Kesän ikävä uutuus oli ensin Geni.com:in toistuvat vaatimukset ihmisyyden todistamisesta. Sitten avasin sivustolta profiilin, jonka About-osiosta näkyi vain pari riviä, ja "katso lisää" linkki tarjosi 14 päivän ilmaista jaksoa ennen jäsenyyttä. Tätä kirjoittaessani olen juuri törmännyt profiiliin, josta on maskattu tarkka syntymä- ja kuolinpäivä.
Vielä on näkyvissä perherakenne, mutta totista tietoa kaipaavalle ilmaiskäyttäjälle sivusto on jo lähes käyttökelvoton. Sen suuri hyöty viime vuosina on ollut monien käyttäjien alkuperäislähteisiin tekemät linkitykset, jotka ovat nyt näkymättömissä. Samalla peittyy mahdollisuus arvioida profiilin tiedon laatua.
Joten ei enää apua laiskalle ja tekemäni linkitykset Geniin ovat menettäneet arvonsa. Voin vain olla kiitollinen siitä, etten koskaan ryhtynyt Genin päivittäjäksi. En tosin voi väittää, että olisin ollut niin fiksu, että perusteluni olisi ollut sivuston kaupallisuus tai mahdollinen häviäminen. Vaan laiskuus.
Hiljaa mielessäni harmittelen, ettei suomalaisten sukututkijoiden innostustus "ison puun" rakentamiseen kohdistunut WikiTree:hen, mutta kun en ole sitäkään päivittänyt, ei ole oikeutta valittaa. Eikä kyseisen sivuston lupauksiin ikuisesta ilmaisuudesta (tai olemassaolosta) voi luottaa sen enempää kuin muidenkaan.
... Mutta olisi pitänyt yksityisen surkuttelun sijaan valittaa FB:ssä. Yksi sukututkija näin teki ja sai kuulla, että ratkaisu ei ole rahan käyttö vaan rekisteröityminen. Tietojen piilottaminen on (liian myöhään?) tekoälyltä suojautumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti