Mietin Helsingin komeinta taloa

Kaikkea ei voi muistaa, mutta silti on outoa, että Helsingin 1680-luvun kävelyreitin työstössä pääsi yllättämään maaherran residenssin komeus Eino E. Suolahden kuvaamana (Helsingin kaupungin historia I s. 325-326). Rakentamiseen vuoden 1656 paikkeilla oli käytetty yli 2000 hirttä ja 30000 tiiltä. Tuloksena oli punaiseksi maalattu kaksikerroksinen hallinto- ja asuinrakennus, jossa oli suuri sali, pienempi sali, 3 asuinhuonetta ja 2 eteishuonetta, joita käytettiin toimistotyöhön. Erillisessä keittiörakennuksessa oli suuri keittiö, pieni kamari ja panimohuone. Tontille mahtui myös sauna, talli ja vaunuvaja.

Kuvakaappaus Historiallinen Atlas -pdf:stä.
Voisiko joku toimija pliis julkaista tästä 1696-kartasta kokonaisen korkealaatuisen digikuvan vapaasti käytettäväksi?

Residenssin tontti Helsingin laivasillan vieressä on merkitty karttaan roomalaisella ykkösellä, kakkosella sen puutarha ja pilvimäiset muodostelmat tarkoittanevat sijaintia jonkinlaisella mäellä. Suolahden mukaan sijainti 50-luvun Helsingissä on "suunnilleen nykyisen Kanavatorin kohdalta aina Ritarihuoneen puistikkoon asti" ja tuoreemman arkeologisen inventoinnin (pdf) mukaan "nykyisen Aleksanterinkadun pohjoispuolella Ritarihuoneen puistikosta itään päin" / "nykyisen Meritullintorin pohjoispuolella ja Ritarihuoneen itäpuolella". Itselleni selkeämpää hahmottaa inventoinnin liitekartasta puutarha Hallituskadun ja Mariankadun risteyksestä ja itse residenssi Mariankadun talojen 7 & 9 tontteina. (Kartassa numerointi muuta kuin katuosoitteita.)

Miltä tällainen kokonaisuus on voinut näyttää? Löytyisikö Ruotsista vertailumateriaalia? Ensimmäiseksi tuli mieleen viime kesän piipahdus Mariestadissa, jonka museo oli saarelle rakennetussa komeassa pihapiirissä. Muistini ei ollut täysin väärässä, mutta Kulturvärden-lehden artikkeli (pdf) kertoi, että 1600-luvun loppupuoliskolla kiinteistöt olivat huomattavasti surkeampia. Kylläkin samalla komealla paikalla.

Muiden residenssien löytämistä auttoi ruotsinkielisen Wikipedian luokka Länsresidens i Sverige. Kävin läpi kaikki linnojen ulkopuolella olevat, mutta 1600-luvun rakennuksista ei oltu innostuttu kirjoittamaan. Ainakin yksi oli palanut eli puusta rakentaminen ei ollut tuntematonta. Visbyssä on vuonna 1645 maaherralle valmistunut residenssi, joka on varmasti komeampi kuin mihin Helsingissä oli varaa. Mutta täälläkin on varmasti pantu parasta ja kyllähän korkealla paikalla oleva kaksikerroksinen talo punaiseksi maalattuna näyttää "joltain", jos käytännöllisesti katsoen kaikki muut talot olivat yksikerroksia ja ehkä maalaamattomiakin.

Maalaamisella tavoiteltiin tiilen näköä, joten puuarkkitehtuuri jotenkin muistutti ajan kivistä? Tällä verukkeella alla piirros samaan aikaan Ruotsissa rakennetusta Säbyn kartanosta, jonka rakennuttajan poika Axel Rosenhane toimi 1680-luvun alussa Helsingissä maaherrana.

Erik Dahlbergin piirros. KB:n Suecia-tietokanta.

Samaan aikaan valmistui myös Louhisaaren kartano ja sitä suuresti muistuttava Östermalma ja näiden kolmen perusteella uskallan väittää, että Helsingin maaherran residenssirakennuksen ulkonäkö oli hyvin todennäköisesti symmetrinen.

Ravintoloitsija sekä ravintoloitsijatar Turussa

Käynnissä olevan kesän kunniaksi entisajan matkailumainos. Sitä ennen kuitenkin sanomalehdestä Inrikes tidningar 22.3.1797 ilmoitus, jossa annetun osoitteen ansiosta saamme tietää, että Tukholmassa oli tuolloin "Åbo Caffehus" talossa "N:o 37 wid Skeppsbron i hörnet af Bredgränd". Kahviloiden nimeäminen eksoottisten paikkojen mukaanhan on ollut myöhemminkin tapana.

Turku-haku osui myös ilmoitukseen sanomalehdessä Posttidningar 18.6.1803.

Olof Wester ilmoittaa koti- ja ulkomaisille Turkuun Tukholmasta tuleville matkalaisille tarjoavansa ruokaa ja virkistysjuomia talossaan pienellä Kirkkokadulla. Majoitusta hänellä ei ollut tarjota, mutta se oli muuten järjestettävissä.

Lehdessä Suomen Turku 1/1966 julkaistun artikkelin mukaan veljekset Hans ja Olof Wester olivat Turun kaupunginkellarin viimeisiä vuokraajia 1800-luvun alussa.

Olisiko Westeristä lisätietoa Arkistolaitoksen digitoimassa Dahlströmin nimenmukaisessa kortistossa? Kyllä. Hän asui kirkon neljänneksen kakkostontilla jo 1785. Hän on Suomen sodan aikana tarjonnut venäläisille upseereille 5-6 ruokalajia, tuoretta leipää ja paloviinaa. Upseerien mielestä ruoka oli huonoa ja he kieltäytyivät maksamasta. Kuolemansa jälkeen leskensä sai luvan jatkaa muonitusliiketoimintaa lokakuussa 1810.

Kyseinen avioliitto oli solmittu Ruskossa 25.12.1801, jolloin morsian oli "M:elle Elsa Catharina Georg" Lehtimäestä. Pariskunnalle syntyi ainakin kaksi lasta Bror Eric Olof s. 1.10.1802 ja Bror Georg 16.5.1805.

Ruskon rippikirjan 1793-1822 mallikelpoisen selvältä sivulta 24 voi lukea, että Elsan (s. 1781) äiti oli Maria Christina Georg o.s. Ekholtz. Lähes varmasti läheistä sukua rusthollin isäntänä toimineelle tehtailija Hans Georg Ekholtzille (s. 1744). Ekholtzien sukupuuta ei verkosta valmiina löydy. Loviisassa 21-vuotias Maria Elisabeth Ekholtz synnytti 11.4.1789 tyttären sotilaalle ja "Gard: Sold:änk: Anna Brita Ekholtz" avioliiton ulkopuolella pojan 24.8.1793. Sotilasnimi? Tulleet Ruotsista?

Ravintolan pitäjäksi päätyneen mamsellin sukutausta jää mysteeriksi. Ja uransa lyhyeksi, sillä Elsa kuoli 30-vuotiaana 30.9.1811. Dahlströmin perukirjakortiston mukaan hänen perikuntaansa kuului 6-vuotias poika Bror Georg.

Sisämaan kaupungittomuudesta

Georg Ståhlberg kirjassaan An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede argumentoi sisäman tarvitsevaan kaupunkeja.

Sillä markkinamatkat yli 180 mailin (270 kilometrin) päähän tuotteidensa myymiseksi olivat huomattava rasitus. Yhtä rekeä kohden oli yksi hevonen ja matka paksussa hangessa saattoi kestää kahdeksankin viikkoa tai enemmän.

Koska kuljetettavana oli myös hevoselle tarvittu heinä jäi hyötykuormalle vähän tilaa ja Ståhlbergin silmissä matka oli hädin tuskin vaivan arvoinen.

Tämän jakson keskellä Ståhlberg toteaa, että lumiaurat on keksitty. Äskettäin? Mutta niitä ei käytetä Hämeessä, Savossa ja Karjalassa, sillä uutuus on vastoin vanhoja tapoja ja lunta paljon. Mutta mahdollisesti käytettiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla?

Myöhemmin Ståhlberg palaa kaupungittomuuden teemaan ja toteaa sen vaikutuksesta kaupankäyntiin, että heti järvien ja soiden jäädyttyä maaseudulta lähti kaupunkeihin edustajia merenrannan kaupunkeihin tiedustelemaan talvella kuljetettavien tavaroiden hintoja.

Samalla lainataan jo niitä vastaan rahaa. Varsinaista maksua saattoikin joutua odottamaan kunnes kauppias oli itse myynyt tavaran eteenpäin Tukholmassa.

Kukas sen kartanon omistikaan?

Edellisellä Museoviraston rekisteriportaaliin antamallani palautteella ei ollut korjaavaa vaikutusta. Osoittaakseni uskoa parempaan lähetin äsken palautetta toisesta kohteesta. Koska haluan muistaa, mitä tuli tehtyä kopsasin täyttämäni tiedot tähän. Mahdollistaa myös jälkiseurannan.

Muinaisjäännösrekisteri id: 1000001693
nimi: Gumtäkt gård Kumpulan kartano

kunta: Helsinki

"1500-luvulta 1700-luvulle kartanon omisti Jägerhornien suku. " En oikein ymmärrä tätä lausetta kun vuoden 2011 inventointiraportissa (pdf) saman kohteen (ja kohteen 1000001692) kohdalla lukee

"Sten Sture luovutti 27.9.1498 Oluf Lydichssonin leskelle kirjeen, jossa tilojen rälssioikeus vahvistettiin. Keskiaikainen säteri päätyi 1600-luvun lopulla Helsingin kaupungin pormestarin pojalle tullitarkastaja Augustin Larssonille, joka aateloitiin Svansström-nimellä"

Myöskään Kumpula forumin selvitys ei mainitse Jägerhorn-nimeä.

Kumpula forumin teksti näyttää siltä, että kylää ei kukaan ole koskaan totisesti selvittänyt. Täytyy käydä huomenna kirjastossa katsomassa mitkä osat faktoista löytyvät alareunassa mainitusta Markku Kuisman pitäjänhistoriasta.

Lisäys 15.6.2016 7:20. Linkittämäni Kumpula-tekstin kirjoittaja kävi ystävällisesti täällä kommentoimassa ja täydentämässä lähdelistaansa. Kuten arvelinkin, se oli pidempi kuin isovihan jälkeistä aikaa käsittelevä Kuisman kirja. Mutta koostuu tutkimuksista, joissa Kumpula ei ole ollut pääosassa ja uskoisin, että "totisella selvityksellä" joitakin epämääräisiä ilmaisuja sekä aukkoja saisi selvennettyä ja täytettyä.

Sitä ennen voisi yrittää saada harjoitustyön kävelykierroskäsikirjoituksen hieman Kumpulasta eteenpäin.

Kuva (rajattuna&peilikuvana) Statesville Female Collegen vuosikirjasta "Auf Wiedersehen" (1910)

Kuka oli Severin Falkman?

Olin eilen Helsinki-päivän ryysiksessä ensimmäistä kertaa Helsingin kaupunginmuseossa vapaaehtoisena toimijana. Kaksi tuntia aulassa huitomassa ihmisiä minne he eivät älynneet itse mennä (eli haluaisin juttutuokion museon (sisustus)arkkitehdin kanssa, mielellään saunan takana) ja kaksi tuntia kuvaselaamossa.

Molemmissa pärjäsin yllättävän hyvin (eli en tiuskinut kenellekään!), mutta kysymykseen Falkmanista, jonka mukaan on nimetty tilat kuvaselaamon takana, olisin voinut vastata sujuvammin ja perusteellisemmin. Muistin toki, että kyse oli taidemaalari Severin Falkmanista, jonka ateljee on museon vuokrattavia tiloja. Mutta en muuta, vaikka miehestäkin vapaaehtoisia kuukausi sitten briifattiin.

S. Falkman: Stella ja lapsi. 

Touko Palojoki Kokelma, Porin taidemuseo

Falkmanin elämänvaiheet ovat verkossa luettavissa Wikipediassa, Rautalammin museon sivulla, Helsingin kuvalehdessä 10/1909, BLF:ssä ja SBL:ssä. Minun olisi pitänyt muistaa tauluistaan Kaarle Knuutinpojan lähtö Viipurin linnasta 1448, jota Seppo Aalto piti alkuvuoden esityksissään esillä. Olen usein ohittanut (tai alittanut?) kahdeksan maalaustaan Kansalliskirjaston kupolisalin lynettipinnoilla, mutta niistä ei ole minulla mitään mielikuvaa. (Enkä tietääkseni ole ohittanut Severin Falkmanin amoriineja Kappelin vessan ovien vieressä.)

Falkman muutti 13-vuotiaana Ruotsista Helsinkiin, missä Anders Ramsay kohtasi hänet pian tämän jälkeen:

Tapahtuipa sitten eräänä päivänä kevättalvella vuonna 1844, että eteisen ovikelloa soitettiin ja minä riensin ovea avaamaan. Ovella eräs vanhemmanpuoleinen herra, jolla oli mukanaan isonlainen poika, kysyi ruotsalaisäänenpainolla oliko isäni kotona ja ottaisiko hän nyt vastaan. Kun hänelle myöntävästi vastasin, astui hän sisään jättäen poikansa eteiseen odottamaan kunnes hän pian tulisi takaisin. 

Mutta enhän minä voinut sallia niin hienon pojan seistä eteisessä kuin palvelijan, vaan pyysin hänen käymään sisään saliin odottaessaan isänsä palaamista. 

Vieras poika oli hieman vanhempi ja suurempi kuin minä, tummaverinen, ruskeasilmäinen ja pikimustatukkainen; hänen kasvonpiirteensä olivat kauniit ja säännölliset ja katseensa älykäs. Hän oli kaikessa, sekä puheeltaan että ulkomuodoltaan aivan erilainen kuin kaikki ystäväni ja minä, tuntui minusta silloin, sillä olinhan minä lyhytkasvuinen, heiveröinen ja vaaleatukkainen; minä tunsinkin itseni hänen edessään kerrassaan yksinkertaiseksi ja olin hämilläni, ja minä aavistin vaistomaisesti että hän vei minusta voiton.

Jos Lördagen-lehden (12/1901) otsikkolla Historiskt om hus och gårdar i Helsingfors antamiin tietoihin on luottamista, niin Falkman kasvoi Aleksanterinkatu 14:ssä ja samalla tontilla hänellä oli 1870-luvun lopussa yhteinen ateljee Albert Edelfeltin kanssa. Hmm... SLS:n tähän mennessä julkaisemissa Edelfeltin kirjeissä esiintyy Severinin sisaret Hanna Sofia ja Mathilda, mutta ei Severin itse.

Jos Edelfelt-yhteys pitäisi paikkansa olisi kai ollut mukana museon markkinointimateriaalissa? Sen puitteissa Anna Finnilä kirjoitti kaupunginmuseon blogiin, että

Merikapteeni Kåhlman rakennutti Remanderin talon viereen matalan kivirakennuksen vuonna 1823. Sitä alettiin myöhemmin kutsua Brummerin taloksi hovineuvos Carl Brummerin mukaan. Taiteenystävä H.J. Falkman perusti rakennukseen viinatehtaan ja hänen poikansa, taidemaalari Severin Falkman, rakennutti pihan puolelle komean ateljeen, jonka suuret ikkunat toivat tilaan kaivattua valoa. Ateljeen suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer vuonna 1887.

Toisaalla Helsingin kaupungin sivuilla (pdf) täydennetään (vuosiluvun suhteen ristiriitaisesti), että

Tontin etelälaitaan toteutettiin vuonna 1872 taiteilija Severin Falkmanille ateljee. Suunnittelijana toimi arkkitehti Theodor Höijer. Ateljeen ja siihen liittyneiden kirjasto- ja makuuhuoneen sisustukset suunnitteli taiteilija Severin Falkman itse. Sisustus noudatti renessanssityyliä. Taustaseinälle taiteilija suunnitteli takan.

Åbo Posten kertoi jo 27.1.1876 Falkmanin hyvän maun mukaisesta ateljeesta, joka oli ainoa kunnollinen kaupungissa eli ilmeisesti jälkimmäisen lainauksen vuosiluku on lähempänä totuutta. Kesäkuussa 1877 Falkmanin ateljeessa näytettiin kahden päivän ajan Sotkamon kirkkoon tekemäänsä alttaritaulua (m.m. Helsingfors Dagblad 15.6.1877).

Lisäys 13.6.2016 11:00: Severin Falkmanin elämästä kertoo myös Jac. Ahrenberg muistelmiensa Människor som jag känt toisessa osassa. Ateljee vilahtaa tekstissä ainakin tässä:

P. S. SBL:n mukaan Severin Falkman (F2) ei ole sukua myös Ruotsista Suomeen tulleelle Charlotta Falkmanille (F3), joka on blogissa aiemmin esiintynyt. Vuosia sitten blogissani on myös ollut Severin Falkmanin piirros ilman taiteilijan esittelyä.

Kustaa IV Adolf Turussa 15.6.1802

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.

Sanomia Turusta 15.6.1902 referoi ja kääntää Åbo Tidningin selostuksesta (19.6., 23.6., 14.7. ja 28.7.1802) tiedoksemme, että sata vuotta aiemmin

oli maisterin vihkiäiset, nekin tuomiokirkossa. Majesteetit olivat nytkin suvainneet tulla saapuvile antaen tilaisuudelle tavallista juhlallisemman leiman. Promoottori, kemian professori Johan Gadolin piti ruotsinkielisen puheen, käsitellen siinä sitä hyötyä, mikä taiteille ja tieteille on ollut jalokivien tutkimisesta, sekä sepelöi sen jälkeen filosofian maisteriksi 52 kandidaattia, niiden joukoussa 10 ruotsinmaalaista. Maisterikysymyksen esitti dosentti H. H. Fattenborg, ja siihen vastasi kandidaatti Carl Sahlberg. Päättäjäiset toimitti maisteri Nils Malin pitäen hyvin ylistävän kiitospuheen kunink. majesteeteille, ja lopettajaissaarnan piti rykmentin pastori Magnus Lauraeus. Juhlan aikana jaettiin yleisölle tunnetun runoilijan Michael Choraeuksen promootsioniruno, joka käsitteli ihmisarvoa ja päättyi kunink. majesteettien ylistykseen. 

Saman päivän iltapuolella kävi yliopistossa lähetystö, jota johti yliopiston silloinen rehtori, professori Schalberg, kuninkaan puheilla, kiittämässä yliopistolle osotetusta suopeudesta yleensä mutta etenkin sen uutta rakennusta varten myönnetystä raha-avusta. Samalla pyysi lähetystö hänen majesteettiansa palatessaan Turkuun korkean omakätisesti laskemaan uuden akatemiatalon peruskiven minkä hänen majesteettinsa myöskin suosiollisesti lupasi tehdä.

Kuninkaallinen seurue jätti Turun aamukahdeksalta 16.6.1802 (ÅT 19.6.1802). Hämeentullin kohdalla ammuttiin - tietenkin - 128 kunnialaukausta maistraatin ja porvariston toimesta (ÅT 26.6.1802).

Aleksanteri I:n Karjalan matkasta kertovan artikkelin (Aika 11-12/1908) alaviitteessä todetaan vertailutietona, että Kustaa IV Adolf saattojoukkoineen tarvitsi 245 hevosta kesäkiertueellaan 1802. "Siinä olivatkin sitten mukana mestarikokit apulaisineen, leipurit apulaisineen, pöydänkattajat, kahvinkeittäjät y.m., kuten eräästä säilyneestä luettelosta näkyy." Reitin varrella he tuskin ovat jääneet huomiotta, vaikka siitä ei muistitietoa olisikaan tallella.

Kuva Turun tuomiokirkon sisältä on Herman Geselliuksen piirros lehdestä Ateneum 9-11/1901

Käräjäkivistä, arkeologiasta, esihistoriasta ja ilmastosta

Kokemäen Kärämäen rekonstruoidut kivet. J Hokkanen CC BY-SA 3.0

1) Kasvoin Kokemäellä näköetäisyydellä Käräjämäkeen, joten ruotsalaisia opinnäytteitä selatessa kiinnitti huomioni Anna-Stina Karlssonin työ Mystiken kring domarringarna: En studie över domarringarnas funktion. Hän ei ollut päässyt kovin kummoisiin päätelmiin, mutta minä en ollut ennen työn silmäilyä edes tiennyt kuinka yleinen muinaisjäännöstyyppi on eteläisessä Ruotsissa. Erittäin.

2) Eilen puolusti Helsingin yliopistossa Johanna Enqvist tutkimustaan Suojellut muistot : Arkeologisen perinnön hallinnan kieli, käsitteet ja ideologia. Väitöstilaisuus oli hieno, mutta tulosten popularisointi jää jollekulle muulle. Muistiinpanoissani oli yksi kokonainen ajatus: suojelun ei pitäisi perustua lakiin vaan todelliseen perusteluun.

3) Vapriikissa pidetty (yksi, viimeisin?) arkeologiaseminaari tuli tietooni liian myöhään ja täytyy tyytyä lueskelemaan Pirkan maan alta 2015:tä verkossa.

4) Kymenlaakson museon tiedotuslehti Taapelin vuoden 2016 numerossa on ripaus arkeologiaa Marjatta Kykyrin artikkelissa Kansainvälistymisen ensiaskeleita Kotkansaarella.

5) Puoli vuotta sitten julkaistun tiedotteen mukaan "Hiiltyneiden kasvinjäänteiden perusteella kivikauden Suomessa on hyödynnetty eri tavoin ainakin sataa erilaista kasvia."

6) Ilmastollisia opinnäytteitä

• Tallavaara, Miikka: Humans under climate forcing : How climate change shaped hunter-gatherer population dynamics in Europe 30,000-4000 years ago
• Paglia, Eric: The Northward Course of the Anthropocene: Transformation, Temporality and Telecoupling in a Time of Environmental Crisis
• Solantie, Reijo: Ilmasto ja sen määräämät luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa

7) Muita opinnäytteitä meiltä ja naapurista

• Oikarinen, Teija: Arkeologia digitaalisen aikakauden kynnyksellä
• Hillerdal, Charlotta: Meet the Flintstones - a critical essay on the perpetuation of the 'caveman' stereotype, from the late 1800's to today.
• Nygård, Laura: Kulttuuriperintö ja kävijät kohtaavat Merenkurkun maailmanperintöalueella : tarkastelussa arkeologinen kulttuuriperintö suhteessa luonnonsuojeluun
• Tirkkonen, Jani-Matti O: "Lopullinen totuus pohjoiseurooppalaisten alkuperästä"? Kalevi Wiik vallankumouksellisen paradigman edustajana juuret-kiistassa
• Pajunen, Sointu: Kivistä muinaisuutta : kuppikiven ja lapinraunion tarinapolut
• Nyberg, Fredrica: Vinst eller skada? Metalldetekteringens möjligheter och begränsningar för arkeologisk verksamhet i Sverige.
• Hansson Garthe, Fredrik: Neolitisk Matkultur
• Ljunge, Magnus: Bortom avbilden: Sydskandinaviska hällbilders materialitet
• Eriksson, Samuel: Den livgivande elden och det livsviktiga bränslet: Bruket av eld och behovet av bränsle på mesolitiska och tidigneolitiska boplatser i Norrland.