Kuulemma eri seurakunnissa tutkijoita vastaanotetaan eri tavoilla. Kaikkialla eivät ole ovet sulkeutuneet, ainakaan kylähistorian kirjoittajalle. Jaana Kouri kuvaa tutkimuskäyntiään blogissaan näin:
Pappilan ovesta tulee vanhempi herrasmies ulos ja työntää minulle kättään. Kirkkoherra. Esittelen itseni ja asiani, en edes ilmoittanut tulevani. Hän kääntyy kannoillaan ja saattaa minut virastonsa aarrekammioon, henkikirjojen arkistoon. Vainaja, josta minulla on vain nimi tiedossa, on tietysti papille tuttu. Kohta hän on aukaissut metri kertaa metri -kokoisen rippikirjan sivun, josta voimme lähteä taaksepäin selvittämään henkilölleni menneisyyttä, syntymävuotta, vanhempia, sisaruksia, aiempaa taloa. Vain sukututkija voi tietää miltä tuntuu, kun vuosiluvut alkavat puhua."Muutamasta virkakielen sanakoukerosta saan hahmoteltua sielujen elämänlinjaa sivu sivulta." Kiva, jos osaa. Minulta ei ole 15 vuoden harjoittelunkaan jälkeen onnistunut.
2 kommenttia:
Vai sielujen elämänlinjatkin selkenevät kirkonkirjoja tutkimalla??
No ei ole täälläkään selvinnyt, vaikka aika hyvän mielikuvituksen omaankin. :))
Hieman ikävästi ajoittui tämä pätkäni, sillä myöhemmin samana päivänä tuotiin julkisuuteen Kirkkohallituksen yleiskirje Nro 9/2011, jossa todetaan "Kirkkohallitus suosittaa yhtenäiseksi käytännöksi ja korkeimman hallintooikeuden
päätöksen edellyttämän henkilötietojen suojan toteuttamiseksi, että jatkossa
kaikki seurakunnat ja keskusrekisterit antaisivat lupia ainoastaan 100 vuotta
vanhempien kirkonkirjojen (lähinnä niistä otettujen mikrofilmien) tutkimiseen." Ottamatta tuossa kohden kantaa tutkimuksen tyyppiin, mutta kirjeen otsikko alkaa kyllä selvästi "KIRKONKIRJOJEN TUTKIMINEN SUKUTUTKIMUSTA VARTEN". Ans kattoo miten siitä otetaan tolkkua pitkin ja poikin.
Lähetä kommentti