissä usein kerrotaan. Erikoisempaa on se, että Jöran oli ollut 12 vuotta sokeana, mutta saanut viimeisenä elinvuotenaan näkökykyä takaisin. 

Kuolemaansa edeltäneinä vuosina Jöran Grelsson on merkitty Dragsfärdin rippikirjaan (1746-1763, 104) syntymävuodella 1661 Petter Söderbergin (s. 1720) isäksi. Jöran oli todennäköisesti itsekin ollut ruukilla töissä ja vanhentunut jossain muutossa. Jos sivu vastaa todellisuutta Jöranilla oli viimeisinä vuosinaan ympärillään lapsenlapset Brita (s.10.12.1747), Carin (s. 12.1.1749), Gustaf (s. 5.6.1753), Maria (s. 20.7.1758), Lisa (s. 24.8.1759 ), Helena (s. 6.12.1764) ja Anna (s. 22.11.1767). 

Kokkolan vanhukset 1760-luvun alussa

 

Kokkolassa haudattiin 10.2.1760 edellisenä päivänä kuollut Maria Olofsdotter, jonka tiedettiin olevan 110 vuotias. Joulukuussa päivätyssä uutisessa, joka julkaistiin Inrikes Tidningarissa 19.1.1761, tiedettiin lisäksi kertoa, että Maria oli elänyt enimmäkseen terveenä, mutta oli ollut sängynoma viimeiset viisi vuotta.

Samassa uutisessa esiteltiin pidemmällä tekstillä Michel Tickanen, joka oli omasta mielestään ollut 100-vuotias kuollessaan 7.9.1760. Hautauslistaankin iäksi näköjään kirjoitettiin ensin isompi luku, mutta se korjattiin 90 vuodeksi, mikä sopii rippikirjoihin 1736-1753 ja 1754-1768 7. korttelin aukeamalle merkittyyn syntymävuoteen 1672. Vaimonsa Margareta oli huomattavasti nuorempi ja syntymäpäivänsäkin tunnettiin: 8.11.1709. Ikänsä ja rippikirjamerkintöjen perusteella hän oli Margareta Carlsdotter, jonka Michel Johansson Tikkanen vei vihille 30.10.1729.

Vihkikirjauksessa Micheliä tituleerataan porvariksi. Inrikes Tidningariin kerrottiin, että hän oli ollut kaupungin varakkaimpia porvareita ennen vuonna 1714 alkanutta venäläismiehitystä. Menetettyään omaisuutensa hän purjehti kaupungin aluksilla, kunnes ryhtyi tynnyrinsitojaksi ja muihin puukäsitöihin, joita hän kauppasi kaupungin pihoilla vielä viikkoa ennen kuolemaansa.

Tarve tehdä vanhoilla päivillä työtä ei selity lapsettomuudella. Geni-profiilin perusteella Michelillä oli kaksi aiempaa avioliittoa, joiden lapsista olivat vuonna 1760 elossa Anna ja Erkki.

Aito 103-vuotias?

Pitkäikäisten tarkistussarjan jatkoksi väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistoa eli leike Inrikes Tidningarista 23.12.1779.

Kimon ruukilta Orvavaisilla kerrottiin Paco Bruunin kuolleen 105-vuotiaana 27.8.1779. Hänen muistettiin olleen aina iloinen ja menetti tervejärkisyyttään vasta pari vuotta ennen kuolemaaansa.

Erikoinen etunimi toi heti mieleen valloonit ja miehelle tehty Geni-profiili hyödyntää ruotsalaista valloonitutkimusta. Sen mukaan Pierre le Brunilla (s. 1640) oli kaksi Paque-nimistä poikaa. Näistä vanhempi syntyi vuonna 1678 Skbon ruukilla ja nuorempi kastettiin 2.6.1687 Galtströmin ruukilla. Jälkimmäiseen liitetyn vaimon kuolinpäivä löytyy Oravaisten hautauslistoista.

Saman miehen toisessa Geni-profiilissa on komea vaakunakuva. Vanhin profiiliin liitetty lapsi on Eric, joka hautauskirjauksensa iän perusteella syntyi vuonna 1704. Lähdetiedoissa on vuodelta 1712  henkikirja, jossa Paque on vaimonsa veljen taloudessa Vöyrissä.

Oravaisten rippikirjoihin ei Paque/Pacon elinaikana merkitty syntymävuosia. Hautauslistassa ikänsä kuollessa on 103 vuotta eikä sanomalehteen päätynyt 105 vuotta, eli hänen oletettiin syntyneen vuonna 1676. Tämä ei stemmaa kumpaankaan ruotsalaisen vallonisuvun ehdokkaaseen ja todennäköisesti mies Oravaisilla oli kuolleessan "vain" 92-vuotias. Tämä tosin tarkoittaisi, että hän oli varsin nuori isä, jos Eric-pojan ikätiedot pitävät paikkansa.

Paavon 96 vuotta

Pitkäikäisten tarkistussarjan jatkoksi väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistoa eli leike Inrikes Tidningarista 23.11.1780.

Mäntyharjusta kerrottiin Påhl Larsson Kåutturin kuolleen 96:tena elinvuotenaan. Hänen tiedettiin syntyneen 24.1.1685 ja hautajaiset pidettiin 23.3.1780. Jostain syystä kirjoitusinto syttyi vasta lokakuussa, jolloin tiedettiin että Påhl oli solminut 68 vuotta kestäneen avioliittonsa Valborg Mattsdotterin kanssa vuoden 1708 tienoilla. He olivat saaneet 13 lasta, joista oli Påhlin kuollessa elossa vain kolme tytärtä. Heistä vanhimmilla oli jo lapsenlapsia, joten Påhlilla oli jälkeläisiä neljännessä polvessa.

Kirjoittaja pystyi myös kertomaan, genren sääntöjä noudattaen, että Påhl oli elinaikanaan ollut sairaana vain kerran, kun hän vuonna 1742 oli maannut 15 viikkoa pahassa kuumeessa. Vielä kolme päivää ennen kuolemaansa hän oli liikkeellä ja työnteossa. Joitakin minuutteja ennen kuolemaansa hän meni yksinään eli ilman apua saunaan, mutta ei jaksanut peseytyä. Sänkyynsä autettuna hän kuoli kuin loppuun palanut kynttilä.

Paavo Lassenpoika Koutturin Geni-profiilissa ei ole 13 lasta ja vaimon nimi on Liisa. Lähteissä ei ole täyttä listaa rippikirjoista, mutta hain esiin "tuoreimman", jossa Påhl Pylkkäisellä on samat elinvuodet kuin lehtijutussa ja vaimonsa on selvästi Lisa (s. 1695, k. 1776), jonka kuolinvuosi sopii sanomalehdessä ajoitettuun avioliittoon.

Sanomalehtitietoihin sopii myös se, että Geniin kerätyssä perheessä on kolme tytärtä, jotka olivat isänsä kuollessa elossa: Anna (~1719-1795), Maria (1720-1799) ja Valpuri (~1736-1783). Eväät Paavon elämän alkuosan tarkistamiseen jäävät kuitenkin vähäisiksi.

Paltamon vanhat miehet

Julkaistuani viime viikolla tekstin Kuoliko Magdalena Heinonen 105-vuotiaana? innostuin lisäämään vanhoinkin teksteihin tunnisteen pitkäikäiset. Eli huomasin, että tämä uutistyyppi on kiinnostanut minua(kin) jo pitkään ennen väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 yhden alaluvun kirjoittamista. Läpikäynnissä huomasin myös C. A. Gottlundilta lainaamassani tekstissä Yksi 112 vuuen vanha ukko loppukaneetin

Vuonna 1754 eli niinikkään yksi toinen vanha mies Paltamossa, joka silloin oli jo 113-vuuen vanha, milloin hään siitten lie kuollut ei myö tiiätäk. (Lue: I Jesu namn! Historisk och Oeconomisk beskrifning öfwer Kajaneborgs Län, under Per Kalms praesidium, af Erik Castren. Åbo 1754, p. 10.)"

Vuonna 2009 vanhan opinnäytteen tarkistaminen olisi vaatinut vaivaa, kun taas nyt sen saa digitoituna eteen alle minuutissa.  Erik Castrén oli kirjoittanut opinnäytteensä Historisk och oeconomisk beskrifning öfwer Cajanaborgs-län kotiseudustaan eli kirjattu tieto ei ollut kulkenut hirvittävän pitkän polun läpi. Hänen mukaansa 

Maa sijaitsee terveellisen ilmapiirin alla. Tästä kertoo se, että täällä on useita 70–80-vuotiaita vanhoja miehiä, kahden Paldamon pitäjässä asuvan maanviljelijän lisäksi, joista toisen sanotaan olevan jo 113-vuotias ja toisen 99-vuotias. Nämä ovat edelleen melko vahvoja ja liikkuvia. Jälkimmäisellä on elossa 90 lasta ​​ja lastenlasta; hänen vaimonsa kuoli vain 8 vuotta sitten, kun hänen oletettiin olevan joitakin vuosia yli 80-vuotias. Heidän ruokavalinsa ei erityisesti eroa muista, paitsi että he olivat aina siinä määrin varakkaita, ja jopa hätävuosina heillä oli jonkin verran viljaa eikä heidän ei tarvinnut elää pelkästään pettuleivällä. Lisäksi he, kuten lähes kaikki seudun asukkaat, ovat suuria maidon ystäviä, josta täällä säästetään kesällä suuri osa talveksi; joten varakkaimmat talonpojat ovat harvoin ilman piimää.

Hiski-haku Paltamon haudattuihin tuo tosiaan esiin hämmentävän paljon iäkkäitä. Castrénin erikseen mainitsemat miehet lienevät leski-isäntä Petrus Pehrs Tolonen, joka kuoli Ristijärvellä 100 vuoden ja 9 kuukauden iässä 21.1.1756 ja Veneheitossa asunut leskimies Påhl Jöns Lämsä, joka kuoli 113-vuotiaana 2.1.1755.

Petrus eli Pekka Pekanpoika Tolonen on saanut Geni-profiilin, mutta siihen linkitetyissä rippikirjoissa ei ole syntymävuottaan eivätkä ne kerro elämästään ennen vuotta 1731. Tuolloin lapsensa olivat jo aikuisia, joten en tiedä millä perusteella heidät on yhdistetty perheeksi. Ilmeisesti hautausmerkinnöistä lasketut syntymävuodet sijoittuvat suurta Pohjan sotaa edeltävään aikaan, josta ei ole olemassa kastettujen listoja. Mielenkiintoisesti vanhin Pekalle merkitty lapsi on Reetta, jonka kuoliniäksi laskettiin 101 vuotta ja 6 kuukautta. 

Paavo Lämsän geni-profiilissa on mielenkiintoinen tieto lähdeviitteineen: Vuonna 1745 ilmoittaa olevansa 95-vuotias. Miehen oman todistuksen mukaan hän olisi siis kuollut 105-vuotiaana eikä 113-vuotiaana. 

Kuoliko Magdalena Heinonen 105-vuotiaana?

Suomalaisia tulee vastaan ulkomaisissa lähteissä, vaikka heitä ei olisi hakemassa. Muun tutkimustyön lomassa huomasin pariisilaisessa sanomalehdessä Gazette de France 18.12.1772 julkaistun Tukholmasta 24.11.1772 lähetetyn uutiskirjeen, jonka loppukappaleessa kerrotaan kahdesta yli 100-vuotiaana kuolleesta naisesta, joista toinen on Oulusta. (Uutistyypistä on lisää tietoa väitöskirjassani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791)

Ajattelin ihan pikaisesti tarkistaa Magdalena Heinosen tietoja, mutta hautaustaan en löytänyt Hiskin perusshaulla. Mahdollinen tiedonmuru oli porvari Erik Kokon ja Magdalena Heinosen 21.4.1729 syntynyt tytär, joka oli kastettu Oulussa. Kiitos Digihakemistoon tehdyn työn, tämä perhe oli hämmästyttävän helppoa löytää Oulun rippikirjoista. Rippikirjojen tiedoilla googlaten osuin vanhaan SukuForumin viestiin, jossa on

Anna Samuelintytär Paldania, * n. 1725, † 8.1.1774 Oulu.
Pso: Oulu 2.12.1758 Johan Erikinpoika Kokko, * 1718 Oulu, ‡ 19.5.1763 Oulu. Porvari Oulussa. Vht: Kauppias Oulussa Erik Johaninpoika Kokko, * n. 1685 Oulu, ‡ 17.7.1757 Oulu. & Magdalena Andersintytär Heinonen, * (rk) 1685, ‡ 27.5.1772 Oulu. (Miehen 1.Pso: n. 1745 Brita Sigfridintytär Granroth, * n. 1725, ‡ 8.7.1756 Oulu. (SS 527)).

Magdaleena oli hautauskirjauksessaan Erik Kokon leski. Vuonna 1760 aloitettuun rippikirjaan hänelle on ensimmäistä kertaa merkitty syntymävuosi 1685, joka on järjellinen, kun poikansa on syntynyt 1718 (33 v.) ja tyttärensä 1729 (44 v.). Miten ja kenen toimesta kuolinikä 85 vuotta sitten mahtoi lisääntyä 30 vuodella?

Virkeä vanhus Viikissä

Kerättyäni väikkäriini yli 100-vuotiaana 1700-luvulla kuolleita oli virkistävää (perinteisesti muuta etsiessä) lukea kuvaus elävästä 100-vuotiaasta Uusmaalaisesta 10.2.1913:

Pienessä mökissä Vanhankaupungin seuduilla Viikin kartanon maalla asuu suutarinleski Maria Palin. Mainitussa mökissä on hän asunut 70 vuotta. Vanhus on syntynyt Vihdissä heinäk. 30 pnä 1813 ja täyttää siis muutamien kuukausien perästä 100 vuotta. Mummo elättää itsensä yhä edelleen villalangankehruulla. Kehräämänsä lanka ei tietystikään nykyään ole enää yhtä hienoa kuin ennen, sillä vanhuksen näkö ei ole enää kyllin tarkka. Mutta siitä huolimatta saa hän tuotteensa myydyiksi. Hän hoitaa myöskin pienen taloutansa sekä hakkaa itse tarvitsemansa puut. Eukko liikkuu melkein yhtä reippaasti kuin nuoretkin, senpä tähden lieneekin eräs hänen naapureistaan ehdottanut, että hän kirjoittautuisi Vanhankaupungin nuorisoseuraan.

Helsingin Kaiku 31/1913

Kuvaus on niin mukava, että arvelutti lähteä tarkistamaan paikansa pitävyyttä. Mutta halusin jakaa tekstin täällä, joten... on todettava, ettei Vihdin kastetuissa ole 30.7.1813 syntynyttä lasta ollenkaan. Yksi Maria on siellä syntynyt 30.7.1816 ja Marian kuoleman yhteydessä käy ilmi, että tämä on oikea kastetieto. Länsi-Uusimaassa 11.2.1919 julkaistu muistokirjoitus oli otsikoitu Helsingin vanhin asukas kuollut. Maria Palin kuollut 102 vuoden vanhana.

Maria Jefwert syntyi heinäk. 30 p. 1816 Vihdissä, missä hänen isänsä oli seppänä. (Isä oli vuorostaan Kustaa III:n Ruotsista tuottamia seppiä). Äiti oli kotoisin Karjalohjan Lepistä, nimeltään Ståhlberg. Täyskasvuiseksi tultuaan meni Maria naimisiin suutari Palinin kanssa Helsingistä. Pariskunta muutti pian asumaan Viikin kartanon alueelle Vanhassakaupungissa, mihin he lähes 80 vuotta sitten rakensivat oman mökin. 

40-vuotiaana jäi Maria Palin leskeksi seitsemän lapsen kera, jotka hän omalla työllään - pääasiallisesti villan kehruulla ja kankaankutomisella - elätti ja kasvatti. Isältä peritty keuhkotauti lopetti kuitenkin lasten elämän, toisten jo nuorena, viimeisten 60-70 ikävuodella. Lastenlapsetkin ovat ehtineet mennä manan maille, joten leskirouva Palin on viime vuosikymmenet elänyt mökissään ilman läheisempiä omaisiaan, yhdessä viimeisen tytärvainajansa miehen ja tämän toisen vaimon kanssa.

Hyvä terveys on rouva Palinilla aina ollut. Noin 60 vuoden aikana hän ei ollut kertaakaan sairastunut. Ja hyvää terveyttä seurasi myös hyvä mieliala, joka ei vainajaa jättänyt vakeimmissakaan elämankohdissa. Ei koskaan valitusta, ei koskaan syytöstä yhteiskuntaa ja olevia oloja vastaan. Tässäkin suhteessa oli Maria Palin nykyaikana harvinainen ilmiö. Omilla voimillaan ja aherruksellaan vanhus viimeiseen asti hankki pienet elintarpeensa. 

Kunnia tällaisen ihmisen muistolle.

Iloisen Antin pitkä elämä

Kun Anders Johansson Ruutti kuoli Mäntyharjun Karankamäessä marraskuussa 1769 hänen laskettiin olevan 105-vuotias, sillä tiedettiin hänen syntyneen joitakin päiviä ennen Antinmessua 1664. Vuodenaikatieto ei näy kirkonkirjassa vaan Mäntyharjusta marraskuun lopulla Inrikes Tidningariin lähetetyssä kirjoituksessa. Suhtaudun tarkkaan vuosilukuun pienellä skeptisyydellä, mutta on mielenkiintoista, että syntymäpäivästä oli läpi elämän säilynyt noinkin tarkka tieto.

Kirjoittaja tiesi myös Andersin olleen kolmas seitsemästä sisaruksesta, mutta ei kertonut, missä perhe oli elänyt. Onneksi Genin profiilin tekijä(t) on koonnut joukon asiakirjalinkkejä, jotka vakuuttavat Andersin lähtökohdaksi Sysmän tai tarkemmin sanottuna Pertunmaan Ruuttilan. 

SAY:ssä (Sysmä 1694-1713 s. 122) Anders on veljensä taloudessa vuonna 1707 ja tuo sinne vaimon vuoteen 1710 mennessä. Mahdollisesti avioliittoa edeltäviin vuosiin liittyy sanomalehden tieto, että nuorempina vuosinaan Anders oli vaihtanut asuinpaikkaansa useasti ja "huvitellut" metsästyksellä. Andersin nuoruudessa paloviina ei ollut vielä yleistä ja hän oli juonut sitä ensimmäisen kerran vasta kolmekymppisenä. 

Sanomalehtitekstin mukaan Anders oli naimisiin mennessään "lähes 40-vuotias", mikä viittaisi myöhäisempään eli todennäköisempään syntymävuoteen 1672 tienoilla. Avioliitossa syntyi 9 lasta, joista kaksi tytärtä oli elossa Andersin kuollessa. Tämä täsmää Geni-profiileihin, joissa on läpi peruslähteiden seurattu Kerstiniä ja Karinia. Kerstin oli kuolinikänsä perusteella syntynyt vuonna 1710. 

Geni-profiilia edelleen ryöstöviljellen Anders ilmaantuu Mäntyharjun Karankamäkeen henkikirjassa 1725 (KA 8777:2359). Täällä hän asuu loppuelämänsä eli tähän kuuluu sanomalehtitekstin ilmaus "Bodde omsider skäligen wäl på et halft Rusthåll, som han efter förra Freden, med Ryssland sig tilhandlat, där han med sparsam hushållning ägde sin rikeliga utkomst." (Tämä ei ole ainoa Inrikes Tidningarin teksti, jossa förra kriget/freden viittaa suureen Pohjan sotaan eikä ajallisesti lähempään hattujen sotaan.)

Geni-profiilin mukaan Andersin vaimo kuoli vuoden 1752 paikkeilla. Tämä ei sovi kovin hyvin sanomalehden tekstin "lähes 60 vuotta" kestäneeseen avioliittoon, mutta pitkä avioliitto oli joka tapauksessa. Ja ehkä onnellinen, sillä kun Andersin käsivarret vanhoilla päivillään tärisivät, hän sanoi leikillään sen johtuvan siitä, että hän oli niin usein rutistellut vaimoaan.

Sanomalehtiteksti kuvaa Andersin tottuneen lapsesta asti työn tekoon ja inhonneen laiskottelua ja toimettomuutta elämänsä loppuun asti. Mielenlaadultaan hän oli iloinen ja pilaileva, tunnettu ystävällisyydestään ja uskollisuudestaan. 

Hän sai vanhentuessaan pitää näkökykynsä, kuulonsa ja ajatuksensa kirkkauden. Elämänsä loppuun Andersin voimat riittivät itsensä hoitamiseen, joten hän ei ollut tyttärilleen rasituksena. Kuolemaan johtanut sairauskaan ei ollut pitkällinen.

Margareta Tolosen ja lapsiensa kärsimys 1716

Jokseenkin samoihin aikoihin kun venäläiset piirittivät Kajaanin linnaa alkuvuodesta 1716 kohtasivat 38-vuotias Margareta Tolonen ja kaksi lastaan venäläiset kotonaan 70-80 kilometriä Kajaanista koilliseen. Lapset ehtivät piiloutua, mutta Margareta ei. Venäläisjoukko tinkasi häneltä rahaa, jota taloudessa ei ollut. Margaretaa uhattiin kolmasti aseella, joka viimeisellä kerralla laukesi, mutta onneksi panoksetta.

Margareta vietiin kotoaan, jonka venäläiset sytyttivät tuleen, joten Margareta uskoi lastensa kuolleen. Hän päätyi läheiseen taloon, johon oli koottu muitakin vankeja. Näiltä kidutettiin tunnustuksia. Margaretan kädet sidottiin ja häntä riiputettiin niistä niin, että olkanivelet menivät paikaltaan. Yksi venäläisistä veti ne takaisin paikalleen. 

Jotenkin Margareta onnistui pakenemaan metsään, jonka kojussa hän sai vasta juomaa ja ruokaa. Hän uskalsi tulla ihmisten ilmoille kolmantena päivänä tarkoituksenaan etsiä lastensa luut talon tuhkasta. Ilo oli tietenkin suuri kun tytär ja poika löytyivätkin elossa.

Yhdeksänvuotias tytär oli toisella vuodella olleen pikkuveljensä kanssa rynnännyt lumisateeseen ohuissa vaatteissa yhden ylimääräisen kangaskappaleen kanssa. He värjöttelivat kolme päivää kaivolla eläinten juottoastiassa ennen kuin äitinsä heidät löysi.

Näin tapahtumat kerrottiin Inrikes Tidningarissa 13.1.1780, kun Margareta oli kuollut 102-vuotiaana 19.10.1779. Selostuksessa mainittiin vuoden 1707 paikkeilla syntyneen tyttären yhä elävän ja olleen äitinsä hautajaisissa läsnä. Valitettavasti Margaretan sodan aikaisen aviomiehen sukunimestä ei ole selvyyttä, joten tytärtä ei voi varmuudella tunnistaa. Sodan jälkeisissä rippikirjoissa näkyy Margaretan poika Pehr Komolainen, jonka syntymävuodeksi on merkitty 1728, ja tytär Carin, joka oli syntynyt 1721. Verkon sukupuussa on enemmänkin 1720-luvulla syntyneitä lapsia, mikä sopii heikosti Margaretan väitettyyn ikään.  

Suuren Pohjan sodan veteraanin pitkä elämä

Huittisten Kivirannassa tänä päivänä 245 vuotta sitten kuolleen "vanhan kersantin" kuolinikä on hieman sotkuinen, mutta rippikirjasta 1775-1786 on selvää, että on tarkoitettu 119 vuotta. Näin asia esitettiin myös koko (sanomalehteä lukevalle) Ruotsille Inrikes Tidningarissa 10.2.1777.

Lehteen kerrottiin vainajan pojan ja kahden tyttären edelleen elävän. Poika on helppo tunnistaa rippikirjasta ja Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelosta. Rykmentinkomissaari Hans Mattsson Willberg oli tullut Kivirannan haltijaksi reittä myöden (kuten minun nuoruudessani Kokemäellä asia ilmaistiin) eli mennyt 13.7.1742 naimisiin edellisen omistajan tyttären Anna Christina Jacobsdotter Forskåhlin kanssa. Jostain lähteestä Iso-Iivari on löytänyt Hansille syntymäpaikan "Pohj" mikä stemmaa sanomalehden tietoon, että kersantin lapset syntyivät Pohjassa. Hansin osalta ajoitus on 12.8.1711.

Iso-Iivarin listasta selviää myös syy Huittisiin tulolle: Hans oli saanut 1734 puustellikseen Visurin Sorvolassa. Isä Matthias Willberg on rippikirjan 1763-1774 s. 392 perusteella tullut Huittisiin vasta vuonna 1772, jolloin hänelle kirjattiin syntymävuosi 1657 eli hänet uskottiin 115-vuotiaaksi. Ottaen huomioon syntymävuoden ajan käytännöt, sodan ja muuton Pohjalta Huittisiin suhtaudun ikätietoon varsin skeptisesti. En siis yllättynyt, kun Pohjan rippikirjassa 1757-1762 s. 62 ja 1763-1768 Matthiaksella olikin syntymävuosi 1667.

Aikaisemmassa rippikirjassa 1743-1756 s. 57 Matthias oli Näsbyn tilan viljelijä yhdessä vaimonsa Beata Mårtensdotterin kanssa. Varhaisimmassa Pohjan vuoden 1723 rippikirjassa Matthias on merkitty sekä Näsbyhyn (s. 48) että Bålstadin rakuunaksi (s. 10) - syntymävuodella 1657!!! Hansin kohdalla on vuosi 1708 eikä 1711. Tytär Sophia oli Tukholmassa, joten tuskin aivan pienokainen. Toisen tyttären nimi oli Maria. Vaikuttaa todennäköiseltä, että hän on Näsbyn myöhemmän viljelijän Jacob Mathssonin (s. 1706) vaimo Maria Mattsdotter (s. 1712).

Yhteys Näsbyhyn herätti toivon, että Matthias löytyisi selkeästä talonpoikaisperheestä tilalta 1600-luvun lopun SAY:ssä. Mutta ei, kyseessä on rälssitila, jonka kirjaukset ovat erittäin sekavia. Elämän alku ja sen ajoitus jäävät siis epäselviksi. 

Mitään varsinaista syytä ei ole epäillä sanomalehteen sotaurasta kerrottua

Han kom i Krigstjenst som Fri Ryttare wid Nylands Cavallerie; derunder biwistade han ifrån och med år 1700 intil Fredsslutet år 1721 flere förefallne Actioner, såsom wid Narwa, Riga, Caporie, Systerbäck, Borgå-Bro, Karis landsbro, Koskia i Pelkäne, Stor-Kyro, och Kemi Kyrka; samt sedermera, under Norrska Campagnen, Affairerna wid Steneskants, Skoneskants, Långsten, Tronheim och Röde Rosen, utom mindre tilfällen och Partier, samt ofta blifwit blesserad, hwaraf han uti ålderdomen hade plågsam wärk och swårighet at röra sig. År 1728 d. 28 Augusti erhöll han på begäran Afsked utur Krigstjensten.

vaikka se todennäköisesti perustuu Hans-pojalle kerrottuun ja tämän muistamaan. 

Varmin tieto sanomalehdessä on tuorein eli se, että kuolemaansa edeltävänä vuonna Matthias Willberg tapasi Suomen kiertueella olleen Kustaa III:n. 

Wid Kongl. Maj:ts gjorde resa i Finland och hållne Nattläger på Tackula Rusthåll uti Sambu By och bemälte Hwittis Sockn d. 24. Junii 1775, täcktes Kongl. Maj:t Allernådigast tillåta denne ålderstegne Man företräde, och med särdeles Nåd och Mildhet afhöra hans swar uppå flere i Nåder föreställte Frågor rörande hans gjorda tjenst. Högstbemälte Kongl. Maj:t hugnade honom då med en Nådegåfwa af 100 Daler Silfwermynt och igenom Nådig Befallning af d. 27 i samma Månad til Dess och Riksens Krigs-Collegium Allernådigst tilordane honom 50 Dal. Silf:mt i årlig Pension, den han genast kom at åtnjuta.

Voi hyvin uskoa, että tämä kohtaaminen oli vanhuksen viimeisen elinvuoden rakkain puheenaihe, kuten sanomalehtikirjoituksen lopuksi väitetään. Tieto on myös päätynyt Pirjo Tuomisen romaaniin Suuren joen maa eli lienee mainittu jossain paikallishistoriassa.

Tietosanakirja

(Hans Willbergillä ja Anna Christina Jacobsdotter Forskåhlilla oli ainakin poika Hans Henrik (s. 21.9.1748), poika Karl Magnus, (s. 19.2.1755) joka ylioppilaana kuoli juuri ennen isoisäänsä, ja tytär Christina Sophia (s. 13.10.1766). Christina Sophia avioitui ensiksi Karl Johan Delvigin (1756-1791) kanssa ja sitten Petter Gustaf Delvigin kanssa (1747-1807). Hän kuoli Kivirannassa 11.12.1826 .)

Yli 100-vuotiaiksi (ehkä) eläneitä

1) Posttidningarissa 9.12.1756 julkaistiin pikku-uutinen Madelsöstä Kalmarin läänistä.

Seurakunnassa oli 24.10.1756 haudattu pursimies Arvid Heitlöck, jonka tiedettiin syntyneen Tenholassa Sevalsbölen tilalla perttulinmessun aikaan 117 vuotta aiemmin eli vuonna 1639 . Vain elämänsä viimeiset 4 vuotta oli ollut sängynomana.

2) Kalajoen pitäjäkuvauksessa vuodelta 1754 kerrotaan vuonna 1752 kuolleesta talonpojasta, jonka uskottiin syntyneen vuonna 1640. Hän oli ollut sotilaana jonkin aikaa pois paikkakunnalta, mikä laskee ikätiedon luotettavuutta jossain määrin. Ilmoitetuilla vuosilla laskettuna mies oli 105-vuotiaana solminut avioliiton 60-vuotiaan piian kanssa. Teki töitä 109-vuotiaaksi ja vasta viimeiset kolme vuottaan vaati muiden hoitoa. Pääruokansa oli ollut pettuleipä, piimä ja suolakala. Menettämiensä hampaiden tilalle kasvoi uudet kuin maitohampaiden jälkeen.(G. Rein: Bidrag till Finska häfdeteckningens historia. Suomi 1843, s. 18)

Kalajoen haudatuista löytyy vuosina 1752-1753 neljä yli 90-vuotiasta, mutta ei yhtään yli 100-vuotiasta.

3) Juha Vuorela jakoi jollain foorumilla Kuopiossa yli 100-vuotiaana vuonna 1733 kuolleen, joka myös on entinen sotilas. Joko sotaura korreloi pitkän iän kanssa tai sitten, kuten edellä jo arvelin, syntymäajan sekaantumisen kanssa.

(Blogitekstiinsä Vuorela on kerännyt pitkäikäisiä ihmisiä Auranmaalta.)

4) Ylitornossa ei vanhan miehen ikää pyöristetty, mutta 98-vuotiaanakin kelpasi sanomalehtiuutiseksi Stockholms Posttidningariin 17.3.1748

5) Koissa kerrottiin 13.4.1880 (Kaikua lainaten), että "Alatorniolla Laivajärven kylässä elää mies, nimeltä J. Rahkola, jonka sanotaan  täyttäneen sata ja kaksi (102) vuotta viime Loppiaisen aikaan. Vanhus on vielä hyvässä terveyden tilassa ja sadan vuoden vanhaksi on hän tehnyt kaikkia maanviljelykseen kuuluvia töitä. Hän on jo aikoja sitten nähnyt jälkeentulevaisensa kolmanteen ja neljänteen polveen."

6) E. Granit-Ilmoniemi kirjoitti lehtensä Arkadia-Töölö numeroon 9/1929

Kasteluetteloissa esim. olen tavannut merkinnän jostakin sotamiehestä, jonka on sanottu kuolleen 115 vanhana. Mutta asia sietäisi tarkistamista. 

Vapaussodan jälkeen kuoli Vanhassa kylässä suutarin leski Maria Sofia Palin, o.s. Jävert, syntynyt Vihdissä. Hän oli kuollessaan 102 vuoden 8 kuukauden vanha. Kohta sen jälkeen kuin hän oli 102 vuotta täyttänyt, kävin häntä tervehtimässä. Eukolla oli kuulo heikko ja hänen vävypoikansa välitti keskustelun, muuten hyvin suoraselkäinen ja reipas, vaikka ollut 7 lapsen äiti. Maria Sofia kävi vielä kilometrin päästä maitoa ostamassa. Kun kysyin, milloinka hänen miehensä kuoli, sain vastaukseksi: "Nu ä de över 60 år". Sitä paitsi hän kertoi palvelleensa Porissa kapteeni von Willebrandtilla lähes 15—20 vuotiaana. Porin kirjoista ilmenee, että hän todella 19 vuotiaana otti muuttokirjan Vihdistä Poriin. Tässä muutoskirjassa on hänet erehdyksestä merkitty kolme vuotta vanhemmaksi, johtuen siitä, että on sekoitettu hänet vanhempaan sisareensa, jolla oli Maria nimi, mutta kuoli 3-vuotiaana. Sentähden Helsingin pitäjän kirjoihin hänen ikänsä on myös väärin merkitty, jonka tähden väitettiin hänen kuolleen 105-vuotiaana. Ei tahtoisi uskoa, että rouva Palin eli vielä samaan aikaan kuin hänen sisarensa tyttären tytär, rouva Maissi Erkko, H. S:n nykyisen päätoimittajan äiti (Maria Aurora Holländer). 

Joku vuosi rouva Palinin kuoltua siirtyi ijäisyyteen Nurmijärvellä erään aikoinaan kuuluisan rosvon poika isäntä Forss, joka oli täyttänyt 103 vuotta. 

Kun Sundin pitäjässä Ahvenanmaalla katselin kirkonarkistossa vanhoja pöytäkirjoja, havaitsin että 1700-luvun lopussa 102-vuotias kanttori pyysi heikontuneen terveyden takia virkavapautta, mikä yksimielisesti myönnettiin. Valitettavasti hukkasin muistiinpanoni, etten nyt voi antaa k.o. miehestä, joka ilman urkujen säestystä oli monta vuosikymmentä veisannut, lähempiä tietoja.
Täällä Helsingissä oli kylvettäjänä hyvin vanha nainen, jo lähes 80-vuotias. Hän kertoi äitinsä, kotoisin Hämeestä, syntyneen 1799 ja kuolleen 1901. Eli siis kolmena vuosisatana.

7) Aiemmin aiheesta

• Kolme yli 100-vuotiasta
• Yksi 112 vuuen vanha ukko 
• Muita vanhoja. 
• Varhainen pitkäikäinen suomalainen?
• 114-vuotiaana kuollut
• 102 ja 100-vuotiaina kuolleet
• Oikeasti 101-vuotiaana kuollut? 113-vuotiaana?
• Kuinka Hellman’ista tuli satavuotias

Oikeasti 101-vuotiaana kuollut? 113-vuotiaana?

Vuosien varrella on Suomen mainiossa kirkonkirjanpidossakin ihmiset vanhenneet yli 100-vuotiaiksi alle 100 vuodessa, kuten tässä tapauksessa. Joten en niele Turun sanomissa 22.12.1911 esitettyä tilastoa Euroopan satavuotiaista ihan sellaisenaan.

Ja suhtaudun skeptisesti myös Porilaisen 16.11.1894 uutiseen

Kuolleita. Tämän kuun 9 p:nä kuoli täällä tämän kaupungin vanhin ihminen, porvarinleski Johanna Tortberg, joka oli päässyt tuohon harvinaiseen korkeaan ikään, 101 vuoden 2 kuukauden ja 11 päivän vanhaksi. Vainaja oli syntynyt Rengon kappelissa 28 p. elok. 1793. Poriin muutti hän v. 1832 ja tuli täällä naimisiin porvari Tortbergin kanssa v. 1835. Kepeät mullat paljon kokeneen vanhuksen haudalle!

Mutta Juha Vuorela oli tämän vanhuksen vahvistanut ja esitellyt jo vuonna 2009, joten jatketaan Reinhold Grönvallin löydöillä Porin kirkonkirjoista:

V:na 1768 heinäkuun 20 p:nä kuoli eräs leskivaimo, Anna Juhontytär, 113 vuoden ikäisenä. Hänestä on kirkonkirjoissa seuraava muistiinpano: "V:na 1768 heinäkuun 20 p:nä kuoli leski Anna Juhontytär, syntynyt Porissa päivää ennen Juhannusta v:na 1655, jolloin Puolan perimyssota alkoi. Hänellä on ollut hyvä terveys ja ruumiin voima koko ikänsä ja liikkui vielä viimeisenä vuotenaan huoneessa muutamia viikkoja ennen hänen kuolemaansa, ja lopetti vaelluksensa hiljaisella knolemalla, sitte kun hän täällä murheen laaksossa oli ollut 113 vuotta ja 27 päivää". Vanhuksella oli yksi tytär, jolle hän monet kerrat oli kertonut syntymäpäivästään ja vuodestaan, jonka hän on vanhemmiltaan kuullut. Erhetys tässä ei myöskään juuri saata tulla kysymykseen, koska eukko oli syntynyt niin merkilliseen aikaan. Eukko oli siis elänyt viiden kuninkaan: Kaarle X:n, Kaarle XI:sta. Kaarle XII:sta, Fredrikin ja Adolf Fredrikin hallitusten aikana ja nähnyt Suomenmaan myrskyisimmat ajat.  

Paitsi tätä vanhusta kuoli Porissa v:na 1752 eräs piika, Susanna Martintytär, 106 vuoden vanhana ja vuonna 1775 rakuuna Olof Öfverman 101 vuoden ikäisenä sekä 1781 eräs ukko, joka oli vähän päälle 100 vuoden.  

Näiden viimemainittujen ijästä ei kumminkaan ole niin pettämättömiä tietoja kuin ensinmainitusta Anna Juhontyttärestä. (Satakunta 18.7.1889)

Varhainen pitkäikäinen suomalainen?

Samuli Alaspää totesi kirjassa Mitäs me 100-vuotiaat (s. 7), että on

... vanhimmaksi suomalaiseksi mainittu Henrik Eerikinpoika Finne, joka oli Juhana Herttuan tallirenkinä. Hän eli 136 vuotta ja kuoli v. 1684. Kuningas Kaarle XI on kertonut päiväkirjassaan Finnen kuolemasta ja maalauttanut hänestä kuvan.

Valokuva: Bertil Wreting, Nordiska museet (CC BY-NC-ND)

Suomalaisesta maalattu muotokuva 1600-luvulta? Merkkihenkilö, josta en ollut kuullut, vaikka pitkäikäisiin olen kiinnittänyt huomiota. Eivätkä ensimmäiset verkkohakunikaan tarjonneet suoraa tietoa. Mutta SBL:n artikkelin perusteella kuningas oli tehnyt merkintöjä vuoden 1684 almanakkaan. Nämä on julkaistu Historiska Tidskriftissä 1946.

(Sen saaminen käsiin osoittautuikin omaksi episodikseen. Ainoa paikka Helsingissä, jossa tämä ruotsalaisen lehden vuosikerrat on hyllyssä on ilmeisesti Kansallisarkisto.)

Kuningas oli tosiaan tehnyt muistiinpanon:

Den 26 September blefw dhen gammel stowachtaren Hinderick Erikson Finne döö, hwilken hwar öfwer 100 åår gammal och hafwer tient alt ifrån Kånung Johans tijdh.

Alaviitteessään muistiinpanot toimittanut E. Abrahamson lainaa Georg Göthen kuvausta kirjasta Porträttsamlingen på Gripsholm. Sillä Finnestä tosiaan oli maalattu muotokuva. Tarinan mukaan hän ei halunnut kuvaa maalattavan, sillä uskoi kuolevansa kun hänestä olisi olemassa kopio. Niinpä hänet juotettiin humalaan ja maalattiin sammuneena. Ja seuraavana päivänä hän kuoli. (Hedvig Klingspor: Sandemar. Svenska Familj-Journalen / Band 21, årgång 1882 / 102 )

Kun muotokuva oli saatu aikaan, se oli niin merkittävä, että tuli kopioitua useampaan kertaan. Yksi näistä kopioista on Nordiska museetiin lahjoitettu, josta kuva yllä. (Nationalmuseumin kappaleesta on verkossa vain väritön kuva.) Muotokuvan vasemmassa alakulmassa, kivessä, johon Finne nojaa on teksti, joka Klingsporin mukaan kuuluu

Päivän tarkkuus tuohon aikaan tekee tiedosta lähinnä epäuskottavan. Luulisi nimensä kuitenkin löytyvän jostain tileistä.

102 ja 100-vuotiaina kuolleet

Oulun Wiikko-Sanomia 8.8.1840:

Vuonna 1824, 15 päiv. Huhtikuusa kuoli Oinolan kyläsä Nummisten kappelisa ja Lohjan pitäjäsä Sota-miehen Leski Anna Antin tytär, 102 vuoen ijäsä. 35:nellä vuoella nai hänen Sotamies Johan Möller, Karja Lohjalta ja hänellä oli tämän kanssa, joka kuoli Saksan soasa, kaksi tytärtä. Leskenä eli hän 59 ajastaikaa ja oli kaikena elinaikanansa lahjoitettu raittiilla ruumiilla ja hyvällä terveyellä, paitti niitä kahta viimmeistä vuotta eellä kuolemaansa, joina hän tuli heikoksi ja voimattomaksi, niin että hänen päivänsä hiljaisuuesa loppuivat. 

Oulun kaupunnisa ennen asuvan Matts Lasseenin Leski kuoli 100 wuoen ijäsä. Hän syntyi täällä 24 p. Tammikuusa 1697 ja kuoli, myös täällä 12 p. Tammi-kuusa 1797.— Vuonna 1713 lähti hän pakoon vihollisia Kemin syänmaihin. Sieltä tuli hän Ruottin Valtakuntaan ja palveli 12 vuotta Dalarne nimitetysä maakunnasa. Soan lopetettua, v. 1721 , kun rauha jälleen ilahutti Suomen joka haaralle hajonneita asukkaita, tuli hänki takasin syntymä maallensa, naitiin täällä ja sai 10 Lasta. Hän oli kaiken aikansa ollut viriä, Jumalaa pelkäävä vaimo ja hiljainen luonnoltaan; hänellä oliki ollut hyvä mielen ja ruumiin terveys ja voima, aina viimmiseen elämä vuoteensa saakka, kun hän heikkouensa vuoksi enemmiten piti vuoetta ja oli kavottanut muistinsa.

Ensiksi mainittu Anna Antintytär on Nummen rippikirjassa 1822-29 Oinolan Päkärin sivun alareunassa ilman syntymävuotta. Nummella oli vihitty 22.10.1752 sold: Johan Möller Karjalohjan Myllykylästä ja Anna Antintytär Oinolasta. Jo Karjalohjan rippikirjan 1754-1767 sivulla 130 Anna on sotilaan leski kahden tyttärensä kanssa. Tässä hänelle on merkitty syntymävuosi 1730 eli olisi avioitunut 22-vuotiaana eikä 35-vuotiaana, kuten myöhemmin muisteltiin tai laskettiin.

Jälkimmäinen teksti on lähes sama kuin Oulun haudattujen listassa, jossa ei myöskään mainita vainajan nimeä. Oletettavasti hän on sellaisen saanut, mutta vaikka syntymäaika annetaan päivän tarkkuudella ei Oulusta tietenkään ole tuolta ajalta kasteluetteloita tallella. Ensimmäisen sarakkeen numero vaikuttaa viitteeltä rippikirjaan. Ennen kuin ehdin miettiä sitä, huomasin rippikirjan sisäkannessa hyvin selkeän viitteen. 100-vuotias Maria oli poimittu esiin Sara Wacklinin ja Toppeliuksen kanssa.

P. S. Tuomas Salste on kerännyt tietoja vanhoina kuolleista.

114-vuotiaana kuollut

Oulun Wiikko-Sanomia kertoo 8.8.1840, että

Vaasan tienoisa kuoli v. 1796 sotamies Michel Bäckström, 114 ja puolen vuoen vanhana. Hän oli syntynyt Teuvasa. 32 vuoen vanhana vietiin hän 1714, fankeuteen Venäjälle. Sieltä karkasi hän, muutamia vuosia siellä oltua. Karku-matkallaan eli hän leivälla ja hampunsiemenillä. Vihdoin tuli hän Haminan kaupunkiin ja sieltä Ruottiin. 

Tämä mies oli nuoruuesta ollut pitkä vartaloltaan, erinomaisella ruumiin voimalla ja ilosella mielellä. Aina 106 vuoteen asti teki hän uutterasti työtä, hänen kuolleen poikansa talosa, Martins nimeltä, Sundomin kyläsä, liki Vaasan kaupunkia. Hän oli erinomainen tupakin rakastaja, ja saatua pikku tilkan viinaa, tuli hän iloseksi ja veisaili palkinnoksi kaikenlaisia venäjan viisuja, joita hän fankeuesaan oli oppinut. 

109 vuoen vanhana sai hän uuet hampaat, niin että hän taisi syyä kovaa leipää. Aina 112 vuoen ikään oli hän vielä niin vöyräs, että hänestä oli vielä siinä ijäsä hyvä apu luhalla ja niityllä. Mutta viimmen katosi häneltä näkö ja kuulo, ja nyt hoijettiin häntä kuin vasta syntynyttä lasta ja syötettiin aivan lusikka-rualla. Kuitenki taisi hän sanoa mikä vuosi aika oli ja muisti suurimmat Juhla-päivät. Viimme aikoina nukkui hän enemmiten ja siis ei oikeen tarkkaan havattu, millonka hän heitti henkensä.

Mustasaaren haudattujen lista vuodelta 1796 tuntuu olevan hävinnyt, mutta M. Lindholmin selvitys Närpes kompanis soldater i Malax socken 1734 – 1810 mainitsee pitkäikäisen Michel Mattsson Beckströmin. Sama mies? Maalahden rippikirjan mukaan tämä on syntynyt vuonna 1689 (vai 1699?) ja ilmeisesti sotilasrullien mukaan 1708.

Sanomalehden tarinaan verrattuna kirjaus armeijaan 31.3.1742 on aivan liian myöhäinen ja eron yhteydessä 30.8.1757 Beckström todettu pieneksi ja heikoksi, mikä ei istu Bäckströmin kuvaukseen. Beckström ei liene ollut (edes) pikkuvihan aikana sotavankina vaan joutuu jättämään paikkansa kun toinen Beckström (!) palaa vankeudesta. 

Lindholm tuntee Beckströmille kolme vaimoa. Beckström muutti Maalahdesta perheineen 1787 Mustasaaren Sundomiin, kun tytär oli menossa naimisiin sotilas Abraham Tranan kanssa. Mustasaaren rippikirjassa 1784-1790 Michel Bäckströmille on merkitty syntymävuosi 1680. Rippikirjassa 1791-1796 Maria on leskenä sotilaiden joukossa, mutta isäänsä ei mainita. 

Sama sotilasnimi, pitkäikäisyys ja Sundom voivat olla sattumaa, mutta 114 vuoden ikä niin epäuskottava, että luulisin ajan ja mahdollisesti jopa sotien sekoittuneen.

Luuranko viikatteineen Fyren 4/1899

Sofia Wilhelmina Birklinin pitkän iän salaisuudet

Yliopistokoulutettu Mikael Birckelin kuoli Rymättylässä 21.11.1809. Hän ei koskaan ollut saanut vakivirkaa, mutta oli avioitunut kahdesti ja jätti jälkeensä m.m. pojat Anders Joakim Bircklin ja Pehr Mikael Adrian Birkelin sekä tyttären Katarina Elisabet Bircklin.

Viimeisenä sisaruksista oli elossa Sofia Wilhelmiina, joka sata vuotta täytettään esiteltiin Uudessa Aurassa 11.11.1905:

Säästäväisenä ja toimeliaana asui hän omassa asunnossaan Rymättylässä vuoteen 1889 asti, jolloin muutti Paimion pappilaan sisarensa Caisa Lisan tyttären, rovastin rva Maria Creutleinin luo. Täällä hän vieläkin asuu oleskeltuaan väliaikoina yhteensä 7 vuotta milloin Porvoossa, milloin Helsingissä, milloin Huittisissa sukulaistensa luona. Neiti Birklin on aina pitänyt hyvää huolta terveydestään pesten säännöllisesti joka ilta rintansa ja käsivartensa kylmällä vedellä, liikkuen ahkeraan ja tehden käsitöitä uutterasti. Tyynnyttäviä lääkkeitä on hän käyttänyt myöhempinä vuosina joka päivä säännöllisesti, terveyssuolaa samoin kolmasti päivässä. Hän on aina syönyt säännöllisesti, mutta liiaksi syömistä on hän välttänyt. Pitkästä ijästään huolimatta on hän vielä rivakka, ulkomuodoltaan korkeintaan 70-80 näköinen hienon valkea-ihoinen. Vanhuksella on tavattoman tarkka muisti. Itse hoitaa hän itsensä täydellisesti ja on selvillä kaikista asioistaan. Nykyajan rientoihin ei hän enää voi ottaa osaa, sillä hänen muutenkin kehno kuulonsa on kehittynyt täydelliseksi kuuroudeksi. Hänen silmänsä ovat myös niin heikentyneet, että hän ainoastaan auringon valossa voi nähdä hyvin suurta painosta tai noin 2 cm korkuista kirjoitusta. Mutta vielä 3 vuotta sitten kirjoitti hän kirjeen, teetti testamenttinsa, luki sen ja kirjoitti nimensä sen alle ihan vaikeuksitta. Vanhus on nuorempana ollut sairaalloinen, nyt on hän terveempi kuin moni nuorempi, koskaan kipuja valittamatta.

Sofia Wilhelmiina Birklin kuoli Paimion pappilassa 11.1.1907. "Ainoastaan yhden viikon oli hän vuoteen omana, olematta kuitenkaan erikoisesti sairas." (Turun Lehti 15.1.1907)

Pari sipoolaista

Inrikes tidningar julkaisi 11.7.1791 Sipoossa 6.6. päivätyn uutisen. Talonpojan leski Johanna Johansdotter oli kuollut 105 vuotiaana eli oli syntynyt vuonna 1686, elänyt läpi 1600-luvun lopun nälkävuosien, isonvihan, pikkuvihan ja varmaan monta muutakin ikävää asiaa. Uutisen mukaan hän oli vain kerran naimisissa, sai 8 lasta, joiden kautta 40 lastenlasta ja näiden kautta 39 lapsenlapsen lasta. Viime hetkeen asti Johanna sai nauttia hyvästä terveydestä, näkökyvystä ja kuulosta.

Hiskissä ei ole Sipoosta haudattuja vuodelta 1791, mutta SSHY:n digitoiduista löytyy vaivattomasti oikea sivu. Kuolinsyy vanhuus ja asuinpaikka Box Backas. Rippikirja 1788-1804 on aivan uskomattoman siisti ja Johanna selvästi sivulta Box, Backas yliviivattu. Rippikirja 1778-1788 myös siisti ja Johanna paikallaan. Rippikirjassa 1768-1775 näkyy aviomiehen Anders Johansson kuolema. (Luntattuna netin henkilötaulusta päivämääränä 22.12.1771.) Tätä aikaisemmassa rippikirjassa 1759-1766 taloa Backas ei näy ollenkaan.

SAY:ssa on kooste Sipoon vuosista 1760-1779. Isäntänä Johan Andersson, vuodesta 1766 merkitty Backasiin Anders far ja Johanna hustru. Edellinen (?) osa on 1694-1713 eli pitkän puoleinen hyppy taaksepäin. Mutta siinä Backasiin ilmaantuu 1711 Anders Johansson, eli ei ole mahdotonta, että on sama mies, joka myöhemmin arvioitiin 1692 syntyneeksi. Mutta verkkolähteillä ei näytä saavan aukkoa umpeen.

Sipoossa kuoli, Hiskiin luottaen, 30.10.1796 63-vuotias "Sacell:ska et v. Past:ska g. Christina Tallqvist f. Svahn". Hänen miehensä Johan Tallqvist oli, Ylioppilasmatrikkeliin luottaen, poistunut ajasta iäisyyteen Sipoossa 19.9.1780. Molempien perintö oli siis jaossa, mutta poika Daniel hukassa. Niinpä holhooja kuulutti sanomalehdessä Posttidningar kolmannen kerran yllä olevalla ilmoituksella 9.10.1797.

Papin pojasta oli tullut perämies, urakiertoa tuokin. Pojan syntymä 18.3.1769 löytyy Sipoon kastetuista (Hiski) ja oli hänellä sisaruksiakin: Juliana s. 21.9.1763, Johannes s. 31.12.1766 ja David August s. 1.9.1771. Ylioppilasmatrikkelin lähdeluettelo viittaa siihen, että perhe on jo tutkittu, joten ei tästä aiheesta tänne enempää.

Kolme yli 100-vuotiasta

Vuonna 2009 julkaisin täällä tietoja vanhoiksi eläneistä suomalaisista: Yksi 112 vuuen vanha ukko ja Muita vanhoja. Tuolloiset sanomalehtihaut eivät osuneet Turun Wiikko-Sanomien juttuihin, jotka löytyivät äskettäin selailulla.

Edesmenneesä Helmikuusa tänä vuonna kuoli Perniön Pitäjässä, Ajantakan Torpasta Pärristen kartanon alla, leski vaimo Kaisa Martin Tytär 103:en vuoden vanhana, ja jälkeensä jätti 2 lasta, 3 lastenlasta, ja 8 lasten-lapsien-lasta. Hänellä oli ollut raitis ruumis ja hyvä terveys aina vimeisiin elämänsä aikoin asti. Vähä ennen kuolematansa meni hän vielä puolen penikulman matkaa omin voimin Kirkkoon. — Niin kuin ennen tämän vuotisisa Sanomisa on mainittu, löytyi vuonna 1820 Suomesa ainoastaan kaksi yli 100 vuoden vanhaa ihmistä, ja tämä vaimo oli toinen niistä. (T W-S 14.6.1823)

Harvastaan on se meidän aikanamme ja meidän maassamme tapahtunut, että ihmiset ovat ennättänet korkeempaa ikää kuin sitä tavallista 60 ja 70 vuotta, sentähen on se mainittava jos joku sadan vuoden vanhaksi tule ja sen ylihte. Yhteisen kansan tiedoksi siis tämän kautta annetan: että sinä 15:nä päivänä Huhtikuussa edesmennenä vuonna kuoli Oinolan kylässä Nummisten Kappelissa ja Lohjan Pitäjässä Sotamiehen Leski Anna Antin tytär 102 vuoden jässä. Hän syntyi mainitussa kylissä vuonna 1721. Hänen Isänsä oli Sotamies samassa kylässä Anders Åström ja Äiti Anna Heikin tytär. 35:nellä vuodella nai hänen Sotamies Johan Möller Myllykylästä Karja Lohjalta, ja hänelle oli tämän kanssa, joka kuoli Saksan sodassa, kaksi tyttöä, joista nuorempi viellä elä naimatoin, mutta vanhempi naitin Thusbyn Pitäjän, ja hänelle on miehensä kanssa siellä viisi lasta, jotka kaikki jo ovat naidut ja sanotan heille olla elossa 14 lasta, jotka siis ovat Leski vainajan Lasten-lasten-lapset. Leskenä eli hän 59 ajastaikaa ja oli kaikena elinaikanansa lahjoitettu raitiilla ruumilla ja hyvällä terveydellä, paihti niitä kahta viimeistä vuotta edellä kuolematansa, joina hän tuli heikoksi ja voimattomaksi niin että hän erinomattain viimeisellä vuodella enämmitten oli tautivuoteella, siksi että hänen päivänsä hiljaisudessa loppuivat.(T W-S 19.6.1824)

Fältwabelin Leski Sara Juliana Masalin omaa sukua Stenroth, nukkui hiljaisesti Tystadalin talossa Pielaveden Pitäjässä 10 p. Huhtik. 100 ajastajaan, 2 kuukauden ja 8 päivän ijässä. (T W-S 11.6.1831)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva  Alexander Barkoffin maalauksesta Kehruumummo.

Unikeonpäivänä Naantalista

Yllä Naantalin olemus kuvattuna Kyläkirjaston kuvalehden B-sarjan numerosta 8/1882. Aura julkaisi 31.07.1886 Juhon raportin Naantalista:

Unike'oksi joutumisen pelosta ovat Naantaalin herrasväki tänä aamuna olleet ihmeen unettomia. Jo kello viidestä alkaen on ollut hyörinää merisalongilla ;"takkiaisnuppuja" lennellyt ilma kirjavana ja enemmän nukkuneiden takin takustat täynnä. Ne. jotka tapansa mukaan mielivät nukkua unensa loppuun, herätettiin suurella melulla ja hurraahuudoilla valveelle.

Kesävieraita on täällä hyvin paljon, jopa liiaksikin, koskei kaikille pyrkijöille ole voitu hankkia asuntoja, vaikka talojen omistajat ovat omat oltavansa supistaneet niin ahtaalle kuin suinkin voivat, useat asuvat ulkohuoneissakin. Huomattava on, ett'ei puoletkaan kesävieraista ole täällä kivuloisuuden tähden, maan enin osa oleksii täällä Naantaalia terveeksi tehdäkseen. [...]

Viime sunnuntaina antoi eräs herrasmies täkäläisen kirkon mäellä kuulla kuinka maailman mainion amerikalaisen herra Edison'in keksimä teräskone taitaa puhua, laulaa ja nauraa. Kaikki kokeet, ainakin puhe ja laulu, kävivät ruotsiksi enkä siis varmaan tiedä, jos kone puhui oikein tai väärin, lisäksi oli koneen ääni pahasti sortunut. Naurukin ehkä oli muukalaista, tai muutenko se vaan oli niin hymytöntä ja kuivaa?

Kriittisiä olivat gramofonin kuulijat, muistan lukeneeni yhtä negatiivisen arvion myös esityksestä Kokemäellä.

Naantalissa ei siis parane nukkua pitkään, mutta eläminen pitkään on arvostettua. Inrikes tidningar julkaisi 21.10.1782 Naantalista lähetetyn kirjeen, jossa kerrottiin, että syyskuisena sunnuntaina vuonna 1782 oli Naantalissa laskettu hautaan 96-vuotias porvarin leski Marin Simonsdotter. Viitisen vuotta aikaisemmin hänellä oli näkö tallella ja terveys oli pysynyt hyvänä kuolemaansa edeltäneisiin viikkoihin. Pitkäikäinen nainen oli ehtinyt tapaamaan lapsenlapsenlapsiaan. Seurakunnan haudattujen listassa vastaavat, mutta niukemmat tiedot.

Muita vanhoja

Jatkaen eilisestä aiheesta eli pitkäikäisyyden raportoinnista mm. sanomalehdissä. Ajankohtaistakin sen verran, että viime viikolla Helsingin Sanomat julkaisi 1.1.2009 111-vuotiaana kuolleen Aarne Arvosen muistokirjoituksen.

Vanhemmista sanomalehdistä löytyy mm. seuraavat tiedot:

• Korkea ikä (Ilm.). Vanhin jäsen Vaassan ja Mustasaaren seurakunnissa Matti Henrikin poika Enholm on nykyään kuollut 95 vuoden ja 24 päivän iässä. Hänellä oli 5 omaa lasta, 23 lastenlasta ja 24 lapsenlastenlasta. (17.02.1852 Suometar no 7 )
• Peräseinäjoen kappelissa, Ilmajoen pitäjässä, kuoli maaliskuun 24 p:nä tänä vuonna Kihniän talon torpparin leski-vaimo Kaisa Mikkelintytär Suutari, joka oli syntynyt heinäkuun 29 p:nä v:na 1753. Hänelle oli siis suotu elää 102 vuotta 7 kuukautta ja 25 päivää. sangen korkea ikä nykyisten ihmisten elämässä! Vielä muutamia kuukausia ennen kuolematansa oli tämä vainaja siinä voimassa, ettei paljon toisen apua tarvinnut. (27.06.1856 Suometar no 26 )
• Vanhus v. 1788 sodasta, nimeltä Eerik Skön, syntynyt 13 (1) p. toukok. 1768, - siis neljän päivän perästä 91:n vuoden iässä elää Isojoen kappelissa Lapweerin (Lapfjerd) pitäjästä. Hän oli, sodan alkaessa v. 1788, vapaaehtoisesti asettautunu Suomen armeian riviin ja ottanu osaa monessa kahakassa, joista hän, korkean ikänsä vuoksi, nyt muistaa ainoasti tappelut Värälässä, Korkeakoskella ja Ahvenenkoskella. Viime-mainitussa paikassa sanoo olleen tulisemman päivänsä; muuten ukko pakisee, yhdessä päivässä, erään kerran taistellessa, ampuneensa 10 vihollista kumoon. Sanotun sodan päätyttyä palasi Skön kotiseudullensa, jossa oli kadotettua sotapalvelus-todistuksensa ja siis olematta tilaisuudessa hakea pensionia, sittemmin elätäinyt osittain vähemmällä torpan maa-viljelyksellä, osittain metsästämällä ja kalastamalla, - kunnes hänen ollen voimansa heiketessä eläkkeen puutteessa, täytyi anoa vaivais-apua. Hän nyt on vaivais-ruodilla. (05.05.1859 Suomen Julkisia Sanomia no 34 )
• Karjanlohjalla haudattiin nykyjään Itsellis-leski Lisa Erikin tytär 102:den vuoden ijässä; häntä jäi suremaan paitsi muita 80 vuotinen poika (25.5.1852 nro. 11 Sanomia Turusta)
• Korkea ikä. Talon muori Kaisa Soogari Väipäreen kylästä Luvian kappelia on 4 p. elokuuta kuollut 93 vuoden iässä. (29.08.1874 nro. 35 Satakunta)
• 100-vuotias. Joku päivä sitte täytti Kettelisten Harmoon ent. emäntä Regina Antintytär Pyhämaan saariseurakunnasta 100 vuotta, hän kun oli syntynyt syysk. 25 p. 1781, kuten hänellä vielä tallella oleva latinan kielinen lukuseteli osoittaa. Vanhuus, joka vielä on jotensakin kepeä ja jolla on täydet hengenvoimansa jälellä lisäksi, on ollut 60 v. talon takana ja nauttinut muonaa. Hän on saanut nähdä jälkeläisiänsä aina neljänteen polveen, sillä hänelle on jo syntynyt hänen poikansa tyttären pojan poika. 1809 oli akka tullut naimisiin. Hyvästi sanotaan hänen vielä muistavan 1808-1809 vuosien sotatapauksia. K. (7.10.1881 nro. 40 Aura)
• Vanha ihminen. Nuolialassa Pirkkalan pitäjässä on talon vanha emäntä, joka pitäjän kirkonkirjojen mukaan on syntynyt v. 1781 helmikuun 5 p. Hän on hyvin kunnian arvoinen, on vielä voimissaan ja maksaa kunnallisveroa. (28.02.1883 nr 49 Suomalainen Wirallinen Lehti)
• Korkea ikä. Eräs vaimo Soinissa täytti 15 päivänä syyskuuta 100 vuotta. Hän on vielä täydellä ymmärryksellä, tekee käsitöitä ja käypi ulkona vielä omin voiminsa. (27.09.1884 nro. 226 Uusi Suometar) Uutisia Soinista. ... Ijäkäs vaimo, joka sanoi nyt puretussa Herranhuoneessamme käyneensä sanaa kuulemassa jo 90 vuotta ja oli hänen ikänsä nyt kuollessaan 100 vuotta, 4 kuukautta ja 17 päivää. Vainaja on ollut kaiken ikänsä erittäin terve ja ahkera toimissaan. (6.5.1885 nro. 36 Waasan Lehti)
• Vanha eukko. Ahlaisista haudattiin viime sunnuntaina eräs Kellahden vaimo, joka oli 100 vuoden ja 10 kuukauden vanha. Hän lienee Länsi-Suomen vanhin ihminen tällä aikakaudella. Niin kertoo kirjenvaihtajamme. (1.6.1889 nro. 44 Satakunta)

Sanomalehtien (eikä kirkonkirjojen) ikätietoihin ei kuitenkaan aina ole luottamista.