Mikkelin viikko-Sanomia 22.9.1864:
Mäntyharjun pitäjässä, joka ennen aikaan oli tunnettu raakuudesta, tapahtu noin 15 eli 20 vuotta takaperi seuraava tapaus.
Eräältä leskirouvalta hävisi keväillä lehmä. Pari naista etsivät sitä monta päivää. Ehtiessään havahtivat erämaassa märänneen, pahan hajun, jota tarkastivat siinä luulossa, että lehmä oli kuollut. Mutta eivät löytäneet lehmäänsä, vaan siihen sijaan, havu-läjän alla, näkivät miehen raadon saappaat.
Lehmän etsiminen jäi sinä päivänä kesken. Pelästyneenä juoksivat naiset kotiin. Asia ilmotettiin nimismiehelle, joka anto kulettaa löydetyn raadon kellotapuliin. Ruumis tunnettiin erääksi laukku-venaläiseksi, jota pitäjässä oltiin useen nähty. Asiata tutkittiin kiivaasti, vaan turhaan. Ei ehkä luulojakaan löydetty. Murhamies olisi luultavasti jäänyt rankasemata, jos ei Jumalan käsi olisi sitä valkeuteen saattanut.
Eräänä aamuna, ennenkun lääkärinkän, tutkimus oli tapahtunut, oli ruumis, tuntemattomalla tavalla, hävinnyt kirkon maalta. Ruununmies kutsuttiin samassa paikalle ja hän alko tätä uutta rikosta hakea. Jälet kevätaamun kasteessa osottivat että ruumis oli kuletettu lähellä olevaan järveen. Se oli vedetty jaloista: lihasäikäleitä oli tarttunut puihin. Rantaan tultua löydettiin ruumis heti ja kuletettiin uudestaan kirkon maahan.
Tätä tutkiessa tuli ilmi että erästä torpanmiestä, joka ei asunnut varsin loittona siitä paikasta, josta naiset löysivät ruumiin, ja jonka mökkiä nimismies useampia kertoja jo niin tarkkaan oli suinannut, ettei sillan aluksetkaan jäänyt katsomata, oli sinä aamuna nähty metsässä. Nimismies otti vieraita miehiä mukaansa ja mäni vielä kerran samaan torppaan.
Miesi tavattiin riihtä ahtamassa. "Missä housusi on kastunna," kysy nimismies. "Kävin män'yönä etsimässä hevostani, joka useampia päiviä on ollut poikessa, ja jota en nytkään löytänyt." Miehellä olikin ollut suitset selässä kun aamusella oli nähty metsässä. Vaikka nimismies olisi mitenkä koetellut häntä haastatella, niin ei pienintäkään luuloa voitu hänen päälle saada. — "Tule veikkonen alas ja anna meille ryyppy, sillä me olemme olleet varain liikkeellä." Sen sanottua mäni nimismies tupaan.
Vähän ajan perästä tuli myös mies tupaan, viinapullo kädessä. Miesi käveli useampia kertoja ulkona tuvasta. Joka kerran tunsi nimismies niinkun raadon hajun, vaan ei ollut tietävöinään. Hän puheli kaikenlaista miehen kanssa, ja mies istuutu viimen hänen rinnalle penkille. Sillon havaitsi nimismies varmaan, että miesi haisi ruumiille ja että ruumiin haju levisi rievusta, jolla hän oli käärinnyt sormeansa.
Nimismiehen mieleen vilahti niinkun valo tässä pimeässä murha-jutussa. Hän tormasi miehen päälle, sanoen: "sinä olet murhannut laukku-venäläisen: miehet, sitokaa tämä mies." Murhaaja hämmästy, valkeni ja tunnusti: että hän edesmänneenä talvena oli murhannut kysymyksessä olevan miehen, joka hänen tykönänsä oli maannut yötä, ja joka aamusella oli pyytänyt häntä kyyditsemään itsiänsä: että hänen oma tunto oli pakottanut häntä viime yönä kulettamaan ruumista järveen: että hän sitä vetäessään oli särkenyt sormensa: ja — että hän tätä haavaa sitoaksensa oli reväissyt ruumiin paidasta rievun.
Se oli tämän rievun kautta, kun Jumala laitto asian valkeuteen. Vainajan omaisuutta löydettiin tunnustetuilta paikoilta. Asia oli selvä. Murhaaja sai hyvästi ansaitun palkkansa.Maisemakuva Mäntyharjulta Antero Hirvosen lehdestä Joulutunnelma 1914
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti