torstai 24. tammikuuta 2013

Kolme yli 100-vuotiasta

Vuonna 2009 julkaisin täällä tietoja vanhoiksi eläneistä suomalaisista: Yksi 112 vuuen vanha ukko ja Muita vanhoja. Tuolloiset sanomalehtihaut eivät osuneet Turun Wiikko-Sanomien juttuihin, jotka löytyivät äskettäin selailulla.

Edesmenneesä Helmikuusa tänä vuonna kuoli Perniön Pitäjässä, Ajantakan Torpasta Pärristen kartanon alla, leski vaimo Kaisa Martin Tytär 103:en vuoden vanhana, ja jälkeensä jätti 2 lasta, 3 lastenlasta, ja 8 lasten-lapsien-lasta. Hänellä oli ollut raitis ruumis ja hyvä terveys aina vimeisiin elämänsä aikoin asti. Vähä ennen kuolematansa meni hän vielä puolen penikulman matkaa omin voimin Kirkkoon. — Niin kuin ennen tämän vuotisisa Sanomisa on mainittu, löytyi vuonna 1820 Suomesa ainoastaan kaksi yli 100 vuoden vanhaa ihmistä, ja tämä vaimo oli toinen niistä. (T W-S 14.6.1823)

Harvastaan on se meidän aikanamme ja meidän maassamme tapahtunut, että ihmiset ovat ennättänet korkeempaa ikää kuin sitä tavallista 60 ja 70 vuotta, sentähen on se mainittava jos joku sadan vuoden vanhaksi tule ja sen ylihte. Yhteisen kansan tiedoksi siis tämän kautta annetan: että sinä 15:nä päivänä Huhtikuussa edesmennenä vuonna kuoli Oinolan kylässä Nummisten Kappelissa ja Lohjan Pitäjässä Sotamiehen Leski Anna Antin tytär 102 vuoden jässä. Hän syntyi mainitussa kylissä vuonna 1721. Hänen Isänsä oli Sotamies samassa kylässä Anders Åström ja Äiti Anna Heikin tytär. 35:nellä vuodella nai hänen Sotamies Johan Möller Myllykylästä Karja Lohjalta, ja hänelle oli tämän kanssa, joka kuoli Saksan sodassa, kaksi tyttöä, joista nuorempi viellä elä naimatoin, mutta vanhempi naitin Thusbyn Pitäjän, ja hänelle on miehensä kanssa siellä viisi lasta, jotka kaikki jo ovat naidut ja sanotan heille olla elossa 14 lasta, jotka siis ovat Leski vainajan Lasten-lasten-lapset. Leskenä eli hän 59 ajastaikaa ja oli kaikena elinaikanansa lahjoitettu raitiilla ruumilla ja hyvällä terveydellä, paihti niitä kahta viimeistä vuotta edellä kuolematansa, joina hän tuli heikoksi ja voimattomaksi niin että hän erinomattain viimeisellä vuodella enämmitten oli tautivuoteella, siksi että hänen päivänsä hiljaisudessa loppuivat.(T W-S 19.6.1824)

Fältwabelin Leski Sara Juliana Masalin omaa sukua Stenroth, nukkui hiljaisesti Tystadalin talossa Pielaveden Pitäjässä 10 p. Huhtik. 100 ajastajaan, 2 kuukauden ja 8 päivän ijässä. (T W-S 11.6.1831)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva  Alexander Barkoffin maalauksesta Kehruumummo.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sara Juliana Masalin OS.Stenroth on suora esivanhempi 5 polvessa.T.Sari Johanna Heikkilä, Oulu