Pysähdys Katariina suuren mummolassa

Viimeinen kohde Saksan bussireissulla oli tietenkin terminaalin viinakauppa ja sitä ennen söimme hyvän aterian panimoravintolassa Eutinin pikkukaupungissa, jonka vieressä oli ajan täytteeksi sopiva barokkilinna. Koska bussiretki oli yleinen ja kaupallinen, vierailua juuri tässä linnassa ei mitenkään erityisesti perusteltu, enkä älynnyt tutustua paikan historiaan etukäteen.

Yllätyksenä tuli näin ollen yhteydet Suomen hallintohistoriaan. Englanninkielisen ryhmän opastaja kauppasi kovasti yhteyttä Katariina Suureen, sillä hänellä tuntui olevan käsitys, että koko Suomi oli tämän vallan alla. Wikipediasta tarkastaen Katariina suuri kohtasi tulevan miehensä Eutinin linnan puutarhassa 1739. 

Paikan päällä muistin Katariinan olleen sukua Kustaa III:lle ja linnan sukulaisverkostoja esitelleessä muotokuvahuoneesta bongasin Adolf Fredrikin, poikansa Kustaa III:n sekä tämän miniän. Mahdollisesti mukana oli muitakin. Esillä oli myös suunnaton sukutaulu, joka todisti, että jos on sukua yhdelle eurooppalaiselle kuningashuoneelle, on sukua niille kaikille.

Adolf Fredrikin muotokuvan kyltistä kävi ilmi, että hän oli ollut Lyypekin piispa 1727-1751! Tämän outouden valokuvasin ja tätä tekstiä kootessa selvisi että oikeammin hän oli ruhtinaspiispa. Eutinin linna oli ollut juuri samaisen ruhtinas/hiippakunnan pääpaikkana 1200-luvun lopusta lähtien, joten siitä oli tietoa seinätekstissä. Kyseessä oli valtakunnan pienin hiippakunta, johon kuului vain 53 seurakuntaa. Eikä itse Lyypekkiä. Alueen epäyhtenäisyyskin kävi ilmi seinätaulusta.

Juuri ennen Adolf Fredrikin kauden alkua Eutinin linnan oli fiksannut nykyasuunsa edeltäjänsä, joka oli Adolf Fredrikin isä ja Katariina suuren isoisä. Jos oppaan puheisiin oli luottamista, kokonaan kaakeloitu edustustilojen yhteydessä ollut keittiö oli tehty 1700-luvun alun rempassa. Kaikki kaakelit näyttivät erilaisilta.

Epäilys oppaaseen ja kyltitykseen syntyi huoneessa, jonka sängystä puhuessaan opas ei maininnut Fredrik suurta, jonka käyttöön kyltin mukaan sänky oli tarkoitettu.

Onneksi nappasin tekstistä kuvan ja saatoin nyt tarkistaa, että vierailu oli tapahtunut 1700-luvun puolivälissä ja sen oli emännöinyt Fredrikin sisko Lovisa Ulrika. Eli Ruotsin tuleva kuningatar. En näe mitään syytä epäillä, etteikö Adolf Fredrik olisi hengaillut Eutinissa. Käynti linnassa olisi saanut ihan uuden säväyksen, jos opas olisi osoittanut ikkunan, jonka ääressä Adolf Fredrik sai kuulla mahdollisuudesta siirtyä Ruotsin kuninkaaksi.

Hätäisesti Hansamuseossa

Viimeisenä Saksan päivänä ohjelmassa oli pysäys Lyypekissä. En etukäteen tiennyt oleskelun pituutta tai sitä pääsisinkö irroittautumaan ryhmästä, mutta ylhäällä oli museovaihtoehdot. Niinpä realiteettien selvittyä kirmasin kohti Eurooppalaista hansamuseota, jonka verkkosivuilla oli ilmoitettu vierailuun kuluvan vähintään puolitoista tuntia. Joka oli juuri se aika, mikä minulla oli käytettävissä... Kokemukseni perusteella aikaa on hyvä olla huomattavasti enemmän. On myös hyvä tietää, että kierrokselta ei (ainakaan yksinkertaisesti) pääse poikkeamaan kahvilaan eli kannattaa aloittaa ravittuna.

Käynnin aloitus oli hyvin tekninen. Saatuun korttiin koodattiin haluttu kieli (tarjolla oli saksa, englanti, ruotsi ja venäjä), kiinnostava kaupunki sekä teema. Kortilla sai näin näyttelyssä esiin haluamallaan kielellä sähköisten näyttöjen tekstit ja pikkunäytöt rajoittuivat omiin valintoihin eikä muuta päässyt lukemaan. Joustamattomuus hieman ärsytti, mutta tarkoitti myös, ettei "joku" innokas jäänyt tuntikausiksi tutkimaan yhtä näyttöä.

Tietoni keskiajasta ja Hansasta ovat hyvin pinnalliset, joten museo pääsi järkytt... tarjoamaan uutta tietoa heti ensimmäisessä huoneessa. Se oli omistettu Novgorodille, jossa Pohjois-Saksan kauppiaat alkoivat käydä 1100-luvulla. Tämä viikinkien reitillä jatkunut turkiskauppa ja gotlantilaisten kauppiaiden poispotkinta 1300-luvun alussa on mennyt minulta täysin ohi.

Museo oli paljolti inhoamaani mallia "lue tekstiä seinältä", mutta tämän tajuttuanikaan ei harmittanut, sillä tarjottu tieto oli mielenkiintoista. Se sai lisäluetettavuutta välihuoneista, joissa oli esineitä enemmän esillä dokumentteja. Tekstitauluhuoneisiin puolestaan oli lavastettu erilaisia tiloja, Novgorodin kohdalla pimeä satama. Valokuvassani taitaa taustalla erottua vanha tiiliseinä, joka kuului museokäynnin aloittaneeseen arkeologisen alueeseen. Siitä olisi kai saanut lopuksi lisää tietoa, mutta aikani loppui kesken.

Novgorodin jälkeen hypättiin Lyypekkiin ja 1200-luvun talousbuumiin, josta kertovat muun muassa monet perustetut kaupungit. Kuten Tukholma, jonka olin valinnut alussa seurattavaksi ja saanut ensimmäisessä pisteessä näkymän "ei oo". 

Sitten hypättiin taas noin vuosisata eteenpäin ja fokuksessa oli ruton jälkeinen Bruges 1361, jonka tekstitaulut oli sijoitettu kauppahuoneiden lavastukseen. Tässä vaiheessa katselin jo kelloa ja mittailin etäisyyksiä museokartasta, joten esitetyt kansainvälisen kaupan käytännöt eivät menneet aivan jakeluun. Muistiinpanoihini merkitsin testamenttien lisääntyvän määrän ja esitetystä lyypekkiläisestä esimerkistä (Johannes Castel noteerasin lahjoitukset turkulaiselle luostarille ja munkeille. 

Seuraava teema oli Lontoo 1478. Kymmenen vuotta aiemmin kuningas oli yrittänyt päästä hansakauppiaista eroon ja osiossa selostettiin sekä konfliktin vaiheita että saksalaisten kauppiaiden oloja ja käytäntöjä.

Hansaliitto pääsi selkeämmin esille viime tingassa eli Lyypekin hansapäivien 1518 käsittelyssä. Nyt olin jo niin kiireessä, että ymmärsin tuskin mitään. Vihoviimeinen osio esitteli Hansaliiton vihoviimeisen "konttorin" Bergenissä 1774.

Idänkaupan lisäksi mieleen jäi Skoonen sillikaupan merkitys. Paikattavaa keskiajan ymmärryksessäni on runsaasti ja jos pääsen Lyypekkiin kolmannen kerran, niin satsaan tähän museoon päivän.

P. S. Aiemman Lyypekin reissuni taisin tehdä jo ennen blogin aloitusta. Arkistossa on kuitenkin Yhteyksiä Lyypekkiin.

Wismarin ja Turun historian vertailua

Ensimmäisenä päivänä Saksassa tulimme Wismariin niin myöhään, että ehdin juosta vain pikaisesti yhteen kohteeseen toteamaan, että se vaati enemmän aikaa. Niinpä skippasin seuraavan ohjelmoidun päivän Stralsundissa, jossa olin naismuistin puitteissa käynyt (ks. Entisessä Etelä-Ruotsissa I, II, III) ja vedin perinteisen 7 tunnin maratonin neljässä kirkossa ja kolmessa museossa. Aukioloajat riittivät nipin napin, joten onneksi en sortunut paattiajeluun aurinkoisessa säässä.

Mielessäni oli historian Suomi-ilmiö, joten yritin muistiin nojautuen vertailla Wismaria Turkuun. Niinpä kaupunginmuseossa kuuntelin äänioppaan ekan pätkän viisi kertaa saadakseni ylös hyvin ohimennen lausutun kohdan, jossa "vendiläisten slaavien" ja obotriittien alueelle tuli uutta porukkaa Holsteinista, Westphalenista ja Ala-Saksista. Edeltävästä ristiretkestä ei lausuttu sanaakaan. Historia alkoi kirjallisista lähteistä, joista varhaisimmassa vuodelta 1211 keisari Otto IV jakoi oikeuksia Wismarin satamalle. Painotus historiankerronnassa on siis toinen kuin Suomessa ja Turussa. Mutta astiat kaupunginmuseossa hyvin tutun oloisia.

Turku sai uusimman tutkimuksen mielestä kaupunkioikeudet vuoden 1300 paikkeilla. Wismar oli kaupunki viimeistään vuonna 1229. Maailmanperintötalossa oli esillä kopio kaupungin hallinnon kirjanpidosta vuosilta 1250-72. Kolmen kilometrin mittainen kaupunginmuuri rakennettiin vuonna 1276 tiilistä, joiden polttaminen tuhosi ympäristön metsät. Kuitenkin tiiliä tarvittiin myös isoihin kirkkoihin. Näistä Marienkirchestä on jäljellä vain torni, jossa sai rahaa vastaan katsoa animoidun 3D-filmin kirkon laajentamisesta 1300-luvulla. Se oli havainnollinen ja näkisin vastaavan mielelläni Suomessa, jossa kirkkoja rakennettiin samoihin aikoihin. Merenkäviöiden Nikolaikircheä rakennettiin sata vuotta alkaen vuodesta 1370. Uusin kirkoista oli Georgenkirche, jonka rakennus alkoi 1400-luvun alussa. Siellä kuvasin oheisen seinämaalauksen ajatellen, että Turun tuomiokirkossa on voinut olla jotain vastaavaa.

Edellisenä päivänä Rostockissa olin nähnyt paikallisessa Mariankirkossa keskiaikaisen astronomisen kellon. Wismarin kaupunginmuseossa selvisi, että kaikissa kolmessa kaupungin kirkossa oli ollut astronomiset kellot, vaikka niistä oli jäljellä enää yksi viisari. Miten mahtoi olla Turussa?

Kirkkoihin liittyi arkkidiakonin talo. Tuli mieleen, että Turun piispan residenssi on voinut olla jotain saman tyylistä.

Wismarin muuri ja rakennuskaava määrättiin Lyypekistä käsin ja kaupunki kuului Hansaliittoon. Kauppaa käytiin koggilaivoilla ja satamassa oli sellaisen kopio, joka sopisi Aurajokeenkin.

Hansan heiketessä 1500-luvulla ruhtinaat pyrkivät saamaan valtaa kaupungeissa. Wismarissa tämä näkyy konkreettisesti Mecklenburgin herttuan häihin vuonna 1555 valmistuneessa renesanssipalatsissa. Eli kun Juhana herttua fiksaili Turun linnaa ennen omia häitään vuonna 1562, esikuvanaan oli tämän kaltaiset rakennukset.

Pyhän hengen hospitaalin kirkossa tekstit olivat vain saksaksi, joten saanut tolkkua siitä, mistä eri tavoin koristellut penkinpäädyt olivat kotoisin. Monet vuosiluvut olivat 1500-luvulta, kuvassa oikealla 1574.

Vuosisadan vaihtuessa Wismar sai vesijohdon. Kaupunki päätyi Ruotsin hallintaan vuonna 1648 ja sinne perustettiin 1653 tribunaali eli valitusoikeusistuin. Turun hovioikeus oli perustettu 1623.

Ruotsin valta kaupungissa kesti vuoteen 1803, joten se sai kaupunginmuseossa pari huonetta. Kiinnitin huomioni muunmuassa killan armopyssyyn, jonka kuvaus vastasi artikkelia Uhritukkeja ja fatipyssyjä – rahankeräyslippaiden varhaista historiaa lukemaani Turun historiakirjoitusta. Nikolainkirkossa oli jo ennen tätä tullut vastaan uhritukki, joka on oheisessa kuvassa.

Moneen kertaan näin kuvallisen painatteen Wismarin suuronnettomuudesta 28.7.1699, kun kolme ruutivarastoa posahti salamaniskusta. 

Useampaan kertaan kohtasin myös paikallisen symbolin Schwedenkopf eli Ruotsinpään, joita oli kaksi kaupunginmuseon kokoelmissa. Oliko ollut enemmän jäi epäselväksi, kuten muukin näihin liittyvä. Sataman perinnekeskuksessa jäin ymmärrykseen, että päat olivat entisiä keulakoristeita, joita oli käytetty sataman tuloväylän merkkinä.

Selkein muisto Ruotsin vallasta Wismarissa on Erik Dahlbergin suunnittelema arsenaali, jonka oven päällä on Kaarle XII:n nimikirjaimet. Nykyään rakennus on kaupunginkirjasto.

Rakennuksen yksityiskohtiin ohjattiin huomio näköputkilla toiselta puolelta katua.

P. S. Saksan varhaishistoriasta löysin "sopivasti" reissun jälkeen podcastin History of Germans. Koska asiasisältö on itselleni uutta, en voi sanoa laadusta muuta kuin, että vaikuttaa asialliselta.

Yhteyksiä Lyypekkiin

Keväällä SukuForumilla kerrottiin Aulis J. Alasen kirjan "Perinteitä ja paljastuksia" tarjoamasta kirjallisuusvinkistä:  "Ainakin seuraavien sukujen, joko suoraan Saksasta tai Baltian hansakaupungeista muuttaneiden, olisi syytä tutkia sukuvaakunoitaan mainitusta Lübische Genealogie-teoksesta - ehkä myös valtavankokoinen Geschlechtbuch antaisi lisävalaistusta mm. suvuille Boisman, Bonsdorff, Brander, Bremer, Cleve, Crohns, Creutlein, Duncker, Enckell, Gejtel, Festing, v. Hertzen, Fleege, Wichman ja Winter. Asia lienee myös monissa piireissä tunnettu, vaikka itse en ole sattumoisinkaan nähnyt mainintaa näistä tunnettujen kulttuurisukujen porvarisvaakunoista." (s. 13)

En ole vieläkään luopunut toivosta saada Suomeen päätyneelle Gabriel Gottlebenille todennetut juuret Lyypekissä, joten klikkasin linkatun FamilySearchin listan auki. Pettymyksekseni juuri mikään ei ollut vapaasti käytettävissä, joten eksyin Googleen.

Totesin saksalaisen Gottsleben-tutkijan sitten viime näkemän lisänneen sivustolleen Gottleben-tietoutta, vaikka aikanaan asiaa tiedustellessani hän ei uskonut sukunimien olevan samaa sukua. Mutta strategia on validi ja tuttu, kun tutkimus liikkuu vähälähteisessä ajassa, kannattaa kerätä kaikki tieto talteen ja jonain päivänä palaset voivat loksahtaa paikalleen.

Tämä ei kuitenkaan ollut se päivä, mutta Gottleben-googlauksella osuin lehden Zeitschrift des Vereins für Lübeckische Geschicte und Altertumskunde digitointeihin. Volyymissä 53 vuodelta 1973 on Herbert Schultin työn Lübecker Wirtschaftsbeziehungen nach Dänemark, Finnland und Schweden 1775 bis 1809 im Spiegel Lübecker Schuldforderungen ensimmäinen osa ja sen toinen osa on volyymissä 55 vuodelta 1975. 

Ruotsin pohjalta arvaa, että kyse on velkasuhteista ja alkuosan konekäännöksen perusteella veloista, joissa lyypekkiläinen osapuoli kaipasi rahojaan. 

Sukusuhteisiin listoista ei ole apua, mutta liikesuhteita esim. porilaisille ja oululaisille selviää. Ja onhan se aika hauskaa tai ovelaa, että Gabrielin jälkeläinen piti yllä yhteyksiä esivanhempiensa kotikaupunkiin. Tiesi sitä tai ei.

AR 14: Entisessä Etelä-Ruotsissa I

Aivan autoreissun suunnittelun loppuvaiheessa työnsin Google Mapsiin välin Karlskrona-Stralsund kuvitellen saavani reitin Sillan kautta. Mutta tarjottiinkin lauttayhteyttä Trelleborgista Rügenille. Kun sekä saari että kaupunki ovat osa esi-isieni Joachim ja Klaes Jacob Hohenthalin elämää, tilaisuus oli liian hyvä ohitettavaksi.

Viis siitä, että aika ja voimat eivät riittäneet kunnon suunnitteluun. Kun auton navigaattori Saksaan päästyä ohjasi tielle, joka liikennemerkkien mukaan oli poikki, olin hetken sormi suussa. Mutta Rügen on turistikohde, joten pysähdyin turisteille tarkoitetun kartan ääreen ja päätin käydä katsomassa jotain paikallista ennen kuin yrittäisin löytää toimivan reitin Stralsundiin. Uuden pienen navigaatiohäsläyksen jälkeen pysäytin auton Schloss Stykerin pihaan. 30-vuotisen sodan jälkeen 1648 kuningatar Kristiina lahjoitti sen (ja vähän muutakin) marsalkka von Wrangelille, joka muokkasi nykyisen ulkoasun (turistikylttien mukaan).

Jos matkabudjetti olisi ollut moninkertainen, olisin jäänyt yöksi. Mutta minun hotellini oli aivan Stralsundin vanhan kaupungin ulkopuolella ja uudesta lähtöpaikasta navigaattori löysi sinne tien.

Stralsundissa tai jossain sen lähistöllä isä ja poika Hohenthal asuivat kun eivät olleet sotimassa. Mitään elämäänsä liittyvää kohdetta ei ollut tiedossa, joten lähdin seuraamaan Stralsundin turistisivuilta löytynyttä listaa Ruotsin ajan kohteista. Koska turismi, ne olivat myös saaneet hienot infokyltit.

Kaupungissa oli tietenkin runsaasti vielä vanhempia rakennuksia, jotka olivat olemassa myös 1700-luvulla. Tämän kaupungin kuulumista maailmanperintölistalle ei tarvinnut ihmetellä!

Ensimmäisenä "ruotsalaisista" rakennuksista löytyi 1726-30 valmistunut "hallintopalatsi", jossa kenraalikuvernööri asui ja edusti.

Raatihuoneentorin kulmalla oli vuonna 1680 pystytetty rakennus

ja itse torilla 1748-1751 valmistunut komentajan talo, joka on ainakin nykyään vaaleansininen.

Postitalo valmistui 1736, mutta on sittemmin muokkaantunut m.m. II maailmansodan pommituksissa.

Seuraavana aamuna kävin vielä Marian kirkossa jossa piti olla "Porissa" syntyneen kreivi Lillienstedtin hautamuistomerkki. Ilmoitustaululla oli siitä kuva, mutta jos ymmärsin tekstin oikein niin laitos oli korjauksessa. Poissa joka tapauksessa.