Niistä toisista kielistä.

Aatehistorian kurssin loppuessa kirjoitin tänne siitä, että Suomessa oli 1800-luvulla useampia kieliä. Mainitsin itse tekstissä suomen, saamen ja ruotsin. Eva Ahl-Waris täydensi kommentilla todeten kaupungeissa puhutun venäjää ja saksaa. Omassa mielessäni kävi jiddish, jota ainakin 1900-luvun alkuun mennessä käytettiin Helsingin juutalaisten keskuudessa, ja romanien kieli. Mutta tietoni romanien historiasta ovat niin hatarat, etten tiennyt missä määrin ja milloin he omaa kieltään käyttivät. Paavo Korhosen Runolaulu Mustilaisen alkusäkeistön perusteella kieli oli aktiivisessa käytössä 1830-luvun paikkeilla.

Suku musta mustilaisen,
Kansa laiska, kiertolainen,
Jolla on se outo kieli,
Kansan kaiken tuntematon,
Jot ei kouluissa kysytä,
Oppihuoneissa osata;
Sitä äänellä isolla
Aivan pulskasti puhuvat.
(Vihta-Paavon Runot ja Laulut, s. 260)

Kotuksen sivulta löytyy romanikielestä faktaa ja kielen historiasta voi selvitä lisää käynnissä olevan tutkimusprojektin tuloksena. Kirjahyllyssäni olevassa Sukututkimuksen jatko-oppaassa on lyhyt Teppo Ylitalon artikkeli romanien sukututkimuksesta. Ei todellakaan helpommasta päästä. Kansa liikkui eikä heitä merkitty pääsääntöisesti sen paremmin kirkonkirjoihin kuin henkikirjoihinkaan. Eli eivät olleet varsinaisia kansalaisia ollenkaan.

Eivätkä olleet Suomen juutalaisetkaan. Jiddish-haulla Historiallisesta sanomalehtikirjastosta löytyi teksti Uudesta Suomettaresta 18.6.1908, jossa todettiin hyvin tutun oloisesti

Näytti siltä, ettei lähetystön johtaja, paitsi tätä murretta [jiddish], ymmärtänyt mitään muuta kuin saksaa. Luulisi toki, että sen henkilön ensimmäinen tehtävä, joka vaatii jossakin maassa kansalaisoikeuksia, olisi oppia maansa kieli, varsinkin jos hän on siinä maassa syntynyt. Lienee ehkä liian suuri vaatimus se, että Suomen juutalaisten tulee tuntea itsensä suomalaisiksi sen jälkeen miten heitä on kohdeltu. Mutta elleivät he pidä itseään suomalaisina, eivät he voi vaatia, että maan viranomaiset heitä sellaisina pitävät. Alkakoot siitä, että rupeavat puhumaan keskenään jompaakumpaa maansa kielistä. Muuten ovat he muukalaisia ja sellaisiksi jäävät, olkoot syntyperäisiä missä määrin hyvänsä.

On myös uusia ajatuksia. Vesa Heikkinen kirjoitti eilen Kotuksen blogissa

Minun mielestäni kansalliskielten opiskeleminen tulee tehdä haluttavaksi ja mahdolliseksi. Pakottaa siihen ei ketään saisi. Täysivaltaiseksi kansalaiseksi pitää pystyä tulemaan omalla äidinkielellä, onpa äidinkieli sitten mikä tahansa. Kun oikeus omaan kieleen on turvattu, on helpompi kotoutua ja vaikka ryhtyä opiskelemaan maan muita kieliä.